Fiksumpaa ruokasuunnittelua

Nyt on juuri sopivasti aikaa Jouluaattoon tämän postauksen aiheelle: jääkaapin siivoamiselle sekä muistutukselle siitä, että voisi pyrkiä minimoimaan ruokahävikin juhlaruokia miettiessään. Jääkaapista löytyy aina siivotessa raaka-aineita, jotka ovat unohtuneet sinne. Nyt ne ehtii vielä hyödyntää alkavan viikon ruuanlaitossa.

Olen pyrkinyt systemaattisesti kasvattamaan kasvisten määrää perheen ruuissa ja omassa ruokavaliossani, mutta samalla huomaan, että tuoreet raaka-aineet ovat erityisen alttiita ruokahävikille. Tänään meillä lensi roskiin pilaantunut sitruuna ja pari punajuurta. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että kasvikset, jotka muutoin ovat eettisempi valinta vaikkapa tuotannon hiilijalanjäljeltään kuin eläinperäiset raaka-aineet, muodostavat suurimman osan kotitalouksien ruokahävikistä? Jos pois heitettävät raaka-aineet on ostettu kaupasta eikä kasvatettu itse, on oikeasti syytä alkaa vähentää kasvisten ruokahävikkiä (toki myös eläinperäisten ruokien!).



Kirjoitan tätä postausta ennen kaikkea siksi, että muistutan taas itseäni niistä menetelmistä, jolla voisin pyrkiä fiksumpaan raaka-aineiden käyttöön:

1. Pura jääkaapin sisältö siivousta varten riittävin väliajoin ja tee sinne unohtuneista aineksista seuraavien päivien ruuat.

2. Jos leipää meinaa joutua roskikseen, voi tuoreesta leivästä laittaa osan pakastimeen heti tai ostaa irtomyynnistä puolikkaita leipiä. Tänään laitoin leivän lopun kuivumaan korppujauhojen tekoa varten.

3. Osta vähemmän ja tee ruokaa sopivia määriä - erityisen tärkeä seikka muistaa Jouluna! Ainakaan me emme jaksa syödä jouluruokaa kuin kaksi päivää, joten ei tarvitse ajatella ruokkivansa komppanjaa viikon.



4. Osta pääosin vain kausituotteita.

Heräsin tähän ajatukseen kuunneltuani eilen aiheesta mielenkiintoisen podcastin. En ole ehkä sittenkään onnistunut kausiruoka-ajattelussa vielä ihan niin hyvin kuin voisi. Aihe ansainnee oman postauksensa, joten lisää mietteitäni kausiruuasta myöhemmin.

Viisaita valintoja toivottelee,

  

Terveempi elämä syömällä

Noniin, viime postauksessa lupailin raportteja pohdinnoistani ja kokeiluistani hyvinvoinnin saralla. Käyn ensimmäiseksi käsiksi ruokavalioon, koska siinä olen tehnyt suurimpia muutoksia viimeisen 1,5 vuoden aikana.

Syy siihen, miksi haluan kertoa tästä, ovat konkreettiset muutokset terveydessäni, mikä on ollut aivan ällistyttävää. Olen ollut aina, lapsesta saakka, perusflunssia sairastelevaa tyyppiä ja sairastanut vuosittain noin 4-6 flunssaa - useimmat pitkittyneitä. Sen jälkeen, kun päätin alkaa hoitaa itseäni ruokavalion muutoksella ja aloin vihdoin toipua silloin kuukausia kestäneestä mykoplasmakierteestä, olen sairastanut vain 2 päivää. Kyllä, luit oikein: ainoastaan kaksi kokonaista päivää kuumeessa eräänä viikonloppuna viime syksynä. Nuhaa, yskää tai muuta ei kuitenkaan ollut, eli sairastaminenkin on ns. normaalia miellyttävämpää, jos näin voi sanoa. Flunssat eivät näköjään minuun enää tartu - kop kop - pysykööt poissa jatkossakin :).

Tämän lisäksi tapahtui vielä hienompi asia: minulla 1,5 vuotta sitten todettu kilpirauhasen vajaatoiminta palautui 3 kk ruokavalion muutoksen jälkeen normaaliksi ilman lääkitystä (tai eihän se lääkkeillä edes voi palautua; lääkityksen aloittaminen surkastuttaa kilpirauhasen oman toiminnan). Myöskin jatkuvat pienet vatsakivut ja turvottava olo ovat nyt tipotiessään. Elimistössäni oli jonkinlainen tulehdustila, jota lähdin hoitamaan ihan itse opiskelemalla ja kokeilemalla, mikä voisi vaivani aiheuttaa ja pitäisikö jostain luopua ja jotain lisätä. Motivaatio oli ja on edelleen kova taistelussa hyvän olon puolesta.

