sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Melkein valmista


Noniin, talolla on uusi takki - punamultaverhous - ja sen alla kaikki on kunnossa! Jos ei ihan vielä, niin lähitulevaisuudessa saamme nähdä, miltä talo näyttää, kun sen ulkokuori on viimeistelty karmeineen ja räystäslautoineen.




Alla näkyy, että oikeanpuoleinen ikkuna on jo siirretty ulkopintaan. Haluamme ehdottomasti ikkunat laudoituksen kanssa samaan tasoon vanhan rakennusperinteen mukaisesti. Uusissa taloissa ikkunat nykykäytännön mukaan sisennetään, mutta emme tingi periaatteestamme. Tältä osin talo palautuukin alkuperäiseen asuunsa, sillä ikkunat ovat olleet syvennyksissä sitten talon aiemman eristämisen.



Tyytyväinen isäntä siellä talon kulmalla odottelee, josko jo lähdettäisiin sienimetsään.


Sienimetsällä oli ihanaa - aurinkoista. Tänä vuonna kanttarellikausi meni meiltä kokonaan ohi tai sitten niitä ei ollut. Nyt löytyi tatteja, mutta ei yhtä paljon kuin aiempina vuosina. Ihan riittävästi kuitenkin.


Lämpimän kesän ansiosta yrityksemme viljellä kirsikkatomaattia on onnistumassa. Oli vähän tyhmän hommaa ruveta kasvattamaan taimesta asti avomaalla tomaattia (Mikon idea) ja olen koko kesän manannut, ettei niistä mitään ehdi tulla. Samalla olen vaalinut niitä ja nyppinyt varkaita, toivoen olevani väärässä. Tänä viikonloppuna keräsimme ensimmäiset desit ihania, omia tomaatteja. Nyt pensaat ovat täynnä raakoja hedelmiä ja siksi tilaankin vielä pariksi viikoksi lämpöä!! Tomaatit on pressutettu muovilla, jotta ne kestäisivät viilenevät illat ja yöt. Peukut pystyyn, että niistä kypsyy yhtä punaisia kuin talomme ja saamme vaivalla hoidetun sadon kokonaisuudessaan ruokapöytään. 


Eiköhän niin talo kuin tomaatit kypsy valmiiksi ihan lähiaikoina,  

luottaa,


torstai 13. syyskuuta 2018

Elämä muuttuu



Palasimme yhdenlaisesta erämaasta, kiipeily- ja vaellusmatkalta Dolomiittien ylävuoristosta, ja nyt on kova kaipuu jo omaan yhtä syrjäiseen "saaristoerämaahan". Sitä saaristo eritoten syksyllä on. Tämä oli ensimmäinen pidempi matka, jonne emme enää lähteneetkään koko perheen voimin, vaan Mikon kanssa kaksin. Palattuamme seniori alkoi puhua omaan kotiin muuttamisesta, joten selvästikin uusi elämänvaihe on käsillä! Tavallaan haikeaa, mutta tavallaan kutkuttavaa tämäkin. Muutaman vähän hazardimman teinivuoden jälkeen vaikuttaa siltä, että välit poikiin syventyvät ihan uudella tavalla, joten siksi voin vapautuneesti tuntea onnea näistä uusista käänteistä - myös erossa ollessamme. Ehkä emme ole enää niin 24/7-neljän-hengen-paita-ja-peppu arjessa, mutta yhdessä jaetut asiat ja riemut ovat nyt toisella tavalla entistäkin arvokkaampia. Yllättävää kyllä, en juurikaan koe taaksepäin katsovaa haikeutta heidän kasvuunsa liittyen. Elämä muuttuu ja on muututtava itsekin sen mukana.



Jälleen kerran ajattelen, että kokonaisvaltainen projektimme saaressa luo mieltä ja merkitystä omaan elämääni, mitä tarvitaan erityisesti tällaisessa tilanteessa. Ja tämä kaikki siihen liittyvä on myös jotain, jonka onneksi koko ajan jakaa läheistensä kanssa.

Ja hei, viikonloppu on tulossa: pääsemme näkemään omin silmin, miten talo on edistynyt ja ehkä metsästä löytyy jokunen sienikin!

Tällaisia pohtii,


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...