Varoittava esimerkki

Meillä oli aivan ihana purjehdusloma Mikon veljen ja hänen puolisonsa kanssa. Teimme upean saaristomeren kierroksen ja reissumme osui varmaan kesän parhaaseen purjehdusviikkoon: hyvää tuulta ja hellettä riitti. 

Oli myös hauska tutkiskella saariston kylien rakennusratkaisuja ja kaunista luonnonvaraista luontoa. 

Saimme yhdestä saariston kohteesta, Vänöstä, siivouskipinän varoittavana esimerkkinä, vaikka omat jäteongelmamme ovat kaukana Vänön jätevuorista. En ottanut niistä yhtään kuvaa, mutta kauhistelimme kauniin saareen pilaamista huolimattomalla ylläpidolla: vuosikymmeniä vanhat massiiviset romut, kuten auton- ja veneenraadot, ongelmajätteet, muut roskavuoret ja jopa hylätty, romu Valion jäätelökioski kuormittivat saaren satamaa ja koko kylän raittia. En ymmärrä, pystyykö tuossa mittakaavassa kukaan siellä edes enää korjaamaan asiaa, koska koko saaren siivous vaatisi ihan valtavan kollektiivisen operaation. Välinpitämätön mentaliteetti tuntui jatkuvan ja pesiytyneen joka talon pihaan, jotka olivat täynnä jätteitä, mikä on mielestäni hyvin poikkeuksellista nykypäivän saaristossa. Harmi, koska Vänö on superkaunis saari ja siellä on yhä jäljellä ns. oikeaa kulttuurimaisemaa (mikä onneksi on hoidettu osa saarta), minkä vuoksi siellä kannattaa kuitenkin vierailla.

Fressi purjehdus vaihtui siis kotona jätteenkeruuseen. En pane sitä pahakseni. Tätä se saaristoelämä 2000-luvulla on ja koen menneiden vuosikymmenten roskien kierrätyksen velvollisuudeksemme. En siis soimaa entisaikojen tapaa dumpata jätteitä mereen tai luontoon, koska niin vain tehtiin yleisenä  tapana - ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kritiikkini osuu siihen, jos nykyihmiset eivät välitä vaan jatkavat saariston pilaamista.  

Alunperin tilallamme on ollut 5 kaatopaikkaa, joista olen aiemmin putsannut ja lajitellut kaksi. Nyt rykäisin kaikki loput kolme siistiksi, eli meillä ei ole enää yhtäkään entisaikojen jätealuetta luonnossa - ihan mahtavaa! Olen pitkin kevättä keräillyt metallijätettä tai vain meille tarpeetonta metallikamaa rantaan ja eilen lähdimme viemään isoa satsia metallirojua jäteasemalle. 

             

                

Ties kuinka mones kuljetus, mutta kyllä tuli taas puhdistunut olo :), tuumaa,

                                                   

Töitä talolla - ja terapiadialogeja

Päätalon työt etenevät hitaanlaisesti, mutta suunta on joka tapauksessa oikea. Lattia tuli valmiiksi, joten isoista kohteista - lattia, katto ja seinät - 1/3 on valmiina, wuhuu. Lattian käsittelyvaihtoehdot ovat yhä pohdinnassa. Nyt se suojattiin kauttaaltaan katon työstöä varten. 

Kattohan se onkin vasta viheliäinen työvaihe, kuten kuvasta näkyy! Käsipelillä ei kovaan maaliin saa minkäänlaista karheutta ja koneellisesti homma ottaa niin voimien päälle, että itselläni ei ole tuohon vaiheeseen mitään asiaa. Mikkokin pystyy tekemään sitä vain muutaman metrin kerrallaan. 

Aloitin sen sijaan vähän helpommat maalinpoistohommat työstämällä ovia ja karmeja. Parissa ovessa on paksut paakkuiset vanhat maalikerrokset, joten kuumailmapuhallin osoittautui parhaaksi työkaluksi. Ihana mintunvihreä tuli yhdestä ovesta esiin. Se onkin ollut tämän paikan yleisin alkuperäinen sävy.

