Havaintoja to do -listan ääreltä

Nyt niin polttelee kirjoittaa pitkän kirjoitustauon jälkeen monistakin henkilökohtaisista aiheista, mutta yllättäen kirjoittelua aloittaessani tunnen hirmuista tyhjän paperin kammoa - varmaan ensi kertaa elämässäni :)... Toivottavasti jossain kohtaa tulee taas jäsentyneitä, täsmäteemoista nousevia kirjoituksia, mutta tämä käsillä oleva ei ole sellainen. Lukemisen saa siis tällä varoituksella lopettaa vaikka tähän ;).

Syksy on kulunut uuden asunnon remontoimisessa ja sisustamisessa eikä valmista ole vieläkään. Jälleen kerran on todettava, että työtä oli enemmän kuin kuvittelin. Samalla on ollut sekä hauskaa että työlästä, mutta nyt todellisuus on vielä sitä, että lähinnä paahdetaan to do -listaa läpi työpäivien jälkeen, huoh. Tein juuri tänään kolme eri kategorian to do -listaa. 1. Ne asiat, mitkä pitää tehdä tällä viikolla. 2. Ne, mitkä pitää olla valmiina jouluun mennessä ja 3. Ne, mitkä viimeistellään keväällä ennen saarikauden alkua. Tekemättömät asiat eivät ole välttämättä isoja, mutta työpäivien jälkeen käytettävät tunnit ovat rajalliset.

Viikonloppuna päätimme to do -tietoisuudesta huolimatta lähteä saareen. Saari ja saaristo olivatkin hiljentyneet sitten viime näkemän. Käynti teki meille tosi hyvää. Kaikkea katsoi ja fiilisteli vähän niinkuin tuorein silmin aika pitkän tauon jälkeen. Kävelimme pääasiassa metsässä ja rannoilla. Yritin kuvata käppyräisiä arvoituksellisia puita ja sammalmättäitä, mutta joka kerta tuli olo, ettei kuva sittenkään taltioinut sitä, miltä se oikeasti minusta näytti. Ehkä hyvä niin.













Viikonlopun löytö, houkutinlintu.



Mökissä kuuntelimme podcasteja ja keskustelimme kuulemistamme aiheista. Yötä, joka on saaristossa vaan niin ihanan hiljainen, oikein odotin.



Mutta, yö menikin täysin harakoille tehtyäni emävirheen iltapalan kanssa: minä, joka olen vähentänyt sokerin käyttöni aivan minimiin viime vuosina, puin silmään jonkun ihmeellisen suklaavaihteen. Olin ostanut Maraboun minttukrokanttilevyn, joka maistuu parina palana just hyvälle ja liiallisena annoksena vain äkkimakealle, sulahti 3/4 levymäärältään suustani alas. Jo ennen nukkumaanmenoa aloin tuntea pahoinvointia ja ällötystä suklaasta ja koko yön voin huonosti ja vatsa kipuili. Kipu oli välillä ihan sietämätön ja hellitti kunnolla vasta aamuyöllä. Sain jonkun maitoproteiini- & sokerimyrkytyksen! Luulen, etten enää koskaan syö Maraboun minttukrokanttia - edes sitä yhtä, kahta palaa akuutin matalan sokerin nostamiseksi. Nykyinen toleranssini ei ollut mitoitettu tuohon suklaamäärään. En tajua edelleenkään, miksi terveellisen iltapalani sijaan lipesin noihin övereihin ja luulin, että olen henkilö, joka vetää tuosta vain noin ison määrän suklaata. En ole varmaan ikinä tehnyt näin. Hyi olkoon, kun tekee pahaa edelleenkin.

No, seuraava päivä palkitsi: löysin korillisen suppiksia ja olimme aivan ällikällä lyötyjä, kun meinasimme yllättävässä paikassa talloa rantaviivassa ison kanttarellialueen. Jättimäiset kanttarellit puiden lehtien alle hautautuneena pilkottivat edessämme ja pienen muovikassillisen keräsimme siitä mukaamme. Uskomatonta. Arvatkaa, mitä meillä syödään tällä viikolla, heh? (Viiden pisteen vihje: vastaus ei ole "suklaata".)



