Merenneidon aarteita

Tänään oli jännittävä ja hauska päivä: tapasin venemessuilla ensimmäistä kertaa varsin monta "virtuaaliystävää" ja lähdin messuilta kotiin aarrekassi kädessä, vaikken mitään ostanut :).

Merenneito blogista Matkalla merenneidoksi oli nähnyt vaivaa ja kutsunut merellisiä ja veneilyaiheisia blogeja tapaamiseen. Minulla oli joka tapauksessa tarkoitus käydä messuilla, joten tietysti tartuin innolla tähän mahdollisuuteen. Tuntui ihan hassulta tavata ihmisiä, joita on oppinut tuntemaan lukemalla heidän blogejaan tai sitä kautta, että ovat seuranneet Villa Idurin vaiheita. Useimmissa tapauksissa kumpaakin. Moni virtuaaliystävä sai tänään kasvot ja oli kivaa! En ole koskaan aiemmin osallistunut blogitapaamisiin.

Ja taas sain kokea mahtavaa anteliaisuutta. Merenneito oli kerännyt pienen pussiin omia perintöaarteitaan ja lahjoitti ne minulle heti alkajaisiksi. Niinpä blogitapaaminen alkoikin minun osaltani paradoksaalisesti kyynelehtimisellä, kun pussiin kurkistettuani liikutuin ihan kunnolla.

Kotona levittelin Merenneidon aarteet esille: hänen mummonsa virkkaamia pitsejä...

… isovanhempien hopealusikoita...

...ja viipurilainen sokerilusikka heidän vihkiäisistään...

...mummon ja vaarin nimikirjainkaiverruksella varustettuna...

…ja vanha koukku, jolle myös löytyy aivan varmasti meillä käyttöä.

Nyt nämä ovat minulla, huh huh.

Minulla syntyi jo ajatus, missä pitsejä voisin käyttää, mutta täytyy testata ensin, ennen kuin lähden julkisesti kertomaan ;). Nämä pitää ehdottomasti saada käyttöön, se on selvä, sillä siten tiedän parhaiten kunnioittavani saamiani aarteita ja antajan elettä. 

Kaikille blogin seuraajille vielä haluan kertoa, että Merenneito oli itse asiassa Villa Idur -blogin ihka ensimmäinen virallinen lukija, mikä muistui juuri mieleeni. Näin monen vuoden jälkeen tapasimme siis tänään ensimmäistä kertaa ♥. 

Double selfie Merenneidon kanssa; minä vasemmalla ja hän oikealla.

Olipa ainutlaatuinen päivä!

Moottori ja 8 lusikkaa

Teimme tänään reissun Billnäsiin, jossa fiskarimme on säilytyksessä. Saimme tälle päivälle sovittua trukin paikalle moottorin irrotusta varten, sillä Volvo Penta matkaa huoltoon Lauttasaareen. Peukut pystyyn, että siitä tulee vielä peli. 

 

Paikallisilla on kontakti ruiskumaalaajaan ja jätimme tiedustelun sisään, järjestyisikö paatin maalaus myös täällä. Se olisi kätevää. Mikko on hionut vanhan maalin pois, mutta ennen maalausta täytyy tehdä vielä pieniä lasikuitutöitä. Uudeksi väriksi olemme ajatelleet kiiltävää syvän tumman sinistä. Mitä mieltä olette, pitäisikö laittaa raita toisella värillä kulkemaan reunaan? 

On se kaunis, muoto hivelee ainakin omia silmiäni. Aiottua nimeä en vielä paljasta!

Samalla reissulla tein sattumalta täydentävän aterinlöydön! Hankin noin vuosi takaperin hopea-aterinsarjan, johon kuului 12 haarukkaa ja 12 veistä, mutta vain 6 lusikkaa. Nyt löysin samanlaiset 8 lusikkaa 12 eurolla. Ei kahta kysymystäkään, että otanko mukaani vai enkö. Kuvat alkuperäisestä  hankinnastani löytyvät täältä: klik. Postaus, jossa selvittelin vähän English King -mallin alkuperää, löytyy täältä: klik.  

Ison seurueen kattaus odottaakin sitten sopivaa tilaisuutta. Nythän meillä on iso ruokapöytäkin tilauksessa - samaisesta paikasta muuten, mutta seppä ei ollut vielä aloittanutkaan meidän pöytäämme :(. Oli ihan hyvä käydä vähän kyselemässä ja muistuttelemassa. 

Aurinkoista sunnuntaita!

