Puunausta

Tässä jokin aika sitten kerroin söpön puolipyöreän pöydän 'valmistumisesta' puolihuolimattomasti sutaisemalla, mutta on niitä ollut toisenlaisiakin maalausprojekteja. Näiden tuolien osalta päätin, että lopputulokseksi sopisi viimeistellympi tyyli.

Pitemmittä puheitta, tuolit ennen:

ja jälkeen:

Tähän puunaukseen menikin sitten jo useampi päivä, mutta ei se mitään. Kivalta näyttää ja ehkä vieläkin kivammalta sitten, kun taustana on siistimpi huone :)

Tahtoo merinäköalan!

Asia, jonka suhteen olen todella joutunut hiomaan kärsivällisyyden taitoani on JÄRKYTTÄVÄ kaislikko. Se peittää näkymän merelle koko 150 metrin rantaviivan leveydeltä ja on syvyyssuunnassakin levittäytynyt ihan liian pitkälle. Kukaan ei voi arvatakaan, kuinka on rieponut niin monena iltana istua kesäillassa ja - sen sijaan, että olisi antanut silmän levätä merenlahdella - kohoaakin silmien edessä pahimmillaan 3-metrinen kaislikko umpinaisena muurina. Mikä ahdistus!! Toivottavasti kukaan ei kehtaa väittää, että tämä on kaunis näky!

Ainoa asia, jonka olemme ongelman ratkaisemiseksi ehtineet tehdä, on neuvottelu naapurin kanssa, joka omistaa pienen kaistaleen lahden reunasta. He ovat ONNEKSI suostuvaisia ruoppaukseen. No, onhan sekin jo jotain, että yhteisymmärrys asiassa on saavutettu. Ruoppaus on tässä tapauksessa ihan välttämätöntä maiseman entisöimiseksi ja veden virtauksen elvyttämiseksi. Merenpohja on ihan täynnä vuosikausien kaislajätettä.

En kyllä kestä enää seuraavaa kesää tätä menoa. Surkeuden huippu vain on, että nyt tuntuu olevan jotenkin puhti poissa enkä tiedä, ehdimmekö saada ruoppausasiaa hoidettua enää syksyn aikana. Päivätyöt vievät kaiken ajan ja jonkinlainen vastareaktio ajoittaisesta ahkeruudesta on päällä, kun ei jaksaisi yhtään selvitellä ja säätää asiaa eteenpäin...

Voivottelen, vaikka tiedän, että vain asiaan tarttuminen voi meitä auttaa,

Puolipyöreä pöytä

Kuvassa näkyvä pöytä oli yksi kesän sivuprojekteistani. Se löytyi verstaasta, sen pinta oli kolhiintunut ja useaan kertaan maalattu. Kodin huonekaluna sitä ei ole kai pitkään aikaan käytetty vaan työtasona ja  laskualustana. Jonkun mielestä se ei ole ollut yhtä sympaattinen kuin minun mielestäni, kun sille on annettu tällainen tehtävä. Höh.

Hioin pöydän maaliroiskeista ja maalasin pöytälevyn ohuelti sinertävällä. Vaalea alaosa sai yhden kerroksen kermanvalkoista pintaansa. Yhden maalauskerran jälkeen pöytä näytti minusta siltä, että se on valmis: aiemmat kerrokset pilkottavat sopivasti alta. Työhön meni vain kymmenisen minuuttia. Jos monessa muussa kohdassa aikaa on kulunut suunniteltua enemmän, tässä kohtaa kävi iloisesti toisin päin. Monen huonekalun kunnostukseen olenkin joutunut uhraamaan huomattavasti enemmän aikaa.

Huonekalut näyttävät meillä valmistuvan ennen kuin niitä pääsee minnekään sijoittelemaan. Mutta hyvä tietysti, että niitäkin on sitten valmiina, kun sisustelun aika tulee.

Ihanaa, että on perjantai, huomenna pääsemme taas saareen! 

Mukavia viikonloppupäiviä toivotellen, 

Mikä tämä on?

Mikä ihme on sellaisen katosta roikkuvan telineen nimi, johon voi ripustaa keittiövälineitä roikkumaan? Olen havitellut kesäkeittiööni heti alkukesästä lähtien sellaista. Kerran olin jo ihan hilkulla ostaa, mutta sitten vielä päätin katsoa, josko löytäisin jostain venevajan tai liiterin kätköistä jonkinlaisen kehikon tms., mistä voisin tuunata sellaisen kivan häkkyrän. Kaupan versio kun ei näyttänyt kuitenkaan ihan täydelliseltä.

Ja olikin hyvä, että maltoin mieleni, koska jossain vaiheessa pojat tyhjensivät rannassa olevan pikkuvajan vintin ja heittelivät rojua sieltä alas. Sieltähän se sitten löytyi. En tiedä, mihin kuuluva osa tämä on ollut alunperin. Näin ollen ei ole mitään sanaa, miksikä kutsua tätä ennen, saati jälkeen.

