Hirsihommia ja pikapurjehdus

Välillä kummastelen sitä, miten jokainen kesäpäivä voikaan olla niin erilainen, vaikka toisaalta ne soljuvat tietyn samankaltaisen yleisrytmin mukaan. No, pakko kirjata muistiin yksi tehokas & hauska päivä tältä viikolta; pölyä ja puhdasta tuulta samassa paketissa.

Ensin työosuus: Aamupäivä alkoi tavalliseen tapaan. Teimme hommia Mikon kanssa kesäkeittiövajan rakenteiden ja maapohjan parissa. Työstettävään päätyyn tulee lattia ja iso ruokapöytä, mutta sitä ennen rakennus on tuettava ja maa tästä päädystä muokattava. Näillä helteillä oli iso urakka hakata, sahata ja repiä tällainen juurakkomäärä tulevan lattian alta pois. Sama juurakko on lahottanut seinärakenteita, joten puunkaatoa on taas syksyllä tiedossa, kun tuhon aiheuttajat eliminoidaan.

Katto oli notkollaan huteran tukirakenteen vuoksi. Tässä kaksi kuvaa lähtötilanteesta:

Poikkihirsi on katki ja alaosassa riskaabeli viritys. Pystyhirsi on koostettu useammasta palasta ja tuettu alhaalta vain yhdellä laudalla. Tällainen tukipilari ei ole kaikkein turvallisin, kun vanha rakennus voi jostain päästä muualta elää.

Vaihdoimme kurkihirttä kannattelevan tukihirren noin 5 cm pidempään, eli tunkkasimme kurkihirttä sen verran ylöspäin saavuttaaksemme alkuperäisen korkeuden. Etualalla on väliaikainen tukiparru ja tulevan pystyhirren edessä tunkattu tuki. Tuleva pystyhirsi nojaa odottamassa asennusta.

Tässä pystyhirsi on saatu paikoilleen ja tukipuut on poistettu. Pystyhirsi on lovettu ylhäältä ja alhaalta sivuttaisliikkeen varalta.

Vaativimman tuennan jälkeen vaihdoimme myös pari tukihirttä seiniin ja poistimme kulmahirrestä lahonneet osat. Uudet osat ovat hyväkuntoista kierrätysmateriaalia venevajasta. Voi, miten huonoja kuvia otinkaan tästä työvaiheesta - no ei voi mitään…

Tässä vaiheessa puhelin piippasi tekstarin. S/y Bianca ilmoitti purjehtivansa ohi ja kutsui lasillelle kuohuvaa noin tunnin päästä. Olimme hikimärkiä ja pölyisiä, joten ehdotus kuulosti meitä säälivän, hyvän haltijattaren yllätyslahjalta. Työhanskat lensivät tiskiin välittömästi, hirsityöt saisivat jatkua huomenna tai viikon päästä tai vaikka ensi kuussa, ihan sama :). Pulahdimme uimaan, söimme pikalounaan ja hyppäsimme ribiin. Mars ulkoväylälle!

Pojat siellä seilasivat serkkujensa ja heidän isänsä kanssa. Väylälle päästyämme näimme jo hyvän matkan päästä kuinka miehistö tuuletti ensimmäistä kertaa uuden veneen sinistä spinaakkeria. 

Olin ajatellut, että meidän kyytiin tulon ajaksi pitäisi laskea purjeet (tai ainakin spinnu) ja ottaa meidät hinaukseen moottorivoimin, mutta meno oli sen verran tyylikästä, että sitä oli päästävä testaamaan. Mikko ajoi ribin paatin perään, hinausköysi kiinnitettiin ja me hyppäsimme alukseen. Ikävä kyllä hidastimme matkanopeutta kahden solmun verran, öhöm, mutta matkanteko jatkui edelleen 6 solmun vauhdilla. Hieman hilpeyttä tietenkin vastaantulijoissa herätti tämän kokoinen, 50 hv:n perämoottorilla varustettu kumivene purjeveneen perässä. Että tällainen vara-alus tällä kertaa jollakin purjehdusvarusteena… 

Pahoittelimme aiheuttamaamme tyylin laskua kokonaisuudesssa.

Sain kipparilta komennon täyttää pikaisesti lasit, jos emme meinaisi seilata koko iltaa mukana ja tein työtä käskettyä. 

Vastapalvelukseksi Mikko joutui (lue: pääsi) mukaan suorittamaan useamman manööverin, kun tuulen hieman kääntyillessä saimme jiipata useamman kerran muutaman minuutin välein. Virsikirjalla vauhti voimistui melkein solmun verran. Veneen miehistö oli sitä mieltä, että toimme mukanamme tällaisen aktiivisen ilmapiirin, kun siihen asti oltiin selvitty vähemmillä jiipeillä. 

Noin 8 mailin matkan taituttua päätimme jättää aluksen ja kääntyä kotia kohti. Vauhti oli sen verran kova, että ribin vetäminen vierelle ei enää onnistunut. Näin ollen poistuminen tapahtui vauhdikkaalla tavalla. Kumppari irrotettiin ja Mikko hyppäsi mereen samaan aikaan. Purjeveneen vauhti kiihtyi taas ja Mikko jäi loittoneviin peräaaltoihin. Kun hän selviytyi veneeseen ja sai sen käyntiin, ajoi hän purjeveneen kylkeen ajaen samaa nopeutta. Purjeveneen kipparia vähän mietitytti, että onnistuuko minulta tässä vauhdissa tapahtuva siirtyminen kumppariin, mutta juniorini kommentoi siihen, että: "no ei se nyt mikään vanhus ole". Näin ollen ajattelin, että nyt on vain toimittava mukisematta ja hyppäsin vauhdissa veneen laidalta Mikon kyytiin pienen pelkokertoimenkin uhalla. Kaarsimme ulos, huusimme kiitokset ja vilkutimme veneistä toisillemme hyvästiksi. 

Puksutimme kotiin aivan hiljaista vauhtia ja nautimme iltapäivän laskevasta auringosta. Jotenkin päiväunissani olin ajatellut, että olisimme saaneet hiemen pidemmän legin tänä kesänä myös purjehtia, mutta tästäkin vähästä olen onnellinen. Miten vähään sitä onkaan ihminen tyytyväinen, kun herkkua annostellaan pienissä paloissa. Yllätysmomentista tuli tietysti täydet fiiliksenkohotuspisteet!

Nyt on enää yksi lomapäivä jäljellä ja sitten taas töihin. Tällä kertaa en ole siitä haikea eikä töihinpaluu ahdista. Tunnen, että loma on tehnyt tarvittavan tehtävänsä - on ollut fyysistä, aurinkoista, onnellista ja vaihtelevaa. Työmaastamme oppineena yritän ajatella niin, että pitää vain aloittaa työt leppoisasti ja muistaa nauttia tekemästään. Hötkyily ja stressaus eivät auta. Pois ne minusta! Nyt vielä pitää elää niinkuin opettaa. Mahdankohan onnistua..?

Lomaltapaluulupauksin,