Kevyet tuliaiset

Suhahdimme aivan toisenlaisiin maisemiin kevättä odottelemaan. Asuimme Mikon kanssa Roomassa joitakin kuukausia vuonna 1998, eli ennen poikien syntymää ja suunnittelimme tulevaisuuttamme. Monta hyvää suunnitelmaa syntyikin, mm. kaksi poikaa ihan konkreettisena esimerkkinä ;). Ihana paikka käydä nostalgisoimassa vanhoja aikoja. Meillä on edelleen tapana matkustaa Roomaan mieluiten budget-hengessä: matkatunnelman loivat pieni vaatimaton yksiö, jossa kokkailtiin torilta ostettuja kausivihanneksia ja käsintehtyä pastaa, pitkät päiväkävelyt, piipahdus vanhassa kantabaarissamme sekä muutamat illalliset kansanravintoloissa kaupungin laidalla.

Joka sunnuntain megalomaaniset Porta Portesen markkinat olivat myös aivan pakollinen käyntikohde. Roomalaiset rakastavat kruusattua, runsasta tyyliä ja siksi lähinnä kiertelimme markkinoilla tunnelman vuoksi. Paikan päällä kaikki upeat ja edulliset stukkoesineet tai koukeroiset kehykset näyttävät tavallaan houkuttelevilta, mutta heti kun miettii jotain sellaista osaksi omaa, yksinkertaista tyyliä, on vain huokaisten unohdettava mahdollinen äkillinen mieliteko. Porta Portese tarjoaa kuitenkin kilometrikaupalla kaikkea krääsästä antiikkiin ja vaikken mitään varsinaisesti etsinyt, jotain siltikin tarttui mukaan. Hyvänä ohjenuorana oli lupa hankkia vain jotain käytännöllistä. Ja kun oltiin matkassa vain yhden ruumaan menevän laukun kanssa, oli selvää, että tuliaiset saivat olla vain jotain pientä ja kevyttä.

Tässä hymyilen leveästi bongattuani läjän vintage-peilejä. Peilikokoelmani sai tietysti täydennystä.

Ja kuten oikeasta reunasta huomaa, jymähdin myös penkomaan vanhoja liinoja, jotka maksoivat 50 senttiä kappaleelta.

Mm. tämä sipulinkuvin kirjailtu sievä liina lähti mukaani

Messinkiset koukut olivat hyvä löytö. Olen suunnitellut koukkujen ostoa ihan uutena, mutta hinta on aina pysäyttänyt ostoaikeet. Nyt sain koukut kympillä.

Ja tässä peilikokoelmaani valitsemani yksilö. Fasettihiotun peilin kehys ei ole aitoa hopeaa, mutta varusteltu kauniilla koristelulla niin etu- kuin takapuolelta.

Ostosten lomassa tulee esiteltyä myös ainutlaatuinen kuvauskohde, jossa poseerasimme itsekin vuoron perään: Birgittalaisluostarin kattoterassi. Kävimme luostarissa markkinoiden jälkeen sunnuntailounaalla ja ihailemassa aurinkoista Roomaa kattojen tasalla.

Jostain pienestä kulmakaupasta ostimme myös seniorille Pedrini-merkkisen mutteripannun omaan uuteen kotiinsa, jonne muutto on hänellä ensi kuussa käsillä. Ja nuo muut osat ovat meidän käyttöömme saareen, jossa käytössämme on vanha, pärskäyttelevä mutteripannu ja kaasuliesi. Juniorille tuli hankittua tuliaisiksi kalsareita, mutta niistä en katsonut tarpeelliseksi ottaa kuvaa :).

Matkaterveisin,

Koukeroita

Tein venevajan vintin seinälle pienen peilikokoelman ja suunnittelen sellaista nyt myös päätaloon, joko kirjasto- tai makuukamariin. Pieniä vanhoja peilejä on erittäin vaikea löytää, vaikka ne ovat kirppareilla ja vanhantavaran liikkeissä kiertäessäni kestokyttäyksen kohde.

