sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Remppaa siellä ja täällä

Viime postauksessa vihjasin, että erään asian vuoksi saarikuviot eivät ole olleet ihan päällimmäisenä mielessä. Kyse on siitä, että teimme kuun taiteessa asuntokaupat ja olemme remontoineet nyt itsellemme uutta ykköskotia. Kaikki on juuri nyt loksahtamassa paikoilleen, mutta olen kokenut suurta stressiä tästä kaupanteko- ja asuntoprojektista. Saimme asunnon erittäin edullisesti, koska se sisälsi joitakin keskeneräisyyksiä. Tämä tosiasia toi mukanaan riskin: olemmeko arvioimassa projektia oikein ja mitoittamassa resurssejamme oikein?

Kyllähän me Mikon kanssa katsoimme toisiamme kysyvästi silmiin, että mites tässä TAAS näin kävi, kun otimme riskin vetäessämme nimet kauppakirjaan ja huomasimme olevamme aloittamassa uutta projektia. Mikko vitsailikin, että "tjaa, en ajatellut, että elämässäni remontoisin näin paljon, mahdanko sittenkin elää jonkun toisen ihmisen elämää?". Tältä minustakin välillä tuntuu: remontti-matrixissa ollaan. Voisihan sitä nimittäin vähemmänkin remontoida, herranjestas!!

Mutta remontoimalla saa mieleisensä ja näissä meidän tapauksissa on omalla vaivannäöllä mahdollista kohentaa kiinteistön arvoa. Jos tämä uusi - tai Villa Idur aikoinaan - olisivat olleet jo valmiita, olisi hankinta jäänyt meidän tilanteessa pelkäksi haaveeksi.


Suuri urakka, tammilankkuparketin hionta saatiin juuri päätökseen. Teimme työn itse: poistimme olkkarin lattiasta tummanharmaan maalin ja lakkasimme kolmeen kertaan. Ai että kun tykkään nyt lattiasta. 


Ihastuin edellisen omistajan verhoihin ja teimme niistä hyvät kaupat.



Postaan tästä antaumuksella nyt, koska koen, että asuntokauppamme liittyy varsin kiinteästi Villa Idur-tarinaamme: saaressa rehkintä, joka jatkuu, on vuosien varrella alkanut vaikuttaa paljonkin siihen, mitä nykyään pidämme ykköskodin osalta ideaalina. Kodin tulisi olla vanhaa kotiamme (eli 1960-luvun kiinteistöä ja isoa pihaa) huolettomampi. Olemmekin rauhassa kypsytelleet asiaa, ja kun se oikea löytyi, tuntui aivan käsittämättömältä, että vastaan tuli sellainen, jossa ihan kaikki kriteerimme loksahtavat kohdalleen. Tästä syystä se oli menoa eikä meidän junaa pysäyttänyt mikään piipitys epäröivän mielen perukoilla.


Kun parin viikon päästä pääsemme asettumaan uuteen kotiin, otamme ison askeleen kohti huolettomampaa arkea nykyiseen verrattuna: taloteknisesti, pihanhoidollisesti ja sijainnillisesti. Kitkettävää ja kynnettävää kun riittää saaressa, ihastuin uuden asunnon isoon terassiin, mutta vain pieneen japanilaishenkiseen kivikko-atriumpihaan, jossa kasvaa yrttejä ja yksi "bonsai-kataja". Tähän asti riesanamme on ollut sekä etupihan että ison takapihan nurmikon ajelu ja villiintynyt kukkapenkki. Pihatyöstä tuli taakka, johon aika ja jaksaminen eivät riittäneet. Kävely- ja pyöräilymatkan päässä tai kätevän julkisen kulkuneuvon reitillä on nyt kaikki olennainen, eli auton käyttö vähenee myös nykyisestä.


Kuitenkaan emme joudu mihinkään vilinään. Oma rauha on yksi tärkeimpiä kriteereitäni. Sitä on ollut onneksi tähän asti ja tulee olemaan jatkossakin. Aktiivinen elämä edellyttää, että on mahdollista vetäytyä ja sen haluan tehdä joka päivä työpäivän jälkeen.

Nyt on myös mahtava tienristeys raivata kaikki viimeinenkin turha tavara ympäriltä pois. Jokunen säkki mieluummin muuttaa kierrätykseen kuin uuteen osoitteeseen ja joidenkin muistoesineiden osalta aion pakottaa itseni vähän rajumpaan karsintaan kuin mihin aiemmin olen pystynyt. Jos joku asia on vain kaapin perukoilla ikuisesti, se ei voi olla kovin tärkeä tai ainakaan näitä tällaisia ei tarvitse olla liikaa. Toivon, että uudesta kodistamme tulee melko minimalistinen, mutta huomio, ehdottomasti kodikas ja kaiken tarpeellisen sisältävä. Päässä on jo visio, miten se toteutuu.

