Kaikki paikallaan

Lähdimme tänään katsomaan, josko pääsisimme jään yli ja saareen retkeilemään. Saimme lähisaarten naapureilta pari kulkuohjetta ja neuvon kiertää sulan kohdan. Olivat mitanneet jään paksuuden, riippuen kohdasta 15-20 cm.

Ja pääsimmehän me! Helpotus valtasi mieleni, kun sain nähdä, että tilalla ja talolla vallitsee tunnelmallinen talvi ja kaikki on ok (ja miksei muka olisi?). Näky tosiaankin oli paljon kauniimpi kuin viimeisillä märillä syysreissuilla. Mielikuviini oli piirtynyt ankea ilme, joka kai oli vahvistunutkin poissa ollessa.

Jostain syystä ensimmäistä kertaa en nähnyt ränsistyneisyydessä 'suurta työmäärää', 'huolta' tai 'ongelmia' vaan kaikki oli vain... no, kaunista.

Kiersin taloa ja ihmettelin, onko tämä uinuva piilopaikka todellakin meidän. 

Talon näkeminen talviasussaan oli jotenkin terapeuttista. Ja myös se oli terapeuttista, että emme olleet tulleet hommiin vaan viettämään vapaapäivää - nautiskelemaan.

Kurkin kuistille kasaamiani tavaroita enkä muistanut niistä puoliakaan.

Kiertelimme myös metsässä ja saaren rantoja aiempaa laajemmin. Laitan näistä retkikuvista uuden postauksen lähiaikoina. Sain mm. kuvattua tilan rakennuskokonaisuuden vastarannalta ja napattua muutaman häkellyttävän merimaiseman hämärtyvässä iltapäivässä. 

Oli juuri sopivan kirpeä talvipäivä tähän retkeen. Viitisen astetta pakkasta ja luonnon rauha ympärillä. 

Rauhallisin mielin taas kotona,