Fiilistelyä ulkosaaristossa

Ulkosaariston valo, sävyt, muodot ja äänet ovat sielunmaisemani. Kuvat kertovat paremmin kuin surkeat sanalliset yritykseni kuvailla kokemustani siitä, että missään muualla en tunne oloani niin seesteiseksi. Jos "eheytyminen" ei olisi niin raivostuttava sana, olisin laittanut sen otsikkoon, koska sellainen olotila minulle näistä postauksen tunnelmista tuli :). 

Olemme hyödyntäneet mahdollisuutta retkeillä lähisaariin ihan liian vähän, mutta nyt päätimme olla jatkossakin vähän aktiivisempia sen suhteen. Mauron poissaolo kaihertaa joka päivä taustalla ajatuksissa. On hyväkin poiketa omista rutiineistaan ja ryhtyä vaan tekemään asioita. Jätän tästä päivityksestä myös ihan tarkoituksella pois kaiken muun, mitä tilalla olemme tehneet ja palataan niihin taas seuraavalla kerralla. 

Kävimme ensin Jussarössä kävelylenkillä ja kuvaamassa yksityiskohtia. Kuvaamisesta on jokin aika sitten tullut yhteinen harrastuksemme. Se on kivaa, koska näin minäkin pääsen joskus kuviin, kun en ole ainoa kameran kanssa kulkija :). Mikko on harrastanut kuvaamista nuorena enemmänkin, minä vasta blogin myötä opetellen. 

Jussarön jälkeen kävimme katsomassa Färgeriet-nimisellä luodolla olevaa pookia, pientä majakkaa. Luodolle voisi rantautua joskus täysin tyynellä säällä. 

Kierrettyämme pookin rantauduimme viereiselle luonnonvaraiselle saarelle nimeltä Västergadden, kun siitä löytyi hyvä suojanpuoleinen rantautumispaikka. 

Terveiset saariston syleilystä ja mitä kauneinta kesää kaikille,

Kysymyksiä elämästä

Sain vuosi sitten (!!!) haasteen Kotonasi-blogin Annukalta vastata 24 kysymyksen haasteeseen. Se oli minusta niin kiva, että aloitin vastailun, mutta hei, 24 kysymystä, onhan se paljon, joten kun 12 kk on kulunut, olen saanut jopa vastattua muutamaan kysymykseen kuukaudessa, heh. Okei okei, vähän laiskaa, mutta tässä vihdoin postaus! P.S. Kuvat ovat alkuvuodesta ennen veneen myyntiä, eli eivät tältä viikonlopulta, vaikka veikkaan, että saaressa näyttää juuri nyt tältä.

Mitä rakastat?

Tehdään heti selväksi se, että perhe on suurin rakkauteni, joten jotta säästyn sen jankuttamiselta jatkossa, se on sanottu nyt hyvin painokkaasti. Ei ole mitään muuta tärkeämpää, ja luulen, että se on blogista jo aiemminkin välittynyt :).



Missä olet tosi hyvä?

Uskoakseni olen nopea oppija. Aiemmin kuitenkin myös unohdin nopeammin, koska ruuhkavuodet ja koska ylikuormitus kaikessa. Nyt on onneksi parempi tilanne ja oppiminen on kiva perusvire elämässä. Tarvitsen oppimiseen kuitenkin äärimmäisen paljon motivaatiota. Jos päätän jotain oppia, uskon siihen, että tietoa keräämällä voin omaksua asioita helposti ja omaa harkintaani käyttäen voin soveltaa uutta tietämystä käytäntöön.

Mikä tai kuka saa sydämesi lyömään nopeammin?

Populismi ja mielipideasioiden sokea oikominen saa sydämeni lyömään tiheämmin kiukusta. Tennispeli puolestaan jatkuvine spurtteineen on älyttömän hyvää sykkeennostatusta. Mutta jos puhutaan sellaisesta positiivisesta sydämenlyönnistä, niin vaikkapa se, kun näen jonkun ihanan ihmisen pitkästä aikaa, sukulaisen tai ystävän. Minulla on lähtökohtaisesti ollut viime aikoina liian vähän aikaa sosiaalisille suhteille, minkä aion nyt korjata, kun ruuhkavuodet ovat ohi.

Kuka saa sinusta parhaat puolet esiin?

Kyllä se on rakas aviomieheni - silloin kun ei onnistu kaivamaan esiin kiukku-Pilviä ;). Mikko on aina kannustanut ja tukenut ja saanut minut loistamaan kohdissa, joita olen pitänyt itselleni vaikeina haasteina. Hän on suuri apu ja tuki, koska epävarmuuden hetkinä hän palauttaa uskoni itseeni.



Mitä haluaisit oppia?

