Uutta ja vanhaa vintillä

Aika kuuma jakso takana! Niin on käynyt Mikkoa sääliksi, joka on raatanut päätalon purkulattian parissa tällaisessa helteessä. Mutta ei pilata tämän päivityksen puhtoista ja viileää estetiikkaa ajattelemalla enempää pölyisiä ja kutittavia purkutöitä ;). Siitä lisää myöhemmin.

Koska meille on ensi viikolla tulossa talkooapuja, totesin, että on keksittävä jokin keino viilentää yöpymispaikkana toimiva venevajan vintti. Meillä on räystäillä pääskysen pesiä, joten pariovien auki pitäminen ei tule kuuloonkaan juuri nyt. Seniori oli tehnyt eräänä yönä tämän virheen ja sen jälkeen hän saikin nukkumisen sijaan huitoa lintuja ulos :).

Muistin, että olin vienyt päätalon kamarista verhotangon pellavaverhoineen jo pois, joten sehän toimisi vintillä. Tuuli lepattaa ohuen pellavan läpi hyvin, mutta pitää linnut loitolla. Sain vintin hetkessä läpivedolla meidän viileimmäksi paikaksi. Huoh, piti oikein itsekin hetki hengähtää täällä. Pellavaverhot ovat hankinta parin vuoden takaa. Tykkään niistä kovasti. Kun päätalo valmistuu, laitan varmaan joka huoneeseen pellavaverhot.

Vintille tuli toinenkin pieni juttu tässä hiljattain, kun sain tädiltäni muiston, jonka hän ajatteli sopivan tänne meille: isoäitini virkkaaman pitsiliinan. Muistan lapsuudesta, että isoäidillä oli aina jokin virkkuutyö käynnissä. Se oli hänen lempiharrastuksensa. Oli aivan ihanaa saada jo pois menneen isoäidin tekemä liina. Minulla kun ei oikein mitään tällaista muistoesinettä hänestä ole. Tänne vintillehän liina myös sopi tosi hyvin.

Uusi ja vanha ovat lyömätön yhdistelmä, 

pohtii, 

Lite bättre

Olemme elämässämme usein turhan kärsimättömiä ja odotamme asioiden etenevät suurissa, selkeissä harppauksissa. Tunnustan! Tämän postauksen otsikko tulee Esa Saarisen Aalto-yliopistossa pitämästä systeemiteorian luennosta ja liittyy em. aiheeseen. (Katselen ja kuuntelen aina välillä Saarisen luentoja Youtubesta iltojeni iloksi. Ne sisältävät hyvin käytännönläheisiä elämänviisauksia ja ovat jopa huumoripitoisia - äärimmäisen suosittuja opiskelijoiden keskuudessa.)

Saarinen luennoi viimeksi kuuntelemassani jaksossa lite bättre -filosofiasta: kun jokin asia kaipaa parannusta, sitä pitää lähteä tekemään tai kehittämään minimaalisen pienissä askelissa, ei kerralla rykäisten, sillä se on suurimmassa osassa asioita mahdotonta tai ajatuksena liian musertava.

Joskus puolestaan pienen asian loppuun saattaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, koska ajattelee, että sen vaikutus on kuitenkin niin pieni. Eritoten tähän syyllistyy helposti. Mutta kun tekee vähän kerrallaan, se ei oikeasti ole iso vaiva!



Otin opikseni ja tartuin roikkuneeseen hommaan: Rantarakennukset on kunnostettu ja maalattu edellisinä vuosina, mutta valkoiset kulmakarmit ovat jääneet laittamatta. Niinpä hain päätalosta purettuja karmilautoja, tein pellavaöljymaalin ja hioin sekä maalasin laudat kahteen kertaan. Sahasin ne mittaan ja tein lovetuksia kulmakivien muotojen mukaan.

Parin päivän osa-aikatyöllä tönöt saivat kummasti ryhtiä. Melkein ei uskoisi niiden olevan yli sata vuotta vanhoja!

Rimoitus osin vielä puuttuu, joten se olkoon seuraava lite bättre -työni :).

Jag försökte göra det lite bättre, men tycker att nu ser det ut mycket bättre. Eller hur? Tässä filosofian viisaus!

P.S. Lite bättre -filosofia on kuulemma vuoden 1995 MM-kultaa voittaneen jääkiekkojoukkueen valmentajalta, Curt Curre Lindströmiltä, lainattu periaate :). 

Kesäterveisin,

Ulkomeren reunalla

Tuulet ovat tyyntyneet. Teimme retken merelle, saaresta noin viisi mailia suoraan kohti etelää. Kohtaan, jossa saaristo loppuu ja ulkomeri alkaa. Siellä voi olla ihan omissa ajatuksissaan.