Viikonlopun irtiotto kodin rempasta oli muistutus siitä, että "elä hetkessä" ja "palaudu välillä". To do -lista ei lopu ihan heti, joten sen alle on ihan turha itseään uuvuttaa. Oivalsin myös sen, että saariprojektinkin suhteen olen oppinut jo kärsivälliseksi, mutta koti, jossa asuu, alkaa vähitellen hiertää keskeneräisyydellään jo parin kuukauden jälkeen, vaikka kaikki perusjutut toimivatkin. Nyt se pitää vain kestää kuin nainen ja ottaa päivä kerrallaan :). Ja pitää välillä breikkejä - kuten sellaisia, että kirjoittaa turhia kirjoituksia blogiin eikä sitäkin aikaa selaa tehokkaasti rautakauppojen tarjontaa löytääkseen juuri sopivan kokoisen bideepidikkeen tai jotain muuta yhtä tärkeää. Nähtäväksi jää, osaanko elää niin kuin itselleni sanon.

Bye bye. Paikat laitettiin jotakuinkin pakettiin ennen lähtöä, jos vaikka talvi yllättää ennen kuin ehtisimme tänne seuraavan kerran.

Kiitos, kun olette siellä ja saan kirjoittaa teille ajatuksiani,

herkistelee,

Vuosi 2018

Uhosin eilen, että olisin kirjoittanut vuoden viimeisen postauksen, mutta innostuinkin iltasella tekemään vuodenaikakollaasit kuluneesta vuodesta. Niiden kera toivottelen kaikille Upeaa Uutta Vuotta!

Talvi



Kevät

Kesä

Syksy

Ei muuta kuin kohti seuraavaa vuotta - toivottavasti siitä tulee hyvä! Itse ainakin olen nyt tosi positiivisessa vireessä ja uskon, että vuosi 2019 tuo taas kaikkea kivaa eteemme.

Uteliaana eteenpäin, 

Tilausmatto ja myräkkä

Taiteilijaystäväni kiinnostui jokin aika sitten räsymattojen tekemisestä ja taiteilija kun on, hän oppi menetelmän nopeasti ja ryhtyi pian opettelemaan tavallista vaativampien kuvioiden tekoa. Meillä tuli puhetta hänen upeista matoistaan ja kun kerroin, että tulen tarvitsemaan useampia räsymattoja päätaloomme, ei kulunut aikaakaan, että olin pistänyt kahdesta matosta niin sanotusti tilauksen sisään :).

Tästä alkoi pohdinta, mitä sävyjä haluaisin mattoihin, jotka tulisivat tupaan. Paitsi, että tässä vaiheessa taloprojektia minun oli hirmu vaikea määritellä värisävyjä, huomasin myös, että taiteilija kun kerran on, ei pilkun tarkka ohjeistus taidakaan toimia. Hänellä oli omista mielipiteistäni poikkeavia näkemyksiä siitä, mitkä värit mm. sopisivat yhteen ja millä tavalla kirkkaita sävyjä pitäisi taittaa murretuilla. Ajattelin tämän huomatessani, että menköön, hän tämän osaa enkä minä. Ja olenhan aina pitänyt hänen taideteoksistaankin. Taiteilijalla pitää näköjään olla taiteilijan vapaus, vaikka kyseessä olisi räsymatto :). Paitsi, että nykytekijöiden mukaan ei kuulemma pitäisi käyttää termiä 'räsymatto'. Sitä nyt kuitenkin käytän, koska minulle se tarkoittaa jotain arvokasta ja käsin tehtyä, ei mitään halventavaa. Ja nimenomaan haluan taloon perinteisellä matonkudetekniikalla tehdyt matot. Uudenlainen twisti tähän perinteeseen kyllä kelpaa!