Kilpirauhassivustosta luin, että osalla vajaatoiminta, tai oikeammin terveellistenkin ruoka-aineiden ravintoarvojen imeytyminen voi estyä maidosta. Tämä oli käänteentekevä tieto. Uumoilin, että syy voisi olla siinä, koska maitotuotteita tuli käytettyä aika paljon, melkein joka aterialla. Päätin kokeilla maidotonta ruokavaliota. Lisäksi moni suomalainen, tuolloin minä muiden muassa, kärsii seleenin ja jodin puutoksesta. Jodi poistaa haitallisia vierasaineita elimistöstä, eli siten edesauttaa kilpirauhasen toimintaa, joka puolestaan pitää vastustuskykyä ja kaikkia elintoimintoja yllä. Nykyisin pidämme perheessä pari jodikuuria vuodessa ja huolehdimme pysyvästi seleenin, sinkin ja magnesiumin saannista. Opin, että tietyt ruoka-aineet aktivoivat luonnollista kilpirauhasen toimintaa: näitä ovat mm. chian siemenet, kookos ja mantelit ja pähkinät (lista on pidempi). Nämä kuuluvat nyt päivittäiseen ruokavalioon. Vaikkei kärsisi vajaatoiminnasta, alentunut imeytyvyys ja saanti heikentää normaalinkin ihmisen vastustuskykyä sekä solujen ja välittäjäaineiden normaalia toimintaa.

Suurin muutos on ollut se, että luovuin 90%:sti maitotuotteista ja siirryin käyttämään kasvipohjaisia "maito"tuotteita. Juustot ovat vähäisessä määrin edelleen mukana ruokavaliossani. Samalla siirryin syömään myös lounaaksi täysin vegaanista ruokaa. Syön edelleen noin kolme kertaa viikossa omaa karitsanlihaa sekä kalaa ja joskus luomumunia, mutta muutoin yhä enemmän vegaanispainotteisesti. Ruokavalioon jäädäkseen ovat tulleet mahdollisimman puhtaat raaka-aineet ja luonnollisestikin kasvisten määrä on lisääntynyt huomattavasti. Biohakkerin käsikirjasta luin hyvän vinkin: jos et vielä 100%:sti osta luomutuotteita, siirry kuitenkin luomuun niissä tuotteissa, joita syöt paljon, vierasaineiden saannin vähentämiseksi. Siinä on pointtinsa. Luomu on puhtaampaa ja esimerkiksi kun itse syön päivittäin banaania, olisi erittäin suositeltavaa minulle siirtyä syömään luomubanaaneita. Tätä en ole vielä tehnyt, mutta näitä seuraavia askelia siis riittää.

Tämän päivän aloitti alla oleva soygurt-annos, itse saaresta poimittujen mustikoiden kera :). Ne ovat riittäneet ilahduttavan pitkälle.

Tai vaihtoehtoisesti melkein joka päivä hörppäsemme smoothien, jossa on:

- siemeniä, pähkinöitä ja/manteleita
- omia ja ostettuja pakastemarjoja
- kookos-, kaura- tai mantelimaitoa
- chian siemeniä
- hunajaa
- banaania
- avocadoa
- omia kuivattuja yrttejä

Oman maan yrtit alkavat ikävä kyllä ehtyä… Tässä minttua. 

Yllä on yrttien säilytykseen käyttämiäni espressokahvipurnukoita, joita olen päällystänyt tapettimalleilla.

Kieltäymyksiäni noudatan vähentämisen periaatteella, eli en ole minkään asian totaalikieltäytyjä ja sallin itselleni vaikkapa joskus pienen siivun jäätelöä. Pieni herkuttelu joskus estää hallitsemattoman himon syntymisen :). Vähemmän kuitenkaan tekee enää mieli monia sellaisia juttuja, mitä ennen teki. Sokeria on myös jo vähennetty, mutta voisi varmasti vähentää edelleenkin. Olen lukenut, että myös sokeri aiheuttaa elimistössä tulehduksen kaltaista tilaa ja addiktoi voimakkaasti. Maitotuotteissa on muuten paljon piilosokeria, joten sokerin kulutus on siten jo huomattavasti näiden pois jättämisen myötä minulla vähentynyt.

