Kirja vie merten taa

Sain jouluna lahjaksi kauniin ja mielenkiintoisen kirjan, joka olikin ainoa konkreettinen toiveeni: Anto Leikolan teos Norsusta nautilukseen. Nyt olen ehtinyt perehtyä siihen jo useampana iltana. 

Toivoin kirjaa omakseni paitsi kannatusmielessä, myös siksi, että vanhat merikuvitukset ovat kiehtoneet aina ja viime aikoina myös kasvi- ja eläinkuvitukset ovat alkaneet suunnattomasti ihastuttaa. Löytäisinpä jonkun ihanan vanha  kasvi- tai kalakuvitusaiheen kehystytettäväksi tuvan seinälle. No, tätä kirjaa en raaski leikellä, vaikka mieli tekisi. Voisin katsella näitä kuvia loputtomiin. Tämä on hieno, tyylikäs ja hauskakin lahjakirja kelle tahansa. Siihen voi tarttua hetkeksi tai uppoutua tunneiksi. 

Kirja on John Nurmisen säätiön julkaisema, ja meillä on entuudestaan muutama muukin säätiön tekemä kirja hyllyssä. Säätiön tehtävänä on tukea ja edistää merenkulkua ja sen historiaa ja tietysti Itämerta. Kirjat ovat mahtavia, koska ne on tuotettu laadukkaasti, korkealla kunnianhimotasolla. 

Kirja on koottu vanhoista käsinpiirretyistä tutkimusmatkakirjoista, joissa kuvataan kaukomaiden eläin- ja kasvilajeja. Mukana on runsaasti meri- ja eläinmystiikkaa; usein matkakuvitukset sisälsivät merten voimien kanssa kamppailevia purjelaivoja, matkoilla kohdattuja merihirviöitä ja kummallisten eri lajien ihmettelyä. 

Ai että mikäkö on Nautilus? Vastaus löytyy lopusta. 

Nautilus. eli helmivene, on helmiäishohtoinen simpukkalaji. Nimi tulee kreikankielen sanasta nautilos, joka tarkoittaa merenkulkijaa. 

Luku- ja katselunautintojen ääreltä,

Haaste ja tunnustus

Huh hauskaa, sain peräjälkeen sekä haasteen että Liebster blog-tunnustuksen. Nyt seuraa valtava tykitys niihin liittyviä vastauksia.

Lämmin kiitos Liebsteristä Kaisulle Torppa ja touhut -blogista! (Niihin vastaukset tuonnempana)

 Elina Takaisin juurille -blogista puolestaan haastoi minut vastaamaan 11 häneltä tulleeseen kysymykseen ja kertomaan 11 vapaavalintaista asiaa itsestäni. Aloitan näistä. Heti ensimmäinen kysymys tulikin tosi oikeaan saumaan, kun olen toteuttanut pieniä muutoksisa blogi-rintamallani. 

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Aloitin bloggaamisen tasan vuosi sitten Mieli merelle -blogillani. Meillä oli purjeveneen hankintasuunnitelmia, ja päätin aloittaa blogin voidakseni kirjoittaa veneen ostosta ja muista minulle tärkeistä asioista, merestä, saaristosta ja purjehduksesta. Kuitenkin kävikin niin, ettemme vielä ostaneet venettä vaan Villa Idurin. Sille tuli tarve perustaa oma nimikkoblogi. Nyt olen laittanut Mieli merelle -blogin lepäämään, sillä haluan kirjoittaa juuri noista aiheista myös Idurissa. 

*

2. Lempiesine tai huonekalu kotona?

Futon-sänky

*

3. Mitä haluaisit tehdä paremmin?

Piirtää

*

4. Luetko sisustuslehtiä?

Itse asiassa aika vähän. Silloin tällöin, mutta mieluummin luen blogeja ja sisustusaiheisia kirjoja.

*

5. Mitä ilman en pärjäisi?

Välittämistä

*

6. Jos saisit valita yhden asian tai tuotteen, joka olisi aina ilmaista, mikä se olisi?

Taideteokset, jotka haluan 

*

7. Miten rentoudut?

Puuhastelemalla milloin mitäkin arkista. Arjen rutiinit, kuten vaikka iltapalan laitto lapsille on rentouttavaa, jos siihen asennoituu niin.

*

8. Minne haluaisit matkustaa?

Purjehtimaan Kroatian kauniiseen saaristoon. Viime kesältä jäi monta paikkaa koluamatta.

