lauantai 26. syyskuuta 2015

Asiakirjojen pauloissa

Olin aivan äimän käkenä, kun kesäloman lopulla näin navetassa salkun ja kurkistin sen sisään. Sieltä löytyi tilan alkuperäisiä asiakirjoja ja kauppakirjoja. Äimän käkenä olin siksi, että sillä sekunnilla muistin, että minähän olin löytänyt nämä päätalosta jo kolme vuotta sitten, mutta säilönyt hyvään talteen ja unohtanut sen siliän tien. Koko tämän ajan olemme pohtineet, olivatko August ja Idur saaren ensimmäiset asukkaat ja vastaus on ollut odottamassa tuossa salkussa, jonka itse olin navettaan säilönyt! Aivan käsittämätöntä. Unohdus osoittaa, että kun tilan hankittuamme aloimme perata tarpeistoa, oli kapasiteetti ottaa vastaan kaikki näkemänsä näköjään kovalla koetuksella, kun näin oleellinen asia pääsi jotenkin unohtumaan. Hmmph, vai dementiako tässä on alkamassa?


Olen uudelleenlöydön jälkeen käyttänyt lukuisia päiviä ja tunteja aikaa papereiden parissa. Olen lukenut läpi kymmeniä sivuja vanhaa lakitekstiä ruotsiksi kauppakirjoista ja lainhuudatustodistuksista ja yrittänyt saada edesmenneiden virkamiesten vaihtuvista käsialoista selvää. Huh, mikä urakka. Osa on ollut onneksi suht luettavaa käsialaa, osa taas ei. Vanha ruotsinkielinen virallinen jargon taas on ihan oma genrensä :).


Yllä on kuva asiakirjasta, jossa käydään läpi saaren omistusvaiheita kauas taaksepäin. Jatkan vielä näiden parissa, mutta päälinjat olen saanut selville: saari on kuulunut 1700-luvulta suureen Östergårdin tilaan, mutta saarella on jo asunut torppareita 1800-luvulta. 1900-luvun alussa saari on lohkottu kantatilastaan ja myyty torpparipariskunnalle. Lopulta August ja Idur ovat ostaneet saaren heiltä vuonna 1920. Vasta tästä alkaa siis heidän tarinansa saarella.


Edellisten vuosisatojen vaiheista on niin mielenkiintoista lukea ja olen todella tyytyväinen, että tietomme tilan historiasta on nyt aivan eri tolalla. Saimme kertaheitolla perspektiiviä sukupolvien ja omistajien jatkumoon.

1900-luvun alkuvuosien papereissa on lääninhallituksen nimileima suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi. 


Papereista kaunein on tämä vuonna 1909 käsinpiirretty karttakuva saaresta. Hassua, kun siinä on maininta "kopio", vaikka piirros on uniikki. Alkuperäinen kai sitten pitäisi löytyä jostain viranomaisten arkistoista. Tilamme sijaitsee tuossa laguunissa. Päätimme, että tämä kaunis piirros ansaitsee kehystyksen. 


Sitä mukaa, kun olen oppinut papereista uutta, olen päivittänyt yksityiskohtia tuonne yläpalkkiin, kohtaan Tilan historiikki. Jos joku on lueskellut sitä viime viikkoina, tiedoksi, että kirjoitus on sisältänyt vielä joitakin virheitä, mutta tänään sain faktojen oikeellisuuden tarkistettua aikalailla valmiiksi.

On tämä tutkimustyö vaan niin mielenkiintoista, kun on omakohtainen motiivi selvitellä yksityiskohtia.

Tutkijankammiosta toivotetaan hyvää iltaa,


maanantai 21. syyskuuta 2015

Kierros päätalossa

Meiltä on yhä enevässä määrin kyselty, miten kunnostusurakkamme etenee, mitä seuraavaksi ja milloin alatte kunnostaa päätaloa. Niin, sitä samaa kysymme itseltämme :)). Vaikka toden nimissä täytyy myöntää, että meillä on vielä yhdeksi vuodeksi alhaalla vesirajassa keskeneräisiä töitä ja uusi kasvihuonekin houkuttaisi. Samaan aikaan ajatukset kääntyvät myös päätaloon: olisi se vaan niin ihana saada työn alle!


Kysymys etenemisaikataulusta on kuitenkin monesta asiasta kiinni: Mikä on oma jaksamisemme ja kykymme tehdä mitäkin? Miten resurssoimme talon remontin? Miten kunnostus tulisi vaiheistaa töiden ja talouden kannalta? Ja niin edelleen. Rahakysymys on nyt kaikkein suurin - suoranainen ongelma, koska tosiasiassa venevaja söi alunperin päätaloon korvamerkityn remonttikassan. Huolimatta näistä avoimista kysymyksistä, aina voi suunnitella - se ei maksa mitään!