Nuo pyöreät metallirenkaat ovat kiinni toisissaan kahden tangon avulla, joita taittamalla pienempi rengas kääntyy limittäin isoman sisään. Tällöin se näyttää jonkinlaiselta ison kompassin aaltojen tahdissa keikkuvalta telineeltä. Tiedä häntä sitten... mutta tuli siitä tuohon ripustettuna aika kiva, etenkin punaisten chilipaprikoiden kera. Ainakin se on hyvin käyttökelpoinen kesäkeittiööni, jossa ei juuri ole ylimääräistä laskutilaa, mutta ilmatilaa on tyhjänä. 

Mutta, onko tämä nyt vain häkkyrä vai onko sillä jokin oikea nimi? Kertokaahan. Sillä välin siirryn itse lueskelemaan kivoja muita blogeja pienen tauon jäljiltä! 

Toisinajattelua

Olen saattanut ainakin välillä välittää kuvaa, että täällä sitä vain painetaan hommia hiki päässä eikä paljon muusta väliä, mutta se on vain puoli totuutta. Olen raskaasta työstä riippumatta äärimmäisen virkistynyt ja siksi yllättynytkin, kuinka viime syksynä alkanut matkamme Villa Idurin kanssa on auttanut jaksamaan. En ole ennen tätäkään projektia ihan paikoillani pysynyt, mutta tuntuu, että nyt olen alkanut pureskelemaan haasteet pienissä palasissa ja iloitsemaan yksinkertaisista pienistä askelista. Vaikka vasta tänä kesänä työn kammottava laajuus on paljastunut meille ihan konkreettisesti, olen rauhallisempi kuin yltiöpositiivisena viime syksynä.

Ja mikä oudointa, huomaan, että ihan arkisissakin tilanteissa ja esimerkiksi töissä olen alkanut työstää asioita kuten Villa Idur on tähän mennessä opettanut. Ennen tavoittelin vain lopputulosta, mutta tämän työmäärän ääressä sen on ollut pakko muuttua. Nyt - ilman että olen tietoisesti käskenyt itseäni - olen alkanut pilkkoa asioita osiin ja teen niitä rauhallisesti ja viitseliäästi yksi kerrallaan pois. Samalla kun työtahti rauhoittuu, niiden eteneminen kuitenkin tehostuu. Sillä jos liikaa murehdin ison kuvan keskeneräisyyttä, en saa aikaan muuta kuin stressaantuneen mielen. Minä ainakin myönnän, että näin olen usein kokenut töideni osalta.

Arkinen esimerkki, milloin ihan konkreettisesti oivalsin, että jokin on muuttunut, oli tuossa taannoin matkalle lähtiessämme, kun piti päivässä selviytyä perheen matkajärjestelyistä, rästiin jääneistä pankkiasioista, ruokahuollosta ja pakkaamisista. Näiden lisäksi piti sekä saaressa että kotona jättää kaikki kiireessä sille mallille, että voi lähteä reissuun. Tuttu tilanne, mutta sen sijaan, että olisin hötkyillyt - kuten minulla ehkä aiemmin on ollut tapana - siitä, miten on kiire ja aika loppuu ja en ehdi tehdä kaikkea tarvittavaa, keskitin mieleni siihen, että 'juu-u, onpa paljon vielä asioita tekemättä, mutta sainpas edes jo tämän yhden tehtyä!' Päiväni oli täynnä pieniä onnistumisia ja etappien saavuttamisia. Se olikin hauska, antoisa päivä, siis! Toivottavasti ymmärrätte, mitä tarkoitan. Kyse on vain asennoitumisesta. Aiemmin olen yrittänyt ties miten pakottaa itseäni ajattelemaan ja tekemään niin tai noin. Nyt olen jotenkin vain sisäistänyt tämän huomaamatta. En keksi selitykseksi mitään muuta kuin Idurin ihanan piinallisen ja pitkällisen työmaan, joka pakottanut toimimaan toisin, on toden totta koulinut hermojani ja vieläpä löysyttänyt ne sopivan rennoiksi!

Leppoisasti kohti keskiviikkoa,

Kuistilla

Ihan ensiksi kiitos kaikille viime postauksen piristävistä kommenteista. En ehtinyt ihan kaikkiin tällä kertaa vastailla, koska tietoisuus loman loppumisesta on saanut meidät huhkimaan ihan raivon vallassa viime päivät. Oioi, nyt tuntuu jäsenissä kipeältä, mutta mielessä hyvältä. Ihan kaikkea toivottua ei ehditty saada loman aikana valmiiksi, mitä oli suunniteltu, mutta jatkuuhan tämä kesä vielä ja hommiin päästään viikonloppuisin.

