Remppaa siellä ja täällä

Viime postauksessa vihjasin, että erään asian vuoksi saarikuviot eivät ole olleet ihan päällimmäisenä mielessä. Kyse on siitä, että teimme kuun taiteessa asuntokaupat ja olemme remontoineet nyt itsellemme uutta ykköskotia. Kaikki on juuri nyt loksahtamassa paikoilleen, mutta olen kokenut suurta stressiä tästä kaupanteko- ja asuntoprojektista. Saimme asunnon erittäin edullisesti, koska se sisälsi joitakin keskeneräisyyksiä. Tämä tosiasia toi mukanaan riskin: olemmeko arvioimassa projektia oikein ja mitoittamassa resurssejamme oikein?

Kyllähän me Mikon kanssa katsoimme toisiamme kysyvästi silmiin, että mites tässä TAAS näin kävi, kun otimme riskin vetäessämme nimet kauppakirjaan ja huomasimme olevamme aloittamassa uutta projektia. Mikko vitsailikin, että "tjaa, en ajatellut, että elämässäni remontoisin näin paljon, mahdanko sittenkin elää jonkun toisen ihmisen elämää?". Tältä minustakin välillä tuntuu: remontti-matrixissa ollaan. Voisihan sitä nimittäin vähemmänkin remontoida, herranjestas!!

Mutta remontoimalla saa mieleisensä ja näissä meidän tapauksissa on omalla vaivannäöllä mahdollista kohentaa kiinteistön arvoa. Jos tämä uusi - tai Villa Idur aikoinaan - olisivat olleet jo valmiita, olisi hankinta jäänyt meidän tilanteessa pelkäksi haaveeksi.

Suuri urakka, tammilankkuparketin hionta saatiin juuri päätökseen. Teimme työn itse: poistimme olkkarin lattiasta tummanharmaan maalin ja lakkasimme kolmeen kertaan. Ai että kun tykkään nyt lattiasta. 

Ihastuin edellisen omistajan verhoihin ja teimme niistä hyvät kaupat.



Postaan tästä antaumuksella nyt, koska koen, että asuntokauppamme liittyy varsin kiinteästi Villa Idur-tarinaamme: saaressa rehkintä, joka jatkuu, on vuosien varrella alkanut vaikuttaa paljonkin siihen, mitä nykyään pidämme ykköskodin osalta ideaalina. Kodin tulisi olla vanhaa kotiamme (eli 1960-luvun kiinteistöä ja isoa pihaa) huolettomampi. Olemmekin rauhassa kypsytelleet asiaa, ja kun se oikea löytyi, tuntui aivan käsittämättömältä, että vastaan tuli sellainen, jossa ihan kaikki kriteerimme loksahtavat kohdalleen. Tästä syystä se oli menoa eikä meidän junaa pysäyttänyt mikään piipitys epäröivän mielen perukoilla.

Kun parin viikon päästä pääsemme asettumaan uuteen kotiin, otamme ison askeleen kohti huolettomampaa arkea nykyiseen verrattuna: taloteknisesti, pihanhoidollisesti ja sijainnillisesti. Kitkettävää ja kynnettävää kun riittää saaressa, ihastuin uuden asunnon isoon terassiin, mutta vain pieneen japanilaishenkiseen kivikko-atriumpihaan, jossa kasvaa yrttejä ja yksi "bonsai-kataja". Tähän asti riesanamme on ollut sekä etupihan että ison takapihan nurmikon ajelu ja villiintynyt kukkapenkki. Pihatyöstä tuli taakka, johon aika ja jaksaminen eivät riittäneet. Kävely- ja pyöräilymatkan päässä tai kätevän julkisen kulkuneuvon reitillä on nyt kaikki olennainen, eli auton käyttö vähenee myös nykyisestä.

Kuitenkaan emme joudu mihinkään vilinään. Oma rauha on yksi tärkeimpiä kriteereitäni. Sitä on ollut onneksi tähän asti ja tulee olemaan jatkossakin. Aktiivinen elämä edellyttää, että on mahdollista vetäytyä ja sen haluan tehdä joka päivä työpäivän jälkeen.

Nyt on myös mahtava tienristeys raivata kaikki viimeinenkin turha tavara ympäriltä pois. Jokunen säkki mieluummin muuttaa kierrätykseen kuin uuteen osoitteeseen ja joidenkin muistoesineiden osalta aion pakottaa itseni vähän rajumpaan karsintaan kuin mihin aiemmin olen pystynyt. Jos joku asia on vain kaapin perukoilla ikuisesti, se ei voi olla kovin tärkeä tai ainakaan näitä tällaisia ei tarvitse olla liikaa. Toivon, että uudesta kodistamme tulee melko minimalistinen, mutta huomio, ehdottomasti kodikas ja kaiken tarpeellisen sisältävä. Päässä on jo visio, miten se toteutuu.