Olen miettinyt, että jossain kohtaa olisi kiva ottaa uusi harrastus ja keramiikan tekemisen kiinnostaisi. Mutta elämä yleensäkin on jatkuvaa oppimista ja haluaisin oppia vielä paremmin olemaan tässä ja nyt. Etenkin silloin, jos jokin asia ei ole omassa "vallassani" enkä voi sille mitään, olisi kaikkein parasta osata silloin päästää irti ja olla vaan.

Mistä haluaisit tietää lisää?

Luin juuri kirjan telomeereistä ja siitä, miten ihminen voi solutasolla vaikuttaa terveyteensä. Juuri nyt olen kiinnostunut lukemaan tutkimuskirjallisuutta terveydestä. Myös sähkö- ja biokaasuautoista haluaisin tietää lisää, mutta en jaksaisi oikeastaan opiskella asiaa itse. Olisi hauskaa, jos joku luennoisi lyhyesti ja ytimekkäästi faktat näistä ;).

Onko sillä väliä viiden vuoden päästä?

Sillä on kyllä väliä, mitä viiden vuoden päästä elämässäni on. Toivottavasti ainakin kaikkein tärkein on tallella, jos ei muuta.



Mitkä unelmasi olet saavuttanut?

Suurin unelmani on ollut jo parisenkymmentä vuotta elää siten, että joka hetki tuntuisi olevan parempi kuin mennyt. Nuorempana huomasin erään ystäväni haikailevan menneisyyteen ja päätin, että yrittäisin itse elää tietoisesti siten, että huominen tuntuu aina eilistä paremmalta. Tämän unelman olen mielestäni yleisellä tasolla saavuttanut, eli en tietenkään päivittäin ajattele tätä ja vertaa yksittäisiä päiviä toisiinsa. Olen kuitenkin elämässäni stressannut ihan liikaa, jo lapsesta asti ja olen halunnut muuttaa tämän. Fiiliksen parantuminen ajan myötä on seurausta oman ajatteluni kehittymisestä, ei todennettavasta kehityksestä kohti parempaa. Elämässäni olen läpikäynyt monia vaikeita vaiheita (joista hyvin harva tietää), mutta niistä kaikista huolimatta olen kokenut aina riittävässä määrin kiitollisuutta enkä sillä hetkellä ole täysin musertunut ongelmien alle. Olen onnekas, kun olen selvinnyt. Ajattelen niin, että tänään on hyvä, mutta vuoden päästä vasta onkin :). Tämä ajatus saa minut pysymään kiitollisena elämästä ja nousemaan sängystä huomennakin sekä olemaan katsomatta liikaa peruutuspeiliin.

Missä tilanteessa olit vuosi sitten? Entä viisi vuotta sitten?

Vuosi sitten olin toiveikas, että perheessämme asiat järjestyvät muutaman sitä edeltävän stressaavan vuoden jäljiltä (niin, en ole täällä blogissa halunnut valottaa elämämme matalia pohjavireitä tai niiden syitä pitääkseni blogin ja oman mieleni lipun korkealla, mutta kaikki on hyvin nyt) ja että oppisin entistä paremmin fokusoimaan hyviin asioihin eteen tulevista haasteista huolimatta.

Viisi vuotta sitten murehdin jotain muuta: töihini liittyviä asioita ja tuolloin juuri päätin, että asioiden on muututtava: Minun tulee muuttaa työnteon tahtiani, ruokavalioni, opetella pysähtymistä ja palautumista, tuntea itseni paremmin ja nukkua paremmin, jotta jaksaisin paremmin ja pystyisin nauttimaan asioista tässä ja nyt enemmän. On hienoa huomata, että näiden asioiden työstäminen on todellakin tuottanut tulosta. Viisivuotinen on ollut isoa elämänmuutosta. Onneksi havahduin.



Mikä on sinulle todella tärkeää?

Oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Mitä vaan voi tapahtua ja olen valmis hyväksymään ikävätkin asiat, mutta epärehellisyys tai totuuden salaaminen saa minut menettämään arvostuksen ja kiinnostuksen tällaista tahoa kohtaan. Tuollainen "kauhuskenaario" on kohdannut minut ehkä joskus kauan kauan sitten. Minusta ainakin tuntuu, että itse toimimalla rehellisesti ja oikeudenmukaisesti saa samaa osakseen.

Mitä tekisit, jos et voisi epäonnistua?

Hyppäisin benjihypyn. Mutta koska pelottaa ihan sikana, että se köysi katkeaa ja kuolen tuon epäonnisen tapahtuman seurauksena, en tule koskaan hyppäämään :).

Kenen mielestä olet kaunis?

