Rapuja ja aineellisia menetyksiä

Superihana viikonloppu takana. Perjantai-iltaa istuimme ystäväpariskunnan kanssa rapuja nauttien ja pojista toinen, mallia seniori, liittyi kavereineen seuraan myöhemmin illalla. Nuoriso viihtyikin kanssamme koko viikonlopun, mikä on aina suuri ilo. Tänä kesänä kun olemme olleet täällä pääosin kaksistaan Mikon kanssa. Laittelimme ruokaa yhdessä ja erikseen - ja puuhasimme pihatöissä yhdessä ja erikseen.

Isä, poika ja kaveri ryhtyivät pitkään työlistalla olleeseen puunkaatoon hankalassa paikassa keittiövajan takana. Vajan takaosaa lahottaa joka vuosi sinne puista tippuva lehtimassa, mutta puiden kaatoa olemme tarkoituksella suunnitelleet useita vuosia. Hankalaksi kohdan tekee rinne, josta kaatuva runko voi valua alas kohti vajaa. Nyt korkeaan varovaisuuteen tähtäävä menetelmä oli hioutunut valmiiksi:

Jatkettu, pitkä köysi tikkailla ensin kiinni kaadettavan puun yläosiin. Pojat riittävän kauas, eli kaatuma-alueen ulkopuolelle, ohjaamaan puun kaatosuuntaa köyden ja välissä olevan tukevan männyn avustuksella. Mikko kaatamaan puuta rinteestä. Se pitää suorittaa aika korkealta johtuen rinteestä. Ja turvallisuussyistä siten, ettei sahausta suorita ihan loppuun asti, jotta runko jää paikoilleen eikä tömähdä vajan seinää vasten ja kenties siitä sisään. Näin mallikkaasti kaato sujuikin.

Mutta miten käy ko. rungon, joka on kaikkein vaikeimmassa paikassa? Puu kaatuu toivotulla tavalla...

... mutta pyörähtääkin oksien heilauttamana sivusuunnassa ja lohkeaa kannostaan irti.

Ja tietysti, runko tipahtaa tuosta alas ja tömähtää lopuksi ei-toivotusti vajan seinään! Kuvasarjani loppuu tähän sattuneista syistä.

Runko löi seinää 30 cm sisään, mutta päätti matkansa kyllä nopeasti köydenkin kiristyttyä. Kuului räminää, kilinää ja sen jälkeen minun sadattelua ja sättimistä! Tajusin heti, että runko on pukannut sisällä emännänkaapin paikoiltaan. Tiedostin samalla seinällä olevat kaksi hyllyllistä vuosien varrella keräämiäni posliinilautasia! Viis itse seinästä, joka muutenkin on puoliksi laho, ajattelin.

Menimme varoen sisälle katsomaan aineellista katastrofia, enkä tuossa tilanteessa tosiaankaan ajatellut tätä postausta, että olisin ottanut yhtään kuvaa. Vaja itse oli tukevasti pystyssä, samoin kaappi. Lattia oli täynnä astioita ja sirpaleita. Jauhot, hiutaleet, siemenet ja jyvät niiden alla ja päällä.

Kun runko oli pilkottu seinän takaa pieniksi, aloimme siivota sisällä ja tehdä inventaariota rikkoutuneista asioista. Hyllyt seinällä kaapin yläpuolella olivat ihmeeksemme paikoillaan ja kaikki lautaset pysyneet siinä sekä säilyneet ehjinä. Huh, mikä onni!! Seinä oli työntynyt sisään, mutta seinälankut olivat yhtä poikkilautaa lukuunottamatta ehjiä. Seinän pystyi työntämään takaisin. Tuimme sen uudella lankulla haljenneesta kohdasta.

Muutama emännänkaapin päällä oleva pieni englantilainen posliinilautanen oli palasina lattialla, mutta ne eivät olleet onneksi vanhoja tai arvokkaita. Neljä vanhaa Iittalan 1/2 l:n lasikulhoa hajosi, mutta kaikki muut (kaikkiaan kaksi hyllyllistä) olivat ehjinä lattialla! Ehkäpä lasipurkkien sisältö, lattialle levinneet kuiva-aineet, olivat vaimentamassa niiden kahden metrin lentomatkaa. Suurimmat euromääräiset aineelliset tappiot kohdistuivat purkeissa olleisiin ruoka-aineisiin, jotka levisivät kaikki lattialle. Siltä räminältä, mikä sisältä kuului, en olisi uskonut meidän selvinneen näin vähällä vahingolla, mutta kolina tulikin kattiloista ja niiden kansista, jotka olivat alahyllyllä. Ne luonnollisesti pysyivät ehjinä. Uudet (vanhat) lasipurkit haluan rikkoutuneiden tilalle, joten tämä tietää käyntiä vanhan tavaran liikkeessä, mistä niitä saa.

