perjantai 28. helmikuuta 2014

Bloggaus on...

Sekä Casa-X että Omppula -blogit ovat heittäneet minua bloginurkkaushaasteella. Kiitos!


Mietin tosin pitkään, otanko haasteen vastaan ja vilautanko teille vakiobloggauspaikkaani vai jätänkö väliin, koska tämä on Idurista, ei kodista, kertova blogi. Välillä koti toki on tuunausprojektieni  työhuone ja kuvauspaikka. Idurissa minulla ei vielä ole vakiopaikkaa bloggaamiselle, koska siellä teen yleensä kiivaasti hommia ja bloggaan sitten vasta kotona. No, en kai mitään menetäkään näyttäessäni olohuoneen nurkkauksen, jossa istun läppärini kanssa. Joten sallikaa syrjähyppy. Samalla joitakin itselleni tärkeitä mietteitä bloggaamisesta ylipäänsä. 

Takan vieressä on nojatuoli jossa istun. Siinä lyhyesti istuminen on kivaa, mutta pitkään oleilu epämukavaa. Koneella ei siis parane notkua liiaksi :)


Ette muuten ikinä arvaa, miksi olen valinnut tämän paikan bloggaukselleni! Paljastan syyn lopussa.




Silloin, kun tekstiviesti keksittiin, sitä pidettiin marginaalisena insinöörien kokeiluna. Hetkeä myöhemmin tekstiviestin suosio räjähti. Alun perin kuriositeettina pidetyllä toiminnolla olikin jokin aito käyttötarve, nopea kommunikointi. Kokeilusta on syntynyt pysyvä, kirjallista kulttuuria muuttava viestintätapa.

Bloggaus on vähän niin kuin tekstiviestit 90-luvulla: johonkin perustarpeeseen se vastaa. Olen pohtinut, miksi itse kirjoitan blogia säännöllisesti. Syitä on ihan älyttömän monta ja siksi ajattelin ne listata. Hauska sitten vuosien päästä katsoa, ajattelenko edelleen samalla tavalla. Tai blogataanko silloin enää ylipäänsä??

Omalta kohdaltani tunnistan, että kun olen aina tykännyt kirjoittaa ajatuksiani ylös - joko päiväkirjan, runon tai artikkelin muodossa - tämäkin formaatti sopii minulle hyvin. Tämä on jotain epävirallista, mutta ei täysin epämuodollista. Se yhdistelmä miellyttää itseäni ehkä eniten.

Bloggaus on hyödyllistä. Se on nyt päiväkirjani Vlla Idurin vaiheista. Olisin unohtanut jo 90% blogiin kirjoittamistani tunnoista ja yksityiskohdista. Ilman blogia kuva-arkisto ei olisi niin kattava. Pitkällisessä projektissa on ihana nähdä alku, keskivaihe ja loppu... (No, 'loppu' ehkä on tässä tapauksessa toiveajattelua.) …muistaa tuskat ja iloitsemiset.

Bloggaus on hyödyllistä myös siksi, että lukijoiden kommenteista olen ottanut opikseni monta viisautta, joko perinnerakentamisen, ideoiden kehittelyn tai näkemysteni jalostumisen suhteen. Olen ihan oikeasti oppinut asioita blogia pitämällä. Tätä en alussa olisi voinut uskoa! Paitsi että asioita on tullut ehkä punnittua samalla kun niistä kirjoittaa, saadut kommentit auttavat eteenpäin ja ihan puhdasta tietämystä kommenteista löytyy paljon.

Bloggaus on sosiaalista. En ole ottanut hirveästi sosiaalisella puolella paineita blogituttavuuksista. Moni varmasti ottaa. Tuntuu, että olen sen verran kiireinen siviilielämän temmellyksessä, että olen jotenkin alusta asti osannut orientoitua bloggaamiseen harrastuksena. Jos se alkaisi tuntua pakkopullalta, minulla kyllä hälytyskellot soisivat. Olen alusta asti päättänyt, että bloggaan vain itseni ja projektin vuoksi. Osa nautintoa kuitenkin on, että tähän liittyy myös sosiaalinen puoli. Jotkut blogituttavuudet ovat muodostuneet ikään kuin tutuiksi. Heitä jopa ajattelee aina välillä ja heistä välittää.

