Talven oppimäärä

Kun hankimme saaritilan, iski meihin kai pieni paniikki siitä, osaammeko ihan oikeasti kunnostaa sen, vaikka pari remonttia olemmekin käyneet läpi. No, mitä tekee humanisti? Menee tietenkin kauppaan ja hankkii kassikaupalla kirjatietoutta asiasta. Talvikauden vaapaa-ajan ongelmia ei siis ole! 

Muutamat ystävämme ovatkin jo ehtineet kysyä, että miten osaatte entisöidä vanhan hirsitalon ja vastaukseksi olen sanonut, että "no, näyttöjä ei hirveästi vielä ole, mutta olemme nyt pari kuukautta ahmineet sisäämme erinäistä tietoa kirjoista" ; ) Muuten, yksi hyvä - ja astetta viihdyttävämpi - tietolähde ovat toki muut blogit! Niin se on, eli kiitos kaikille teille, jotka autatte projektissamme tässä muodossa.

Risto Vuolle-Apilan kirja Hirsityöt oli suhteellisen iisiä luettavaa. Sitten tartuin historiallisen rakentamisen gurun, Panu Kailan, kirjaan Kesällä töitä teki maalari. Aah, opiskeluajat muistuvat mieleeni, kun kahlasin tätä tutkijan innolla kirjoitettua kirjaa läpi iltojen pitkinä tunteina: loputtomia sitaatteja ja analyysejä vuosikymmenien aikana kirjoitetuista maalausartikkeleista - tyypillinen tutkijan tapa kirjoittaa yli 500-sivuinen opus. Välillä tuskastuessani mietin jo, että itse olisin kyllä tiivistänyt johtopäätökset 50 sivuun. Pikkutarkkaa tietoa täynnä oleva kirja siis, mutta toki voin vakuuttaa, että paljon ymmärrystä tämä tiiliskivi toi maalaamisesta.   

Luulen, että luen kasan kevyitä sisustuslehtiä ennen kuin tartun Panu Kailan klassikkoon, Talotohtoriin. Sen lukemista vinkkasi jo aiemmin asiantunteva "blogikaverini" Marko toisen blogini puolella, kun hehkutin ostotarjouksemme menneen saaritilasta läpi. Mikko kahlasi sen läpi ensimmäisenä, ja nyt hän esiintyy kyllä aikamoisena asiantuntijana, joten luotan tämän teoksen antiin. : )

Tämä Byggnadstekniken-kirja kaivettiin myös kirjahyllystä - en edes muistanut sen olemassaoloa, mutta se toden totta kruunasi opiskelija-aikafiilikseni: vanha tenttikirja kulttuurihistoriasta! Kuinkas ollakaan luulen, että kun siihen nyt tartun talven aikana uudestaan, voi olla että tieto menee kummasti päähän, kun on ihan eri tavalla kiinnostunut asiasta. Ajatella, että tällaista on joskus tullut luettua ihan vain oppiaineen taholta määrättynä.   

Mukavia lukuhetkiä jokaiselle kotisohvalle!

Kaakeliuunin valintaa

Näin ilmojen viiletessä ajatus kääntyy Villa Idurin tulevaan lämmitysjärjestelmään, ja varsinkin sen myötä, että olemme repineet kaikki sähköpatterit seinistä : ) Aikoinaan talo on modernisoitu sähkölämmityksellä, mikä tietenkin on tarkoittanut tuolloin kaakeliuunien purkamista. Teemme nyt sen suhteen paluun alkuperäiseen.

Olen tutkaillut vanhoja myytäviä kaakeliuuneja, sillä sellaisille olisi meillä tarvetta kaksin kappalein, olkkariin ja makkariin, mutta jotenkin mieli on nyt kääntynyt tässä kohtaa uuden hankintaan.  Olemme käyneet paljon viime aikoina keskustelua siitä, ettei tarkoitus ole entisöidä taloa historialliseksi reliikiksi vaan tuoda sinne myös hyvällä maulla uusia palasia sen mukaan, mitä tyyli sallii ja missä kohtaa nykysuunnittelu näyttää parhaita puoliaan. Uuden hankintaa puoltaa sekin, että uunimarkkinat ovat kehittyneet hurjasti paitsi uunien lämmitystehon eli varaavuuden suhteen, mutta myös designin näkökulmasta.