Onneksi mitään uutta huonekalurintamalla emme tarvitse, vaan vanhat sopivat uuteenkin paikkaan. Tästä olen muuten aika ylpeä ja onnellinen: vuosien varrella tehdyt valinnat ovat osoittaumassa todistettavasti kestävän kehityksen mukaisiksi: ne ovat säilyttäneet ajattomuutensa, siirtyvät kodista toiseen ja pysyvät käytössä elämän loppuun asti.

Kodin vaihtaminen on iso asia. En ole kodin asioista täällä blogissa aiemmin juuri mitään kertonut, joten siksi voi olla, että teidän lukijoiden on vaikea saada otetta tunteistani: Ilolla käännän uuden sivun, mutta taakse jää poikien lapsuuskoti monine hyvine ominaisuuksineen. Paljon upeita asioita mahtui näihin 17 vuoteen meille kaikille viidelle yhteisten seiniemme sisällä. Uuteen muuttaa meistä neljä, ja hetken päästä asumme siellä enää Mauron kanssa kolmisin, ja sitten lopulta kaksin. Asunnon vaihtoon latautuu siis aika iso elämänvaiheeseen liittyvä muutos. Mm. tällaisia pohdiskelin tänään saaressa sienestysretkellä rauhoittuessani.



Sivua kääntäen,






sunnuntai 25. elokuuta 2019

Pölyttäjä-Pilvi ja Mauro-mäyräkoira

Kylläpä on kirjoittaminen laiskottanut, mutta nyt taas langoilla. Eipä meillä remppaosastolla ole sen kummempia kyllä tapahtunutkaan... Kirjoitusinspiraation puute johtuu osin tästä, mutta mitä väliä, joskus vaan on näin. Mielen päällä on ollut lisäksi eräs toinen asia. Palaan siihen myöhemmin, kunhan vielä pari juttua varmistuu...

Perjantaina saavuimme saareen sateessa ja hyökkäsin ensi töikseni katsomaan, onnistuinko kasvattamaan kesäkurpitsat, mikä oli siis tämän vuoden uusi kokeilu. Silloin, kun kesäkurpitsani kasvattivat ensimmäiset kukat elokuun alussa, olin aika huolissani viljelmästä, kun en nähnyt ainuttakaan pölyttäjää missään :(. En halunnut riskeerata satoa ja siksi pölytin vesiväripensselillä kesäkurpitsat itse. Voitte arvata, miten ilahtunut olin, kun satoa nyt löytyi! Ja aamulla auringonpaisteessa löysin isojen lehtien alta vielä pari isoa kurpitsaa lisää sekä neljä pientä alkua. Papusatoakin oli, mutta kokonaisuutena se jäänee hieman pienemmäksi kuin aiempina kesinä. Liekö syy pölyttäjien vähyydessä?





Siivoilimme hiukan pihaa ja samoilimme metsässä. Löysin muutaman desin verran tatteja, jotka riittivät pariin ruokaan. Näin elokuussa on superhauskaa tehdä ruokia vähän sillä periaatteella, että mitä sattuu löytymään. Kesäkurpitsat maistuivat siltä kuin niiden pitikin ja tateilla, oman maan vaarinlaukalla ja muilla yrteillä sekä nuorilla nokkosilla höystettynä lounaspasta maistui varsin mainiolta. Jos teillä lukijoilla on hyviä kesäkurpitsareseptejä, saa vinkata!!









Ihana, rauhoittava metsäretki katkesi, kun Mauro sai aivan vimmatun vainun ja lopulta löysi mäyrän pesän, jonne se jäi kolon juurelle kiivaasti haukkumaan. Satuin näkemään kohtauksen ylhäältä kalliolta, kun mäyrä luikahti ison kiven alta takakautta pakoon. Ja Mauro tietysti jälleen perässä.