Vaikka blogi on itseä varten, tietenkin lukijoiden ilmaantumisen myötä kuvaan astuu myös muille kirjoittaminen. Mutta siitä huolimatta koen, että bloginpito on itseilmaisua. Asetelma ei voi - mielestäni - henkilökohtaisen median ylläpidossa olla niinpäin, että muiden tarpeet olisivat ensin ja minä niitä orjallisesti noudattaisin. Tällainen ajattelu on täysin vierasta minulle; haluan pitää kirjoittelun rentona puuhana.

Jos ihan kuuntelen sydäntäni, niin bloggaus on minulle välillisesti onnellisuuden johdin. Tätäkään en alussa ihan täysin tiedostanut. Kirjaamalla arkiset pienet asiat ylös - ja ne isommatkin - pystyn suuntaamaan paremmin huomioni tässä ja nyt -hetkeen. Bloggaus kasvattaa niin sanotusti hyvää energiaa.

Onko jokin näistä asioista sellainen, mitä te pidätte tärkeänä? Tai onko teille jokin muu tärkeää, mitä en tässä mainitse? Entä mistä haluaisitte, että minä kirjoitan?? (Huom, vaikka ehdottaisitte mitä, en lupaa mitään, sillä kirjoitanhan omaksi ilokseni ;) )

Kun istun blogi-paikallani, edessäni on näkymä tähän nurkkaan. Seinästä saa virtaa tarvittaessa. Blogista virta virtaa minuun. Mauro-koira ei tunkenut kuvaan mukaan, koska siltä on pääsy ko. sohvalle kielletty, hehee.


Bloggaan

* dokumentoidakseni sanoin ja kuvin
* muistaakseni yksityiskohtia ja tunnelmia paremmin
* ottaakseni asioista kuvia, joita en ehkä muuten tulisi taltioineeksi (ajattelu kuvin)
*  työstääkseni ajatuksiani kirjoittamalla ja keskustelemalla kommentin jättäneiden kanssa
* ollakseni sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden saman- ja erihenkisten kanssa ;)
* voidakseni oppia kommenteista ja saada perspektiiviä näkemyksilleni 
* voidakseni havaita asiat ja onnellisuuden paremmin
* saadakseni vertaistukea prosessille jota läpikäyn
* saadakseni konkreettisia ideoita 

Tässä on ihan hirmu monta tärkeää syytä bloggaukseen. Ei ihme, että se on suosittua, jos edes parikin näistä täyttyy. En ole yhtään lieveilmiötä vielä keksinyt. Kertokaa, onko niitä! Ehkä joskus menee aikaa, mutta mielestäni olen sen ansainnut, jos asia vastavuoroisesti tuo kaiken tuon yllä mainitun. 

Syy paikanvalintaani on se, että tämä olkkarin osa on minimalistisimmin sisustettu ja vähiten käytetty nurkkaus kodissamme. Siinä on aina seesteisin ja siistein tila odottamassa, että lenntätän ajatukseni Iduriin. Vaate- ja tavaravuoret jostain syystä kertyvät meillä muihin kohtiin. 

Kiitokset kaikille tähän asti blogia seuranneille ja minua kannustaneille kommentoijille ♥

Ensi kerralla taas Idur-aiheisiin,


tiistai 18. helmikuuta 2014

Surrur


Eilen saapuivat päiväpeittokankaat ja kirjaimellisesti hihkuin ilosta; ne olivat todellisuudessa vielä piirun verran paremmat kuin kuvissa. Pitkin iltaa suukottelin ja kiittelin poikaani, joka oli osallistunut niiden valitsemiseen. Hän pyöritteli hämillään silmiään ja ihmetteli, miten joku voi saada tällaisesta asiasta näin voimakkaan reaktion, heh.


