Kuusi pientä karitsaa

Haimme eilen lampaat kasvattajalta, jolla käyskenteli satoja Kainuun harmaita pelloilla laiduntamassa. Karitsojen vieroitusjakso uuhista oli juuri päättynyt, mutta uuhien pitämä määintä oli vielä erittäin äänekästä. 

Meille varatut kuusi pässipoikaa odottelivat valmiina väliaikaisessa karsinassa. Saimme mukavan kirjavan porukan.

Karitsojemme elämän ikävin hetki oli kuljetus peräkärryssä venerantaan. (Huolestuneena mietin, seuraisiko tätäkin ikävämpää sitten, kun Mauro ottaisi ne vastaan saaressa.) Kuljetuslauttaan ja ulkoilmaan päästyään ne unohtivat peräkärryn eivätkä enää olleet moksiskaan matkanteosta. 

Olimme perillä myöhään illalla. Tässä koko sakki poseeraa pellolla merimatkan päätteeksi. Ne ovat aika pieniä, mutta näyttävät isommilta keskenään. Lauman kokona kuusi vaikuttaa paremmalta kuin viime kesäinen kolme.

Kun karitsat olivat päässeet niitylle, päästimme iltamyöhään Mauron mökistä ja pelkäsimme pahinta. 

Vaan Mauropa päätti ottaa uskomattoman taktiikan, jonka viime kesän pässit tälle kärsimättömälle koiralle olivat ilmeisesti opettaneet. Se tuijotti laumaa etäältä 10 minuuttia. Lampaat tuijottivat takaisin eivätkä perääntyneet, kun Mauro alkoi kiertää kehää niiden ympäri pienentäen joka kierroksella etäisyyttä. Lampaat itse lopulta lähestyivät koiraa, joka oli aivan paikoillaan - vain häntä vipatti vimmatusti. Seurasimme suut auki tätä täydellistä soluttautumisnäytöstä ja kiittelimme koiraa vuolaasti, kun se lopulta menetti mielenkiintonsa ja juoksi meidän luokse. Fiksu Mauro sai meiltä kunnon tuuletukset! Nyt täytyy pyytää Maurolta anteeksi, etten olisi kuuna päivänä lyönyt vetoa sen rauhallisen käytöksen puolesta :)). Ihme juttu, meillä on lauhkea lammaskoira. 

Tämän jälkeen Mauro onkin ollut ainoa meistä, jonka karitsat ovat päästäneet lähelleen. Vieläkin ihmettelen, miten ennakko-odotuksemme heitti kyllä ihan häränpyllyä: ei yhtään jahtaamista tai  karitsojen säikyttelyä!

Tässä suukotellaan aamulla aidan läpi. 

Sopeutuminen näyttää siis puolin ja toisin menevän paremmin kuin hyvin. Karitsat ovat tönöttäneet aivan rannan tuntumassa ensimmäisen vuorokautensa. Toivottavasti ne uskaltautuvat jossain vaiheessa tutkimusmatkalle.

Toivon lämpimiä säitä niin ulkokaritsojen kuin ylioppilasjuhlijoidenkin kannalta! No, karitsoista ei tarvitse huolehtia, ne lämmittävät kyllä toisiaan. 

Huojentuneena,

Kiire kiire kiire

Yhtä kamala otsikko kuin on tunnelmakin. Joka vuosi tähän aikaan on tuhat rautaa tulessa työrintamalla ja juuri samaan aikaan tekisi jo niin mieli siirtyä pysyvästi ulkotiloihin, elää luonnon rytmissä, alkaa leppoistua. Vaan ei kulje tämä toive todellisuuden kanssa samaa tahtia...

No, tässä superpikaiset kuulumiset menneiltä päiviltä ja tulevilta. Viime viikonloppuna touhusin kotipursiseuran järjestämissä optarikisoissa talkoissa ja ilohan siihen oli suunnata energiat, kun tätä meidän pojan iloista tiimiä katselee. Tyypeillä on aina niin kivaa keskenään ja vetävät yhtä köyttä, vaikka yksilölaji onkin kyseessä, että äitinä pidän tätä ihan huippujuttuna.

Oma poikani purjehti näissä karsintakisoissa PM-maajoukkueeseen. Koko tiimi - Lumikki ja seitsemän kääpiötä, kuten me vanhemmat olemme tämän jengin ristineet - sai arvokisaedustukset, kolme heistä jopa MM-kisoihin, mikä on seuratasolla huikea saavutus. Me matkaamme nyt sitten heinäkuussa kisoihin Norjaan - jippii.  Matkavalmistelut on jo aloitettu. Reissu tulee olemaan meille Mikon kanssa tuiki tarpeellinen pakkoloma remontoinnista.