Nyt tärppäsi, kun kolusin Huuto.netin tarjontaa ja sain tämän pikkupeilin hankittua sieltä vain kympillä + lähetyskulut. Myyjällä ei ollut hajua peilin iästä, joten olen omien päättelyjeni varassa. Taustapahvista ja muusta päätellen peili lienee joitakin vuosikymmeniä vanha, mutta ei ole välttämättä antiikkinen. Se muistuttaa kovasti anopilta saamiani valokuvakehyksiä, jotka ovat kai jostain -40-luvulta. Minulle tarkka ikä ei niinkään ole tässä tapauksessa pääasia, vaan se, että löydän fasettihiotun ja muuten vain kunnon materiaalilla kehystetyn peilin. Muoviset, puukehyksiltä näyttävät uustekeleet jätän ostamatta, mutta metalliset ja puiset kelpaavat. 



Tein toisenkin oston. Vuosi takaperin huomasin, että ruotsalainen tapettimyymälä ja verkkokauppa Tapetorama tarjosi hyviä alennuksia tammikuussa ja kaikki minun toivetapettini olivat alennuksessa. En kuitenkaan vielä tuolloin viitsinyt hankkia talon tapetteja. No nyt kävin vuodenvaihteen jälkeen päivittäin katsomassa, tulisiko sama 30 %:n ale taas ja ilokseni tulikin! Meille tulee tapetit kolmeen eri tilaan, tupaan ja kahteen kamariin. Jos kaikki pystyy ostamaan alesta, säästö on merkittävä. Tein ostoksen tupaa koskien. Olemme pysyneet tuvan tapettivalinnassa jo kaksi vuotta, joten eiköhän se päätös ole tällä sinetöity. Toivottavasti laskin määrän oikein, kun tilasin 5 rullaa Duron Lovisa vit -paperitapettia. Yhdistämme sen puolipaneeliin.



Tapetti on täysin hengittävä ja jos jotakuta kiinnostaa lukaista aiemmin tekemäni postaus tapettien vesitesteistä ja hengittävyydestä, se löytyy täältä.



En ole ihan varma, ehdimmekö saada tupaa vielä ensi kesänä tapetointikuntoon, mutta eivät rullat kaapissa happane, vaikka asia siirtyisi seuraavaan vuoteen. Olisi kuitenkin hyvä päästä ensin tapetoimaan tupa ja päättää & tilata vasta sitten muiden huoneiden tapetit.

Alunperin tuvassa on ollut puolipaneelin lisäksi aika vahva kukkatapetti ja tämän pohjalta lähdin haarukoimaan uutta vaihtoehtoa. Mitään alkuperäistä vastaavaa ei valitettavasti löytynyt hengittävänä vaihtoehtona nykypäivän tarjonnasta. Aika koukeroinenhan tämä meidän tuleva Lovisa vit -tapettikin on, vaikken siitä nyt lähikuvaa ottanutkaan. Jotenkin me ollaan molemmat kovasti tykästytty uuden tapetimme kuvioon sekä sen kirkkaansinisen, vihreänharmaan ja valkoisen yhdistelmään. 

Täällä ykköskodissa minua usein naurattaa, miten Mauro istuu hyvin sisustukseen. Tässä kuvassa ihan kirjaimellisesti. Se odottaa kärsivällisesti vielä kevään tuloa. Itsestäni en voi sanoa samaa. Harmillista, että jäät ovat olleet koko sinänsä hyvän talven ajan heikot, ettemme ole päässeet käymään saaressa. 

Kelirikkoa siis pidellään,

Verhoilua, viiskytlukua ja itsearviointi

 

On ilo esitellä vastavalmistunut verhoiluprojektini. Se otti melkein vuoden, huh! En ihmettele, että verhoilu on kallista, vaikka toki amatöörillä aikaa tuhraantuu yksityiskohtiin enemmän kuin ammattilaisella ja välillä projekti jää tuskatauolle. No mutta, olen löytänyt ihanan harrastuksen, joka sopivasti haastaa.

50-luvun tuolit ostin huutokaupasta ykköskotia varten - ja harjoittelua varten, sillä tuolien malli on vielä astetta helpompi kuin mikä minua odottaa seuraavissa, Iduriin kunnostettavissa, käsinojallisissa tuoleissa. Pyrin huolellisuuteen ja työstin kahta tuolia samanaikaisesti, jotta niistä tulisi identtiset, ei harjoittelu- ja priimaversiota erikseen.

Tästä lähdettiin liikkeelle: 2 tuolia 40 eurolla + kuljetuskulut:

(kuvat: Bukowski)

Tuolit oli verhoiltu ruskealla plyyshikankaalla (yök) huolimattomasti (hah, amatöörin tekosia). Aloitin purkamalla kankaan ja sen alla olevan aluskankaan. Tässä vaiheessa projektia iski ensimmäinen väsähdys ja ranneongelmat, kun irrottelin 1000 niittiä ja 100 nastaa...



