Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennussuunnitelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennussuunnitelmat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Ääntenlaskenta ja päätös ulkolaudoituksesta



Ettepä usko, miten tärkeitä aiempaan ulkolaudoitusta käsittelevään postaukseen saamani kommentit olivat. Kysehän on sentään päätalon ulkoasusta, tähän asti suurimmasta päätöksestämme, joka tulee olemaan loppuikämme valinta. Kommentit toivat selkeyttä ajatteluprosessiini. Päässäni houkutukset ja realismi olivat alkaneet sekoittua kai viime hetken paniikissa.

Maalattavaa riittää taas saunassakin, huomaan, vaikkei sen sutimisesta ole montaa vuotta.



Päätöstä varten järjestimme myös perheen sisäiset vaalit, kuten muutamissa kommenteissa ehdotettiin. Pojat äänestivät hetkeäkään epäröimättä punamullatun pystyrimoituksen puolesta. Sitten minäkin annoin sille ääneni ja ryhdyin karhaamaan vastausta Mikolta. Kuultuaan, mitä olimme äänestäneet, Mikko sanoi puoltavansa empirensinistä öljymaalattua vaakalaudoitusta, mutta ehei, emmehän me sitä voineet uskoa! Lopulta painostuksen jälkeen Mikko totesi, että jos kerran täällä äänestetään kuten Putinin vaaleissa, kai se on myönnettävä, että punamulta ja pystyrimoitus on paras.

Viimeiseksi varmistukseksi kysyin myös Maurolta mielipidettä: "Mauro, räpäytä silmiä, jos punamultaus on paras". Ta-daa, Mauro räpäytti!


Olemme siis tehneet lopullisen valinnan ja jos tämän päätöksen vielä kertaalleen pyörrän tai avaan uuteen pohdintaan, tehkää ilmoitus joillekin viranomaiselle ja saattakaa minut hoitoon!!



Kuten moni kommentoi, talolle tekee hyvää saada pystyrimalaudoitus, joka korostaa talon korkeutta. Päätalon tulisi kuitenkin kauniin listoituksin ja profiloinnein erottua muusta rakennuskannasta. Alkuperäinen vaakalaudoitus ja -20-luvun jäsentely litistäisi taloa ja siksi tämä aikakausi saapi jäädä talon osalta historian vaiheeksi.

Ja onhan se totta, että punamullattu pystylaudoitus on ajaton, saaristoon sopiva, helppohoitoinen, edullinen, yhtenäinen muun tilan kanssa, eli sekä turvallinen että kaunis valinta. Näin montaa hyvää ominaisuutta ei ponttilaudoituksella ja jonkin muun värisellä öljymaalilla vaan ollut, vaikka muutama hyvä ominaisuus olisi ollutkin. Eli se siitä. Piste. :).



Asia on edennyt muiltakin osin. Olemme vastaanottaneet ja hyväksyneet tarjouksen ulkovuorauksen muutostöistä ja alimpien hirsien kunnostustöistä. Nyt alkaa töiden ja ulkonäködetaljien suunnittelu yhdessä rakentajan kanssa. Meille se tietää kesäksi suurta purku-urakkaa, jotta uuden rakentaminen pääsee alkamaan vielä elokuussa ennen syksyä. Ihan mahtavaa, ihan mahtavaa, ihan mahtavaa.



Ihan mahtavaa, sanoinko jo?

      

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Päätalon laudoitustyyli?

Päätalon ulkoverhoilussa meillä on kaksi vaihtoehtoa emmekä millään pysty päättämään, kummalla mentäisiin. Mieli muuttuu monta kertaa päivässä. Päätin kysyä facebookin "Pelastetaan vanhat talot" -palstalla mielipidettä, mutta ikävä kyllä kaksi vaihtoehtoamme saivat yhtä paljon ääniä...

Kerron vaihtoehdot: Jos mukailemme tilan muita rakennuksia, valitsemme pystyrimoituksen ja raakalaudan. Tämä tultaisiin maalaamaan punamullalla, kuten muutkin rakennuksemme. Valkoisten ikkuna- ja reunakarmien kanssa talo tulisi näyttämään varmasti upealta mäen päällä.