Tulevista päivistä lyhyesti sen verran, että huomenna noudamme lampaat ja yritämme sopeuttaa ne meille mahdollisimman nopeasti. Viime viikonloppuna Mikko raivasi koko tilan niittykasvuston vielä lihasvoimin matalaksi, mutta nyt vaihtuu työnjako. Hyvä niin, sillä ihmisten panos tarvitaan muuhun.

Kivaa pyhäpäivää kaikille! 

Seuraavaksi palaan tänne ihan varmasti karitsa-aihein :)

Kierros lammasaitauksessa

Luin sunnuntaina aamukahvilla kirjaa saariston rakennustyylistä ja ilahduin, kun siinä käsiteltiin pitkällisesti saaristolaismaisemaa, jonka ylläpito on vähintään yhtä iso haaste kuin rakennuskannasta huolehtiminen. (Kirja Vanhan talon historia ja hoito - Rakennusperintöä Turunmaan saaristossa on ollut muutenkin hyvä löytö ollessaan ensimmäinen kirja, josta olen löytänyt tietoa juuri meidän päätaloa vastaavasta talotyypistä ja muodosta.)

Olemme panneet merkille saman asian, mistä kirjassa puhutaan: perinteinen maisema uhkaa hävitä, sillä saariston metsälaitumet, hakamaat ja lehdot ovat saaristossa pidettyjen eläinten aikaansaannosta, eivät yksin ihmisen. Vähenevä laiduntaminen uhkaa hävittää nämä maisematyypit ja siten saariston perinteisen, vaihtelevan ilmeen. Kirja jotenkin puki sanoiksi ja kiteytti omat ehkä vähän intuitiiviset ajatukset.

Meiltäkin näitä eri maisematyyppejä löytyy, mutta villiintyminen on huolestuttanut. Olemme mm. löytäneet jäänteitä metsittyneestä laidunhaasta ja niinpä päätimme nyt viimevuotisesta laajentaa lampaiden aitausta sille alueelle. Pianhan ne karitsat nimittäin saapuvat! Raivasimme talven aikana hieman puustoa ja nyt lampaiden on tarkoitus pitää nuoret versot matalana, eli hoitaa loppuosa maisemoinnista. Eiköhän me vielä kaunis lehto ehosteta lampaiden kanssa yhteistyössä!

Tässä katsaus lampaiden tulevaan asuinalueeseen. Tervetuloa opastetulle kierrokselle!

Aitaus alkaa alhaalta vedenrajasta ja nousee niityn raunaa tähän päätalon eteen. Tässä on yksi neljästä portista. Lampaat pitävät niityn rinteessä matalana.

Päätalon edestä noustaan metsänreunaan ja talon takaa metsään. Lampaat osaavat arvostaa vaihtelevaa maastoa :)



Mauro tarkastaa maanrajaan jääneitä karitsanmentäviä aukkoja.

Metsästä ne voivat kurkata vielä merelle, keikkua rivikävellen kallioilla ja jatkaa eteenpäin.

Uuden aitauksen sisään jäävä vanha kaatopaikka pitää korjata pois ennen lampaiden muuttoa. 

Näihin voisi vaikka istuttaa jotain.

Kangasmetsästä on näkymä alas 'aarniometsään', jota suomalaisittain voi kutsua ryteiköksikin. Sieltä näkyy myös vanha lato, jonne karitsat voivat halutessaan mennä vaikka sateensuojaan. Viime vuoden lampailla tänne asti ei ollut pääsyä.

Metsästä siirrytään puistomaisempaan lehtoon, jossa joskus on kaiketi laidunnettu. Iso, yhteen paikkaan kerätty kivikasa ladon vierustalla viittaa myös aiempaan viljelysmaahan, kun pellosta on pitänyt kerätä kivet pois. Tästa alkaa lampaiden uusi työstöalue: Projekti Perinnemaisema.

Nyt kasvusto on vielä matalaa meidän tekemän raivaustyön jäljiltä, mutta ilman lampaita ei tätä lehtoa pystyttäisi hoitamaan. Sitä paitsi lampaan aikaansaama jälki on paljon kauniimpaa kuin ihmisen käyttämän raivurin.

Tällaisia portteja on tehty eri puolille.

Aitaus päättyy lahden pohjukassa mereen, jossa ne käyvät juomassa.

Tässä sitä riittää karitsoille niitettävää. Ilmat ovat nyt jo niin lämpimät, että ne voisivat muuttaa ihan milloin tahansa. Kyse on lähinnä omista työkiireistä, että milloin ehditään ne hakea. Tänä vuonna meille tulee kuusi karitsaa. Viime vuonna oli kolme, mutta helppohoitoisia kun ovat ja syötävää täällä riittää, pieni lisäys on paikallaan. 