Tarpeemme täsmentyi lisää purkutöiden yhteydessä, kun tulevasta olohuoneesta löytyi vanha kakluunin perusta - pyöreä sellainen. Jos siis siinä suhteessa haluamme noudattaa alkuperäisyyttä, valitsemme mekin pyöreän uunin. Huone ei ole kovin suuri, joten pyöreä olisikin sopiva, siro valinta.

Paras uunilöytö tähän mennessä on Keddy-merkkinen ruotsalainen koboltinsininen kaakeliuuni. Se voisi näyttää aika makeelta muuten vaaleassa sisustuksessa ja toisi ripauksen sinistä aavistusta merestä. Designissa on mukana kustavilaista nostalgiaa. Teknisesti se edustaa valmistajan mukaan uusinta mahdollista suunnittelua. Hmmm...olisiko se tässä?

Kuva: Keddy

Lämpimin ajatuksin

Pitsiä ja tyynynpäällisiä

Olen viikon päivät pessyt vanhoja lakanoihin virkattuja pitsejä ja virkattuja liinoja, pienempiä ja suurempia. Niitä löytyi vintiltä aika paljon, joten se sai miettimään, josko osalle keksisi ihan jonkin muun käyttötarkoituksen kuin peruskäyttö pöytäliinana. Ehkä värjäämällä liinoihin saisi ihan uutta särmää. En tosin ole toistaiseksi onnistunut löytämään paljoakaan faktatietoa pitsin värjäämisestä tai vinkkejä lopputuloksista. Käyvätköhän teolliset värit vai pitäisikö yrittää luonnonväreillä? Täytyy perehtyä asiaan jossain vaiheessa paremmin ja ainakin kokeilla ensimmäisellä kerralla varovasti jollain huonokuntoisella liinalla. Tai ehkäpä jollakulla lukijoista olisi antaa neuvoja ja vinkkejä, miten näitä liinoja hyödyntäisi??

Virkatut liinat ovat muuten yllättävän kalliita. Ihmettelin aivan vastikään yhdellä kirpparilla, että keskikokoisesta liinasta pyydetään toistasataa. Ei siis parane hävittää omiaan, vaikkei heti käyttöä keksisikään tai jos jostain ei ihan täysillä pitäisikään.

Kuvattuani osan pitsiliinoista innostuin ompeluajatuksesta ja sain nämä kaksi tyynynpäällistä aikaan. Tyynyjä minulla olikin omasta takaa olemassa, mutta kangaskaupasta kävin valitsemassa pieniruutuisen ajopuun/beigen värisen kankaan. Sen kanssa ei voi mennä hutiin, vaikken juuri nyt pääsekään sovittelemaan tyynyjä mihinkään valmiikseen sisustukseen.

En ole koskaan ollut mikään käsityövirtuoosi - saan inspiraationkin äärimmäisen harvoin. Sitäkin iloisemmaksi tulin aikaansaannoksistani. Sain myös perheeltä kannustukset näiden helppojen tyynynpäällisten valmistuttua!

Luulen, että oman äitini esimerkki pitää käsityökynnykseni riittävän matalalla, vaikka harvoin tähän puuhaan tartunkin. Muistan, miten hän paitsi ompeli paljon lapsuudessani, mutta myös sen, miten kauniin näköisiä vaatteita hän aina loihti minulle, siskolleni ja nukeillemme. Usein hän muisti pilke silmäkulmassa ja kannustavasti mainita, että koulussa käsityönumero oli ollut aina seiska, kun ihailimme hänen aikaansaannoksiaan. Voinen siis samassa hengessä todeta, että osaan minäkin ommella - edes jotain, vaikken tässä lajissa parhaimmillani olekaan. Pääasia, että ompelu on hauskaa silloin, kun siihen kerrankin ryhtyy.

Puuhakasta viikkoa!

Ovet talteen

Tänään meillä oli tehokas purkupäivä. Ensinnäkin siksi, että pääsimme liikkeelle jo aamuhämärissä. Keli oli saariolosuhteissa aika extreme - ensilunta ja pakkasta -6 astetta. Tyhjässä saaristossa on kuitenkin tällaisella säällä oma viehätyksensä.