Onneksi mitään uutta huonekalurintamalla emme tarvitse, vaan vanhat sopivat uuteenkin paikkaan. Tästä olen muuten aika ylpeä ja onnellinen: vuosien varrella tehdyt valinnat ovat osoittaumassa todistettavasti kestävän kehityksen mukaisiksi: ne ovat säilyttäneet ajattomuutensa, siirtyvät kodista toiseen ja pysyvät käytössä elämän loppuun asti.

Kodin vaihtaminen on iso asia. En ole kodin asioista täällä blogissa aiemmin juuri mitään kertonut, joten siksi voi olla, että teidän lukijoiden on vaikea saada otetta tunteistani: Ilolla käännän uuden sivun, mutta taakse jää poikien lapsuuskoti monine hyvine ominaisuuksineen. Paljon upeita asioita mahtui näihin 17 vuoteen meille kaikille viidelle yhteisten seiniemme sisällä. Uuteen muuttaa meistä neljä, ja hetken päästä asumme siellä enää Mauron kanssa kolmisin, ja sitten lopulta kaksin. Asunnon vaihtoon latautuu siis aika iso elämänvaiheeseen liittyvä muutos. Mm. tällaisia pohdiskelin tänään saaressa sienestysretkellä rauhoittuessani.

Sivua kääntäen,

Havaintoja vaatevuorista

En ole pitkään aikaan kirjoitellut vähentämisestä, mutta pitkä projekti vähemmän tavaramäärän saavuttamiseksi on edelleen käynnissä. Jotkut siivousfilosofiat tarjoilevat ajatusta, että tavarasta eroon hankkiutuminen olisi kertaprojekti, mutta mitä enemmän asiaa työstän, huomaan, että kyse on hitaasta ajatus- ja karsimisprosessista. Vaikka välillä rykäisenkin projektia kerralla eteenpäin, tuntuu, että suuressa kuvassa oman kulutustavan muutos on ainoa oikea ratkaisu, millä on merkitystä.

 

Rykäisyjäkin tarvitaan ja viimeiseksi kävin vaatekaapin kimppuun. Aihe on ajankohtainen: Lehdissäkin on kirjoitettu vaatevuorien epäeettisyydestä ja jopa kierrättämisen haitallisuudesta. Vaatteet päätyvät kolmansien maiden riesaksi ja haittaavat paikallista vaateteollisuutta. Me täällä länsimaissa vain yksinkertaisesti kulutamme liikaa vaatteita. Tästä taas kerran havahtuneena istuin koko sunnuntaipäivän ompelukoneen ääressä ja korjailin & tuunailin vanhoja vaatteitani. Jatkoaikaa sai kaikkiaan 9 vanhaa vaatetta, mm. roosa vintage-paita ylemmässä kuvassa ja kukikas Samujin kokohame alla.

Tarvitsen töissä useita hyviä vaatteita ja asukokonaisuuksia, mutta alkuvuodesta lukien päätin kokeilla, voisinko vähentää vaatehankintojani ja rakentaa vaatekaappini jotenkin järkevämmäksi. Monet lempivaatteistani ovat vuosia vanhoja, joten voisiko hankintatarve tyrehtyä iän myötä, jos vain osaa valikoida koko ajan paremmin??

Tänä vuonna on tuntunut, etten ole ostanut oikein mitään, mutta kuulkaas, kun kaikki ostokset listaa ylös, huomaa, että öhöm, kyllähän sitä on ostettu! Nyt yritän analysoida, mitkä hankinnat ovat olleet järkeviä, ja jos joku on ollut huti, voisinko oppia jotain siitä.

Uutena hankitut vaatteet:

-       Pinkki puolihame kuvassa: istuvuus hyvä, tullee pitkäikäiseen käyttöön

-       Pilkullinen pusero: plaah, ollut käytössä vain kerran, eli ei jatkoon

-       Valkoinen kesäpaita: oli koko kesän kovalla käytöllä ja varmasti taas ensi vuonnakin. Jatkoon.

-       Sinivalkoinen kesämekko: klassinen malli, jota käytin kesällä paljon, eli jatkoon.

-       Valkoinen hellemekko: hankinta Kroatian matkalta, klassinen malli, eli toivottavasti ensi kesän käytetyin vaate.

-       Sininen t-paita: ei kertaakaan päällä! Ei jatkoon.

Hutiostoksia 2/6

Kirpparilta hankitut:

-      yllä näkyvä lyhythihainen Marc O' Polo -kauluspaita: käytössä vain kerran, ei jatkoon :(

-       keinonahkatakki: kovalla käytöllä, jatkoon

-       musta neule: huomasin sen rispaantumisen vasta kotona, joten ei jatkoon

-       Helly Hansenin tuulitakki: pari kertaa käytössä, mutta toivottavasti tulee lisää käyttöä.

-       2 urheilu-t-paitaa: kovalla käytöllä. Jatkoon.

Hutiostoksia 2/6

Olen aika hämmästynyt siitä, että olen ostanut kaikkiaan 12 vaatetta ja silti on tunne, etten olisi paljon mitään hankkinut. Noin joka viides hankinta on ollut huti. Mielestäni 20% on paljon. Ja, kaikki hutiostokset ovat olleet puseroita! Hmm. En ollenkaan tajunnut tuota ennen tämän postauksen kirjoittamista. Minusta tulee tältä seisomalta puserokriittinen kuluttaja.