Mutta: päätalon alkuperäinen verhoilu on jäsentelyltään edustanut aikansa mukaista 1920-luvun klassismia. Täällä on siis oltu aivan ajassa kiinni ja haluttu korostaa talon arvoa suhteessa tilan muihin talousrakennuksiin. Myönnytyksenä alunperin on kuitenkin jouduttu käyttämään punamultaa, jolloin talo sai värinsä siitä. Ponttilaudoituksessa tulisi käyttää öljymaalia. Punamulta ei suojele höylättyä lautaa, joten tässä ilmeisesti syy siihen, ettei laudoitus ole kestänyt etelärinteessä, ja se on pitänyt vaihtaa.

 
Jos siis mukailemme alkuperäistä, valitsemme ponttilaudoituksen, mikä taas tarkoittaa sitä, että maaliksi valikoituu öljymaali. Koska öljymaalissa on ihan eri luonne ja ulkonäkö kuin punamullassa, meistä punamultaa väriltään mukaileva ratkaisu ei tunnu hyvältä. Siksi pitäisi valita talolle jokin muu väri!

Eli homma menee näin:

A. höyläämätön pystyrima -> punamulta -> talo sulautuu joukkoon, päätalo ei korostu tärkeimpänä -> tämä on uusi ratkaisu tilalla, mutta saaristolainen, helppohoitoinen ja edullinen ratkaisu

B. höylätty puu -> öljymaali -> päätalo erottuu tärkeimpänä -> kunnioittaa alkuperäistä -> minkä värinen talosta tulee? -> hinta ja huolto suuremmat

Tässä talon yksi vaihe 1970-luvulta: jälleen erilainen laudoitus, eli ponttilauta on korvattu sahalaudalla ja jaottelussa puiden suunta on vaihtunut. Näyttää kuitenkin aika samalta kuin alkuperäinen.



Olin vaihtoehtojemme kanssa yhteydessä jopa perinnerakentamisen mestariin Hannu Rinteeseen, mutta ikävä kyllä Rinnekin sanoi, että tyylin puolesta voimme valita kumman tahansa, eli ei lopullista vastausta häneltäkään!

Meitä houkuttelee sekä se ajatus, että saaristoon hyvin istuva ratkaisu, punamullattu pystyrimalauta,  yhtenäistää tilan kaikki rakennukset, mutta myös se, että päätalo erottautuisi huoltorakennuksista arvokkaammilla listoituksilla sekä maali- ja lautavalinnoilla. Fifty-fifty.

Mitä ihmettä me teemme ja minkä värinen talosta pitäisi tulla, jos valinta on tuo B?? Ja sanottakoon vielä kerran, että jos valitsemme B:n, eli ponttilaudan ja öljymaaliin, päädymme hyvin todennäköisesti johonkin muuhun kuin punaiseen väriin, vaikka talo onkin ollut aina punainen. Voisiko talo olla vaalean harmaa, kuten saaristossa usein on ollut... tai jotain muuta?


5 vuotta on tätä pähkäilty eikä olla päästy puusta pitkään, mutta nyt miettimisaika alkaa käydä vähiin: enää muutama kuukausi aikaa!

Huokaillen,



sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Puuduttava viikonloppu



Viikonloppuna muutama asia loksahti mielessäni paikoilleen, kun pimeän tullen istuin tylsistyneenä pienessä mökissämme. Mitään tekemättömyys alkoi puuduttaa, kun pienet neliöt eivät oikein mahdollista monenlaistakaan tekemistä. Tänään sunnuntaina viikonloppu jatkui sateisena ja se tietysti tarkoitti jatkoa mökissä istumiselle. Ruuanlaitto ruokavajan kylmyydessä ja kosteudessa tuo oman mausteensa siihen, mikä normaalisti on päivän kohokohta: nyt ruoka valmistetaan hutaisten ja syödään hotkaisten. Äh, en jaksa enää tätä mökkeilyä! 



Nämä tunteet ovat oikein tervetulleita. Meillä on ollut vähän motivaation puutetta tarttua päätaloon, mutta mökissä tylsistyminen kasvattaa sitä toivotulla tavalla. Ajattelemme vakaasti saaressa käymisen ja olemisen ympärivuotisena juttuna, joten on oikein hyvä konkreettisesti kokea, etteivät fasiliteetit tällaisenaan - tähän vuodenaikaan - tue tuota ajatusta.

Tätä valoa ei uskoisi joulukuun auringoksi, mutta kuva on otettu puolen päivän aikaan, eli aurinko vain käväisee matalalla pilkahtamassa. Maisemista en valita - päivä on liian lyhyt! 