Onneksi loput kaadettavat puut ovat helpommassa kohdassa rinnettä, joten hankalin on nyt hoidettu - tällä kertaa tyyli vain nyt oli tämä. Vaikka Mikko onkin jo kokenut puunkaataja, kaikkein tärkeintä on, että köydellä turvallisen etäisyyden päästä ohjaamalla voidaan täysin varmistaa oikea kaatosuunta, eli käytännössä taata henkilöturvallisuus.

Aluksi olin kauhuissani, kun luulin kaikkien posliinilautasteni hajonneen, mutta onneksi aineelliset menetykset tuntuvat kovin pieniltä. Jäin miettimään, että todella vähän meille on ylipäänsä mitään sattunut, eli yritämme kyllä varmistaa, varmistaa ja vielä kerran varmistaa, ettei mitään tehdä tuosta vaan mielijohteesta ja miettimättä. 

Varovaisesti vastedeskin,

Lapsia ja latoja

Saavuin yömyöhään kevään toiseksi viimeiseltä työmatkalta. Italiassa oli jo kuuma kesä, mutta onneksi pääsin äitienpäiväksi kotiin! Juniorilla alkoi aamusta kisat, mutta perheen miehet olivat varhain aamulla minun nukkuessani loihtineet ihanan, ylenpalttisen aamiaisen, jota en tässä kohtaa yhtään osannut odottaa: valkovuokkokimppu, kortti, lahja, kakku, halaukset (jopa teinipojilta) ja lattemuki muistuttivat, että olen maailman onnellisin äiti ja vaimo. Heräsin lyhyiltä yöuniltani tähän päivään ilolla. Maurokin villiintyi, kun yhtäkkiä kaikki tulivat halailemaan minua sänkyyn. Se antoikin mojovimmat pusut.

Lahjakirja meinasi hämätä. Päivän teemana ovat toki lapset, mutta tämä kirja lääkitsee latokuumetta. 

Kävin aamiaisen jälkeen ihailemassa pihalla valkovuokkomerta.

Pihoilla liehuvat tänään Suomen liput. Viime viikonloppuna katsastinkin juuri Idurissa siniristilipun ja Länsi-Uudenmaan viirin kunnon: siistit ja puhtaat.

Toivotan kaikille aurinkoa, iloa ja onnea äitienpäivän viettoon! Minä syvennyn lukemaan blogeja ja latokirjaa. Siinä sivussa jännitän pojan kisoja ja nautin ihanasta päivästä!

Pikku projekteja

Lipputankoprojekti eteni viikonloppuna siihen pisteeseen, että sain kuorittua puunrungon kokonaan. Harvinaisen suora runko muuten, täytyy todeta. Arvo sekin; netissä itse tehtyjä salkoja kehotetaan valmistamaan ihan jostain muusta puusta kuin haavasta, joten tiedä häntä, josko vielä koko juttu epäonnistuu. 

Seuraavaksi runko saa tässä vähän kuivua ja jossain vaiheessa aion hioa sen kokonaan. Kuoriminen otti koville yksipuolisen liikkeen vuoksi, joten tähän projekti nyt jämähti tältä erää. Lipputangosta tulee noin 11 metriä korkea, mutta nyt aloin miettiä, mahtaako se olla siltikään riittävän korkea. Pystytän tangon päätalon oikealla puolella olevalle kalliolle, mutta Suomen lipun kuuluisi tyynellä säällä roikkua yhä talon harjan yläpuolella. 

Kun aloin korjata kuorijätettä maasta, havahduin, että lastuthan toimivat hyvin sytykkeenä.

Lastut kuivuvat nyt saunassa.

Sitten toiseen pikku juttuun. Viime vuonna vanhoista hirsistä kyhäämäni kohopenkki tuli tehtyä liian varjoisaan paikkaan, joten salaattini eivät siinä menestyneet. Päätin poistattaa toisaalla olevan ruman ulkotiskialueeni ja pystyttää uuden tiskipaikan kohopenkkiin. Se kun on sattumoisin ihan saman kokoinen tiskiallaslevyn kanssa. Nyt tiskipaikka on kätevästi kesäkeittiön vieressä.

Tiskiteline on muuten löydös blogimaailmasta. Avauduin pari vuotta sitten telineen puutteesta ja eiköhän Huushollin Pepi rientänyt kertomaan, että hänellä olisi yksi myynnissä. Nyt se on siis minun :).

Päätin viime sunnuntain lounasvälipalalla kohottaa mieltä kattamalla arkisen aterian Idurin löydöksillä: posliinilautasilla, virkatulla liinalla ja vanhoilla laseilla ja arkiaterimilla. 

"Strömsö-lådanista", eli oikeasta ja toimivasta istutuslaatikostani löysin tämän kevään ensimmäiset ruohosipulit ja vaarinlaukat nuudeliaterian mausteeksi ja väripiristykseksi. Jipii.

