maanantai 22. huhtikuuta 2019

Terapeuttista tekemistä

Aurinko on hellinyt pääsiäisenä ihan kunnolla ja se on kyllä piristänyt minunkin jakomielistä oloani: Toisaalta on ollut ihana päästä pitkän viikonlopun aikana taas saarielämän rytmiin käsiksi ja välillä istahtaa ihanaan auringonpaisteeseen laiturille, mutta jostain kumman syystä joku pieni stressi kaikesta vaivaa mieltä. Eikä aina niin pienikään. Taisi olla lauantai-ilta, kun en halunnut puhua tai tehdä yhtään mitään ja melkein tuntui siltä, että itku tulee. Mietin talon remonttia ja se näytti mielikuvissani vaan isolta vuorelta. Pyydän jo nyt anteeksi vuodatustani, jonka auki kirjoittamista emmin pitkään. Haluaisin keskittyä vain hyviin asioihin elämässäni, mutta nyt tuntui myös siltä, että kuvaus neljän päivän pääsiäisestä ei olisi aito, jos en kuvaisi ristiriitaisia tunnelmiani. No, ehkä kuvaus ei siinä mielessä ole nytkään aito, koska oikeasti päiviin mahtui myös ihanaa fiilistelyä ja iloa, mitä en ehkä nyt osaa kuitenkaan riittävästi tähän kuvin & sanoin tallentaa.

Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa blogiin aiheesta, että tämä paikka on opettanut minulle suurta kärsivällisyyttä, mutta seuraavassa käänteessä saankin itseni kiinni kärsimättömyydestä, kuten nyt. Mutta oikeasti, seitsemän vuotta on kulunut. Kauanko pitää vielä jaksaa? Aika monta kertaa viime päivien aikana tunnustan ajatelleeni, että, hitto vie, tästä ei ikinä tule valmista. (No ei tulekaan, mitä edes kuvittelit, vahingoniloisimmat voivat nyt todeta.) Tunteja tuhraantuu puuhommiin ja ties mihin näkymättömään. Jakomieliseksi tunnen itseni kuitenkin siksi, että toisaalta pidän puuhailusta enkä tee sitä mitenkään hampaat irvessä. En lopettaisi tekemistä, jos kaikki olisi valmista vaan keksisin uutta tekemistä. Eli, kaikki tekeminen saa olon tuntumaan paremmalta, terapeuttiselta, ja siitä olen toki tyytyväinen! Olen äärimmäisen kiitollinen - ihan oikeasti ja aidosti - kaikesta, mitä meillä on. Olisi vaan niin kiva, jos asiat etenisivät nopeammin, mutta kun ei. Näin ollen en vieläkään voi sanoa sisäistäneeni suurempia viisauksia, jotka järkeni kyllä osaa minulle kertoa.

No, nyt on ollut tämmöinen fiilis ja äkkiäkös se vaihtuu toiseksi. Sen sentään olen oppinut :). Sisätilat tuli siivottua, ulkona tehtyä pakollisia pihatöitä ja yhden kuormaan vanhaa metalliromua kuljetimme pois saaresta.


Kuisti oli vähän saanut ulkorempasta rakennuspölyjä sisäänsä, mutta nyt on taas puhdasta.



Ei mitään asiaa sisälle tuollaisena!



Kuistin matto - yksi hienoimpia löytöjä talosta - jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.



Venevajan vintti on vaikea kuvattava: vastavalo molemmista päistä saa pitkän mallisen tilan näyttämään aina kuvissa hämärältä.





Siivouksessa kokeilin ensi kertaa kidesoodaa pahimpiin paikkoihin. Jatkan käyttöä vastedeskin ja tästä ei pesuaine halpene! Pitää vain huuhdella hyvin, koska se jättää vähän samean pinnan muuten. Ruokavajassa tykkään erityisesti käyttää jotain tällaista kunnolla puhdistavaa ainetta, kun tila on käytännössä nurkista avoin pieneläinten temmellyskenttä. 



Mikko teki kierrätysmatskuista uuden tiskipaikan, mitä suunniteltiin viime vuonna, muttei ehditty toteuttaa. Tavoite oli saada enemmän laskupinta-alaa, saada korkeampi taso pitkiä miehiämme varten ja siirtää hela hoito kauemmas pois silmistä ulkona olevasta ruokapöydästä. Totesin uuden tason heti toimivaksi käytössä. Kidesoodalla nyt puhdistettu vanha tiskiallas ei ole koskaan ollut näin hohtava.  




