Kokemuksia kesälampaista

 

Aina silloin tällöin minulta on toivottu kirjoitusta kesälampaiden hoidosta, joten ajattelin tarttua toimeen. Tavallaan on helppoa pitää lampaita, tavallaan ei. Jos meidän hankalimmat tilanteet listaa vuosien varrelta, voi kauhistua ja pelästyä: lääkintää vaativa karitsayskä yhdellä, toinen menehtyi, kolmas meinasi tehdä itsemurhan lammasaitaan hirttäytymällä, neljäs hyppi useasti aitauksesta ja houkutteli muut mukanaan ja viides kaatui kyljelleen eikä päässyt ylös sillä seurauksella, että se meinasi kuolla kaasuuntumiseen (!). Luit oikein: tämä viimeisin tapahtuma on tältä kesältä ja palaan siihen vielä myöhemmin. Mutta, sitten on se helppous, ihan oikeasti. Mennään siihen nyt.

On ihan eri asia pitää kesälampaita kuin olla ympärivuotinen lampuri. Kesälampuri pääsee helpolla siinä, ettei mitään asumusta tarvita ja jos on iso laidun, kuten meillä, se poistaa päivittäisen lisäruokinnan tarpeen. Pienempikin alue on ok, mutta silloin lampaat tarvitsevat välittömämpää hoitoa, eli ruokintaa tai laitumen vaihtelua paikasta toiseen.



Moni pohtii aluksi, pitäisikö vuokrata vai ostaa lampaat, jos haaveilee pitävänsä niitä vain kesän. Mitä olen ymmärtänyt Facebookin Lampola-palstalta, moni isompaa lammastilaa pitävä lampuri ei nykyisin halua vuokrata. Ja vaikka haluaisikin, yhden lampaan vuokrahinta on yhtä korkea kuin ostaminen. Vuokraamisesta koituu paljon byrokratiavaivaa lampurille, joten myynti on yksiselitteisempi juttu ja ostajan kannalta minun mielestäni myös kannattavampi vaihtoehto.

Ennen lampaiden ottamista pitää rekisteröityä Eviraan lampaan kasvattajaksi. Mikko hoiti asian ja antoi viranomaisille kiitosta siitä, että käytännössä hän täytti lomakkeet viranomaisen avustuksella. Se kävi siis helposti.

Meillä lampaat ovat hyötyeläiminä, ei lemmikkeinä. Päätös, kummasta on kyse, täytyy tehdä etukäteen. Jos ottaa lampaat lemmiksiksi, ei taatusti pysty niitä sen jälkeen syömään. Kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, en tästä huolimatta ihan ole vieläkään sinut teurastuksen suhteen.

Niinpä niin, kesälampaiden kohdalla pitää tietysti etukäteen miettiä, mitä lampaille tapahtuu syksyllä. En edelleenkään haluaisi, että meidän lampaat teurastetaan, mutta vaihtoehtoja on vähän, koska kuitenkaan emme niitä voi saaressa pitää yli talven. Olen itse lampaiden myötä siirtynyt enenevässä määrin kasvis-kalasyöjäksi. Omaa karitsanlihaa edelleen vähän syön, mutta siihen se oikeastaan tätä nykyä jääkin. Muu perhekin on vähentänyt huomattavasti lihan kulutusta, sillä samaan aikaan olen yrittänyt loihtia mitä herkullisempia kasvisruokia, jotta onnistuisimme perheenä vähentämään lihan syöntiä.

No, nyt takaisin ruotuun ja varsinaiseen aiheeseen, vaikka aina päädyn lampaista puhuessani tähän samaan ruokavalioasiaan!! Siirrytään vaikkapa kesälampaiden sadekatokseen (jollaista ei tarvita, hehee). Olemme tunteneet itsemme moneen kertaan idiooteiksi rakentaessamme erilaisia sateensuojia, mutta jostain syystä meidän katraille on mieluummin kelvannut sateensuojaksi tiheän puun oksisto kuin muovipressut tai rakennettu puukatos. Pari viikkoa sitten huomasin, että tämän kesän katras menee sateensuojaan lautakasan viereen, jonka päältä törröttä lippana pari lautaa. Niinpä olen kyhännyt niille lippakatoksen laajennusta siihen. Kyhäilyjeni jälkeen ei sekään enää kelvannut… Jos haluatte rakentaa lampaalle katoksen, älkää kysykö neuvoja meiltä.

Ruokinta

Lampaiden päätoimi on syöminen. Ilman rouskutusmahdollisuutta niiden ruuansulatus ja märehtiminen voivat häiriintyä, eli syöminen pitää ne terveinä. Ne eivät tarvitse mitään muuta virikettä.

