Metsäkylvyssä

Ai ai, taas sai hymähdellä pienessä ylemmyydentunnossa, kun luin, että japanissa metsäkylpyjä määrätään potilaille lääkärin toimesta tasapainottamaan kaupunkielämää - tavoitteena pulssin, verenpaineen ja stressihormonin lasku (tutkittua tietoa metsän vaikutuksista). Metsäkylpy tarkoittaa, että "koko metsän ilmapiiri sisäistetään kaikilla aisteilla". Kuulemma jo näkymä luontoon vähentää stressitasoja, luonnon äänten kuulemisesta puhumattakaan ja mitä pidempi on altistumisaika, sen parempia ovat fysiologiset tulokset :) (lähde: Biohakkerin käsikirja). Tällaista lääkettä meillä on saatavana ilmaiseksi! Ja useimmille lääkettä annostellaan ihan automaattisesti, kun Suomessa on melkeinpä vaikea välttää kohtaamasta luontoa.



No, meille suomalaisille luonto ja metsä ovat itsestäänselvyys. Vaikka nykyisessä kiivastahtisessa elämänmenossa ei ehkä voi sanoa, että metsässä oleilu olisi kuitenkaan ihan itsestäänselvää. Täytyyhän sitä osata arvostaa ja siihen raivata tilaisuus. En kylläkään jättäisi itse käyttämättä mahdollisuutta samoilla metsässä tasaisin väliajoin. Kaipaan metsään, kun edellisestä kerrasta on liian pitkä aika. Mieletön etuoikeus se kuitenkin on, että mistä tahansa pääsee Suomessa helposti metsään, jopa pääkaupungin ydinkeskustasta. Itse arvostan metsää korkealle, koska ilman tutkimustietoakin sen huomaa, kuinka tehokas latautumispaikka se on.



Koska viikonloppuna emme kovan tuulen takia edelleenkään päässeet polttamaan niitä raivostuttavia jätelautakasoja tontilla, jäi hyvin aikaa lähteä kameran kanssa metsään. Tällä kertaa kuljin ihan vaan omassa metsässä ja yritin havainnoida yksityiskohtia miettien, olenkohan nähnyt tätä puuta aiemmin, entä tuota kumpua. Omalla tontillamme oleva metsä on aika pieni metsäksi, mutta riittävän suuri kuitenkin, että kun sen koluaa läpikotaisin, saa ihan ok lenkin aikaiseksi - kiitos korkeuserojen, jonka takia juuri tykkäänkin pikku metsästämme kovasti. 

Ja häh, mitä tuli vastaan tammikuisessa saariston metsässä?

Vastaan tuli myös oma kasvikompostini, jonka käänsin, kun kerran kohdalle osuin.

Juomatauko rannassa, jossa kasvaa komeita honkia. 

Mauro saa aina tuplalenkin, jos eksymme Mikon kanssa toisistamme jomman kumman jäädessä kuhnaamaan jonkun nyppylän kuvauksen takia. Silloin Mauro juoksee meidän kummankin reitin väliä ja pitää silmällä, missä kumpainenkin meistä liikkuu :).



Tontillamme kasvaa todella paljon katajia. Se onkin lempihavupuuni, joten aivan ihanaa, että sitä on luonnonvaraisena täällä niin paljon. Katajat ovat saaneet myös lisää kasvutilaa siellä, missä olemme harventaneet muita puita. Talon ympäriltä tullaan harventamaan tulevina vuosina villiintynyttä risukkoa ja kuusikkoa, joten tavoitteeni on kasvattaa katajien määrää myös talon läheisyydessä.

Hyvät kylvyt oli!

Terveisin,

Toisen käden tietoa

Joskus sitä joutuu näin itsekin tyytymään tilan tilannekatsaukseen vain ruudun välityksellä. Seniori kavereineen päätti nimittäin lähteä jäitä pitkin saareen, vaikkakin yritin parhaani mukaan estellä, pelotella ja kieltää heitä lähtemästä. Ajattelin jäiden olevan nyt niin heikot, mutta en onnistunut estämään täysi-ikäisiä poikia lähtemästä. Niinpä tyydyin varmistamaan, että heillä oli mukanaan naskalit, köydet ja pelastusliivit.

Saimme kivaa, autenttista ja reaaliaikaista video- ja kuvaraporttia heidän matkansa varrelta, mukaan lukien ekstramateriaalina viiltävä analyysi Iivo Niskasen epäonnistuneesta kisasta Holmenkollenissa, hahhah. Analyysi oli asiantunteva ja ennen kaikkea hauska. En kuitenkaan valitettavasti jaa sitä tässä, vaan muutamia muita pojan minulle lähetettämiä kuvia ympäristöstä.



Kun jään paksuus osoittautui poikien kairaamana n. 20 cm:ksi, olisi hirmuisesti tehnyt mieli itsekin lähteä perässä! Epäonnisesti automme tuulilasin pyyhkijöiden mekanismi oli kuitenkin mennyt rikki perjantaina eikä sitä onnistuttu korjaamaan. Ilman pyyhkijöitä ei autolla ole asiaa suolatuille teille. Jouduimme siten tyytymään toisen käden kuvakerrontaan siitä, että saaressa kaikki on kunnossa ja että venevajan vintillä onnistuu näköjään näin talvisaikaankin yöpyminen tällaisilta karaistuneilta erämiehiltä :).

Aivan ihana retki näyttää heillä olleen ja hyvä, että kävivät tarkistamassa paikat. Mäenlaskua suksilla  talolta alas jäälle oli myös harrastettu. Siitä katselimme hauskoja videoita seniorin tultua tänään kotiin. Pitääpä koettaa joskus itsekin. Vaatii näemmä muutaman laskun harjoittelun, että pääsee alas asti pystyssä ja pyllähtämättä :). 

