Terapeuttista tekemistä

Aurinko on hellinyt pääsiäisenä ihan kunnolla ja se on kyllä piristänyt minunkin jakomielistä oloani: Toisaalta on ollut ihana päästä pitkän viikonlopun aikana taas saarielämän rytmiin käsiksi ja välillä istahtaa ihanaan auringonpaisteeseen laiturille, mutta jostain kumman syystä joku pieni stressi kaikesta vaivaa mieltä. Eikä aina niin pienikään. Taisi olla lauantai-ilta, kun en halunnut puhua tai tehdä yhtään mitään ja melkein tuntui siltä, että itku tulee. Mietin talon remonttia ja se näytti mielikuvissani vaan isolta vuorelta. Pyydän jo nyt anteeksi vuodatustani, jonka auki kirjoittamista emmin pitkään. Haluaisin keskittyä vain hyviin asioihin elämässäni, mutta nyt tuntui myös siltä, että kuvaus neljän päivän pääsiäisestä ei olisi aito, jos en kuvaisi ristiriitaisia tunnelmiani. No, ehkä kuvaus ei siinä mielessä ole nytkään aito, koska oikeasti päiviin mahtui myös ihanaa fiilistelyä ja iloa, mitä en ehkä nyt osaa kuitenkaan riittävästi tähän kuvin & sanoin tallentaa.

Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa blogiin aiheesta, että tämä paikka on opettanut minulle suurta kärsivällisyyttä, mutta seuraavassa käänteessä saankin itseni kiinni kärsimättömyydestä, kuten nyt. Mutta oikeasti, seitsemän vuotta on kulunut. Kauanko pitää vielä jaksaa? Aika monta kertaa viime päivien aikana tunnustan ajatelleeni, että, hitto vie, tästä ei ikinä tule valmista. (No ei tulekaan, mitä edes kuvittelit, vahingoniloisimmat voivat nyt todeta.) Tunteja tuhraantuu puuhommiin ja ties mihin näkymättömään. Jakomieliseksi tunnen itseni kuitenkin siksi, että toisaalta pidän puuhailusta enkä tee sitä mitenkään hampaat irvessä. En lopettaisi tekemistä, jos kaikki olisi valmista vaan keksisin uutta tekemistä. Eli, kaikki tekeminen saa olon tuntumaan paremmalta, terapeuttiselta, ja siitä olen toki tyytyväinen! Olen äärimmäisen kiitollinen - ihan oikeasti ja aidosti - kaikesta, mitä meillä on. Olisi vaan niin kiva, jos asiat etenisivät nopeammin, mutta kun ei. Näin ollen en vieläkään voi sanoa sisäistäneeni suurempia viisauksia, jotka järkeni kyllä osaa minulle kertoa.

No, nyt on ollut tämmöinen fiilis ja äkkiäkös se vaihtuu toiseksi. Sen sentään olen oppinut :). Sisätilat tuli siivottua, ulkona tehtyä pakollisia pihatöitä ja yhden kuormaan vanhaa metalliromua kuljetimme pois saaresta.

Kuisti oli vähän saanut ulkorempasta rakennuspölyjä sisäänsä, mutta nyt on taas puhdasta.



Ei mitään asiaa sisälle tuollaisena!



Kuistin matto - yksi hienoimpia löytöjä talosta - jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.

Venevajan vintti on vaikea kuvattava: vastavalo molemmista päistä saa pitkän mallisen tilan näyttämään aina kuvissa hämärältä.

Siivouksessa kokeilin ensi kertaa kidesoodaa pahimpiin paikkoihin. Jatkan käyttöä vastedeskin ja tästä ei pesuaine halpene! Pitää vain huuhdella hyvin, koska se jättää vähän samean pinnan muuten. Ruokavajassa tykkään erityisesti käyttää jotain tällaista kunnolla puhdistavaa ainetta, kun tila on käytännössä nurkista avoin pieneläinten temmellyskenttä. 