Hetkenä minä hyvänsä on siis luvassa päivitys karitsankuljetuksesta. Ja siitä, villiintyykö Mauro taas vai osaisiko jo vanhana konkarina käyttäytyä. 

Nähtäväksi jää, mitäs veikkaatte?

Työleirin sydän

Olen napsinut kuvia meidän pikku saunasta, joten tässä pieni kuvakooste siitä. Olemme onnekkaita, että saunaa voi hormin ja kiukaan vaihdon jälkeen käyttää, vaikka se onkin vanha ja väsynyt. Osassa alahirsiä on lahoa, joten kunnostus on edessä 'sitten joskus, kun ehditään'. Varsinaista kiirettä ei onneksi ole, koska käyttö onnistuu. Ja mehän käytämme saunaa ahkerasti - työpäivän kruunaa poikkeuksetta rentouttava iltasauna. 

Kun hankimme tilan, saunasta löytyi tuo yllä oleva sininen, iso pesusoikko, joka toimii tällä hetkellä pyyhkeiden ja muiden tarvikkeiden laskupaikkana. Se on tehty tilalla. Vastaavia pienempiä saaveja ja kippoja sekä niiden materiaaleja on löytynyt paljon. Tämä on ollut ainoa maalattu, muut maalaamattomia.

Sisustuksen ilme on hyvin alkuperäinen ja täytyy sanoa, että jollain on ollut hyvä maku: kiinteiden elementtien mintunvihreä yhdistettynä haalistuneeseen puuhun miellyttää omaakin silmääni. Pyrin vaalimaan saunan ilmettä, eli tavaroita saa olla aika vähän. 

  

 

Muistaako joku meidän mystisen oven katoamisen? (Lue täältä: klik) Kadoksissa se on edelleen, eli sauna on ilman ulko-ovea. Mihin ihmeeseen se seilasi!?? Alla olevassa kuvassa näkyvä irrallinen turkoosi ovi on pukeutumishuoneen ja löylyhuoneen eteisen väliovi. Koska tönö on niin pieni, otimme välioven sisältä pois tilaa viemästä. Harmi, ettei se sovi ulko-oven karmeihin. Aika usein poissaolomme jälkeen saan nyt nimittäin ryhtyä saunassa lehtien lakaisuun, kun tuuli on lennättänyt niitä avoimesta ovesta sisään. 

Tänä kesänä ulkoseinät maalataan - tavallaan vähän harmi, koska sauna näyttää niin kauniilta tällaisena!  Eteläseinään paahtava aurinko kuitenkin edellyttää maalisuojaa.

Näkymä rantamökkiin saunan takaa.

Lämpöä tulevaan viikonloppuun,

Pyhäinhäväistys?

Poikkeus vahvistaa säännön, eikö vaan? Ajattelin tehdä sellaisen moovin, että laitan tähän postaukseen kaiken sen, mitä on jäänyt viime aikoina kertomatta. En tiedä, onko kukaan edes kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta yleensä hieman toimitan kirjoitteluani siten, että käyn läpi vain yhtä asiaa kerrallaan, vaikka päivään olisi mahtunut monenlaista tekemistä. En niinkään tee tätä ulkoisista syistä (anteeksi vaan rakkaat lukijat!) vaan enemmänkin jäsentääkseni itselleni tätä jättiprojektia pienempiin paloihin, jotta pysyn kärryllä ;). On vaan niin paljon helpompi palata tarkistamaan vaikkapa jotain unohtamaani yksityiskohtaa, jos yhdessä postauksessa on vain yksi käsiteltävä aihe. Tämä valinta on siis vähän niinkuin arkistointikysymys.

No, nyt kuitenkin luvassa suodattamatonta sillisalaattia, koska - jälleen arkistoinnin kannalta - haluan nämäkin kuvataltioinnit tähän samaan argistoon, blogiin. Ehkä se sopii teillekin vaihteeksi. Toivotaan.

Kaipasimme jo viime kesänä pihalle 'uuni-grilliä', jonne voi ohimennen heitellä poltettavia pikkuroskia. Parisen viikkoa sitten kokosin noin 80 cm:n korkuisen nuotiokehikon saunasta puretun hormin tiilistä. 

Äskeisissäkin kuvissa näkyy taustalla lukuisia risukasoja. Syksyllä kaadoimme paljon puita, joten tänä keväänä olemme polttaneet jo 10 juhannuskokollista risuja. Meidän juhannus tuleekin poikkeamaan siinä, että taatusti emme tee jotain niin arkista kuin polta kokkoa!

