Tuntuu juhlalliselta, että kaikkien näiden vuosien jälkeen olen saanut asetella ensimmäiset matot ja kalusteet tupaan. Muistuttelen toki itselleni, että tuvassakin on vielä keskeneräisyyttä sähkötöiden, koristelistojen ja hellan ympäristön osalta, mutta en vain ole malttanut olla aloittamatta.
Jugend-sohvan ja matot olen hankkinut vuosia sitten tupaa varten. Matot on kutonut kuvataiteilija Jukka Rusanen, jonka mattoja voi käydä ihailemassa instagram-tililtä @rusanen_rug. (Hänen maalauksensa vasta ihania ovatkin!)
Ruokapöytää olen jo pitkään yrittänyt metsästää, mutta kun kohtuuhintaista sopivaa ei ole löytynyt, saa ruokapöydän virkaa toimittaa näin alkuun ylijäämäovesta ja pukkijaloista tehty lankkupöytä. Etsitään uusi pöytä ajan kanssa.
Jugendkaapin toimme jo aiemmin tänne kaupunkikodista, jonne se ei sopinut. Fasettihiotun ja kehystetyn peilin olen ostanut jostain - vaan en muista mistä, mutta takana näytti olevan hintalappu 20 €. Nyt kiittelin itseäni hankinnasta :).
Iloisena,