*

9. Lempiherkku

Nuorinta poikaani siteeraten 'tuore savukampela on merten karkkia'

*

10. Parasta viime vuonna?

Villa Idurin hankinta

*

11. Mitä odotat vuodelta 2013?

Että remontoinnissa säilyy ilo ja kärsivällisyys

*

Ja sitten vielä 11 asiaa itsestäni:

Olen iltauninen; rakastan mansikkakakkua; ajattelen nykyisin asioista positiivisemmin kuin nuorempana; stressi vie minulta yöunet; tänä vuonna on tulossa vähän liikaa ulkomaan työmatkoja; innostun spontaanisti asioista; en ehdi lukea kaunokirjallisuutta siinä määrin kuin haluaisin; olen kärsimätön, mutta samaan aikaan kauhistelen sitä, miten nopeasti aika menee eteenpäin; olen tunnollinen; olen oppinut relaamaan iän ja lasten myötä koko ajan paremmin; kesäisin vietämme perheessä neljät synttärit.

Ja sitten Liebster-tunnustukseen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia:

1. Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

Juuri nyt kynttilöillä valaistu koti, lasi hyvää punaviiniä, rento illallinen, takkatuli, hyvä seura

*

2. Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

Aamukahvi, Hesari (vaikka onkin nykyisin tylsä tabloid), halaus, lenkki koiran kanssa, pipo

*

3. Viisi kirjaa, joita suosittelen muille:

a) Waltarin Sinuhe Egyptiläinen. Luen sitä juuri uudestaan yli 20 v jälkeen ja se on ihan paras. Niin hauska - ja ihanaa kieltä. Kaikki lukemaan!!
b) Rei Shimura -dekkarisarjasta mitä tahansa. Amerikkalais-japanilainen antiikkiasiantuntija seikkailee.
c) Stieg Larsonin Millenium-trilogia. Uppouduin itse täysin, en jättäisi lukematta. Ja ruotsiksi, jos vaan pystyy, niin paranee.
d) Umberto Eco: Ruusun nimi. Tämä kirja on tehnyt suurimman vaikutuksen heti Sinuhen jälkeen.
e) Riku Korhosen Nuku lähelläni. En ole vielä ukenut, mutta seuraavana listalla.

*

4. Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/yhtyettä:

Voi näitä on niin paljon... nyt ei pysty vastaamaan.

*

5. Viisi lempiruokaa:

Italiassa kiviuunissa paistettu pizza, sushi, lammas- ja sienikääryleet, kaikki kalat hyvin laitettuna

*

6. Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

Iloinen, ulospäinsuuntautunut, herkkä, määrätietoinen, oikeudentuntoinen

*

7. Viisi asiaa, joista unelmoit:

a) että lapset löytäisivät elämässä oman tiensä, oli se mitä tahansa, ja olisivat onnellisia
b) että läheiseni pysyvät terveinä
c)  purjeveneestä
d) että ensi kesäkautena Idurissa tulee jo muutaman jutun osalta valmista
e) enemmästä vapaa-ajasta

*

8. Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa toisten kanssa:

Auts, osaanko neuvoa muka ketään. No omiani ovat:
a) ole aina rehellinen itsellesi
b) pidä itsestäsi huolta
c) muista urheilla säännöllisesti
d) luonnonmukainen on usein parempi vaihtoehto
e) älä ajattele lyhyesti vaan kauaskantoisesti

*

Sekä haaste että tunnustus edellyttäisivät sääntöjen mukaan minulta eteenpäin jakamista kaikkiaan 16 blogille (11+5). Katson kuitenkin, että tämä tehtävä alkaa olla vähän mahdoton ja liiallinen, joten taidan tällä kertaa vain jakaa tunnustuksen seuraaville suosikki- eli Liebster-blogeilleni. Ja ohjehan on, että annetaan viidelle sellaiselle, joilla on alle 200 seuraajaa. Pistäkäähän nämä 8 kysymystä ja tunnustukset puolestanne eteenpäin.

Matkalla merenneidoksi
Saaristohuvila
Domargård - Villa Olivia
Takaisin juurille
Maalaisrealismia

Nyt olen kertoillut itsestäni jo vähän liiankin kanssa, joten mukavaa tiistai-iltaa kaikille; minä vetäydyn takaa-alalle!