Kävin vaatekaappini läpi ja pistin kiertoon noin 20 vaatetta, muiden muassa tuo yllä oleva Pepe Jeans - paita, joka lähti merkkivaateliikkeeseen myyntitilille. Tavoitteeni tästedes on, että hankkisin entistä vähemmän, eli poistettujen tilalle ei ole lupa ostaa uutta. Järjestin myös vaatteet värijärjestyksessä henkariin, mikä on ammattijärjestelijöiden ohje vaatteiden käytettävyyden lisäämiseksi. Katsotaan, auttaako se mitään.

Taidan tehdä jonkinlaisen analyysin vaatekaapistani, mikä minua miellyttää ja mitä käytän paljon. Josko tällainen itsetutkiskelu auttaisi? Ihanne olisi se, että uusia vaatteita ostaisi vain silloin, kun tietää, että nyt juuri TARVITSEE jotain tiettyä vanhan kuluneen tilalle. 

Remppa- ja vapaa-ajanvaatteet ovat yksi mielenkiintoinen ryhmänsä: kuinka paljon niitä kannattaa hillota kaapissaan varmuuden varalta? Ehkäpä intoudun kirjoittamaan tästä joskus myöhemmin.

Vaatteita vähentäen,

 

Saamisen ja antamisen iloa

Viime viikonloppuna meillä ei rakennettu ollenkaan, koska Mikko sairastui ja lepäili enimmäkseen. Minä kyllä maalasin venevajan vintiltä kaksi seinää, molemmat kahteen kertaan, mutta pahus, unohdin kuvata hienot seinät  - kai siksi että muuten kyykin puolukkametsässä. Seinistä kuvia myöhemmin. Nyt haluan kertoa siitä, kuinka minua on ilahdutettu hiljattain kahdella lahjalla.

Sain yllätyssähköpostin Mialta, joka blogin lukijana on huomannut mieltymykseni vanhoihin, eriparisiin sinivalkoisiin astioihin. Mia oli huutanut huutokaupasta itselleen fyndlådan, löytölaatikon, ja siellä olikin hänen mielestään ihan Iduriin sopiva kuppi. Olin käynyt kuppia silloin Mian blogissa kehumassa ja nyt tämä ihana ihminen ilmoitti, että haluaa antaa sen minulle! En millään löydä sanoja kuvailemaan, miten kivalta ele tuntuu sen lisäksi, että aivan mielettömän kaunis kuppi saapui minulle postissa. Kiitos Mia, tämä oli sinulta niin huomaavaista ja ilahduin tästä todella paljon. Kuppi todellakin sopii astiastomme jatkoksi!

Purjealusaihe on maalattu erittäin kauniisti posliiniin. Alla on saaresta poimittuja puolukoita. Keittelin juuri eilen kolme pikkupurkillista hilloa. 

Ja hiljattain sain myös Mikon vanhemmilta kolme kaunista valokuvakehystä, jotka ovat ymmärtääkseni päätyneet heille perintönä, mutta ovat tarpeettomat. Niinpä he kysyivät, josko haluaisin ottaa ne Iduriin. Olen ihastellut näitä painavia pronssi(?)kehyksiä nyt parisen viikkoa. Ovat ne vaan tosi hienot. Niin hienot, etten meinaa keksiä, mitä kuvia niihin pitäisi laittaa :). No, ajatus kypsyy sitten joskus. Näistä myös suurkiitos vaan sinne sukulaisille! 

Antaminen on juuri nyt ajankohtainen aihe ja kun itse saa tällaisia huikeita asioita pyyteettömästi, se todellakin muistuttaa, että antaminen on tärkeä taito. Kunpa olisi itsekin aina näin huomaavainen, että tajuaisi ne tilanteet, jolloin jokin oma tavara voi olla jollekulle paljon tärkeämpi ja enemmän iloa tuova.

Olin ajatellut ottaa kirpputorilta myyntipöydän tässä syksyllä vähentääkseni taas tavaroitani ja joitakin hyväkuntoisia vaatteita. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että vaikka mukaan päätyy taatusti ihan rahan arvoistakin tavaraa, taidan sittenkin lahjoittaa kaiken pois. Kierrätyskeskus esimerkiksi tekee arvokasta työtä siinä, että pienituloiset ja opiskelijat saavat hankittua astiansa ja muut tavaransa sieltä edullisesti. Siellä on pääsääntöisesti hinnat pidetty kohtuullisina, joten astiat saavat päätyä nyt Kierrätyskeskukseen.

Seniorin lukiossa järjestetään tällä viikolla vaatekeräys Punaiselle Ristille. Idea oli oppilaiden, joten nyt käyn kaikki vaatehyllyt ja -tangot läpi löytääkseni meiltä hyviä vaatteita, joita pakolaiset tarvitsevat. Ohjeissa toivottiin eritoten talvivarusteita, pipoja ja käsineitä. Ja lastenvaatteita, mutta niitä meillä ei enää ole, koska minä olen nykyisin meidän perheen pienin (!). Tämä on tietenkin vain mitätön apu isoon ongelmaan, mutta sekin on jotain. Katson sitten, onko myöhemmin jotain muuta annettavaa. Olen miettinyt myös pientä rahalahjoitusta Punaiselle Ristille. Itse asiassa oikean asenneilmapiirin rakentaminenkin on yksi asia, jolla voi auttaa maahan tulleita.