Luultavasti Mauron, koska kukaan ei ilahdu niin systemaattisesti minut nähdessään kuin hän ;).



Kuka rakastaa sinua?

Uskon, toivon ja väitän, että pojat ja mies. Nuorten täysi-ikäisten poikien ja äidin hyvä suhde ei ole minulle itsestäänselvyys. Lukuisista pienistä, viikoittaisista asioista huomaan, että olen heille tärkeä :). Ja mitä aviopuolisoon tulee, kai se minua rakastaa, kun kenenkään ei tarvitse pakosta näinä päivinä olla yhdessä, jos lapsetkin on jo aikuiset :). Meillä on voittopuolisesti hauskaa yhdessä, jaamme asiat toisillemme, meillä on samansuuntaiset unelmat ja arvostamme samanlaisia asioita. Sielunkumppaneita ollaan. Avioliittovuosien aikana olemme oppineet Mikon kanssa katsomaan toistemme huonoja puolia läpi sormien ;).

Miten muuttaisit maailmaa, jos kaikki olisi mahdollista?

Kieltäisin näköalattoman someraivon, mustavalkoisen ajattelun ja ns. yksisilmäisen "oikeassa olemisen", johon sortuu niin konservatiivinen leiri kuin vihervasemmistokin. Fiksutkin ihmiset syyllistyvät käsittämättömään suvaitsemattomuuteen, kun alkavat laukoa jyrkkiä mielipiteitään. Moni ei pidä itseään populistina, mutta siihen maailma on mennyt. Missä on sivistynyt keskustelu? Sitä kaipaan, vaikka vastapuolella olisi eri tavalla asioista ajatteleva ventovieras.

Miksi sinut kannattaa tuntea?

Apua, miten vaikea kysymys. Ehkä siksi, että olen kiinnostunut asioista ja heittäydyn mielelläni monenlaisiin keskusteluihin: asia- tai tunnepitoisiin, vakaviin tai turhanpäiväisiin. Avaudun pienessä porukassa asioistani aika nopeasti. Perheen asioista kerron usein joidenkin hassujen kömmähdysten tai keskustelujen kautta. Takana voi olla jokin huolenikin - vaikka pojista - mutta pienen vitsailun lomasta voi lukea välittämiseni ja pääpointtini. En vain halua ladata asioitani pöytään "itkien" ja tunnelman pilaten, vaan henkilökohtaisiakin asioita on usein helpompi tarkastella vähän "etäältä", huumorin kautta. Vastauksena kysymykseen: keskusteltavaa varmasti riittäisi!

Milloin viimeksi teit jotain uutta?

Reilu vuosi takaperin kävelin korkealla pelottavalla vuorella, jonne en olisi koskaan uskonut uskaltavani mennä, mutta meninpähän vain.

Kohteletko muita kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan?

Toivon niin, koska yritän olla hyvä ihminen, mutta en ehkä aina onnistu tässä. Joskus koen huonoa omaatuntoa siitä, miten olen joskus kohdannut jonkun, mieli kiinni omissa kiireissäni. 

Onko jotain, mistä sinun kannattaisi päästää irti?

En keksi mitään! Elämässäni ei ole turhia ihmisiä, harrastuksia, velvoitteita, jyrkkiä mielipiteitä eikä juuri enää turhia tavaroitakaan. Omia elämäntapojani olen koulinut rankalla kädellä viitisen vuotta, joten mitään suurta pahettakaan ei tässä enää tule harrastettua. Yksinkertaisesti: haluan pitää kaiken, mitä elämässäni on. Se, miten asiat elämässäni muuttuvat, vaativat vastedeskin hienosäätöä, mutta ei täydellistä luopumista.

Mikä yksi asia sinun kannattaisi muuttaa heti, jotta voisit paremmin?

Työkalenterista pitäisi ehdottomasti raivata enemmän tilaa ajatustyölle, jolloin tulisi tunne, että saa tehdä työnsä edes joskus rauhallisella tahdilla.

Ketä varten pukeudut?

Ehdottomasti itseäni varten. Eihän tähän ole mitään muuta vastausta! Tai no... omalla pukeutumisella kunnioittaa tietysti myös vastapuolta, eli jos vaikka mennään juhlistamaan jotakuta, niin totta kai pukeudutaan asianmukaisella tavalla hänen vuokseen.

Millaiseksi vaatteesi saavat sinut tuntemaan itsesi?

Itsevarmaksi olisi liian painokas sana, mutta se ensimmäisenä tuli mieleeni. Oikeastaan silti syvällisemmin koen niin, että osuva pukeutuminen saa minut olemaan sinut itseni kanssa tilanteessa kuin tilanteessa. Vaatteet ovat uniformu, jota vaihtelemalla solahtaa genrestä toiseen. Työtilanteissa pukeutuminen auttaa asian edistämistä, mutta yhtä lailla jumppatrikoot ja untuvatakki kauppareissulla ovat paras asu olla oma itseni siinä tilanteessa, vaikka vastaan kävelisi kuka.  