Muu perhe on luonnollisesti saman ruuanlaiton piirissä (paitsi pojat syövät koulussa normaalia kouluruokaa), ja uskokaa tai älkää, sen seurauksena myös muu perhe on tervehtynyt. Kyse ei liene  sattumasta. Molemmat pojat ovat olleet ensimmäistä kertaa elämässään vain kerran vuoden aikana sairaana (kuumeessa) ja Mikko on pysynyt ensimmäistä kertaa yli vuoden kokonaan terveenä. Juttu on aivan ihmeellinen, koska yleensä samat taudit ovat kiertäneet meidät kaikki läpi, kun kouluissa tai työpaikalla virukset jylläävät. Ennen olemme sairastelleet monin verroin enemmän: aina on joku perheestä melkein ollut jossain flunssan vaiheessa. Oma vakaa uskoni on, että kyse on enimmäkseen aiemmin runsaasti käyttämiemme maitotuotteiden vähentämisestä. Pojat ja Mikko ovat syöneet lihaa hieman enemmän kuin minä, mutta vähentäneet ovat hekin. Pakko on tässä kohtaa myös mainita, että pakuritee on myös vakiolistallani nykyisin, jos meinaa flunssanpoikanen alkaa painaa, eli tämä antioksidanttipommi luultavasti tehoaa ainakin minuun, koska alkavat flunssan tunteet olen saanut taltutettua ennen kunnolla päälle lyömistään.

Itselleni tuntui aluksi vaikealta luopua lihan syönnistä työpaikkalounaalla ja etenkin ajatus toteuttaa kodin ulkopuolella maidotonta ruokavaliota. Kuukauden kokeilun jälkeen ei tehnyt enää mieli noita entisiä juttuja ja kotona laittamiemme ruokien maku parantui reseptejä vaihtamalla. Kermojen sijaan olemme maustaneet yrteillä ja ruuanlaittomme on monipuolistunut. Mutta jos siis mieleni tekisi syödä jotain "entistä", antaisin kyllä itselleni luvan siihen. En ole luopunut mistään väkipakolla tai pitkin hampain kärvistellen. Kermavaahdot on edelleen vatkattu synttärikakkuihin, eli tällaisia pieniä poikkeuksia tulee. Puritanismi ei ole tarkoituksena vaan harkittu käyttö. Nyt, kun on joka ikinen päivä niin paljon parempi olo, en halua kuormittaa kehoani jollain, mitä ilman vointi tuntuu paremmalta. Niin yksinkertaista se on. Samalla iloitsen muutoksesta eettisistä syistä.

Arkiruuan laitan kasvipohjaisista tuotteista, eli esimerkiksi käytän laatikkoruokiin kaura- tai mantelimaitoa tai kaurakermaa. Olemme lisänneet proteiinipitoisten kasvisten määrää ruuanlaitossa ja  oman karitsan jauhelihan jatkeena käytämme enemmän kausivihanneksia. Esimerkiksi yllä olevassa tämänpäiväisessä lounasannoksessa on lihaa vain noin 1/3 ja italialaisittain pitkään haudutetussa kastikkeessa on paljon vihanneksia, mm. linssejä, joukossa. Omia sieniä on kuivattuna jäljellä vielä todella paljon; käytämme pienen määrän sieniä mausteen tavoin lähes joka ruuassa.

Nyhtökauraa saa edelleen etsiä kissojen ja koirien kanssa, joten odotan innolla sen yleistymistä. Kun kasvivaihtoehdot sisältävät proteiinia jopa enemmän kuin maitotuotteet tai liha, ja vielä maistuvatkin hyviltä, ei ole kahta kysymystäkään siitä, etteikö lihaa voisi ajoittain korvata kasvisperäisillä tuotteilla. Mutta totaalikieltäytymisen puolesta en silti agitoi, vaan itse pidän vähentämistä järkevänä, ainakin ensi alkuun. Jos kaikki vähentäisivät, miten paljon parempi paikka maailma olisikaan eikä tarvittaisi tehotuotantoa, joka ei ole hyvä eläimille eikä tue ihmisten terveyttä.