Ennen kuin huomaakaan, näyttää tältä, vaikken valita tästäkään. Valituksen aihe kohdistuu siis käytössä oleviin sisätiloihin :).


Vesi on taas korkealla, muttei vielä hälyyttävissä määrin. Sauna kestää vielä 20 cm vedennousun, mutta jos katsoo tarkkaan, huomaa uimalaiturin ja tikkaat aivan veden pinnan alla.



Uimalaituri ja tikkaat onkin ollut tarkoitus nostaa ylös ennen jäitä. Rantaan vetäminen kävi nyt helposti sen ansiosta, että vesi on korkealla. Kun olin napsaisemassa kuvaa, tämä yksi ryntäsi taas kameran eteen!



Kas tässä kuva, mikä piti ottaa.



Hyvä viikonloppu kaiken kaikkiaan takana, koska vuosi sitten huokailimme, että mistä ihmeestä saisi voimia tarttua taloprojektiin ja nyt ilmassa onkin taas jonkin aikaa kadoksissa ollutta kärsimättömyyttä, että pääsisipä jo hommiin.



Mukavaa joulukuun alkua täältä leudolta eteläiseltä Suomenlahdelta,



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Rumilus

Päätalon rumiluksemme on jossain määrin aiheuttanut minulle ahdistusta – kuten kaikki keskeneräiset työt – joten päätin listata talon suurimmat plussat ja miinukset. Tavoitteena on havaita, että kai siinä nyt jotain hyvääkin on. Mielenkiintoista nähdä, kumpi pää vaakakupissa tulee lopulta painavammaksi. Aloitetaan listaus niistä minulle helpoimmista, eli miinuksista. 

Miinukset:

1. Karmea ulkolaudoitus; se ei mukaile alkuperäistä tai mitään muutakaan johtoajatusta, vaan sitä on uusittu sivu kerrallaan ja joka seinällä on vieläpä erilainen ulkolaudoitus! Todennäköisesti talosta on kustannussyistä tullut sellainen kuin on tullut, mikä on tietysti ymmärrettävää. 





2. Ulkolaudoitus on maalattu lateksilla. Tosin tällä ei tavallaan ole merkitystä, koska verhoilu menee vaihtoon joka tapauksessa. 

3. Merelle päin antavan julkisivun (kuva yllä), pääikkunat ovat liian pienet talon mittasuhteisiin nähden. 

4. Kivibetoniperustus 1920-luvulta ei ole maailman kaunein. (Ehkä sen voisi maalata?)

5. Ikkunoita on vaikka minkälaisia! Joku linja pitäisi saada aikaiseksi ja poistaa edellisten vuosikymmenten hätäratkaisut. 




6. Ns. tyylikausia on monia, 1890-luku ja 1920-luku ovat vallitsevat, mutta myös 40-luku on edustettuna.

7. Rännit puuttuvat.

8. Kakluunit on poistettu.



9. Hirsitöitä pitää tehdä ja lattialankut uusia, sillä muovimatto on aiheuttanut lattiarakenteiden lahoamista.

10. Sisäpinnoissa riittää hommaa… = työläys ja kalleus

No niin, aika pitkä miinuslista tuli, mutta kaiken kirjaaminen ylös hieman helpotti 😁. Entäpä sitten ne hyvät puolet?

Plussat:

1. Talon sijainti kukkulan päällä on sen paras ominaisuus, eli talo on tilan muihin rakennuksiin nähden ns. oikealla paikalla. Myös näköala talolta merelle on hieno.

2. Katto on pidetty kunnossa. Se ei vuoda mistään, eli on täysin kelpo ja siten suojannut talon.

3. Hirsitöitä rakenteisiin pitää tehdä vähemmän kuin aluksi pelkäsimme: seinät ovat ok.

4. Talo on sopivan kokoinen: ei liian iso, ei liian pieni ja huonejärjestys on mainio.

5. 1890-luvun ikkunoita on vintillä kahdella sivulla ja niistä saa osviittaa tyylivalintoihin.




6. Sähkö on ja märkätiloja emme aiokaan tehdä, mikä vähentää sekä työmäärää että päänvaivaa.

7. Kivibetoniperustus on kunnossa, vaikka ruma onkin.

8. Kamarien 1890-luvun ovet ovat tallella ja ehostettavissa.



 9. Tuvassa on Högforsin hella/leivinuuni (pahoittelut sekamelskasta).

 
10. Se, että päärakennusmateriaali on hirsi, on iso plussa.

11. Kaikesta epämääräisyydestä ja -esteettisyydestä huolimatta olen alkanut pitää talon muotoja viehättävinä ja näen siinä paljon potentiaalia (yeah! remontoijan unelma)


Tässä vaiheessa toimitus huomauttaa, että Mikko tuosta olan yli kommentoi: "kannattaako sinne nyt noin rumia kuvia laittaa?" Heh heh, niinpä. Kauniimpiakin päivityksiä on täällä nähty.