"Riskin" otto kannatti. Ensimmäinen tilausmattoni päätaloon valmistui ja olin onnesta soikea rullan avattuani, sillä minusta siinä on juuri sopivan särmikkäät kuviot ja varmasti meille istuvat sävyt.

Kuvasin maton pari viikkoa sitten, eli meillä ei todellakaan ole enää näin vihreää kuin alla olevassa kuvassa :). Tänään on upea, kirkas ja kirpeä päivä, mutta eilinen myräkkä muistutti minkälainen syksy saaristossa voi olla.

Merellä oli myrsky ja oli tosi koleaa. Meidän piti lähteä tekemään erästä siirto-operaatiota, mutta palasimme takaisin suuaukolta vastatuulen ja aallokon vuoksi. Jäämme odottelemaan turvallisempaa keliä, joten siitä myöhemmin.

Mielen valtasi taas kerran ajatus siitä, että vielä jonain päivänä istumme tuolla ylhäällä talolla tuvan lämmössä juuri tällaisina päivinä!

Hytisten,

🍁 Ruska 🍂

Syksy on tullut yhä vahvemmin lempivuodenajakseni - jos vain ei sada tauotta. Nyt, kun tuo talokin on ulkopuolelta valmis, voi keskittyä välillä nauttimaan ympäristöstä. Syksyllä pitää vain osata katsoa ympärilleen, olla ulkona mahdollisimman paljon, sienestää, puuhata pihalla ja pukeutua oikealla tavalla.

Mauro täytti 10 v. Vietimme sen kunniaksi viikonlopun juuri noin kuin yllä luettelin, sillä sitä sekin aina haluaa. Mauro ei lähde yksinään pihapiiristä pois, mutta auta armias, jos mennään metsään, se ravaa sielä kieli vyön alla siksakkia. Ja pihalla parasta on, jos joku on ylhäällä talolla ja joku muu alhaalla, jolloin voi juosta tätä väliä. Viikolla sitten taas nukutaan!

Huomasin tänään, että värikkäin ruska alkaa saaristossa taittua, mutta ah, hetken se oli niin kaunis! 

Huokailee,

Saaristo hiljenee

Syksy ja sen tuulet ovat täällä. Se pistää sekä mielen että saariston hiljaiseksi. Venerannassa huomaa, että suurin osa on nostanut veneensä ylös. Siellä täällä puuhakkaasti paikkoja talviteloille laittavia mökkiläisiä hyörii vielä rannoilla.



Mekin olemme pikku hiljaa nostelleet kesäkauden käyttötavarat vajoihin, tehneet harvointihommia ja varautuneet niin tuulenpuuskiin kuin korkeaan veteen. Olemme mm. köyttäneet tavarankuljetusveneet ja uimalaiturin rantaan kiinni ja siirtäneet kaikki venevajan tavarat paikoille, joissa ne pysyvät, vaikka puuska ryntäisi sisään. Otimme tänä vuonna myös sadevesirännien alta saavit sisätiloihin, sillä viime vuonna vanhoista saaveista napsahti pohjat pois vesitilkan jäätyessä niihin. 

Nostimme tänään myös kulkuveneemme ylös. Talvi sentään ei vielä ole, joten laskeminen onnistuu aina tarvittaessa. Jatkamme edelleen kulkua saareen, koska syksyssä ja saariston tyhjyydessä on viehätyksensä. Muutamia pihahommiakin olisi vielä tehtävänä, jos vain meri ei mene jäähän.

Viikonloppupuuhien lomassa nautimme äitini leipomat maailman parhaat pullat ja mustaviinimarjamehua. Mehua ei tarvinnut vielä lämmittää, sillä nyt on oikeastaan aika lämmin kausi meneillään, tuulesta huolimatta: melkein +10 astetta. Mauroa ei hetkauta, mikä vuodenaika on kyseessä. Oikeastaan tämä sää on kaikkein paras: jaksaa juosta tauotta ja kun tulee kuuma, voi vielä pulahtaa uimaankin.