 

Yllätys

Kylläpä nyt luonnettani ja uteliaisuuttani koetellaan! Mikko ilmoitti eilen illalla, että hän lähtee käymään eräässä paikassa katsomassa erästä asiaa tänään lauantaina, mutta en voi tulla mukaan. No, kun asia tällä tavalla minulle ilmoitetaan, niin selvähän se on, että uteliaisuuteni herää ja alan kysellä, että miksen muka voi tulla, mistä on kyse ja minne muka olet menossa. Vastaukseksi sain vain, että se on yllätys, koita nyt vähän malttaa, saat tietää noin kuukauden päästä.

Aijaha. No enhän minä malta, vaan olen jatkanut tänään laajamittaisia tiedusteluja, kuten mihin se liittyy, mitä se maksaa, minkä kokoinen se on, liittyykö se Villa Iduriin ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mieheni on järkkymätön eikä kerro. Hän palasi juuri käynniltään ja oli oikein tyytyväinen. Utelujeni myötä, niukahkojen vastausten, murahdusten ja hymyjen saattelemana olen saanut tästä yllätyksestä seuraavat asiat selville:

- asia liittyy Iduriin
- se ei ole uusi vaan käytetty
- Mikon täytyy fiksata se kuntoon
- hinta on ilmeisesti joitakin satasia, mutta murto-osa sen arvosta
- se tulee tuttavan tuttavalta
- se ei mahdu autoon
- se jäi toistaiseksi vielä myyjälle

Kun olen arvuutellut erinäisiä asioita, mitä se voisi olla, olen saanut selville, että mikään näistä se ei ainakaan ole:

- peräkärry (tiedättehän, miesten yllätykset voivat olla joskus myös tällaisia)
- kasvihuone
- koiranpentu (luojan kiitos hän ei ole yksin tekemässä tällaista ratkaisua)

Ja lopuksi huojentava ja liikuttava täsmennys:

- asia ei kuulemma ole minun varsinaiseen erityisreviiriini, kuten vaikkapa sistustukseen, liittyvä juttu, joten siitä minun ei tarvitse olla huolissani. No kiitos edes tästä tiedosta, voin tältä osin siis nukkua yöni rauhassa! : )

Mikä ihme se voi olla? Onkohan se jokin huonekalu? Kalastussoutuvene? Mönkijä? (Toivottavasti ei) Argh, jään kärsimättömänä odottamaan. Lupaan kertoa teillekin, kun tämä ratkeaa.

Vailla yhtään ideaa,

Huonekaluharjoitus

Lupasin opetella tänä vuonna huonekalujen ehostamista. Itse asiassa olen pitkään ollut asiasta hirmu kiinnostunut, muttei se ole tuntunut tarkoituksenmukaiselta ennen Villa Iduria. No nyt tuntuu - jee. Ja onpa hauska aloittaa uusi harrastus. Toivottavasti innostus pitää. 

Anoppi taisi olla ajatuksenlukija, kun sain häneltä joululahjaksi vanhojen huonekalujen maalaus- ja tuunauskirjan (kiitos siitä, jos satut lukemaan tätä!). Kirjan kanssa pääsen hyvin alkuun. Sen luki nopsaa ja ohjeet vinkkeineen ja esimerkkeineen ovat helposti ymmärrettävissä. Netistäkin löysin jo lisätietoa. 

  

Suhtaudun kylläkin hieman kaksijakoisesti vanhojen huonekalujen maalaukseen. Jopa tässä ammattilaisen kirjoittamassa kirjassa moni huonekalu näyttää mielestäni kauniimmalta alkuperäisessä asussaan ja maalaaminen erilaisine efekteineen tekee joistakin esineistä vain elottomia ja kitsisiä. Luulen, että kirjan tekijä on vähän liikaa hurahtanut aiheeseen, heh. 

Joten, päätän tietenkin itse olla valistuneempi, kultivoituneempi ja maltillisempi! Ja kiitän ensitöikseni tilannettani, että lähes kaikki ihanat, käsittelyäni odottavat huonekalut ovat kelirikon takana saaressa enkä pääse niihin alkuinnostuksessani käsiksi. Tämä on varmasti tarkoitettu näin : )

Kotona minulla on kuitenkin pyörinyt jo 20 vuotta pieni kampauspöydän tuoli, joka on odottanut jonkinlaista muutosta pitkään. Se ei sovi kotisisustukseemme, joten päätin aloittaa harjoitukseni siitä. Se saakin tulevaisuudessa päätyä saareen, jonne se uudessa tyylissään sopii paremmin. Tein taannoin pari tyynyliinaa ja siitä yli jäänyt kirjailu ja kangas toimivat lähtökohtana.  