Lampaita olen kuvannut viime aikoina paljon, joten taidan laittaa niistä oman postauksen lähiaikoina. Tämä tarinointi riittänee tältä erää. 

Anteliasta aikaa,

Koira alkoi vähentää

Meillä jatkuu joulun alusajan vähentämisteema niin saaressa kuin kotioloissa. Olemme keränneet pihapiirissä hääriessämme metallirojua rantavajan seinustalle. Harvakseltaan rahtaamme ylimääräistä pois. Nyt oli taas siihen sopiva aika ja metallijätteen vuoro lähteä kierrätykseen.

Seinustalla on orsi, missä oli säilössä muutamat vanhat sukset ja airot. Ne vein muualle talteen ja esittelen suksikavalkadini varmaankin lähiaikoina, sillä niitä on löytynyt muualtakin. Tynnyrit säästin myös.

Vajan edusta siistiytyi kivasti. Jättirysän renkaat vielä jäivät rinteeseen. Rakennuksen ympäriltä pitää kerätä maata pois ja laudoitus vaihdetaan, kun ehditään. Tulemme käyttämään tähän venevajan seinien purkulautoja.

Mauro on ilmeisesti seurannut työtä tarkkaan - olen kotonakin käynyt ahkerasti hyllyjä läpi. Torstaina saimme näyttöä siitä, miten vähentämistä voi nopeuttaa. Seniorin palatessa koulusta kotiin hän totesi, että pieni kehityskeskustelu saattaisi kuitenkin olla paikallaan, sillä Mauro oli aloittanut vähentämisen hänen sängystään.

Näin saimme energiajätteeksi peiton, pussilakanan, aluslakanan, petauspatjan ja sen suojalakanan. Hienoa! Mauro, joka ei koskaan ole tuhonnut muuta kuin tyynynkulmia hijakseltaan nyrhien, on aivan varmasti vain halunnut olla avuksi.

Toinen, vähemmän perhepiirissä kannatusta saava tulkintalinja on, että 6-vuotias koiramme sai ensimmäistä kertaa kaamoshepulin. No, perjantaina kun lähdimme töihin ja kouluun, jätimme sille valoja päälle ja pyysimme, ettei mentäisi ihan näin vauhdilla tuon vähentämisen kanssa, vaikka Yksinkertaistamisen joulukalenterikin juuri samaisena päivänä ohjeisti:

Kuinka monta samankaltaista tarvitset?

Meillä voi olla paljonkin tavaroita, joiden määrää emme ole koskaan tulleet kyseenalaistaneeksi. Lakanat, pyyhkeet, muovirasiat, maljakot, astiastot - mitä omiin kaappeihisi on kertynyt yli tarpeen?

Sopiva määrä tavaraa on hyvässä suhteessa tilaan ja tarpeeseen, jolloin arki on mahdollisimman selkeää ja sujuvaa. Kuinka paljon tarvitset? Tee arvio, karsi sen mukaan, testaa käytännössä ja karsi tarvittaessa lisää.

Kieltämättä Mauro on oikeassa; tietyt liinavaatteet ovat aina käytössä ja turhia lojuu kaapissa. Niissä on edelleen vähentämisen varaa!

Valoisaa mieltä,

Tärkeää elämässä

Tilasin kuun ensimmäisenä päivänä sähköpostiini ilmaisen Yksinkertaistamisen joulukalenterin (Idean takana on Sandy Talarmo). Ajattelin, että haluan kaiken jouluisen mainoskrääsän keskellä kerran päivässä pysähtyä pohtimaan, mitä vähentäminen voi tarkoittaa omassa elämässäni.

Tavaranpaljoudesta luopuminen tulisi minusta muistaa erityisesti jouluna, jolloin tavaraa kertyy helposti muita päiviä tehokkaammin. Joulukalenterin innoittamana olen myös aloittanut pienissä paloissa vähentämisen käymällä laatikoitamme yksi kerrallaan läpi tavoitteena poistaa tavaraturhakkeet.

Tähän innoitti 4. luukun pieniin tekoihin kannustava sitaatti:

Voit aloittaa elämäsi yksinkertaistamisen juuri siitä, missä tällä hetkellä olet. Sinun ei tarvitse olla yhtään tämän valmiimpi, eikä elämäntilanteesi tämän otollisempi.

Mihin sinulla on energiaa tänään?