Alla oleva ovi tuli valmiiksi toiselta puolelta ja siihen riitti pelkkä skrapa ja hiekkapaperi. Ovia on yhteensä kolme ja sain tehtyä noin kolmanneksen työstä. Tämä on mielestäni ihan mukavaa kesäpuuhaa, jos vain on hyvä sää. Ovia en ajatellut hetimiten maalata, vaan niidenkin pintakäsittelyn voi päättää vasta sitten, kun lattioiden, listojen ja paneelien sävyt on tiedossa. 

Seuraavaksi esittelen pihapiirimme uuden pysyvän eläintarhan, joka sinne on muodostunut eittämättä Mauron poismenon jälkeen. 

En ole kaikilta osin siitä niin ilahtunut, koska esimerkiksi hanhet sotkevat koko niityn jätöksillään. 

Koskaan aiemmin joutsenet eivät ole uskaltautuneet pentueineen metrin päähän. Tässä kyllä emo sähisi. Aluksi poikasia oli 6, viikon päästä 5 ja nyt enää 1. Niiden kanta pysyy luontaisesti tasapainossa, jos vertaa hanhiin, joilla on jo toinen poikue menossa tänä kesänä eikä siis luonnollisia vihollisia ole - kun nyt yksi lintukoirakin on vähemmän.

Mauro on mielessämme ja puheissamme yhä joka päivä - surun työstäminen etenee yhtä hitaasti kuin remontti ;). Pienet, päivittäiset Mauroon liittyvät tokaisut helpottavat hiukan. Siltä osin kuin niitä kaikkia edes muistan, kirjaan jotain tähän loppukevennyksenä. 

***

- Kyllä nyt tarvittais tähän yks lintukoira pihaan! Noi hanhet on täysin vallanneet ton niityn eikä ne tottele mua!

- Ajattele, et ne on Mauron kavereita.

- Joo, Mauron ehkä, mut nuori vizsla ei pitäis niitä kavereinaan. 

***

- Ainiin Mikko, nythän sä voit ottaa niitä kanoja, mitä oot aina halunnut, kun Mauroa ei enää oo!

- Ei se oo sama asia

- Aijaa.

***

Luemme HS:n artikkelia häiriökoirista:

- Maurokin rähisi hihnassa, se vietäis kyllä nyt heti häiriökoirakouluun

- Harmi, kun havahduttiin nyt tähän. Se on nyt myöhäistä.

***

Lidlissä:

- Hei kato, koiran makuualusta aurinkovarjolla, vaan 24,90€

- Kyl toi oltais ostettu, jos olis koira

- Näin on. 

- ...ainoo vaan, et Mauro ei olis kyllä suostunut menemään tommosen varjon alle 

- Ja toihan on sivuilta auki. Eihän Suomessa edes paista aurinko suoraan ylhäältä vaan sivuilta. 

- Suunniteltu Etelä-Euroopan koirille.

- Noni, onpa harmi, olis jäänyt ostamatta sitten.

***

- Mikkooo! Voiks nää sun risat lenkkarit heittää jo pois?

- Hmmm... ei kato, mä oon niin paljon käynyt näillä Mauron kans...

- Mikko, Mauron henki ei asu näis risoissa kengissä!

- Okei sitte.

***

- Eikö tänne nyt kuitenkin sopis hyvin semmonen lilla valpen?

- Ei, tää on niin vaarallinen paikka pennulle, kaikenlaisia metsän vaaroja...

- Niin, totta. 

***

- Kyllä sä oot niin hienosti tehnyt hommia täällä ja ihan vahtimatta, kyllä Mauro olis susta nyt ylpeä ;)

- Juu, kiva. Ja kiva, et sä oot ruvennu vahtimaan mua. 

*** 

P.S. Lähdemme huomenna pienelle purjehduslomalle. 

Kyllä tämä tästä :), 

tuumii,

Ylläpitoa konevoimin

Täällä on ihan valtavasti ylläpitotehtäviä, mitkä ovat itse asiassa ihan hauskoja tällaisina kuumina kesäpäivinä. Silti koko ajan tajunnassa jyskyttää, että työtunnit ovat pois rakentamisesta. Olisi kyllä ihan mahtava saada se talo jonain päivänä valmiiksi, ettei tule heti huonoa omaatuntoa, kun tekee muuta, koska koko ajan on kuitenkin varsin paljon erilaisia välttämättömiä pihatöitä. 