Toiseksi, meillä oli tehokasta siksi, että poikien serkut halusivat tulla mukaan auttamaan. Varsinkin vanhimman serkun - rakkaan kummipoikani -  työpanos purkutyömaalla oli loistava. Hänen suurin urakkansa oli makuuhuoneemme lattian avaaminen. Ja kuten osasimme odottaa, sieltä löytyi romahtanut tukihirsi. Lahot rakenteet on syytä korjata ennen kuin alan suunnitella sisustusta ja maalata seiniä valkoiseksi : ) Pieni viivästys siis. 

Vääntelin sorkkaraudalla seinistä hirsiseiniä esille 60-luvun tapettien, pinkopahvien ja levytyksien alta ja koko porukka kantoi purkujätettä poltettavalle nuotiolle, joka jossain vaiheessa lähenteli mahtavinta juhannuskokkoa, mitä koskaan olen nähnyt. Vammoittakaan en tällä kertaa itse ihan selvinnyt: kiinteää kaappia purkaessani raskas puuhylly tipahti sormelleni, mutta onneksi vasemmpaan, ei oikeaan, käteen, minkä jälkeen jouduin vähän vain hidastamaan tahtia. Jossain vaiheessa päivää sen jälkeen tosin huomasin, että oikean käden hauis oli kipeytynyt liiasta kunnianhimosta kantamisen suhteen. No, ei se mitään, vaihdoin taas toiseen käteen sormeani vähän säästellen. 

Päivän paras juttu oli ovien irrotus ja saattaminen turvaan liiteriin. Ovet ovat yllättävän hyvässä kunnossa - samoin kuin ikkunankarmit sisäpuolelta. Niidenkin kunnostaminen olisi tosi kova urakka, mutta tässä suhteessa pääsemme siis vähän helpommalla. Kivaa.

Sisustussuunnittelua

Huomaan, että muissa blogeissa ja taloissa kynttilöitä sytytellään parhaillaan ja joulun koristeluja suunnitellaan kiivaasti. Minulla on toisin! Villa Idur ei tänä talvena saa minkäänlaista jouluasua - oma mieleni on jo ensi keväässä - kunnostustöissä ja projektin etenemisessä - jota herkeämättä suunnittelen ja odotan (Luulen että tänä jouluna mennään kotioloissakin tästä syystä minimiefortilla).

Olen kerännyt sisustusideoita lehtileikkeinä mappiin ja erinäisten tuumailujen jälkeen olen saanut aikaiseksi myös värikartan. Värivalinnat ovat äärimmäisen kriittisiä, joten lähden liikkeelle melko vähin elein. No, älä koskaan sano 'ei koskaan', joten katsotaan sitten käytännön kautta, saavatko nämä hillityt ajopuun tai valkoisen eri sävyt tulevaisuudessa jotakin muuta rinnalleen marine-sinisen lisäksi.

Muutenkin tavoite on, että sisustuksesta tulee samanaikaisesti hillitty, mutta yksityiskohdiltaan vahva, vanhan ja nykyaikaisen, löydetyn ja oman tyylimme yhdistelmä... Saaristolaistyyliä nykymuodossaan, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. No, se varmaankin tarkoittaa saaristotyyliä meidän tapaan ; )

Talvista viikonloppua pienestä pakkassäästä nauttiville!

Historian murusia

Pääsin vihdoin käsiksi vanhoihin asiapapereihin, lehtileikkeisiin ja valokuviin, jotka päätalosta olemme löytäneet. Pienistä, irrallisista lähteistä rakentuu taas vähän vahvempi kudelma ja käsitys siitä, milloin mitäkin omistamallamme tilalla ja siellä asuneille ihmisille on tapahtunut ja millaisia vaiheita esimerkiksi rakennuskanta on käynyt läpi. Valokuvat kertovat uskomattoman paljon.

Vaikka elämä joskus 30-luvulla on ollut varmasti ankeaa, sotavuosista puhumattakaan, tämä yllä oleva albumin aukeama piristi todella mieltäni: naiset poseeraavat hauskasti. Tuossa kuvassa, jossa nainen kiikaroi, näkyy saaremme merenlahti - on tainnut olla kaukokaipuuta rinnassa... 

