lauantai 25. tammikuuta 2014

Etsivä löytää


Vähän raamatullinen tuo otsikko, mutta niin osuva, että sitä oli vaan käytettävä. Olen vaivihkaa etiskellyt sellaista korvallista tai kahvallista kynttilänjalkaa, messinkisenä tai muusta metallista valmistettua. Ne olivat tavallisia käyttöesineitä Suomessa ennen sähkön tuloa, koska niitä kantoi helposti sisätiloissa liikkuessaan mukanaan. Onko tällä esineellä jokin ihan oma nimi? Tietääkö kukaan?! 

Ilmeisesti korvalliset kynttilänjalat ovat nykyisin harvinaisia, ainakin sielläpäin missä minä liikun, koska itselleni ei ole tullut yhtäkään vastaan sen jälkeen kun ainakin yli vuosi sitten ensimmäisen kerran ajattelin, että ne sopisivat meille melkeinpä jokaiseen käyttörakennukseen: kesäkeittiön tulevalle pitkälle pitopöydälle, rantamökkiin tai myöhemmin tietenkin päätaloonkin. Joissain blogeissa olen ihaillut ja nähnyt muiden kyllä omistavan niitä.

Tänään kunnostauduin toteuttamaan suunnitelman, joka on odottanut tekijäänsä jo liiankin pitkään. Otin itsepalvelukirppikseltä pöydän pariksi viikoksi ja sain vietyä muutaman kassillisen erinäisiä kotikaapeista ja Idurin nurkista löytyneitä, myyntiin kelpaavia astioita ja vaatteita.

Ja kas, saatuani omat tavarani esille havaitsin toisella myyntipöydällä kauniit kupariset korvalliset kynttilänjalat! Pyörittelin niitä pitkään ja mietin, että raaskinko maksaa niistä pyydetyn 7 € / kpl. Kävin vuoden mittaiset ajatukset läpi ja totesin itselleni: Kovasti tällaiset kyllä haluaisin. Saisin yhden sijaan parin. Lisäplussaa on, että ne ovat kuparia. Tosi hienot. Ehkä 14 € yhteensä ei olisi liikaa...



Sitten huomasin, että pöydän kaikki tavarat ovat 70 %:n alennuksessa! :))) Sen nähtyäni ostopäätös oli helppo sinetöidä. 2.10 € per kuparijalka tuntuu kyllä siltä kun olisi saanut melkein ilmaiseksi.


Pohjassa oli jopa vanhan oloinen tarra, jossa lukee 'Käsintehtyä kuparia' ja pajan nimi. No, en haksahda siihen, että nämä ovat mitään antiikkia, mutta kivat ne ovat ja kupariset, jee.



Kärsivällisesti kun jaksaa etsiä, voi yllättyä ja ilahtua, kun etsintä tuottaakin tuloksen :)


lauantai 18. tammikuuta 2014

Kulutusta vai kierrätystä?

Tämän päivän Hesarin juttu Kierrätys kasvaa kohisten osui aiheeseen, jota olen itsekin paljon pyöritellyt mielessäni viime aikoina. Jutussa oli kiinnostavaa faktatietoa, jonka kaivamista jostain olen ehtinyt vasta suunnitella, joten kiitän toimittajaa puolestani tehdystä työstä!


Postaukseni kuvituksena ovat pienet jalo- ja rihkamametallirasiat, joita olen ostanut itselleni matkamuistoksi ulkomailta vuosien mittaan. Kokoelma on pieni, mutta ei huolta, en aio ruveta hamstraamaan :) Mutta asiaan: Uusia kierrätyskeskuksia ja kirppareita syntyy, ja yhä useamman kynnys hankkia vanhaa, madaltuu. Käytetyn esineen hankinta ei ole enää hävettävää vaan trendikästä. Tässä kaikessa on paljon hyvää ja toivotan uudet vanhan tavaran kaupat tervetulleiksi.

Tavaroiden kiertäminen on siis hyvä asia, mutta toisaalta tuleeko tehtyä itselle tarpeettomia, turhia heräteostoksia enemmän, koska ainahan voi kierrättää? Olen miettinyt, että kuinkakohan mahtaa olla jätteen määrän lisääntymisen laita, vaikka kierrätys kovasti nostaa päätään. Hesarin jutussa kerrotaankin maailman jätemäärän yhä vain kasvavan ja ongelmana on juuri kertakäyttökulttuuri. Heräteostoksia voi tehdä kierrätystavarankin kohdalla, joten onko enää eettistä hankkia kierrätettyäkään materiaa?


