keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Tee-se-itse -inspiraatio: Osa I

Nyt on isäntä saanut sen päiväisen DIY-inspiraation, että minun tekeleeni meinaavat ihan kalveta rinnalla. (Strömsön puusepän ja Tanskalaisen maajussin katselu TV:stä on selvästi alkanut oirehtia tällä tavalla.)

Onkin kai äkkiä kerrottava ihka omista viimeisistä aikaansaannoksistani, etten ihan tunne jääväni kakkoseksi: Vintillä sisustelut ovat jatkuneet ja ovenpieleen katonlappeeseen lähdin suunnittelemaan vaatetankoa. Etsiskelin vajoista ja heinäseipäiden joukosta sopivaa kaposta keppiä, mutta sitten silmääni osuikin vanha hiihtosauva. Se oli sävymaailmaltaan ihan täydellinen, kun vintille haluan pääosin tummia sävyjä. Mallailin sauvaa paikoilleen ja itse asiassa - myönnettäköön - oli Mikon idea, että sauva kiinnitettäisiin nahanpaloilla. Kirpparilta löytyi nahkavyö 50 sentillä ja siitä leikkasin palat ja naulasin kiinni. Siinä se!



Molempiin päihin voi ripustaa takin roikkumaan tai vaikka lisätä irtokoukkuja tarpeen mukaan. Henkareita olen keräillyt sieltä täältä. Kaikki on ilmaiseksi saatu, eli kirppareilta ei näistä ole koskaan haluttu ottaa mitään hintaa.

Ainoa, mihin tässä DIY:ssä kului rahaa, oli kaksi eri sävyistä petsiä. Alla olevassa lähikuvassa vasemmanpuoleinen henkari on käsittelty tumman tammen sävyisellä petsivahalla. Keskimmäinen on maalattu muskotti-sävyisellä petsimaalilla. Ai, kun tykkään tuosta vähän violettiin taittavasta ruskean sävystä. Oikeanpuoleinen vaalea henkari on luomu, eli käsittelemätön. Petseille on varmasti käyttöä kalusteiden kunnostuksessa, koska tähän projektiin niitä ei paljoa kulunut.  

Ja tässä vielä vaatetangon sijoittuminen huoneessa. Jälkimmäisessä kuvassa vilahtaa vähän muutakin huonetta, eli sisustus on kaikkinensa edennyt.





Talvella tehdyn sängynpeitteen levitys oli hieno, odotettu operaatio :). Se näyttää juuri siltä kuin toivoinkin. Tämä ei tuottanut mitään yllätystä; olin kovin varma lopputuloksesta. Mutta sen sijaan - muistanette ne kaameat, vihreät tuolit - ah, miten jännitti, miltä ne täällä näyttäisivät. En uskaltanut tuoda paikalle kuin yhden, ettei huoneen harmonia särkyisi. Mutta oli se suuri yllätys, että tuoli sopii tuohon! Nyt paljastan, että mieleni häilyi tuolien suhteen koko ajan ennen tätä. En ole kevätkuukausina saanut rauhaa tuoleilta. Suorastaan harmitti jo niiden hankinta ja läheltä piti, etten ehtinyt myydä kaikkia niitä. Nyt päätin, että ainakin yksi tuoli saa jäädä.


  

Uskaltaisikohan tälle tuolille tuoda vielä toisen kaveriksi…? Olen jo päättänyt myydä neljästä tuolista ainakin kaksi, mutta jätänkö siis itselleni näistä yhden vai kaksi, se on vielä avoinna.

Tuoliasian ratkettua onnellisesti kaivoin varastosta esiin kaikki tilan vanhat ankkurit. Inventoimme laiturilla niiden ulkoasun ja kunnon Mauron kanssa, ja niistä kaunein päätyi koristeeksi tänne.


Tässä teemme tutkimustyötä


Ja harkitsimme pitkään, mikä näytää parhaalta.


Loput ankkurit siirtyvät takaisin varaston kaunistukseksi. 

No niin, eiköhän jutustelu riitä taas tältä erää. Katsotaan, koska Mikko saa oman projektinsa valmiiksi, että pääsen esittelemään sitä!