Nyt päätimme ponnekkaasti, että teemme niityn suhteen saman kuin ihan alkuvuosina tiheän kaislikon kanssa. Silloin ostimme markkinoiden tehokkaimman kaislaleikkurin ja päätimme, että meillä on nollatoleranssi uuden kaislan ilmaantuvuuden suhteen. Neljä vuotta siinä lopulta vain meni ja olemme niin nauttineet kaislattomasta lahdesta ja työn tuloksesta. Ja siitä, että pääsimme tuosta kovaäänisestä härpäkkeestä myös nopeasti eroon. 

Niinpä Mikko alkoi etsiskellä niittokonetta. Niityn pinta-ala on melko suuri ja pääongelma on siinä, ettei siitä pääse läpi millään tavallisella ruohonleikkurilla, koska heinänkorret ovat saaneet vahvistua rinteessä  liian monta vuosikymmentä. Jos niitämme nyt muutaman vuoden ahkerasti, saanemme myyräkummut tasattua ja karkean heinän väistymään hennomman ruohikon ja aluskasvillisuuden tieltä. Näin nimittäin on käynyt alaosassa, jossa niitty on pidetty matalana raivurilla ja ruohonleikkurilla ahkerammin.  

Niittokone saapui jo juhannuksen alla, mutta työ tyssäsi heti alkuunsa, kun Mikko laski vahingossa kätensä niittolaitteen tulikuumalle pakoputkelle ja sai kämmenen kokoisen hirvittävän palovamman! Pelästyimme valtavasti, mutta nopeasti aloitettu 24 tunnin kestojäädytys kylmävaraajilla tepsi. No, kaikki tekeminen häneltä kuitenkin loppui pariksi päiväksi siihen. Pahus, oltaisiinpa amerikkalaisia, niin oltaisiin tultu miljonääreiksi valittamalla: kyseisessä pakoputkessa - toisin kuin itse niittokoneistossa -  ei ollut minkäänlaista varoitusta ja tulikuuma osa oli täysin suojaamattomana näkyvillä. Ulospäin tuo mötikkä ei edes näytä pakoputkelta, joten kyllähän siinä helposti ko. vahinko olisi ennen pitkään jollekulle käynyt jos ei nyt. Nyt tietysti kaikki tiedämme tästedes varoa sitä Mikon palovamman ansiosta... 

Myös perusraivuria käytettiin ja traktorilla keräiltiin oksia, pöllejä ja kiviä rinteestä, jotta niittäminen kävisi vaivattomasti ja laitteet pysyisivät ehjinä. Hienosäätöä varten hankimme tänä viikonloppuna myös tavallisen ruohonleikkurin ja päristelin sen kanssa kahtenakin päivänä. Laitteet toimivat hyvin, mutta toivottavasti niittokoneesta voidaan joidenkin vuosien päästä luopua kuten kaislaleikkurista, ja että se tekee sitä ennen tehtävänsä! 

Tämä sormustinkukka niitettiin vahingossa (muut säästyivät). Laitoin sen maljakkoon ja vein muiden kukkien viereen, jossa ilokseni näin kymmenkunta vielä pientä, keskenkasvuista kimalaista työssään. En nähnyt viime vuonna yhtäkään, vaikka niitä on ollut tällä takavuosina todella paljon. No, hyvä, että nyt edes jokunen pölyttäjä taas on maisemissa!  

Uusi vene vaatii myös osan Mikon ajankäytöstä. Ihmettelen, että hän osasi rakentaa näin hienot tellingit veneelle. Nyt ei tarvitse hankkia kallista traileria eikä talvisäilytyspaikkaa tulevina vuosina. 

                                                       Mikäs sitä on auringossa ahkeroidessa, 

Juhannusvalmista

Aivan upea juhannussää tulossa ja lämmin kesäkuu on "kypsyttänyt" juhannusruusupensaani kukkaan juuri oikeana hetkenä :).

