lauantai 5. tammikuuta 2013

Yllätys

Kylläpä nyt luonnettani ja uteliaisuuttani koetellaan! Mikko ilmoitti eilen illalla, että hän lähtee käymään eräässä paikassa katsomassa erästä asiaa tänään lauantaina, mutta en voi tulla mukaan. No, kun asia tällä tavalla minulle ilmoitetaan, niin selvähän se on, että uteliaisuuteni herää ja alan kysellä, että miksen muka voi tulla, mistä on kyse ja minne muka olet menossa. Vastaukseksi sain vain, että se on yllätys, koita nyt vähän malttaa, saat tietää noin kuukauden päästä.

Aijaha. No enhän minä malta, vaan olen jatkanut tänään laajamittaisia tiedusteluja, kuten mihin se liittyy, mitä se maksaa, minkä kokoinen se on, liittyykö se Villa Iduriin ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mieheni on järkkymätön eikä kerro. Hän palasi juuri käynniltään ja oli oikein tyytyväinen. Utelujeni myötä, niukahkojen vastausten, murahdusten ja hymyjen saattelemana olen saanut tästä yllätyksestä seuraavat asiat selville:

- asia liittyy Iduriin
- se ei ole uusi vaan käytetty
- Mikon täytyy fiksata se kuntoon
- hinta on ilmeisesti joitakin satasia, mutta murto-osa sen arvosta
- se tulee tuttavan tuttavalta
- se ei mahdu autoon
- se jäi toistaiseksi vielä myyjälle

Kun olen arvuutellut erinäisiä asioita, mitä se voisi olla, olen saanut selville, että mikään näistä se ei ainakaan ole:

- peräkärry (tiedättehän, miesten yllätykset voivat olla joskus myös tällaisia)
- kasvihuone
- koiranpentu (luojan kiitos hän ei ole yksin tekemässä tällaista ratkaisua)

Ja lopuksi huojentava ja liikuttava täsmennys:

- asia ei kuulemma ole minun varsinaiseen erityisreviiriini, kuten vaikkapa sistustukseen, liittyvä juttu, joten siitä minun ei tarvitse olla huolissani. No kiitos edes tästä tiedosta, voin tältä osin siis nukkua yöni rauhassa! : )

Mikä ihme se voi olla? Onkohan se jokin huonekalu? Kalastussoutuvene? Mönkijä? (Toivottavasti ei) Argh, jään kärsimättömänä odottamaan. Lupaan kertoa teillekin, kun tämä ratkeaa.

Vailla yhtään ideaa,




30 kommenttia:

  1. Fiskari!

    Veikkaa Anu

    VastaaPoista
  2. Iik. Toivottavasti asia selviää pian ! :DD

    VastaaPoista
  3. No nyt sinulla sitten riittää jännittämistä. Tulos voiklin sitten olla sen parempi.

    VastaaPoista
  4. No onpas jännää...toivotaan että pian selviäisi :)

    VastaaPoista
  5. Onpas kutkuttava tilanne :)

    VastaaPoista
  6. Hui, miten kutkuttava tilanne. Eihän tuollaisen salaisuuden kanssa voi elää :D

    VastaaPoista
  7. No niinpä. Jännittää myös se, että voihan käydä niinkin, että tämä onkin jotain ihan latteaa. Tai jotain, jota pidän enemmänkin ongelmajätteenä : ) Sitten harmittaa, että on pohtinut ja jännittänyt koko odotusajan. Voi, nyt vaan ootellaan.

    VastaaPoista
  8. Saunarakennus tai kylpytynnyri ihan selvästi :D
    Itse haaveilin saavani joululahjaksi autiotalon, mutta kun meni se auto rikki just sopivasti :(

    VastaaPoista
  9. Vene tuli ensimmäisenä mieleen :) Etenkin kun se on miehen hankkima yllätys. Siinä on pakosti jokin koneosa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, koneosa siinä on ihan pakosti, samaa mieltä!

