Varoittava esimerkki

Meillä oli aivan ihana purjehdusloma Mikon veljen ja hänen puolisonsa kanssa. Teimme upean saaristomeren kierroksen ja reissumme osui varmaan kesän parhaaseen purjehdusviikkoon: hyvää tuulta ja hellettä riitti. 

Oli myös hauska tutkiskella saariston kylien rakennusratkaisuja ja kaunista luonnonvaraista luontoa. 

Saimme yhdestä saariston kohteesta, Vänöstä, siivouskipinän varoittavana esimerkkinä, vaikka omat jäteongelmamme ovat kaukana Vänön jätevuorista. En ottanut niistä yhtään kuvaa, mutta kauhistelimme kauniin saareen pilaamista huolimattomalla ylläpidolla: vuosikymmeniä vanhat massiiviset romut, kuten auton- ja veneenraadot, ongelmajätteet, muut roskavuoret ja jopa hylätty, romu Valion jäätelökioski kuormittivat saaren satamaa ja koko kylän raittia. En ymmärrä, pystyykö tuossa mittakaavassa kukaan siellä edes enää korjaamaan asiaa, koska koko saaren siivous vaatisi ihan valtavan kollektiivisen operaation. Välinpitämätön mentaliteetti tuntui jatkuvan ja pesiytyneen joka talon pihaan, jotka olivat täynnä jätteitä, mikä on mielestäni hyvin poikkeuksellista nykypäivän saaristossa. Harmi, koska Vänö on superkaunis saari ja siellä on yhä jäljellä ns. oikeaa kulttuurimaisemaa (mikä onneksi on hoidettu osa saarta), minkä vuoksi siellä kannattaa kuitenkin vierailla.

Fressi purjehdus vaihtui siis kotona jätteenkeruuseen. En pane sitä pahakseni. Tätä se saaristoelämä 2000-luvulla on ja koen menneiden vuosikymmenten roskien kierrätyksen velvollisuudeksemme. En siis soimaa entisaikojen tapaa dumpata jätteitä mereen tai luontoon, koska niin vain tehtiin yleisenä  tapana - ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kritiikkini osuu siihen, jos nykyihmiset eivät välitä vaan jatkavat saariston pilaamista.  

Alunperin tilallamme on ollut 5 kaatopaikkaa, joista olen aiemmin putsannut ja lajitellut kaksi. Nyt rykäisin kaikki loput kolme siistiksi, eli meillä ei ole enää yhtäkään entisaikojen jätealuetta luonnossa - ihan mahtavaa! Olen pitkin kevättä keräillyt metallijätettä tai vain meille tarpeetonta metallikamaa rantaan ja eilen lähdimme viemään isoa satsia metallirojua jäteasemalle. 

             

                

Ties kuinka mones kuljetus, mutta kyllä tuli taas puhdistunut olo :), tuumaa,

                                                   

Pakollisia venejuttuja ja haihattelua

Olen palannut 3 viikon flunssasta takaisin elävien kirjoihin, eli tällä väliajalla olen lähinnä selviytynyt elämän välttämättömistä velvollisuuksista. Edelliseen viestiin tulleisiin kommentteihin huikkaan pahoittelut vastausviiveestä! Luontainen sometaukokin tosin tekee aina hyvää.

Päätimme jokin aika sitten tarttua asiaan, jonka olemme tienneet tulevan ennen pitkää eteen: pitäisi vaihtaa vene sellaiseen yksilöön, joka soveltuu paremmin käyttöömme. Vanhan veneen lasikuitu ja kumi tulisi siis korvata kestävällä alumiinilla, joka kestää vähän ronskimman työkäytön: järkevin olisi ns. loppuelämän moottorivene, joka kestää isältä pojalle. Mehän emme tätä vanhaa venettä hankkineet tietenkään tällaiseen tarkoitukseen, vaan ns. "sisäsiistiin" käyttöön, eli poikien jollaharrastuksiin 10 vuotta sitten. Toisaalta se on ollut kyllä kätevä nykyisessäkin käytössä siinä mielessä, että kevyen veneen saa parissa minuutissa laskettua ja nostettua. Siksi olemme pystyneet käymään saaressa säiden puolesta aina viime tinkaan asti. Mietittäväksi jääkin, miten kulkeminen mahdollisimman pitkään loppukaudesta saataisiin toimimaan raskaammalla veneellä...

Harmi kyllä nyt olisi pystynyt jäätilanteen kannalta kulkemaan saaressa ihan säännöllisesti, mutta nostimme veneen myyntiä varten pysyvästi ylös. Veneen vaihto alkoi poltella, koska vene oli alkanut vuotaa ja nopean tyhjenemisen kanssa tuli mitta täyteen. No, sitten saimmekin heti yllätykseksemme veneestä sikahyvän tarjouksen - vaikka tosiaan kerroimme sen viat täysin rehellisesti. Kysyimme useaan otteeseen toisiltamme, "oikeastiko??!". Moottori toki tässä arvokkain on, mutta veneelle emme olleet enää itse juurikaan arvoa laskeneet. Joten, hah, toki teimme mielellämme kaupat. Bye bye, sinne meni!

