Lampun henki ja syksypuuhia

Päätalon pyhäkamarissa oli vanhasta öljylampusta sähköistetty jugend-henkinen kattolamppu, joka on ollut nyt kolme vuotta varastossa odottamassa mahdollista tulevaa käyttöä. Kaivoin lampun esiin säilöstä, koska tarvitsemme ruokailuvajaan kattolampun. Illat pimenevät. 

Myös venevajan vintille pitäisi löytää lamppu, mutta tämä yksilö vaatii korkeamman huonetilan, eli ei kelpaa sinne. "No sepä hyvä", tokaisi Mikko. Hän ei taida ihan pitää näin kruusatusta tapauksesta, vaikka minusta juuri tämä olisi sopinut venevajaan. Siellähän saisi olla vähän sellaista captain's cabin -henkistä, menneen ajan fiiniä meininkiä. Minäkin pidin tätä aluksi väärän värisenä ja liian koukeroisena, mutta mieleni on nyt muuttunut. Vanha öljylamppu voisi herätä henkiin, jos se vaan löytää paikkansa. Huomenna käyn ostamassa kattokoukun, niin voimme kokeilla tätä ruokailuvajaan.

Valitettavasti olin säilönyt lampun huolimattomasti :(.  Yksi metalliosa on katkennut. Sain korjattua sen tyydyttävästi rautalangalla, mutta harmi.

 Pyyhin pölyt kuvusta. Tältä se näyttää kokonaisuutena. On muuten ihan älyttömän painava.

Onneksi säät vielä suosivat, sillä kaikki tekeminen tapahtuu enemmän ja vähemmän outdoor - meillä ruuanlaittoa ja ateriointia myöten. Aamupäivät ovat kyllä niin kylmiä, että välillä on ihan pakko mennä aurinkoon lämmittelemään kuuma teekuppi kädessä :).

Maurokin löytää nyt mielellään paikan auringosta. Huomaan tästä kuvasta, että haravointihommiakin olisi taas.

Vähäiset yrtit, mitä karkulampaat minulle jättivät, ovat kuivumassa mökissä viime vuoden tapaan. Salviat säästyivät.

Risusavottaa ja poltettavaa riittää joka syksylle. Kokon polttaminen illansuussa muuten lämmittää kivasti.

Syksyssä on taikaa. Ei kiitos sateille! 

Nyt vietämme ansaittua syyslomaa ja yritämme sopivissa väleissä epätoivoisesti edistää myös hidasta venevajaprojektiamme. Aah, ehkä pitäisi alkaa kutsua sitä Iisakinkirkoksi - sen verran pieninä annoksina se etenee, kun mieluummin puuhaisi vaan ulkona!

No, puuhataan mitä puuhataan...

Ratkaiseva rajamerkki

Viime viikonloppuna etsiskeltiin muiden töiden lomassa myös rajamerkkejä, ja etenkin sitä yhtä, joka kertoisi jotain talvella löytyneen metsäladon sijoittumista suhteessa tonttiimme. Mahtava juttu oli, että löysin merkin! Vieläpä itse asiassa hyvin lyhyellä etsimisellä. Selvisi, että kyllä lato meille kuuluu. Se on iankaiken vanha, mutta sitä ei ole tilan rakennuspiirroksissa lainkaan. No se nyt onkin enemmän semmoinen lato vaan eikä mitään muuta mullistavaa, mutta joka tapauksessa tilan kahdeksas pytinki, vaikka ostimme seitsemän. Tästä ei mitään lisähuolta tai -tekemistä onneksi koidu, jos ei suunnatonta iloakaan. Sielläpähän tönöttää.

Rajamerkki näkyy puuceen lähellä maastossa, kuvan oikeassa alareunassa. Rannassa pilkottaa saunarakennus. Lato taas on kuvasta katsottuna selän takana, metsässä. 

Lato ei loppujen lopuksi ole liian kaukana muusta pihapiiristä, mutta kuten kuvasta näkyy, se on hillittömän tiheän puuston keskellä täysin maastoutuneena. Viime syksynä, kun tilaa hankimme, sitä peitti vielä lisäksi tiheä lehdistö, jolloin se jäi näkymättömiin; myös satelliittikuvissa, joista yritimme tiirailla kaikkia rakennuksia. 

Nyt on sitten sekin arvoitus ratkennut,

Aution metsäladon arvoitus

Sattuipa tuossa edellistä edellisellä saarikäynnillä kummallinen asia. On oikein pitänyt koota ajatuksia, että miten tästä kirjoittaisi: meidän metsästä löytyi ylimääräinen möksä. Kenen se on? Pähkäilimme, sijaitseeko se tontin rajalla vaiko sen ulkopuolella. Onko se meidän?? Saamissamme kartoissa sitä ei näy. Jos se on meidän, sijaitsee se ainakin etäällä muusta pihapiiristä, metsän siimeksessä. Mutta miksi se on rakennettu sinne, näin epäkäytännölliseen paikkaan?

Kiersimme ja tutkailimme tätä ikivanhaa latoa. Punamultaa on vain hitunen jäljellä. Missä ajassa punamulta patinoituu ja kuluu tällä tavalla pois? Sisältä löytyi kasa leveitä ja paksuja lautoja, ei muuta. Samanlaisia lautoja löytyy meiltä sekä verstaan että rantavajan vintiltä. Tyylinsä puolesta se kuuluu meidän tilaan; kaikki muu rakennuskanta saarella on uudempaa kesämökkiasutusta. Mutta onko se  sittenkään...?? Kyllähän myyjä on taatusti ollut tietoinen rakennusten määrästä, mitä tilaan kuuluu. 

Mökin omistus ei ole selvinnyt kotonakaan karttoja tutkailemalla. Pitää mennä paikan päälle karttojen kanssa ja metrin tarkkuudella yrittää selvittää maaston muotojen perusteella tontin rajat, jotka kulkevat juuri jostain tämän rakennuksen kohdalta. Onhan lato voinut jäädä naapuritontillekin alkuperäistä tilaa lohkottaessa, eli yhtä todennäköistä on, että se on myyty jossain vaiheessa maan mukana. Ei siis aloiteta remonttia ainakaan ensi vaiheessa täältä! : D

Syksyllä lato on ollut aivan metsän puiden ja lehtien peitossa, koska melko läheltä olemme aiemminkin liikkuneet. Näin talvisaikaan se on kai hieman paremmin näkyvillä meiltä katsottuna, koska törmäsimme siihen nyt. Ihmeellistä, miten tämä paikka osaa yllättää... Ehkä viimeistään kesänaapurit osaavat kertoa, kenelle se kuuluu. Vielä ei tiedä, hihkuako hämmästyksestä vai tuskaillako epätoivosta, että näiden korjattavan seitsemän rakennuksen sijaan niitä onkin ehkä kahdeksan. Kaunis se on omassa karuudessaan, joskin käyttö jäisi meiltä varmasti kovin vähiin sijainnin vuoksi. 

Hämmentyneenä,