Sopimaton senkki

Viikonloppuun osuivat sekä syksyn parhaat että pahimmat säät: lauantaina pelkkää aurinkoa ja sunnuntaina kaameaa kaatosadetta. Meillä ei ollut työn alla onneksi sen enempää mitään sääaltista ja muutenkin puuhailtiin enemmän fiiliksen mukaan. Aloitin kuistin sisäoven maalauksen (mutta unohdin ottaa siitä kuvia), tunnelmoitiin, pelailtiin poikien kanssa ja oltiin vaan. Se tekee kyllä hyvää.

Mauroa muistettiin onnitella: se täytti lauantaina 6 vuotta! Muuten Mauron synttäreitä ei juuri vietetty. Sehän sai olla lempipuuhissaan, eli juosta eessuntaassun koko viikonlopun ja päästä lämpöiseen mökkiin illan tullen nukkumaan. Eli ihan täydellinen syntymäpäivä Maurolle.

Yksi poseerauskuva oli otettava

- No okei, otetaan vielä toinenkin emännän kanssa, kun se ei ikinä pääse itse esille blogissaan.

Joko pöytä olisi patinoitunut ulkona riittävästi? Kyllä, se pitää siirtää suojaan, mutta kas, nyt ei jaksettu.

Mikko savusti lohta

Poikien vene vedettiin ylös ja he tekivät haavan rungoista sille pressutelineen.

Sisällä nautin tunnelmasta

Aamulla, kun nousin, sytytin taas heti kynttilät. Se on ihana hetki.

Ja kun keittelin aamukahvia, kukas se valtasikaan heti paikkani ja loihti kasvoilleen raukean ilmeen!? 

Pojat alkoivat aamulla jupista, että tarvitsevat uudet sängyt. Jos joku muistaa, että he aloittivat päätalon kamarissa nukkumisen hetekoilla, niin ne vaihtuivat jo jossain vaiheessa kesää näihin talonpoikaissänkyihin. No, nyt nekään eivät kuulemma enää kelpaa, vaan ovat heidän mukaansa liian lyhyet. Kumpikaan ei mielestäni ole kasvanut vielä yli kaksimetriseksi… Eikö ulkonäkö muka merkkaa mitään vai onko se juuri se ongelma? Taidan ratkoa asiaa vasta ensi keväänä.

Toiseen probleemiin kaipaisin sen sijaan kipeästi vinkkejä teiltä lukijoilta: mitä ihmettä teen tälle senkille?  

Pelkään, että senkki ei tule koskaan löytämään pääatalosta paikkaansa. Minne muuallekaan se sopisi? Nyt se on tuvassa rojun keskellä, mutta mittasuhteiltaan sinne sopimaton. Ehkä tyyliltäänkin sopimaton? Se on ihan liian iso ja tumma, se imee kaiken tilan ympäriltään. Pitäisikö se maalata, polttaa tai myydä? Jälkimmäinen olisi kamala työ eikä tulisi välttämättä myyntihinnalla katetuksi, mutta sanokaa rehellisesti mielipiteenne. Nyt olen pohtinut asiaa omin voimin jo kaksi vuotta tuloksetta. Fasettihiottu peili siinä on tosi kaunis.

Eipä muuta tällä kertaa. Toivottavasti viikkonne on alkanut kivasti,

Heavy duty

Olen halunnut käpertyä omiin oloihini viime viikot ja huomaan jopa vähän vältelleeni tänne kirjoittamista. Kaikenlaista syksyn mukanaan tuomaa ankeutta on vähän ilmassa ja haasteita työrintamalla. Välillä asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.

Mutta, en ole luonteeltani pessimismiin taipuvainen, tai ainakaan luovuttaja, joten tiedän kyllä tämän menevän ohi. Tavallaan on hyvä, että samaan syssyyn osui myös lampaiden päivien päätös. Huoh,  kurjuuden maksimointia.

Niin. Viime viikonloppuna Idurin yllä leijui taas raskas tunnelma. Lähdin Mikon mukaan avuksi, koska en ole oikein koskaan arvostanut ajatusta "poissa silmistä, poissa mielestä".  Ajattelin, että kohdattava tämä teurastushetki on, jotta sitten taas "muistaisin" entistä paremmin, millä tavalla se liharuoka lautaselle päätyy.