Sain myös tietää papereiden perusteella jotakin Idurin ja Augustin elämästä. Molemmilta löytyi lapsuusajan kansakoulutodistuksia ja kyllä oli Idur hyväkäytöksinen kympin oppilas - kuten ajan mukaisesti arvata saattaa. Augustilla taas laulunumero huiteli viitosen pinnassa - tyypillistä sekin : D 

Mistään ei kuitenkaan selvinnyt vuotta, jolloin he ovat asettuneet saareen. Sen sijaan ensimmäinen lapsi (jolta ostimme tilan) syntyi vuonna 1922, joten heidän on täytynyt muuttaa saarelle sitä ennen, 1910-luvun lopulla. Hirsistä löytyneiden merkintöjen perusteella talo on kuitenkin tuotu muualta, joten se voi olla vuosituhannen vaihteesta. Pariskunnan toinen lapsi menehtyi 20-luvulla 3 kk:n ikäisenä, mutta sen jälkeen syntyi vielä kaksi muuta sisarusta. 

Löysin myös paperin, jossa Suomen valtio myöntää Augustille, tilan omistajalle, korvauksia sodassa sattuneesta kiinteistövahingosta. Mitäköhän on tapahtunut? Saaristo ei todellakaan ole ollut mikään hot spot, mutta joko heiltä on otettu jotakin sodassa tarvittua käyttöön tai sitten rakennuskanta on joiltain osin vaurioitunut rannikon sodankäynnissä. Korvaussumma oli 850 markkaa. 

Perheen pojat ovat olleet sodassa, yksi mielenkiintoinen löytynyt dokumentti oli "Kenttäposti" -leimalla varustettu kirje veljeltä sisarelle kotipuoleen, saareen. Se löytyi purkamamme kesähuoneen kattorakenteiden välistä!

Idurin poika oli säästänyt äitinsä kuolinilmoituksen vuodelta 1980 virsikirjan välissä. He olivat siihen mennessä asuneet kaksistaan tilalla parikymmentä vuotta. Nämä kymmenet adressit löytyivät pöytälaatikosta. Näitä selatessa tuli väkisinkin nostalginen tunnelma...  Osan löytämistäni henkilökohtaisista muistoesineistä olen luvannut toimittaa jälkeläisille ja mielestäni ne heille kuuluvatkin. 

Etsiskellen...

Vintillä

Sade on ropissut saaressa melkein koko syysloman. Mutta ei se mitään, koska kohtia, jotka odottavat tekijäänsä löytyy joka puolelta, vapaavalintaisesti sekä sisältä että ulkoa. Olenkin urakoinut viime päivät pääasiassa sisätiloissa tarkoituksenani tyhjentää vintti.

Ainoana ulkohommanani oli kaivon tyhjennys pitkään siinä seisoneen veden vaihtumiseksi. Saimme ison ja tärkeän operaation tehtyä helposti tätä varten hankkimallamme sähköpumpulla. Nyt saa minun puolestani pakkanen tulla, kun tämä saatiin pois alta. Pojat innostuivat nikkaroimaan uudet kaivonkannet, kun molemmissa kaivoissa näytti kannet olevan aika vanhat ja lahot (alla on kuvat poikien kaivonkansista). Kumpikin veti suunnittelumielessä selvästi omaa linjaansa - molemmat ovat täysin erilaiset kuin alkuperäiset.

Vintin aiomme remontoida talossa ensi kesänä ensimmäisenä, sillä suunnitelmamme on edetä ylhäältä alas -taktiikalla. Vielä sinne jäi joitakin tavaroita, mutta niin tyhjäksi se jo tuli tämän päivän aikana, että Mikko pääsi purkamaan sinne 1940-luvulla kevyesti rakennetut kesähuoneet. Aiomme tehdä siitä  yhden avaran ja vaalean tilan, ja ainakin tämänhetkisen suunnitelman mukaan siitä tulkoon poikien oma valtakunta. Meidän makuuhuoneemme tulee olemaan alakerrassa. Kaikenlaista kivaa ja nostalgista löytyi tälläkin kertaa vintiltä, kuten arvata saattaa.

