Suru-uutinen

Lisää huolia lampaiden kanssa. Eilen se huolen tunne realisoitui todeksi, mitä tuntee jatkuvasti, kun on eläimiä huollettavanaan. Kun lampaat ilmestyivät metsästä alas niitylle, huomasin, että niitä olikin vain viisi. Kaikkein pienin karitsa puuttui. Joka kerta lampaita laskiessa pelkää alitajuisesti juuri tätä tilannetta, että ei pääsekään laskussaan loppuun.

Lähdin etsimään sitä ja huusin Mikon töistään mukaan etsintään, kun en heti itse sitä löytänyt. Mikko sitten löysikin sen puun alta tuupertuneena ja jo kuolleena. Edellisen kerran olimme nähneet sen  puolitoista vuorokautta sitten muun lauman mukana, joten äkillisesti ja yllättäin se meni.

Välittömästi alkoi spekulointi, mikä sillä oli ja jälkikäteen myös soimaa itseään, että olisiko sen kuoleman voinut jotenkin estää. Mitään ulkoisia merkkejä ei ollut - mikä on hyvä. Eli mikään petoeläin tai loukkaantuminen ei sitä tappanut. Sen sijaan nyt kun asiaa jälkikäteen mietimme, tajuamme, että se jäi aivan liian pieneksi eikä kasvanut muun lauman tapaan. Kyse on mustasta pienimmästä lampaasta, ei siitä toiseksi pienimmästä, jota lääkitsimme tuossa kuukausi takaperin. Se puolestaan on nyt ihan virkeä ja otti tähän pienimpään nähden myös kasvussa jo harppauksen eteenpäin.

Olemme selvittäneet asiaa netin keskustelupalstoilta ja Eviran sivuilta. Mitä todennäköisimmin sillä oli syystä tai toisesta anemia. Mahdollisesti jokin loinen, minkä vuoksi ravinto ei imeytynyt ja se nääntyi. Kuollessaan se oli pelkkää luuta ja nahkaa, vaikka ruokaa ja vettä on ollut yllinkyllin, sillä töihin palattuammekin olemme helteen vuoksi käyneet antamassa vettä ja saaneet siihen myös ulkopuolisilta apua. Syytän kokemattomuuttamme, ettemme osanneet huolestua sen pienuudesta aiemmin. Olisimme ehkä lisäravinnolla tai matokuurilla tai jollain voineet sen pelastaa.

Toisaalta netin keskustelupalstoilta vastaavista tilanteista lukiessani huomaan, että pienten heikkojen karitsojen nopea heikkeneminen ja kuolema tuntemattoasta syystä näyttää olevan varsin yleistä. Ehkä tämä oli väistämätöntä, jos se oli jotenkin heikko pahnanpohjimmainen jo alunperin. Tiedä häntä, varovaisemmaksi tämän kokemuksen myötä tulen ainakin jatkossa… Haikea ja surullinen olo on pienen kärsimyksistä, vaikka onneksi loppu tuli kuitenkin nopeasti.

Rekisteriin lähtee viikolla sitten ilmoitus, otin numeron talteen, en muuta kuvaa. 

Meille karitsat eivät ole vain numerosarjoja. Sillä oli nimi, jolla me sitä kutsuimme. 

Surullista sunnuntaita,