sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Peiliasetelma ja ulkohommia



Kuistin sisustuksen yhteydessä haaveilin pienestä peilikokoelmasta. Sinne sellainen ei lopulta mahtunut eikä minulla silloin mitään peilejäkään ollut… Sen jälkeen olen onnistunut hiljaksiltaan löytämään muutaman vanhan peilin kirppareilta. Tein venevajan vintille niistä asetelman, jota toivon vielä kasvattavani, mutta näinkin näyttää jo kivalta. Jos joskus saan sisustaa meille päätaloon makuukammarin, haluan myös sinne ehdottomasti tällaisen rykelmän. Peilikokoelmalle toivotaan siis edelleenkartutusta, mutta haasteena on, että aidosti vanhoja peilejä sattuu kohdalle hyvin harvoin. Kaikki nämä neljä olen kylläkin onnistunut hankkimaan pikkurahalla, 2-12 eurolla.


Enimmäkseen olemme "sisustelleet" ulkosalla suolavajan kimpussa häärien. Moni kai jo ihmettelee, että eikö vieläkään ole valmista! No ei vaan ole, mutta koko ajan valmiimpaa. Tänä viikonloppuna maalailin ikkunankarmeja niin vajassa kuin saunalla, jonne laitoin pari viikkoa sitten kitit. Viisaat lukijat silloin varoittelivat, että linnut saattavat nokkia kittiä, joten viimeistään nyt, kun on tältä tihutyöltä vielä säästytty, oli parasta hoitaa puitteet kuntoon. Työ alkoi teippauksella.



Valmiista työstä ei ole näyttää kuvaa, koska kuivuminen kestää pitkään. Aiemmasta oppineena peittelin lopuksi kaikki maalatut ikkunat muovilla, etteivät syksyn roskat lennä pitkään tahmeana pysyvään pellavaöljymaaliin. Mikko asensi vajaan viikko takaperin maalaamani ovet, joissa jatkuu jo venevajassa hyväksi havaittu tyyli: kimröökitervattu pinta ja punaruskealla ruostesuojatut saranat. Haka uupuu vielä.





Keräsin myös osan yrteistä ja laulatin kuivuria. Sain talteen purkinpohjalliset sitruunatimjamia, mäkimeiramia, minttua ja ranskalaista rakuunaa, mutta lisää tullee vielä syksyn mittaan. Nokkostakin keräsin ämpärillisen. Sitä suositellaan kerättäväksi varhaisin keväällä ja taas syksyllä, kun nitriittipitoisuus on alimmillaan. Olemme niittäneet nokkosta kesän aikana, joten sain talteen uutta, nuorta latvusta.



Talvipuhdettakin aloin suunnitella: Alla olevassa kuvassa näkyy - sekaisen navettavaraston lisäksi -  punainen nojatuoli. Meillä on näitä kolme ja niistä luopumistakin on suunniteltu, koska verhoilu ammattiverhoilijalla maksaa maltaita (tiedustelin asiaa muutamastakin paikasta). Olen kuitenkin alkanut pohtia, josko osaisin verhoilla tuolit itse. Ne ovat hyvässä kunnossa, joten sisustöitä ei tarvitsisi tehdä. Punainen kuosi vaan ei nappaa… Seuraavaksi taidan viihdyttää itseäni kankaan etsinnällä samalla kun mietin, onko minusta hommaan.





















Ainiin, Mikko ja Mauro kunnostautuivat linnustuksessa. Lepo vaan, Mauro:










Mikko on valmistellut talven tuloa useampana viikkona klapipinon kasvatuksella. Huom, pino on rinteessä, ettei tarvitse mahdollisen korkean veden vuoksi poimia tuhatta klapia merestä, kuten viime vuonna!!!



Sää oli jo vähän viileämpi, joten työn touhussa oli hyvä pysyä koko ajan. Touhukas on varmaan tuleva viikkokin :)


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Ehostusta

Jännä, miten rantarakennusten ehostus on saanut pihapiirin keskellä olevan vanhan suloisen vajan poikkeamaan kokonaisuudesta. Kyseinen vaja toimii meillä ulkokeittiönä, ja se on ollut alusta asti rakennusrykelmämme helmi patinoituine pintoineen. Kauniin patinan takana on auringon kuluttama, maalausta huutava lautapinta, mutta emme vain ole ulkonäkösyistä raaskineet siihen kajota.  


Mutta, viime aikoina rutikuiva, kärsivä pinta on alkanut säälittää ryhdikkäiden rakennusten keskellä. 

Siispä päätimme viime viikolla sutia seinään purkinpohjallisen punamultaa, joka ei kuitenkaan säilyisi talven yli: parempi saada maalin loppu käytettyä. Pinta ihan imaisi maalin, joten pohjallinen ei riittänyt kuin puolikkaaseen seinään. 