Tässä välissä kävimme (lue: raahauduin puolikuntoisena) myös Düsseldorfiin Euroopan suurimmille venemessuille. Olisi luullut, että olisimme kolunneet vaan noita pieniä alumiinimotareita, mutta ehei, en astunut jalallanikaan niihin halleihin. Tämä kertonee, miten epäseksikäs aihe saariveneen vaihto minun mielestäni on.

Sen sijaan olimme tehneet listaa niistä pienehköistä purjeveneistä (max 30 jalkaa), joita vuosien varrella olemme kuvissa ja testiartikkeleissa ihailleet, ja jotka nyt olisi mahdollista nähdä livenä. Matka oli siinä mielessä onnistunut, heh, että IHAN JOKAINEN unelmaveneemme sisälsi joitain ongelmia, minkä vuoksi ne karsittiin pois unelmavenelistalta. Esim. tämä yllä ja alla oleva ranskatar (Tofinou-merkkinen) oli niin matala sisätiloiltaan, etten edes minä pystynyt istumaan sisällä selkä suorassa. Jos vain ulkonäkö ratkaisisi, tällaisen perään haikailemista voisi jatkaa. Mutta: ei jatkoon.

Tämä uusi Dehler 30d, jota pidimme hyvinkin kiinnostavana, olikin 2,2 metrin kölillä varusteltu. Se tuli yllätyksenä, koska olin mielestäni lukenut jostain, että siinä olisi nostoköli. 2,2 syväyksellä ei meidän lahdelle rantauduta - eikä paljon muihinkaan saariston satamiin :(. Ei jatkoon.

Ja seuraavassa ehdokkaassa oli muuten kaikki täydellistä, mutta ongelmana päätön hinta, jne jne jne... hohhohhoijaa. Ei jatkoon, ei jatkoon, ei jatkoon. (En rasita teitä yksityiskohtaisemmalla listauksella)

No, alunperin idea lähteä käymään tuolla oli puhtaasti sosiaalinen. Meitä oli neljän pariskunnan  seurue ja kaikilla jonkinasteinen purjevenekuume. Lopputulos: ainakaan kukaan ei ole vielä venekauppoja tehnyt, joten haaveilu yhdellä jos toisella jatkuu :). Reissu oli kyllä siinä mielessä hyödyllinen, että nyt ei ainakaan haikaile jonkun sellaisen netistä bongatun vaihtoehdon perään, mitä ei edes halua. Oikean koon, mallin, hinnan ja tyylin mukaisen purkkarin etsintä jatkuu ja jos oikeasti jossain kohtaa meinaamme hankkia purjevenettä, onhan se selvä, että kompromisseja on silloin  tehtävä. 

Jatkamme siis epämääräistä haihattelua purjeveneen osalta ja järkiratkaisu moottoriveneen osalta tehtäneen tänä keväänä. Kiva tunne on kuitenkin se, että vanha vene meni kiertoon ja korjaukseen uudelle omistajalle eikä päätynyt ongelmajätteeksi, jollaiseksi se olisi meidän käytössä ennen pitkää muuttunut. 

Hui hai,

Irtiotto

Kuin tilauksesta saimme viimeiselle lomaviikolleni kutsun lähteä läheisten sukulaisten kanssa heidän veneensä siirtopurjehdukselle. Reittinä oli Maarianhamina-Espoo. Olemme tässä kesän mittaan olleet välillä hieman kypsähtäneitäkin kunnostustöihimme, joten päätös tarttua minipurjehduslomaan tuntui ansaitulta. Matkustimme juniorin kanssa laivalla Maarianhaminaan ja Mikko, jolla jo työt alkoivat, hyppäsi myöhemmin kyytiin Turun saaristosta.

Selfie yllä on otettu lähtösatamassa, jossa olimme sattumoisin vastakkain Matkalla merenneidoksi -blogin Merenneidon kanssa. Hän kirjoittaa blogissaan seilauksista sinisen Kaminami-veneen kanssa. Oli kiva käydä pikavierailulla katsomassa, miltä sporttinen Kaminami näyttää sisältä :).



Venekuume se vain kasvoi taas reissun myötä. Näitä kuvia kun jälkikäteen itsekin katson, en ihmettele, että haaveissamme edelleen olisi seilata omalla purrella, vaikka pienelläkin.

Tämä oli täydellinen irtiotto: mullat, tervat ja mustikat peseytyivät kynsien alta täydellisissä merituulissa. Mukavan toimeliaiden purjehduspäivien jälkeen iltasaunat ja grillailut saaristossa kruunasivat minun elokuun alkuni.

 



Loppumatkasta ruorilla oli ruuhkaa innokkaan Mikonkin ollessa jo mukana aluksessa. En pannut pahakseni nauttia kevyen tuulen purjehduksesta laidalla. Mutta voi tätä elämää Suomen kesäsäässä! Se alkoi Juhannuksesta pipo ja toppatakki päällä ja myös loppui samaan varustukseen, heh heh.

Siitä huolimatta, loppulomani sain viettää varsin myötäisissä tuulissa!

