Houkuttelevia sisustustekstiilejä

Yksi sisustussuunnittelun hauskoista puolista on havaita, kuinka oma maku kehittyy suunnitelmien edetessä. Samalla täsmentyvät elementit, joita ihan välttämättä haluaa saada sisustukseen mukaan ja osa 'alkuihastuksista' karsiutuu pois. Ihan alun perin loin mieleeni esimerkiksi aikan tiukan väriskaalan, mutta nyt mieleni alkaa horjua mm. sen suhteen. Ihan hyvä, että niin käy. Myös huonekalujen suhteen mieleni on muuttunut hitusen, talonpoikaistyylistä enemmän funkiksen suuntaan. Ehkä sellainen kevyt 30-luvun funkis sopisi kesäiseen huvilaan. Tai niiden sekoitus.

Tekstiilit ovat tärkeässä osassa, sillä Idurista löytyi esimerkiksi funkis-tyylinen divaani, joka pitäisi verhoilla. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että pelastin sen viime hetkellä poltettavien romukastasta à la mieheni jäljiltä). Ja löytyi paljon muutakin, mikä voi käydä läpi aikamoisen muodonmuutoksen kankaiden avulla. 

Olemme vanhoja purjehtijoita, mutta välttämättä en halua sellaista perus-marine-stailia, mitä venetarvikeliikkeet ja sisustusliikkeet halpahintaisimmillaan tarjoavat. Mielessäni on jotain, mikä vaan pitäisi luoda itse... vaikea selittää. Jollain tapaa toivoisin, että tavoittaisimme merellisyyden sekä saaristolaisluonnon niin karuudessa kuin kesäisyydessä.  

Kaikkeen tähän pohdiskeluun minut tällä kertaa innoitti etsiytyminen legendaarisen Svenskt Tenn -muotoilubrändin sivustolle ja nettiputiikkiin, josta Avotakan Vintage 2012 -talvinumero kertoo. Brändin perustajien ideologiasta luen tiettyä skandinaavista merihenkisyyttä ilman, että sitä on toteutettu kliseenomaisesti: kartat, taljat ja kasvipiirrokset kuuluvat kuvaan, jossa ihmisen koko, aitous ja elämänläheisyys ovat etusijalla. 

Tällaisia kankaita itsekin voisin valita meidän tulevaan sisustukseen: 

(kuvat Svenskt Tenn -nettiputiikkisivustolta: http://www.svenskttenn.se/  )

Tämä alla oleva kuosi ei istu ainakaan alkuperäiseen suunnitelmaani väriskaalasta, mutta se on ihastuttava ja pistää jo sinänsä miettimään, valitako ylipäänsä liian ortodoksista väriskaalaa 

Tässä taas on sitä vanhanajan merimieshenkisyyttä ja tatuointi-tyyppistä kuvitusta, joka kertoo TOSImerenkävijöistä. Mytologiakuvastoa modernilla tavalla tyyliteltynä.

Tästä alla olevasta taas tulevat mieleen ne perinteiset joka tytön ja pojan kasvikansiot, joita kansakoulussa kerättiin. Äidilläni oli sellainen.  

Ja tältä ne sitten näyttävät tyynyinä. Tämä olis aika makee kolmen kuosin yhdistelmä saaristolaisvillan sohvalla...

Svenskt Tenn tekee paljon muutakin kuin kankaita. Lamppumallisto ei aivan olen minun makuuni, mutta mööbeleistä tämä funkis-henkinen lokerikkolipasto ihastuttaa. Se on vuoden 1938 designina ja nimeltään  ”Skåp med 21 lådor” huolimatta siitä, että siinä on vain 19 laatikkoa! 

Kello on jo paljon. Nyt nukkumaan, mutta huomiseen kaikille pirteää päivää!

Tuulensuojassa, vanhassakin talossa

Ihan mieletön tuuli tuiversi hyisenä mereltä villapiponkin läpi, kun olin koiran kanssa aamulenkillä. Ja vaikka yleensä lenkillä lämpenee hyvin, ei tänään. Taidan pysyä loppupäivän kotosalla tuulensuojassa - ja pääsen suoralla analogialla tärkeään aiheeseen, vanhan talon tuulenpitävyyteen.

