Merenneidon aarteita

Tänään oli jännittävä ja hauska päivä: tapasin venemessuilla ensimmäistä kertaa varsin monta "virtuaaliystävää" ja lähdin messuilta kotiin aarrekassi kädessä, vaikken mitään ostanut :).

Merenneito blogista Matkalla merenneidoksi oli nähnyt vaivaa ja kutsunut merellisiä ja veneilyaiheisia blogeja tapaamiseen. Minulla oli joka tapauksessa tarkoitus käydä messuilla, joten tietysti tartuin innolla tähän mahdollisuuteen. Tuntui ihan hassulta tavata ihmisiä, joita on oppinut tuntemaan lukemalla heidän blogejaan tai sitä kautta, että ovat seuranneet Villa Idurin vaiheita. Useimmissa tapauksissa kumpaakin. Moni virtuaaliystävä sai tänään kasvot ja oli kivaa! En ole koskaan aiemmin osallistunut blogitapaamisiin.

Ja taas sain kokea mahtavaa anteliaisuutta. Merenneito oli kerännyt pienen pussiin omia perintöaarteitaan ja lahjoitti ne minulle heti alkajaisiksi. Niinpä blogitapaaminen alkoikin minun osaltani paradoksaalisesti kyynelehtimisellä, kun pussiin kurkistettuani liikutuin ihan kunnolla.

Kotona levittelin Merenneidon aarteet esille: hänen mummonsa virkkaamia pitsejä...

… isovanhempien hopealusikoita...

...ja viipurilainen sokerilusikka heidän vihkiäisistään...

...mummon ja vaarin nimikirjainkaiverruksella varustettuna...

…ja vanha koukku, jolle myös löytyy aivan varmasti meillä käyttöä.

Nyt nämä ovat minulla, huh huh.

Minulla syntyi jo ajatus, missä pitsejä voisin käyttää, mutta täytyy testata ensin, ennen kuin lähden julkisesti kertomaan ;). Nämä pitää ehdottomasti saada käyttöön, se on selvä, sillä siten tiedän parhaiten kunnioittavani saamiani aarteita ja antajan elettä. 

Kaikille blogin seuraajille vielä haluan kertoa, että Merenneito oli itse asiassa Villa Idur -blogin ihka ensimmäinen virallinen lukija, mikä muistui juuri mieleeni. Näin monen vuoden jälkeen tapasimme siis tänään ensimmäistä kertaa ♥. 

Double selfie Merenneidon kanssa; minä vasemmalla ja hän oikealla.

Olipa ainutlaatuinen päivä!

Blogin tarina

Hersyvän hauska persoona nimeltä Vanha Jäärä Hiilihapoilla -blogista haastoi minut kertomaan blogin tarinan; miten kaikki alkoi ja miksi olen blogini kanssa juuri tässä. Olen pari kertaa aiemmin kertonut aloittamisen motiiveista, mutta yritän tuoda juttua lähemmäs tätä päivää.

Aloitin blogin kolme vuotta sitten - välittömästi, kun olimme hankkineet saaritilan. Päätin, että blogin tehtävänä on dokumentoida räsnistyneellä tilalla aikaan saamamme muodonmuutos. Huh, aika pohjalta sitä lähdettiin liikeelle. Onneksi emme silloin tajunneet, mihin olimme tarttuneet. Ensimmäisen vuoden aikana blogissa kerroinkin pääosin työvaiheista ja kalustetuunauksista. Muistan, kun jotkut lukijat kommentoivat, että "koettakaahan nauttiakin välillä". Se oli hyvä neuvo, mutta teimme hiki päässä töitä emmekä osanneet pysäyttää tahtia. Sittemmin tahti on hidastunut ihan luonnostaan, joten hyvä, että rehkimme alussa itsemme vapaaehtoisesti henkihieveriin.

Alusta asti päätin myös, etten dokumentoisi blogiin kaikkea mahdollista elämästämme ja arjestamme, vaan kertoisin ainoastaan Villa Idur -arjestamme. Seison edelleen päätöksen takana, sillä paitsi että tila ON iso osa elämäämme, en millään ehtisi - enkä koe tarvetta - päivittää joka käännettä elämästäni tai vaikkapa työstäni tänne blogiin.

Noin pari vuotta vanhassa blogipostauksessa kirjoitin näin:

Bloggaus on hyödyllistä. Se on nyt päiväkirjani Vlla Idurin vaiheista. Olisin unohtanut jo 90% blogiin kirjoittamistani tunnoista ja yksityiskohdista. Ilman blogia kuva-arkisto ei olisi niin kattava. Pitkällisessä projektissa on ihana nähdä alku, keskivaihe ja loppu... (No, 'loppu' ehkä on tässä tapauksessa toiveajattelua.) …muistaa tuskat ja iloitsemiset.

