Tilausmatto ja myräkkä

Taiteilijaystäväni kiinnostui jokin aika sitten räsymattojen tekemisestä ja taiteilija kun on, hän oppi menetelmän nopeasti ja ryhtyi pian opettelemaan tavallista vaativampien kuvioiden tekoa. Meillä tuli puhetta hänen upeista matoistaan ja kun kerroin, että tulen tarvitsemaan useampia räsymattoja päätaloomme, ei kulunut aikaakaan, että olin pistänyt kahdesta matosta niin sanotusti tilauksen sisään :).

Tästä alkoi pohdinta, mitä sävyjä haluaisin mattoihin, jotka tulisivat tupaan. Paitsi, että tässä vaiheessa taloprojektia minun oli hirmu vaikea määritellä värisävyjä, huomasin myös, että taiteilija kun kerran on, ei pilkun tarkka ohjeistus taidakaan toimia. Hänellä oli omista mielipiteistäni poikkeavia näkemyksiä siitä, mitkä värit mm. sopisivat yhteen ja millä tavalla kirkkaita sävyjä pitäisi taittaa murretuilla. Ajattelin tämän huomatessani, että menköön, hän tämän osaa enkä minä. Ja olenhan aina pitänyt hänen taideteoksistaankin. Taiteilijalla pitää näköjään olla taiteilijan vapaus, vaikka kyseessä olisi räsymatto :). Paitsi, että nykytekijöiden mukaan ei kuulemma pitäisi käyttää termiä 'räsymatto'. Sitä nyt kuitenkin käytän, koska minulle se tarkoittaa jotain arvokasta ja käsin tehtyä, ei mitään halventavaa. Ja nimenomaan haluan taloon perinteisellä matonkudetekniikalla tehdyt matot. Uudenlainen twisti tähän perinteeseen kyllä kelpaa!

"Riskin" otto kannatti. Ensimmäinen tilausmattoni päätaloon valmistui ja olin onnesta soikea rullan avattuani, sillä minusta siinä on juuri sopivan särmikkäät kuviot ja varmasti meille istuvat sävyt.

Kuvasin maton pari viikkoa sitten, eli meillä ei todellakaan ole enää näin vihreää kuin alla olevassa kuvassa :). Tänään on upea, kirkas ja kirpeä päivä, mutta eilinen myräkkä muistutti minkälainen syksy saaristossa voi olla.

Merellä oli myrsky ja oli tosi koleaa. Meidän piti lähteä tekemään erästä siirto-operaatiota, mutta palasimme takaisin suuaukolta vastatuulen ja aallokon vuoksi. Jäämme odottelemaan turvallisempaa keliä, joten siitä myöhemmin.

Mielen valtasi taas kerran ajatus siitä, että vielä jonain päivänä istumme tuolla ylhäällä talolla tuvan lämmössä juuri tällaisina päivinä!

Hytisten,

Uuden vuoden odotukset

"Jouduimme" Uutenavuotena evakkoon saareen juniorin toiveesta. On se vaan hyvä, että meillä teini-ikäisten vanhemmilla on tämä pakopaikka! 

 
Mielenkiinnolla seurailemme säiden kehittymistä - tai kehittymättömyyttä. Tänä vuonna talvi on vasta tekemässä riitettä lahdellamme. Vesi tosin on jäätävää, eli veikkaan meren jäätyvän nopeasti, jos vain pakkaspäiviä tulee. Juhlistimme Mikon kanssa pienesti vuoden viimeistä päivää. Otimme iltapäiväsaunat ja uinnit +1-asteisessa vedessä. No, ehkä en voi omaa kertapulahdustani kutsua ihan uinniksi... 