Loppukirin aikana yksi alkuperäinen suunnitelma heitti myös häränpyllyä, mistä olen ikionnellinen! Nimittäin sain päähäni aloittaa remontoinnin päätalon kuistilla, jonka olin jostain syystä ajatellut olevan tyyliin saaren viimeinen kunnostuskohde. (Älkää kysykö miksi...) Kuisti on oiva kohde, koska sinne on erillinen kulku myös ulkoa, joten sen saa päätalon remontoinnin aikana pidettyä erossa pölystä. Toiseksi, näin alkuun voimme majoittaa siinä vieraita tai talkoolaisia ensi kesänä. Majoituspaikka meiltä nimittäin puuttuu. Kolmanneksi, uskon, että se on mahdollista saattaa valmiiksi suht kivuttomasti, sillä kyse on ihan perusnikkaroinnista. Sellaisesta, jota jopa minä jo osaan.

Olen monia blogeja seuraillessani ihastellut teidän muiden ihania kuisteja ja mielessäni voihkinut, etten saa sellaista pitkään pitkään aikaan itse. Mutta miksi fiksoitua omiin typeriin ja täysin turhiin suunnitelmiinsa aikatauluista, joita kukaan muu kuin minä itse, ei aseta??

Näin ollen aloitin torstaina rakkaan kuistini tyhjentämisen kaikesta siitä tavaravyörystä, jolla sen olin viime syksynä ahtanut täyteen.

Tässä vaiheessa on syytä näyttää kuistin alkuperäinen ilme. Ette varmastikaan ihmettele, että saaritilaa ensimmäistä kertaa katsomaan tullessamme ajattelimme, että ainakin rupunen kuisti olisi purkulistalla ensimmäisenä.

Vaan rakenteetpa olivatkin täysin terveet - mitä nyt sammal kasvoi laudoituksen päällä. Työni alkoi sammalen ja vanhan maalipinnan rassaamisesta.

Sisältä näytti tältä. Outoa, että kuisti on tehty metsään päin, ei merelle päin, mutta ilmeisesti syynä on kuistille paistava ilta-aurinko. Suits me. Mutta, siinä oli ikävän matala huonekorkeus, vain 2,1 m. Jotenkin alentuva tunnelma...

Päätin katsoa, mitä pahvisen välikaton yläpuolelta löytyy. Voi kumpa ei tippuisi sahanpurut niskaan, ajattelin, niin selviäisi vähän miellyttävämmällä operaatiolla. Ja ei tippunut. Vastaan tuli sen sijaan noin 15 ampiaispesää. Välikaton yläpuolelta löytyi täysin ontto tyhjä tila. Rekrytoin toisen pojan purkamaan katon, toisen kuljettamaan jätteet pois, ja minä eliminoin pesät. Työn seurauksena saimme kuistille parhaimmillaan 3,1 metrin huonekorkeuden!

Talon ulkoseinä tuli esiin päätyseinän pahvien alta.

Ja muilla seinillä siisti lautavuoraus koolauksineen, johon saadaan kätevästi eristys upotettua.

Sitten ulkopuolen kimppuun! Lopputulos näyttää siltä kuin kuisti olisi uusi. Niin kirkas siitä tuli. Samassa maalasin viereisen porstuan ikkunoidenkin pokat, jotta kokonaisuutta ei häiritsisi mikään :)

Tällä välin Mikko purki venevajan mineriittikaton, joka oli laitettu alkuperäisen pärekaton päälle. Sitten hän peitti sen pressulla syys- ja lumisateilta. Kun venevajan nosto saadaan toteutumaan, rakennus painaa levyjen poiston ansiosta nyt pari tonnia vähemmän. 

Pääsisinpä uuden ihastukseni kuistin pariin taas pian,

Henkarien uusi ilme

Jossain lehdessä näin vaaleansiniseksi maalatun vanhan vaatepuun. Se näytti niin kivalta, että päätin tehdä saman löytyneille puuhenkareille. En ollut ajatellut ottavani niitä edes käyttöön, mutta lopputuloksen myötä olen muuttanut mieleni. Pitäisikö oikein hamstrata näitä lisää?

Maalivarastoistani löytyi useampiakin sopivia sävyjä tähän tarkoitukseen, joten kokeilin kaikkia. Kuvissa näkyy myös rantamökin ulkopuolelle väsäämäni väliaikainen vaatetanko. Nämä heinäseipäät kerännen tosin talteen sateelta syksyn tullen ja käytän ehkä myöhemmin johonkin muuhun.

Sisälle mökkiin tein naulakon takorautakoukuista ja vajan vintiltä löytyneestä, kauniiseen muotoon sahatusta lankusta.

Näitä voisi maalailla jossain vaiheessa lisääkin, kun on vaan muutaman minuutin homma. Huomasin, että Kierrätyskeskuksessa tällaisia vanhoja henkarteita löytyy ilmaiseksi pois annettavien tavaroiden osastolta. 

Sinisävyisin terkuin,