sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Saunan yksityiskohtia

Tervehdys taas pitkän kirjoitustauon jälkeen! Mennyt kuukausi on ollut kiireinen ja täynnä kaikkea mullistavaa: myimme ykköskotimme ja hankimme purjeveneen. Jälkimmäisen osalta todettakoon, että piiiiiitkäaikainen haave toteutui. Ensimmäisen osalta todettakoon, että nyt olemme pulassa, kun meillä ei ole vielä uutta kotia minne mennä. Samanaikaisesti tilanne on sekä kutkuttava että stressaava. Myymämme asunto oli meille verrattain uusi tuttavuus, mutta se ei alkanut tuntua kodilta suurelta osin sijainnin vuoksi, joten päätimme pistää epätyydyttävän kodin vaihtoon. Samassa tarjoutui mahdollisuus kuunnella sydämemme ääntä purjeveneen suhteen. Nyt etsinnässä on hieman luonnonläheisempi ja toivottavasti myös asumiskustannuksiltaan edullisempi koti. 

Olemme siis blogin päivitystauon aikana päässeet purjehtimaan - jipii - mutta käyneet muutaman kerran myös saaressa. Poissaolomme aikana saunan urakka oli edennyt sähkötöihin ja pimenevän syksyn kunniaksi olemme saaneet saunalle valaistuksen :). Kolmella seinällä on ulkovalot, jotka ovat samanlaiset kuin venevajassa.


Olen myös päässyt miettimään saunan pukuhuoneen sisustusta: toiveena on ripaus merihenkisyyttä ja vanhojen laivojen tunnelmaa. Niinpä messinkiset yksityiskohdat, vanha tilalta löytynyt laivan ploki ja kalastaja-Olofin köydet toimittavat tärkeää tehtävää. 



Messinkisen jugendlampun olen ostanut vuosia sitten, mutta vasta nyt kaivoin sen pakkauksista ja ilahduin, kuinka upeasti se istuu tänne. 

 




Kääntyilevistä laivakoukuista olen haaveillut pitkään. Juuri oikeanlaiset löysin Domus Classicasta. 



Kiedoin tilan vanhaa köyttä ikkunoiden ympärille. Idea tuli Mikolta ja toteutus onnistui helposti naulapyssyllä. 




Yritin lisäksi etsiä rannoilta ajopuita tehdäkseni sopivasta pätkästä ikkunalaudan huoneeseen, mutta toistaiseksi en löytänyt sopivaa. Ehkäpä keväällä jäiden lähdön jälkeen löytyy joku kulahtanut jään ja meren suolaama yksilö minulle. 

Saunanlämpöisin ajatuksin,



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...