Pelargoniat talviunilta

En odottanut onnistuvani, kun toin syksyllä kokeilumielessä saaresta neljä pelargoniaa talvehtimaan. Laitoin ne pimeään viileään autotalliin ja kerran kävin niitä joulukuussa kastelemassa. Pari viikkoa sitten muistin muiden bloggareiden postauksista: herranjestas, olen unohtanut kukat, varmasti kuolleet!

Hain kahdessa isossa maaliämpärissä talvehtineet pelargoniani sisään ja elossa olivat, ihme ja kumma. Ne olivat kuitenkin lähteneet idättämään outoja, pitkiä ja hentoja varsia. Mistäköhän tuo johtuu..?



Olisin tietysti voinut perehtyä pelargonioiden talvisäilytykseen ENNEN talvehtimista, mutta näin jälkikäteen vasta vilkaisin netistä, mitä niille oikeasti pitäisi tehdä.

Parhaat ohjeet löytyivät ET-lehden keskustelupalstalta. Nii-in, tähän on nyt tultu. Mutta, en voi muuta sanoa kuin että kylläpä oli ihana sävy keskusteluketjussa ainakin tässä tapauksessa! Viestiketjussa kysyttiin pelakuiden talvehtimiseen vinkkejä ja siihen oli kymmeniä selkeitä, hyväntuulisia ja tsemppaavia mummovastauksia. Some-riehujien soisi ottavan esimerkkiä pelakuuseniorien keskustelutyylistä.



Olin vahingossa talvehdittanut pelakuuni ihan oikein, heh, eli päästänyt kunnolla kuivaksi. Leikkasin "idut" lyhyiksi ja pikku hiljaa sieltä on lähtenyt uutta alkua puskemaan. Nyt kuulemma vielä pitää olla tarkkana, ettei mädätytä juuripaakkuja liialla kastelulla. Olisin viimeistään tässä pilannut talvehtimisen ilman asiantuntevia neuvoja.

Otin syksyllä talteen pelargonioistani vain neljäsosan, koska tämä oli vasta kokeilu. Olosuhteet olivat ilmeisesti hyvät, mikä kannustaa ensi vuonna ottamaan kaikki talteen. Veikkaan, että juuri näihin itse talvehditettuihin alkaa syntyä sellainen omalaatuinen, kiinteä suhde, mikä vähän kuuluu pelargoniaharrastukseen :).

Jotenkin tämä on sellainen kukka, jonka kanssa minäkin pärjään. Suurimman osan kanssa en koe pärjääväni. Tykkään siitä, että nämä voi jättää välillä ilman jatkuvaa huoltoa - näköjään kesät talvet.

Yhtä kukkakokemusta rikkaampana,

Minttua puutarhaan

Minttu on hyötypuutarhani ykkösyrtti, mutta tein myös sen kanssa sävy sävyyn -tyyppisen kalustehankinnan viikolla. Pitkään katselin ja pohdin kahta puista taittotuolia ja pikkupöytää, että hankinko vai jätänkö. Kirpparihinta oli kohdillaan, vain 18 €, mutta jäin arpomaan, koska kyseessä oli uustuotanto: pitäisikö jäädä kyttäämään mieluummin jotain vanhempia?

Lähdin ajelemaan kotiin ja jo autossa alkoi harmittaa, miksen ottanut niitä. Nehän olivat tukevat, kivan väriset, maalattu säänkestävällä ulkomaalilla. Aidosti vanhoja  puutarhakalusteita näkee nettihuutokaupoissa, mutta kuljetuskustannusten vuoksi hinta nousee väkisinkin. Me kuitenkin tarvitsemme levähdyspaikan ylös päätalolle jo ensi kesänä, joten jotkut - edes väliaikaiset - kalusteet pitää sinne hommata. Ikeastakin haettuna joutuu maksamaan yli tuon 18 euroa.



Niinpä tein uukkarin ja säntäsin takaisin. Jos myöhemmin haluamme uudet (vanhat) puutarhakalusteet, nämä voidaan kierrättää eteenpäin. Siihen asti ne ajavat asiansa levähdyskalustona, jossa pyyhkiä hikeä otsalta.