Kun juuri suunnittelemme Iduriin ulkolaudoituksen vaihtoa, herää kysymys, missä määrin rakennusta kannattaa eristää ja miten. Tavoitteena on tietenkin lämmin ja mukava pirtti! Mutta tämä pitäisi saavuttaa ilman, että tiivistää rakennuksen hengittämättömäksi, tai että eristeen paksuus muuttaa itse rakennuksen suhteita ja tulee vielä kalliiksikin.

Vanhojen talojen asukkaat tietävät, mikä on kylmyysongelman ydin. Olen joskus opiskeluaikana asunut vetoisassa puutalossa, ja luulen, ettei paksuistakaan eristekerroksista ole iloa, jos kylmä viima puhaltaa nurkista (tai ikkunankarmeista) niiden ohi. Olen myös lukenut, että puutalon heikko kohta on usein tuulitiiviys. Tämä pistettäköön visusti korvan taakse, sillä eihän lämpimälläkään kelillä auta mikään, jos talo on vetoisa, jolloin myrskytuuli onnistuu jäähdyttämään sen hetkessä.

Kun ongelma ei ole - varsinkaan meidän ei-varsinaisesti-talviasuttavassa talossa - kylmyys vaan veto, emme ehkä tarvitse Iduriin lisäeristystä, vaan pikemminkin kunnollisen tuulensuojalevytyksen. Kuulemma tänä päivänä peruskorjaamisessa usein ajattelemattomuuttaan heikennetään tuulenpitävyyttä ja ajatellaan vain paksuja eristeitä. Täytyy siis pitää itse huoli siitä, ettei tule tuhonneeksi toimivaa tuulensuojausta vaan pikemminkin parannetaan sitä.

Niin, ulkovuoraus on jo itsessään tiivistämistä, eli lähtökohtaisesti en usko meidän talon olevan tässä suhteessa surkeimmasta päästä. Sen sijaan sisäpuolelle emme aio laittaa (ainakaan näillä näkymin) tapetointeja; ne on juuri revitty pois! Nii-in, se saattaa kyllä hieman heikentää tiiviyttä. Sitäkin suuremmalla syyllä ulkolaudoituksen vaihtaminen on juuri se kohta, jossa tämä seikka tulee pohtia. Tuulensuojapaperia siis mahdollisesti lisää nurkkiin ja saumoihin. Ilmavuotojen tukkiminen taitaa kuitenkin olla aika edullinen lämpötakuu.

Metsän siimeksessä oli tänään lämpimämpää kuin merenrannassa. Mauroa ei tuiverruskaan haittaa.

Suojaisaa viikonloppua toivotellen,

Harkiten hyvä tulee

Olen saamassa aivan tuota pikaa päätökseen seuraavan ison opuksen, 650-sivuisen Talotohtori-kirjan, joka kai löytyy joka entisöijän kirjahyllystä ja niin myös nykyään meiltä. Voin ainakin suositella kirjan hankintaa, jos vielä sitä ei ole - melkoinen tietopaketti! 

Monen erittäin hyödyllisen yksityiskohdan lisäksi olen saanut vähän kärsimättömyyttänikin sen ansiosta laantumaan. Panu Kaila nimittäin korostaa kirjassaan kovasti sitä, että erityisesti vanha talo kaipaa pitkää harkintaa, ja pahinta myrkkyä sille voi olla 'suin päin suit sait' -tyyppinen remppailu. 

Hän käyttää myös sanaa 'yliremontointi'. En ollut ajatellut asiaa niin, että harkitut korjaukset perustuvat vain välttämättömään, ja kaikki muu on yliremontoimista. Luulen, että meillä ainakin on ollut vähän ilmassa ajattelua, että "kun kerran tehdään, tehdään heti mahdollisimman paljon varmuuden vuoksi". Jossain kulkee se kultainen, oikea, keskitie. 

Onhan se järkeenkäypää, että korjaus onnistuu parhaiten silloin, kun talo on tekijälle tuttu. Me emme ehkä ihan tällä kolmen kuukauden tuttavuudellamme voi näin kirkkain silmin väittää. Joten - talvi on hyvää suunnittelu- ja harkinta-aikaa. Ja hyvää aikaa rakentaa myös malttia. Olisi tosiaan hienoa onnistua tässä projektissa niin, että välttää tylsät tusinaratkaisut ja onnistuu vahvistamaan talon omaa yksilöllista luonnetta pienissä yksityiskohdissaan ja tietysti kokonaisuudessa. Onhan tämä myös tila, pihapiiri, kiinteä osa saariston perinnemaisemaa...