Saunajuomana oli rosésamppanja (=suhmurainen kännykkäkuva). Olemme aivan liian harvoin skoolanneet paitsi tilalla tapahtuneidelle edistyksille, myös onnistumisille, joita työrintamalla on ollut tänä syksynä. Niinpä skoolasimme vanhalle vuodelle, emme niinkään sen vaihtumiselle. Ensimmäinen vuodenvaihteemme täällä ja nukahdimme aikaisin kuin oravat pesässä. Ei kuulunut ainoatakaan pamausta - ihanaa. Yöllä heräsin pariin otteeseen pitääkseni juniorin kanssa tekstiviestiyhteyttä. Ykköskodissa oli kaikki hyvin ja vuosi vaihtui sielläkin rauhallisesti.

Uusi vuosi tietää likaisia, raavaita hommia: purkutöitä ja vintin siivousta. On se kumma, kun sitä tämmöisestäkin intoutuu..., mutta taloblogien ja torppalehtien selailuun on nyt syttynyt uudenlainen kipinä. Valintoja, valintoja, valintoja on kohta päivän sana, joten on mietittävä jokainen yksityiskohta tosi tarkkaan.

Olisin äärimmäisen onnellinen, jos talo saadaan kesän aikana karsittua lahosta, lastulevyistä ja vuorivilloista. Aion nauttia jokaisen jätesäkin poistumisesta talosta. Vuoden odotukset ovat siis maltilliset, mutta lienee parempi olla iloisesti yllättynyt, jos vielä muutakin ehditään. Suurimmat odotukset asetan meidän molempien päivätöiden sujumiselle hyvin. Niillä kun tämä taloprojekti kumminkin rahoitetaan. Ja pojille toivon paljon pieniä onnistumisia, joilla rakennetaan aikuistumista varten hyvää itsetuntoa ja -tuntemusta.

Mutta, kaikkein tärkeintä on osata elää tässä hetkessä eikä vain haikailla tulevaan. Onko se keski-ikäisyyden merkki, kun alkaa ymmärtää tämmöisen viisauden päälle?



Kiitokset kaikille edelliseen Uudenvuoden lupaus -postaukseeni vinkkejä antaneille! (Saa vieläkin antaa.) Seuraavassa päivityksessä esittelen verhoiluprojektin, jonka sain joululoman aikana valmiiksi.

Innostavaa vuoden alkua toivottaa,

Se on kuulkaas yhä kevättalvi

Ensimmäinen tämän vuoden reissumme saareen ei kovin keväiseltä tuntunut. Mikään ei ollut vielä herännyt eloon ja aurinkokin säästeli itseään.  Menomatkalla satoi alijäähtynyttä vettä, mutta onneksi talot seisoivat paikoillaan. Silti kaikki näytti nuhjuiselta - paitsi kaukaa kuvattuna - mikä vähän masensi. Ihmeellistä, mutta jälleennäkeminen oli jotenkin vaisu. Mitä oikein odotin? Talven aikana jonkun valmiiksi laittamia tiluksiako? Sitäkö, etteivät talven tuiverrukset olisi puskeneet rakennuksiin pölyä? Vai sitä, etten kohtaisi kuolleita kärpäsiä, hiirenpapanoita tai linnunkakkaa vajoissa tai muissa sisätiloissa? Niin... kai odotin, että vastassa on jo hieman vihertävä niitty, esiin nousseet narsissit ja lämmittävä aurinko valamassa uskoa uuden kauden avaukseen. Mutta ei tällä kertaa.

Etsin itse usein jälkikäteen blogistani tietoja päivämääriin ja säätiloihin liittyen. Yhtä usein tulee manattua, ettei olekaan dokumentoinut esimerkiksi jäätilannetta kunnolla. Kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset säät ovat kuitenkin tulevia vuosia ajatellen kiinnostavia vertailutietoja. Tällä kertaa päätin kunnostautua taltioinnissa vähän paremmin.

Lahden reuna oli onneksi sulanut, joten pääsimme kulkemaan veneellä perille asti. 

Lauantaina aurinko yritti vähän pilkottaa. Yön jäljiltä edellisen illan sula-alue oli riitteessä.