Toivoin keskikokoisen männyn kaatoa talon edestä, koska pienessä hetkessä se peittäisi koko näkymän talolta. Tämä puu oli vyötärön korkuinen, kun saavuimme tilalle. Hämmästyttää, miten nopeasti joissain paikoissa täällä puusto kasvaa. 


Kaivoimme navetan vintiltä käyttämättömän pienen ruokapöydän, jonka seniori päätti ottaa uuteen omaan asuntoonsa. Hyvä, että saadaan ylimääräiset kalusteet hyötykäyttöön! Täällä se oli helppo hioa ennen mantereelle kuljetusta. Lupasin maalata pöydän pojan toiveiden mukaan. Taitaa jäädä valkoiseksi.  


Jotenkaan en ollut kuviini tällä kertaa täysin tyytyväinen. Olinko huolimaton, tarvitsenko uuden objektiivin vai katsonko kuvia kriittisemmin? Olisi kiva saada skarpimpia kuvia. Nyt sen huomasin, kun yritin kuvata vaikeita kohteita, kuten täysikuuta ja rantavajan kivijalassa asuvia rantakäärmeitä.  


Huomaatko alla olevassa kuvassa mitään? Lautojen välistä pilkottaa lemmikkimme pää. 





Vaikka kuinka tietää rantakäärmeet vaarattomiksi, silti säpsähtää, kun sellaisen näkee. Yritin siedättää itseäni ja tarkkailin niitä pitkiä aikoja. En saanut perhettä yhteiskuvaan, mutta samanaikaisesti niitä vilisi tässä ainakin neljä, ellei jopa viisi. Toivon, että ne pitävät kyyt loitolla eikä se ole pelkkää kansan uskomusta!!

Tekeminen pitää kyllä ikävät, huolta herättävät ajatukset poissa. Varsinainen terapiapääsiäinen tämä olikin. On kai ihan sallittua tuntea tätä paikkaa kohtaan ristiriitaisia tunteita. Aina ei aurinko paista mielessä, mutta se oikea aurinko saa kyllä kaiken tuntumaan monin verroin ihanammalta!

Kevätkuulumisin,




tiistai 16. huhtikuuta 2019

Tsekkausta


Lähdimme viime sunnuntaina katsomaan, miltä saaressa näyttää, kun vesitie sopivasti aukesi.  On ollut aina kiinnostavaa tallentaa tänne blogiin niin kevään ensimmäiset kuin syksyn viimeiset kulkemiset. Tänä vuonna kausi alkoi siis 14.4. 

Lähinnä tsekkasimme perusasioita - kuten käynnistyykö vene ja sitä rataa - jotta pääsiäisen pidempi oleilu sujuu mutkitta. Jo aiemmin olimme havainneet, että veneestä mantereen puolella oli varastettu talvella bensatankki. Uusi tankki oli nyt hankittuna ja polttoaineen syöttö asennettuna, joten pääsemme jatkossakin kulkemaan yli. 


Mitään tuhoja tms. ei ollut saaressa. Teimme luontoretken ja suljimme silmät huoltorakennuksiin tunkeutuneelta pölyltä tai purkulautaröykkiöiltä. Niiden kimppuun sitten pääsiäisenä (jee...). Luonto ei ole juurikaan heräillyt, eli aika ruskeaa ja aavistuksen ankeaa on vielä joka puolella. 



Talven aikana liikkeissään hidastunut Mauro (10 v!) säntäili taas kuin ei mitään. Tästä alkoikin Mauron luontainen Taas tietää juosseensa -vuodenaika. Tällainen koira kun ei koskaan väsy tavallisella lenkkipolulla niin, että kieli roikkuisi ulkona, mutta täällä vapaana kulkiessa on toisin.  


"Pois heikoilta jäiltä!", huusin. Estelin sitä myös uimasta, koska on turha ottaa reumaattista kuumetta seuraavalle viikolle. Nm. kokemusta on aiemmilta vuosilta. Se ei taida muistaa aiempien vuosien kolotuksiaan.  



Varhainen kevät siis vielä, mutta aurinko saanee hetkessä ihmeitä aikaan. Hyvällä tuurilla pian saadaan jo ihailla narsissin nuppuja! 