Karautin heti kankaiden saavuttua kangaskauppaan hakemaan tikkikangasta ja oikean sävyistä lankaa. Illalla huristelin peitot valmiiksi. Vanhat talonpoikaissängyt ovat muuten aika kangastaloudellisia (hmm mikä sana) mallinsa puolesta: päiväpeitoille ei leveyttä eikä myöskään pituutta tarvita liiaksi, koska on korkeat reunat ja päädyt, joiden väliin ne sijataan.

Laitoin kumpaankin päiväpeittoon toiselle reunalle kapean nauhan, mikäli peitteen haluaa etupuolelta sijata sängynreunan yli. Jos poikia (joiden käyttöön nämä ensi vaiheessa tulevat) nämä 'pitsit' häiritsevät, voivat he sijata reunan piiloon tai jättää näkyville toisen, reunustamattoman, puolen. Kätevää. Oletus tosin on, etteivät he tällä detaljitasolla huomaa näitä edes tarkastella :).



Mikkokin kehui ja hämmästeli kankaiden kauniita sävyjä, joten olemme niin sanotusti kollektiivisesti tyytyväisiä! Ajatelkaa muuten, kankaat maksoivat saman verran kuin pelkkä tikkikangas Eurokankaassa. Näin ollen materiaalien, kuljetuksen ja veron kanssa näistä tuli yhteensä alle satasen päiväpeitot.


Nyt en vilauta näitä enempää, vaan peitot menevät käärittynä varastoon kesää odottamaan. Minä taidan vielä huristella tänään iltapuhteeksi parit tyynyt sänkyihin jäljelle jääneistä paloista. 

Hih heh hihkuen, 




maanantai 17. helmikuuta 2014

Omenanvihreää ja sitruunankeltaista

Vielä yksi postaus viimeaikaisista hankinnoistani. Viimeisellä kerralla ennen kulkuyhteyden katkeamista tein räsymattoinventaariota ja postailinkin aiheesta pariin otteeseen. (Ks. vintiltä löytynyt matto: klik). Kiitos muuten hyvistä vinkeistä, joita monet antoivat sen suhteen, mistä mattoja voisi metsästellä. Ihana Helinä blogista Höttiäisen höpötelmiä ilmoitti tuntevansa taitavan matontekijätädin, jolle mieltymykseni on nyt lähetetty. Kiitos vielä sinulle avustasi, nyt odotellaan!

Löysin myös Sukkulamatto-nimisen kutomon, josta tilasin kaksi mattoa, vähän niinkuin kokeeksi. Kyllä niistä hyvät tuli ja oikein laadukkailta vaikuttavat. Itse toivotut värit ovat plussaa.


Molemmissa matoissa on täsmälleen samat värit, mutta toisessa on enemmän keltaista ja vihreää, toisessa enemmän sinistä. Aavistuksen sävyt vääristyvät näissä kuvissa, sillä ne ovat luonnossa puhtaammat ja kuvissa vaaleankirkas omenanvihreä ei oikein erotu. Matot ovat niin hyvässä paketissa, että aion avata ne vasta käyttöön otettaessa, etteivät pölyynny. Siksipä ei ole parempia kuviakaan nyt tarjolla.


Näitä olen ajatellut kuistille, mutta nyt kyllä olisi paras päästä sinne kuistille miettimään, että mistä kaikki oikein paikkansa löytävät. Etäältä suunnittelua en enää pidemmälle viitsi viedä tai muuten voi tulla virhearviointeja ja yllätyksiä omien muistikuvien yms. suhteen. Yllättävää kyllä, mutta mittasuhteet saattavat muuttua mielikuvissa ihan toisiksi kuin mitä ne oikeasti ovat.