Lahden toisen puolen jää oli yhä tukevaa ja kantoi sekä +60-kiloisen kuvaajan että +30-kiloisen koiran hyvin. Kauempana meri on jo tietysti ihan auki ja veikkaan, että tältä meidänkin lahdelta jäät lähtevät tuota pikaa.

Seuraavassa postauksessa kerron yksintyiskohtaisemmin ja lähikuvien kera, mitä puuhailtiin. Koska eihän siinä muu auttanut kuin tarttua toimeen, karistaa koleus kintereiltä ja saada jollain tavalla kausi 2017 käyntiin. 

Heippa! Sumua päin.

 Heipat myös minulta! Sitä oikeaa kevättä jäämme yhä odottelemaan.

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

Säät eivät paljoa lupailleet, kun lähdimme Idurista kyläreissulle. Sade taukosi juuri ja juuri menomatkamme ajaksi ja pääsimme kuivin nahoin perille kauniiseen Dalkarön saareen.

Valmistauduimme asianmukaisesti pimeää enteilevään paluumatkaan, mikä tarkoitti valonheittimen tehoa mukailevan otsalampun mukaan ottamista, pattereiden tarkistusta ja oikean kompassisuunnan muistiin laittamista etukäteen.



Nauttiessamme ystävien luona pitkällistä illallista häipyi ruokapöydästä merelle antava näkymä, ilta musteni yöksi, rankkasade ropisi voimalla peltikattoon ja ulkona salamoi. Tove Janssonin myrskykuvaelmat - ja Ressu-sarjakuvahahmon siteeraama lause (otsikossa) - nousivat mieleen. Niissä puhutaan juuri tällaisista pimeistä, syksyisistä öistä.

Olimme ennakoineet kotimatkaa myös pyytämällä naapuriltamme luvan saada jättää myrskylyhty heidän laiturilleen osoittamaan paluun suuntaa. Myrskylyhty näytti ihme kyllä valonsa parin merimailin päähän aukon toiselle puolelle asti. Kun olimme hiljaksiltaan hetken matkanneet, näimmekin oman merimerkkimme. Salamointi ja myrskyäminen olivat onneksi loppuneet, mutta sade vihmoi kasvoja ja heikensi osittain näkyvyyttä. Onneksi olimme hieman illan aikana nauttineet lämmikettä, mutta huom. paino sanoilla vain hieman, koska näissä oloissa - eikä missään - ole syytä vesillä riskeerata valppauttaan.

Kävimme nappaamassa lyhdyn naapurin laiturilta ja totesimme päässeemme turvallisesti perille. 

Kotilahdessa nimittäin venevajan valaistus tekee rantautumisesta yhtä helpon kuin päivän valossa. Juuri tällaisia tilanteita varten nuo valot asennettiin! :).



Kotona odotti superinnokas Mauro, joka ei täällä ole tottunut juuri yksin olemaan. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta se touhotti niin kovin mökistä vapautuessaan ja meidät nähdessään, ettei näillä yön valotusajoilla siitä menosta mitään kuvaa saanut :).

Kotilahdessa oli ihana, tyyni yö, mutta suhmuraisesta tähtitaivaasta ennustin, että aamullakin olisi luvassa suhmuraa. Vielä en ryhdy tähdistä ennustajaksi, sillä päinvastoin pääsimme aamulla nauttimaan sienimetsälle auringosta. Nautimme myös kauden viimeisistä omista sadoista, eli aika omavaraisesti sujui taas tämäkin viikonloppu. Kuten kuvasta näkyy, Idurissa syödään uusia perunoita syyskuussa!

Lampaatkin saivat osansa, eli yhden haavan, jonka kimppuun ne mennä löntystelivät hetimiten.

Ihan kaikkia haapoja ei meidän kuitenkaan kannata kaataa, sillä haavanpunikkitatti viihtyy täällä varsin hyvin. Jos löydätte näitä, muistakaa kypsentää kunnolla. Jätimme tuon jättitatin syömättä (halkaisija yli 20 cm), koska suositus on hyödyntää vain kiinteät, nuoret yksilöt.  