Vajan maalaus jatkuu sitten keväällä, kun talvea vasten ei viitsi tuota punamultaa enää hankkia lisää. 

Mutta eipä yhtään harmita kauniin patinapinnan menetys, koska punamullattu pinta on toisella tavalla aina niin kaunis. Yleiskuvasta näkee jo nyt eron, miten maalattu vaja istuu paremmmin kokonaisuuteen. Ensi kertaa voikin puhua kokonaisuudesta! 

Yleiskuvia ottaessani aloin muistella sitä kaameaa tilannetta, kun koko lahden peitti järkyttävä kaisla. Kaivoin blogista jonkun vanhan päivityksenkin vuosien takaa, missä ryven kaisla-ahdistuksessa. Muistin virkistämiseksi esittelen arkistojen kätköistä löytyneitä kuvia kolmen vuoden takaa:



Ei kiva näky, mutta eipä ole enää meidän riesana. Kiitos ahkeran kaislanleikkurin käytön ja nollatoleranssiasenteen ;). Kaksi kesää kaislaa leikattiin lähes kymmenen kertaa, tänä kesänä suoritettiin  enää pientä nyppimistä viikatteella.

Työ tekijäänsä kiittää!



maanantai 5. syyskuuta 2016

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

Säät eivät paljoa lupailleet, kun lähdimme Idurista kyläreissulle. Sade taukosi juuri ja juuri menomatkamme ajaksi ja pääsimme kuivin nahoin perille kauniiseen Dalkarön saareen.



Valmistauduimme asianmukaisesti pimeää enteilevään paluumatkaan, mikä tarkoitti valonheittimen tehoa mukailevan otsalampun mukaan ottamista, pattereiden tarkistusta ja oikean kompassisuunnan muistiin laittamista etukäteen.



Nauttiessamme ystävien luona pitkällistä illallista häipyi ruokapöydästä merelle antava näkymä, ilta musteni yöksi, rankkasade ropisi voimalla peltikattoon ja ulkona salamoi. Tove Janssonin myrskykuvaelmat - ja Ressu-sarjakuvahahmon siteeraama lause (otsikossa) - nousivat mieleen. Niissä puhutaan juuri tällaisista pimeistä, syksyisistä öistä.

Olimme ennakoineet kotimatkaa myös pyytämällä naapuriltamme luvan saada jättää myrskylyhty heidän laiturilleen osoittamaan paluun suuntaa. Myrskylyhty näytti ihme kyllä valonsa parin merimailin päähän aukon toiselle puolelle asti. Kun olimme hiljaksiltaan hetken matkanneet, näimmekin oman merimerkkimme. Salamointi ja myrskyäminen olivat onneksi loppuneet, mutta sade vihmoi kasvoja ja heikensi osittain näkyvyyttä. Onneksi olimme hieman illan aikana nauttineet lämmikettä, mutta huom. paino sanoilla vain hieman, koska näissä oloissa - eikä missään - ole syytä vesillä riskeerata valppauttaan.






Kävimme nappaamassa lyhdyn naapurin laiturilta ja totesimme päässeemme turvallisesti perille. 



Kotilahdessa nimittäin venevajan valaistus tekee rantautumisesta yhtä helpon kuin päivän valossa. Juuri tällaisia tilanteita varten nuo valot asennettiin! :).



Kotona odotti superinnokas Mauro, joka ei täällä ole tottunut juuri yksin olemaan. Yritin ottaa siitä kuvan, mutta se touhotti niin kovin mökistä vapautuessaan ja meidät nähdessään, ettei näillä yön valotusajoilla siitä menosta mitään kuvaa saanut :).

Kotilahdessa oli ihana, tyyni yö, mutta suhmuraisesta tähtitaivaasta ennustin, että aamullakin olisi luvassa suhmuraa. Vielä en ryhdy tähdistä ennustajaksi, sillä päinvastoin pääsimme aamulla nauttimaan sienimetsälle auringosta. Nautimme myös kauden viimeisistä omista sadoista, eli aika omavaraisesti sujui taas tämäkin viikonloppu. Kuten kuvasta näkyy, Idurissa syödään uusia perunoita syyskuussa!



Lampaatkin saivat osansa, eli yhden haavan, jonka kimppuun ne mennä löntystelivät hetimiten.

Ihan kaikkia haapoja ei meidän kuitenkaan kannata kaataa, sillä haavanpunikkitatti viihtyy täällä varsin hyvin. Jos löydätte näitä, muistakaa kypsentää kunnolla. Jätimme tuon jättitatin syömättä (halkaisija yli 20 cm), koska suositus on hyödyntää vain kiinteät, nuoret yksilöt.  

Haavanpunikkitattiperhe

Syksy on oikeastaan aika mukava vuodenaika...


TallennaTallenna
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...