Takaisin kokonaisarvioon: Taitaa olla niin, puntit menivät yllätyksekseni aika tasan. Kaikki nuo miinukset ovat onneksi sellaisia, että ne on mahdollista muuttaa tai kokonaan eliminoida, kun taas plussapuolella on asioita, joita ei pystyisi edes muuksi muuttamaan. Talon sijoittuminen tontilla esimerkiksi on ihan oleellinen juttu. Jokaisesta plussasta pitää ymmärtää iloita.

Ehkä eniten meille päänvaivaa aiheuttaa julkisivun ikkunaratkaisu (ks. ensimmäinen kuva). Nuo  kaksi ikkunaa pitäisi vaihtaa, sillä meidän tekisi mieli saada tilalle hieman isommat ikkunat, jotka tekisivät talosta kaikkiaan sopusuhtaisemman näköisen. Lähteäkö etsimään uusia, vanhoja ikkunoita kierrätyksestä vai teetättääkö ikkunat jollakin halutulla tyylillä ja juuri toivotulla koolla?

Talon porstuassa on tällaisia vanhoja puhalletulla lasilla olevia T-ruutuikkunoita, joista voisi ottaa mallin etupuolellekin. Tällaiset sopisivat myös vinttikerroksen alkuperäisten T-ikkunoiden kanssa yksiin.



Tuleekohan tästä rumiluksesta joskus kaunotar?

Pohtii,




sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Miten edetä?

Maa muuttui täällä etelässä taas harmaaksi ja ajatuksetkin harhailevat juuri nyt vähän sumussa. Luulisi, että täällä sitä vaan suunnitellaan seuraavaa remonttikautta visiot kirkkaina, mutta kun ei. Niin moni asia riippuu niin monesta eri tekijästä. Argh.

No, jos listataan, mitä AINAKIN PITÄISI tehdä seuraavaksi, niin kappas, havaitsemme, että meillä on ollut näköjään porrasdefenssi päällä. Yksi jos toinenkin rakennus kaipaa pikku portaita ja toistaiseksi niitä vaan ei ole saatu tehtyä. Eiköhän siis ryhdistäydytä ensi keväänä ja aloiteta ensi töiksemme portaiden rakentaminen näihin kohteisiin:

Suolavajaan joutuu nyt harppaamaan puolispagaatilla, mikä ei ole välttämättä helppoa, kun pitelee käsissään samanaikaisesti painavia työkaluja, maalisankoja yms.











 Rantamökin portaiden kestävyys on ajan kysymys. Kenen askelen alla tämä romahtaa? 


Venevajan vintille ei ihan pikkuportaat riitä, mutta ne olisi kiva saada turvallisuussyistä ja tietysti Maurokin pääsisi sitten sinne :)


Isompi kysymys onkin sitten päätalo, jonka suhteen olemme väistelleet päätöksentekoa vuosia! Sanomattakin on selvää, jos lottovoitto tulisi, ei tarvitsisi väistellä ;). Kahdessa asiassa olemme kuitenkin edenneet: 1) teimme ikkunainventaarion ja 2) pyysimme ulkopuoliselta firmalta tarjouksen rakennusmateriaalien kuljetuksesta ylös talolle sekä hirsitöiden, ulkolaudoituksen ja maalauksen suorittamisesta. Saavutus sekin! Talon kunnostus kokonaisuudessaan tuntuu nimittäin niin isolta, ettemme taida pystyä ihan kaikkea siinä tekemään itse. 

Ikkunainventaariosta lupaan lisää seuraavassa postauksessa. Tarjouksesta totean nyt sen verran, että kyllä niin houkuttaisi siihen tarttua, mutta yli varojen ei voi elää eikä muuta elämää täysin nihilistisesti kurjistaa. Mietimme myös, voisiko työtä jotenkin pilkkoa pienempiin toimeksiantoihin?  Luulen, että jokin kanta seuraavasta askelesta tässä talven aikana vielä muodostuu. Silmissä niin siintää kuva meistä istuskelemassa tuvan lämmössä, mutta välillä tuntuu, että tämä on pelkkä haavekuva.  