Viekö tämä unelmiasi kohti?

Öö…tämä tapa elääkö? Jos kysymyksellä tarkoitetaan sitä, niin uskon kyllä, että joo. Kuljen tällä hetkellä eteenpäin omaa itseäni paremmin kuunnellen kuin ennen. Vai, tämä kyselykö? Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan omia mielipiteitään ja tämäkin kysely syvällisesti ajateltuna laittaa pohtimaan arvojaan. Eli tähänkin: kyllä.

Millaiseksi saat muut ihmiset tuntemaan itsensä?

Toivon, että kykeneväksi ja tärkeäksi. Haluan kannustaa lähelläni olevia ihmisiä näkemään asioiden valoisat puolet, omat kykynsä vaikuttaa asioihin ja sen, että he ovat kiinnostavia omana itsenään. Tämä on kyllä vaikea juttu, joten en todellakaan varma, onnistunko tässä yhtään, mutta ainakin kahdesti olen onnistunut, eli kasvattamalla terveen itsetunnon omaavat, itseensä uskovat lapset, jotka tietävät, että heistä välitetään.

Oletko oman elämäsi ohjissa vai tapahtuvatko asiat sinulle?

En usko juuri puhtaaseen sattumaan tai kohtaloon vaan siihen, että ihminen itse rakentaa elämänsä ainekset. Uskon, että valinnoillani on suuri merkitys siihen, mitä tapahtuu isossa kuvassa. Toki yllättäviäkin asioita tapahtuu, mutta ne eivät muuta isoa kuvaa ratkaisevasti, vaikka tapahtumahetkellä voisivat tuntua suureltakin ”jysähdykseltä”. Kaikella on tarkoituksensa siksi, että on juuri itse ollut kulkemassa jotain asiaa kohti.

Upeaa naistenpäivää ja alkavaa viikkoa kaikille,

toivottelee,

   

P.S Huomasin, että fontti on muuttunut postauksessa matkan varrella. Enpä taida osata sitä korjata, joten tällä mennään nyt!

Kunnostajan oivalluksia

Muistanette, että uskaltauduin kirjoittamaan kunnostamisesta jutun lehteen. Kiitos kaikille, jotka kannustitte tarttumaan saamaani ehdotukseen! Nyt paljastan, että kyseessä on Antiikki&Design ja kyseinen numero 3/2019 on ilmestynyt. Jännittävää! Lehdessä on 3 x Kunnostus -teema ja minun juttuni on yksi näistä. Vaikka epäröin jutun kirjoittamista, se sujui lopulta mutkattomasti. Tyyli löytyi keskustelussa päätoimittajan kanssa ja kun kirjoitin vilpittömästi itselleni tärkeistä asioista omien kokemusteni kautta, selätin sillä sen tuskan, että neuvoisin liiaksi. Ja totta puhuen, blogia kirjoittaessakin tulee jaettua kokemuksiaan muille, joten ei lehtijuttu loppujen lopuksi hirmuisesti näistä rustauksistani poikkea :). En silti vielä ajatellut luopua varsinaisista päivätöistäni tai edes siirtyä sivutoimisesti toimittajaksi, mutta tämä oli oikein kiva kokemus. Kiitos Antiikki&Design -lehdelle!

Melko nopeasti löysin minulle tärkeät, seitsemän keskenään hyvin erilaista asiaa, joista halusin jutussa kertoa.

Jutussani Kunnostajan 7 oivallusta, kirjoitan:

1. rohkeudesta tarttua uusiin, itselle vieraisiin ja opeteltaviin asioihin
2. arvomaailmasta vanhan kunnostamiseen liittyen
3. tyylivalinnoista
4. vanhan vaalimisen edullisuudesta ja käytännöllisyydestä
5. rutiininomaisesta, sinnikkäästä työskentelystä
6. siitä, että jokainen on oman yksilöllisen kohteensa paras asiantuntija
7. työmaan siisteydestä

Kuvat jutussa ovat itse ottamiani ja blogissakin vuosien varrella nähty. Pilke silmäkulmassa annoin julkaista itsestäni kesäkukkakuvan (jonka itse asiassa on Mikko ottanut). Vaikka kuva on ihan hyvä, tällainen "herttainen tyylilaji" itsestäni lehdessä julkaistuna naurattaa minua tosi paljon. Mutta minkäs teet, ei ollut valinnanvaraa, kun on itse aina kameran takana. Tähän piti saada kuitenkin vähän edustavampi kuva kuin sellainen, missä olen sahanpurun, maalin tai hien peitossa. Niitä kyllä olisi ollut!