Innolla odottaen,




48 kommenttia:

  1. Suksisauva on aivan oivallinen vaatetanko. Ja täytyy sanoa, että nahkakiinnitys kyllä kruunaa keksinnön. Tyylikästä! Henkareihinkin sopii niin hyvin nuo vaihtuvat sävyt. Siitähän tuli oikein sellainen "käytännöllinen installaatio". :)
    Edellisen postin paljusuunnitelmille peukutan. Palju on ihana. Sellaisessa olen muutaman kerran päässyt kylpemään ja noissa teidän maisemissahan paljuilu nousee vielä omaan luokkaansa. Kivoja ja touhukkaita kesäpäiviä sinne toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos. Palju kyllä niin houkuttaa, oli kiva kuulla kokemuksiasi. Sen hommaaminen saareen on vain myöskin yhdenlainen operaatio, joten täytyy vielä vähän suunnitella, milloin se tilattaisiin, että on aikaa tehdä perustuksia jne.

      Poista
  2. Ihan paras koskaan näkemäni vaatetanko, huippu! :D
    Näyttää kauniilta muutenkin - ja ankkuri on kuin piste iin päällä.
    Kaunista kesää Iduriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kuulostaa kivalta tämä kommentti :)

      Poista
  3. Ikävää, että olet päättänyt myydä osan tuoleista pois. Ne ovat niin kauniit ja sopivat valkoiseen huoneeseen hyvin. Harmi senkin kannalta, että nyt tuolisarja rikkoutuu eikä jatka enää yhtenäistä matkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä näkökulmasta, että neljän sarja rikkoontuu, se on harmi. Mutta toinen vaihtoehto on säilöä kaksi jonnekin navetanvintille ikuisiksi ajoiksi, ja enpä tiedä, onko sekään hyvä vaihtoehto...

      Poista
  4. Vähänkö hieno vaatetanko! Ja onpas teillä ankkureita, sopivan Mauro valitsi vintille :-)

    VastaaPoista
  5. Minä niin ihailen sinun sisustusmakua, tyyliä sekä ihan mahtavia oivalluksia! Tuo sauva vaatetankona on aivan ihana, rouhea, mutta myös kovin kaunis. Symmetrian vuoksi laittaisin pöydän toiselle puolelle myös tuon samaisen tuolin, mitä emmit.
    Instan puolella jo ihailin ankkureita - olen niihin vähän hörähtänyt :)
    Niin ja tuo päiväpeitto on todella todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kauniisti sanottu, ihana kuulla. Minustakin sauvasta tuli sopivan rouhea vaatetanko, mutta silti se on vaaleaa taustaa vasten aika staili :). Ajattelin ihan samaa, että toinen tuoli olisi syytä laittaa symmetrisesti pöydän toiselle puolelle!

      Poista
  6. Ihanaa kekseliäisyyttä ja vaatetankoja ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vintillä kaiketi pärjätään yhdellä tangolla, mutta kyllä sinne vielä toinenkin tarvittaessa mahtuu.

      Poista
  7. Hauskan harmonista ja raikasta vintillä! Vaikuttava ankkurikokoelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva, jos tältä vaikuttaa!

      Poista
  8. Hieno vaatetanko :) Harmi ettet ole sen enempää tuoleihin ihastunut. Ne ovat aivan upeita ja varsinkin vaaleassa ympäristössä näyttää niiden erikoinen kauneus pääsevän täysin oikeuksiinsa <3 Yksinäinen tuoli näyttää kaipaavan kaveria, toinen tuoli olisi aivan paikallaan :) Päiväpeittokin näyttää hienolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! No lohduttelen sinua, että alan vähitellen ihastua tuoleihin, kun sopiva ympäristö niille tuli valmiiksi. Kaksi on ihan maksimi tässä huoneessa, mutta kyllähän tuoli näyttää nätiltä, kun ympärillä muuten on yksinkertaista, eli samaa mieltä olen kanssasi! Aion laittaa myös toisen tuolin pöydän toiselle puolelle.

      Poista
  9. Siis ihan mahtava idea naulakoksi! Todella nerokas ja kaunis. Myös tuo päiväpeito on ihan super kaunis. Mukavaa katsella, kun jollain on sisustus silmää, minulta se nimittäin puuttuu =D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neroudesta en ole ihan varma, kun ei vaan löytynyt muuta keppiä ja vain tämä löytyi ;). Mutta kiitos, olen oikein otettu sisustussilmän kehumisesta!