Pikkuisen, tai no, myönnetään, että ihan kunnolla ketuttaa, etten pääse paikan päälle makustelemaan ja suunnittelemaan asioita - saati tekemään sitä, mitä pitäisi tehdä. Meidän piti lähteä muutamaksi päiväksi saareen hommiin näin hiihtolomalla, mutta jäät eivät kanna enää satavarmasti pitkään plussan puolella pysytelleen kelin vuoksi. Eli ei uskalleta lähteä yrittämään ylitystä. Voi pahus sentään! Kuisti olisi voinut vaikka kuinka edetä parissa päivässä... nyyh. Tuntuu, että nyt on jo lepäilty riittävästi ja energiaa remontointiin taas olisi.

Saari sijaitsee sisä- ja ulkosaariston välissä. Ytterö-nimen etymologia viittaakin välitilaan. Nimi tarkoittaa meressä siis vähän samaa kuin veranta talossa. Ulkomeren raja on aivan lähellä ja viime talvena jään ja avoimen veden raja kulki saaresta näköetäisyydellä, noin mailin päässä. Oletettavasti tällä säällä aallot lyövät kohta avoimina saaren etelän puoleiseen rantaan. Sisäsaariston jäät ovat kantavampia, joten lähemmäs ehkä pääsisi, mutta meille ei. Pitäisi olla hydrokopteri!!


Kevät se antaa vielä odotuttaa itseään, joten odotellaan nyt sitten oikein pitkän kaavan kautta, pöh!

Siltikin, raikkain odotuksin :),


perjantai 14. helmikuuta 2014

Pellavaverhot

Viime postauksessa näittekin tuoreen huonekaluhankinnan, talonpoikaissängyn, joka löytyi lähikirppikseltä. Sen ja ruokapöytätilauksen lisäksi muita kalusteita ei juuri nyt tarvita; sillä mennään, mitä on. Mutta erinäisiä tekstiilejä tarvitaan, ja olenkin pyhittänyt menneet talviviikot niiden etsintään. Nyt on ollut aikaa surffata netissä, käännellä ja väännellä ajatuksia - ja tehdä joitakin valintoja. Tilasin mm. kaksi uutta räsymattoa, joilla pääsen kuistin kanssa alkuun. Nyt kuitenkin asiaa verhoista.

Olen vuoden päivät etsiskellyt sopivaa pellavakangasta verhoihin. Tuloksetta, koska kaikki myytävät pellavat ovat olleet liian paksuja. Mielessäni pyöri kuva Country By Mail -putiikissa vuosi sitten näkemistäni pellavaverhoista, jotka sen sijaan hulmusivat kuvassa ihanan ilmavasti. Katsokaa nyt vaikka. Sopivan ohuet, eikö?


Kuva: Country By Mail

Nytpä niitä ei sitten enää harmikseni ollutkaan saatavilla, mutta päätin ottaa yhteyttä firmaan ja kysyä, olisiko verhoja mahdollisesti joskus vielä tulossa myyntiin. Laskeskelin lopulta, että valmiit pellavaverhot saisin sittenkin edullisemmin kuin pelkän kankaan. Ilokseni he saivat hommattua tätä verhoa lisää, ja minulle tilaukseni saapui pari päivää sitten. This I call service! Ovat juuri sellaiset kuin pitikin ja aika kesäiset, vai mitä?! Sain tingattua pienen alennuksen, kun otin niitä kerralla riittävästi eri huoneita varten, vaikka kyllä tämä  kertahankintana kirpaisi. Nyt menee kyllä kukkaron nyörit kiinni taas aika pitkäksi aikaa mitä tulee isompiin hankintoihin. Tai vaikkei menisikään, ei siellä hetkeen ole mitään, mistä ottaa, haha. Remonttibudjettiin ei sovi koskea.



Hyvä bonus on, ettei tarvitsekaan itse ommella. Ensi viikolla saapuvat päiväpeittokankaat, joista viimeksi kerroin, joten niiden kanssa saan tyydytettyä vähäisen ompeluinspiraationi ;). Kun kuulostelen sisintäni, olenkin näköjään enemmän maalari ja nikkari kuin ompelija. Kankaiden valinta on silti hauskaa. Niillä tehdään huoneisiin viimeinen silaus, kodikkuus. Ja kivaahan se on, että edes osa on itse tehty.