Luulimme Mikon kanssa ensin, että Mauro oli löytänyt supikoiran, mutta sain ylhäältä viirukasvoisesta melko isosta mäyrästä selvän näköhavainnon. Emme meinanneet millään saada Mauroa takaisin meidän luokse, kun sillä oli jahti päällä ja se olisi selvästi halunnut nistiä löytämänsä saaliin. Ajattelimme kuitenkin, että vanheneva Mauro voisi myös jäädä kakkoseksi, ja pakotimme sen mukaamme toiseen suuntaan, ettei se saisi mitään haavoja. Yritin sanoa, että ethän sinä ole mikään mäyräkoira, mutta millään ei meinannut uskoa, vaan palasi vielä pari kertaa takaisin!

Matkalla kotiin metsästyksestä vauhkoontunut ja hikeentynyt Mauro viilensi itseään pitkään meressä paikoillaan seisomalla - kieli pitkällä.


- Jaahas, no jatketaan sitten kaivuuhommilla.


Aurinkoista elokuun loppua toivottaa,




keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Pientä edistystä talolla

Työmaan näkökulmasta kesämme on ollut rikkonainen, eli asiat talolla etenevät hitaanpuoleisesti kuluneisiin kesäpäiviin nähden. Olemme olleet jonkun verran aiempiin kesiin verrattuna myös enemmän mantereella, eri syistä: Mikon töiden, selkäjumin, minuun iskeneen kuumetaudin, ihanien kesähäiden ja niin edelleen. Ja, ison lankku- ja villapaalimäärän kuljetus otti sekin useamman päivän ja on tavallaan "näkymätöntä" työtä.



Nyt, kun kaksi lattiaa on talolla kokonaan valmiina, sitä huomaa, että edistyyhän se! Lattioihin  laitoimme ensin kylmälle puolelle bitumipaperin, väliin ekovillaa ja päälle Paavo-ilmansulkupaperi / paikoin sanomalehtiä. Sen päälle lankku.

Esikoinen on ollut pariin otteeseen auttamassa lattialankkujen nakuttelussa. Oon kyllä aika ylpeä, että hän on niin reipas!


- Nyt pääsee sentään jo astumaan sisälle eikä tarvitse ulkona haukkua, kun koirahan ei pysty koolauksilla kävelemään. Kyllä oli tylsä vaihe!






Valmiista kamarin lattiasta Mauro vasta innostuikin. Se pyöri ympäri huonetta häntä heiluen ja osoitti, että hyvää työtä olette tehneet, nyt kelpaa koirankin tepastella tukevalla lattialla! Harmi, ettei ollut kamera siinä kohtaa lähellä :)).




Esikoisen kaveri tuli käymään ja nuoret miehet tarttuivat hommiin. Me vain siinä vaiheessa istuimme laiturilla Mikon kanssa ottamassa aurinkoa, kun mäeltä kuului ihana nakutus ja toisen kamarin lattia sillä välin valmistui. Ihan mahtavaa :).



Kolmas huone, eli tupa on myös jo paperoitu ja villoitettu, joten nyt uskallan toivoa, että saisimme kaikki lattiat valmiiksi ennen syksyn tuloa. 

Projektimme alussa olin yltiöoptimistinen ajankäytön suhteen ja aina luulin, että eri vaiheet vievät vain vähän aikaa, kun taas nykyisin olen varsinainen inhorealististi: kuvittelen kaiken olevan joka yksityiskohtaa myöden pitkäpiimäistä. 

Näiden kahden huoneen katot, joissa nyt on lattia, ovat odottaneet nyppijäänsä. Olen ajatellut sen ottavan ainakin neljä pitkää PÄIVÄÄ ja olevan ennen kaikkea äärimmäisen ärsyttävä työvaihe. Eilen iltapäivällä sain jostain ihmeellisen inspiraation ja aloitin kattopaneelien putsauksen nauloista ja niiteistä. 


Kun oikeat työvälineet lopulta löytyivät ja tekniikkani kehittyi, huomasin, että tämähän on ihan hauskaa näin suomipoppia radiosta kuunnellessa ja kaikenlaista meditoidessa. Kaiken kukkuraksi sain kaksi kattoa putsattua hämmästyttävän nopeassa ajassa - lopulta vain neljässä TUNNISSA. Kunpa olisin tiennyt, olisin siltäkin etukäteiskärvistelyltä säästynyt. 