Moni on lähtenyt mukaan paljon esillä olleeseen 365-kampanjaan, jossa tavoitteena on poistaa vuoden jokaisena päivänä yksi tavara kodistaan. Tietenkin tarkoitus on hyvä, ja se kiinnittää ihmisten huomion tavaran vähentämiseen. Kampanja ei kuitenkaan muistuta siitä, että älä hanki mitään rinnalle. Pitäisi perustaa Älä hanki yhtäkään tavaraa 365 -kampanja! Se suuntaisi huomion oikeaan asiaan, mutta ei ehkä tulisi yhtä suosituksi kampanjaksi, sillä länsimainen ihminen on väistämättä myös kuluttaja.

Osa ehkä niin sanotusti ostaa itselleen hyvän omantunnon luopumalla 365 esineestä, mutta hankkimalla vuoden aikana kaksin verroin enemmän. Tämä tulee väistämättäkin mieleen vaikkapa Ikean kassajonossa, jossa kerralla näkee sata ihmistä täysine kärryineen. Ainakin minulle on herännyt tuo näky edessäni kysymys mieleen, että tarvitsevatko nämä ihmiset ihan oikeasti kaikki nuo riemunkirjavat ja muoviset tavarat, jotka eivät taatusti näytä hyvältä enää vuoden päästä. Surullista on, että näyttää siltä, etteivät tarvitse, mutta tavarat hankitaan kuitenkin. Huuto.net ja Tori.fi ovat pullollaan Ikean muutaman vuoden vanhoja tuotteita. Jos Ikeasta jotain tarvitsee, on aika hyvä osumisvarmuus, että juuri tuon tuotteen löytää käytettynä jo netistä. Hyvä, jos tätä tajuaa hyödyntää, mutta nopea tavarankierto kertoo jokatapauksessa siitä, että alunperin moni on tehnyt ostopäätöksensä selvästikin lyhytnäköisin perustein, heräteperiaatteella. Nyt tuhannet ihmiset yrittävät päästä näistä alunperin edullisista, mutta myöhemmin heille ongelmajätteeksi muodostuneista tavaroista eroon. Huomioittehan, että tämä kirjoitus ei ole mikään Ikean tuotteita vastustava kirjoitus sinänsä vaan kyseenalaistan yksinomaan niitä vääränlaisia kulutustottumuksia, joita ehkä tämän kaltainen marketti ainoastaan olemassaolollaan edistää. Kuluttajalla on vastuu valinnoistaan.


Tavaran kierrättämisbisnes ja kuluttaminen olisivat ok, jos jätteen määrä siten vähenisi, mutta kun ei.  Hyvä kysymys, on, lisääkö se jopa sitä! Antaako kierrätysmahdollisuus ja -trendi nykyihmiselle helpon keinon toimia ulkoisesti eettisesti, mutta todellisuudessa niin, että kestävän kehityksen mukainen kulutustietoisuus entisestään rapautuu?


Mietin näitä asioita paljon juuri nyt, koska alamme vähitellen sisustaa Idurissa eri rakennuksia ja huoneita. On paljon kaikkea, mitä meillä on tilalla jo omasta takaa, mutta myös paljon uutta (uutta vanhaa, ehkä) täytyy hankkia: tuoleja, mattoja, lamppuja, sänkyjä jne. Emme missään nimessä halua paikasta sellaista yhden sortin stereotyyppistä vapaa-ajan asuntoa, jossa otettaisiin käyttöön kaikki se epämääräinen roju, mikä ei muualle sovi. Me haluamme viihtyä käyttökelpoisten esineidemme parissa pitkään, joten siksi mikä tahansa ei kelpaa.


Valintojen ja hankintojen tulee olla loppuelämäksi tehtyjä, klassisia ja kestäviä. Näin olen yrittänyt ajatella jo vuosikausia niin vaatteistani, huonekaluista, astioista jne, mutta välillä huomaan silti epäonnistuneeni. Varsinaisesti sisustustyyliä pohtimalla ja orjallisesti noudattamalla en halua Iduria sisustaa, vaan 'tyylin' pitää syntyä luomummin ja vähitellen kerrostuen sekä meidän olemassaolevien mieltymystemme mukaisesti. Silti jo ensi kesänä realisoituva sisustus pakottaa ajattelemaan ja määrittelemään hyvinkin tarkkaan erilaisten hankintojen kriteereitä. Niin hauskaa kuin sisustaminen ja etenkin sen suunnittelu onkin, tämä toinen puoli painaa aikalailla sydämelläni tällä hetkellä. Pelkään tekeväni vääriä valintoja ja lisääväni maailman jätevuorta! En halua tehdä valintoja, jotka joutuisin vaihtamaan vuoden, parin päästä. Innostus ja järki on nyt pidettävä tasapainossa, mutta se ei ole helppoa. Huumassa voi haksahtaa, vaikka tarkoitus olisikin hyvä. Täydellistä kuluttajaa ei varmasti olekaan, mutta pitäähän sitä tavoitella. Kuinka helppoa olisikaan, jos olisi vain piittaamaton, mutta 80-luku otti ja meni jo.