Olin varautunut purkamaan kaikki täytteet, mutta pehmusteet olivatkin ok, samoin jouset käyttökelpoiset. Harmi, etten huomannut kuvata tuoleja alhaalta päin, sillä suurin ongelma olivat huonosti kiinnitetyt satulavyöt, minkä seurauksena tuolinpohjat pullottivat alaspäin rumasti. Tuolit olivat myös siksi istumakelvottomat.

Onnistuin hyödyntämään vanhat jouset sekä kiinnittämään uudet satulavyöt päälipehmusteita purkamatta. (Tällaista oikaisua ei kyllä ammattilainen tekisi periaatteesta.) Sain kuin sainkin jouset kiristymään ja alapinnan litteäksi. Satulavöiden kiristys on kriittisin vaihe, koska sen epäonnistuessa koko projekti menee pieleen.    

- Kestääkö vielä pitkään?

Seuraavaksi juuttikankaat tuolien pohjaan ja vähän lisätäytettä selkäpuolelle.

Päälle valkaisematon lakanakangas, jonka laittaminen on jo päälikankaan varalta hyvää harjoittelua.

Samettikuvioinen tuolin henkeen sopiva verhoilukangas oli löytö, josta olen kovin innoissani. Löysin viimeiset metrit Eurokankaasta, jonka 2016 syksyn mallistoon kangas oli kuulunut. Jouduin oikein käyttämään kaupassa aikaani pohtiakseni, millä tavalla saan kankaan riittämään ja palat leikattua.

 

Seuraavaksi taustapahvit tukevoittamaan selkänojia ja vanu pehmikkeeksi. Nämä jätetään tässä vaiheessa yläosasta niittaamatta, jotta selkämyksen kankaan saa kiinnitettyä pahvin alle. 

Yllä olevasta kuvasta muuten näkee tuon tuolin pohjan, ja että onnistuin saamaan jouset ja satulavyöt ihan litteäksi.  

Jee, viimeinen vaihe: selkämyksen kangas. Kankaan yläreuna jää pahvin alle piiloon. 

Kangas piti saada taitettua siististi pahvin reunaa myöten. Luulin, että niitit jäisivät esille ja tarvitsisin koristenauhan (nastoja en halunnut) peittämään sauman, mutta yllätyksekseni niitit painuivat tuohon vakoon todella siististi, kun jaksoin juntata ne syvälle ja laittaa maailman suorimpaan jonoon. Purin heti niitin pois ja kokeilin uudestaan, jos joku meni vähänkään vinoon tai jäi liiaksi näkyville.

Aikamoista. Osasin verhoilla nämä. Materiaalikulu per tuoli oli noin 75 €.

- Noniin, keskityttäisiinkö taas johonkin muuhun, kuten vaikka puruluuhun.

Kärsivällisyys oli koetuksella paitsi tekijällä, myös perheellä. Työmaa kun oli levittäytyneenä pitkiäkin aikoja olohuoneessa ;). 

Itsearviointi: Jäihän noihin jotain pieniä kohtia, mihin en ole 100%:n tyytyväinen, mutta sanoisin, että kukaan muu ei niitä huomanne. En ollut koskaan koulun käsitöissä hyvä, joten on vaatinut aikalailla asenteen muutosta uskaltaa tarttua käsitöihin myöhemmin ja opetella mm. tekemään huolellisesti jotain tällaista. Tuoleista antaisin itselleni näillä eväillä arvosanan 9+. Se on jo aikamoinen parannus peruskouluajoilta :D.

Because I can!

Ihan älytöntä

Lauantaina päätin nousta taas vintille fiilistelemään (lue: sadetta pakoon). Olen penkonut vinttiä moneen kertaan ja kantanut sieltä kiinnostavaa tavaraa pois. Edelleen siellä on paljon sikin sokin, mm. lehtiä ja muuta paperijätettä. Lähdin tonkimaan yhtä vähemmän koluamaani nurkkaa ihan sillä ajatuksella, josko sieltä löytyisi jotain asiakirjoja tai muuta tilan elinkeinoon liittyviä papereita. Samasta kohdasta sahanpurun seasta olen aiemmin löytänyt tilan kirjanpitokirjan.