Mikko teki kierrätysmatskuista uuden tiskipaikan, mitä suunniteltiin viime vuonna, muttei ehditty toteuttaa. Tavoite oli saada enemmän laskupinta-alaa, saada korkeampi taso pitkiä miehiämme varten ja siirtää hela hoito kauemmas pois silmistä ulkona olevasta ruokapöydästä. Totesin uuden tason heti toimivaksi käytössä. Kidesoodalla nyt puhdistettu vanha tiskiallas ei ole koskaan ollut näin hohtava.  

Toivoin keskikokoisen männyn kaatoa talon edestä, koska pienessä hetkessä se peittäisi koko näkymän talolta. Tämä puu oli vyötärön korkuinen, kun saavuimme tilalle. Hämmästyttää, miten nopeasti joissain paikoissa täällä puusto kasvaa. 

Kaivoimme navetan vintiltä käyttämättömän pienen ruokapöydän, jonka seniori päätti ottaa uuteen omaan asuntoonsa. Hyvä, että saadaan ylimääräiset kalusteet hyötykäyttöön! Täällä se oli helppo hioa ennen mantereelle kuljetusta. Lupasin maalata pöydän pojan toiveiden mukaan. Taitaa jäädä valkoiseksi.  

Jotenkaan en ollut kuviini tällä kertaa täysin tyytyväinen. Olinko huolimaton, tarvitsenko uuden objektiivin vai katsonko kuvia kriittisemmin? Olisi kiva saada skarpimpia kuvia. Nyt sen huomasin, kun yritin kuvata vaikeita kohteita, kuten täysikuuta ja rantavajan kivijalassa asuvia rantakäärmeitä.  

Huomaatko alla olevassa kuvassa mitään? Lautojen välistä pilkottaa lemmikkimme pää. 

Vaikka kuinka tietää rantakäärmeet vaarattomiksi, silti säpsähtää, kun sellaisen näkee. Yritin siedättää itseäni ja tarkkailin niitä pitkiä aikoja. En saanut perhettä yhteiskuvaan, mutta samanaikaisesti niitä vilisi tässä ainakin neljä, ellei jopa viisi. Toivon, että ne pitävät kyyt loitolla eikä se ole pelkkää kansan uskomusta!!

Tekeminen pitää kyllä ikävät, huolta herättävät ajatukset poissa. Varsinainen terapiapääsiäinen tämä olikin. On kai ihan sallittua tuntea tätä paikkaa kohtaan ristiriitaisia tunteita. Aina ei aurinko paista mielessä, mutta se oikea aurinko saa kyllä kaiken tuntumaan monin verroin ihanammalta!

Kevätkuulumisin,

Sohvakaluston verhoilu, osa I

Tuntuu kivalta, että huolimatta parin viikon kirjoitustauosta tänne on ilmaantunut muutama uusi lukija. Antaa toivoa tällaiselle hitaan tahdin bloggaajalle! Tervetuloa uudet ja vanhat seuraajat kurkkaamaan käynnissä olevaa projektiani: kesällä hankitun sohvaryhmän verhoilua.

Jos edellisessä postauksessa esitelty traktori ei ollut hankintana ykköstoiveeni, vastaavasti näiden kalusteiden hankinnan kohdalla Mikko arvatenkin kohotteli merkitsevästi kulmiaan. Mutta kiitos hänelle, että kun oli sisäistänyt kalusteryhmän hankinnan vääjäämättömyyden ;), onnistui hänen neuvotella hinnasta kunnon alennus. Itse en olisi ymmärtänyt näin kovaa tinkiä, kun olen seuraillut vastaavien hintatasoa, ja se tuntui nyt olevan varsin kohdallaan. Hyväkuntoinen jugend-ryhmä vaihtoi lopulta omistajaa 130 €:lla.

Voi miten ihanalta näyttävät nämä alkusyksyn auringossa kuvatut vihreät kuvat, muuten!