Hulmuavan hauskaa viikonloppua ihan jokaiselle!


maanantai 10. helmikuuta 2014

Päiväpeittokankaat

Nyt ne löytyivät: juuri sopivat kankaat poikien sänkyjen päiväpeitteisiin! Tehtävä olikin aika haastava, koska aluksi poikien makuupaikkana tulee toimimaan MI-NUN KUIS-TI-NI. Se ei voi eikä saa muuttua niin sanotusti kahden teinipojan valtakunnaksi. Tai no, muuttuuhan se, muttei ulkonäöllisesti, eli tyylikysymyksissä täytyy olla nyt tarkkana. Fiilikseltään kuisti olisi kiva saada toimimaan kuistimaisena ajanviettopaikkana, vaikka siellä sängyt onkin. Tavoitteena on talon ikään ja henkeen sopiva ilme, mutta lopputulos saisi olla ilmava - kuistista kun on kyse. Jos onnistun, eiköhän siellä teinaritkin viihdy. 

Aloitin vaikean yhtälön ratkaisemisen sängyistä. Sängyt on nyt valittu ja osviittaa antaa tämä tammikuinen kuljetuskuva. Toisesta sängystä tihkuu tietoa joskus myöhemmin, se on löytö Idurin verstaan vintiltä. Sängyt saavat toimittaa myös oleilusohvien virkaa, joten kivannäköiset päiväpeitot ovat kaiken a ja o. 


Sisustus ei kuitenkaan voi sotia poikien joitakin äärimmäisiä periaatteita vastaan, mikä asettikin monta estettä valittaville kankaille: 'ei mitään kukkakuoseja!', 'ei punaista!', 'ei sitä eikä tätä'. Olisittepa nähneet merkitsevät katseet muutaman ehdotukseni kohdalla! Itse taas esitin kankaille seuraavanlaisia vaatimuksia: 'ei liian söpöä, mutta sympaattista', 'ei samanlaiset vaan erilaiset kuosit, koska sängytkin on erilaiset', 'sävyjen ja kuosien pitää sointua yhteen', ja, 'värejä pitää olla, mutta riittävän neutraalit, jotta muu sisustus ei mene ihan mahdottomaksi'. Kävi jo mielessä, että onko tehtävä mahdoton ja jääkö enää mitään jäljelle. 

Sitoutin nuoremman pojan mukaan valintaprosessiin ja ehdottelin hänelle useita kuoseja varsin kattavalla design-kankaita myyvällä fabric.com -saitilla, joka löytyi hiljattain surffailun tuloksena. Nämä kaksi alla olevaa kangasta ovat hänen hyväksymiään. Hänellä on kyllä hyvä maku, sillä itse en olisi tätä keltaista keksinyt lainkaan edes valita. Jäin kuitenkin pohtimaan pojan ehdotusta ja lopulta päätin, että kyllä, valitaan ihmeessä rohkea keltainen. 


Molemmissa kankaissa on graafinen kasviaihe ja kuvio on tyylitelty, ei liian realistinen. Ne ovat keskenään juuri sopivan erilaiset! En tiedä, ilmaisenko itseäni ymmärrettävästi, mutta nyt on tunne, että liiallinen harmonia ei ole tässä kohtaa kuistilleni hyväksi.


Etenkin tämä sinisävyinen kangas on mielestäni todella kaunis. Tumman violetit pienet väripilkut seassa tekevät siitä pirteän, mutta antiikinsininen saa aikaan hillityn yleisvaikutelman. Molemmat kuosit on suunnitellut Amy Butler -niminen suunnittelija. Eipä sano nimi minulle mitään. Olkoot vain kotimaansa kamaralla suuri tai pieni kuuluisuus, minua kiinnostaa vain kauniit muodot ja värit.