Lempeä syksyn aloitus

Viikonloppuna tuntui jotenkin siltä, että ilmassa olisi jo vähän syksyä. En muistakaan, olisinko koskaan toivonut syksyn tulevan, mutta nyt yhtäkkiä odotan sitä. Syksy voi parhaimmillaan olla todella kaunis. Polttavimman teränsä menettänyt aurinko sopivasti lämmittää, ei enää paahda. Juuri tällaista kuin tänä viikonloppuna on ollut, saisi kestää pitkälle lokakuuhun. Pistetään tilaukseen, kiitos!

Keksin aivan hiljattain ottaa yhden käyttämättömistä räsymatoista "pöytäliinaksi" ulkopöydälle. Se näyttää siinä aika kivalle. Näin elo-syyskuussa matto ja istuintyynyt täytyy iltaisin kerätä sisälle yökasteen vuoksi.

Teimme viikonlopun aikana vain pieniä askareita, kuten korjailimme lammasaitausta ja tyhjensimme lähes tyhjän kaivon, jotta pääsimme putsaamaan pohjaan laonneet lehdet pois. Ruokailuvajaan olen asetellut pimeneviä iltoja varten vihreitä pulloja kynntilänjaloiksi. Hopeiset kyntteliköt olisivat  toivelistalla, mutta vanhat pullot luovat omanlaista tunnelmaansa - eikä maksa mitään!

Puoli perhettä tuli saareen sukulaisten kanssa purjeveneellä. Vesi on vielä niin matalalla ja veneessä yli kahden metrin syväys, joten alus ankkuroitiin kauemmas suuaukolle. Miehistö saatiin kuitenkin veneellä haettua illanviettoon ja aamupalalle.

Pimenevät illat, niissä on jotain... 

Sunnuntaina samoilimme metsässä. Metsän värit ovat oikeastaan syksyllä parhaimmillaan!

Mikko väijyi vähän lintuja, kun linnustuskausi on päällä, mutta tuloksetta. Minä harjoitin metsästyksen jalompaa muotoa (luin tämän kirjasta!): sienestystä. Saalis jäi vähäiseksi, koska kuivasta kaudesta on vasta lyhyt aika. Luulen, että viikon päästä sieniä on jo ilmaantunut enemmän, jos sadetta tulee. Paistoin kuitenkin löytämäni isohaperot lounaalle kylkiäisiksi.

Toivotaan sadetta ja aurinkoa sopivassa suhteessa, niin syksy saa minun puolestani tulla. 

Karkuteillä

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, sanoo vanha sananlasku ja lampaistakin tuntui siltä viime viikolla. Saimme naapurilta kaksi kertaa tiedon, että ne ovat karanneet aitauksesta. Arvasin heti syyn, miten näin oli päässyt käymään. Vesi on laskenut kuivan, kuuman sään seurauksena ja mereen rajautuvat lammasaitauksen päät ovat jääneet kuivalle maalle. Ystävällisesti naapuri kuitenkin sai pidennettyä aidan toiselta puolelta ja houkuteltua lampaat molemmilla kerroilla takaisin.

Itse pääsimme saareen vasta sunnuntaina johtuen juniorin purjehduskilpailuista. Tuntui vähän turhauttavalta, kun Airistolla odottelimme pääasiassa tuulta ja samaan aikaan olimme huolissamme lampaista tai lähinnä siitä, että ne ovat muiden kontolla. Eihän lampailla tietenkään mitään hätää ole käppäillä pitkin saarta.

Airiston regatassa otettiin tänä vuonna aika paljon vain aurinkoa ja katseltiin maisemia :) 

Purjehtijat pääsivät onneksi myös tositoimiin ja meidän juniorimme teki oman huippusuorituksensa hätyyttelemällä yhdessä startissa ranking-ykköstä ja PM-kultamitalistia. Siinä lähdössä tuli kakkossija ja kokonaissijoituskin asettui fleetin puoliväliin. Siitä se lähtee!

Samaan aikaan toisaalla oli lampailla varmastikin mukavaa. Kuten sanottu, ne pääsivät uusille apajille, kuten yrttipenkkiini. Lampaiden suihin olivat päätyneet artisokat (tämän kesän kokeilu), minttu, oregano ja lipstikka. Sen sijaan basilika ja salvia olivat saaneet jäädä… mielenkiintoista. Sunnuntai-illalla palatessamme olivat anarkistimme turvallisesti ja tyytyväisenä omalla, ihan riittävän vihreällä, niityllä, kiitos neuvokkaiden naapureiden.

Mikko pidensi heti aitausta myös toisesta reunasta aina laskeneeseen vesirajaan saakka. Merenpohja, joka on nyt tullut näkyviin, näyttää ihan karsealta. Koko ranta on pelkkää kaislankortteen ja mudan peittämää jättömaata, josta vesi on vetäytynyt :(.

Tällaista emme ole nähneet täällä vielä tähän asti. Saisi jo vesi palata ja vähän sadettakin tulla! Lähtevätköhän syödyt yrtit muuten enää uuteen kasvuun…?

Himputti!