Yllä vanha ulkoasu ja alla väläys uudesta kankaasta, jonka on suunnitellut Andrea Enthal -niminen kuosisuunnittelija. Olen onneni kukkuloilla, että löysin tämän tekijän, sillä kankaassa on etsimääni menneen ajan art nouveau -henkeä, mutta värit ovat nykyaikaisen raikkaat. Samaisella suunnittelijalla oli monta houkuttelevaa vaihtoehtoa tätä työtä ajatellen, joten lopulta kyse oli värivalinnasta. Päädyin vihreään, jotten taas valitsisi pelkkää sinivalkoista vaihtoehtoa. Kaikkien taloon tulevien värien pitää sointua hyvin yhteen, mutta on tämä aika abstrakti prosessi, kun työstää asioita päätalon huoneisiin, joita ei vielä ole. Uskallan kuitenkin toimia näin, kun samalla metodilla on saatu hyvä lopputulos venevajan vintille ja rantamökkiinkin.

Olen niin tykästynyt tähän kankaaseen! Materiaali on verhoiluun hyvin soveltuvaa, tukevaa eko-puuvillaa.

Tuli ilmeisesti tehtyä myös pieni hutihankinta: ostin koristenauhan työmatkalta yhdestä Pariisin fleamarketeista, jonne pinkaisin kamalassa kiireessä ihan tätä varten. Siellä on nimittäin vintage-kangaskauppoja yms. Keskimäärin kangaskaupoissa on älyttömän huonot valikoimat koristenauhoja! No, kotiin päästyäni huomasin ostaneeni liian kimaltelevan nauhan. En usko, että tulen käyttämään sitä tässä yhteydessä, mutta varmasti jossain muussa, sillä onhan noita projekteja odottamassa.

No, itse verhoiluun (ja hieman pimeämpiin marras-joulukuun otoksiin)! Poistin vanhan kankaan ja sen alla olleet täytteet. Otin ne varmuudeksi pois, koska ei koskaan tiedä, millaisissa oloissa, kosteilla vinteillä tms., kalusteet ovat tätä ennen olleet. Pohjimmaiseksi kiinnitin säkkikankaan ja hampputäytteen. Kaikki matskut ja työkalut olen hankkinut isommissa erissä aiempien projektien yhteydessä. 

Hampun päälle pingotin valkaisemattoman lakanakankaan, jota minulla on loppuelämäksi, heh. Maksoin aikoinaan pakasta 1€/m. Valkaisematon siksi, että venytettäessä se kestää toisin kuin valkaistu. Mauro hakeutuu aina vierelle, kun puuhastelen jotain. Näin talviaikaan se tykkää köllötellä peiton alla, varsinkin jos päikkäreitä on edeltänyt lenkki koleassa säässä. 

Sitten puuvillavanu, jota laitoin kaksi kerrosta.

Ja vanun päälle vielä toinen kerros lakanakangasta, jonka päälle voikin jo laittaa verhoilukankaan.

To be continued! Ahkeraa alkavaa viikkoa sinne kaikille omiin isoihin ja pieniin projekteihin,

toivottaa, 

Sänky lähti, tuoli tuli

Kirjoitin keväällä harmissani, ettei vanhalla talonpoikaissängyllä ole meillä enää käyttöä näköpiirissä, minkä jälkeen sain blogituttava Hannikselta yhteydenoton, että hän olisi halukas ostamaan sen. (Hanniksen blogi löytyy täältä.) Yhteydenottoa seurasi yli kuukauden mietintäjakso, raaskinko luopua. Lopulta järki voitti. Viime viikonloppuna lähdimme kuljettamaan sänkyä uudelle omistajalle. Päätöksen jälkeen tuntui niin kivalta, että oma ongelmani poistui ja sänky ilahduttaa nyt toisaalla. Kuljetusvaivakaan ei ottanut koville. Ja olipa kiva tavata Hannis!