Hieman vakavista tunnelmista huolimatta toivotan kaikille upeaa, aurinkoista talviviikonloppua!


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Emalimukit


Kaikki lähti liikkeelle vihreästä emalimukista, joka on kuulunut tilan entiselle kalastajalle; päätin jo viime keväänä, että jokaiselle meille hommataan ikioma emalimuki, josta voi juoda aamukahvit ja muut juomat. Ja jos löytyy useampi muki niin, että kutakin on vain yksi samanlainen, saavat vieraatkin meillä käydessään valita itselleen hetkeksi oman nimikkomukinsa.

Kaikki muut ovat erilaisia, mutta poikkeus uniikkiuteen on kuvissa näkyvä punainen nelikko. Ostin ensin ison punaisen emalimukin kirppikseltä, jonka jälkeen Mikko löysi Idurin lähikaupasta sille neljä pientä kaveria. Ne hän toi minulle lahjaksi. Saatiin emaliset snapsimukit :)



Nyt mukeja on sen vihreän lisäksi kertynyt jo aika monta. Osa on uusia, osa vanhoja. Mukin voi napata mukaansa kesäkeittiön ovenpielestä. Rivistössä mukana on tuo alkuperäinen vihreä. Huomaan, että siitä ei ole tullut meidän perheessä kenenkään nimikkomukia. Se kuuluu kalastajalle.




(Pahoittelut muuten kuvien laadusta, kuppirivistöä kuvatessa oli liian jyrkkä vastavalo.)

Alla on hyvin tyypillinen kesäkeittiön arkikattaus. Varmaan jokin helppo pastaruoka tuossa on tulossa tarjoiluun. Syöjinä näköjään pojat, koska vasemmalle olen kattanut nuoremman pojan itselleen toivoman Nuuskamuikkus-mukin ja oikealle vanhemman pojan metsämansikka-aiheisen mukin. Metsämansikat liittyvät hänen syntymäänsä (lue täältä: klik), mutta hänelle itselleen mukin tärkein ominaisuus on kaiketi sen normaalia isompi koko.


Tykkään siitä ajatuksesta, että jokaisella mukilla on pieni tarinansa, vaikka olisi kuinka mitätön juttu kyseessä: mistä hankittu ja millä perusteella tai kuka meistä sen halusi. Mitäköhän se tarkoittaa, että kalautin vahingossa yhden marketista ostetun mukin hajalle? Se ei ollut erityinen meistä kellekään; hankintana hetken mielijohde. Tarina ei kai kantanut sitä pidemmälle. Täytyy käyttää parempaa harkintaa jatkossa, jos emalimukivarantoa täydennetään. 

Käteviä nämä ainakin ovat. Ne voi laskea suoraan rantamökin kamiinan liedelle ja lämmittää kupissa kuumat kaakaot ja mehut. Nyt olisi juuri sellainen juomanlämmityskeli, mutta näin kotioloissa mennään muilla menetelmillä ja kattauksilla.

Pysytelkäähän lämpiminä!


lauantai 11. tammikuuta 2014

Hei beibi me tavataan vielä!

Ennuste ei ihan luvannut meille tälle päivälle veneilyyn täydellistä merisäätä. Noh, pieni karaistus tekee vain hyvää ;). Halusimme roudata erän rakennusmateriaaleja vielä ennen kulkuyhteyden katkeamista. Ihan siltä varalta, jos jossain vaiheessa pääsemme jään yli kävellen perille, voimme sitten halutessamme jatkaa kuistin remppaa.

Mennessä pieni lumipeite peitti pintoja, mutta oli yllättävän kirkasta.




Tavarankuljetuksen lisäksi muistanette edellisestä postauksestani tarpeen inventoida räsymatot. Halusin päästä vielä kerran paikalle ottaakseni myös mittoja verhoja varten. Niitä voin työstää seuraavina viikonloppuina.