Kankaan tilaaminen netistä on kyllä pienoinen riski. Hinta oli erittäin edullinen, mutta eihän sitä voi tietää, vastaako kuva todellisuutta. Nyt odottelen tilaustani sormet ristissä ja toivon, että kankaat ovat yhtä ihanat livenä ja että laskin jaardit ja tuumat oikein. Hmmm.

Jännityksellä,


lauantai 8. helmikuuta 2014

Puusepän verstaalla


Ajelimme tänään Billnäsiin aiemmin löytämämme puusepän pajalle tekemään tilausta uudesta erittäin tärkeästä huonekalusta. Viime kesä oli pelastuksemme - söimme hyvässä säässä aina taivasalla, mutta takeita siitä, että joka kesä tämä olisi mahdollista, ei ole. Myös ajatus syksyn rapujuhlista katon alla houkuttaa kovasti :). Niinpä aiomme tehdä kesäkeittiön toiseen päätyyn ruokailutilan isolle seurueelle. Ja tarvitsemme kunnon ison pöydän.

Onneksi löytyi tämä eläkeikäinen puuseppä, joka työstää juttuja verkkaisesti omaksi harrastuksekseen ja silloin tällöin sisään tipahtavien tilausten mukaan. Tartuimme asiaan sopivaan aikaan, sillä toukokuussa hän lähtee purjehtimaan useaksi kuukaudeksi ja verstas odottaa silloin kesäteloilla. Tässä vaiheessa vuotta oli oikea hetki pistää pöytätilaus sisälle.

Tällaisia pienempiä pöytiä, mitä kuvissa näkyy, hänellä oli juuri nyt työn alla. Keskustelimme eri puuvaihtoehdoista, kuten kuusesta ja tervalepästä sekä määrittelimme mitoiksi 1 m x 3 m. Otamme pöydän käsittelemättömänä. Ajatus on pitää sitä hetki ulkona harmaantumassa ja sitten siirtää sisälle vajaan. Jänskää odottaa, minkälaisen pöydän seppä meille loihtii.


Hänellä oli paljon erilaisia huonekaluja työn alla kierrätysmateriaaleista, joita tilauksen jättäneet asiakkaat haluavat hänen käyttävän uusien huonekalujensa osina. Varsinainen inspiraatiopaja!




Keksin jo monta muutakin huonekalua, mitä voisin tilata, mutta odotellaan pöytää ensin.

Inspiroivaa viikonloppua kaikille ja kiva, kun mukaan on tullut uusia lukijoita!


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Jakkaran kunnostus


Vielä toinen viikko on edessä itsepalvelukirppiksellä ja olen onneksi päässyt plussan puolelle, kun myynneistä vähentää pöydän kahden viikon vuokran. Puoli-ilmaiset astiani ja muutamat merkkivaatteet ovat käyneet kaupaksi. Samoin viimeiset jäänteet pikkupoikien elämästä, kuten jääkiekkopeli ja jotkut pleikkapelit, on nyt tyhjennetty meidän huushollista ja näyttäneet saaneen jo uudet kodit. Yksi lehti on kääntynyt elämässämme.

Noin kerran vuodessa saan itsestäni irti ryhtyä moiseen hommaan. Hinnoittelu ja pöydän siistimiskäynnit paikan päällä vievät aikaa. Laitan yleensä tosi huokeat hinnat tavaroihin, koska olen jo siinä vaiheessa tehnyt luopumispäätöksen niiden osalta. Mieluummin otan käytöstä poistuneesta tavarasta vaikka vain 50 senttiä kuin ei mitään. Myymättömät tavarat kärrään Kierrätyskeskukseen.

Kiva, että vanhoista romuista voi tienata vähän, koska jotain on vastavuoroisesti tullut hankittua kirpparilta. Yksi kiva jakkara löytyi vastikään ja olen sitä kunnostellut muutamana iltana.