Suu käy koko ajan: ensin syödään ja sitten mutustellaan ja märehditään

Meillä lampaiden pidon helppous perustuu laajaan laidunalueeseen: n. hehtaarin alueella laiduntaa 5-6 keskenkasvuista lammasta. Ne eivät täällä tarvitsisi lisäravintoa, mutta syksyllä kaadamme puita ja annamme talven aikana talteen keräämiämme leivänkannikoita sekä pieniä määriä lammasrehua. Sitä saa Agrimarketeista ja nettimyynnistä. Mineraali- ja suolapitoinen nuolukivi on välttämätön, samoin vesi. Joskin lampaat juovat hyvin vähän, jos niiden pääasiallinen ruoka on ruoho, koska se tietysti sisältää paljon nestettä.

Viime viikonloppuna kaadoimme tämän syksyn ensimmäisen puun lampaiden herkuksi

Lammas on tosi perso leivän ja rehun kaltaisille lisäruuille. Jos haluaa, että lammas seuraa kuin hai laivaa, voi toki ruokaa antaa avoimesti. Erehdyimme ensimmäisenä vuonna antamaan lampaille heti leipää tms. ja sen jälkeen ne vain seurasivat (erityisesti minua) lisää kerjäten. Pahempia tässä suhteessa kuin yksikään näkemäni koira! Meillä tämä oli huono juttu, koska lampaat käyskentelevät samalla alueella kuin missä teemme töitä. Eli eihän työn teosta meinannut tulla mitään :). Sen jälkeen olemmekin tehneet niin, että olemme jättäneet ruokaa niiltä salaa paikkaan, josta ne löytävät sen myöhemmin, mutta eivät yhdistä ruokaa ihmiseen. Näin loppukesästä joskus lipsumme periaatteestamme...

…ja silloin ihmisen nähdessään, ne lähtevät heti tarkistamaan, löytyykö taas leipää

Selviytyminen ja poikkeustilanteet

Postauksen alussa mainitut episodit ovat niitä poikkeustilanteita. Yhden pikkukaritsan menetys oli varmasti myös huonoa tuuria - syy ei koskaan selvinnyt. Lampaat tarvitsevat hyvin vähän päivittäin mitään, päiden laskenta ja tarkistus riittää. Meillä on tarvittaessa apuna kuvia lähettävä riistakamera.

Lampaat ovat säänkestäviä ja voivat olla ulkosalla vuorokauden ympäri, jos lämpötila pysyttelee nollassa. Meillä vuosien varrella yölämpötila on alimmillaan ollut noin parissa asteessa eikä se ole menoa haitannut. Kerinnän on tehnyt keväällä joko kasvattaja tai me itse, joten syksyyn mennessä turkki on taas aikamoinen lämpökerrasto. Kesällä ohut turkki on must. Tällä hetkellä katraassa ollaan taas sitä mieltä, että on ihan kiva, kun pahimmat helteet ovat takana päin.



Suosittelisin itse ottamaan kesälampaiksi vähintään puolivuotiaita karitsoja. Meillä oli aiempina vuosina aavistuksen huonoja kokemuksia tätä nuorempien yksilöiden kanssa. Muutama niistä ei jotenkin lähtenyt lainkaan kasvamaan. Ulkosalla olevia ihan pieniä karitsoja voivat myös petoeläimet uhata, ja ne myös kestävät kylmää säätä huonommin kuin vanhemmat, karaistuneemmat yksilöt.

Karitsat voivat sairastua suht yleiseen karitsayskään. Baby-yksilö on sairastumisen suhteen heikommassa asemassa ja karitsan voi periaatteessa viedä ihan tällainen perussairaus. Meillä yhdelle pienokaiselle tuli kerran keskikesän helteillä karitsayskä ja silloin saimme tietää, että se ei itsestään parane vaan tautiin tarvitaan antibioottikuuri. Tämä yksilö saatiinkin pelastettua! Oman kunnan eläinlääkärin yhteystiedot on hyvä olla lähettyvillä. Lääkäriäkin parempi taho antamaan kokeneita neuvoja, jos tulee jokin yllättävä loukkaantuminen tai sairastuminen, on kasvattaja, jolta lampaat on itse ostanut.

