sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Hyvinvointipolku

Kelirikkokausi on tänä talvena sahaavampi kuin viime vuosina; kulku saareen on pahasti estynyt. Me voimme vain haaveilla saareen pääsystä, mutta lähinaapuri ystävällisesti lähetti meille muutamia kuvia lahdeltamme käydessään hydrokopterilla katsomassa, onko päällisin puolin kaikki paikoillaan. Ja olihan siellä. Näyttää ihan keväiseltä, ihmeen vähän lunta metsässä. Kiitos, nämä kuvat oli kiva saada!


Toisaalta, nyt on ollut aikaa pohdiskella ihan muita. Otsikko ei taatusti yhdellä postauksella tyhjene, joten kirjoittelen harvakseltaan päivittyvään blogiin seuraavaksi siitä, mitä kovasti paljon pyörittelen mielessäni ja yritän toteuttaa päivittäin. Kyse on pitkästä polusta, jonka aloitin reilu vuosi sitten. Ehkä ensimmäisistä tuloksista voi jo "raportoida".

Asiat ovat edenneet askel askeleelta. Iso elämänprojektimme saaressa on ollut asteittaisen muutoksen ytimessä - jopa katalysaattorina vauhdittamassa ajatuksiani ja tekemässä monista pyrkimyksistä tai arvovalinnoista totta. Omasta mielestäni ilman tätä olisin melkolailla eri ihminen. Tausta on siten laajempi, mutta 1,5 vuotta sitten konkreettisesti päätin, että arjen hallinta ja hyvinvointi kaipaavat pientä päivitystä, vaikka ihan retuperällä en ollut silloinkaan.

Tähän kaikkeen liittyy:

a) puhdas ravinto ja arkiset valinnat siinä, mitä suustani pistän alas tai mitä jääkaappiimme ostetaan
b) fyysisen materian vähentäminen ja elinympäristön muokkaaminen energisoivaksi
c) ajan hallinta erityisesti töissä sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino
d) kestävä taloudenpito ja vähäisempi kuluttaminen

Monissa asioissa on paljon opeteltavaa. Matka on niinsanotusti kesken. Luulen kuitenkin, että teen pienen postaussarjan näistä kaikista; mitä käytännössä olen tehnyt/muuttanut. Pisimmälle olen päässyt ravinnon suhteen ja muutos koko perheen terveydessä on ollut konkreettinen. Onnistumisia olen myös saanut kokea ajanhallinnassa. Jo pidempään tarkastelun alla ovat olleet kulutusasiat - viime aikoina myös olemassa olevat tavarat.

Te lukijat, joita kyseiset asiat kiinnostavat, pysykää kuulolla, sillä neljän osa-alueen juttusarja alkaa seuraavasta postauksesta.

Välikommentti: saisiko toivoa joko pysyvää -3 astetta tai pysyvää +3, mutta ei pysyvää -2 - +2, mikä pitää meren jäässä mutta jäät heikkoina?


Pohdintojani on vauhdittanut hauska, monipuolinen opus nimeltä Biohakkerin käsikirja. Moni luulee, että biohakkerointi liittyy kehon ominaisuuksien digitaaliseen mittaamiseen, mutta eniten se kertoo siitä, minkälaisilla arjen valinnoilla voi vaikuttaa oman kehon fyysiseen hyvinvointiin ja sitä kautta mielen hyvinvointiin, tai esimerkiksi, miten oman ympäristön voi muokata itselle ihanteelliseksi. Monia kirjan suosittelemia elintapoja olen näköjään jo toteuttanut ihan intuitiivisesti, mutta aina on skarpattavaa ja uusi tieto tervetullutta, joten kirjan pointit ovat tuottaneet uusia ahaa-elämyksiä. Palaan näihin myöhemmissä päivityksissä, mutta jo tässä vaiheessa suosittelen kirjan hankintaa kaikille kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille!


Terveisin,

Biohakkeri-
   

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Juna etenee vääjäämättä

On mennyt ihan mahdottomaksi tämän uuden harrastuksen, verhoilun, aloitus. Toinen puoli minussa yhä epäröi ja toinen puoli selvittää tarvittavien materiaalien saatavuutta, vertailee hintoja, inventoi kodin työkaluja ja käy rohkeasti käsiksi tarviketilauksiin. Mikkokin jo totesi, että "aika paljon menee aikaa tuohon sun verhoilun opetteluun, vaikka niin se on vissiin tarkoituskin…" :). Juuri niin, uuden opettelu ja selvittäminen on hauskaa, joten tunteja ei lasketa. Tekemistä riittää näissä esivalmisteluissa.