Jutun myötä huomasin, kuinka muutama näistä aiheista on oikeastaan jäänyt blogissa katveeseen. En ole juurikaan kirjoittanut esimerkiksi työnteon rutiineista ja pyrkimyksistämme tietynlaiseen  säännönmukaiseen päivärytmiin. Siitä voisi kirjoittaa joskus syvällisemmän päivityksen.

Toinen asia, jonka nostin listalleni, on työmaan säännöllinen siivous. Olipa nimittäin työn alla oleva projekti kuinka iso tai pieni tahansa, siivous on tosi tärkeä osa remontin etenemistä. Tämä on mielestäni täysin aliarvostettu asia! Periaate pätee pienempiinkin projekteihin, kuten noihin verhoilutöihin, joita teen. Kun en omaa erillistä työhuonetta, on mielestäni tosi tärkeää, että aina työrupeaman päätteeksi siivoan kaikki jäljet pois. Näin sekä eläminen keskeneräisen projektin kanssa että työn jatkaminen on miellyttävämpää.

No, nyt on heti tunnustettava, että kevään koittaessa joudumme paikkailemaan syksyn tekemättä jättämisiä ja aloittamaan tämän kauden työt saaressa juurikin edellisen vaiheen siivouksella! Kun päätalon ulkovuoraus viime syksynä valmistui, emme yksinkertaisesti enää jaksaneet sortteerata kaikkea purkujätettä ennen talven tuloa. Joskus käy näinkin, että voimat vain ehtyvät. En soimaa meitä, koska tänä talvena tuntui aika pitkään, että koko työmaa ottaa päähän. Viime kesä oli meille tosi raskas: ikävää purkutyötä superhelteessä ja päiväkausien siivoamista. Osan purkumateriaaleista saimme siivottua talkoiden avulla, mutta osa siis jäi vielä tälle vuodelle. Täytyy toivoa, että talven lepo on auttanut ja saamme asap siivottua talon vierustan kaikesta sinne kuulumattomasta.

Kuvissa purkujätteet ovat kivasti lumipeitteen alla. Alla olevan kuvan oikeassa alakulmassa näkyy talven myrskytuulessa kaatunut pihakeinu jalat taivasta kohden.

Siivottu ympäristö on minulle ihan a ja o - varsinkin tässä muuten kauniissa saarimiljöössä. Jokainen epäsiisti asia ärsyttää suunnattomasti. En ole mikään siisteysfriikki, mutta jotenkin tämä meidän tila alkaa näyttää heti niin kaoottiselta, kun jokin kohta on sekaisin. Ja ehkä epäsiisteyden huono sieto tulee myös siitä, että projektimme on niin pitkä. Voi olla, että alussa siedin röykkiöitä paremmin (oli pakko), mutta nyt huomaan häiriintyväni niistä koko ajan enemmän ja enemmän.

Kevään työt lähtevät siis liikkeelle vähän miinuksen puolelta, kun ensin vain siivotaan edellistä vaihetta. Mutta eiköhän sen jälkeen saada taas hyvä inspiraatio itse kunnostamiseen. Ensimmäisenä edessä on sisätilojen lattioiden rakentaminen.

Kevät on siivouksen aikaa, parempi suosiolla orientoitua siihen!

Suosittelee,

Kevyet tuliaiset

Suhahdimme aivan toisenlaisiin maisemiin kevättä odottelemaan. Asuimme Mikon kanssa Roomassa joitakin kuukausia vuonna 1998, eli ennen poikien syntymää ja suunnittelimme tulevaisuuttamme. Monta hyvää suunnitelmaa syntyikin, mm. kaksi poikaa ihan konkreettisena esimerkkinä ;). Ihana paikka käydä nostalgisoimassa vanhoja aikoja. Meillä on edelleen tapana matkustaa Roomaan mieluiten budget-hengessä: matkatunnelman loivat pieni vaatimaton yksiö, jossa kokkailtiin torilta ostettuja kausivihanneksia ja käsintehtyä pastaa, pitkät päiväkävelyt, piipahdus vanhassa kantabaarissamme sekä muutamat illalliset kansanravintoloissa kaupungin laidalla.