Suunnittelu ja haaveilu jatkuvat,


keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mitä seuraavaksi?

Blogeista päätellen joulua vietettiin eri puolilla täydellisen leppoisissa tunnelmissa. Ihailen idyllisiä jouluisia koteja ja tunnelmaa, joka niistä on välittynyt. Oma jouluni ei mennyt aivan kympisti, mutta toisaalta, mitä siitä, uusia jouluja tulee kyllä! En jaksa ottaa täydellisestä joulunvietosta stressiä. Periaatteessa joulu on sellaista aikaa, että se pitäisi saada viettää tavalla, joka tuntuu itselle hyvältä. Nyt olisi tehnyt mieli erakoitua, mutta suunnitelmat oli tehty jo aiemmin. Mutta tuleehan niitäkin jouluja, jolloin työasiat eivät paina, en ole sairaana, olen täynnä puhtia laittaakseni jouluruokia ja nauttiakseni hyvästä seurasta ja yhdessäolosta.

Nyt satsaan välipäiviin. Käyn töissä tekemässä tekemättömät työt, otan kotitöille ja omille puuhilleni aikaa ja yritän tulla lopullisesti terveeksi. Osa näistä on jo saatu hyvälle alulle. Kotona saimme mm. seniorin huoneen ihan uuteen uskoon lukiolaiselle sopivaksi. Eilen vietettiin ihanaa sushi-iltaa tupa täynnä nuoriso-osastoa ja on niin kivaa, kun mukana alkaa pyöriä vähän tyttöjäkin. Välipäivät ovat myös hyvää aikaa suunnitella ensi vuoden tekemisiä saaressa.


Sormet aina vaan syyhyävät karkaamaan päätalon kimppuun, mutta valitettavasti alhaalla olevien rakennusten kanssa on vielä paljon tekemistä ennen kuin voi sanoa niiden olevan huolettomassa käyttökunnossa. Viisaita jos olemme, teemme ensin keskeneräiset työt alta pois ennen kuin siirrymme seuraavaan kohteeseen, vaikka tällaisessa pitkällisessä projektissa olisi niin mukavaa siirtyä aina uuteen, kun vanha alkaa vähän kyllästyttää… Käydäänpä läpi tekemättömät työt, jotta kokonaistyömäärä on helpompi hahmottaa.


Venevajan pieniin oviaukkoihin, joita on kolme, pitää rakentaa haalla suljettavat ja mustaksi tervatut lautaovet. Yläkerran huone on sisäkattoa ja yhtä seinää vailla valmis. Sen jälkeen pinnat siellä maalataan ja kesähuone kalustetaan kevyesti. 

Venevajan vintille asennetaan ja modifioidaan portaat, jotka nyt nojaavat rantavajan seinään. Toivottavasti vanhat portaat ovat todellakin hyödynnettävissä, koska ne ovat perinteistä, tukevaa tekoa. Portaiden yläpäähän pitää rakentaa ovi, eli sulkea huoneeseen pääsy linnuilta ja tuulelta. 


Portaiden takana ja kuvassa alla näkyy pikkuvaja, jota kutsumme suolavajaksi syystä, että se oli täynnä kalastajan työssään tarvitsemaa suolaa. Vajan suolaa imenyt laudoitus on tarkoitus vaihtaa. Tässä hyödynnämme venevajan purkulautoja. Hyväkuntoisia oli juuri sen verran, että ne riittänevät tähän. Sisältä pimeä pikkuvaja toimii varastona. Juuri nyt se on hyvin sekaisin. Vajaan olisi hyvä laittaa ainakin yksi ikkuna käyttömukavuutta lisämään. Tavarat pysyisivät paremmin järjestyksessäkin. Uuden laudoituksen jälkeen vaja pitää luonnollisesti myös punamullata. 


Tässä sitä riittää hommaa taas ensi vuodellekin, eli oletettavasti meidän ei edelleenkään tarvitse tekemättömyyteen tylsistyä! Ainiin, kasvihuonekuumekin vaivaa edelleen, mutta myös materiaalipula siihen... 