Tunnen elimistöni puhdistuneeksi ja uskon, että kaikki se terveellinen, mitä syön, ja olen ennen tätä muutostakin jo syönyt, kuten vitamiinit ja kasvikset, imeytyvät nyt paremmin. Luulen, että itselläni liika maitotuotteiden kulutus aiemmin aiheutti jotenkin limaisuutta elimistöön ja "tulehdustila" on estänyt ravintoarvojen imeytymisen ja täyden hyödyntämisen. Aina olen nimittäin syönyt pääsääntöisesti terveellisesti, mutta myös näköjään sellaista, mikä ei elimistölleni ole sopinut. Ihoni on muuttunut "nuoremmaksi" ja hyväkuntoiseksi ja koko elämäni ajan heikot kynnet ja hiukset ovat alkaneet kasvaa vahvempina - ne eivät enää lohkea ja katkea ja ihovoiteissa olen voinut luopua reseptivalmisteista, joita jouduin joskus stressireaktioiden vuoksi ajoittain käyttämään. En ole tarvinnut näitä nyt vuoteen. Arvaatkaa kaksi kertaa, onko tällä myös yhteys jaksamiseen, mielialoihin, syvempään uneen ja stressin sietoon? Allerginen nuha, josta olen myös kärsinyt koko ikäni, on taakse jäänyttä elämää. Ei enää pysyviä kortisonisuihkeita. Kortisoni ja kaikki epäpuhdas vierasaine kehossa heikentävät kilpirauhasen toimintaa. En meinaa uskoa edes itse kaikkea sitä todeksi, mitä muutos on tuonut tullessaan, vaikka jälkikäteen kaikki on loogista. Olo on kevyt ja energinen, kun ei ole noita entisiä - normaaleina pitämiäni - ongelmia.

Ja lopuksi vielä yksityiskohtaan, joka nostattaa minulla karvat pystyyn ja tiedän, että tämä jakaa mielipiteitä! Olen monta kertaa vuoden aikana pohtinut, miksi me suomalaiset juomme maitoa eniten maailmassa ja käytämme maitoa eri muodoissa (tehotuotettua sellaista) ja samaan aikaan kärsimme eniten erilaisista autoimmuunisairauksista: niin osteoporoosista, 1-tyypin diabeteksesta kuin alzheimerin taudista - ja tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Nämä ovat suomalaisia kansantauteja, mutta eivät geeniperimäisiä: myös maahanmuuttajat sairastuvat näihin Suomessa, eli kyse on kulttuurisesta tekijästä. Osteoporoosista jo tiedetään, että suurimpaan osaan tapauksia syynä on kalkin liikasaanti. 1-tyypin diabeteksen arvellaan kytkeytyvän maitoon. Mikään aines ei liikasaantina tee ihmiselle hyvää. Eikö tämä kansa jo voisi herätä…? Suomalaisen meijeriteollisuuden ja maitoa sisältävien terveyssuositusten kritisointi on kyllä sellainen kansantabu. No, korostan vain omia kokemuksiani. Olen kuitenkin myös lukenut maidon haitoista todella paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, sen jälkeen kun perhettämme kohtasi jo aikaa sitten yksi autoimmuunisairaus tietämättäni tuolloin edes, että itsekin kärsin maidon aiheuttamista lievemmistä oireista. Soimaan itseäni, että meni näin kauan kaikesta lukemastani huolimatta uskoa tämä. Ja soimaan suomalaista järjestelmää, että maitopropaganda alkaa jo neuvoloissa äitien - minunkin - liiallisiksi käyneillä suosituksilla. Viimeisimmästä lukemastani opuksesta, Biohakkerin käsikirjasta, kaikki maitoon liittyvä argumentointi olikin minulle nyt vanhaa, tuttua, ikävää tarinaa.