Kuten varmasti tiedätte, "saaremme", ja virallisesti samanniminen tilamme, on nimeltään Ytterö. Nimi kertoo saaren sijainnista sisäsaariston uloimmalla reunalla, josta virallisten määritelmienkin mukaan alkaa ulkosaaristo. Kuvissa näkyvä retkemme kohdistui seuraavaan "kerrokseen", eli kohtaan, jossa koko saaristo loppuu ja ollaan jo avoveden, ulkomeren, reunalla.

Meillä on yhä kovin ikävä purjehdusaikoja, jolloin usein halusimme purjehtia juuri tällä vyöhykkeellä ja aistia meren avaruuden. Retken ajankohtana oli kuitenkin mitä täydellisin moottorivenekeli: rasvatyyntä.

Ulkona vietetyn hiljaisen hetken jälkeen voi kerran kesässä painaa tallan pohjaan, jättää ajatuksensa ulkomerelle ja kiitää peilityynen meren pintaa pitkin takaisin saariston suojaan.

Omiin ajatuksiini uppoutuneena, 

Katastrofin kartoitusta

Aloitimme tällä viikolla ulkolaudoituksen purun ja draaman kaari oli täydellinen: ensimmäinen purkukohta oli julkisivun vasemmanpuoleisen ikkunan alusta. "Oh my, läpeensä laho talo!" huudahdimme. 

Hirret ovat läpilahot. Sisäpuolen seinän perusteella olimme kuvitelleet, että talo on tästä kohdasta ihan ok, mutta lahon kuorimisen jälkeen päivähän siitä läpi paistaa.



Työt seisahtuivat tähän. Laskeuduimme lamaantunein mielin venevajalle istumaan ja katsomaan taloa ylhäällä. "Jaaha, saas nähdä, kuinka iso katastrofi tämä vielä on", puhuimme ja kävimme salamannopeasti kaikki vaihtoehdot läpi talon polttamisesta kallistuneisiin remonttikustannuksiin.

Otettuamme yhdet neuvoa antavat ja hetkisen keräiltyämme itseämme, lähdimme jatkamaan työtä  avataksemme loputkin ikkunan alustat. Ja mitä löytyi? Ehjää hirttä! (Alin kerros on kauttaaltaan vaihdettava, sen tiesimmekin ennakkoon.) Näin vaihtui epätoivo huojennukseksi. Ehkä tästä selvitään!

Ihmeellistä tämä vanhan talon kunnostus; tapahtumien kulkua ei voi ainakaan tylsäksi moittia :). Purku on toki vasta alullaan, joten vielä ei tiedetä koko totuutta. 

Nyt mennään kuitenkin toistaiseksi rauhallisin mielin eteenpäin ja ihaillaan jokaista ehjää senttiä. 

Huojentuneena, 

Kesä kauneimmillaan?

No eipä taida olla. Sinilevän kukinta on ollut poikkeuksellisen aikaista tänä vuonna lämpimän alkukesän vuoksi. Kun tähän yhdistää Suomenlahdella heinäkuun alun - normaalit - idänpuoleiset tuulet, kävi meille tänä vuonna ensi kertaa niin, että nuo tuulet pakkasivat rantaamme levän. Meidän lahteen kun osuu vain tuo itätuuli.

Yleensä levä kehittyy vasta myöhemmin, jolloin noita itätuuliakaan harvemmin on. Tämä vuoden yhtälö oli meidän kannalta ikävä.



Näyttää yhtä pahalta kuin mitä on merellä nähty pahimpina takavuosina. Täällä ollessa emme ole sinilevästä juuri joutuneet kärsimään, mutta nyt se jää varmaan lillumaan tähän pitkäksi aikaa: tähän osuu niin harvoin keskikesällä mikään tuuli, joka sen voisi vain hajottaa.

Eikä myöskään uida todennäköisesti pitkään aikaan :( 

Lattian purkua päätalossa

Näin se meidän loma sitten käynnistyi - pölyisillä purkutöillä :D. Vähän tämä aloittaminen ahdisti, mutta tänään iltapäivällä, kun lopetettiin työt, oltiin tyytyväisiä ensimmäisen päivän saldoon.

Kuvissa näkyvän kamarin lattiasta tuli esiin terveitä rakenteita ja kuivaa eristettä, mikä lupaa hyvää tälle huoneelle. Toisesta kamarista, jossa lahonnut lattia on jo kokonaan purettu, kärrättiin useampi kottikärryllinen märkää maata pois.

Kyllä tämä tästä, nyt on ainakin aloitettu! 

Juhannus ja hiljaisuus

Juhannus vietettiin taas perinteisin menoin, mutta hieman pienemmällä porukalla kuin viime vuosina. Juhannusaaton ja päivän aikana käytiin läpi kaikki mahdolliset sääilmiöt. Merellä oli hirmuinen, puuskainen tuuli ja meidänkin poukamaan se osui aattona poikkeuksellisella tavalla. Onneksi sade lakkasi jo aikaisin iltapäivällä ja lipun noston aikoihin kuudelta ei enää sateesta ollut tietoakaan. Nostimme lipun Myrskyluodon maijan tahdittamana. Illallisen jälkeen tuulen tyynnyttyä kohtuulliseksi uskalsimme sytyttää kokon seuruetta lämmittämään. 