Nyt en kyllä enää maalaile mitään ylitsepääsemättömiä mielikuvia ennakkoon, vaan otan tästä(kin) opikseni! ;)


Tällaisia mukavia edistysaskeleita - konkreettisia ja henkisiä :) - siis täällä, 
pohtii,



torstai 4. heinäkuuta 2019

Hormin tarkastus ja vanhan talon yllätys



Vanhat talot ovat tunnetusti täynnä yllätyksiä, kun niitä remontoi. Yleensä yllätykset ovat  epätoivottuja, koska ne väistämättä tietävät rahanmenoa. Mekin olemme yrittäneet henkisesti varautua vastaantuleviin asioihin väistämättöminä tosiasioina, jotka on vain jotenkin ajan kanssa hoidettava. Yksi tällainen kohde, jossa potentiaalisesti tulisi jotain kalliin puoleista uutista vastaan, on päätalon hormi. Pahimmillaan se pitäisi kokonaan purkaa ja uudelleen muurata, parhaimmillaan se olisi kunnossa. Ja kaikki tältä väliltä  - esim. hiushalkeamat - olivat oman arvauksemme perusteella todennäköisin skenaario. Hiushalkeamat muodostavat puutalossa kuitenkin ison riskin, joten pelko hanurin alla päästimme eilen tulleen nuohoojan tutkimustyöhön käsiksi.

Tilasimme häneltä hormin, piipun ja leivinuunin tarkastuksen ja nuohouksen. Ensimmäiseksi hän kipusi katolle piippua tarkistamaan ja totesi kaikista neljästä alkuperäisestä tulipesästä tulevan omat kanavansa ylös piippuun. Tämä olikin loistouutinen, koska nyt käyttämättömiä tulisijoja, kuten vaikkapa vintillä olevaa, ei tarvitse mitenkään tukkia eikä kipinöintiä pelätä. Toiseksi nuohooja huuteli, että "aivan loistavassa kunnossa sekä piippu että hormi". "Siis mitä sanoit", hieraisin korviani ???!

Säästymme siis kustannuksilta! Lisäksi säästyy kaikki vaiva! Hyvää tässä on myös se, että suojaputki, jota olimme ennakkoon miettineet yhtenä vaihtoehtona, mikäli löytyisi hiushalkeamia, voidaan unohtaa, jolloin lämmön varaavuus näin luomuna tulee olemaan  moninkertainen verrattuna putkitettuun hormiin. Pisteenä i:n päälle, kysyessämme piippuhatun tarpeellisuudesta, nuohoojan näkemyksen mukaan sitä ei tässä kohteessa tarvita. Piippu ja hormi on tehty laadukkaista materiaaleista eikä täällä ilmeisesti sada niin paljoa, että sitä tarvittaisiin nyt, kun ei ole tarvittu ennenkään. Siinä säästyi vielä bonuksena muutama satanen :).


Nuohooja siirtyi sisään tarkastamaan Högforsin leivinuunia ja totesi senkin olevan käyttökunnossa. Jippii. Yksi ruosteinen luukku jouduttiin avaamaan voimalla ja hapertuneen vesisäiliön nuohooja kehotti vaihtamaan tai muuraamaan umpeen, jos emme tarvitse sitä.  Siinä siis tulevat kustannukset kokonaisuudessaan. Leijumme ilmassa näiden tietojen siivittämänä; säästimme todella pitkän pennin.



Lisäksi hän antoi meille leivinuunin pikakäyttökoulutuksen: mihin minkäkin luukun avaaminen vaikuttaa jne. Aivan mahtava tyyppi. Päälle päätteeksi hän vaan kehui omaa hommaansa, että on tämä mukavaa työtä, kun kysyin, onko kovin kiirettä näin kesäisin ja kuulemma on. Ihana nuohooja!

Vanha talo pitää aina vähän jännityksessä, mutta nyt ehostamme sitä entistä kiitollisempana, kun se tällaisen yllätyksen meille tarjosi :).

Iloitsee,


perjantai 21. kesäkuuta 2019

Aurinkoista juhannusta!

Meillä ei ole milloinkaan ollut täällä vielä helteistä juhannusta, mutta nyt on, kun kevyt tuulikin tuntuu varsin kuumalta. Me odottelemme nuoriso-osastoa, eli poikia, kummipoikaa ja tyttöystäviä pian saapuvaksi ja sitten päästäänkin lipunnoston kautta ruokailemaan ja muuhun leppoisaan illanviettoon.



Lempikukkani juhannusruusu ei yleensä millään malta kukkia meillä(kään) juhannuksena, mutta nyt vielä viimeisiä viedään. Tänä vuonna yksi pensas pikku rantamökkimme takana kukki upeammin kuin koskaan aiemmin. Kera näiden kuvien - jotka otin täydessä kukkaloistossa viime sunnuntaina - toivottelen kaikille upeaa keskikesän juhlaa!