Tämän kesän alussa meillä kävi outo juttu: lammas kellahti pieneen kuoppaan niityllä eikä päässyt siitä ylös. Kun huomasimme asian, se näytti olevan aivan henki hieverissä ketarat kohti taivasta ja tilanne näytti jo siltä, että se pitää lopettaa. Olimme superhuolissamme! Soitimme kasvattajalle, että mikä sillä on ja onko mitään tehtävissä. Hän neuvoi nostamaan heikon lampaan pystyyn, kannattelemaan hetken ja juottamaan ruokaöljyä. Näin teimme ja lammas käveli tiehensä entistä ehompana kymmenen minuutin päästä. Tämä oli aivan uskomaton tarina ja opimme sen, että periaatteessa lammas on kömpelö eläin, joka on välittömässä hengenvaarassa, jos sen monimahainen ruuansulatus häiriintyy. Näin tälle meidän lampaalle oli käynyt kyljelleen joutuessaan. Mutta huh, sekin selvisi hengissä!

Tapahtuma muistutti myös siitä, että lampurilla itsellään tulisi olla kyky päättää eläimensä päivät, jos tilanne niin vaatii. Sehän vaatii tietysti karaistuneisuutta omistajaltakin, mutta se on eläimen elämän hyvinvoinnin vakuutus.

Lammas on laumaeläin

Lampaiden käyttäytymisestä jotain oppineena pidän itse minimimääränä viittä lammasta. Lammas-Wiki- sivustolla lauman minimikooksi mainitaan myös tuo 5. Lammas on laumasielu ja kaksi esimerkiksi ei ole vielä lauma. Yksinäinen lammas se vasta sotiikin lampaan lajityypillistä käyttäytymistä vastaan. Meillä joka kerta, jos lammas on jostain syystä eksynyt laumasta, se hätääntyy ja menettää oman kontrollinsa. Kyllä yksinäinen lammas on surettava näky. Meillä oli aluksi kolme karitsaa ja sen jälkeen on ollut 5-6. Isommassa laumassa lampaat ovat käyttäytyneet paljon rennommin, eli voineet paremmin. Isommassa laumassa ne eivät myöskään tarvitse ihmistä, vaan laumautuvat omaan lajitoveriinsa.

Helposti käy kuitenkin niin, että ihminen leimautuu lampaisiinsa…

Bää, Bää ja Mää

Saaristossa lampaat kuuluvat kesäiseen maisemaan. Syksy on sitäkin karumpi. Syksyn mukanaan tuomasta menetyksestä huolimatta, en vaihtaisi tätä mahdollisuutta pitää lampaita, pois. Oikeastaan koen, että kun on tämä tila, on velvollisuus sitä hyödyntää tältäkin osin. Mutta, lihansyönnin oikeutuspohdinnasta en pääse millään irti ja siksi mietinkin, olenko vääränlainen ihminen saaristolaislampaiden kasvattajaksi. Tähän minulla ei ole vielä vastausta, mutta dilemmastani huolimatta suosittelen lämpimästi lampaiden ottamista, jos siitä haaveilee ja se olisi mahdollista. Nämä eläimet ovat tuoneet paljon hyvää tullessaan, eritoten tässä eettisessä mielessä.

Koko ajan opitaan lisää,

Ikkunahommia saunassa ja suolavajassa

Olen aina sanonut, että ikkunan kunnostukseen en ryhdy, koska se on liian vaikeaa, mutta päätin tehdä pienen myönnytyksen lasin vaihdon suhteen. Ja syynä on tietysti se, ettei ole muutakaan vaihtoehtoa, kun lasien vaihtaminen paikan päällä on niin paljon helpompaa kuin ikkunan karmeineen irti repimiminen ja jonnekin rahtaaminen.



Pikku saunamme toisesta ikkunasta on ollut kolme ruutua hajalla alusta asti. Kesällä saimme hankittua uudet lasit ja tarvittavat vehkeet. Tämä oli kai se työläin vaihe! Onneksi saimme lasinvaihtoinspiraation tänä viikonloppuna, sillä ennen syksyn tuulisia iltoja on ihan kiva saada saunan oleskeluhuone vedottomaksi (totean nimimerkillä "Kolme vuotta vedosta kärsinyt").




Pieni ihme oli, että lasit sopivat kuin sopivatkin karmeihin, koska ne ovat aika vinksin vonksin. Yritimme ottaa tämän mitattaessa huomioon - ja menestyksellä siis. Pitelin ruutuja paikoillaan ja Mikko naulasi lasit kiinni.

Kitin levittäminen jäi minun hommakseni. Työhön ryhdyttyäni luulin sen olevan helpompaa, mutta massaa tuntui koko ajan olevan joko liian vähän tai liian paljon. Pro-ikkunamestareilla kai on paremmat kikat tiedossa…

Tehdessä kunnianhimo nousi: jälki pitäisi olla ihan priimaa. Niinpä nysväsin ja nysväsin muutaman tunnin kyllästymiseen saakka. Ehkä seuraavalla kerralla nopeammin?