Tänä vuonna muu porukka lähti jo Juhannuspäivänä ja jäimme saareen Mikon ja Mauron kanssa kolmistaan. Rentoilimme ja nautimme kirkkaasta säästä. Rauhallinen Juhannus sopi minulle erittäin hyvin kiireisen kevään ja isojen yo-juhlavalmisteluiden jälkeen.

Saunaa sulostuttamaan löytyi sentään yksi kaunis kukkiva juhannusruusun oksa. Suurin osa pensaista on jo kukkansa tiputtanut.   

Vielä viikko töitä ja yksi ulkomaanmatka, jonne saan juniorin kaveriksi, jipii. Ihka ensimmäistä kertaa tällainen järjestely, kun töitä ei ole matkalla tiedossa ihan aamusta iltaan. Tulee varmasti kiva reissu sen ansiosta!

Suomalaiskäsitys vapaa-ajasta

Täällä ollaan taas langoilla! Viime viikonloppuna vietimme ikimuistoisia seniorin lakkiaisia. Voi että, kun äiti oli ylpeä :). Juhlien valmistelut ja siten myös itse juhlat sujuivat loistavasti - olin suunnitellut kaiken innoissani niin hyvissä ajoin. Ja kuohuvatkin riittivät: varattu pullomäärä lähti vähän lapasesta, koska niistä riittää vielä seuraavankin pojan yo-juhliin, heh ;). 

Kevätkiireet ja rästiin jääneet päivätyöt painavat, mutta karautimme saareen katsastamaan viljelykset. Välillä istuttiin läppäreillä ja välillä kannettiin vettä kuivuneisiin laatikoihin. (Kaikki oli onneksi vielä hengissä.) On ihan hyvä opetella siihenkin, että täällä voi tehdä myös toimistotöitä. Sehän olisi ideaalia, että voisi oleilla saarella yhä enemmän ja tehdä ns. oikeitakin töitä piha- yms. töiden lomassa.

Kasvilava nro 2 on sanut myös valkoiset karmit. 

Kolmas kasvatuslava vielä odottaa karmejaan, mutta rakentelimme tomaateille tuet. Kaikki lavat myös verkotettiin peuroilta. 

Työn ja vapaa-ajan välisestä rajasta puheenollen... Emännöin viikolla japanilaisvieraita ja illallisella tuli puheeksi suomalaisten pitkät kesälomat. Heidän oli vaikea ymmärtää, miten voi keksiä tekemistä 4-5 viikoksi. Kerroin, että olemme aika tiiviisti saaritilallamme koko kesän ja he tiedustelivat, luenko sitten esimerkiksi kirjoja kaiket päivät. Kerroin, että maalaamme taloja, kunnostamme huonekaluja, rakennamme, teemme ruokaa kolme kertaa päivässä, poimimme mustikoita ja sieniä, hoidamme viljelmiä, kuivatamme yrttejä ja sieniä, siivoamme, kalastamme, kaadamme ja hakkaamme puita, kannamme vettä, saunomme joka päivä ja jos tältä ehtii, luen 10 minuuttia illalla, mikäli en simahda ensin.

Umpitokiolainen seurue oli aika ihmeissään, että joku viettää tällä tavalla vapaaehtoisesti yli kuukauden. Heidän korvissaan se kuulosti aika kauhealta. Huomasin sen ilmeistä, jotka toki säilyivät kohteliaina :). Suuri osa suomalaisista puolestaan harmittelee, ettei ole enemmän aikaa tähän kaikkeen. Työlistan luetteloinnin jälkeen heidän oli todella vaikea ymmärtää, kun kutsuin tätä kaikkea rauhoittumiseksi. Yritin vain jollain tavalla kertoa siitä, miten tällainen uurastus ja luonnonläheisyys puhdistaa mieltä. No, hulluksi kansaksihan meidät moni mieltää eikä tämä keskustelu yhtään hälventänyt stereotypioita oudoista suomalaisista :).

Yrtit ja ruohosipulit rehottavat jo ihanasti.

Jaoin vanhaa minttua ja toivon, että se lisääntyy tänä kesänä. 

Viime vuonna peurat söivät papuni, mutta täynnä uutta intoa yritämme taas uudestaan. Teimme taimikasvatuksen suoraan lavoille, minkä lämmin kevät mahdollisti.

Yksi sivu kääntyy, kun kaislaleikkuri on tullut tarpeettomaksi! Neljän vuoden niittotyön tuloksena 50 x 100 metrin kaisla-alue lahdella on historiaa. Saimme leikkurin myytyä ja tänään se matkasi uuteen kotiin muutama muu iso roju seuranaan. Hurraa!

Taas on yksi etappi valmis tällä pitkällä, vapaapäiviämme kuluttavalla työsaralla. Vapaapäivien vietto-ongelmaa ei kuitenkaan ole jatkossakaan :)