Jouduin ihan tarkistamaan kielitoimiston sivulta, kirjoitetaanko juhannus toivotuksessa isolla vai pienellä alkukirjaimella. Olisin sanonut, että perustekstissä pienellä, mutta tämänkin postauksen otsikossa, eli toivotuksessa isolla. Vaan kielitoimiston mukaan yleiskielisessä toivotuksessa myös pienellä. Oma vastakkainen uumoiluni taitaa juontua yleisestä käyttötavasta, joka on kielitoimiston vastainen, eli yleensä niin joulua kuin itsenäisyyspäivääkin toivotetaan isolla alkukirjaimella. Näin ei kuitenkaan kielitoimiston mukaan. No, tällä kertaa päätin kunnioittaa oikeakielisyyttä otsikossa, mutta tuossa edellä tekstissä ilmaisin toivotuksen kiertoilmaisulla ja tähän loppuunkin mieluummin selätän oman intuitioni ja säännön ristiriidan toivottamalla teille hyviä juhannuspyhiä ihan muilla sanoilla :). 

Aurinkoa ja iloa, 

toivottelee,


sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Hortoilua


Ah, mikä ihana kesä! Sen myötä heräsin, että nyt on lopultakin aika istutuksille! Taidan olla niiden suhteen vähän myöhäisherännäinen, mutta olen päättänyt tehdä vapaa-aikaan liittyvä asiat ilman pakkoa - sitten, kun on inspiraatio ja nyt oli. Todettakoon myös aiempien vuosien kokemuksella, että tänne on helpointa kylvää suoraan maahan (tai siis kasvatuslaatikkoihin). Esikasvatettujen taimien  kuljettaminen saareen isossa määrin on ollut aika hankalaa. Nyt maahan meni 10 riviä härkäpapuja, mikä täyttikin yhden laatikon kokonaan. Toiseen istutin kesäkurpitsaa harson alle. Lisäsin myös yrttipenkkiin minttua, jota kulutan paljon talven mittaan ja yksivuotisista yrteistä istutin basilikan. Tomaatin taimia aion ostaa. Ne on pakko kuljettaa, koska suoraan kylvettynä saa sadon vasta syksyllä.


Tämän kevätkesän hitti on ollut selvästikin kuusenkerkät. Tartun aiheeseen vähän jälkijunassa, kun tuntuu, että törmäsin pari viikkoa sitten joka kanavassa kuusenkerkkäintoiluun. Päätin itse asiassa jo viime vuonna, kun olin keräillyt kanervaa ja katajanmarjoja talteen, että seuraavaksi kokeilen kerkkiä. Meidän tontilla löytyy yhä täydellisiä, varjoisten paikkojen kerkkäkuusia, joten aika ei ole vielä mitenkään ohi.


Maku on itselleni uusi, joten päätin ryhtyä totutteluun enkä luovuta kerralla. Yritän kokeilla avoimin mielin, mihin kaikkeen kerkkä taipuu. Kaiken oudon makuisen kanssa menee aikansa. Mitä enemmän luonnosta saa antimia irti pienellä työllä, sitä parempi, eli tämä motivoi. Kuusenkerkässä itseäni kiinnostaa erityisesti sen ravintoarvot, mutta mietin myös, josko se sopisi riistaruokien mausteeksi. Tästä olen vähemmän löytänyt esimerkkejä, mutta jostain luin, että sitä voi käytää samoin kuin rosmariinia. 


Otin jo pari viikkoa sitten ensimmäiset kerkät talteen. Kuivatin osan, toisen osan laitoin oliiviöljyn sekaan maustumaan, kolmannen osan uutan tuoreeltaan teeksi tai heitän smoothien sekaan ja pienen määrän tein siirappia. Sitä en välttämättä tee jatkossa, kun sokerista siirappia ei oikein meillä kulu.

Miedon teen siemailulla pystyy totuttamaan makuhermojaan hyvin uusiin asioihin. Yrteistä uutettua teetä olen juonut viime aikoina yhä enenevässä määrin - aina siitä lähtien, kun lähdin kokeilemaan oman maan yrttiteetä, pakuriteetä ja  kanervateetä. Alla oleva teesihti jalustoineen löytyi muuten eurolla kirppikseltä. Oli oikeasti tuuri, että löysin tämän kokonaisuuden, sillä sihti ja jalusta olivat eri hyllyissä ja ihan sattumalta molemmat osuivat silmiini ja oivalsin osien joutuneen hukkaan toisistaan. 


Hortoilemisiin,


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...