Eniten surettaa se, että Suomessa ei ole enää yhtään perinnerotuja meijerituotannossa. Suomalaiset tehotuotantolehmät ikävä kyllä tuottavat ihmiselle haitallista maidon A1-proteiinin muotoa. Niinkuin minä ennen, aika moni, joka luulee itseään laktoosi-intolerantikoksi, on tosiasiassa tuolle proteiinille yliherkkä. Asiaan on herätty jo monissa muissa maissa, esimerkiksi Ranskassa on laki, joka määrää meijeriteollisuutta käyttämään perinnerotuja, jotka tuottavat ihmiselle paremmin soveltuvaa A2-proteiinin muotoa. Moni huomaa eron, etteivät ulkomailla maito-ongelmat haittaakkaan. Niinpä. Suomessa ei tällaista ihmiselle paremmin soveltuvaa maitoa saa mistään. Jos jotakuta kiinnostaa asia, löytyy netistä paljon tietoa. Ja jos joku pitää tätä huuhaana, se on minulle täysin ok. Tietämättömyys ja hyvä usko suosituksiin on kuitenkin yleistä. Onneksi yhä useampi on ilmeisesti herännyt tutkimaan asiaa ja ajattelemaan kriittisesti, mistä kertoo maidon laskussa oleva kulutus.

Yleisimmät myytävät proteiinilisät ovat maitoproteiinipitoisia. Tiesitkö, että kasviproteiinijauheet ovat monin verroin proteiinipitoisempia? Mm. riisiproteiini ja kurpitsansiemenproteiini sisältävät jopa yli 70-80% proteiinia. Näitä me käytämme silloin tällöin, yleensä smoothieissa urheilun jälkeen.

Koko perheen voinnin ja perusterveyden paraneminen on uskomaton juttu, mistä olen niin onnellinen. Ero on havaittu selvästi, kun muutos tehtiin kertaheitolla. Ja muutos on ollut helpompi kuin kuvittelin. Enää näitä ei edes ajattele, vaan arkisista valinnoista on tullut elämäntapa. Kyseessä ei ole siten mikään orjallisesti noudatettava dieetti! Uskon, että siinä missä ruoka voi sairastuttaa, se oikeanlaisena voi saada voimaan hyvin.

Kohtuus kaikessa - tämä tuttu sanonta vaan ON niin totta.

Mukavaa viikonloppua siis kaikille kohtuuden ystäville :)

Pakurimetsälle

Minä lähden sienestämään heti, kun jäät lähtevät ja pääsemme saareen - kyllä sitä on odotettu (siis saareen pääsyä). Pakuri on siitä hauska sieni, että sitä voi periaatteessa kerätä milloin tahansa.

Tutustuin pakuriin kuluneena talvena sairastuttuani mykoplasmaan ja kärsittyäni siitä, eli käytännössä erittäin pahasta flunssakierteestä ja nolliin laskeneesta vastustuskyvystä, yhteensä yli puoli vuotta. On kyllä ollut kaamea ajanjakso takana! Täällä en ole siitä viitsinyt valittaa, mutta huh, nyt se on ohi.

Koska mitään muuta apua ei sairasteluuni ollut tarjolla kuin usean kuukauden antibioottikuuri, päätin jättää sen väliin ja sen sijaan etsiä tietoa antioksidanttisista aineista saadakseni vastustuskykyni takaisin. Pakurin ORAC-arvo, eli antioksidanttista lukemaa kuvaava arvo, on 55 000, kun esimerkiksi omenan vastaava luku on 2600. Lisäksi pakuri sisältää betuliinia, joka on bakteereja tappava antiseptinen aine. Suomalainen immunologi Pertti Marnila on havainnut koeputkitutkimuksissa, että pakuri nostaa valkosolujen aktiivisuutta.

Antibioottikuurin sijaan ainakin minä sain pakuria litkimällä itseni epätoivoisen sairaasta terveeksi. Myös meidän muut perheenjäsenet ovat flunssan iskiessä juoneet pakuriteetä ja saaneet tautinsa lannistettua poikkeuksellisen nopeasti. Sattumaa tai ei - se uskoo, ken haluaa - mutta ainakaan pakurilla ei ole todettu olevan haittavaikutuksiakaan. Funktionaalisessa lääketieteessä pakuritee on paljon suositeltu juoma ja aasialaisessa lääketieteessä tunnustetaan pakurin lääkinnälliset ominaisuudet. Perinteisessä länsimaisessa lääketieteessä tätä ei vielä tunnusteta.

Talvella ostin kallista pakurijauhetta luontaistuotekaupasta, mutta muistelen nähneeni meidän saaressa pakuria ja olen päättänyt kerätä sitä pienen määrän tarpeisiimme. Lukemani mukaan syksyllä ja keväällä pakuri varastoi itseensä eniten ravintorikkaita aineita. Nyt on momentum!