Helpommin ehkä sanottu kuin tehty, mutta jo tämän sanominenkin auttaa oivaltamaan, ettei kyse ole arkisesta työmaasta vaan oman piilopirtin persoonallisesta rakentamisesta, jonka kautta se säilyy taas seuraavatkin 100 vuotta. On uskallettava luottaa omaan vaistoonsa ja tietysti kerättävä rutkasti näkemyksiä muiden kokemuksiin ja tietoon perustuen.  

Haaveilut muuttuvatkin kohta konkreettiseksi punnitsemiseksi ja vielä ennen kevättä valinnoiksi. Päätimme juuri, että joulun välipäivinä meillä on hyvää aikaa lomaillessamme aloittaa ulkolaudoituksen mittauslaskelmien tekeminen (paperilla) ja yhteydenotot sahoille. Ensimmäinen valinta koskee siis hinnan lisäksi laudan laatua ja mittasuhteita.   

Tämä liiteri pysynee kasassa vielä joitakin vuosia. Se tulee säilymään tässä vaiheessa koskemattomana ja toimii työkalu- ja tarvikevarastona päätalon remontin ajan. Kuva on viimeiseltä saarireissultamme ennen talven tuloa - siihen tallentui mielestäni kuulaan kylmä, jotenkin eteerinen tunnelma...

 Pohdiskellen,

Astiasto täydentyy antiikilla

Olen manaillut kovia hintoja pääkaupunkiseudun kirpputoreilla, mutta kuluneella viikolla taisin tehdä pienen löydön. Ostin sinisen posliiniastiastoni täydennykseksi kaksi ihatuttavaa syvää lautasta. Katselin heti, että leimat ja kaiverrukset löytyvät pohjasta, joten mistään kiinalaisesta tai muusta bulkkiposliinista ei ainakaan ole kyse. Mutta valmistaja, Utzschneider, ei sanonut minulle yhtään mitään. Viikonlopun aikana olen etsinyt tietoa lautasistani leiman ja nimen perusteella. Näyttää siltä, että olen onnistunut ostamaan 2 €:n  hinnalla oikeat käsinmaalatut antiikkilautaset. 

Paul Utzschneider johti posliinitehdasta Ranskassa Sarregueminesin kaupungissa vuodesta 1800, jonka asiakkaana oli mm Napoleon I, mikä vauhditti herran businesta. Teollisella vallankumouksella oli myös osuutensa menestykseen. Paul jätti tehtaan johdon veljenpojalleen vuonna 1836, ja loppujen lopuksi tehdas jakautui kahdeksi eri yhtiöksi vuonna 1913. Kahtiajakautumisen jälkeen näitä täysin samannäköisiä Opaque-lautasia on tehty 1950-luvulle asti, mutta niissä on Sarreguemines-leimat. Omissa lautasissani on Opaque Utzschneider -leima, joka viittaa tehtaan vuosiin 1800-1913. Mikä kutkuttava löytö! 

Kutkuttavaa viikkoa toivotellen,

Lomaa joulusta?

Kummallista, kodin laittaminen ei lainkaan innosta enkä saa tänä vuonna näköjään millään joulumieltä syttymään. Veikkaan syylliseksi meille kaksi kuukautta vanhaa Villa Iduria. Unelmani omasta punaisesta tuvasta on täyttynyt, mutta vasta viittä vaille - tai paremminkin kymmentä vaille. Mieleni on keväässä ja juuri nyt myös ensi vuoden joulussa - ei tulevassa. Hyytävä meri ja aika erottaa minut tuvastani, kohta ehkä jopa jää!! Oih ja voih. 

Mietin, mahdammeko saada ensi vuoden mittaan taloa sille mallille, että voisimme jo istahtaa tässä vaiheessa vuotta rennosti siellä takan äärelle, sytytellä kynttilöitä ja myrskylyhtyjä, kantaa sisään kuusen oksia, juoda glögiä ja ihastella kättemme jälkiä. Vai onko tällainen kuva sittenkin liian optimistinen?  

Yritän ajatella, että talven tuoma etäisyys saaressa odottavaan karuun remonttityömaahan on vain hyvä asia. Sen aikana kärsimättömyys nousee todennäköisesti huippuunsa, suorastaan ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Eikä siinä kuumeessa, missä kevään kynnyksellä todennäköisesti olen, auta edes vanhojen tavaroiden tuunaus tai sahojen ja entisöintipajojen loputtomat tarjouspyynnöt. Pitää päästä omaan torppaan paikan päälle ihmettelemään ja kauhistelemaan työn loputonta määrää.