Viikonloppuna kuljeskelimme ja oleilimme talossa pohtien yllä mainituja asioita. Napsin kuvia joka huoneesta, koska taloa en olekaan koskaan täällä blogissa esitellyt kokonasiuutena. Tervetuloa siis pienelle talokierrokselle; tarkastellaanpa hieman torpan tilaa:

Ulko-ovesta astutaan sisälle eteiseen. Ovi vasemmalla vie tupaan, turkoosi paneeliovi vintin portaikkoon.



Nyt porstuassa on säilytyksessä erinäköistä, -kokoista ja -ikäistä tavaraa. Kyllä tästä ikkunanedustasta saisi aika viehättävän ja kutsuvan sisääntulon pienellä ehostuksella. 


Tästä astutaan tupaan.


Talon ainoa säilynyt tulipesä on Högforsin hellauuni 1920-luvulta.


Tupa toisesta suunnasta katsottuna. Kaikkialta lattioista olemme purkaneet muovimaton. Lattia notkuu, eli on aavistuksen vaarallinen nyt. 


Tupakin on täynnä tavaraa, astioita ja kalusteita. Seinistä olemme repineet auki eri kerrokset nähdäksemme rakenteiden kunnon. Kaikki seinät talossa ovat ok. 


Alimmaisimmasta kerroksesta löytyi kaunista sinisävyistä kukkatapettia, mikä houkuttelee miettimään ehkä jotain vastaavaa tupaan. 


Tuvasta mennään kamariin, joka on ollut nyt siivottuna poikien käytössä...


…vaan pojatpa ilmoittivat haluavansa sieltä jo pois, joten jäljellä on yksi talonpoikaissänky satunnaista lepäilijää odottaen...



Kamari antaa viitteitä talon tunnelmasta, mutta senkin lattia kaipaa remontin. Tulisiko tännekin seiniin tapettia vai jättäisikö hirrelle?



Kamarista on aikoinaan purettu pyöreä kakluuni tai pönttöuuni. Viereiseen kamariin johtavan oviaukon peitin muovilla ja verhoilla, sillä siellä on jo tehty pöllyäviä purkutöitä.


Tältä näyttää kakkoskamari. Kuten näkyy, täällä notkuvan lattian koolingit olivat jo pettäneet. Hirsihommia tiedossa...



Myös täältä on joskus poistettu kakluuni, joka on ollut aavistuksen suurempi.


Talossa voi kulkea ympäri, eli kamarista kuljetaan eteisen kautta kuistille, jonne menemme piiloon muun talon kaaosta.


Viime viikonloppuna podin minä vuorostani flunssaa, joten makoilimme täällä Mauron kanssa vällyjen alla ja suunnittelimme talon yksityiskohtia.


Mauro haikaili jo ulos pääsyä. 


Minä puolestani katselin oven ohi: tähän olemme suunnitelleet kasvihuonetta, joka saattaa mennä hankkeena päätalon edelle - tai sitten ei.


Sunnuntai-iltapäivällä kuistin ulko-ovi laitettiin taas kiinni, talo lukkoon ja ajatukset saavat muhia mielessä.


Mietteliäs maanantaini onkin kohta takana. Mukavaa viikon jatkoa kaikille!


perjantai 18. syyskuuta 2015

Laumasielut

Missä ihminen, kamera, koira tai ruokaa, siellä lammas.







- Bää, nyt herätys siellä mökissä




Kaadoimme viikonloppuna yhden ison haavan. Mikko johdattaa lauman lehtiapajille.




Pulleita poikia ovat jo. Olen alkanut taas tuskailla teurastuspäivää. Mikko sanoi, että hän hoitaa tänä vuonna teurastuksen ja paloittelun yksin. Hän tuumi, että se ei todellakaan ole kivaa, mutta hänen mielipahansa ei siitä vähene, jos olen mukana, taikka lisäänny, jos en ole. Niinpä. Mikko on huomannut, että vuosi toisensa jälkeen suhtaudun teurastukseen yhtä raskaasti, vaikka viime vuonna yritin karaista itseäni. Nostan hattua Mikon urheudelle ja suuntaan tänä vuonna apuni lihan jatkokäsittelyyn, mikä on iso urakka sekin. 


Ristimme keväällä lauman yhteisnimellä Viisi filosofia. Emme siis antaneet karitsoille omia nimiä. No, kesän mittaan kukin niistä on kuitenkin saanut mitä erilaisempia ulkonäköönsä liittyviä kutsumanimiä, joten ei tämäkään yritys pitää ne persoonattomina kovin hyvin onnistunut ;).