Päätin, että pyrin käyttämään perinteisiä materiaaleja ja pari viikkoa olenkin metsästänyt niiden saatavuutta mahdollisimman edullisesti. Aika hyvin olen onnistunut - vielä ollaan kohtuullisissa kustannuksissa, alle 40 €:ssa / tuoli.

Hankin perusmateriaalit neljään tuoliin, sillä saareen aiottujen nojatuolien lisäksi minulla on myös 1960-luvun retrotuolit (kotia silmällä pitäen) odottamassa kunnostusta. Retrotuolit ovat muuten malliltaan helpommat, joten olen ajatellut aloittaa tekemisen opettelun niistä.

Tällaista kaikkea on nyt hankittuna molempiin projekteihin: 



Varsinaisen verhoilukankaan alle laitetaan valkaisematonta lakanakangasta, joka ei repeydy, toisin kuin valkaistu. Loistobongaus oli Tori.fi:stä tässä aivan kotinurkilla myynnissä oleva käyttämätön erä, jonka kotiutin muutamalla eurolla.



Uusiin perustuksiin tarvitaan tukevaa satulavyötä. Ostin leveää mallia vain sen määrän, josta ei jäisi yhtään yli.



Puuvillavanun sijaan voisi käyttää myös synteettistä vanua, mutta kallistuin luonnonvanuun. Edullisin hinta tälle tuotteelle löytyi Verhoilija Eemeli -verkkokaupasta. Kyseinen kauppa osoittautui muutenkin melkein kaikissa tuotteissa edullisimmaksi. Sain myös kokonaistilauksestani pienen alennuksen perustuen vuodenvaihteen tarjoukseen. Ajoitus oli puolellani. 

Lukemani perusteella uskon, että satulavöitä on turha yrittää kiristää kunnolla ilman satulavyön kiristäjää. Tämä kuuluu siis kategoriaan "välttämättömät perustarvikkeet". Kaikkea ammattilaisvermettä olisi vaikka kuinka, mutta yritän tulla toimeen minimillä. 

Purjelanka löytyi omasta kaapista - kuin myös omasta takaa on niittipyssy, pikkuvasara ja pihdit. Vanha neulamme on hieman meren ruostuttama, joten uusi sellainen pitänee hakea Maritimista.

Kolme kiloa hamppua. Jep. Määrän otin arpomalla, mutta itse täytemateriaalin valintaan vaikuttivat alkuperä ja hinta: kotimainen hamppu tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin afrikkalainen meriheinä, joka tehdään palmunlehdistä. Lastuvilla oli minulla toisena vaihtoehtona, mutta hamppu on perinteisempi ja hinta oli sama, 24€ / 3 kg. Luulin itse asiassa, että luonnonhamppu olisi ollut kalliimpaa.  





Nupinauloja ja selkämysten uudet pahvit hankin myös. Se, mitä vielä puuttuu, on harmaavanu. Oli vähän yllätys, kuinka monta kerrosta erilaisia kerroksia ja täytteitä tuoleihin kunnolla verhoiltaessa oikein tulee.

Harmaavanu on ihan puhdasta kierrätysmateriaalia, joten yllätyin sen korkeasta hinnasta. Yritän vielä metsästää sitä jostain edullisemmalla kuin mitä tuossa samassa putiikissa ja muutamissa muissakin olisi saatavilla. Säkkikankaan tilasin ulkomailta, kun halvalla sai :) ja sitä vielä odotellaan.

Ja myöskään en vielä ole hankkinut saareen kunnostettavien tuolien jousia. Se, tarvitaanko uusia jousituksia, selviää vasta, kun pääsen availemaan tuolejani. Voi ei, pitäkää peukut pystyssä, että jouset olisivat hyvät, niin pääsisin näin aloittelijana vähän helpommalla! Vaikka kyllä aion senkin vaiheen tehdä, mikäli tarve vaatii…

Toinen puoli minusta hymistelee ja hilpeänä hypistelee näitä matskuja, kun toinen katsoo ihmeissään olohuoneen täyttymistä hamppu- ja vanukasoilla. Herregud, juna menee kuitenkin nyt selvästi eteenpäin: paluuta ei siten ole!