Tee-se-yhdessä -kerrostarjotin

Olen seurannut ihmeissäni vierestä, kun poikani on intensiivisesti rakentanut alusta asti itselleen uutta tietokonetta kaikkine osineen, vesijäähdyttimineen ja koteloineen. Nyt supertehokas, mustaksi sprayattu laite on valmis ja komeilee hänen pöydällään kolmen ison näytön kera (normi varustus). Aikamoista erikoisosaamista ja käsillä tekemisen taitoa nuorella iällä.

Itse puolestani en ole ollut mikään taiturimainen tekijä, mutta enemmän tai vähemmän haaveillut itse tekemisestä, jos sille olisi aikansa ja tarkoituksensa. Luulen, että tarve itsensä haastamiseen tässä suhteessa johtikin meidät hulluina noviiseina päätökseen ottaa kokonainen saaristolaistila kontollemme. Käsittämättömän mittakaavan vuoksi pienet jutut eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Vaikken osaisikaan jotain, yritän ajatella, että keksin keinon.

Pojan tietsikkatehtaan vuoksi kodistamme on tullut viime viikkojen aikana päivä päivältä enemmän verstasta kuin kotia muistuttava paikka. Niinpä inspiroiduin itsekin kaivamaan aiemmin kirpparilta hankkimani hopea- ja alpakkatarjottimet esiin; jos poikaseni suostuisi auttamaan, voisin toteuttaa itselleni vähän probleemia aiheuttavan suunnitelman.

Projekti oli nimeltään kerrostarjottimen valmistaminen ja kimmoke siihen tuli aikoinaan tästä alla löytämästäni hopeoidusta tarjottimesta, jossa oli jo valmiiksi reikä keskellä. Se on ilmeisesti alun perin ollut kerrostarjottimen alin osa pallojalkoineen ja reiän takia kai hintana vaivaiset 50 senttiä.

Tämä ei siten ollut DIY, tee-se-itse -projekti, vaan DIT, Do It Together :). Mikä onni, että tajusin konsultoida tarvikkeiden osalta poikaani ja pyytää hänet rautakauppaan mukaan. Pääsin helpolla! (Olin muuten pähkäillyt asiaa jo muutaman kuukauden tykönäni.) Palkkioksi maksoin samalla käynnillä hänen omiin projekteihinsa tarvitsemat pienrautatarvikkeet. Win-win.

Tarjottimeen hankimme metalliporausterän, muttereita, prikkoja, kierretangon ja nupin.

Ja lopultahan siinä kävi niin, että poikani myös katkaisi minulle tangon rälläkällä toivomaani mittaan ja porasi kahteen pienempään kulhoon tarvitsemani 6,5 mm:n reiät. Kokosimme tarjottimen yhdessä.

Paitsi että olen iloinen tarjottimesta, oli kiva tehdä tämä yhdessä. Ilman pojan taitoa käyttää esimerkiksi näitä työkaluja, olisi lopputulos ollut vähemmän viimeistelty ja aikaa kulunut rutkasti enemmän. Olisin jumiutunut jo rautakauppavaiheeseen pidemmäksikin aikaa pyörittelemään asiaa sen sijaan, että nyt sain kävellä hänen perässään suoraan oikeille hyllyille :).

Muun perheen ja sunnuntain iloksi tein tarjottimeen koetäytön. Sopii varmasti kesäjuhlien tunnelmaan vieläkin paremmin! 

Tässä vielä lopputulos kokonaisuudessaan. Tällä kertaa vain idea ja määrätietoisuus ovat omaa ansiotani.

Auringonsäteiden sulatettua jäät, pakataan tämäkin kivuus ensimmäiseen saareen matkaavaan kuljetuslastiin. 

Makeaa sunnuntaita,

Aterintutkimus ja -täydennys

Hankin punavuorelaisesta antiikkiliikkeestä pari viikkoa sitten unelmieni hopea-aterinsarjan (veitset, haarukat, lusikat) erittäin edullisesti. Olen selvitellyt mallin alkuperää ja nimeä, ja löytyihän siitä tietoa vähän kaivelemalla. On kiva tietää edes hiukkasen taustoja siitä, mitä omistaa. 

Malli on English King (Pattern) ja sitä on valmistettu Englannissa 1800-luvulla. Sitä tyylillisesti lähellä on monta muuta englantilaismallia. Lukemani mukaan monet hopeasepät ovat käyttäneet tätä traditionaalista English King -mallia, ja se on levinnyt myös Skandinaviaan jo 1830-luvulla. Samaa mallia on valmistettu ainakin 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle asti. Omat aterimeni ovat leimoista päätellen eri tekijöiden, ja siten hyvin todennäköisesti myös eri vuosikymmenten tuotteita. Haarukoissa ja veitsissäni on esimerkiksi englantilaisia leimoja, kun taas lusikat ovat kai pohjoismaista uudempaa tuotantoa. Nettihuutokaupoista löysin samanlaisia aterimia. Joidenkin kuvien kohdalla alkuperästä oli kerrottu enemmän, toisten vähemmän. Ostosteni tarkka ajoitus jää näiden tietojen pohjalta varmentamatta, mutta tämä riittänee silti minulle. 