      Poista
  10. Anonyymi21.52

    Kylpytynmyri? :) Tai varastorakennus? :D

    Mitä nettikauppoja voisit suositella joista saa maalaisromanttista (Shabby chic) sisustustavaroita? Olen nyt ihastunut yhteen country by mail, mutta mielelläni kuulisin lisää suosituksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpytynnyri ehkä, rakennuksia meillä on vähän liikaakin ; )

      En ole ehkä ihan paras henkilö vastaamaan tuohon, mutta huomasin taannoin, että Erica blogissaan http://ericanvaaleitaunelmia.blogspot.fi/ oli tilannut jotain Annival Interiorista ja Quriosasta. Hänen blogissaan on muitakin putiikkilinkkejä. Toivottavasti tästä on apua.

      Minulla on itselläni niin paljon vanhaa tavaraa Idurissa, että yritän pitää kaikenlaisen ostamisen vähissä. Pyrin myös ostamaan aitoa vanhaa tavaraa, joten sisustustavaraa en tällä hetkellä hanki. Tekstiilit ovat poikkeus, niitä tulen tarvitsemaan suht paljonkin.

      Poista
  11. Oletpa saanut jännittävän alun vuoteen :). Itse en kestäisi, vaan kaivaisin totuuden esiin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän minäkin kuvittelin kaivavani : )

      Poista
  12. Jospa se on vanha traktori!

    VastaaPoista
  13. :) Tämä olikin hyvä idea. Pitää kehittää jotain vastaavaa. Vaimo menee samalla tavalla nuts, jos ei ole tilanteen päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä teidänkin purkkariin aina yksi yllätyssähkögeneraattori tms tarvitaan! : D

      Poista
  14. Voin hyvin kuvitella, kuinka "raivostuttava" tilanne on.. Itse olen todella utelias ja vaikka pidänkin _jonkin verran_ yllätyksistä, niin sitä enemmän arvostan sitä, että olen tilanteen tasalla ja tiedän mitä on luvassa! Toivottavasti ylläri selviää piakkoin ja on myös sinulle mieluinen asia :)

    VastaaPoista
  15. veikkaan että puuvene kakssylinterisellä Wickströmillä :D

    VastaaPoista
  16. Voi ei ...Mitähän sieltä nyt on tulossa?? Höyläpenkki ?? Noista miehistä ei kyl koskaan tiedä. Heillä saattaa olla omasta mielestään hyvä yllätys mut sit kun näet sen niin oot vain et OKEY yllätys tosiaan... Odotan innolla kans et MITÄ SE ON ???!!!!

    VastaaPoista
  17. Jos mun mies edes uskaltaisi tehdä noin...;D
    Jotain veneilyyn liittyvää kenties tai sitten se peräkärry :)

    VastaaPoista
  18. Jännityksellä täälläkin odotellaan... Mun blogissa on sulle haaste. :)

    VastaaPoista
  19. Toivottavasti mieluummin veneilyyn liittyvää eikä sit kuitenkaan se höyläpenkki tai sirkkeli!! Harmi vaan, ettei hintahaarukka taida ihan riittää saaristolaispurteen, joka olisi tietysti yllätyksien ja toiveiden täyttymys!

    VastaaPoista
  20. Kyllä miehet sitten voi olla ihanan inhottavia välillä!
    Odotetaan nyt sitten kaikki innolla ;)

    Terkkuja Monica

    VastaaPoista
  21. Joo sorry vaan, että vedin teidät muutkin mukaan tähän ärsyttävään odotteluun!

    VastaaPoista
  22. Onpa kutkuttavaa !
    Blogissani on sinulle Pilvi tunnustus, käypä nappaamassa mukaasi :)

    VastaaPoista
  23. Oi ihana minkä blogin löysinkään! :) Liityin heti lukijaksi! Tervetuloa myös meillä käymään www.willawanilla.blogspot.com. Heti ekana tuli mieleen että miehesi on ostanut vanhan soutuveneen...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva ja kiitos ihanasta kommentista. Tulen vastavierailulle!

      Poista
  24. Anonyymi18.26

    Voi että kun on jännittävää

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...