Risunpolton lisäksi olemme keränneet merenlahdelta jäiden katkaisemia kaisloja, jotta ne eivät maatuisi pohjaan. Menetelmänä meillä on ollut patentointia vaille itse keksitty ankkurinheitto-keräystaktiikka. Se, että Mauro yritti jatkuvasti astua hinattavan kaislatukun päälle, ei helpottanut työtä.

Kuistilla työt ovat edenneet, kuten ehkä arvannette. Mikko sai seinävilloituksen ja -laudoituksen viime viikonloppuna valmiiksi ja itse olen ehtinyt maalata kaikki seinäpinnat valkoisella kahteen kertaan. Tällä kertaa en tehnyt maalia itse, koska halusin käyttää nopeammin kuivuvaa maalia kuin mitä vernissapohjainen on. Valitsin Uulan kalustemaalin, joka soveltuu myös höylätyille seinäpinnoille. Se osoittautui kyllä tosi hyväksi. Ja sininen näyttää nyt aavistuksen paremmalta, kuten te viisaat kommentoijat aiemmin jo uumoilitte!

Viime postauksessa kerroinkin, että kuisti ei sittenkään tule toimimaan väliaikaisena makuuhuoneena vaan vapautuu aidosti oleiluun. Olin ajatellut poikien tänne majoittumista silmällä pitäen suht värikylläistä ja rentoa meininkiä, mutta nyt mieli tekisikin tehdä kuistista vähän fiinimpi. Mitä ihmettä pitäisi valita ja millä halutun tunnelman saisi?? Vaihtoehtoja, mihin suuntaan tätä lähtisi kehittelemään, on lukuisia! Huomioitava on sekin, että kuisti on jälleenrakennusajan tuote - ei mikään nikkarityylinen pitsikuisti, eli ihan toisesta maailmasta juontuvaa ajatusta ei tänne voi repiä.

Tässä mennään vielä remonttireiskan tyylillä, huomannette rennot oluttölkit pöydän reunalla :) 

Nyt lyö siis ihan tyhjää kuistin sisustusvalintojen suhteen, kun kuitenkin katosta ehti tulla aika kirkkaan sininen. Se yhdessä talon ulkopintaan kuuluvan punamullatun seinän kanssa (yllä), ovat jo aika dominoiva, värikäs pari. Kalusteiden pitäisi siis ehkä olla eleettömiä ja aika vaaleita, jotta ajatus ilmavasta kesäkuistista toteutuisi.

Nämä ajatukset mielessä tein itsellenikin yllättävän liikkeen. Paljastan tekoni, joka ehkä jonkun mielestä on pyhäinhäväistys: maalasin talvella hankkimani vanhan talonpoikaisen sohvapenkin. Ruoskikaa ja kertokaa ihmeessä, jos sydämenne nyt vuotaa verta! 

Alunperin itsekin ajattelin, että penkki olisi jäänyt alkuperäisee  asuunsa, koska olen mahdollisimman alkuperäisen ystävä. Mutta, haluan ehdottomasti sijoittaa penkin kuistille, jonne sopivat nyt vaaleammat kalusteet. Kimmoke, miksi 'uskalsin' maalata sen, on siinä, että penkin pinnoilla oli jälkiä aiemmasta, alkuperäisestä maalauksesta. Miksei siis uudelleen maalaus voisi tulla kyseeseen? Penkki on ollut alunperin tummansininen, mutta sitä en halunnut. Voihan sen palauttaa sellaiseksi vielä myöhemminkin.

Alla olevassa kuvassa penkki näyttää ihan valkoiselta, mutta sävy on utuisen harmaa ja koristeosat savunharmaat. Vaalealla kuistilla sävyt tulevat esiin, uskon. 

Yhtenä päivänä innostuin kuvaamaan hyvin arkiseksi muodostuneita asioita, kuten yksinkertaista aamiaistamme tai kattiloita liedellä. Älkää kysykö miksi… Muuta syytä ei ole kuin että niillä on kiva laittaa remonttiruokia, kuten patoja ja keittoja.

Jaa-a, juttu taitaa loppua vähän töksähtäen, mutta sellaista se kai on, jos ei ole punaista lankaa, päätä eikä häntää koko jutulla.

Nyt muuten keksin, miksi tykkään itse keskittyä yhteen asiaan per postaus: hitsi, että tässä koonnissa menee aikaa! Normaalisti teen postaukseni paljon nopeammin. Palannen siis jatkossa ruotuun ihan aikaekonomisista syistä :). 

Jos jaksoit lukea rönsyilevää juttuani tänne asti, kiitos siitä!