MUTTA, minä tyhmä jätin samaan sarjaan kuuluvat isot salaatti- tms. ottimet liikkeeseen. Ne jäivät todella vaivaamaan. Mitä ihmettä oikein pihistelin, kun en ostanut niitä samalla??  Koko sarjahan oli todella kohtuullisesti hinnoiteltu ja sitä paitsi mistä muualtakaan tätä saisin, kun netissäkin ovat niin hinnoissaan?! 

Eilen oli pakko palata kauppaan ja huh, ottimet olivat vielä siellä odottamassa. Kaappasin ne äkkiä mukaani ja sain mielenrauhan. Ottimet ovat ilmeisesti lusikoiden tavoin pohjoismaista tuotantoa, koska niissä englantilaista ARG-leimaa ei ole. No, näiden lausuntojeni kanssa voin hyvinkin mennä ihan metsään, joten päätän spekulointini tähän ja nautin vain setin täydentymisestä. 

Tässä salaattiottimet komeilevat kotona tason päällä, mutta eivät tule käyttöön kuin vasta saaressa joskus spesiaali-illallisilla. Eivät sovi ihan kodin tyyliin.

Eräs hopea-asiantuntija jossain nettijutussa tosin kommentoi, että hopea-astioita kannattaa käyttää joka aterialla, koska näin paitsi kattaus on kauniimpi, myös ruoka maistuu paremmalta. Jahas, onkohan tuossa viisaudessa perää?  ; )

Viisastuneena viikkoa eteenpäin,

Mietteitä antiikkiputiikissa

Nyt seuraa pieni kannanotto vanhantavaran markkinaan, vaikken sitä kovin kattavasti tunnekaan. Eli näkökulma on keskivertoasiakkaan - ei elämänsä antiikkikaupoissa kolunneen hifistelijän. Viime viikonloppuna käväisin Helsingissä galleriakierroksella ja silmiin pisti Punavuoressa kadun kulmauksessa aivan täynnä tavaraa oleva pieni antiikkikauppa. Viivyin ikkunan edessä pitkään, mutten viitsinyt astua sisään, koska parkkiaika raksutti jo ummessa.

Putiikki pyöri mielessä viikolla. Netistä en löytänyt verkkosivuja, vain liikkeen nimen Antiikki Ritva Blomqvist. Kauppaa siis tehdään vain paikan päällä. Löysin yhden arvostelun, jonka nimimerkki Minna K oli jättänyt nettiin. Lähdin tänään uudelleen liikkeeseen ja yhdyn jo tällä lyhyellä tuttavuudella tuohon kuvaukseen.

...Tavarapaljous lyö ällikälle ja liikkeessä täytyy kulkea miniaskelin ja varoen ettei kippaa heilumisellaan jotain Ming-vaasia alas. Veikkaan silti että jos rouva Blomquistilta kysyy, hän tietää halutun tavaran sijainnin senttimetrien tarkkuudella. Aina kun olen hiiviskellyt liikkeessä etsimässä tavallisuudesta poikkeavaa lahjaa, tiskillä on käyty kiihtyneen kuuloista sananvaihtoa maailmantilanteesta. Tuntuu että jotkut kanta-asiakkaat ovat siellä aina, niin kuin omistajarkin. Olisipa tällaisia liikkeitä useampia näillä seuduilla. Minna K

Liikkeessä asioimisesta tuli ihan mielettömän kiva fiilis. Kerrassaan tunnelmallinen, hämyisä ja uteliaisuuden herättävä paikka. Minäkin sain lämminhenkistä palvelua, ei tuputtamista. Ei siis ollut sellainen tiukkapipoinen, vähän LIIAN omanarvontuntoinen ja ylihintainen antiikkiliike, jossa myyjä kulkee asiakkaan perässä myymässä (tai kenties vahtimassa). Ehkä joku tietää, mitä tarkoitan. 

Lopulta etsiskelimme omistajattaren kanssa yhdessä hänen kätköistään kaikenlaista kivaa, minkä perään kyselin ja ihastelimme niitä : ) vaikken osoittanut elettäkään niiden hankkimiseksi. Kerroin, että minullakin on vanhaa tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. "Tänne vaan, tänne vaan", nauroi rouva. Tuli tunne, että tämän naisen pitää myydä vanha seinäkelloni ja lamppuni, eli nyt löytyi vähän arvokkaamman tavaran kierrätykseenkin oikealta tuntuva kanava. 