Vaikkakin ihme oli, että edes hoksasin jakkaran, sillä niin äitelällä sävyllä sen oli edellinen omistaja  maalannut. Jakkaraan lisätty päälikangas pehmusteineen ei myöskään siihen oikein sopinut. Oioin vähän tehtävänantoa enkä hionut maalia pois nähdäkseni aivan alkuperäistä pintaa. Äitelänpunainen näytti siltä, että kalustemaalilla voi vetää sen päälle ja olin jo päättänyt värisävyn attribuuteiksi 'raikkaan' ja 'vaalean' riippumatta alkuperäislöydöksistä. Valitsemani sävy olisi joka tapauksessa lähempänä alkuperäistä kuin tuo marjapuuronpinkki :)

Aloitin päälikankaan ja -pehmusteen irroittamisesta


Syy päällystykseen selvisi. Sen alta löytyi irtonainen pala, jota vain kangas piti paikoillaan. Hmm... pieni oikaisu edelliseltäkin tuunaajalta ;) 


Liimasin palan paikoilleen ja kiristin osat yhteen narulla kuivumisen ajaksi. 


Sitten sekoittelin olemassa olevia maaleja ja siinä yhteydessä keksin, että pyöreä istuinosa voisi olla eri sävyä kuin jalat. Istuinosaan päätin käyttää hentoa aquan sävyä ja jalkoihin vähän tummempaa siniturkoosia.




Auta armias näitä pimeitä sisäkuvia! No, kelvannevat dokumentointiin. 

Kuvat valmiista pallista otin terassilla, mutta ihmeen hämärää sielläkin oli näin iltapäivällä. Tällainen siitä siis tuli ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Perusjakkara meiltä puuttuikin Idurista. 


Kiitos pinkin tuolin edelliselle tuunaajalle. Sävy sopiikin vähän pilkottamaan alta. 



Kohta on sininen hetki ulkonakin. Kiitokset haluan lausua vielä kaikille edelliseen postaukseeni kommentoineille. Minulle oli tärkeää kuulla ajatuksianne 'ruokahuollosta'. 

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!


lauantai 1. helmikuuta 2014

Minkä verran saisi olla?


Tässä on porkkanasäkkejä viime syksyltä. Näillä ruokimme kauriita, vaikka taisivat niitä popsia suihinsa jänöt ja peuratkin. Ajatuksena on jatkossakin pitää riistakantaa yllä, jos silloin tällöin verotamme sitä omavaraisuuden nimissä. Peuran metsästys ei tule kyseeseen, mutta kaurista saa omilta mailta pyytää. Yhden saimme loppusyksystä. Ylitin omat minkään valtakunnan kuuna päivänä uskomat kykyni suorittaessani kauriin paloittelun yhdessä Mikon kanssa. Se oli opettavaista: Miten saada jokaikinen lihan osa talteen? Mitä eri osat ovat nimeltään? Mitä ruokaa eri osista olisi parasta valmistaa? 

Kauriin otin coolisti, mutta edelleenkin vähän työstän oman karitsakatraan päätymistä ruokapöytäämme. Olen silti vakuuttunut, että tällä tiellä tulee jatkaa. Kaksi kertaa olen ostanut kananlihaa ja tuntenut ikävän piston sydämessäni. Se pisto on inhottavampi kuin karitsanlihan ajattelu lautasellani. Meille kummallekin on tullut vastenmieliseksi asiaksi ostaa tehotuotettua lihaa.

Myöskin kaksi kertaa olen ostanut tänä talvena luomunaudan jauhelihaa ja ihme ja kumma, sen maku ei ole enää miellyttänyt! En ole koskaan elämässäni saanut yhtä hyvää lihaa kuin nämä itse hankitut, kauris tai karitsat. Ostimme näiden lisäksi myös poronlihaa lapista. Tämän talven olemme olleet lähestulkoon lihan kanssa omavaraisia. 