Juhannus on jonkinlainen rajapyykki, että tietyt asiat pitää mielestäni olla tehty. Yksi sellaisista minulla on ikkunoiden pesu. Juhannuksesta kun alkaa kesä ja ikkunat pitää olla pesty keväällä, eikö niin?

Venevajan ikkunat ovat yksi viheliäisimmistä ikkunanpesukohteista ja siksipä ne tietysti aina jäävät viimeiseksi. Pakko tunnustaa, että viime vuonna en jaksanut tehdä sitä ollenkaan (!), vaikka syytä olisi ollut. Nämä ikkunat kun vetävät magneetin lailla kaikki maailman pieneliöt puoleensa ja ei niissä raadoissa mitään, mutta niiden jätökset ovat ihan kaameat. Nyt sain siis siivota kahden vuoden jäljet, mutta ai että, kun tunsin tyytyväisyyttä tämän viheliäisen homman valmistuttua. Tähän ei auta kärpäspaperi eikä mikään. On vain kestettävä ja jynssättävä pokat niin puhtaaksi kuin ne suostuvat tulemaan. Jossain vaiheessa auttaa sitten enää uusi maali.

Siivosimme myös venevajan sisältä ja senkin saa näköjään tehdä joka vuosi. Sinne kertyy tavaraa, roskaa ja työkaluja. No nyt kelpaa viettää juhannusta vajassakin ja veikkaanpa, että kovalta auringon porottamiselta tuntuu kivalta käydä viilenemässä täällä. Kesäisin, kun muualla on tukahduttavaa,  vajaan saa ihanan vilvoittavan läpivedon, kun avaa ikkunoita ja ovia.

Kolmas iso tinki on niityn matalaksi ajaminen. Tähän asti pääsimme, eli emme kovin pitkälle, kun vanha ruohonleikkuri sanoi sopimuksen irti. Viime vuonna tätä tilan mukana tullutta leikkuria jo korjailtiin, mutta siinä vaiheessa, kun moottori lähtee kokonaan irti, ei meidän ruokakunnasta löydy enää osaamista. On aika hankkia uusi ja yritämme vielä saada sellaisen juhannukseksi, jotta välttyisimme punkki-invaasiolta.



Seuraava ei enää liity juhannusvalmisteluihin, mutta joku rako minulta löytyi jo talonkin eteenpäin viemiseen. Rapsuttelin ikkunoiden reunoista vuorivillaa pois ja tilkitsin tilalle ekovillaa ja pellavarivettä. Kun rive loppui, olin kuudesta ikkunasta saanut valmiiksi kolme, eli puolet on nyt tehty.

Toivotan kaikille mitä hauskinta juhannuksen odotusta ja valmisteluja sekä upeaa keskikesän juhlaa!

Kesätunnelmin,

Vuosi 2018

Uhosin eilen, että olisin kirjoittanut vuoden viimeisen postauksen, mutta innostuinkin iltasella tekemään vuodenaikakollaasit kuluneesta vuodesta. Niiden kera toivottelen kaikille Upeaa Uutta Vuotta!

Talvi



Kevät

Kesä

Syksy

Ei muuta kuin kohti seuraavaa vuotta - toivottavasti siitä tulee hyvä! Itse ainakin olen nyt tosi positiivisessa vireessä ja uskon, että vuosi 2019 tuo taas kaikkea kivaa eteemme.

Uteliaana eteenpäin, 

Peltiseppäpariskunta

Täällä ollaan taas! Loma Kroatiassa oli ihana - touhukas - eli vastasi täydellisesti odotuksiamme. Tuli heti tunne, että on pakko päästä uudestaan niihin kirkkaisiin vesiin ja idyllisiin maisemiin. Luulen, että laitan jossain vaiheessa myöhemmin pienen lomakuvakollaasin tänne blogiinkin. Osaisiko muuten joku vinkata, millä työkalulla saisi helposti tehtyä kollaaseja. Siis ilmaiseksi :)

Oli tietysti ihana palata Iduriin. Liiteri jäi ennen matkaa viittä vaille valmiiksi ja kattopelti ennätettiin laittaa tilaukseen. Perjantaina karkasimme hieman normaalia aiemmin töistä. Haimme rautakaupasta saapuneen peltin yms. ja kuljetimme tarvikkeet työmaalle odottamaan seuraavaa päivää.