Hauskaa, että edelleen ajattelen samoin. Etenkin alussa hämmästytti se, miten muiden blogeista voi oppia ja miten viisaita kommentteja saan lukijoiltani. Neuvot ja ideat ovat edelleen parhaita! Niin, ja hämmästytti ylipäänsä se, että blogini sai lukijoita. Se on tuntunut todella kivalta. Sen jälkeen, kun useita kymmeniä lukijoita oli ilmaantunut, en ole varsinaisesti miettinyt, miten saisin lukijakuntaa kasvatettua. Minulle on jo pitkään riittänyt se lukijamäärä mikä on ollut. Mietin kylläkin aika paljon sitä, että kuvat ovat hyviä, juttu etenee loogisesti, oikeakielisyys kutakuinkin toteutuu, ja että jutuissa tunnelman pitäisi välillä vaihtua, etteivät kirjoitukseni käy ikäviksi. En ylipäänsä itse jaksa viikosta toiseen pysyä samassa tunnetilassa ;).

Jossain vaiheessa ehkä vuoden jälkeen mukaan kuvaan tulivat juurikin tunnetilat ja jonkinlaiset mielipidekirjoitukset, jotka liittyvät tähän elmänmuotoon (kierrätys, omavaraisuus, vähentäminen jne). En ehkä uskaltanut tai viitsinyt kirjoittaa niistä aluksi, mutta sitten aloin ajatella, että myös niiden muistaminen ja lukeminen jälkikäteen voisi olla kiinnostavaa ja kehittää omaa ajatteluani. Tunsin myös, että monet lukijat ja blogistit joita itse seuraan, edustavat samoja arvoja. Tunteista kirjoittaminen ei ole aina helppoa ja siksi tämä osasto onkin ehkä marginaalinen - varsinkin syvissä vesissä luotaaminen. Kai jokaiseen juttuun jokin tunnelma tietysti liittyy.

Etenkin mielipiteiden kirjoittamisessa haluan olla sen verran avarakatseinen, etten ainakaan paasaisi moralisoivasti näkemyksiäni muille. En tiedä, mutta toivon, etten ole sortunut tähän ainakaan kovin paljoa :). Propagoiminen ei ole blogini tavoitteena missään määrin, vaan omien ajatusten jalostuminen. Kullakin on omat arvonsa, minulla omani. Kanssani saisi olla myös eri mieltä, mutta blogimaailma toiminee ehkä enemmän sillä lailla, että samanhenkiset kommentoivat ja muut eivät. Sekin on minulle todella ok, koska blogi on ehdottomasti harrastus ja sen tarkoitus on kasvattaa hyvää oloa ja mieltä. Väittelyfoorumit ovat muualla.

Yksi minulle erittäin tärkeä motiivi varsinkin nykyisin kirjoittaa blogia on saaristolaiselämän dokumentointi. Samasta syystä olen yrittänyt selvittää tilan historiaa, jotta voisimme itse ymmärtää, miten lisäämme siihen "seuraavan luvun". Vaikka kunnostamme vanhoja rakennuksia, elävöitämme mielestäni ennen kaikkea miljöötä. Tilan täydentää vasta elämä siellä, joten sen ei ole tarkoitus uinua historiassaan vaan edustaa elävää tätä päivää. Saaristokulttuuri on uhanalainen. Oma sydämeni on aina sykkinyt saaristolle. Siksi koen, että blogi täyttää jonkin pysyvän tarpeen minussa päästä möyrimään tässä aihepiirissä. Samasta syystä "uskallamme" myös rakentaa vanhoja rakenteita uusiksi, toki hyväksi havaituilla perinteisillä menetelmillä. Mutta museota tästä ei olla tekemässä, se on tärkeä pointti.

En ole kokenut varsinaista kyllästymistä blogin kirjoittamiseen koskaan. Sen sijaan harmittelen, niinkuin nytkin, että rasitan lukijoitani liian pitkillä kirjoituksilla! Nyt reilun kolmen vuoden jälkeen luulen, että syy kyllästymättömyyteenin on tämä: paikka edustaa minulle yksinkertaista elämäntyyliä ja kirjoittamalla ja kuvaamalla kiinnitän huomioni entistä paremmin yksinkertaisiin, pieniin ja arkisiin asioihin. Töissä ja koulussa on helpompi käydä mantereelta käsin, mutta kiire, monimutkaisuus ja hektisyys jääkööt aina mantereelle tai mieleni ulkopuolelle, kun kirjoitan Villa Iduriin liittyvistä yksinkertaisista asioista. Ugh!

