sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Remppaa siellä ja täällä

Viime postauksessa vihjasin, että erään asian vuoksi saarikuviot eivät ole olleet ihan päällimmäisenä mielessä. Kyse on siitä, että teimme kuun taiteessa asuntokaupat ja olemme remontoineet nyt itsellemme uutta ykköskotia. Kaikki on juuri nyt loksahtamassa paikoilleen, mutta olen kokenut suurta stressiä tästä kaupanteko- ja asuntoprojektista. Saimme asunnon erittäin edullisesti, koska se sisälsi joitakin keskeneräisyyksiä. Tämä tosiasia toi mukanaan riskin: olemmeko arvioimassa projektia oikein ja mitoittamassa resurssejamme oikein?

Kyllähän me Mikon kanssa katsoimme toisiamme kysyvästi silmiin, että mites tässä TAAS näin kävi, kun otimme riskin vetäessämme nimet kauppakirjaan ja huomasimme olevamme aloittamassa uutta projektia. Mikko vitsailikin, että "tjaa, en ajatellut, että elämässäni remontoisin näin paljon, mahdanko sittenkin elää jonkun toisen ihmisen elämää?". Tältä minustakin välillä tuntuu: remontti-matrixissa ollaan. Voisihan sitä nimittäin vähemmänkin remontoida, herranjestas!!

Mutta remontoimalla saa mieleisensä ja näissä meidän tapauksissa on omalla vaivannäöllä mahdollista kohentaa kiinteistön arvoa. Jos tämä uusi - tai Villa Idur aikoinaan - olisivat olleet jo valmiita, olisi hankinta jäänyt meidän tilanteessa pelkäksi haaveeksi.


Suuri urakka, tammilankkuparketin hionta saatiin juuri päätökseen. Teimme työn itse: poistimme olkkarin lattiasta tummanharmaan maalin ja lakkasimme kolmeen kertaan. Ai että kun tykkään nyt lattiasta. 


Ihastuin edellisen omistajan verhoihin ja teimme niistä hyvät kaupat.



Postaan tästä antaumuksella nyt, koska koen, että asuntokauppamme liittyy varsin kiinteästi Villa Idur-tarinaamme: saaressa rehkintä, joka jatkuu, on vuosien varrella alkanut vaikuttaa paljonkin siihen, mitä nykyään pidämme ykköskodin osalta ideaalina. Kodin tulisi olla vanhaa kotiamme (eli 1960-luvun kiinteistöä ja isoa pihaa) huolettomampi. Olemmekin rauhassa kypsytelleet asiaa, ja kun se oikea löytyi, tuntui aivan käsittämättömältä, että vastaan tuli sellainen, jossa ihan kaikki kriteerimme loksahtavat kohdalleen. Tästä syystä se oli menoa eikä meidän junaa pysäyttänyt mikään piipitys epäröivän mielen perukoilla.


Kun parin viikon päästä pääsemme asettumaan uuteen kotiin, otamme ison askeleen kohti huolettomampaa arkea nykyiseen verrattuna: taloteknisesti, pihanhoidollisesti ja sijainnillisesti. Kitkettävää ja kynnettävää kun riittää saaressa, ihastuin uuden asunnon isoon terassiin, mutta vain pieneen japanilaishenkiseen kivikko-atriumpihaan, jossa kasvaa yrttejä ja yksi "bonsai-kataja". Tähän asti riesanamme on ollut sekä etupihan että ison takapihan nurmikon ajelu ja villiintynyt kukkapenkki. Pihatyöstä tuli taakka, johon aika ja jaksaminen eivät riittäneet. Kävely- ja pyöräilymatkan päässä tai kätevän julkisen kulkuneuvon reitillä on nyt kaikki olennainen, eli auton käyttö vähenee myös nykyisestä.


Kuitenkaan emme joudu mihinkään vilinään. Oma rauha on yksi tärkeimpiä kriteereitäni. Sitä on ollut onneksi tähän asti ja tulee olemaan jatkossakin. Aktiivinen elämä edellyttää, että on mahdollista vetäytyä ja sen haluan tehdä joka päivä työpäivän jälkeen.

Nyt on myös mahtava tienristeys raivata kaikki viimeinenkin turha tavara ympäriltä pois. Jokunen säkki mieluummin muuttaa kierrätykseen kuin uuteen osoitteeseen ja joidenkin muistoesineiden osalta aion pakottaa itseni vähän rajumpaan karsintaan kuin mihin aiemmin olen pystynyt. Jos joku asia on vain kaapin perukoilla ikuisesti, se ei voi olla kovin tärkeä tai ainakaan näitä tällaisia ei tarvitse olla liikaa. Toivon, että uudesta kodistamme tulee melko minimalistinen, mutta huomio, ehdottomasti kodikas ja kaiken tarpeellisen sisältävä. Päässä on jo visio, miten se toteutuu.

Onneksi mitään uutta huonekalurintamalla emme tarvitse, vaan vanhat sopivat uuteenkin paikkaan. Tästä olen muuten aika ylpeä ja onnellinen: vuosien varrella tehdyt valinnat ovat osoittaumassa todistettavasti kestävän kehityksen mukaisiksi: ne ovat säilyttäneet ajattomuutensa, siirtyvät kodista toiseen ja pysyvät käytössä elämän loppuun asti.

Kodin vaihtaminen on iso asia. En ole kodin asioista täällä blogissa aiemmin juuri mitään kertonut, joten siksi voi olla, että teidän lukijoiden on vaikea saada otetta tunteistani: Ilolla käännän uuden sivun, mutta taakse jää poikien lapsuuskoti monine hyvine ominaisuuksineen. Paljon upeita asioita mahtui näihin 17 vuoteen meille kaikille viidelle yhteisten seiniemme sisällä. Uuteen muuttaa meistä neljä, ja hetken päästä asumme siellä enää Mauron kanssa kolmisin, ja sitten lopulta kaksin. Asunnon vaihtoon latautuu siis aika iso elämänvaiheeseen liittyvä muutos. Mm. tällaisia pohdiskelin tänään saaressa sienestysretkellä rauhoittuessani.



Sivua kääntäen,






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...