      Poista
  10. Näyttääpä vintillä kauniilta. Hieno kierrätysidea vaaterekiksi. Aivan mahtavaa kun voi keräillä antiikkia omilta tiluksilta. Idurin entiset asukkaat varmaan myhäilevät pilven päällä nähdessään miten arvostavasti paikkaa ja esineitä kohdellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti sanottu, tuntuu niin mukavalta kuulla tuo. Toivon tietysti heidän jostain näkevän ja myhäilevän tavaroiden uusiokäyttöä. Voisivat myös huutaa tänne alas, mitä milläkin on tehty ja kuka niitä on käyttänyt ;).

      Poista
  11. Ihanan tunnelmallinen vinttikammari :)

    Ja tuo tuoli on mahtava. Käsittämättömän kaunis :)

    Itse pitäisin kaikki neljä, tuossa tilassa toisen laittaisin pöydän toiselle puolelle ja kaksi vierekkäin vaatetangon alle. Jos oikein katselin, niin vierekkäin noista tuoleista tulisi penkkimäinen ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa, että periaatteessa neljäkin tuolia kävisi eri puolilla huonetta. Mutta … enpä tiedä. Jotenkin tulee tunne, että liika on liikaa, kun nuo tuolit ovat niin voimakkaat. No, täytyy vielä miettiä, että päätös ainakin on sitten ihan varma!

      Poista
  12. Kiva ja kaunis idea! Minä pidän noista tuoleista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minäkin alan pikku hiljaa pitää… ;)

      Poista
  13. oma mielipiteeni: kaksi tuolia sopisi tuonne passelisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mielipidettä kuuntelen: kaksi tuolia on jäämässä :)

      Poista
  14. Anonyymi14.14

    Täällä kuule me äänestetään sun tuolit pysyvästi jäämään kotiin ;) Olen nimittäin aivan samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa - älä luovu! Muistelen myös sitä senkkiä, jolle et meinannut löytää paikkaa. Olisiko tuoleista mitenkään sen kaveriksi? Vai loppuuko tila?

    Vinttikamari näyttää äärettömän kauniilta ja viihtyisältä, tyyli on kohdillaan. Voisin kyönähtää sinne unille koska vaan :)

    Eilen illalla nautiskelin itsekin samantapaisesta puuhasta; rempatun mökkisaunan ja -kamarin sisustus menossa. Kaivelin kaikki vanhat romppeet liiteristä ja komeroista ja niin vain saatiin viihtyisää aikaiseksi. Piskuinen saunakamari on aikoinaan ollut perheen palvelijattaren huone, jossa hän sitten heilasteli paikallisen puusepän kanssa sillä seurauksella, että lopulta avioituivat. Avainperässä lukee vieläkin 'Brudkammaren'. Mökillä oli ja on edelleen mm. juuri tuollaisia puisia henkareita ja taitaapa jossain liiterin nurkassa olla suksisauvojakin - kiitos vaan vinkistä.
    Juhannusaatoksin Keekeläinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, en ollenkaan haluaisi nyt lukea tällaista eriävää näkemystä, kun mieli horjuu ja muuttuu niin helposti! ;)). Voi ei, mitä ihmettä tässä tekisi…? Ja arvaapa mitä, minä kun olin ajatellut pistää senkin ja kaksi tuolia lihoiksi samalla kertaa!! Totta puhuen: senkki on vaan liian iso.

      Hauskaa, että siellä on taas oltu samoissa puuhissa. Brudkammaren kuulostaa niin romanttiselta - ehkä tästäkin tulee vielä jonain päivänä sellainen ;).

      Vinkkiä saa vapaasti hyödyntää!

      Poista
  15. Vitsit mikä ankkurivarasto! Kyllä noiden nuuhkimiseen jo koulutetun ankkurikoiran tarvii :D

    Ja voi että mutta teidän vintti on kyllä kaunis <3. Ja hiihtosauvanaulakko ihan kymppi.

    Tuolille toivoisin jäävän parin, ettei tunne oloaan yksinäiseksi. Kaksi muuta voi sitten vaikka lähteä yhdessä uuteen kotiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sen takia juuri Mauro hälyyttikin itse itsensä pikapikaa paikalle :D

      Kiitos, kun äänestit kahden tuolin puolesta. Tässä menee ihan pää pyörälle, kun osa yrittää saada minua säästämään kaikki neljä :).