Oma vilpitön joululahjatoiveeni on, etten saisi yhtäkään materiaalista lahjaa tänä vuonna. Mikäli itse puolestani annan jotain lahjoja, ne ovat palveluita, elämyksiä tai kokemuksia sekä karitsan lihaa sukulaisille. Tavaraton joulu ei tarvitse tarkoittaa lahjatonta. Minusta joulun ideassa se, että muistetaan itselle rakkaita ihmisiä lahjoilla, on kaunis. Tämän hyvän ajatuksen pilaa vain ylenpalttisuus, turhuus ja paikoin materiaalisten lahjojen antamisen väkinäisyys. Vähempikin riittää, sillä enemmän ei ole automaattisesti enemmän! Enemmän on enimmäkseen turhaa.

Mikon kanssa myös sovimme, että emme hanki toisillemme lainkaan lahjoja. Onhan meillä jo tässä monta yhteistä asiaa, joita "annamme" itsellemme pitkin vuotta. Oli kyse sitten venevajaan tulevista ulkolampuista tai seinäkoukuista, iloitsen niistä, olipa sitten joulu- tai heinäkuu. Ja koska tarpeemme ovat varsin spesifejä ja paikkasidonnaisia, ei niitä oikein kukaan muu kuin me itse, voi hankkia. Mikon kanssa saamme joulumielen hyvästä tunnelmasta, lasten kanssa yhdessäolosta ja maittavasta päivällisestä. Ai että, miten jo tätä odotan! Jos joululahjatoiveeni - olla saamatta yhtään mitään - toteutuu, tulen olemaan iloinen ja onnellinen joulustani.

Jos joku ihmettelee, mistä tämä vähentäminen kumpuaa, niin kyse ei ole itsetarkoituksellisesta puritanismista tai itseni kiusaamisesta. 

Hyvä perustelu löytyi 6. luukusta:

Rajojen tarkoitus ei ole rajoittaa mahdollisuuksiasi, vaan tehdä sinulle tärkeät asiat mahdollisiksi. 

Tässä on paljon pohdittavaa. Sen lisäksi on oikeastaan ihan hauskaa läpivalaista varastojaan ja katsoa, miten paljon ylimääräistä sieltä löytyy. Hyvä tavoite on keskittyä entistä tehokkaammin elämässä tärkeisiin, olennaisiin asioihin ja karsia epäolennaisuudet - niin asiat kuin tavarat - ulkopuolelle. Käy vaikka uudenvuoden lupauksesta! Mikä on olennaista, on tietysti hirmu vaikea ja laaja kysymys, mutta pienestikin voi aloittaa, niinkuin joulukalenteri kehottaa. 

Vähentämisiin!

Hankintapolitiikkaa

Tänään olen korjaillut ja tuunaillut vaatteitani uuteen uskoon, eli pidentänyt niiden käyttöikää. Sain Nainen talossa -blogin kiinnostavasta kirjoituksesta inspiraation pohtia henkilökohtaisia ostoksiani - ja ostamista ylipäänsä.

Minulla on kohteita, joissa aina pihistelen ja olen suoranainen kulutuspuritanisti. Kuinkakohan outo olen naiseksi, kun en millään pysty tekemään itselleni myönnytystä haksahtaa esimerkiksi kauneushoitoihin tai muihin itsensähemmottelujuttuihin? Pihistelen myös kosmetiikasta ja kampaajalla käynnistä. Meikkiä ja hajuvettä käytän, mutta en ole koskaan ostanut muita kalliita ihonhoitotuotteita. Kolmekymppiseksi asti ylsin ilman mitään kasvovoiteita. Mutta sittemmin tein myönnytyksen, koska läheinen ystäväni huudahti "kylläpä sulla on ryppyjä silmän ympärillä!". Kauhistuin ja pelkäsin ensin tulleeni vanhaksi, kunnes huomasin, että kuiva ihonihan se siinä kiristelee. Niinpä tästedes olen käyttänyt markettien halvinta kasvovoidetta ja rypyt poistuivat :).

Kyllä minäkin ostan asioita, mutta en vain pysty tuhlaamaan itseeni. Nii-in, joku kutsuisi sitä itseensä sijoittamiseksi, mutta minulle se on tuhlausta. Sijoitan itseeni toisella tavalla. Kauhistelen urheiluun meneviä kustannuksia, mutta lempiharrastukseeni katson tarpeelliseksi panostaa. Mutta jos tarvitsen uuden vaatekappaleen (huom tarvitsen - ei haluan), näen vaivaa, että vaate on just eikä melkein täydellinen. Se saa olla kalliimpi, kun kerrankin jotain itselleni hankin. Samalla yritän varmistua, että hankinta on pitkäikäinen.

Viimeisimmälle hankinnalleni tulee käyttöä ensi viikon työtilaisuudessa ja varmaan monena vuotena sen jälkeen. Plan B tekee kierrätys- ja hukkapalakankaista originaalivaatekappaleita. Minun mekkoni on verhokangaspalasta tehty eikä ostos tässä tapauksessa ollut onneksi kategoriassa "kallis". 

Useimmiten lasken tuotteelle vuosikustannuksen - usko tai älä. Se vain menee niin, että keinonahkalaukku tuhoutuu parissa vuodessa, kun ajaton nahkalaukku kestää ainakin kymmenen vuotta, joten suosin jälkimmäistä. Purjehdushousut ja -takki maksoivat aikoinaan törkeät 3000 markkaa, mutta asu on edelleen kuosissa ja käytössä. Se on ollut erittäin hyvä ostos.