Näin jälkikäteen analysoituna otin kaksipäiväisen operaation mielestäni niin hyvin kuin mahdollista. Kivaa se ei ollut - totta puhuen oli kova paikka. Ja huomaan kyllä, miten kova paikka tämä Mikollekin on. Hän oli myös aidosti huolissaan, miten kestän asian, kun on nähnyt viime vuotisen prosessini. Sain kiitosta, että olin mukana ja tukena, joten en kadu. Ei tämä mitään pelkkää miesten hommaa mielestäni ole, joten päätin jopa opetella lihan paloittelua ja olin Mikolla opissa. Tämmöinen raakalainen täällä siis kirjoittelee! Mutta raakalainen on ollut taas myös tunteidensa kourissa ja viisi päivää meni ennen kuin saatoin asiasta tänne mitään kirjoittaa.

Tämän kauden lampaista muistuttaa riipaisevalla tavalla enää tyhjä laidun ja avoin portti. Niiden olemassaoloon ehtii niin tottua tämän 5-6 kuukauden aikana ja kiintymistä en voi näköjään estää.

Mietin sitäkin, että meillä lihoiksi laittamisen tekee erityisen vaikeaksi se, että joudumme aina kertaheitolla luopumaan koko laumasta. Väitän, että useita satoja omistava lampuri ei joudu käymään samanlaisia tunnontuskia, jos teurastukseen menee kerralla vain pieni osa lampaista (joihin ei ehkä myöskään ole yksilökohtaista suhdetta) ja loppu lauma jää jäljelle. Me menetämme aina kaiken ja vieläpä yksilöityneet ja personoituneet eläimet. Tämän tajutessani annan myös omille tunteilleni enemmän oikeutta. Turha on edes yrittää, ettei tulevinakaan vuosina tuntuisi missään. Ei tähän voi paatua.

On siis hyväksyttävä tunteet otsa kirkaana, jos haluaa lihaa itse tuottaa. Ei voi mitään.

Paradoksaalisesti ikävöin lampaitamme. Odotan alkavaa viikonloppua. Nyt paistaa aurinko.

Kasvikuvat seinälle

Kiitos ihanista kommenteista, joita olette jättäneet edelliseen arvontapostaukseeni! 

Vein Englannin tuliaiset, kasvilitografiat, kehystykseen Turkuun. Tiedän siellä yhden hyvän ja edullisen kehystämön (lue: edullisemman kuin pääkaupungissa). Eilen hain valmiit taulut ja tänään pääsin ripustelemaan niitä aiotulle paikalle, kuistin punamullatulle seinälle, joka on kaistale talon vanhaa pontattua ulkoseinää.

Tuon vihertävän oven olen ripustanut seinälle peittämään sähköjohtoa, joka tulee kuistille hassusta paikasta keskeltä seinää. Oveenkin voisi ripustaa jotain, niin se ei näyttäisi niin orvolta.

Tauluista tuli hyvät; valitsin hopeanhohtoisen kehyksen, paspiksen ja mattalasin. 

Lampailla alkavat kohta loppua syötävät. Ruoho on vielä vihreää, mutta lehdet tippuilevat jo puista. Olen viime aikoina syöttänyt niille kuivatettuja leivänkannikoita ja tänään katkoin syreenin oksia - ne säilyttävät viimeisimpinä lehtensä vihreänä. Taitaa olla kohta lähtö lähellä, lampailla siis. Pitäisi saada vain Mikko kotiin pitkältä reissultaan toiselta mantereelta: täällä olisi hommia. Kovasti mietin, pystyisinkö tänä vuonna jo olemaan apuna lampaiden päiviltä päättämisessä. Sitä ei vielä tiedä, mutta suunnittelen asiaa, koska lihan käsittelyn työmäärä on aika iso yksin hoidettavaksi. 

Viikon alkuja kaikille tasapuolisesti!

Vuosipäivän arvonta

Oho, vuosipäivä 27.9. meni ihan vahingossa ohi! Mutta siitä huolimatta Villa Idur -blogi on täyttänyt 2 vuotta. Uhmaikää riittää edelleen, eli samalla tyylillä jatkettaneen, ellette muuta toivo ;).

Vuosipäivää ei nyt juhlittu, mutta lukijoita pitää muistaa kiittää! Ja kiitos myös uusille, vasta viime aikoina mukaan liittyneille lukijoille.

Vaikka Idur ei olekaan pelkkä kesäkoti, arvon 2-vuotiaan kunniaksi Kesäkoteja-kirjan, jossa annetaan toteuttamiskelpoisia - kukkarosta riippumattomia - jokamiehen ja -naisen tuunaus- ja stailausvinkkejä. Jos kiinnoistuit, ilmoittaudu mukaan arvontaan. Toivottavasti kirjasta on iloa voittajalle, joka arvotaan 25.10! (Anonyymit, laittakaahan vastausviestiin sähköpostiosoitteenne).

Ilolla ja antaumuksella seurassanne,