Päätalon osalta voisimme piirun verran edistää myöhempää remonttia tilaamalla nuohoojan arvioimaan talon hormin kunnon. Tulisija on ollut yli kymmenen vuotta käyttämättömänä. Hormin kunto ratkaisee pitkälti sen, mistä päästä talon kunnostustyöt alkavat: onko edessä hormin korjaus (tai jopa purku!) vai päästäänkö heti korjaamaan hirsiperustuksia ja lattioita? Ennen kuin päätaloon käydään käsiksi, tämä pitää selvittää. 



Mikko kävi nostamassa venerannassa veneen trailerille, koska saareen kulku on sääennusteiden mukaan katkolla. Meidän vene on onneksi vaivaton laskea ja nostaa sen mukaan, mikä on tilanne, mutta voihan se olla, että tästä se talvi nyt alkaa.

Uutta vuotta innolla odottaen,




torstai 2. tammikuuta 2014

Kaikki hoituu, kunhan kivijalka pitää

Monissa blogeissa kirjoitetaan projekteista, joita suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä elämänkumppanin kanssa. Harvoin tätä puolta kuitenkaan pohditaan tai avataan blogeissa. Suhde on kuitenkin aikamoinen kivijalka itse kunkin projektissa. Se voi joutua koetuksellekin. Arkeen mahtuu taatusti niin yhteistä onnen tunnetta kuin vääntöjäkin. Ajattelinpa siksi kirjoittaa aiheesta jotain. Lopuksi käyn kuvien kera läpi suunnitelmamme vuoden 2014 töiden osalta.

Minä se haluaisin aina vaan suunnitella ja suunnitella tulevaa ja Mikko mieluummin elää hetkessä, tehdä ja katsoa vähän kerrallaan. Joskus kysyy luonnetta, kun toisesta ei saa vastakaikua, kun yrittää ottaa puheeksi jonkun tulevan ajatuksen, jota haluaisi ihan vaan huvin vuoksi pyöritellä ja pohtia. Olen myös kärsimättömämpi ihan kaiken konkreettisen tekemisen suhteen, mutta voitte arvata, että koko projekti on opettanut minulle aikalailla kärsivällisyyttä ja armeliaisuutta. Sen työstäminen tekee minulle hyvää ja siksipä olen päättänyt kehittää itsessäni tätä puolta entisestään Uudenvuoden lupauksena. On hirmu tärkeää, että muistaa koko ajan nähdä itse puuhan osana iloa. Projekti ei stressaamalla edisty yhtään sen enempää. Aikataulut ovat vain itse määriteltyjä. Me itse vain voimme vaikuttaa siihen, teemmekö tämän projektin hymyssä suin vain suupielet alaspäin. Kumpikin meistä rakentaa omalla suhtautumisellaan toisen fiilistä koko kokonaisuudesta. Kun osaa suhtautua keskeneräisiin asioihin omalla painollaan, rauhallisesti ja kiitollisesti, nauttii enemmän elämästä ja siitä mitä on. Tylsäähän sekin olisi, jos kaikki tavoitteet ja toiveet kerralla tulisivat täytetyksi. Elämässä pitää olla haastetta ja parhaimmillaan isot haasteet saa jakaa jonkun kanssa.

Suunnitteluintoani ja sitä, että ajatukseni laukkaavat toisinaan jossain vuosien päässä, ei kuitenkaan lannisteta, ei sitten millään! Se on iso osa iloa, mitä itse saan tästä hommasta. Jo syksyllä yritin kovasti käynnistellä keskustelua siitä, että mitäs Idurissa ensi kaudella tehdään, ja asetetaanko mahdollisesti jotain tavoitteita. Mutta eih - ei tullut Mikolta vastakaikua, vaan toive, että joululomalla sitten vasta pohdittaisiin. Annoin tilaa ja koko syksynä en puhunut mitään mielessäni jylläävistä suunnitelmista. Yhtäkkiä tuossa välipäivinä muistin, että jes: 'sähän lupasit, että nyt suunnitellaan!' Mikko piti lupauksensa :) ja sain yhteisen suunnittelutuokioni.