Ihan tosi,




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Verhoilijamestariksi?

Vuosi on vaihtunut ja uudet projektit ovat kovasti mielessä. Mahtavaa, että aikomuksenamme on vihdoinkin tarttua toimeen päätalossa!

Ihan oikeasti talon kunnostus alkaa mittavalla siivous- ja purku-urakalla: talossa olevat muutamat raskaat kalusteet pitää kuljettaa navettaan varastoon, lattiat pitää avata ja paljon maata on kannettava pois ennen kuin päästään mitään rakentamaan. Mutta ei nyt tänään takerruta pidemmäksi aikaa tähän, kun voi suunnitella jotain paljon hauskempaakin.

Vuodenvaihde pyhineen on ollut aina minulle tärkeää suunnittelu- ja opiskeluaikaa, joten niin nytkin olen käyttänyt aikaa tietojeni kartuttamiseen ja materiaalipohdiskeluihin.

Saas nähdä, otanko uuden vuoden aikana askeleita kohti vanhaa teini-iän haavettani, eli käynkö käsiksi haastavampiin kalustetöihin. Kursseille en ehdi osallistua, mutta olen omatoimisesti ottanut selvää nojatuolien kunnostuksesta - hmm, teoriassa. Tähän humanistin pohjakoulutus antaa hyvät eväät ;). Aiemmat postaukset tuoleistani ja kangasvalinnoista löydät täältä ja täältä. Kankaat olen tilannut ja saanut - nyt olen lukenut mm. Huonekaluverhoilijan käsikirjaa selvittääkseni, onnistuuko verhoilu omin taidoin. Olen pystynyt muodostamaan realistisen kuvan työn vaativuudesta. Osa vaiheista vaikuttaa työläiltä ja hankalilta, mutta osa menetelmäkuvauksista on yllättäen tuonut tunteen, ettei tämä(kään) asia ole tähtitiedettä ja mahdotonta oppia. Erityisen kiinnostavaa on ollut lukea luonnon täytemateriaaleista. Kirjan on kirjoittanut verhoilijamestari Kristiina Leinonen-Sahlgren. Ehkä minustakin vielä tulee oman elämäni verhoilijamestari :).



Ei kai haittaa, että ajatukseni laukkaavat vähän liiaksikin? Tunnen itseni nimittäin ihan hupsuksi, kun lähdin jo tilailemaan päätaloon tapettimalleja, heh. Siihen pisteeseen, että pääsisimme tapetoimaan, kuluu tietysti hetki jos toinenkin. Kuitenkin koen, että sisätilojen suunnittelu auttaa tekemään alusta alkaen kokonaisvaltaisesti oikeita ratkaisuja talon kanssa. Onkohan muuten riski olemassa, että löytämieni tapettien valmistus voisi loppua, jos en heti tilaa toiveideni tapettia??

Löysin Boråstapeter:in mallistoista kaksi ihanaa wanhan ajan paperitapettia.



Vaalea, klassinen neliapilakuvio sopisi mainiosti tupaan valkoisen puolipaneelin kaveriksi. Toiseksi iskin silmäni tummaan 1700-luvun simpukka-aiheiseen tapettiin, jonka luonnehdinnassa kuvailtiin, että se sopii mainiosti merenrantataloon :). Samaa mieltä! Tumma tapetti sopisi hienosti kirjastokamariimme, josta on näkymät merelle.

Kuvasin tapettimallit jugendkaappia vasten, joka on jonain päivänä tarkoitus viedä päätaloon.



Neliapilatapetti kuvassa myyjän sivulla:

Vuoden vaihtumisen kunniaksi sain myös inspiraation rakentaa valokuvakirjan Ifolorin ohjelmalla jälleen vuoden parhaista kuvista. Nyt minulla on kirjat jo vuosilta 2014, 2015 ja 2016. Pitäisi saada inspiraatio ensimmäisten vuosien kuvakirjojen tekemiseen, jotka siis puuttuvat. Mutta hyvä, että viimeisin tuli taas tehtyä. On näitä ollut kiva selailla ja huomata, miten paljon saimme taas viime vuonnakin aikaan ja mitä kaikkea kivaa tuli tehtyä.  


Toivottavasti opiskelut ja suunnittelut muuttuvat teoiksi vuoden 2017 aikana!

Upeaa alkanutta vuotta kaikille toivotellen,

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...