      Poista
  16. Hyvä kokoelma ankkureita, meiltä, kuivan maan asukeilta löytyi yksi :D
    Ehdottomasti laittaisin tilaan kaksi tuolia, niin hyvin tuonne sopivat. Onneksi et ehtinyt myydä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän meillä on ihan sopivassa suhteessa löytynyt ankkureita, jos kuivalla maallakin niitä löytyy yksittäisiä ;). Kaksi tuolia on minustakin hyvä vaihtoehto!

      Poista
  17. Oletpas oivaltanut hauskan idean!! Eikö olekin jännää miten jokin "rumilus" herääkin henkiin toisenlaisessa ympäristössä, tuoli sopii hyvin tähän tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Juuri niin tässä kävi. Navetan nurkissa on kaikenlaista perustavaraa, mikä ei sinällään näytä miltään, mutta tämä idea kyllä kannustaa säilyttämään kaiken tulevan varalta. Ei sitä tiedä, milloin taas päähän pälkähtää joku yllättävä idea!

      Poista
  18. Huoh..! Uskomattoman kaunista!! Siis kaikki, olen aivan sanaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä sanaton tästä kommentista :D Kiitos!

      Poista
  19. Aivan ihana tunnelma! Jätä ihmeessä tuolille kaveri, pari on aina helpompi myydäkin, jos satut kyllästymään niihin. Minusta tuoli sopii hienosti kokonaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, pari on tulevaisuutta silmällä pitäen ehdottomasti parempi kuin yksi. Kyllä nuo tuolit minunkin silmääni alkavat tänne sopia :)

      Poista
  20. Ihana tuo naulakko! Oikein kunnon uusiokäyttöä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Aivan, nyt on totta vie uusiokäyttö ihan kohdallaan, kun täysin hyödytön ja arvoton sauva pääsi tätä virkaa toimittamaan :)

      Poista
  21. Jo vain! Juuri tuollainen on Idurin naulakko! Juuri tuollainen sen on oltava ja hieno onkin! Ja tuoli, se nyt vaan sopii tuonne! Laittaisin toisenkin tuolin huoneeseen, siihen pöydän toiselle puolelle. Olisi molemille pojille tai muille yöpyjille oma paikka, mihin laittaa vaatteet yöksi.

    Kylläpä teillä on ankkureita! Ne on kyllä komeita. Niistä saisi tehtyä jonkun hienon "taideteoksenkin" ulos. Muistelen jossain joskus sellaisen nähneenikin, nimenomaan vanhoja ankkureita, jotka seppä oli kiinnittänyt yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja kyllä huone taitaa tosiaan saada vielä toisen tuolin omakseen. Pari näyttää ja on käytössä parempi kuin yksi. Ja ankkurivinkistäkin kiitos! Jonnekin kalliolle sopisi tuollainen ehdottamasi juttu...

      Poista
  22. On sinulla silmää, todella kauniille näyttää! Naulakko on hieno idea :) Maurolle rapsutuksia, koiruus on niin mukana hommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Mari, kiva kuulla! Juu, Mauron osallistumista ei voi estää :)

      Poista
  23. Ai että, minä rakastan tuon sauvaidean kaltaisia juttuja!Henkareiden eriväriset puunsävyt suorastaan sulavat silmiin tuota vaaleata vasten.Ah,miten on nättiä!
    Ankkuri on kuin veistos, siinäkin tosi kauniit muodot.Minä itse ehkä laittaisin pöydän toisellekkin puolelle tuon tuolin :)Ei ole raskas tuolinkaan väritys enää, kun on ilmaa ja vaaleaa ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on kiva kuulla. Minustakin pienet mitättömät jutut voivat näyttää just passelilta, kun on fiini, seesteinen tausta - ja sama pätee tosiaankin näihin "rumiin", aluksi raskaan näköisiin tuoleihini. Toisen olen laittamassa tämän yhden kaveriksi, kun se saa täälläkin niin kannatusta ;).

      Poista
  24. Oi kuinka hieno vaatetanko! Ja koko vintistä on tulossa hieno. Tai siis on jo. Vihreä tuoli sopii päiväpeiton kanssa kuin nappi silmään. Toinen vielä menee, mutta olet oikeassa, neljä olisi liikaa. Hieno kokonaisuus!

    VastaaPoista
  25. Upea vaatetanko, nyt tiedän mihin käytän osan vanhoista hiihtosauvoistamme, kiitos sinulle <3

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...