Totta kai tunnelma teki minut myös otolliseksi ostajaksi. Mutta en tehnyt heräteostoa vaan löysin jo kauan etsimäni ja toivomani hopea-aterinsarjan. En oikeastaan edes ollut uskonut, että voisin saada  sellaisen täydellisenä kohtuuhintaan. Sain hyvän alennuksen, eli hinnat taitavat olla täällä suuntaa-antavia : ) tai sitten perustuvat jutusteluun ja rouvan fiilikseen. Oman fiilikseni voitte ehkä arvata, kun tämän sain, wuhuu.

Alla muutama lisäkuva hopeoistani, mutta sitä ennen sanon vielä, että olen suivaantunut kirpputorien liian kovista hinnoista! Fidat ja muut vastaavat saavat tavarat ilmaiseksi ja pyytävät niistä enemmän kuin esimerkiksi joku tällainen yrittäjä, joka maksaa vuokransakin Suomen kalleimmissa kortteleissa. Ei ihme, jos tämä putiikki erottuu positiivisesti ja poikkeuksena joukosta. Miten ihmeessä saisi noille kirppareille jonkun järjen äänen, vaikka vanha tavara nyt onkin 'muodissa'? Ostamani hopea-aterinsarja oli edullisempi kuin sekalaiset hopea-aterimet Kierrätyskeskuksessa. Ja kerran näin yhden peruspitsiliinan maksavan Fidassa 180 euroa! Käsittämätöntä. 

Vanhan hopean ostaminen osoittautui taas monin verroin edullisemmaksi kuin uuden. Koko hoito, veitsi-haarukka -setti, kumpaakin 12 kpl ja lusikoita 6 kpl maksoi yhteensä 80 euroa. Vastaava uusi  maksaisi 2000-3000 euroa. Aika käsittämätön hintaero. 

Hopeanmerkit löytyvät jokaisesta ja täysi hopean määräkin on ilmoitettu laadun takeena. Sarjan ulkonäkö on kyllä entuudestaan tutun oloinen, mutten tiedä sen nimeä. Merkintä ARG tarkoittaa hopeaa englanniksi, joten alkuperämaa saattaa olla Englanti. Aterimet on alunperin myyty vuonna 1940 perustetusta Kajaanilaisesta kultasepänliikkeestä T:mi J.V. Toivanen & K:ni Oy:sta.   

Edullisia löytöjä ja kirpeää talviviikonloppua toivotellen,

Hopeainventaario

Juhuu, tänään alkoi syyslomani ja huomisesta lähtien loppuperheelläkin. Tämänpäiväinen sade ja suhmura ei haitannut, sillä olin jo päättänyt hyödyntää rauhallisen yksinoloni Idurista keräämieni ja kotiin kantamieni hopeoiden kiillottamiseen. Aika pinttyneitä olivat, mutta sain työn tehtyä. No, ei niitä hopea-astioita mitään kasapäin ollutkaan - harmi ; ), mutta nättejä senkin edestä näin kiillotettuina. No, myös kokonaisuuden hahmottamisen näkökulmasta läpikäynti oli erittäin tarpeellinen: ainahan voi toivoa joulupukilta täydennystä tai tehdä itse löytöjä talven mittaan vanhojen tavaroiden myymälöistä.

Sateesta puheenollen, vaikkei se tänään haitannutkaan, toivon, että huominen on kirkkaampi, jolloin starttaamme taas kohti saarta koko perheen voimin. Olen ajatellut tuoda sieltä kotiin pienissä erissä muitakin tavaroita, joita voin talven aikana kunnostaa tai muuten vain tutkailla. Yksi operaatio, minkä suhteen sormeni myös jo vähän syyhyävät, ovat pöytälaatikon vanhat paperit ja valokuvat, jotka kertovat tilan elämästä. Olisi mahtavaa päästä tutustumaan niihin jo tosi pian, tähän mennessä olen niitä vain nopeasti vilkuillut. Nyt, kun tilan sivu on kääntymässä, ja uudet historian kerrokset alkavat toimestamme siellä rakentua, tuntuu tärkeältä painaa mieleen viitteitä ja palasia vanhoista ajoista ja elämästä siellä. Jokin pieni kunnianosoitus täytyy sitten keksiä sisutukseen: kehystetyt valokuvat tai jotain muuta. Ja tietenkin mahdollisimman moni vanha tavara tai huonekalu saa käytössämme uuden elämän, uusien tuulien rinnalla.