Valitettavasti kunnollisia mattoja ei ollutkaan kuin pari, mutta tämä reilu parimetrinen matto on aivan priima ja sopii kuistille erityisen hienosti.






Yksikin on tietysti parempi kuin ei mitään, etenkin, jos se on näin hieno. Näyttää ihan käyttämättömältä.


Aika pian alkoi sitten sadella lunta. Ensin vähän. 


Sitten vähän enemmän.



Syytä jo lähteä!


Ai tuonneko ulos pitäisi nyt karauttaa? No sinne on vain mentävä, jos ei meinata kuukaudeksi jäädä...


 Tervetuloa talvi, hyvästit Idurille! 



Kylmästä lämpimään...




torstai 9. tammikuuta 2014

Räsymaton metsästys

Havahduin vastikään siihen, että tarvitsemme aika pian - jo keväällä - aika monta räsymattoa eri puolille, eri tarkoituksiin. 

Huonokuntoiset matot poltettiin viime syksynä ja muutaman potentiaalisen säilöin vintille. Kunhan vain ehdin, on kavuttava vintille katsomaan mattokasaa tarkemmalla silmällä ja tehtävä inventaario niiden käytettävyydestä. Kaikkiaan niitä on muistikuvani mukaan vain neljä, viisi, joten lisää tarvitaan.


Eilen kävi tuuri Kierrätyskeskuksessa, jonne vein tavaroita: vastaan tuli likainen ja mitättömältä näyttävä neljän euron matto, mutta näin lian alta pilkottavat raikkaat värit. Koska matto vaikutti kunnolliselta ja laadukkaalta räsymatolta, nappasin sen mukaani ja pesin ensi töikseni. (Suuri osa räsymatoista on sellaisia markettien ohuita halpisjuttuja, joita en etsi). Ja niinhän siinä kävi, että pesussa siitä kuoriutui kirkas käyttökelpoinen matto. Kaikki kuvat tässä postauksessa ovat tästä uudesta hankinnastani.

Ai että mihinkö nyt niin paljon yhtäkkiä tarvitsen räsymattoja?


No, tulevaan kesäkeittiön ruokailutilaan olen ajatellut laittaa mattoja penkeille erään ystäväni ehdotuksen mukaan. Lattioille sinne ei tule mattoja, koska siellä kuljetaan aina kengillä.


Kuistille mattoja tarvitaan kaikkiaan kolme. Kaikki vieläpä aika pitkiä. Kuistia varten olen googlaillut räsymattojen tekijöitä. Olisi kiva saada kuistille sellaiset matot, joiden värit voisi edes suurinpiirtein itse määritellä. Ehkä tämäkin matto voisi sinne sopia..?


Jos toteutamme kesäkamarin yhteen päätalon huoneeseen, kuten viime postauksessa kerroin, tarvitaan sinnekin mattoja mukavuustasoa lisäämään. Koska huone on vain väliaikaisesti sisustettava, näiden mattojen värisävyillä tai ulkonäöllä ei ole niin väliä. Eli vanhat Idurin matot käyvät varmasti tähän tarkoitukseen.


Muutama pieni sinisävyinen räsymatto minulla on omasta takaa. Meillä oli niitä veneessä ja kesällä ostin yhdeltä paikalliselta mummolta torilta yhden. Ne täydentävät rantamökin mattotarpeen. Mummon tavatessani mietin, että häneltä voisi ehkä pyytää tilaustyötä. Peruin kuitenkin ajatukseni, kun mietin, että hänhän on ainakin 100-vuotias. Yhteistyöhön sisältyisi siten pieni riski... aika huono kuulokin hänellä on... saisinko sittenkään toivomaani? Pitäisi löytää joku 8-kymppinen mummo ja tukea tätä mummo 1:stä mieluummin taas ensi kesätorilla, jos hän vielä on siellä mattoineen. 


 En ollut jotenkin yhtään tajunnut, että tämän kokoiseen tilaan uppoaa ihan hillitön määrä mattoja! Tämä kaikki yllä lueteltu kun on vasta alkua. En uskalla edes ajatella, minkälaiset matonpesutalkoot sitä saakaan sitten tulevaisuudessa pistää pystyyn joka kesä :)

Lähden kohta lentoon näiden mattoajatusteni kanssa,


maanantai 6. tammikuuta 2014

Vannomatta paras

Juuri pääsin hehkuttamasta vuoden 2014 työsuunnitelmaamme, joka tulisi keskittymään rantarakennuksiin sekä vannomasta, että päätaloon ei vielä koskettaisi. Ja heti seuraavana päivänä päätimme yhteistuumin jatkaa loppukesänä aloittamaani kuistin remontointia. Jes! No, olihan se puolinaisesti työlistalla - sellaisella minun bonustoivelistallani, jos muilta hommilta ehtii. Illan hämärtyessä villoitimme ja naulasimme uutta lautaa puretun katon tilalle. Tuulensuojapaperit olin ehtinyt syksyllä laittaa koko koppiin. Meillä oli hyvä draivi päällä, kunnes villat pääsivät harmillisesti loppumaan, joten työmaa piti jättää kesken.