Ihmismieli on kummallinen. Järjellä kun ajattelen, tiedän, että tämä aika muistuu vielä joskus mieleeni kutkuttavana aikana, vaikka juuri nyt kutkuttavuus ei tunnu pelkästään hauskalta. 

Miten tällaisessa projektissa osaisi nauttia joka vaiheesta? Kuten esimerkiksi olemalla nyt onnellinen, kun voi haaveilla Villa Idurista kotisohvalla kynttilöiden ääressä ja odotella joulua valmiiden fasiliteettien keskellä. Mutta kun ei, vaikka olenkin oikeasti jouluihminen. Mitä, jos vain sitten rehellisesti myönnän tilanteen ja otan  joulusta "lomaa"? Niin, ja nautin siitä sitten entistäkin isommalla innolla vuoden päästä, kun syysmyrskyt vain alkavat pauhata. Nyt en yksinkertaisesti kykene tarttumaan jouluaskareiden kimppuun, koska väkipakolla tekeminen ei ole mielestäni jutun ydin. 

Kyllä takan ääreen sytytetyt kynttilät tuntuvat ihan riittäviltä. Tuli ainakin parempi mieli, kun sain napattua tästä yhdestä ainukaisesta "jouluisesta" kohdasta kodissamme pari kuvaa - vaikkei nyt ihan jouluista mieltä tulisikaan. 

  

Lämpöisin tunnelmin,

Yöllisiä vieraita

Metsän valtiaat käyskentelevät tontillamme ja pitävät tilaa asuttuna poissaollessamme. Asensimme pari viikkoa sitten riistakameran saareen, joka lähettää heti sähköpostiin reaaliaikaista kuvaa, kun tontilla liikkuu joku. Mikko jätti viime viikonloppuna parin kassillisen verran lanttuja, perunoita ja porkkanoita pellolle, ja tällaisia kapitaalipukkeja (peuroja) siellä nyt käy herkuttelemassa.

Peurat jättivät jotain sentään tälle kauriskolmikollekin.

Tämä kurkkaaja on ihan paras; se on selvästi huomannut kameran! Ja mitkä sarvet!


Herkullista viikkoa!

Lajittelua ja kierrätystä

Olen jaotellut tavaraa erilaisiin kategorioihin. Kaikki aarteet ja mahdollisesti käyttökelpoiset -kategorioiden tavarat olen pakannut odottamaan kuistille, jonka remontointi tapahtuu todennäköisesti viimeisenä. Huonekalut olemme kärränneet liiteriin odottamaan niinikään talon valmistumista. Metallijäte odottaa talven yli venevajassa kevätkuljetusta mantereelle. 

Suuri osa tavarasta on mennyt sekajätteeseen, toinen suuri satsi nuotiolle. Kotiin olen tuonut kassikaupalla pikkusälää - pääasiassa astioita - jota en ole raaskinut heittää roskiin, koska joku saattaisi olla niistä kiinnostunut. Osan näistä olen lahjoittanut kierrätyskeskukseen ja Fida-torille, mutta vähän arvokkaammat tavarat päätin viime viikonloppuna viedä itsepalvelukirppikselle. Keräsin myös kotoa kaikkea ylimääräistä kamaa samalle myyntipöydälle. 

Melkein kaikki astiat olivat menneet kirppiksellä kaupaksi, koska laitoin niihin aivan naurettavat hinnat. Pääasia, että pääsin niistä eroon ja joku on saanut ne puolestaan halvalla. Arabian posliineihin laitoin vähän kovemmat hinnat, mutta nekin menivät melkein kaikki. Täytynee jossain vaiheessa vaikka arpoa loput, kun itseäni eivät juuri nuo sarjat kuitenkaan kiinnosta. 

Tänään pöytävuokrani päättyi ja kävin hakemassa myymättä jääneet tavarat pois. Hauskaa oli se, että pääsin vaihtamaan pari Potter-kirjaa toisen myyjän neljään sinivalkoiseen ruokalautaseen, jotka olisin varmaan muutenkin ostanut mukaani! Tein mielestäni kannattavan vaihtokaupan. Ja kun kuulin kokonaistuottoni, hellyin ostamaan itselleni vaivanpalkaksi toiselta myyntipöydältä tämän puolimetrisen laivan pienoismallin, joka sopii varmasti hienosti valmiin villan merenpuoleiselle ikkunalaudalle. 