Tämän viikon tehtävälistallani on suunnitella pääsiäiseksi käytännölliset ruuat ja mukaan otettavat siivous- yms. tarvikkeet, jotta mahdollisen työskentelyinspiraation iskiessä ei jää homma ainakaan niistä kiinni :).


Ja lihakset voi venytellä valmiiksi vetreiksi pihahommia varten.

Tuumaa,







sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Jugend-tuolien täytteet



Eilen iltapäivällä tuntui kivalta, kun oltiin saatu nauttia ulkoilusta - ja kun vielä sen jälkeen otin säilöstä verhoilua odottavat tuolit, riitti luonnonvaloa. Ehkä valon puute on ollut yksi syy, etten oikein ole tuntenut intoa mihinkään tarkkuutta vaativaan käsityöhön. Ikänäkökin painaa pahasti: olen ollut lapsesta asti plussan suuntaan huonosti näkevä ja nyt näkö huononee kohisten. Ah, valo tuntuu supertärkeältä kaikessa, mitä teen, eli minusta ei ole verhoilemaan kynttilän valossa ;).

Tuolit olivat täysin hajuttomat kuivan ja lämpimän varastoinnin myötä, joten päätin, etten poista vanhoja täytteitä, vaikka toiminkin niin kalusteryhmän sohvassa (ks. 1. postaus täältä ja valmis sohva täältä ). Vanhat täytteet ovat ilmeisesti alkuperäiset. Joka tapauksessa hengittäviä materiaaleja - olkea ja kangasta. Koska istuinosaa pitää aavistuksen nykyisestä korottaa, pystyn nyt hieman säästämään täytteissä. Poistin vain isot, paksut nastat ja sinne tänne lyödyt naulat reunoista, etteivät ne jää  haittaamaan päälle tulevien kerrosten kiinnittämistä.


Vanha verhoilukangas toimii itsessään täydellisenä kaavana, kun pitää leikata pohjiin käytettävä lakanakangas ja itse verhoilukangas. Kahteen tuoliin tarvitsin yhteensä 4 kpl muotoon leikattua palaa lakanakangasta. Leikkasin myös lopullisesta verhoilukankaasta palat odottamaan. Ja muistin kohdistaa kankaan kuviot symmetrisesti istuinosan keskelle. 





Laitoin lakanakankaan puuvillavanun alle ja päälle. Nyt tuolit menevät vähäksi aikaa ruokapöydän ympärille arkikäyttöön, jotta täytteet asettuisivat. Olen oppinut aiemmista projekteista, että painumista ei pidä aliarvioida. Jos laittaisi heti verhoilukankaan tähän päälle, huomaisi sen  hetkisen päästä löystyneen, vaikka kuinka olisi kiristänyt. On helpompi antaa täytteiden hetken painua kuin korjailla lopullista päällyskangasta jälkikäteen.



Mauro on ominut tuoleihin kuuluvan sohvan, joka on jäänyt valmistumisensa jälkeen väliaikaisesti ruokapöytämme päätyyn. Onneksi tajusin alusta pitäen laittaa uuden päällisen päälle peitteen. Koiran päivittäinen makoilu olisi kyllä jo tässä ajassa alkanut jättää siihen jälkensä, vaikka hän omasta mielestään levittääkin ympärilleen vain pelkkää hyvää tuoksua :). Nyt kalusteryhmä tulee joka tapauksessa näyttämään vielä silloinkin vastaverhoillulta, kun se jossain vaiheessa kannetaan päätalon tupaan.

Ja jälleen kerran, Mauro on sisustuksen kanssa sävy sävyyn.


Valosta inspiroituneena, 


sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kunnostajan oivalluksia

Muistanette, että uskaltauduin kirjoittamaan kunnostamisesta jutun lehteen. Kiitos kaikille, jotka kannustitte tarttumaan saamaani ehdotukseen! Nyt paljastan, että kyseessä on Antiikki&Design ja kyseinen numero 3/2019 on ilmestynyt. Jännittävää! Lehdessä on 3 x Kunnostus -teema ja minun juttuni on yksi näistä. Vaikka epäröin jutun kirjoittamista, se sujui lopulta mutkattomasti. Tyyli löytyi keskustelussa päätoimittajan kanssa ja kun kirjoitin vilpittömästi itselleni tärkeistä asioista omien kokemusteni kautta, selätin sillä sen tuskan, että neuvoisin liiaksi. Ja totta puhuen, blogia kirjoittaessakin tulee jaettua kokemuksiaan muille, joten ei lehtijuttu loppujen lopuksi hirmuisesti näistä rustauksistani poikkea :). En silti vielä ajatellut luopua varsinaisista päivätöistäni tai edes siirtyä sivutoimisesti toimittajaksi, mutta tämä oli oikein kiva kokemus. Kiitos Antiikki&Design -lehdelle!