Joka sunnuntain megalomaaniset Porta Portesen markkinat olivat myös aivan pakollinen käyntikohde. Roomalaiset rakastavat kruusattua, runsasta tyyliä ja siksi lähinnä kiertelimme markkinoilla tunnelman vuoksi. Paikan päällä kaikki upeat ja edulliset stukkoesineet tai koukeroiset kehykset näyttävät tavallaan houkuttelevilta, mutta heti kun miettii jotain sellaista osaksi omaa, yksinkertaista tyyliä, on vain huokaisten unohdettava mahdollinen äkillinen mieliteko. Porta Portese tarjoaa kuitenkin kilometrikaupalla kaikkea krääsästä antiikkiin ja vaikken mitään varsinaisesti etsinyt, jotain siltikin tarttui mukaan. Hyvänä ohjenuorana oli lupa hankkia vain jotain käytännöllistä. Ja kun oltiin matkassa vain yhden ruumaan menevän laukun kanssa, oli selvää, että tuliaiset saivat olla vain jotain pientä ja kevyttä.

Tässä hymyilen leveästi bongattuani läjän vintage-peilejä. Peilikokoelmani sai tietysti täydennystä.

Ja kuten oikeasta reunasta huomaa, jymähdin myös penkomaan vanhoja liinoja, jotka maksoivat 50 senttiä kappaleelta.

Mm. tämä sipulinkuvin kirjailtu sievä liina lähti mukaani

Messinkiset koukut olivat hyvä löytö. Olen suunnitellut koukkujen ostoa ihan uutena, mutta hinta on aina pysäyttänyt ostoaikeet. Nyt sain koukut kympillä.

Ja tässä peilikokoelmaani valitsemani yksilö. Fasettihiotun peilin kehys ei ole aitoa hopeaa, mutta varusteltu kauniilla koristelulla niin etu- kuin takapuolelta.

Ostosten lomassa tulee esiteltyä myös ainutlaatuinen kuvauskohde, jossa poseerasimme itsekin vuoron perään: Birgittalaisluostarin kattoterassi. Kävimme luostarissa markkinoiden jälkeen sunnuntailounaalla ja ihailemassa aurinkoista Roomaa kattojen tasalla.

Jostain pienestä kulmakaupasta ostimme myös seniorille Pedrini-merkkisen mutteripannun omaan uuteen kotiinsa, jonne muutto on hänellä ensi kuussa käsillä. Ja nuo muut osat ovat meidän käyttöömme saareen, jossa käytössämme on vanha, pärskäyttelevä mutteripannu ja kaasuliesi. Juniorille tuli hankittua tuliaisiksi kalsareita, mutta niistä en katsonut tarpeelliseksi ottaa kuvaa :).

Matkaterveisin,

Minäkö ahkera?

Olen miettinyt kovasti koko sydäntalven, miksi motivaationi tulevaa rakennuskautta kohtaan ei ole vieläkään herännyt. (Onneksi on vielä aikaa.) Olen hakenut myös motivaatiota sohvan kunnostamisen jälkeen kahden tuolin laittamiseen. Se olisi aika nopea juttu, mutta kun ei vaan jaksa. Pari postausaihettakin on ollut mielessä, mutta kun en ole saanut itsestäni irti niiden kirjoittamiseen. Sen verran minusta sentään löytyi aloitekykyä, että hain ikälopulle, työstään irtisanoutuneelle polakille asiantuntija-apua.

Tämä polakki on ehtaa itäeurooppalaista laatua oleva ompelukoneeni, jonka sain 15-vuotiaana vanhemmiltani lahjaksi. Se oli jo silloin käytetty. Ilman mitään huoltoja se on siis kestänyt näihin päiviin asti. Iloitsin, kun se oli vielä korjattavissa - ja siitä, että löytyi vielä paikka, jossa tällaisia ydinsodankin kestäviä koneita korjataan!! Firma on nimeltään Espoon kone Oy. (Mahtava nimi, taas muodikas!) Suosittelen käymään ihan turistimatkalla, vaikkei korjattavaa ompelukonetta omistaisikaan. Kun paikan löytää hieman autioituneen Tapiolan Heikintorin yläkerrasta, luulee eksyneensä eksoottisen maan huoltobasaariin, jossa yhteiskunnan modernisaatio on vasta alkumetreillä. 

Nyt olisi siis ompelukone odottamassa useamman vaatteen korjausta ja jossain mielen sopukoilla muhii ajatus uuden päiväpeiton ompelusta, mutta en saa itsestäni mitään irti. 

Kuulen usein minulle sanottavan, että kylläpä olet ahkera ja miten ihmeessä ehdit tehdä kaiken, mitä teet. Tjaa. Tätä mielikuvaa itsestäni en ole ainakaan yrittänyt istuttaa muihin. Olen tehnyt vain sen, mitä jaksan ja haluan. Julkisesti tunnustankin tässä, että en ihan oikeasti ole ahkera. Olen juuri nyt hyvin saamaton. Hyvä, tuli korjattua virheellinen mielikuva. 