Ilahduttavaa alkavaa viikkoa!

Varsinainen löytö

Eilen olimme saaressa mittailemassa Villa Idurin ulkomittoja. Isänpäivän kunniaksi olemme pitäneet tänä viikonloppuna varsinaisista remonttihommista vapaata, mikä tuntuu välillä ihan mukavalta. Hommia on painettu jo aika paljon.

Mitat oli hyvä käydä ottamassa, koska kulku saareen voi katketa milloin tahansa ja tarvitsemme ne talven aikana tehtäviä ulkolaudoitussuunnitelmia ja lautatarjouspyyntöjä varten. Pari viikkoa sitten venerannassa oli jo heikko jääriite, vaikka muuten meri olikin auki. Eilen ei tosin ollut jäätä laisinkaan, mutta keli hipoo nollan tuntumassa. Hyvällä tuurilla voi tulla vielä monta viikonloppua, jolloin kulku onnistuu, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Keli oli hyytävä, joten olin pukenut ylle offshore-purjehdusvaatteeni ja vielä untuvatakin niiden päälle : ) Hyvä, että enää pää kääntyi... Olin siis näin sävy sävyyn mittalaitteen kanssa.

  

Talon takaa löytyi löytöjen löytö! No, me hihkumme tällaisesta näköjään innoissamme. Pienestä kaistaleesta talon takaosassa huomasimme pätkän alkuperäistä laudoitusmallia. Ulkovuoraus on nimittäin kaikilta muilta sivuiltaan pelkkää punaista laudoitusta ilman valkoisia poikkilistoja ynnä muuta. Ja laudatkin joka seinässä vähän erilailla, pysty- tai vaakatasossa ilman keskinäistä logiikkaa, eli ulkonäön yhtenäisyys ei ole vissiin edellisiä talollisia hirmuisesti kiinnostanut.

Olimme jo miettineet, että meidän pitää ehdottomasti löytää laudoitukseen alkuperäinen malli jostakin esikuvaksi. Nyt se oli yhtäkkiä silmiemme edessä, eli itse talo kertoi sen meille. Tällaista jakoahan todella monet maalaistalot noudattavat, esimerkkejä olen nähnyt lukuisia. Ihmettelimme, miten tämä pätkä oli edes jäänyt meiltä huomaamatta. Olemme kai olleet niin muun työn touhussa aiemmin, että vasta nyt keskityimme ulkolaudoitukseen riittävällä intensiteetillä. 

Ai ettäkö uusien lautojen ja maalauksen tarpeessa? Joo-o, kuten kuvasta voi päätellä, pinnat on maalattu perinnerakentajien kirosanalla, lateksilla, joka ei kestä vaan hilseilee juuri tuolla tavalla pois. 

Saimme siis otettua kaikki pysty- ja vaakapuiden mitat sekä kuvattua ja piirrettyä kaikki yksityiskohdat, joiden perusteella on helppo suunnitella koko talon ulkovuorauksen entisöinti juuri oikeanlaiseksi.

Löytämisen iloa kaikille!

Kynttilänjalan muodonmuutos

Villa Idur sai tunnustuksen blogista Elämän pieniä ohdakkeita. TUHANNESTI KIITOS! Itse annan tunnustuksen eteenpäin blogille, jonka upeita löytöjä olen ihaillut. Tunnustuksen saajan kerron tuonnempana.

Sen innoittamana esittelen kuitenkin pari viikkoa sitten tekemäni hyvin vaatimattoman  vanhantavaranlöytöni, taotun kynttilänjalan, joka oli raskaan oloinen, tumma ja ankea, mutta muodoiltaan kaunis. Kahden euron kynttilänjalka koki pienen muodonmuutoksen, kun maalasin sen neljään kertaan valkoisella metallimaalilla. Hioin kynttilänjalan ennen maalausta sekä maalausten välillä ja vielä viimeisen maalauksen jälkeen aivan kevyesti. Hiomisen ansiosta se ei näytä niin puunatulta. Jonkun mielestäsi se olisi ollut ehkä kaunis alkuperäisenäkin, mutta luulen, että itselläni on sille enemmän käyttöä vaaleana. Voi olla, että hion alkuperäistä metallia vielä myöhemmin hieman lisää esille. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kuvat on otettu kotoa, ei Villa Idurissa.

