lauantai 20. lokakuuta 2012

Vintillä




Sade on ropissut saaressa melkein koko syysloman. Mutta ei se mitään, koska kohtia, jotka odottavat tekijäänsä löytyy joka puolelta, vapaavalintaisesti sekä sisältä että ulkoa. Olenkin urakoinut viime päivät pääasiassa sisätiloissa tarkoituksenani tyhjentää vintti.

Ainoana ulkohommanani oli kaivon tyhjennys pitkään siinä seisoneen veden vaihtumiseksi. Saimme ison ja tärkeän operaation tehtyä helposti tätä varten hankkimallamme sähköpumpulla. Nyt saa minun puolestani pakkanen tulla, kun tämä saatiin pois alta. Pojat innostuivat nikkaroimaan uudet kaivonkannet, kun molemmissa kaivoissa näytti kannet olevan aika vanhat ja lahot (alla on kuvat poikien kaivonkansista). Kumpikin veti suunnittelumielessä selvästi omaa linjaansa - molemmat ovat täysin erilaiset kuin alkuperäiset.

Vintin aiomme remontoida talossa ensi kesänä ensimmäisenä, sillä suunnitelmamme on edetä ylhäältä alas -taktiikalla. Vielä sinne jäi joitakin tavaroita, mutta niin tyhjäksi se jo tuli tämän päivän aikana, että Mikko pääsi purkamaan sinne 1940-luvulla kevyesti rakennetut kesähuoneet. Aiomme tehdä siitä  yhden avaran ja vaalean tilan, ja ainakin tämänhetkisen suunnitelman mukaan siitä tulkoon poikien oma valtakunta. Meidän makuuhuoneemme tulee olemaan alakerrassa. Kaikenlaista kivaa ja nostalgista löytyi tälläkin kertaa vintiltä, kuten arvata saattaa.




Kaivonkansi, versio 1




Kaivonkansi, versio 2 




Isot kehykset olivat päivän toiseksi paras löytö. Niissä oli rikkinäinen lasi, jonka poistin. Kehyksille pitää löytää arvoisensa käyttöyhteys.




Päivän parasta antia oli tämä kaunis, kokoontaitettava, valkoinen ja hyväkuntoinen sänky-tuoli, joka jäi vielä vintille, sillä se ei mahtunut portaikosta alas - ties miten se on sinne kulkeutunut...  portaiden valmistumista ennen todennäköisimmin. Tämä taitaa olla ehtaa talonpoikaisantiikka. Se pääsee valmiissa talossa paraatipaikalle; on vain jotekin keksittävä, miten se saadaan alakertaan. 




Sadeloman kruunasi ensimmäiset omilta vesiltä saalistetut saaristomeren kalat - kaksi siikaa ja hauki - jotka tarttuivat verkkoihin. 




Valmiina uuniin! Kalojen alla voita, öljyä ja valkoviiniä, sisällä yrttejä ja merisuolaa. Kalat herkuteltiin tänään illallisella kotona.


Ropisevaa viikonloppua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen Villa teillä, mitä siitä vielä tuleekaan. Ja aivan upeita nuo vanhat hopeat tuossa aiemmassa postissa.

    VastaaPoista
  2. Mahtava löytö vintillä! Hyvin erikoinen "sohva". Vesi herahti kielelle kun mietti uunisiikaa....nam :)

    VastaaPoista
  3. Ai mahdotonta, kuinka mielenkiintoista tavaraa sieltä olette löytäneet, pöytähopeita, valokuvia, dokumentteja, kalusteita, huh ja ihanaa ! Mukavaa seurailla tekemisiänne siellä :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana projekti. Tätä on niin mukava seurata! :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista kommenteistanne - kaiken mielenkiintoisen keskellä on myös aika rankkaa, huh. Tänään on taas kannettu purkujätettä tuntitolkulla, ja oli idylli aika kaukana. Ihanaa, kun tulee työviikko ja pääsee siitä hommasta lomalle!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut uudelle hienolle blogillesi! Kauniita kuvia ja ihania esineitä <3

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Hei, luen taas ihan innoissani näitä VillaIdurin juttuja, ja huomasin että pohdit miten tuon sänkytuolin saisi alakertaan...Löysimme samanlaisen myös meidän saaristotilan vintiltä :) Voisiko sitä saada purettua useampaan osaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Totta, sitä voisi yrittää! Suunnitelmamme tosin ovat muuttuneet tästä jutun kirjoitusajankohdasta (nyt reilu vuosi myöhemmin), eli kiirettä vintin remontoimiseen ei vielä ole. Ja luulen, ettei tälle sängylle ole myöskään muualla ihan vielä käyttöä... No, vannomatta paras ;) Nuo ovat niin upeita huonekaluja, joten onnittelut sinnekin, että löytyi tällainen.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...