Olen kaikkein iloisin niistä vaatehankinnoistani, jotka ovat vaikkapa 10 vuoden takaa. Ne sopivat minulle täydellisesti - ja on aika huippua, jos joskus joku huikkaa, että kylläpä sinulla on kaunis hame tai jotain vastaavaa, vaikka kyseessä on oikeasti ikäloppu vaate. Nämä tilanteet kannustavat entisestään tekemään todella pitkäikäisiä ja ns. loppuelämän hankintoja vaikka vähän hintavampiakin. Tällöin on tärkeää, että kankaan laatu kestää käyttövuodet.

Muoti muuttuu, mutta joitakin vaatteita voi muotoilla uudelleen. Tänään esimerkiksi kavensin kolmet housut.

Lisäksi pienensin sivusaumoista hupparia, jonka harmikseni olin ostanut alunperin hieman liian isona.

Silloin petyn, kun jokin pitkäikäiseksi tarkoitettu vaate - neule vaikkapa - kulahtaa puolessa vuodessa. Saan siitä taas muistutuksen, että ostin liian halvan ja laaduttoman tuotteen. Kaikkein ikävin tunne tulee, jos vaate on edelleen hyvässä kunnossa, mutta mennyt pois muodista. Silloin soimaan itseäni: miksen ostanut sellaista klassista juttua, joka ei muutu muodin mukana. Olen noin kymmenen vuoden aikana kehittänyt itselleni vähän sellaisen 60-luvun tyylisen, selkeälinjaisen karderoobin, koska kiinnostavat  leikkaukset sekä yksinkertaiset linjat ja värit sopivat minulle parhaiten. Tämä tyyli ei mene pois muodista, vaan näyttää ajattomalta ja persoonalliselta aina. Uuden vaatekappaleen on istuttava tähän kokonaiskarderoobiin.

Korjasin tänään myös pari paitaa, kuten tämän monta vuotta vanhan paidan ratkenneen sauman ja saan taas yhden lempivaatteistani käyttöön.

Jokainen tekee kai heräteostoksia. Minä ainakin. Heräteostokset näpäyttävät ja kolauttavat - todistavat, että olen tuhlannut. Ne tekevät entistä tarkemmaksi ja onneksi teen heräteostoksia vähemmän nykyisin kuin nuorempana. Heräteostokset liittyvät tilanteisiin, joissa olen kuvitellut, että vaikkapa jokin sellainen vaate sopii minulle, joka oikeasti on kaunis jonkun ihan toisen tyylisen ihmisen yllä. Turha on omaa tyyliään vastaan yrittää taistella. Jutun ydin on siinä, että pitää löytää se oma tyyli. Arvatkaapa, miten olen tehnyt eniten virheostoksia: lähes jokainen kirpparilta hankkimani vaate on ollut huti. Osaan löytää kirppareilta muuta, mutta vaatteet menevät ihan aina pieleen, joten se pitää lopettaa - nyt!

Joskus mietin, miksen vain nauti ostamisesta: pieni ilo arjessa! Paitsi etten nauti, minä jopa soimaan itseäni, jos tarvitsen jotain uutta. En tiedä, miksi näin on. Sen vain tiedän, että nykyisin en enää pysty iloitsemaan ostamisesta, vaikka kyse olisi jostain minulle ihan täydellisesti, kauniista ja tarpeellisesta jutusta. Itse ostaminen nimittäin ahdistaa. Nuorempana minulla oli ihan ostamishimo. Oli pakko saada jotain ja voi, sitä mielihyvän tunnetta! Olen kyllä hyvin iloinen, että tämä himo-ilo -kierre on katkaistu. Nautinto on hyvä saada jostain muusta. Liittyyköhän se ikään, että nauttii ihan eri asioista? Vai onko se jokin muoti, että ostaminen ei ole hienoa? Sen sijaan hyvä ruoka on suuri nautinnon lähde. Voi olla, että olen vain trendien orja, mutta kestävän kehityksen kannalta tämä on ainakin hyvä. Minulle saunailta on iloa (maksaahan sekin, muttei paljoa) tai perheen kanssa tehty matka (ja se vasta maksaakin). Tällaisiin elämyksiin haluan satsata ja nauttia niistä.

Luulen, että yksi syy, miksi ostaminen ei tällä hetkellä tunnu kivalta, on tietenkin iso, hintava kunnostusprojektimme. Tiivis ja pitkäkestoiselta näyttävä avioliitto pankin kanssa tuo huolia, joten jonkin tavaran tai vaatteen ostamisen jälkeinen tunne on pikemminkin huoli kuin ilo. Sitä huolta ei halua kokea.