Tällaisessa pitkällisessä hankkeessa on opittava ymmärtämään, että ajatusten prosessointitapa on eri tai asiat eivät aina etene juuri oman toiveen mukaisella tavalla. Kun yhdessä tehdään, on osattava antaa rakennus- ja elämänkumppanin tehdä asioita omalla tavallaan ja tyylillään, vaikka itse tekisi jonkun asian toisin tai toisen valinta itsestä näyttäytyisi väärässä järjestyksessä tekemiseltä. Se, että toinen taaplaa tyylillään ja on vaikka itse eri mieltä, pitäisi se osata ohittaa olankohautuksin 'itsepähän valitsee ja lopputulos ratkaisee' -periaatteella. Tämä pätee pienissä, arkisissa käänteissä. Sitten on asioita, jotka vain vaativat pohdinta-aikansa, jolloin vaikkapa toisen ulospäin näyttävä hidastelu saattaakin osoittautua ratkaisevaksi tekijäksi onnistuneen lopputuloksen kannalta. Tällainen esimerkki on venevajamme, jossa Mikko on todella joutunut punnitsemaan ja jopa vaihtamaan suunnitelmaa jo moneen kertaan tietojemme karttuessa. Kaikki vaiheet on läpi elettävä, kun ei ole mitään ohjekirjaa, mistä voisi katsoa oikean vastauksen. Onhan se välillä turhauttavaa, mutta ei tilannetta edistäisi kärsimätön hötkyilyni siinä vieressä. Tai no, kärsimätön olen, mutta yritän hillitä sitä hötkyilyä :). Tämän, kun muistaisi aina, niin säilyy projektissa leppoisa tunnelma eikä tarvitse riidellä aiheista, jotka eivät riitelemällä ratkea.

Oman suolansa tällaiseen hankkeeseen tuo se, ettei aina ehkä löydy sitä yhteistä näkemystä siitä, miten isoa suunnitelmaa yksityiskohtien osalta edistetään, vaikka päälinjoista oltaisiinkin samaa mieltä. Joskus toisen on toimittava ja toisen jahkailtava ja toisinpäin. Ja ehkä virheisiinkin täytyy olla mahdollisuus näinkin isossa hankkeessa. Ainakin sellaisissa asioissa, jotka eivät ole peruuttamattomia. Toistaiseksi olemme onneksi niiltä välttyneet, mutta kuka tietää, ehkä niinkin voi käydä. Tarkoitan sitä, että molemmilla täytyy johonkin rajaan asti olla valinnan vapaus toteuttaa omaa osuuttaan omalla tavallaan, jolloin tekemisessä säilyy ilo ja into. Kumpikaan ei ole toisen työnjohtaja vaan voi johtaa vain itseään. Kovin kaukana eivät tyylit ja tavoitteet tietenkään voi pariskunalla olla toisistaan - näin uskon. Muutenhan tällaisestakin projektista tulisi ihan kauhutarina. Annan esimerkit. Jos Mikolta oltaisiin kysytty, ei meillä olisi sotkuisen työkaluvaraston paikalla nyt idyllistä kesäkeittiötä tai jos minulta oltaisiin kysytty, ei meillä olisi ihanaa lämpöä tuovaa kamiinaa rantamökissä. Näissä tapauksissa visio syttyi vain toisen päässä ja luottamus toiseen mahdollisti sen, että oma visio oli mahdollista toteuttaa. Alunperin toinen meistä piti näitä juttuja ihan huuhaana, KUN TÄRKEÄMPÄÄKIN TEKEMISTÄ OLISI!, mutta jälkikäteen olemme antaneet toisen 'itsepäisyydestä' kiitosta. Yritän muistaa tämän seuraavalla kerralla, jos ukko päättää taas tehdä mielestäni jotain ihan 'turhaa'.

Tempperamenttierot voi siis nähdä voimavarana tai niistä voi kerätä jatkuvaa tuskaa. Sitä kai parisuhde pitkällä juoksulla on, että arvostaa toisen tapaa olla ja tehdä eikä yritä muuttaa toista itsensä klooniksi.

No mutta, siirrytäänpä sitten vuoden 2014 suunnitelmiin, koska olemme päässeet niistä täydellisen harmoniseen yhteisymmärrykseen, heh. Vaikka kuinka sormet syyhyävät päärakennuksen suhteen (kyllä, tulevaisuuden visioni laukkaavat eritoten päätalon ympärillä), päätimme, että vielä tulevalla kesäkaudella keskitymme rantarakennuksiin, jotta saamme rantakaistaleen kokonaisuutena toivottavasti valmiiksi. Vai pitäisiköhän sanoa: valmiimmaksi?

Jottei totuus unohtuisi, muistutetaanpa ihan hiljattaisin kuvin, miltä juuri nyt näyttää.

Katsokaa nyt tätä lohdutonta näkyä...