Personoitumisen syy on tietenkin lampaissa itsessään, jotka tekevät itseään tykö ja niin herkästi leimautuvat meihin ja niille seuraa pitävään Mauroon. Eihän niiden rapsutustoiveita voi vastustaa, joten näin se näyttää menevän joka vuosi, että mekin laumaudumme niihin! 

Seurallista viikonloppua kaikille,


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Saamisen ja antamisen iloa

Viime viikonloppuna meillä ei rakennettu ollenkaan, koska Mikko sairastui ja lepäili enimmäkseen. Minä kyllä maalasin venevajan vintiltä kaksi seinää, molemmat kahteen kertaan, mutta pahus, unohdin kuvata hienot seinät  - kai siksi että muuten kyykin puolukkametsässä. Seinistä kuvia myöhemmin. Nyt haluan kertoa siitä, kuinka minua on ilahdutettu hiljattain kahdella lahjalla.

Sain yllätyssähköpostin Mialta, joka blogin lukijana on huomannut mieltymykseni vanhoihin, eriparisiin sinivalkoisiin astioihin. Mia oli huutanut huutokaupasta itselleen fyndlådan, löytölaatikon, ja siellä olikin hänen mielestään ihan Iduriin sopiva kuppi. Olin käynyt kuppia silloin Mian blogissa kehumassa ja nyt tämä ihana ihminen ilmoitti, että haluaa antaa sen minulle! En millään löydä sanoja kuvailemaan, miten kivalta ele tuntuu sen lisäksi, että aivan mielettömän kaunis kuppi saapui minulle postissa. Kiitos Mia, tämä oli sinulta niin huomaavaista ja ilahduin tästä todella paljon. Kuppi todellakin sopii astiastomme jatkoksi!


Purjealusaihe on maalattu erittäin kauniisti posliiniin. Alla on saaresta poimittuja puolukoita. Keittelin juuri eilen kolme pikkupurkillista hilloa. 


Ja hiljattain sain myös Mikon vanhemmilta kolme kaunista valokuvakehystä, jotka ovat ymmärtääkseni päätyneet heille perintönä, mutta ovat tarpeettomat. Niinpä he kysyivät, josko haluaisin ottaa ne Iduriin. Olen ihastellut näitä painavia pronssi(?)kehyksiä nyt parisen viikkoa. Ovat ne vaan tosi hienot. Niin hienot, etten meinaa keksiä, mitä kuvia niihin pitäisi laittaa :). No, ajatus kypsyy sitten joskus. Näistä myös suurkiitos vaan sinne sukulaisille! 





Antaminen on juuri nyt ajankohtainen aihe ja kun itse saa tällaisia huikeita asioita pyyteettömästi, se todellakin muistuttaa, että antaminen on tärkeä taito. Kunpa olisi itsekin aina näin huomaavainen, että tajuaisi ne tilanteet, jolloin jokin oma tavara voi olla jollekulle paljon tärkeämpi ja enemmän iloa tuova.

Olin ajatellut ottaa kirpputorilta myyntipöydän tässä syksyllä vähentääkseni taas tavaroitani ja joitakin hyväkuntoisia vaatteita. Nyt olen kuitenkin päättänyt, että vaikka mukaan päätyy taatusti ihan rahan arvoistakin tavaraa, taidan sittenkin lahjoittaa kaiken pois. Kierrätyskeskus esimerkiksi tekee arvokasta työtä siinä, että pienituloiset ja opiskelijat saavat hankittua astiansa ja muut tavaransa sieltä edullisesti. Siellä on pääsääntöisesti hinnat pidetty kohtuullisina, joten astiat saavat päätyä nyt Kierrätyskeskukseen.

Seniorin lukiossa järjestetään tällä viikolla vaatekeräys Punaiselle Ristille. Idea oli oppilaiden, joten nyt käyn kaikki vaatehyllyt ja -tangot läpi löytääkseni meiltä hyviä vaatteita, joita pakolaiset tarvitsevat. Ohjeissa toivottiin eritoten talvivarusteita, pipoja ja käsineitä. Ja lastenvaatteita, mutta niitä meillä ei enää ole, koska minä olen nykyisin meidän perheen pienin (!). Tämä on tietenkin vain mitätön apu isoon ongelmaan, mutta sekin on jotain. Katson sitten, onko myöhemmin jotain muuta annettavaa. Olen miettinyt myös pientä rahalahjoitusta Punaiselle Ristille. Itse asiassa oikean asenneilmapiirin rakentaminenkin on yksi asia, jolla voi auttaa maahan tulleita.

Lampaita olen kuvannut viime aikoina paljon, joten taidan laittaa niistä oman postauksen lähiaikoina. Tämä tarinointi riittänee tältä erää. 

Anteliasta aikaa,



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...