Löysimme kuvissa esiintyvän pakurin kotipihamme korkeasta koivusta ja harjoittelin 75-300 mm:n objektiivin käyttöä sen kuvaamisessa :). Vaikkemme kaupungin keskustassa asukaan, tuntuu ajatuksena paremmalta kerätä pakurit syrjäseudulta, jossa sieni ei kerää monien vuosien liikennelyijyjä. Siksikin, että kuulemma nuoret pakurit pitää jättää puuhun kasvamaan ja kerätä vain monivuotisia pakurivanhuksia.

1. Kerää pakuri varovasti koivun rungolta puuta vahingoittamatta

2. Pilko palasiksi ja kuivata kunnolla

3. Jauha

4. Keitä teeksi noin 15 minuuttia

Olen käynyt lenkeillä pakurisilmälasit päässä. Pakurin kerääminen ei muuten kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta tästä koivusta oli ainakin pakuri irrotettu kirjaimellisesti juurta jaksain, joskin puun kannalta aika siistin näköisesti…saakohan sitä kerätä kunnan mailta?

Jos syötte lammasta, muistakaahan valita kotimainen. Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Terveydeksi,

Heavy duty

Olen halunnut käpertyä omiin oloihini viime viikot ja huomaan jopa vähän vältelleeni tänne kirjoittamista. Kaikenlaista syksyn mukanaan tuomaa ankeutta on vähän ilmassa ja haasteita työrintamalla. Välillä asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.

Mutta, en ole luonteeltani pessimismiin taipuvainen, tai ainakaan luovuttaja, joten tiedän kyllä tämän menevän ohi. Tavallaan on hyvä, että samaan syssyyn osui myös lampaiden päivien päätös. Huoh,  kurjuuden maksimointia.

Niin. Viime viikonloppuna Idurin yllä leijui taas raskas tunnelma. Lähdin Mikon mukaan avuksi, koska en ole oikein koskaan arvostanut ajatusta "poissa silmistä, poissa mielestä".  Ajattelin, että kohdattava tämä teurastushetki on, jotta sitten taas "muistaisin" entistä paremmin, millä tavalla se liharuoka lautaselle päätyy.

Näin jälkikäteen analysoituna otin kaksipäiväisen operaation mielestäni niin hyvin kuin mahdollista. Kivaa se ei ollut - totta puhuen oli kova paikka. Ja huomaan kyllä, miten kova paikka tämä Mikollekin on. Hän oli myös aidosti huolissaan, miten kestän asian, kun on nähnyt viime vuotisen prosessini. Sain kiitosta, että olin mukana ja tukena, joten en kadu. Ei tämä mitään pelkkää miesten hommaa mielestäni ole, joten päätin jopa opetella lihan paloittelua ja olin Mikolla opissa. Tämmöinen raakalainen täällä siis kirjoittelee! Mutta raakalainen on ollut taas myös tunteidensa kourissa ja viisi päivää meni ennen kuin saatoin asiasta tänne mitään kirjoittaa.

Tämän kauden lampaista muistuttaa riipaisevalla tavalla enää tyhjä laidun ja avoin portti. Niiden olemassaoloon ehtii niin tottua tämän 5-6 kuukauden aikana ja kiintymistä en voi näköjään estää.

Mietin sitäkin, että meillä lihoiksi laittamisen tekee erityisen vaikeaksi se, että joudumme aina kertaheitolla luopumaan koko laumasta. Väitän, että useita satoja omistava lampuri ei joudu käymään samanlaisia tunnontuskia, jos teurastukseen menee kerralla vain pieni osa lampaista (joihin ei ehkä myöskään ole yksilökohtaista suhdetta) ja loppu lauma jää jäljelle. Me menetämme aina kaiken ja vieläpä yksilöityneet ja personoituneet eläimet. Tämän tajutessani annan myös omille tunteilleni enemmän oikeutta. Turha on edes yrittää, ettei tulevinakaan vuosina tuntuisi missään. Ei tähän voi paatua.

On siis hyväksyttävä tunteet otsa kirkaana, jos haluaa lihaa itse tuottaa. Ei voi mitään.

Paradoksaalisesti ikävöin lampaitamme. Odotan alkavaa viikonloppua. Nyt paistaa aurinko.

Syksyn suru

Syksyn tullen saaristossa elämä kuolee. Kylmä tosiasia. Puut tiputtavat lehtensä, niitty kellastuu. Lampailla ei ole enää elinmahdollisuuksia. 