Tungin käteni yhden ison ja painavan laatikon taakse. Sen sisältö on minulle jo tuttu (pulloja ja mattoja), mutta sen taakse käsi mahtui nipinnapin. Ilman taskulamppua en pystynyt erottamaan paljaalla silmällä mitään.

Ensin käteni osui pariin kenkään ja rikkoutuneisiin ikkunalaseihin, jotka vedin esiin. Työnsin käden takaisin koloon ja kappas, sieltäpä alkoi löytyä aarteita - yksi toisensa jälkeen.

Ensin löytyi vanha kardemumma-pussi ja ajattelin, että hyvä, vastaan voi tulla muitakin kirjallisia viitteitä viime vuosituhannelta.

Sitten löytyi tällainen nyytti ja huokaisin: aina täällä penkoessa saa pelätä jotain vaarallista: onkohan nyytistä pöllyävä valkoinen jauhe myrkyllistä lyijyvalkoista… tai jotain muuta myrkkyä. Jätin nyytin sikseen.

Sitten luulin osuneeni ikkunanpokaan, mutta laatikon takaa tuli esiin keraaminen kuva. Se oli kahdessa osassa, mutta huudahdin vau ja tulin iloiseksi tästä hassusta kuvasta. 

Ihan kuin kuvaelma Idurin lahdelta ;) 

Kehysten ornamentiikka on kaunis. Tämä originelli esine pitää kyllä saada jonnekin esille. Olipa hieno löytö, mietin.

No, mutta, aina vain paranee. Seuraavaksi käteni osui täydellisen muotoiseen veneen pienoismalliin. Tästä Mikko tulee pitämään!

Ja sitten: ei voi olla totta - kalanmyyntitosite tilan perustamisvuodelta, 1918. 

Tätä varhaisempia päivämäärämerkintöjä ei periaatteessa edes voi tulla vastaan, joten ihan huikea löytö. Juuri jotain tällaista olin tullut etsimäänkin, joten mietin, voiko tämä tuuri olla edes totta.

No entäs sitten? Aloin jo miettiä, että miten ihmeessä tällaista kaikkea voi mahtua laatikon taakse, kunnes käteni osui paksuun kirjaan. Se oli täysin ehjä, vain hieman pölyinen. 

Hienoa, tämä sopisi iltalukemisiksi vaikkapa myrskyisiin syysiltoihin (aloitin tosin heti illalla).

Olin niin innoissani kirjasta, että olin ihan varma, ettei laatikon takana enää ole yhtään mitään.

…kunnes… 

käteni osui johonkin kovaan ja metalliseen…

Kun näin, mitä vedin esiin, totesin itsekseni: "nyt tämä aarteen etsintä alkaa saada jo ihan älyttömät mittasuhteet: ei tällaista jättitarjotinta voi tuosta vain joku löytää!"

Nostin päivänvaloon kauniin, patinoituneen tarjottimen. 

Huh huh. 

Ja tämän jälkeen löytyi vielä osastoa "vaarallinen" pieni nyytti, jossa oli noin teelusikallisen verran superpunaista pigmenttiä tai jauhetta. Suljin nyytin nopeaa. Mitä ihmettä se voi olla? 

Lähdin tärkeimpien löytöjen kera kävelemään alas rantaan. Mukaan otin tositteen, pienoismallin, kirjan ja tarjottimen näyttääkseni niitä Mikolle. 

Pesin tarjottimen, tutkailin sitä ja asettelin ruokapöydälle. Halkaisija hienot 55 cm. Näen silmissäni, kuinka se lepää valkealla pöytäliinalla ja että siihen voisi laittaa vaikkapa hopeisia kynttilänjalkoja.

Tarjottimesta en löytänyt hopeanmerkkiä. Varmaankin Venäjän keisarinna on vain unohtanut painattaa siihen merkkinsä ;)

Tässä kattaus ja alpakkatarjotin tulevat joskus olemaan, kunhan saamme vajan lattian tehtyä ja juhlat laitettua pystyyn. Sitten joskus. Tänä viikonloppuna lattiatyöt menivät taas piirun verran eteenpäin.

Mietin, että kun lauantain löydöistäni teen blogipäivityksen, ette millään voi uskoa näiden löytyneen yhden romulaatikon takaa hetkessä. En minä ainakaan uskoisi - niin älytön, överiksi mennyt aarteenetsintätuokio tämä nimittäin oli.

Älyttömän kivaa viikon alkua kaikille!