Kirkasta talvista viikkoa toivotellen,

🍁 Ruska 🍂

Syksy on tullut yhä vahvemmin lempivuodenajakseni - jos vain ei sada tauotta. Nyt, kun tuo talokin on ulkopuolelta valmis, voi keskittyä välillä nauttimaan ympäristöstä. Syksyllä pitää vain osata katsoa ympärilleen, olla ulkona mahdollisimman paljon, sienestää, puuhata pihalla ja pukeutua oikealla tavalla.

Mauro täytti 10 v. Vietimme sen kunniaksi viikonlopun juuri noin kuin yllä luettelin, sillä sitä sekin aina haluaa. Mauro ei lähde yksinään pihapiiristä pois, mutta auta armias, jos mennään metsään, se ravaa sielä kieli vyön alla siksakkia. Ja pihalla parasta on, jos joku on ylhäällä talolla ja joku muu alhaalla, jolloin voi juosta tätä väliä. Viikolla sitten taas nukutaan!

Huomasin tänään, että värikkäin ruska alkaa saaristossa taittua, mutta ah, hetken se oli niin kaunis! 

Huokailee,

Kesäfiilis kallioilla

Luin jokin aika sitten blogini ensimmäisten vuosien juttuja ja hymähtelin lukuisille kommenteille, joissa meitä kehotettiin hengähtämään edes välillä. Kyllä silloin oli ihanaa ja kamalaa painaa hommia sillä tahdilla. Nyt ei enää jaksa ylläpitää samaa. Arvasin jo alussa, että näin tulisi ennen pitkää käymään, eli hyvä, kun jaksettiin silloin.

Pari viikkoa sitten lähdimme toiselle puolelle saarta rentoutumaan hetkeksi, koska meidän "kattilassa" tuntui niin kuumalta (lue: ei jaksettu tehdä mitään), ja tänä viikonloppuna otimme uusiksi.

Tehtäväjako oli toimiva: Mauro touhotti ja ui.

Minä kuvasin ja otin aurinkoa.

Mikko boulderoi. Sen toteuttamista näillä kallioilla hän on suunnitellut monta vuotta, joten jo oli aika.

Vaan miksi en osaa kovin kauaa olla aloillani? Turhauttava tilanne, kun yhtäältä ei jaksaisi tarttua mihinkään isoon tekemiseen ja toisaalta mitääntekemättömyys ei sovi luonteelle. Valitin turhautumistani ja mitääntekemättömyyttämme Mikolle, minkä seurauksena hän näytti saaresta ensimmäisenä ja toisena kesänä ottamiaan videoita. Huh, kylläpä näytti kaamealta ja kulahtaneelta! Maalaamattomat pinnat, vajonnut venevaja, kaislikko ja ne lautakasat... ainakin viisinkertaiset nykyiseen verrattuna :). Muistin virkistämisen jälkeen rentouduin aloilleni huomattavasti tyynempänä. Tällainenkin vaihe kuulunee kai kokonaiskuvaan.

Seuraavaa inspiraatiota odotellessa...

Lampun henki ja syksypuuhia

Päätalon pyhäkamarissa oli vanhasta öljylampusta sähköistetty jugend-henkinen kattolamppu, joka on ollut nyt kolme vuotta varastossa odottamassa mahdollista tulevaa käyttöä. Kaivoin lampun esiin säilöstä, koska tarvitsemme ruokailuvajaan kattolampun. Illat pimenevät. 

Myös venevajan vintille pitäisi löytää lamppu, mutta tämä yksilö vaatii korkeamman huonetilan, eli ei kelpaa sinne. "No sepä hyvä", tokaisi Mikko. Hän ei taida ihan pitää näin kruusatusta tapauksesta, vaikka minusta juuri tämä olisi sopinut venevajaan. Siellähän saisi olla vähän sellaista captain's cabin -henkistä, menneen ajan fiiniä meininkiä. Minäkin pidin tätä aluksi väärän värisenä ja liian koukeroisena, mutta mieleni on nyt muuttunut. Vanha öljylamppu voisi herätä henkiin, jos se vaan löytää paikkansa. Huomenna käyn ostamassa kattokoukun, niin voimme kokeilla tätä ruokailuvajaan.

Valitettavasti olin säilönyt lampun huolimattomasti :(.  Yksi metalliosa on katkennut. Sain korjattua sen tyydyttävästi rautalangalla, mutta harmi.

 Pyyhin pölyt kuvusta. Tältä se näyttää kokonaisuutena. On muuten ihan älyttömän painava.

Onneksi säät vielä suosivat, sillä kaikki tekeminen tapahtuu enemmän ja vähemmän outdoor - meillä ruuanlaittoa ja ateriointia myöten. Aamupäivät ovat kyllä niin kylmiä, että välillä on ihan pakko mennä aurinkoon lämmittelemään kuuma teekuppi kädessä :).

Maurokin löytää nyt mielellään paikan auringosta. Huomaan tästä kuvasta, että haravointihommiakin olisi taas.

Vähäiset yrtit, mitä karkulampaat minulle jättivät, ovat kuivumassa mökissä viime vuoden tapaan. Salviat säästyivät.

Risusavottaa ja poltettavaa riittää joka syksylle. Kokon polttaminen illansuussa muuten lämmittää kivasti.

Syksyssä on taikaa. Ei kiitos sateille! 

Nyt vietämme ansaittua syyslomaa ja yritämme sopivissa väleissä epätoivoisesti edistää myös hidasta venevajaprojektiamme. Aah, ehkä pitäisi alkaa kutsua sitä Iisakinkirkoksi - sen verran pieninä annoksina se etenee, kun mieluummin puuhaisi vaan ulkona!

No, puuhataan mitä puuhataan...