Mutta lopputulos tyydytti ja homma tuli tehtyä! Kitti saa kuivua ja päällemaalaus jäänee kertaan, jolloin samalle maalille on muutakin käyttöä.  

Muitakin ikkunahommia on täällä tehty. Koska en ole aiemmin ehtinyt esittelemään suolavajan tapahtumia, olkoon nyt sen aika. Vaja ei ole ihan vielä valmis, mutta tässä näette työvaiheita ja lopussa tämänhetkisen tilanteen. Lisäsimme vajaan kahdelle seinälle talvella hankkimamme vanhat ikkunat, eli seinälaudoituksen teko alkoi ikkunoiden sovittamisella paikoilleen.

Alla on tänään otetut kuvat vajasta molemmin puolin, eli maalattukin jo on. Oviaukkoon ajattelimme tehdä pariovet: ne odottavat tuossa vieressä maalausta. Seinälaudoituksen pystyrimoitus puuttuu vielä kolmelta seinältä. 

Tällä puolella kaikki on jo valmista rimoja myöten. Paitsi ikkunan sisäpuitteet pitää myös maalata.

Tälle kaikelle voisi skoolata, mutta siihen meillä oli parempi syy perjantai-illalla, jolloin juhlistimme hääpäivää laiturin hämärissä.

Vielä jaksetaan jatkaa näitä yhteisiä puuhia ;)

 

Torpparivanhukset luontaistaloudessa

Ajankohtaisaiheena tällä kertaa on hyvin kasvatettu papu- ja poikasato :). Nimittäin lasten kanssa on juuri tänä kesänä eletty tietynlaista käännettä. He kulkevat mukanamme enää puolinaisesti kovaa vauhtia itsenäistyen. Ymmärrettävää tietysti, että teinien elämän keskipisteessä EI ole keräily- ja omavaraistalous, vanhojen raunioiden remontointi tai lampaankasvatus. Heille riittäisi saada näistä vähän pienemmät annokset kuin meille vanhuksille. Luulenpa siis meidän syksyn tullen löytävän itsemme saaresta enenevässä määrin kaksin kuten viime viikonloppuna. Niin nopeasti se aika menee - huollettavat pienet pallerot kasvavat omilleen. Toistaiseksi pojilla on täysi luottamukseni ja ainakin tähänastisina viikonloppuina kaksistaan he ovat mallikkaasti pitäneet kiinni yhteisistä säännöistämme sekä pitäneet ykköskotia siististi pystyssä. Toivon, että näin homma jatkuu vastedes! Mikkoakin jo fyysisesti isommat pojat tarvitsevat myös omaa tilaa ja vierielo sujuu paremmin, kun me välillä tajuamme lähteä hoitamaan raunioitamme jättäen heidän holhoamisensa vähemmälle. En siis ole lainkaan haikeana tästä muutoksesta. Aikanaan raskaana ollessa muistan ajatelleeni, että kun lapseni ovat isoja, en ole vielä ikäloppu! Nyt se aika on käsillä, vaikken lakkaa huolehtimasta lapsistani koskaan.

No, mepä todellakin nautiskelimme viikonloppuna levollisesta kaksinolosta ja syksyn antimista. Taisi  iskeä oikein kunnon sadonkorjuupuuska, mikä voi tietysti olla sijaistoimintoa, jolla vältellään nikkarointia. Ainakin metsässä samoilu ja keräily pitää meidät vanhukset kunnossa, heh.



Intoa johonkin asiaan edesauttaa aina mukavasti uusi laite. Perjantaina posti toi upouuden kuivurin, jollaista Jovelan Johanna blogissaan Jovelan talopäiväkirja suositteli. Hauska juttu sinänsä, että itse vähän toppuuttelin kuivurin hankintaa, mutta Mikko hurahti asiaan, kun luimme Johannan  kuivausvimmasta. Ja kuivuri lauloi koko viikonlopun iloisesti, kun keräsimme syksyn satoa: sieniä ja nokkosta.

Tästä Optimum P200-kasvikuivurista ei lyhyellä kokemuksella ole kuin hyvää sanottavaa. Se on riittävän tilava ja tehokas. Sienet tai yrtit eivät kuivu hetkessä, joten tällainen suht tehokas laite oli hyvä valinta. Tuoksu on kyllä aika voimakas, joten mielestäni tämä kuivuri sopii juuri passelisti meille, kun on mahdollisuus käyttää sitä ulkorakennuksessa. Sisätiloihin en kuivuria kantaisi. 