Seuraavana yönä heräsin loistoideaan: Nyt, kun olimme päättäneet olla tarttumatta päätaloon, siellä ei remonttipöly pöllyäisi sen jälkeen, kun kuisti on valmis. Sen ansiosta voisimme vallata yhden huoneen kesäkäyttöön. Tämä edellyttäisi vain, että jatkaisimme rakenteellisesti parhaimmassa kunnossa olevan kamarin lastulevyvuorausten purkua ja sisustaisin kevyesti huoneen makuukamariksemme kesäksi.

Maltoin tuskin odottaa aamuun voidakseni kertoa loistoideasta. Ajatus vaikutti hyvältä vielä aamullakin ja myös Mikon mielestä, sillä yhden lisähuoneen käyttöön saaminen väliaikaisesti vapauttaisi kokonaan rantamökin kesävieraiden ja talkoolaisten majoitukseen. On se vaan hassua, miten yksi ajatus johtaa toiseen. Muu työmaa putsataan pölyistä, silmät ja ovet suljetaan käyttökelvottomilta huoneilta ja siitä tulee hyvä kesäkamari.

Niinpä aamukahvit juotuamme, kömmimme lämpöisestä rantamökistä, jonne pojat jäivät vielä nukkumaan ja lähdimme yhteistuumin talolle repimään tämän yhden huoneen hirsiseiniä esille.

Roskiin lensivät niin lastulevyt kuin lasivillat


Hirsien numerointeja tuli taas levytysten takaa esille, kuten muissakin huoneissa, joita purimme vuosi takaperin. Olisipa kyllä hauska saada tietää, mistäpäin talo on tänne tuotu.


Päivän hämärtäessä mailleen alkoi tulla valmista. Ja kas tässä lopputulos.




Vielä pientä siistimistä seinien ja katon osalta on jäljellä, mutta pääsääntöisesti tämä odottelee sitten enää väliaikaista sisustusta.

Sitten jossain vaiheessa, kun koko talo on perustuksiltaan korjattu, tässä huoneessa vaihdetaan pari hieman ikkunan alta lahonnutta hirrenpätkää, maalataan lattia ja ehkä seinätkin sekä mietitään lopullinen sisustus. Tai no, senhän olen jo tietenkin miettinyt! Lopullisesti huone ei tule olemaan meidän makkarinamme, vaan siitä tulee tuvan viereinen olokamari kakluunineen, nojatuolineen ja kirjoineen.

Tein myös pienen avaintaulun vanhasta kakluunin oven reunuksesta. Ties vaikka karmi olisi peräisin tästä samaisesta kamarista, josta kakluuni tai pönttöuuni on purettu. Olen löytänyt kaikkiaan kaksi ruostunutta luukun karmia metsästä ja toiseen löin nyt sisään sopivan mittaiset harmaat laudanpätkät. Laudat ovat venevajan vanhasta laiturista.



Vaikeinta oli päättää, kuuluisiko tämä uusi esine olla noin vain näin päin, vaaka- vai pystyasennossa?



Rakennusapteekista viikko takaperin mukaan tarttuneet vääntökoukut sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti ja ne on helppo asentaa. Jos koukkutelineen haluaa joskus seinälle toisinpäin, senkun vääntää koukut taas eri asentoon. Ainoa, mitä en toistaiseksi keksinyt, on tapa, millä tämä kiinnitetään seinään. Ehkä Mikko löytää siihen jonkun ratkaisun. Tämä tullee rantamökkiin jahka saan siellä muutamat viimeiset maalaamattomat seinälankut sutaistua keväämmällä alta pois. 







Että näin hurahti tämän vuoden ensimäiset työpäivät melkeinpä kokonaan päätalon kimpussa, öhöm, vaikka työlistalla luki kyllä ihan jotain muuta! Taitaa Idurin henki pitää meitä pikkuisen pilkkanaan. Sellaista se on näiden vanhojen talojen kanssa: koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee :)

Mukavaa loppiaista!

  
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...