Harmittaa, kun ei ole motivaatiota, vaikka oikeasti taidan tietää syyn. Huomioni on nyt muualla: painonhallintajutuissa ja urheilussa, jotka sujuvat kyllä mallikkaasti. Koen pieniä edistysaskelia ja tunnen olostani iloa joka päivä. Ja töissäkin on kaikenlaisia projekteja meneillään. En siis ole mitenkään labiilissa tilassa, vaikka edellä kuvattu siltä vähän kuulostaakin. Kaiken muun kanssa joudun vaan jotenkin pinnistelemään tällä hetkellä aika paljon. Ehkä kyse on siitä, että uudet elämäntavat eivät ole ihan vielä menneet dna:han. Ehkä vielä tulee hetki, kun niiden akuutin miettimisen sijaan tekee taas mieli keskittyä muuhun. Toivotaan, koska se tunne, kun on innostunut esimerkiksi käsillä tekemisestä, on ihana. 

Välillä mietin, onko työmaamme suuruus saanut tämän aikaan: iskeekö maitohapoille nyt, kun ollaan kalkkiviivoilla talon kanssa?! Jos nimittäin näin olisi päässyt käymään, pitänee siirtyä keväästä eteenpäin täysipäiväiseksi työnjohtajaksi ja palkata saareen siivooja, keittäjä ja apulainen Mikolle. 

Nyt vaan lepäillään, hengitellään ja seurataan tilanteen kehittymistä,

   

Elämäni kuntoon?

Olen aina talvisin postaillut rakennusprojektin ollessa tauolla hyvinvointiprojekteistani. Nyt on käynnissä jo kolmas talvi, kun yritän taas pikkuisen petrata syömiseni, jaksamiseni, ajanhallinnan ja esimerkiksi unen kanssa. Kaikki tähtää yhteen ja samaan asiaan: hyvään oloon.

Olen ahminut aikalailla tietokirjallisuutta, elämäntapaoppaita ja podcasteja näistä aiheista ja pikku hiljaa alan ymmärtää, mitkä valinnat elämässäni itselleni ovat parhaita. Ihan kaikkea lukemaani tai kuuntelemaani en tietenkään kritiikittä sulata. Mutta ahmin tietoa siksi, että hyvä olo kannustaa eteenpäin.

Yritän siirtää käytäntöön pieniä asioita yksi kerrallaan - suorittamisesta olen jo onneksi osannut luopua - ja täytyy sanoa, että kolmessa vuodessa elämänlaatuni on kyllä huomattavasti parantunut. Suurin muutos on tapahtunut ehkä siinä, että ainaisena huonona nukkujana en ole koskaan nukkunut niin hyvin kuin viimeisen vuoden aikana. Olen ihan ihmeissäni, että olen tosiaan onnistunut tässä! Mutta kolme vuotta on kulunut asiaa työstäessä ja kaukaa olen joutunut lähtemään liikkeelle: kaoottinen kalenteri tai ylitunnollisuus ovat vaikkapa niitä seikkoja, joista tässä on opeteltu pois. Näiden ja muutaman muun muutoksen, kuten ruokavalion, seurauksena ihminen siis nukkuu paremmin ja on motivoitunut oppimaan lisää!

Ihan viime aikoina olen siirtynyt seuraavaan aiheeseen ja erityisesti kiinnittänyt huomiota  liikkumiseeni ja painonhallintaan. Kaikista terveellisistä elämäntavoistani huolimatta huomasin nimittäin tuossa vuodenvaihteessa, että herregud, olen kerännyt lyhyessä ajassa useamman kilon painoa! Se ei ole tullut mässäilemällä tai sohvalla maatessa, vaan jotenkin ihan täysin salakavalasti pähkinöitä popsien ja öljyillä lotraten. Tai ylipäänsä vain liian isoista annoksista. Vai onko jokin muu syy?? Hitsi!

Nyt ajattelin postata aiheesta, kun tilastojen mukaan tammikuun keventäjät ovat jo repsahtaneet ja voin todeta, että en onneksi kuulunut heihin, kun vieläkin jaksan, heh. En ole joutunut laihduttamaan sitten lasten syntymän, joten tämä on pitkästä aikaa ihan uutta. Seniori punnitsi Mauronkin ja hups, sillekin oli kertynyt kiloja alla olevan kuvan hetkestä. Sellainen emäntä kuin koira: ei ylipainoa, mutta vähän kevyempi olisi parempi.

Järkevä ääni minussa käskee pudottamaan painoa mahdollisimman kestävällä ja hitaalla tavalla ja niin, että samalla saisin lihaksistoa pikkuisen vielä kasvatettua. Kyse on ihan pikkuisen ulkonäöstä, mutta enemmän siitä, että vanhenevalla naisella (ai kamala, mikä ilmaisu) lihasmassa on yksi takuu terveyden, hormoonitasapainon ja aineenvaihdunnan ylläpitämiseksi.