Kaksistaan kun olimme, päätimme saareen lähtiessä tehdä pienen testin: pystyisimmekö selviytymään viikonlopun omavaraistaloudella ilman kaupassa käyntiä. Söisimme sitä, mitä löytäisimme kaapin uumenista, metsästä ja merestä.

Kaapinpohjilta tietysti saimme aamupuuro- ja kahvitarvikkeet. Ainoa asia, mitä viikonlopuksi ostin, oli omenalimppu matkalta paikallisesta leipomosta. Ja ostan muuten toistekin, oli niin maistuva leipä.

Alettuani viime vuonna sienestää olen innokkaasti kehitellyt uusia sienireseptejä. Perinteistä kermaista sienikastiketta en laita enää ollenkaan, vaan olen sovellellut erilaisia sieniruokia esimerkiksi aasialaiseen tyyliin. Maustekastikkeet kun hankkii, ne riittävät kymmeniin ruuanlaittokertoihin.

Wokkityyppisen ruuan maustaa helposti näillä perustarvikkeilla: laadukas oliiviöljy, vaalea balsamico, osterikastike ja soijakastike. Resepti on minulla aina summittainen, joten jaan teillekin vain tällaisen kuvareseptin, josta näette kyllä, mitä kaikkea heitin wokkipannuun. Pääosaa näyttelivät itsekasvatetut pavut, chili, yrtit ja sipulit (olen ylpeä) sekä metsäsienet. 

Heitän ainekset pannulle ja ruoka valmistuu itsestään.

Loraus vettä sekaan sen jälkeen, kun sienet ja sipulit ovat paistuneet, jotta pavut kypsyvät.

Kolmen päivän omavaraistalous kaappivaralla sujui varsin mukavasti ja tuntui, että söimme parempaa ruokaa kuin kaupan kautta käytyämme. Niinpä Mikko ehdotti, jos maanantaina töihin lähtiessäni menisinkin vain yksin ja hän jäisi saareen koko talveksi. Tuli kuulemma niin mutkaton olo. Suostuin tietysti ehdotukseen ja sanoin kuitenkin lähettäväni DHL:n kautta autorantaan hänelle pahvilaatikollisen kahvia talveksi. Painotin, että hakee paketin ennen kelirikkoa. Hyvinhän hän tulisi pärjäämään, kun vielä muistutin, että hän voi teurastaa talven mittaan tänä vuonna sitten aina yhden lampaan kerrallaan, jos kala alkaa puuduttaa.

Ainiin, ne pojat tosiaan siellä kaksistaan... ihan vielä ei olekaan aika ryhtyä ympärivuotiseksi erakoksi, muisti Mikko ja ajoi meidät isojen poikastemme luo.

Irtiotto

Kuin tilauksesta saimme viimeiselle lomaviikolleni kutsun lähteä läheisten sukulaisten kanssa heidän veneensä siirtopurjehdukselle. Reittinä oli Maarianhamina-Espoo. Olemme tässä kesän mittaan olleet välillä hieman kypsähtäneitäkin kunnostustöihimme, joten päätös tarttua minipurjehduslomaan tuntui ansaitulta. Matkustimme juniorin kanssa laivalla Maarianhaminaan ja Mikko, jolla jo työt alkoivat, hyppäsi myöhemmin kyytiin Turun saaristosta.

Selfie yllä on otettu lähtösatamassa, jossa olimme sattumoisin vastakkain Matkalla merenneidoksi -blogin Merenneidon kanssa. Hän kirjoittaa blogissaan seilauksista sinisen Kaminami-veneen kanssa. Oli kiva käydä pikavierailulla katsomassa, miltä sporttinen Kaminami näyttää sisältä :).



Venekuume se vain kasvoi taas reissun myötä. Näitä kuvia kun jälkikäteen itsekin katson, en ihmettele, että haaveissamme edelleen olisi seilata omalla purrella, vaikka pienelläkin.

Tämä oli täydellinen irtiotto: mullat, tervat ja mustikat peseytyivät kynsien alta täydellisissä merituulissa. Mukavan toimeliaiden purjehduspäivien jälkeen iltasaunat ja grillailut saaristossa kruunasivat minun elokuun alkuni.

 



Loppumatkasta ruorilla oli ruuhkaa innokkaan Mikonkin ollessa jo mukana aluksessa. En pannut pahakseni nauttia kevyen tuulen purjehduksesta laidalla. Mutta voi tätä elämää Suomen kesäsäässä! Se alkoi Juhannuksesta pipo ja toppatakki päällä ja myös loppui samaan varustukseen, heh heh.

Siitä huolimatta, loppulomani sain viettää varsin myötäisissä tuulissa!