 Sunday saldo: klapikasa. Vasemmalle lajiteltuna isommat saunahalot, oikealle pienemmät kamiinan pesään tarkoitetut klapit.

Mauro teki "rannanparannustöitä"

- tuosta pitää vielä vähän ottaa...

- pitäisiköhän vielä laajentaa muokkausaluetta…?



- voi ei Mauro, nyt saa riittää. Ei näytä kivalta ranta etkä sinäkään!

Tällaisia puuhia meillä viime aikoina! 

Huomenna lähden työmatkalle. Jos joku jättää tähän postaukseen kommentin, ilahdun sitten iloisesti palatessani :) Vastailu voi siis vähäsen kestää - toivottavasti ymmärrätte!

Ja mitä sanoi perhe?

Ennen leivoin paljonkin, mutta viime aikoina olen harmitellut ajan riittämättömyyttä tähän puuhaan. Eilen puuhasin pitkästä aikaa kaikenlaista, mitä vain sattui mieleen juolahtamaan, ja niinpä päätin ryhtyä ensimmäistä kertaa raakakakun valmistukseen. Saaressa ei ole uunia, kun on vain tuo kesäkeittiö, joten kypsennettävät leivonnaiset eivät tule siellä kyseeseen. Kokeilu liittyy siis tavoitteeseen saada vähän isompi kylkiäisrepertuaari kahvitteluhetkiin.

Asiassa kuin asiassa inhoan pilkuntarkkojen ohjeiden noudattamista, joten päädyin tässäkin tapauksessa soveltamaan useammista netistä löytämistäni raakakakkuresepteistä omani: pohjaksi tein manteli-taateli-kaurahiutale -massan; välikerrokseen laitoin cashew-pähkinöitä, hunajaa, avocadoa ja banaania; päälikerrokseen 1/3-osan välikerroksesta lisäten siihen mustikoita, kookossokeria ja aavistuksen rahkaa. 

Kakku oli 2,5 tuntia jähmettymässä pakkasessa, ja maistui ihan sikahyvältä!

Valitettavasti kakkupala lautasella ehti hieman sulaa, koska unohdin kuvata sen heti, heh heh ;)) Pahoittelut!  

Ne, jotka syövät kypsentämätöntä ja kuumentamatonta raakaruokaa ideologisista syistä, välttävät myös maitotuotteita raaka-aineena. Itse sallin mieluusti kakun koristukseksi ja täydennykseksi nokareen kermavaahtoa. Minulle tärkeintä ovat kakun superterveelliset, puhtaat raaka-aineet ja valmistus ilman uunia. Tulen varmasti tekemään näitä jatkossakin, sillä valmistus oli yllättävän helppoa!

Sivukommentti: Arabian lautanen on jokin aika sitten 1,70 eurolla tekemäni löydös kirpparilta.

Ja mitä sanoi perhe yhdestä suusta, kun huusin heitä syömään terveyskakkua? 

- Onks meidän pakko syödä tota? (Ilmeitä on harmi kyllä mahdoton kuvailla.)

- On. 

Ja mitä sanoivat, kun olivat varovasti hivuttaneet yhden lusikallisen kakkua suuhunsa? 

- Yllättävän raikas! (tämä useaan kertaan toistettuna) 

- Todella hyvää! (ja niin edelleen) 

Kyllä äiti taas tiesi ja sai käännytettyä kaikista trendeistä tyhmän tietämättömän perheensä ajan hermolle :).

Mitä parasta sunnuntaita kaikille!

Emalimukit

Kaikki lähti liikkeelle vihreästä emalimukista, joka on kuulunut tilan entiselle kalastajalle; päätin jo viime keväänä, että jokaiselle meille hommataan ikioma emalimuki, josta voi juoda aamukahvit ja muut juomat. Ja jos löytyy useampi muki niin, että kutakin on vain yksi samanlainen, saavat vieraatkin meillä käydessään valita itselleen hetkeksi oman nimikkomukinsa.

Kaikki muut ovat erilaisia, mutta poikkeus uniikkiuteen on kuvissa näkyvä punainen nelikko. Ostin ensin ison punaisen emalimukin kirppikseltä, jonka jälkeen Mikko löysi Idurin lähikaupasta sille neljä pientä kaveria. Ne hän toi minulle lahjaksi. Saatiin emaliset snapsimukit :)

Nyt mukeja on sen vihreän lisäksi kertynyt jo aika monta. Osa on uusia, osa vanhoja. Mukin voi napata mukaansa kesäkeittiön ovenpielestä. Rivistössä mukana on tuo alkuperäinen vihreä. Huomaan, että siitä ei ole tullut meidän perheessä kenenkään nimikkomukia. Se kuuluu kalastajalle.