Melko nopeasti löysin minulle tärkeät, seitsemän keskenään hyvin erilaista asiaa, joista halusin jutussa kertoa.

Jutussani Kunnostajan 7 oivallusta, kirjoitan:

1. rohkeudesta tarttua uusiin, itselle vieraisiin ja opeteltaviin asioihin
2. arvomaailmasta vanhan kunnostamiseen liittyen
3. tyylivalinnoista
4. vanhan vaalimisen edullisuudesta ja käytännöllisyydestä
5. rutiininomaisesta, sinnikkäästä työskentelystä
6. siitä, että jokainen on oman yksilöllisen kohteensa paras asiantuntija
7. työmaan siisteydestä



Kuvat jutussa ovat itse ottamiani ja blogissakin vuosien varrella nähty. Pilke silmäkulmassa annoin julkaista itsestäni kesäkukkakuvan (jonka itse asiassa on Mikko ottanut). Vaikka kuva on ihan hyvä, tällainen "herttainen tyylilaji" itsestäni lehdessä julkaistuna naurattaa minua tosi paljon. Mutta minkäs teet, ei ollut valinnanvaraa, kun on itse aina kameran takana. Tähän piti saada kuitenkin vähän edustavampi kuva kuin sellainen, missä olen sahanpurun, maalin tai hien peitossa. Niitä kyllä olisi ollut!


Jutun myötä huomasin, kuinka muutama näistä aiheista on oikeastaan jäänyt blogissa katveeseen. En ole juurikaan kirjoittanut esimerkiksi työnteon rutiineista ja pyrkimyksistämme tietynlaiseen  säännönmukaiseen päivärytmiin. Siitä voisi kirjoittaa joskus syvällisemmän päivityksen.

Toinen asia, jonka nostin listalleni, on työmaan säännöllinen siivous. Olipa nimittäin työn alla oleva projekti kuinka iso tai pieni tahansa, siivous on tosi tärkeä osa remontin etenemistä. Tämä on mielestäni täysin aliarvostettu asia! Periaate pätee pienempiinkin projekteihin, kuten noihin verhoilutöihin, joita teen. Kun en omaa erillistä työhuonetta, on mielestäni tosi tärkeää, että aina työrupeaman päätteeksi siivoan kaikki jäljet pois. Näin sekä eläminen keskeneräisen projektin kanssa että työn jatkaminen on miellyttävämpää.


No, nyt on heti tunnustettava, että kevään koittaessa joudumme paikkailemaan syksyn tekemättä jättämisiä ja aloittamaan tämän kauden työt saaressa juurikin edellisen vaiheen siivouksella! Kun päätalon ulkovuoraus viime syksynä valmistui, emme yksinkertaisesti enää jaksaneet sortteerata kaikkea purkujätettä ennen talven tuloa. Joskus käy näinkin, että voimat vain ehtyvät. En soimaa meitä, koska tänä talvena tuntui aika pitkään, että koko työmaa ottaa päähän. Viime kesä oli meille tosi raskas: ikävää purkutyötä superhelteessä ja päiväkausien siivoamista. Osan purkumateriaaleista saimme siivottua talkoiden avulla, mutta osa siis jäi vielä tälle vuodelle. Täytyy toivoa, että talven lepo on auttanut ja saamme asap siivottua talon vierustan kaikesta sinne kuulumattomasta.

Kuvissa purkujätteet ovat kivasti lumipeitteen alla. Alla olevan kuvan oikeassa alakulmassa näkyy talven myrskytuulessa kaatunut pihakeinu jalat taivasta kohden.


Siivottu ympäristö on minulle ihan a ja o - varsinkin tässä muuten kauniissa saarimiljöössä. Jokainen epäsiisti asia ärsyttää suunnattomasti. En ole mikään siisteysfriikki, mutta jotenkin tämä meidän tila alkaa näyttää heti niin kaoottiselta, kun jokin kohta on sekaisin. Ja ehkä epäsiisteyden huono sieto tulee myös siitä, että projektimme on niin pitkä. Voi olla, että alussa siedin röykkiöitä paremmin (oli pakko), mutta nyt huomaan häiriintyväni niistä koko ajan enemmän ja enemmän.