Olen työstänyt tätä hetkeä oikeastaan puoli vuotta. Viime viikot - vaikka olen puhunut muusta - olen vain miettinyt meidän lampaita ja sitä, ettei niistä enää haluaisi luopua. Mutta nyt ne ovat sitten poissa. 

Ei pidetä peijaisia. Enkä pystynyt lähtemään mukaan. Arvostan kyllä, että toinen osapuoli meistä on opiskellut asiaa ja sen kykeni tekemään; niin vähäeleisesti, nopeasti ja asiallisesti kuin vain voi. 

Olen kyllä ylpeä siitä, että tämä tilanne tiedossa uskalsimme kevättalvella tehdä valinnan ottaa omia lampaita kasvatettavaksi. Valinnan siitä, että kolme kotieläintä sai elää hyvän lampaan elämän meillä ja samalla auttaa meitä niittohommissa. Ja siitä, että lampaiden kasvatus on yksi askel lähemmäs omavaraista ruuantuotantoa. 

En suhtautunut niihin kuin lemmikkeihin, mutta hyötyeläimistä muuttui kuitenkin kotieläimiä, jotka kuuluivat pihapiiriin. Vapaana käyskentelevät eläimet elivät ihan meistä riippumatta. Olivat ne varmasti onnellisia, vaikka ehkä on turhaa ja hupsua tällä tavoin edes niitä inhimillistää. Mutta stressittömiä ne olivat ainakin, ja vapaita. Jotain perusteluita haen itselleni. En ainakaan enää syö tehotuotetun, pienissä, ahtaissa ja mahdollisesti likaisissa ja lääkityissä karsinoissa kasvatetun lampaan lihaa. En. 

Vaikka sanon näin, joudun silti miettimään, että meneekö minulta montakin vuotta elämän normaalin kiertokulun hyväksymiseksi. Se on NIIN paradoksaalista, jos muka samaan aikaan voin ostaa tehotuotettujen eläinten lihaa marketista vailla mitään tunteita. Onhan se paljon piittaamattomampaa. Tai ehkä tässä todettakoon, että en oikein enää pidä lihan ostamisajatuksesta kaupasta. Sen tämä on muuttanut. Ja se mietityttää, että lihan syönti kasvaa kasvamistaan yhteiskunnassamme, mikä lisää tehotuotettujen eläinten kasvatusta. 

Keskimäärin itse pyytämistä kummeksitaan ja tappamista pidetään brutaalina. Miksi oman eläimen syöminen olisi väärin ja tehotuotetun syöminen normaalia?? Aiheesta ovat osuvasti kirjoittaneet blogeissaaan sekä Harmaan torpan emäntä: klik että Keskeneräinen: klik 

En tiedä, ymmärrättekö, mutta lihan ja alkuperän arvostus tässä tilanteessa nousee ihan toisiin sfääreihin, kun joutuu itse hankkimaan lihansa ja kokemaan myös eläimen menetyksen. Markettien 'anonyymilta' lihalta tällainen terve arvostus puuttuu kokonaan. Moni tuskin uhraa ajatustakaan eläinten laitoselämälle. En moralisoi vaan pikemminkin totean, etten minä ainakaan näe niissä vacuumeissa enää eläintä. Ehkä on ihan hyvä tuntea näitä tunteita omakohtaisen kokemuksen kautta. 

Entisenä kasvissyöjänä en ole mikään lihan suurkuluttaja ja supersyöjä. Ehkä tämän kokemuksen myötä minulle riittää entistäkin vähemmän? Pitäisikö ryhtyä taas kokonaan kasvissyöjäksi? En edelleenkään moralisoi kaupan hyllyjä hyödyntävää perheenäitiä - sieltä mekin omat lihamme olemme kantaneet ja varmaan edelleenkin, mutta kyllä vähintäänkin lihansyönnin määrästä pitäisi herätellä ihmisiä enemmän. Ja eläinten olosuhteista tietysti. Haluan uskoa, ettei Suomessa olla pahimmasta päästä, mutta kaupan tarjontahan koostuu vaikka mistä tuoduista lihoista. Ehkä perusteluni meidän valinnalle löytyy kuitenkin lopulta siitä varmuudesta, että etiikka on ollut korkea. Lihansyönnin näkökulmasta korkein mahdollinen. 

Tällaisia mietteitä täältä kotoa käsin,