Tätä kirjoittaessani muistin minttuvarastoni - vielä on yrttejä jäljellä, joten haudutin ihanat teet talvipäivän iloksi. Yrttiteestä tulee yllättävän tummaa, kun sen antaa hautua tunnin verran.

Pitänee kesällä asetella minttu kauniissa ruukussa uudelle puutarhapöydälle,
pohtii,

Päätalon laudoitustyyli?

Päätalon ulkoverhoilussa meillä on kaksi vaihtoehtoa emmekä millään pysty päättämään, kummalla mentäisiin. Mieli muuttuu monta kertaa päivässä. Päätin kysyä facebookin "Pelastetaan vanhat talot" -palstalla mielipidettä, mutta ikävä kyllä kaksi vaihtoehtoamme saivat yhtä paljon ääniä...

Kerron vaihtoehdot: Jos mukailemme tilan muita rakennuksia, valitsemme pystyrimoituksen ja raakalaudan. Tämä tultaisiin maalaamaan punamullalla, kuten muutkin rakennuksemme. Valkoisten ikkuna- ja reunakarmien kanssa talo tulisi näyttämään varmasti upealta mäen päällä.

Mutta: päätalon alkuperäinen verhoilu on jäsentelyltään edustanut aikansa mukaista 1920-luvun klassismia. Täällä on siis oltu aivan ajassa kiinni ja haluttu korostaa talon arvoa suhteessa tilan muihin talousrakennuksiin. Myönnytyksenä alunperin on kuitenkin jouduttu käyttämään punamultaa, jolloin talo sai värinsä siitä. Ponttilaudoituksessa tulisi käyttää öljymaalia. Punamulta ei suojele höylättyä lautaa, joten tässä ilmeisesti syy siihen, ettei laudoitus ole kestänyt etelärinteessä, ja se on pitänyt vaihtaa.

 
Jos siis mukailemme alkuperäistä, valitsemme ponttilaudoituksen, mikä taas tarkoittaa sitä, että maaliksi valikoituu öljymaali. Koska öljymaalissa on ihan eri luonne ja ulkonäkö kuin punamullassa, meistä punamultaa väriltään mukaileva ratkaisu ei tunnu hyvältä. Siksi pitäisi valita talolle jokin muu väri!

Eli homma menee näin:

A. höyläämätön pystyrima -> punamulta -> talo sulautuu joukkoon, päätalo ei korostu tärkeimpänä -> tämä on uusi ratkaisu tilalla, mutta saaristolainen, helppohoitoinen ja edullinen ratkaisu

B. höylätty puu -> öljymaali -> päätalo erottuu tärkeimpänä -> kunnioittaa alkuperäistä -> minkä värinen talosta tulee? -> hinta ja huolto suuremmat

Tässä talon yksi vaihe 1970-luvulta: jälleen erilainen laudoitus, eli ponttilauta on korvattu sahalaudalla ja jaottelussa puiden suunta on vaihtunut. Näyttää kuitenkin aika samalta kuin alkuperäinen.



Olin vaihtoehtojemme kanssa yhteydessä jopa perinnerakentamisen mestariin Hannu Rinteeseen, mutta ikävä kyllä Rinnekin sanoi, että tyylin puolesta voimme valita kumman tahansa, eli ei lopullista vastausta häneltäkään!

Meitä houkuttelee sekä se ajatus, että saaristoon hyvin istuva ratkaisu, punamullattu pystyrimalauta,  yhtenäistää tilan kaikki rakennukset, mutta myös se, että päätalo erottautuisi huoltorakennuksista arvokkaammilla listoituksilla sekä maali- ja lautavalinnoilla. Fifty-fifty.

Mitä ihmettä me teemme ja minkä värinen talosta pitäisi tulla, jos valinta on tuo B?? Ja sanottakoon vielä kerran, että jos valitsemme B:n, eli ponttilaudan ja öljymaaliin, päädymme hyvin todennäköisesti johonkin muuhun kuin punaiseen väriin, vaikka talo onkin ollut aina punainen. Voisiko talo olla vaalean harmaa, kuten saaristossa usein on ollut... tai jotain muuta?

5 vuotta on tätä pähkäilty eikä olla päästy puusta pitkään, mutta nyt miettimisaika alkaa käydä vähiin: enää muutama kuukausi aikaa!

Huokaillen,