Olen blogin historiassa saanut muutaman mainostajan ja yhden lehden tarjouksen siirtyä heidän viralliseksi bloggaajakseen. Pieniä palkkioita olisi luvattu, mutta en haluaisi saada paineita yhdenkään jutun postaamisesta tai edustaa ketään muuta. Luulen, että jonkun muun tarpeita tyydyttämällä saattaisin muuttaa näkökulmiani tai kirjoitustapaani tai postaamisesta tulisi jäykempää. Ajattelisin, että joku arvioi sillä silmällä tekemisiäni enkä osaisi olla riippumaton. Pidän tästä harrastuksesta juuri näin, joten miksi muuttaisin näitä olosuhteita?

Yllä mainitun kera totean, että blogi merkitsee minulle aika paljon. Jos joskus tulee taukoja kirjoittamiseen, syynä on yleensä huomion kiinnittyminen johonkin muuhun - tai esimerkiksi kesällä halu olla vaan touhuamassa eikä raportoimassa asioita koneella. Yllättävää kyllä, kesäisin koen eniten tuskaa blogin päivittämisestä - kun olisi niin monen monta juttua ja näkökulmaa, mistä voisi postata, muttei ehdi. Siitähän ei kannattaisi ottaa paineita, kun pitäisi osata elää niin kuin paasaa, vai mitä? ;).

Olen tässä pari tuntia pähkäillyt, kenet haastaisin kirjoittamaan bloginsa tarinan. Olen ollut monien blogien uskollinen lukija pitkään, joten on vaikea keksiä sellaista, mikä olisi ollut vähän katveessa. Siksi en pysty nimeämään ketään tähän haasteeseen juuri nyt - sorry!

Täten toivotan vain kaikille ihanille lukijoille mukavaa viikonloppua. Kiva, kun olette pysytelleet kuulolla!

Bloggaus on...

Sekä Casa-X että Omppula -blogit ovat heittäneet minua bloginurkkaushaasteella. Kiitos!

Mietin tosin pitkään, otanko haasteen vastaan ja vilautanko teille vakiobloggauspaikkaani vai jätänkö väliin, koska tämä on Idurista, ei kodista, kertova blogi. Välillä koti toki on tuunausprojektieni  työhuone ja kuvauspaikka. Idurissa minulla ei vielä ole vakiopaikkaa bloggaamiselle, koska siellä teen yleensä kiivaasti hommia ja bloggaan sitten vasta kotona. No, en kai mitään menetäkään näyttäessäni olohuoneen nurkkauksen, jossa istun läppärini kanssa. Joten sallikaa syrjähyppy. Samalla joitakin itselleni tärkeitä mietteitä bloggaamisesta ylipäänsä. 

Takan vieressä on nojatuoli jossa istun. Siinä lyhyesti istuminen on kivaa, mutta pitkään oleilu epämukavaa. Koneella ei siis parane notkua liiaksi :)

Ette muuten ikinä arvaa, miksi olen valinnut tämän paikan bloggaukselleni! Paljastan syyn lopussa.

Silloin, kun tekstiviesti keksittiin, sitä pidettiin marginaalisena insinöörien kokeiluna. Hetkeä myöhemmin tekstiviestin suosio räjähti. Alun perin kuriositeettina pidetyllä toiminnolla olikin jokin aito käyttötarve, nopea kommunikointi. Kokeilusta on syntynyt pysyvä, kirjallista kulttuuria muuttava viestintätapa.

Bloggaus on vähän niin kuin tekstiviestit 90-luvulla: johonkin perustarpeeseen se vastaa. Olen pohtinut, miksi itse kirjoitan blogia säännöllisesti. Syitä on ihan älyttömän monta ja siksi ajattelin ne listata. Hauska sitten vuosien päästä katsoa, ajattelenko edelleen samalla tavalla. Tai blogataanko silloin enää ylipäänsä??

Omalta kohdaltani tunnistan, että kun olen aina tykännyt kirjoittaa ajatuksiani ylös - joko päiväkirjan, runon tai artikkelin muodossa - tämäkin formaatti sopii minulle hyvin. Tämä on jotain epävirallista, mutta ei täysin epämuodollista. Se yhdistelmä miellyttää itseäni ehkä eniten.

Bloggaus on hyödyllistä. Se on nyt päiväkirjani Vlla Idurin vaiheista. Olisin unohtanut jo 90% blogiin kirjoittamistani tunnoista ja yksityiskohdista. Ilman blogia kuva-arkisto ei olisi niin kattava. Pitkällisessä projektissa on ihana nähdä alku, keskivaihe ja loppu... (No, 'loppu' ehkä on tässä tapauksessa toiveajattelua.) …muistaa tuskat ja iloitsemiset.