Yhdestä asiasta olen todella kiitollinen: pojat eivät elä kulutushysteriassa. No, jos ajatellaan, että lama alkoi vuonna 2008, ovat he suuren osan lapsuusajastaan olleet yleisten taloushuolien ympäröimä sukupolvi. Välillä pysähdyn ihmettelemään, miten vähän he haluavat lopulta mitään. Saman ikäisenä minua juuri vaivasi tavaran haluaminen (noh, vrt. 80-luvun nousukausi). Ehkä pojat ovat erilaisia kuin tytöt? Toivon, että he ovat onnellisia eivätkä ole pyytämättä asioita siksi, että olisivat kaamean puritanisti-äidin näkemysten, tai masentavan nykyajan, henkisiä uhreja. En usko, että he ovat. Tiedän, että he ovat saaneet isoja, tärkeitä asioita elämässään. Niitä on pyritty mahdollistamaan ja tingitty sitten muusta, kuten lelu- ja nuorisotrendeihin liittyvistä  jutuista.

Iduriin tulevien asioiden hankintapolitiikassa olen yrittänyt pitää tiukkaa linjaa. Se, mitä hankitaan, on lopullinen hankinta ja jääköön sinne ikiajoiksi! Huteja ei saa tulla eikä heräteperiaatteella saa hankkia. Mikko olisi pitänyt vieläkin tiukempaa linjaa, mutta minusta ostamattomuus olisi tarkoittanut paikkojen kuntoon laittamisen tarkoituksetonta viivästämistä. Onko tullut tehtyä virheostoksia? Hip hurraa, isommissa hankinnoissa ei ole, eli olen ainakin toistaiseksi pysynyt tavoitteessani. Peilit, taulut ja tuolit ovat varmasti pitkäikäisiä. Mutta myönnän, olen ehkä jokusen pienen jutun, kuten kirppariastian, ostamista katunut. Sellaisia en ole edes vienyt saareen, vaan ne täytyy realisoida eteenpäin.

Miksi sitä tavaraa ylipäänsä on nurkissa niin älyttömästi, vaikka olen mielestäni vähentänyt vuosi vuodelta? Tavaran määrästä päätellen en ole hirmu hyvin onnistunut toteuttamaan kestävää kuluttamista, vaan entisestään pitäisi niukentaa. Periaatteessa kaikki meillä oleva tuntuu tarpeelliselta, mutta tulisiko sitä vähemmällä toimeen? Varmasti. Tämän pohdinnan päätteeksi olen päättänyt ottaa yhden uuden hankintaperiaatteen käyttöön: aina, jos aion hankkia jotain, on sitä vastaava asia poistuttava ENSIN kodistamme. Sama koskee vaatekaappiani.

Lasten varusteiden osalta kauppa on aina käynyt hyvin netin kautta.  

Tähän asti olen kierrättänyt juttuja hankintojen jälkeen, mutta nyt olisi siis tavoitteena hankkiutua kestävästi edellisestä ensin eroon. Uskon, että tämä hillitsee vielä lisää ostamista. Kuka tietää, vaikka onnistuisin näin pelastamaan pienen palan maailmaa :). Hyttysen pissahan se on valtameressä, jos yksi ihminen vähentää ostoksiaan. Kannattaa se silti tehdä. Ja jo siksikin, että saan siitä iloa, jota aiemmin sain ostamisesta.

Täällä yksi hyvän mielen onnenonkija toivoo kaikille hienoa alkavaa viikkoa ja viisaita ostopäätöksiä,

Kulutusta vai kierrätystä?

Tämän päivän Hesarin juttu Kierrätys kasvaa kohisten osui aiheeseen, jota olen itsekin paljon pyöritellyt mielessäni viime aikoina. Jutussa oli kiinnostavaa faktatietoa, jonka kaivamista jostain olen ehtinyt vasta suunnitella, joten kiitän toimittajaa puolestani tehdystä työstä!

Postaukseni kuvituksena ovat pienet jalo- ja rihkamametallirasiat, joita olen ostanut itselleni matkamuistoksi ulkomailta vuosien mittaan. Kokoelma on pieni, mutta ei huolta, en aio ruveta hamstraamaan :) Mutta asiaan: Uusia kierrätyskeskuksia ja kirppareita syntyy, ja yhä useamman kynnys hankkia vanhaa, madaltuu. Käytetyn esineen hankinta ei ole enää hävettävää vaan trendikästä. Tässä kaikessa on paljon hyvää ja toivotan uudet vanhan tavaran kaupat tervetulleiksi.

Tavaroiden kiertäminen on siis hyvä asia, mutta toisaalta tuleeko tehtyä itselle tarpeettomia, turhia heräteostoksia enemmän, koska ainahan voi kierrättää? Olen miettinyt, että kuinkakohan mahtaa olla jätteen määrän lisääntymisen laita, vaikka kierrätys kovasti nostaa päätään. Hesarin jutussa kerrotaankin maailman jätemäärän yhä vain kasvavan ja ongelmana on juuri kertakäyttökulttuuri. Heräteostoksia voi tehdä kierrätystavarankin kohdalla, joten onko enää eettistä hankkia kierrätettyäkään materiaa?