Mauro päätti tapansa mukaan asettua kameran eteen kuvan kaunistukseksi.  

Aaltopelti ei ole ykkössuosikkini, mutta koska täällä kaikki muutkin pikkurakennukset on katettu sillä, päädyimme samaan. Lisäksi se on helppo asentaa. Asennustyö sujuikin yhteistyönä yllättävän nopeasti. Toimin levyjen nostelijana ja mittanaisena. Pitelin alhaalta levyjä paikoillaan ja Mikko ruuvasi ne kiinni ylhäältä. Tärkeintä oli, että ensimmäisen sai kiinni täysin suoraan, muuten viimeisessä palassa muutaman millinkin vinous kumuloituu.

Levyt saatiin kulkemaan suoraan ja sen jälkeen Mikko lisäsi harjalistan sekä ruuvasi palat kiinni kauttaaltaan. Tässä vaiheessa itse karkasin mustikkaan. Arvasin, että matkan takia mustikkasaalis jää tänä vuonna vähäiseksi :(. Kausi ei oikein ehtinyt alkaa ennen lähtöämme ja nyt tuntui jo monin paikoin mustikat hävinneen. Huono, lyhyt, mustikkavuosi edellisiin verrattuna. Muutama litra sentään tuli kerättyä.

Peltikatto valmistui puolessa päivässä. Ihmeen helppoa!

Tässä sitä ihaillaan työn jälkeä juuri parahiksi ennen myrskyn tuloa. Oli muuten kuuma päivä.

Katto pysyi paikoillaan myrskyssä ja klapit kuivina :). Sade oli hurja ja sähköt menivät. Salama iski aikamoisen virtapiikin venevajan sähkökaappiin: se syöksi sinistä sähköä ja ritisi parin metrin säteellä. Onneksi ei ollut kukaan vieressä! Seurasin pelästyksissäni tätä keittiövajasta käsin. Jääkaappi ja pakastin kestivät rytinän, iPhonen laturini ei. Aamulla kuivattelin yrttejä kuivurissa ja jatkoin mustikankeruuta märässä metsässä. Aurinko paistoi taas ihanasti.

Kohta maistetaan uunissa muhivaa mustikkapiirasta, nam.

Kaunista alkavaa viikkoa!

Kesäfiilis kallioilla

Luin jokin aika sitten blogini ensimmäisten vuosien juttuja ja hymähtelin lukuisille kommenteille, joissa meitä kehotettiin hengähtämään edes välillä. Kyllä silloin oli ihanaa ja kamalaa painaa hommia sillä tahdilla. Nyt ei enää jaksa ylläpitää samaa. Arvasin jo alussa, että näin tulisi ennen pitkää käymään, eli hyvä, kun jaksettiin silloin.

Pari viikkoa sitten lähdimme toiselle puolelle saarta rentoutumaan hetkeksi, koska meidän "kattilassa" tuntui niin kuumalta (lue: ei jaksettu tehdä mitään), ja tänä viikonloppuna otimme uusiksi.

Tehtäväjako oli toimiva: Mauro touhotti ja ui.

Minä kuvasin ja otin aurinkoa.

Mikko boulderoi. Sen toteuttamista näillä kallioilla hän on suunnitellut monta vuotta, joten jo oli aika.

Vaan miksi en osaa kovin kauaa olla aloillani? Turhauttava tilanne, kun yhtäältä ei jaksaisi tarttua mihinkään isoon tekemiseen ja toisaalta mitääntekemättömyys ei sovi luonteelle. Valitin turhautumistani ja mitääntekemättömyyttämme Mikolle, minkä seurauksena hän näytti saaresta ensimmäisenä ja toisena kesänä ottamiaan videoita. Huh, kylläpä näytti kaamealta ja kulahtaneelta! Maalaamattomat pinnat, vajonnut venevaja, kaislikko ja ne lautakasat... ainakin viisinkertaiset nykyiseen verrattuna :). Muistin virkistämisen jälkeen rentouduin aloilleni huomattavasti tyynempänä. Tällainenkin vaihe kuulunee kai kokonaiskuvaan.

Seuraavaa inspiraatiota odotellessa...