(Pahoittelut muuten kuvien laadusta, kuppirivistöä kuvatessa oli liian jyrkkä vastavalo.)

Alla on hyvin tyypillinen kesäkeittiön arkikattaus. Varmaan jokin helppo pastaruoka tuossa on tulossa tarjoiluun. Syöjinä näköjään pojat, koska vasemmalle olen kattanut nuoremman pojan itselleen toivoman Nuuskamuikkus-mukin ja oikealle vanhemman pojan metsämansikka-aiheisen mukin. Metsämansikat liittyvät hänen syntymäänsä (lue täältä: klik), mutta hänelle itselleen mukin tärkein ominaisuus on kaiketi sen normaalia isompi koko.

Tykkään siitä ajatuksesta, että jokaisella mukilla on pieni tarinansa, vaikka olisi kuinka mitätön juttu kyseessä: mistä hankittu ja millä perusteella tai kuka meistä sen halusi. Mitäköhän se tarkoittaa, että kalautin vahingossa yhden marketista ostetun mukin hajalle? Se ei ollut erityinen meistä kellekään; hankintana hetken mielijohde. Tarina ei kai kantanut sitä pidemmälle. Täytyy käyttää parempaa harkintaa jatkossa, jos emalimukivarantoa täydennetään. 

Käteviä nämä ainakin ovat. Ne voi laskea suoraan rantamökin kamiinan liedelle ja lämmittää kupissa kuumat kaakaot ja mehut. Nyt olisi juuri sellainen juomanlämmityskeli, mutta näin kotioloissa mennään muilla menetelmillä ja kattauksilla.

Pysytelkäähän lämpiminä!

Pala Iduria

Tämä päivitys taitaa olla esteetikoille. Ensi vuoden ekassa päivityksessä puolestaan luvassa karumpaa kamaa, kun käyn läpi ensi vuoden korjausta vaativat nurkat. Huokaus, ei mietitä niitä vielä.

Olisimme voineet lähteä Iduriinkin, mutta nyt päätimme viettää Uuttavuotta illallisen merkeissä kotona, ja olemme kutsuneet muutamia tuttavapariskuntia vieraaksi. Olemme nimittäin olleet kaiken vapaa-ajan niin täysillä Idurin kimpussa ja muutoin käpertyneet lähinnä neljän seinän sisään lepäämään, että tällaiset juhlien järjestämiset - ja välillä myös muiden juhliin osallistumiset - ovat jääneet valitettavasti todella vähiin. Nyt tuntuukin erityisen kivalta. Veikkaanpa, että projektimme tulee olemaan yksi illan puheenaiheista, koska monet ovat aidosti kovin kiinnostuneita. Ja sehän minulle sopii, heh, saan puhua Idurista!! Ei vaiskaan, yritän hillitä itseäni, etteivät muut kyllästy.

Lupasin kertoa, kun keksin vanhoille suolavedessä patinoituneille verkkopainoille käyttöä. Jos haluat katsoa kuvat, missä painot alunperin olivat, löytyy aiempi postaukseni täältä: klik. Toin ne tänään saaresta, ja Uutenavuonna ne tulevat olemaan arvokkaassa uudessa käytössä:

Plaseerauskyltit herättänevät huomiota, ja moni ehkä arvaa, mistä ne ovat peräisin. 

Yhdet vieraat ovat myös 'naapureitamme' viereisestä saaresta ja heidän sukuaan asuu paljon lähistöllä. Tämän pariskunnan kanssa tulee taatusti puhua pälpätettyä kaikenlaista seutuun ja naapurustoon liittyvää. Olemme tunteneet pitkään ihan muuta kautta, mutta naapuruus on lähentänyt meitä. Annoin kesällä heidän vauvalleen päätalostamme löytyneen vauvan tyynyn ja tyynyliinan lahjaksi. Oli ilo antaa se ihmisille, jotka osasivat sitä kovasti arvostaa juuri alkuperänsä takia.

Nyt raapustelemaan kyltteihin vieraiden nimiä ja kattausta valmistelemaan! Juhlien jälkeen laatat saattavat päätyä taas muuhun käyttöön. 

Ainiin, pitäisihän myös miettiä, tekisikö jotain Uudenvuoden lupauksia. Vilkaisin viime vuoden lupauslistaani (lukaise täältä: klik), ja se tuntuu edelleen tärkeältä, mutta ei enää niin ajankohtaiselta. Olen nimittäin sisäistänyt jokaisen noista kolmesta lupauksestani ihan normaaliksi perusajatukseksi ja esimerkiksi osoittanut itselleni kykeneväni - riittävällä tasolla - huonekalujen kunnostukseen. Hyvä niin, ei tarvitse mitään suurempaa pistoa tuntea sydämmessään :) Nyt vain uusia lupauksia miettimään...

Upeaa Uuttavuotta kaikille!