Oikeastaan olen itsekin alkanut ottaa nämä hiljaisemmat ajat ja huononevat säät vastaan ilolla. Hötkyilyn, aktiivisuuden ja innostuksen vastapainona on hyvä antaa tilankin vähän uinahtaa ja itsen siinä sivussa. Kirjoittelu blogissa voi nyt myös vähän hiljentyä, mutta katsotaan, minkälainen talvi ja milloin se tällä kertaa tänne tulee.

Seesteisin syysterveisin,

Keräilyä

Vaikka on ihan jo syksyn tuntu ilmassa, innostun yhä enemmän tästä ajankohdasta. Saisi se kesä tietty elokuun loppuun kestää, mutta minkäs teet, kun luonto päättää muuta. Mikään ei kuitenkaan ole ihanampaa kuin samoilla syksyisessä metsässä ja ihastella sen väritystä. Saarella samoilun myötä olen oppinut kiinnittämään kaikkiin kauniisiin yksityiskohtiin paremmin huomiota kuin ennen. Aiemmin kesän loppu tuntui niin masentavalta, mutta onneksi ei enää muutamaan vuoteen. Tämän oman pläntin ansiota!

Tämän vuoden viljelmät olivat yrttejä ja sipuleita lukuunottamatta totaalinen floppi, mutta sitä iloisempaa oli avata tänä viikonloppuna tattikausi. Kanttarellit syötiin ja yksi kuivurillinen saatiin tatteja talteen talven varalle. Keräsin myös nokkosta ja mustikoita. Puolukoitakin olisi jo vähän ollut.  

Tänään etsiskelin vielä uuden satsin tatteja ensi viikon ruokia silmällä pitäen. Silppusin ne valmiiksi litran pusseihin. Tattipiirasta, -risottoa ja -keittoa taitaa olla luvassa :)

Ja sitten pieni katsaus muihin asioihin. En lakkaa hämmästelemästä ihmisten hyväntahtoisuutta. Eräs blogin lukija, jonka ristin Anne Anteliaaksi, lähetti meilin, että haluaa lahjoittaa minulle noita Iittalan purnukoita, joista aiemmin postasin. Kävin Annen kauniissa kodissa keskiviikkona ja hän oli pakannut lasit kivaan koriin. (Lähdin heti sen kanssa sienimetsälle.) Sain siis Annelta tuon mahtavan purnukkatäydennyksen, joka komeilee alla olevassa kuvassa. Anne, voi sinua ihanuutta, tulet mieleeni joka kerta, kun otan noista purkeista jotain!

Lisäksi löysin puoli-ilmaiseksi Billnäsin kirppikseltä viime viikonloppuna nuo lasit, joita meillä on entuudestaan. Muutamiin omiini oli tullut säröjä, joten täydennystä oli kiva saada.

Yksi käyttömukavuutta lisäävä fiksaus tuli saunassa tehtyä, kun lisäsimme sinne uuden tukevan tason, jossa voi säilytellä pesuämpäreitä tai vaikka lekotella itse, jos haluaa nautiskella vähän alemmalla tasolla leppoisammista löylyistä.

Tilanne ennen:

Ja tilanne nyt. 2,5-metrinen lisälaude pienessä saunassa tuo paljon käyttömukavuutta.

Ainiin, halkohommilta vältyimme, kun seniori, eli pojista vanhempi, viime viikonloppuna teki kaverinsa kanssa ison homman hakkaamalla halkoja ja täyttämällä liiteriä ihan urakalla. Tämä oli varsin mieluinen yllätys.

Keräily jatkuu, kuin myös muut pienimuotoiset puuhat. Jossain vaiheessa täytyy laitella juttuja talviteloille, mutta ehei, ei nyt ihan vielä sentään. Voi kunpa aurinkoinen syksy jatkuisi tooosi pitkään!

Satoisaa syksyä!