Bloggaus on hyödyllistä myös siksi, että lukijoiden kommenteista olen ottanut opikseni monta viisautta, joko perinnerakentamisen, ideoiden kehittelyn tai näkemysteni jalostumisen suhteen. Olen ihan oikeasti oppinut asioita blogia pitämällä. Tätä en alussa olisi voinut uskoa! Paitsi että asioita on tullut ehkä punnittua samalla kun niistä kirjoittaa, saadut kommentit auttavat eteenpäin ja ihan puhdasta tietämystä kommenteista löytyy paljon.

Bloggaus on sosiaalista. En ole ottanut hirveästi sosiaalisella puolella paineita blogituttavuuksista. Moni varmasti ottaa. Tuntuu, että olen sen verran kiireinen siviilielämän temmellyksessä, että olen jotenkin alusta asti osannut orientoitua bloggaamiseen harrastuksena. Jos se alkaisi tuntua pakkopullalta, minulla kyllä hälytyskellot soisivat. Olen alusta asti päättänyt, että bloggaan vain itseni ja projektin vuoksi. Osa nautintoa kuitenkin on, että tähän liittyy myös sosiaalinen puoli. Jotkut blogituttavuudet ovat muodostuneet ikään kuin tutuiksi. Heitä jopa ajattelee aina välillä ja heistä välittää.

Vaikka blogi on itseä varten, tietenkin lukijoiden ilmaantumisen myötä kuvaan astuu myös muille kirjoittaminen. Mutta siitä huolimatta koen, että bloginpito on itseilmaisua. Asetelma ei voi - mielestäni - henkilökohtaisen median ylläpidossa olla niinpäin, että muiden tarpeet olisivat ensin ja minä niitä orjallisesti noudattaisin. Tällainen ajattelu on täysin vierasta minulle; haluan pitää kirjoittelun rentona puuhana.

Jos ihan kuuntelen sydäntäni, niin bloggaus on minulle välillisesti onnellisuuden johdin. Tätäkään en alussa ihan täysin tiedostanut. Kirjaamalla arkiset pienet asiat ylös - ja ne isommatkin - pystyn suuntaamaan paremmin huomioni tässä ja nyt -hetkeen. Bloggaus kasvattaa niin sanotusti hyvää energiaa.

Onko jokin näistä asioista sellainen, mitä te pidätte tärkeänä? Tai onko teille jokin muu tärkeää, mitä en tässä mainitse? Entä mistä haluaisitte, että minä kirjoitan?? (Huom, vaikka ehdottaisitte mitä, en lupaa mitään, sillä kirjoitanhan omaksi ilokseni ;) )

Kun istun blogi-paikallani, edessäni on näkymä tähän nurkkaan. Seinästä saa virtaa tarvittaessa. Blogista virta virtaa minuun. Mauro-koira ei tunkenut kuvaan mukaan, koska siltä on pääsy ko. sohvalle kielletty, hehee.

Bloggaan

* dokumentoidakseni sanoin ja kuvin

* muistaakseni yksityiskohtia ja tunnelmia paremmin

* ottaakseni asioista kuvia, joita en ehkä muuten tulisi taltioineeksi (ajattelu kuvin)

*  työstääkseni ajatuksiani kirjoittamalla ja keskustelemalla kommentin jättäneiden kanssa

* ollakseni sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden saman- ja erihenkisten kanssa ;)

* voidakseni oppia kommenteista ja saada perspektiiviä näkemyksilleni 

* voidakseni havaita asiat ja onnellisuuden paremmin
* saadakseni vertaistukea prosessille jota läpikäyn

* saadakseni konkreettisia ideoita 

Tässä on ihan hirmu monta tärkeää syytä bloggaukseen. Ei ihme, että se on suosittua, jos edes parikin näistä täyttyy. En ole yhtään lieveilmiötä vielä keksinyt. Kertokaa, onko niitä! Ehkä joskus menee aikaa, mutta mielestäni olen sen ansainnut, jos asia vastavuoroisesti tuo kaiken tuon yllä mainitun. 

Syy paikanvalintaani on se, että tämä olkkarin osa on minimalistisimmin sisustettu ja vähiten käytetty nurkkaus kodissamme. Siinä on aina seesteisin ja siistein tila odottamassa, että lenntätän ajatukseni Iduriin. Vaate- ja tavaravuoret jostain syystä kertyvät meillä muihin kohtiin. 

Kiitokset kaikille tähän asti blogia seuranneille ja minua kannustaneille kommentoijille ♥

Ensi kerralla taas Idur-aiheisiin,