Tilasin auringon sängyn kuljetuspäivälle, kun taas erään sadepäivän käytimme muiden asioiden hoitoon mantereella. Pistäydyimme samalla paikallisessa vanhantavaran myymälässä ja iskin silmäni yhteen tuoliin. Kävi ilmi, että se oli tullut myymälään vasta tunti sitten ja oli siksi vielä hinnoittelematon. Päivä oli kai ollut hiljainen, sillä aistin, että omistaja ilahtui jo pelkästä juttelusta. Tiedustelin hintaa ja hieman höveli vastaus kuului "nooh, onkos kymppi liikaa?". Mielestäni minulla kävi tuuri, koska en ole aiemmin ihan noin halvalla vastaaviin törmännyt. Ehkä se oli tullut omistajalle jonkun isomman tuottoisan kaupan mukana, jolloin vähempikin riitti :). Tuoli sujahti oitis autoomme.

Rautakaupassa etsin käsiini maalinpoiston. Päädyin biohajoavaan Biocomp-maalinpoistoon. Litrahinta oli vain pari euroa kalliimpi kuin tavallinen liuottimia sisältävä. Tältä tuotteelta ei tarvitse suojautua samoin kuin perusmaalinpoistoaineilta. Myöskään palovaaraa ei ole, mikä on mielestäni harmillinen, huolehdittava asia liuottimien kanssa! Tästä siis plussat ympäristöystävällisyyden lisäksi.

Päätin kokeilla ainetta ensin tuolin istuinpinnalle, jossa oli neljä kerrosta: lakka, tummanvihreä maali, valkoinen maali ja alimpana vanha turkoosi.



Annoin aineen vaikuttaa tunnin: lakka lähti pois, mutta tummanvihreää maalia jäi reilusti jäljelle. Uusin käsittelyn ja kas, tämän jälkeen vihreä ja alta pilkottava valkoinen maali alkoivat kupruilla viidessä minuutissa. Hyvä!

Kaavin sen pois ja jäljellä oli vielä hitunen valkoista maalia. Laitoin ainetta valkoiselle ja se lähti myös hetkessä pois. Alimpaa paljastui vanha turkoosi, josta on aikanaan hiottu osa pois.

 - Tuoko nyt muka on hyvä? 

- No minusta on: se voi olla noin tai on ainakin käsitelty uutta maalausta varten, Mauroseni.

Aine tehosi siis hyvin, mutta ei poistanut useampia maalikerroksia kerralla vaan kunkin erikseen. Olen jatkanut nyt muiden tuolin osien maalinpoistoa ja antanut aineen vaikuttaa vajaan tunnin. Se, mitä jää jäljelle, lähtee kevyesti rapsuttelemalla.

Turkoosia löytyi alta tämän verran.

Toimiva aine, aion käyttää tätä jatkossakin. Ulkona kun työskentelee ja vaikka keräisi syntyvät jätteet roskiin, on kiva tietää, ettei pihaan jää liuottimia. Jos jollain on kokemuksia tavallisesta maalinpoistosta, kertokaa, toimiiko se samoin. En ole itse kokeillut koskaan aiemmin maalinpoistoja.

Lopuksi näytän vielä kuvan viimeisestä hommasta: teimme ison puusavotan Mikon vanhempien kanssa. Nyt liiteri pääsee oikeuksiinsa :)

Tuolin rapsuttelu ja kenties eräs uusi projekti, jota en vielä paljasta, jatkuvat Kroatian purjehdusten jälkeen. Kesäistä kuun loppua kaikille!

Verhoilijamestariksi?

Vuosi on vaihtunut ja uudet projektit ovat kovasti mielessä. Mahtavaa, että aikomuksenamme on vihdoinkin tarttua toimeen päätalossa!