Olen jo monta kertaa alkuvuoden aikana saanut itseni kiinni kärsimättömyydestä: Höh, miksi paino tippuu niin hitaasti, tuskailen. Höh, vieläkin vatsamakkaroita. Höh, mitään ei näy tapahtuneen peilin mukaan! Vitsit, ei yhtään lihaskasvua. Ja niin edelleen. Mutta tulivatko kilot kahdessa viikossa? Eivät. Miksi niiden pitäisi sitten lähteä tuossa ajassa? Tällaista järkipuhetta osaan kyllä kirjoittaa, mutta millään en meinaa tätä sisäistää...

Mutta oikeasti, onhan niitä tuloksiakin tullut. Vähän on painoa tippunut, vyötäröltä on lähtenyt 5 cm enkä ole joutunut kärsimään. Joka viikko olen pitänyt yhden päivän, jolloin syön vähän reilummin, ettei elimistö mene säästöliekille, mutta muuten menetelmäni ovat pienet ateriakoot, mahdollisimman paljon kasviksia (oi, niitä olen lisännyt tammikuussa reilusti), pikkuisen vähemmän rasvoja sekä vain minimaalisesti teollista sokeria tai valkoista leipää. Urheilua olen harrastanut paljon, joten syön usein. Urheilun lisäksi kävelen joka päivä useita kilometrejä. Mauron lenkittelyn päälle olen tietoisesti lisännyt muuta hyötyliikuntaa. Töissä sain sähköpöydän, minkä jälkeen en ole laskenut sitä kertaakaan alas istuma-korkeuteen. Peruskulutuksen on siis täytynyt nousta ja kun treenaa lihaksia, sekin nostaa lepotilan peruskulutusta.

Sitten välillä lepäillään ja kuivatellaan teenikamppeita. - Mitä se emäntä nyt siinä niin päättäväisenä miettii...? Ai minunkin muka pitäisi laihduttaa? 

- Tjaa no, totta toinen puoli. Mutta kunhan keväällä pääsen taas hiiri- ja supijahtiin, se on siinä.



Voi että, kun niin toivoisin, että tästä tulisi minulle loppuelämän ruokavalio ja urheilurytmi! En ainakaan nyt ajattele, että tämä on vain kuuri, vaan etsiskelen omia uusia rutiinejani. Miksei siis tästä  tulisi loppuelämän tapaa, sanoo taas järjen ääni, mutta tällä meiningillä on menty vasta vähän yli kuukausi, joten en vielä tiedä, tuleeko jokin megarepsahdus ja kyllästyminen eteen. Joka päivä on ollut kuitenkin aiempaa parempi olo. Pitäkää siis minulle peukkuja, että tämä pieni viilaus jatkuu ja muuttuu minulle uudeksi normaaliksi!

Mutta. Nyt seuraa "onnellisen" tarinan käänne. Minulla on vielä ratkaisemattomia asioita. Kun nimittäin analysoin syitä, miksi painoni on noussut, vaikka elän perusterveellisesti, löysin vuoden ensimmäisellä työmatkalla yhden ongelmakohdan: työmatkat. Pystyn pitämään halutessani hyvää arkirutiinia yllä kotona, mutta työmatkoilla en jotenkin kestä yhtään näläntunnetta ja myös niitä omia, terveellisiä ruokavalintoja on vaikea tehdä vieraissa paikoissa. Niinpä syön vähän sinne päin. Miten pystyä pitämään ravinteikasta ruokavaliota yllä, kun on ravintoloiden ja valmisruokahyllyjen varassa eikä ole aikaa oikeanlaisen lounasbaarin etsimiseen? Jo kaupan valmissmoothiet ovat niin makeita, etten normaalisti ostaisi, mutta työmatkoilla on pakko. Huoh. Pitäisikö kuljettaa raakoja kukkakaalipusseja Suomesta mukanaan ja popsia niitä kokousten välissä? Jee, tämäkään ei suoranaisesti houkuttele. Jos ja kun joka kuukausi olen työmatkalla, niin jo 250 g lisää painoa kroppaan / työmatka tuottaa juuri sen 3 kg ylimääräistä vuodessa. 

Hmmm, munakoisopizzaa tanskalaisessa hotellihuoneessa. Tätäkään pizzaa ei minun varsinaisesti tehnyt mieli, mutta jouduin syömään siitä valtaosan nälkääni. Joku muu ratkaisu pitää kyllä keksiä!   

Kotiinpääsyä odottaen,