Haavanpunikkitattiperhe

Syksy on oikeastaan aika mukava vuodenaika...

TallennaTallenna

Kevätsiivousta luonnossa ja sisällä

Viikonloppuna ahkeroimme lähinnä siivouspuuhissa. Jos muistatte, luontoäiti antoi meille loppusyksystä pienen ylimääräisen tehtävän. Tulviva vesi uitti naapurin rantaan kaikki pellolla olleet klapit ja muuta puutavaraa. Siivous jäi talven tultua kesken ja nyt jatkoimme klapien kanniskelua takaisin. Aivan järjetön juttu, että ensin joutuu kaatamaan puut, pilkkomaan ne, järjestämään kasoihin, keräämään taas hyytävästä vedestä rannalle, kantamaan vaikeakulkuisessa maastossa takaisin ja järjestämään uudestaan. Olemme saaneet ehkä puolet nyt siivottua ja täytyy sanoa, että harvoin ketuttaa niin paljon täällä puuhatessa - koska oikeastaan koskaan ei ketuta yhtään - paitsi siis nyt. Ihan turhaa, ylimääräistä työtä! Mahtaa tulla hyvät lämmöt nyt mökkiin, kun niin on puiden eteen tehty töitä. Eipä tehnyt mieli yhtään kuvata tätä savottaa.

Kurjuuden maksimointina lähdin lajittelemaan myös yhtä kaatopaikkaa metsässä, mutta edelliseen turhauttavaan pestiin verrattuna mieli oli korkeammalla. Jätesäkki kerrallaan metsä tyhjenee romusta - hitaasti, mutta varmasti. Tällä kertaa löytyi kaksi romuaarretta, maan sisässä patinoitunut ämpäri ja pieni pata. Ei sen kummempaa, mutta vähintäänkin niihin voi laittaa vaikka istutuksia.

Olisi niin ihana saada niittyalue kokonaan siistittyä ja lautakasoista puhtaaksi. (Eipä kuljettelisi enää Tuttavamme Tulva niitä sitten.) Jos suunnitelma pitää, tänä kesänä saamme kaikki rantarakennukset tältä erää valmiiksi. Viikonloppuna suunnittelimme, että siinä vaiheessa jäljelle jäänyt puutavara voidaan siirtää pois paraatipaikalta, esimerkiksi lähemmäs päätaloa. 

Lauantaina oli ihanan aurinkoinen päivä, joten onneksi juuri silloin oli kuistin siivousvuoro ja ikkuoiden pesu. Tuuletin tekstiilejä siivouksen ajan ulkona, vaikka kuistirempan jälkeen siellä on ollut kesät talvet todella raikas tuoksu. Ihana näky, kun kirkas kevätvalo tulvii sisään. Ja ajatella, kesällä se on vieläkin kirkkaampi!

 

Kuisti on suurelta osin minun toteuttama, joten mietin, olisiko jo aika ottaa itseäni niskasta kiinni ja huolehtia listat huoneeseen. Vanhasta takaa löysinkin jotain sopivia listoja, joiden maalausta saatan aloittaa jo ensi viikolla. Tarvitsisin myös jiirisahan kauniita kulmaliitoksia varten… Alla olevista kuvista näkyy, että listoja tarvitaan niin seinänkulmiin kuin katonrajaankin.

Illan aikana keli muuttui aika koleaksi ja koko seuraava päivä oli kovin sateinen. Olemme säiden armoilla, mutta mökissä on ihanan pehmeä lämpö. Naapurin rannan siivousta ei kuitenkaan kyetty enää  sunnuntaina jatkamaan. Joku raja sentään sään ja työn raskauttavuuden suhteen. Terveisiä ja kärsivällisyyttä siis sinne vastarannalle!

Sää olisi yhtä hyvin mennyt syksystä, mutta kyllä se lämpö sieltä vielä tulee.