Ihan oikeasti talon kunnostus alkaa mittavalla siivous- ja purku-urakalla: talossa olevat muutamat raskaat kalusteet pitää kuljettaa navettaan varastoon, lattiat pitää avata ja paljon maata on kannettava pois ennen kuin päästään mitään rakentamaan. Mutta ei nyt tänään takerruta pidemmäksi aikaa tähän, kun voi suunnitella jotain paljon hauskempaakin.

Vuodenvaihde pyhineen on ollut aina minulle tärkeää suunnittelu- ja opiskeluaikaa, joten niin nytkin olen käyttänyt aikaa tietojeni kartuttamiseen ja materiaalipohdiskeluihin.

Saas nähdä, otanko uuden vuoden aikana askeleita kohti vanhaa teini-iän haavettani, eli käynkö käsiksi haastavampiin kalustetöihin. Kursseille en ehdi osallistua, mutta olen omatoimisesti ottanut selvää nojatuolien kunnostuksesta - hmm, teoriassa. Tähän humanistin pohjakoulutus antaa hyvät eväät ;). Aiemmat postaukset tuoleistani ja kangasvalinnoista löydät täältä ja täältä. Kankaat olen tilannut ja saanut - nyt olen lukenut mm. Huonekaluverhoilijan käsikirjaa selvittääkseni, onnistuuko verhoilu omin taidoin. Olen pystynyt muodostamaan realistisen kuvan työn vaativuudesta. Osa vaiheista vaikuttaa työläiltä ja hankalilta, mutta osa menetelmäkuvauksista on yllättäen tuonut tunteen, ettei tämä(kään) asia ole tähtitiedettä ja mahdotonta oppia. Erityisen kiinnostavaa on ollut lukea luonnon täytemateriaaleista. Kirjan on kirjoittanut verhoilijamestari Kristiina Leinonen-Sahlgren. Ehkä minustakin vielä tulee oman elämäni verhoilijamestari :).



Ei kai haittaa, että ajatukseni laukkaavat vähän liiaksikin? Tunnen itseni nimittäin ihan hupsuksi, kun lähdin jo tilailemaan päätaloon tapettimalleja, heh. Siihen pisteeseen, että pääsisimme tapetoimaan, kuluu tietysti hetki jos toinenkin. Kuitenkin koen, että sisätilojen suunnittelu auttaa tekemään alusta alkaen kokonaisvaltaisesti oikeita ratkaisuja talon kanssa. Onkohan muuten riski olemassa, että löytämieni tapettien valmistus voisi loppua, jos en heti tilaa toiveideni tapettia??

Löysin Boråstapeter:in mallistoista kaksi ihanaa wanhan ajan paperitapettia.

Vaalea, klassinen neliapilakuvio sopisi mainiosti tupaan valkoisen puolipaneelin kaveriksi. Toiseksi iskin silmäni tummaan 1700-luvun simpukka-aiheiseen tapettiin, jonka luonnehdinnassa kuvailtiin, että se sopii mainiosti merenrantataloon :). Samaa mieltä! Tumma tapetti sopisi hienosti kirjastokamariimme, josta on näkymät merelle.

Kuvasin tapettimallit jugendkaappia vasten, joka on jonain päivänä tarkoitus viedä päätaloon.

Neliapilatapetti kuvassa myyjän sivulla:

Vuoden vaihtumisen kunniaksi sain myös inspiraation rakentaa valokuvakirjan Ifolorin ohjelmalla jälleen vuoden parhaista kuvista. Nyt minulla on kirjat jo vuosilta 2014, 2015 ja 2016. Pitäisi saada inspiraatio ensimmäisten vuosien kuvakirjojen tekemiseen, jotka siis puuttuvat. Mutta hyvä, että viimeisin tuli taas tehtyä. On näitä ollut kiva selailla ja huomata, miten paljon saimme taas viime vuonnakin aikaan ja mitä kaikkea kivaa tuli tehtyä.  

Toivottavasti opiskelut ja suunnittelut muuttuvat teoiksi vuoden 2017 aikana!

Upeaa alkanutta vuotta kaikille toivotellen,