Kaivonkansi, versio 1

Kaivonkansi, versio 2 

Isot kehykset olivat päivän toiseksi paras löytö. Niissä oli rikkinäinen lasi, jonka poistin. Kehyksille pitää löytää arvoisensa käyttöyhteys.

Päivän parasta antia oli tämä kaunis, kokoontaitettava, valkoinen ja hyväkuntoinen sänky-tuoli, joka jäi vielä vintille, sillä se ei mahtunut portaikosta alas - ties miten se on sinne kulkeutunut...  portaiden valmistumista ennen todennäköisimmin. Tämä taitaa olla ehtaa talonpoikaisantiikka. Se pääsee valmiissa talossa paraatipaikalle; on vain jotekin keksittävä, miten se saadaan alakertaan. 

Sadeloman kruunasi ensimmäiset omilta vesiltä saalistetut saaristomeren kalat - kaksi siikaa ja hauki - jotka tarttuivat verkkoihin. 

Valmiina uuniin! Kalojen alla voita, öljyä ja valkoviiniä, sisällä yrttejä ja merisuolaa. Kalat herkuteltiin tänään illallisella kotona.


Ropisevaa viikonloppua kaikille!

Hopeainventaario

Juhuu, tänään alkoi syyslomani ja huomisesta lähtien loppuperheelläkin. Tämänpäiväinen sade ja suhmura ei haitannut, sillä olin jo päättänyt hyödyntää rauhallisen yksinoloni Idurista keräämieni ja kotiin kantamieni hopeoiden kiillottamiseen. Aika pinttyneitä olivat, mutta sain työn tehtyä. No, ei niitä hopea-astioita mitään kasapäin ollutkaan - harmi ; ), mutta nättejä senkin edestä näin kiillotettuina. No, myös kokonaisuuden hahmottamisen näkökulmasta läpikäynti oli erittäin tarpeellinen: ainahan voi toivoa joulupukilta täydennystä tai tehdä itse löytöjä talven mittaan vanhojen tavaroiden myymälöistä.

Sateesta puheenollen, vaikkei se tänään haitannutkaan, toivon, että huominen on kirkkaampi, jolloin starttaamme taas kohti saarta koko perheen voimin. Olen ajatellut tuoda sieltä kotiin pienissä erissä muitakin tavaroita, joita voin talven aikana kunnostaa tai muuten vain tutkailla. Yksi operaatio, minkä suhteen sormeni myös jo vähän syyhyävät, ovat pöytälaatikon vanhat paperit ja valokuvat, jotka kertovat tilan elämästä. Olisi mahtavaa päästä tutustumaan niihin jo tosi pian, tähän mennessä olen niitä vain nopeasti vilkuillut. Nyt, kun tilan sivu on kääntymässä, ja uudet historian kerrokset alkavat toimestamme siellä rakentua, tuntuu tärkeältä painaa mieleen viitteitä ja palasia vanhoista ajoista ja elämästä siellä. Jokin pieni kunnianosoitus täytyy sitten keksiä sisutukseen: kehystetyt valokuvat tai jotain muuta. Ja tietenkin mahdollisimman moni vanha tavara tai huonekalu saa käytössämme uuden elämän, uusien tuulien rinnalla. 

Vintage-löytöjä

Nykyisin vintageksi kutsutaan oikeasti vanhojen esineiden ja vaatteiden lisäksi myös vanhan näköisiä tavaroita. Itse edustan vähän puritaanisempaa linjaa enkä kutsu vintageksi vaikkapa kirpputorilta löytämiäni tavaroita, elleivät ne sitten ole oikeasti vanhoja. Mutta määritelmä on kieltämättä häilyvä ja kulloinkin lausujansa mukainen. Yhden lukemani määritelmän mukaan aitoa vintagea ovat 1920-60 -lukujen vaatteet ja tavarat. Tätä vanhemmat ovatkin sitten jo antiikkia. Olen valmis allekirjoittamaan tämän jaottelun. Ja useinhan 60-80 -luvuista käytetään puolestaan termiä retro. Vintage-termiä on alunperin käytetty viinien yhteydessä tarkoittamaan vuosikertaviiniä ja yleisimmin sana liitetään  vanhoihin vaatteisiin ja asusteisiin.