Alla tunnustukseen liittyvät kysymykset vastauksineen:

1. Elämäsi parhain saavutus?

Omien lasten myötä olen alkanut ymmärtää elämänmittaisen projektin itsensä "kasvattamisesta". Täydellisyyttä ei voi saavuttaa, joten tässä projektissa ei loppua näy!

2. Kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?

No tietysti aviomieheni, ensimmäinen ja toinen lapseni : )

3. Minkä näistä kaupungeista valitsisit matkakohteeksesi: Pariisi, Rooma, Lontoo vai New York?

Roomaan ei voi mennä liian usein. 

4. Lempi liikuntamuotosi, kirjailijasi, musiikkisi ja taiteilijasi?

Tennis, Umberto Eco, retrotyylinen progee pop, nykytaiteen puolelta yksi suosikki on mielenkiintosia maailmoja loihtiva kuvataiteilija Hannaleena Heiska, vanhemman taiteen puolelta taas omaleimainen ja monessa mielessä yhä tänä päivänä ilmaisultaan tuore Francisco de Goya.

5. Harrastuksesi?

Villa Idur

Laitan tunnustuksen eteenpäin blogille, jonka kirjoittaja tekee uskomattomia ja kauniita löytöjä ja kirjoittaa siinä sivussa hauskalla otteella: Ihanasti kotona -blogi löytyy täältä:
http://sofiantupa.blogspot.fi/

Uskomattoman mukavaa viikonloppua!

Talven oppimäärä

Kun hankimme saaritilan, iski meihin kai pieni paniikki siitä, osaammeko ihan oikeasti kunnostaa sen, vaikka pari remonttia olemmekin käyneet läpi. No, mitä tekee humanisti? Menee tietenkin kauppaan ja hankkii kassikaupalla kirjatietoutta asiasta. Talvikauden vaapaa-ajan ongelmia ei siis ole! 

Muutamat ystävämme ovatkin jo ehtineet kysyä, että miten osaatte entisöidä vanhan hirsitalon ja vastaukseksi olen sanonut, että "no, näyttöjä ei hirveästi vielä ole, mutta olemme nyt pari kuukautta ahmineet sisäämme erinäistä tietoa kirjoista" ; ) Muuten, yksi hyvä - ja astetta viihdyttävämpi - tietolähde ovat toki muut blogit! Niin se on, eli kiitos kaikille teille, jotka autatte projektissamme tässä muodossa.

Risto Vuolle-Apilan kirja Hirsityöt oli suhteellisen iisiä luettavaa. Sitten tartuin historiallisen rakentamisen gurun, Panu Kailan, kirjaan Kesällä töitä teki maalari. Aah, opiskeluajat muistuvat mieleeni, kun kahlasin tätä tutkijan innolla kirjoitettua kirjaa läpi iltojen pitkinä tunteina: loputtomia sitaatteja ja analyysejä vuosikymmenien aikana kirjoitetuista maalausartikkeleista - tyypillinen tutkijan tapa kirjoittaa yli 500-sivuinen opus. Välillä tuskastuessani mietin jo, että itse olisin kyllä tiivistänyt johtopäätökset 50 sivuun. Pikkutarkkaa tietoa täynnä oleva kirja siis, mutta toki voin vakuuttaa, että paljon ymmärrystä tämä tiiliskivi toi maalaamisesta.   

Luulen, että luen kasan kevyitä sisustuslehtiä ennen kuin tartun Panu Kailan klassikkoon, Talotohtoriin. Sen lukemista vinkkasi jo aiemmin asiantunteva "blogikaverini" Marko toisen blogini puolella, kun hehkutin ostotarjouksemme menneen saaritilasta läpi. Mikko kahlasi sen läpi ensimmäisenä, ja nyt hän esiintyy kyllä aikamoisena asiantuntijana, joten luotan tämän teoksen antiin. : )

Tämä Byggnadstekniken-kirja kaivettiin myös kirjahyllystä - en edes muistanut sen olemassaoloa, mutta se toden totta kruunasi opiskelija-aikafiilikseni: vanha tenttikirja kulttuurihistoriasta! Kuinkas ollakaan luulen, että kun siihen nyt tartun talven aikana uudestaan, voi olla että tieto menee kummasti päähän, kun on ihan eri tavalla kiinnostunut asiasta. Ajatella, että tällaista on joskus tullut luettua ihan vain oppiaineen taholta määrättynä.   

Mukavia lukuhetkiä jokaiselle kotisohvalle!