Moni on lähtenyt mukaan paljon esillä olleeseen 365-kampanjaan, jossa tavoitteena on poistaa vuoden jokaisena päivänä yksi tavara kodistaan. Tietenkin tarkoitus on hyvä, ja se kiinnittää ihmisten huomion tavaran vähentämiseen. Kampanja ei kuitenkaan muistuta siitä, että älä hanki mitään rinnalle. Pitäisi perustaa Älä hanki yhtäkään tavaraa 365 -kampanja! Se suuntaisi huomion oikeaan asiaan, mutta ei ehkä tulisi yhtä suosituksi kampanjaksi, sillä länsimainen ihminen on väistämättä myös kuluttaja.

Osa ehkä niin sanotusti ostaa itselleen hyvän omantunnon luopumalla 365 esineestä, mutta hankkimalla vuoden aikana kaksin verroin enemmän. Tämä tulee väistämättäkin mieleen vaikkapa Ikean kassajonossa, jossa kerralla näkee sata ihmistä täysine kärryineen. Ainakin minulle on herännyt tuo näky edessäni kysymys mieleen, että tarvitsevatko nämä ihmiset ihan oikeasti kaikki nuo riemunkirjavat ja muoviset tavarat, jotka eivät taatusti näytä hyvältä enää vuoden päästä. Surullista on, että näyttää siltä, etteivät tarvitse, mutta tavarat hankitaan kuitenkin. Huuto.net ja Tori.fi ovat pullollaan Ikean muutaman vuoden vanhoja tuotteita. Jos Ikeasta jotain tarvitsee, on aika hyvä osumisvarmuus, että juuri tuon tuotteen löytää käytettynä jo netistä. Hyvä, jos tätä tajuaa hyödyntää, mutta nopea tavarankierto kertoo jokatapauksessa siitä, että alunperin moni on tehnyt ostopäätöksensä selvästikin lyhytnäköisin perustein, heräteperiaatteella. Nyt tuhannet ihmiset yrittävät päästä näistä alunperin edullisista, mutta myöhemmin heille ongelmajätteeksi muodostuneista tavaroista eroon. Huomioittehan, että tämä kirjoitus ei ole mikään Ikean tuotteita vastustava kirjoitus sinänsä vaan kyseenalaistan yksinomaan niitä vääränlaisia kulutustottumuksia, joita ehkä tämän kaltainen marketti ainoastaan olemassaolollaan edistää. Kuluttajalla on vastuu valinnoistaan.

Tavaran kierrättämisbisnes ja kuluttaminen olisivat ok, jos jätteen määrä siten vähenisi, mutta kun ei.  Hyvä kysymys, on, lisääkö se jopa sitä! Antaako kierrätysmahdollisuus ja -trendi nykyihmiselle helpon keinon toimia ulkoisesti eettisesti, mutta todellisuudessa niin, että kestävän kehityksen mukainen kulutustietoisuus entisestään rapautuu?

Mietin näitä asioita paljon juuri nyt, koska alamme vähitellen sisustaa Idurissa eri rakennuksia ja huoneita. On paljon kaikkea, mitä meillä on tilalla jo omasta takaa, mutta myös paljon uutta (uutta vanhaa, ehkä) täytyy hankkia: tuoleja, mattoja, lamppuja, sänkyjä jne. Emme missään nimessä halua paikasta sellaista yhden sortin stereotyyppistä vapaa-ajan asuntoa, jossa otettaisiin käyttöön kaikki se epämääräinen roju, mikä ei muualle sovi. Me haluamme viihtyä käyttökelpoisten esineidemme parissa pitkään, joten siksi mikä tahansa ei kelpaa.

Valintojen ja hankintojen tulee olla loppuelämäksi tehtyjä, klassisia ja kestäviä. Näin olen yrittänyt ajatella jo vuosikausia niin vaatteistani, huonekaluista, astioista jne, mutta välillä huomaan silti epäonnistuneeni. Varsinaisesti sisustustyyliä pohtimalla ja orjallisesti noudattamalla en halua Iduria sisustaa, vaan 'tyylin' pitää syntyä luomummin ja vähitellen kerrostuen sekä meidän olemassaolevien mieltymystemme mukaisesti. Silti jo ensi kesänä realisoituva sisustus pakottaa ajattelemaan ja määrittelemään hyvinkin tarkkaan erilaisten hankintojen kriteereitä. Niin hauskaa kuin sisustaminen ja etenkin sen suunnittelu onkin, tämä toinen puoli painaa aikalailla sydämelläni tällä hetkellä. Pelkään tekeväni vääriä valintoja ja lisääväni maailman jätevuorta! En halua tehdä valintoja, jotka joutuisin vaihtamaan vuoden, parin päästä. Innostus ja järki on nyt pidettävä tasapainossa, mutta se ei ole helppoa. Huumassa voi haksahtaa, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. Täydellistä kuluttajaa ei varmasti olekaan, mutta pitäähän sitä tavoitella. Kuinka helppoa olisikaan, jos olisi vain piittaamaton, mutta 80-luku otti ja meni jo.

Hieman vakavista tunnelmista huolimatta toivotan kaikille upeaa, aurinkoista talviviikonloppua!