Kevään työt lähtevät siis liikkeelle vähän miinuksen puolelta, kun ensin vain siivotaan edellistä vaihetta. Mutta eiköhän sen jälkeen saada taas hyvä inspiraatio itse kunnostamiseen. Ensimmäisenä edessä on sisätilojen lattioiden rakentaminen.

Kevät on siivouksen aikaa, parempi suosiolla orientoitua siihen!

Suosittelee,


keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kevyet tuliaiset

Suhahdimme aivan toisenlaisiin maisemiin kevättä odottelemaan. Asuimme Mikon kanssa Roomassa joitakin kuukausia vuonna 1998, eli ennen poikien syntymää ja suunnittelimme tulevaisuuttamme. Monta hyvää suunnitelmaa syntyikin, mm. kaksi poikaa ihan konkreettisena esimerkkinä ;). Ihana paikka käydä nostalgisoimassa vanhoja aikoja. Meillä on edelleen tapana matkustaa Roomaan mieluiten budget-hengessä: matkatunnelman loivat pieni vaatimaton yksiö, jossa kokkailtiin torilta ostettuja kausivihanneksia ja käsintehtyä pastaa, pitkät päiväkävelyt, piipahdus vanhassa kantabaarissamme sekä muutamat illalliset kansanravintoloissa kaupungin laidalla.

Joka sunnuntain megalomaaniset Porta Portesen markkinat olivat myös aivan pakollinen käyntikohde. Roomalaiset rakastavat kruusattua, runsasta tyyliä ja siksi lähinnä kiertelimme markkinoilla tunnelman vuoksi. Paikan päällä kaikki upeat ja edulliset stukkoesineet tai koukeroiset kehykset näyttävät tavallaan houkuttelevilta, mutta heti kun miettii jotain sellaista osaksi omaa, yksinkertaista tyyliä, on vain huokaisten unohdettava mahdollinen äkillinen mieliteko. Porta Portese tarjoaa kuitenkin kilometrikaupalla kaikkea krääsästä antiikkiin ja vaikken mitään varsinaisesti etsinyt, jotain siltikin tarttui mukaan. Hyvänä ohjenuorana oli lupa hankkia vain jotain käytännöllistä. Ja kun oltiin matkassa vain yhden ruumaan menevän laukun kanssa, oli selvää, että tuliaiset saivat olla vain jotain pientä ja kevyttä.

Tässä hymyilen leveästi bongattuani läjän vintage-peilejä. Peilikokoelmani sai tietysti täydennystä.


Ja kuten oikeasta reunasta huomaa, jymähdin myös penkomaan vanhoja liinoja, jotka maksoivat 50 senttiä kappaleelta.


Mm. tämä sipulinkuvin kirjailtu sievä liina lähti mukaani


Messinkiset koukut olivat hyvä löytö. Olen suunnitellut koukkujen ostoa ihan uutena, mutta hinta on aina pysäyttänyt ostoaikeet. Nyt sain koukut kympillä.


Ja tässä peilikokoelmaani valitsemani yksilö. Fasettihiotun peilin kehys ei ole aitoa hopeaa, mutta varusteltu kauniilla koristelulla niin etu- kuin takapuolelta.





Ostosten lomassa tulee esiteltyä myös ainutlaatuinen kuvauskohde, jossa poseerasimme itsekin vuoron perään: Birgittalaisluostarin kattoterassi. Kävimme luostarissa markkinoiden jälkeen sunnuntailounaalla ja ihailemassa aurinkoista Roomaa kattojen tasalla.




Jostain pienestä kulmakaupasta ostimme myös seniorille Pedrini-merkkisen mutteripannun omaan uuteen kotiinsa, jonne muutto on hänellä ensi kuussa käsillä. Ja nuo muut osat ovat meidän käyttöömme saareen, jossa käytössämme on vanha, pärskäyttelevä mutteripannu ja kaasuliesi. Juniorille tuli hankittua tuliaisiksi kalsareita, mutta niistä en katsonut tarpeelliseksi ottaa kuvaa :).


Matkaterveisin,



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...