Etenkin venevaja olisi hienoa saada lopullisesti pelastettua, eli tuettua merenpohjaan ja vaihdettua lahot hirsirakenteet. Lisäksi siihen pitää vaihtaa ulkolaudoitus, koska lankut on pilattu hilseilevällä lateksilla ja muutenkin vettyneet. (Osan laudoista voi hyödyntää jossain muussa yhteydessä.) Ja katto uusitaan. Se onkin hommista ainoa, mihin otamme ammattilaiset.

Jos ehdimme, venevajan ympärille rakennetaan jo tänä vuonna laituri, joka siinä on ollut alunperin. 


Pikkuvaja, jota kutsumme suolavajaksi sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan, huutaa kokonaan uutta laudoitusta. Vajaan olisi hyvä saada myös pieni ikkuna, jotta varastona toimivasta vajasta löytäisi tarvitsemansa helpommin.


Siellä täällä repsottaa, mutta suolavajan laudoituksen vaihto ei ole niin kriittinen. Pikemminkin kyse on ulkonäkötekijästä. 


Muiden rantarakennusten osalta on syytä ottaa maalisuti toiseen käteen ja punamultatonkka toiseen ja kohentaa ulkopinnat. Kesäkeittiön päätyyn lisätään lautalattia ja siinä meillä on mahtava paikka pitopöydälle sateen sattuessa tai syksyn rapujuhliin.

Mutta mutta, katsokaapa kuinka pahasti ison haavikkoalueen tiputtamat lehdet ovat lahottaneet kesäkeittiöni takaseinää. 


Viime viikonloppuna kaivoin jo mullaksi muuttunutta lehtijätettä talon takaa aikamoisen määrän. Tilanne paljastui pahemmaksi kuin olimme tajunneet. Alaosista laudat ovat mennyttä, eli tulee entisöintihommia tähänkin osoitteeseen.



Noita kuvia kun katselee, ei muuta voi sanoa kuin että kyllä olisi syytä saada 'maisema' kuntoon mahdollisimman pian. Ja etenkin, kun vauriot ovat osin kriittistä luokkaa rakennusten kannalta. Kun repsottavia paikkoja on vielä näinkin paljon, se kyllä vaikuttaa omaan viihtyvyyteemme. No, jatketaan listaa.

Saunan karmit maalasin viime kesänä, tulevana kesänä on vuorossa seinät. (Myönnetään, meni ehkä väärässä järjestyksessä!)



Rinteessä oleva verstas on maalattava myös, ainakin niiden seinien osalta, joihin aurinko paahtaa kesäaikaan pitkän päivän. Kolme reunalistaa ovat muuten siksi noin kirkkaan valkoiset, koska kuivasin maalisudin niihin aina lopettaessani päivän urakan. Siinäpä eron näkee hyvin. 

 

Verstaan päätyovi on tukittu. Emme vielä avaa sitä, koska emme tee muitakaan korjaustöitä tähän rakennukseen. Vain maalaus tulevana kesänä.


Työmäärältään tämä tinki on aika kova, etenkin kun ottaa huomioon, että aloitin kuistin remppaa syksyllä ja senkin haluaisin tämän kaiken lisäksi valmiiksi. Mutta jos säät suosivat ja meillä on yhtä hyvä into päällä kuin viime vuonna, tämä ei ole mahdoton. Kaikki, mitä saamme tehtyä nyt viikonloppuisin niin kauan kuin meri pysyy vielä auki, on myöskin pois kesän töistä. Heti huomenna on tarkoitus aloittaa! Kumpikaan meistä ei halua tästä projektista stressiä, vaan tekemisen iloa, eli suunnitelma on koetettu pitää kyllä realistisena. Ja jos kaikki tämä ei tule valmiiksi, emme tuskaile asian kanssa; pidän Uudenvuoden lupaukseni visusti muistissa! Etenemissuunnitelma on kuitenkin tämän laajuisessa projektissa hyvä olla.

Työnjaosta. Mikon pääpestinä on venevaja. Oma osuuteni tulee rantarakennusten kunnostamisessa olemaan eniten maalauspuolella. Ulkonäöllisesti lopputulos tulee olemaan palkitseva, kun rantamiljöö kohenee huomattavasti ja saaristolainen kulttuurimaisema puhkeaa oikein kukkaansa lahdellamme!! Ai että, minkälaiseen hurmokseen tämä visio minut oikein siivittää. Saahan sitä unelmoida lopputuloksesta jo tässä vaiheessa??

Päättäväisesti,


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...