Viime syksyn isoja hankintoja olivat lihamylly, vacuum-kone ja pakastearkku. Hommaan on nyt satsattukin aikalailla. Mutta koska meillä on metsästykseen ja karitsankasvatukseen mahdollisuus, pitää se hyödyntää. Arkun ansiosta voi hankkia lihaa myös myös suoraan tuottajilta. Tämän siirron olisimme voineet tehdä toki aikaisemminkin; nyt vähän jälkikäteen ihmettelen, ettemme siihen ryhtyneet, vaikka suunniteltu on pitkät ajat! 

Jauheliha on arkikäytössä käyttökelpoista. 


Tässä valmistuu kaalikääryleitä. Niiden valmistus on vähän työläämpää, mutta yrtit, siirappi ja voi tekevät tästä ruuasta ihan gourmeeta!


Kolmesta karitsasta tuleva lihan määrä ei ole järin suuri. Hyvää ateriaa oppii arvostamaan! Lähinnä viikonloppuisin valmistamme ajan kanssa haudutettuja ja hyvin marinoituja pataruokia ja arkisin syömme jauhelihaa tai kokonaan kasvisruokaa. Arki meneekin yksinkertaisilla resepteillä kasvissosekeittojen, kalan ja nopeiden kasvispastaruokien kera.

Alla on karitsanpotka paistopussissa. Valmistus on äärimmäisen helppo. Lihan kanssa pussiin laitetaan kasviksia, ripaus suolaa, yrttejä ja mitä vain haluaa oman maun mukaan. Kasvikset antavat tarvittavan nesteen. Kun pussin laittaa uuniin aamulla, se valmistuu miedolla lämmöllä itsekseen päivälliselle. 


Tässä on joukossa ainakin rosmariinia, bataattia ja loraus punaviiniä.



Suomalaisethan syövät lihaa ihan liikaa; vuonna 2012 kulutus henkeä kohti on ollut 77,5 kg vuodessa. Nyt kun meillä on pakastearkussa lasketut kilomäärät, voi tarkkailla kulutusta helpommin ja jopa vuositasolla. Tavoite on, että söisimme lihaa alle keskiarvon. Kasvavien poikien kanssa ja urheiluharrastusten lomassa huomaa, että kulutus on suuri, joten nyt sitä menee meillä ehkä enemmän kuin aiemmin tai sitten joskus myöhemmin, kun kasvuvaihe on ohi. On silti hyvä muistaa, että yksittäisen annoskoon ei tarvitse olla jätti. Pelkästään annoskokoa miettimällä moni länsimainen saisi aterioitaan ja liikaenergiansaantiaan kohtuullistettua. 

Itse kukin voi miettiä vaikkapa aasialaista keittiötä ja lihan tai kalan määrää suhteessa kasviksiin ja riisiin: liha ei ole pääosassa niinkuin meillä (jenkeistä puhumattakaan). Lapsuudesta muistan myös, että ainakin meidän perheeseen ostettiin pienempiä lihamääriä per ateria kuin mitä kauppojen vacuum-paketit pääsääntöisesti tänä päivänä tarjoavat vaihtoehdoksi. Miksi ennen 250 g riitti nelihenkiselle perheelle, mutta nyt samankokoinen perhe tarvitsisi 400 grammaa? Pieniä kokoja ei ole marketeissa välttämättä edes tarjolla. 

Tässä valmistuu pinaattilasagne - ilman lihaa




Meillä oli parina kesänä, joskus kauan sitten, veneessä aika pienet lautaset, jotka olivat oikeastaan lasten kokoa. Olemme joskus muistelleet, kuinka silloin olimme varsin hoikassa kunnossa sen kesän jälkeen ihan vahingossa :) Nimenomaan tuo lautaskoko on jäänyt meillä mieleen hauskana yksityiskohtana. En painiskele painoasian kanssa nyt, mutta annoskokoa on syytä miettiä yleisen terveellisyyden ja tottumusten vuoksi. Ja toki siitä näkökulmasta, että ruoka lautasella olisi kaikilta kanteilta hyvää :)

Maistuvaa viikonloppua!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...