Vierailimme eilen Rakennusapteekissa Billnäsissä. Olemme suunnitelleet siellä käyntiä koko syksyn, koska se ei ole iso poikkeama reitillämme koti-Villa Idur, mutta nyt vasta päästiin käymään. Ja onneksi ihan ajan kanssa. Tässä vaiheessa ensisijainen tarkoitus oli paitsi tehdä talvipäivän retki mutta myös noutaa itsellemme Rakennusapteekin käsikirja, josta sitten remontin edistyessä voi etsiskellä ja katsastella heloja, kahvoja, pistokkeita sun muita.
Jäin miettimään sitä, kuinka kunnioitettavaa on, että joku ylläpitää tuollaista paikkaa ja vieläpä tavalla, joka yhdistää aidon vanhan sitä kunnioittavaan uustuotantoon tyylillä. Ja on kunnioitettavaa, että paikka on menestynyt kahden laman läpi. Se kertoo jotain siitä, että tilaus tälle teolle on ollut.
Saman kaltaista panostusta olen nähnyt monessa kyläsatamassa saaristopurjehduksillamme menneinä vuosina pienissä putiikeissa, kahviloissa ja majataloissa. Mutta Suomessa paikallisuus ja pientuotanto jäävät liian vähälle arvostukselle - sitä näkee meillä vieläkin liian vähän. Valtiotasolla meillä puhutaan paljon yrittäjyydestä, mutta kuitenkaan kannustimet ja asenneilmapiiri eivät hirmuisesti rohkaise. Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita riskinottoon. Startup:eja ja kasvuyrityksiä, mistä käy suurin pöhinä, tietenkin tarvitaan, mutta pitääkö kaiken olla aina niin mustavalkoista, että kun puhutaan yhdestä asiasta, unohdetaan toinen? Kaikesta ei voi eikä pidäkään saada konsernitason liiketoimintaa sanon minä, vaikka hienoa on, jos mitä tahansa täältä pystytään tuotteistamaan maailmalle. Suomessa vallitsee usein vain hirmu mustavalkoinen ilmapiiri ja se häiritsee. Vauraaseen kulttuuriin kuuluu monimuotoisuus. Volyymin vastapainona ovat yksilöllisyys ja pienimuotoisuus. Voisiko ajatella, että ehkä myös ulkomaalaiset haluavat Suomelta sitä.
Kuluttajia rohkaistaan laman keskellä kuluttamaan ja tarjolla on loputtomasti tavaraa, joka ei kestä. Pitäisi miettiä enemmän, mikä nykypäivänä on laatua ja luksusta. Rakennusapteekki olkoon vain kömpelö metaforani sille havainnolle, että ilmeisesti on aika monia, jotka ajattelevat näistä asioista toisin ja tekevät itsenäiset johtopäätöksensä mihin kannattaa satsata ja mihin ei - tai miten oikeasti saavutetaan kestävä kehitys. Valtiotason lempiaiheita muuten sekin.
Tietenkin voi sanoa, että esim. Rakennusapteekki on perustettu juuri oikeaan saumaan: perinnetrendin nousuun. Tavallaan totta, mutta itseäni monien muiden tavoin häiritsee, että esimerkiksi entisöintiä, vanhojen talojen restaurointia ja alkuperäisiä asioita pidetään trendikkäänä ja kierrätystä "vain" vintage-buumina. Trendit tulevat ja menevät, mutta emme me ainakaan ole matkanneet purjeveneessämme vuosikausia niukkuudesta nauttien jonkun trendin vuoksi.
Tyyli on aina sidoksissa identiteettiin, joten jostain vähän moniulotteisemmasta tässä on kyse, väitän. Laajemmasta kulttuurisesta ymmärryksestä, joka Suomessakin on nousemassa - siitä yksilötasolla kasvavasta tietoisuudesta, että historialla on arvonsa. Itseäni edeltävät sukupolvet hakeutuivat laajamittaisesti pois maalta. Monet lähtivät pakosta työn perään, mutta monet myös siksi, että maaseutu assosioitui vanhaan, niukkaan, pula-aikaan, epämoderniin ja niin edelleen. Vasta seuraava sukupolvi voi palata sinne ilman, että perinne assosioituu negatiivisesti. Naapurimaassa Ruotsissa tämän kiertokulun pituus ja vanhan arvostus on aivan toisessa potenssissa. Jos nyt vähän kärjistää, niin siellä kulttuuritietoisuus on imetty äidinmaidosta jo monen sukupolven ajan, kun taas meillä on jouduttu vastikään selviytymään ja arvostusta opittu vasta hiljattain yleisen koulutustason ja historiatietoisuuden nousun kautta.
Tänä päivänä maaseutu, saaristo, luonto, vanha rakennuskanta ja esineistö ovat onneksi monien mielessä arvokkaita. Niiden arvostaminen vaurautena on pitänyt oppia meilläkin. Arvostus tulee siitä, että löytää niistä omat juurensa, joita haluaa vaalia.
Ja muistetaan kannustaa niitä, jotka yrittäjäriskin kantaen tuovat terveen vaihtoehdon keskusvarastoille ja kasvottomalle tuontitavaralle. Kivijalkaputiikit ja pajat ovat kovilla. Lisää rakennusapteekkeja kansalle! : )
Villa Idurin kolme Uuden Vuoden lupausta alla:
1. Käytämme lähi- ja pientuottajia ja yrittäjiä, kun tarvitsemme materiaaleja tai ulkoistettua apua johonkin.
2. Kaikki sisustukseen liittyvät mieliteot punnitsen tarkkaan. Uusia hankintoja tehdessäni laitan vanhan kiertämään. Ensi vuoden aikana hankintaan saa päätyä vain täysin ajaton, kestävä ja käyttöön tuleva tuote.
3. Ja sitten tosi konkreettinen lupaus: opettelen huonekalujen entisöintiä tavoitteenani olemassa olevien kalusteiden parempi hyödynnettävyys. Hyödyntämättömät tavarani laitan kierrätykseen.
Uuden Vuoden odotuksin,