Näiden reunaehtojen mukaan suurin osa Villa Idurista löytämistämme asioista lukeutuu nimenomaan vintageen, vaikkakin kalusteita kuvastaa mielestäni paremmin 1900-luvun ensimmäisen puoliskon talonpoikaistyyli. Jotain vanhempaakin saattaa joukossa olla, mutta historioitsija kun olen, kaipaavat ne ounastelut parempaa analyysia ja tutkintaa ennen kuin lähden luukuttamaan esineitä antiikkina (aiemmassa postauksessa mainittua arkkua lukuunottamatta). 

Tässä muutamia poimintoja tekemistäni vintage-löydöistä. Suurin osa odottaa kuitenkin vielä kuvaamistaan, mm. ne vaatteet, jotka olen pelastanut jätenuotioltamme sekä muutamat korut, astiat tai hopeaesineet, jotka kaipaavat aivan ensimmäisenä puhdistavan pesun ennen kuin niitä alan kuvaamaan. 

Pöytälaatikosta löytyivät kahdet juuri omaan käteeni sopivat, ohuet nailon-hansikkaat. Arvioni mukaan ne ovat 50-luvulta. Nahkakukkaro on varmaankin kymmenisen vuotta uudempi, joten kuvaisikohan sitä paremmin sana retro?

Nähdessäni tämän vanhan Arabian ison keittokulhon ensimmäisen kerran minulta taisi päästä ilonkiljahdus. Se tulee jonain päivänä olemaan sieltä täältä kerätyn sinivalkoisen kattaukseni kruunu. Maltan tuskin odottaa. Kulhon taustalla näkyy muuten viime viikonloppujen työni jälki: olen siirtänyt kaiken säästettävän tarpeiston talteen kuistille, jossa tavarat saavat olla turvassa purkutöiltä ja keväällä alkavalta remontilta.

Kyllä joka tuvan hyllyä aina yksi kuparipannu pitää koristaa. Mauro ja kuparipannu ovat ihan saman väriset, joten en voinut vastustaa kiusausta olla ottamatta  yhteispotrettia.

Itsekin ihastellen,

5. päivän realismia

Viides touhupäivämme koitti. Tänään työmaa alkoi tuntua loputtomalta, sillä edelleen tyhjennämme rojua ja jätettä talosta. Miten ikinä tähän rakennukseen on mahtunut näin paljon tavaraa ja selvästikin monen sukupolven jäljiltä. Suurin osa tavarasta on arkiroinaa, kodinkoneita tai kylmässä talossa muuten vain pilalle mennyttä tavaraa, kuten lehtiä, kirjoja, vaatteita, pulloja, verhoja sun muuta. Sivuun olen toki perannut kaikki hyvät huonekalut, osan astioista, talon historiasta kertovat paperit ja valokuvat sekä osan tekstiileistä. Nyt olisi hyväkuntoisia Heteka-sänkyjä muuten tarjolla...

Huhkittuamme näin monta päivää, alkavat huoneet kuitenkin vähitellen tulla esiin, jos nyt jotain positiivista yrittää keksiä. Havahduinkin tänään, että pitäähän tämäkin vaihe dokumentoida, vaikka mieli pyöriikin vain kaiken kiinnostavan löydetyn materiaalin ja tulevaisuuden suunnitelmien ympärillä. Oma tunnelmansa tällä alkuperäissisustuksellakin on, vaikkakaan näitä rojukasoja en jaksaisi enää yhtään katsella.

Yllä eteinen ja alla olohuone

Mikko kömpi talon alle tarkistamaan välipohjaa, josta harmiksemme löytyi ikävä yllätys: osa lattian eristeistä on kastunut ilmeisesti huonon tuuletuksen johdosta. Ilma-aukot olivat kiinni ja talon alle myös kerrytetty ylimääräistä roinaa kosteutta keräämään. Mikko teki ison työn raivatessaan ne ja vettyneet eristeet pois. Onneksi suurin osa lattiasta näytti olevan kunnossa. Korjaustarve kuitenkin havaittiin. 

Jossain vaiheessa päivää sekamelska alkoi tympiä ja lähdin etsimään silmänruokaa metsästä ja pohjoisrannalta. Otin Mauron mukaan. 

    Meri oli aivan tyyni - pilvet heijastuivat siihen kauniisti.