Tuolin jalkojen kellertävä sävy ja karhea, ruskea päällinen ovat enemmän tai vähemmän aina ärsyttäneet minua. Koska tuoli kuitenkin on isäni vuonna 1965 äidilleni antama ensimmäinen joululahja, olen sitä huolellisesti kuljettanut elämäni aikana kodista toiseen niin kauan kuin se on minulla ollut. Tuolin jalat ovat olleet alunperin kiiltävät ja lakatut eikä se ole antiikkituoli, joten en halua sen näyttävän vanhalta vaan puunatulta. 

Maalasin jalat ajopuun sävyllä, jonka kuvittelin värikartan mukaan olevan tummempaa. Pettymys sävyn suhteen taitaa olla aika tyypillistä, mutta katsotaan mitä tästä seuraa. Sävy itsessään on varmasti hyvin käyttökelpoinen minulle myöhemmin, esim. jossakin lipastossa tai kaapissa se voi olla toimiva.

Ompelun jälkeen kiinnitin uuden kankaan niittipyssyllä. 8 mm:n niitit olivat juuri sopivia kankaaseen. Työmaakäytössä meillä on järeämpi pyssy, mutta tämän hankin verhoilua varten. 

Lopputuloksesta antaisin arvosanan 8. Toteutus onnistui nopeasti ja helposti, mutta väri- ja tyylivalintaan en ole 100%:n tyytyväinen. Saattaa olla, että maalaan jalat uudestaan tummemmalla. Tai vaihtoehtoisesti vaihdan päällisen vähemmän romanttiseen, värikkäämpään kankaaseen, sillä jalkojen ja päällisen kontrasti saisi olla tehokkaampi. Retrohenkisellä kankaalla tuoli voisikin ehkä jäädä kotiin...?

No, näin tuoli menettelee jo paremmin kuin ennen, vaikkakin olen enemmän kontrastien kuin ylenpalttisen harmonian ystävä. Hauska, ensimmäinen huonekaluprojektini opetti jo monia juttuja. Tällainen siitä tuli:

Kuvasin tuolin kirjan, kulhojen ja koiran kanssa mittakaavan saamiseksi. 

Oppimisen iloa!

Uuden vuoden lupaukset

Heti alkuun pahoittelut siitä, että Uuden Vuoden lupauksiani edeltää aikamoinen alustus-sepustus. Kiitos teille, joilla kärsivällisyys riittää lukea loppuun asti, sillä tuntuu tärkeältä nyt sanoa tämä.

Vierailimme eilen Rakennusapteekissa Billnäsissä. Olemme suunnitelleet siellä käyntiä koko syksyn, koska se ei ole iso poikkeama reitillämme koti-Villa Idur, mutta nyt vasta päästiin käymään. Ja onneksi ihan ajan kanssa. Tässä vaiheessa ensisijainen tarkoitus oli paitsi tehdä talvipäivän retki mutta myös noutaa itsellemme Rakennusapteekin käsikirja, josta sitten remontin edistyessä voi etsiskellä ja katsastella heloja, kahvoja, pistokkeita sun muita.

Jäin miettimään sitä, kuinka kunnioitettavaa on, että joku ylläpitää tuollaista paikkaa ja vieläpä tavalla, joka yhdistää aidon vanhan sitä kunnioittavaan uustuotantoon tyylillä. Ja on kunnioitettavaa, että paikka on menestynyt kahden laman läpi. Se kertoo jotain siitä, että tilaus tälle teolle on ollut.

Saman kaltaista panostusta olen nähnyt monessa kyläsatamassa saaristopurjehduksillamme menneinä vuosina pienissä putiikeissa, kahviloissa ja majataloissa. Mutta Suomessa paikallisuus ja pientuotanto jäävät liian vähälle arvostukselle - sitä näkee meillä vieläkin liian vähän. Valtiotasolla meillä puhutaan paljon yrittäjyydestä, mutta kuitenkaan kannustimet ja asenneilmapiiri eivät hirmuisesti rohkaise. Suomalaiset eivät ole kovin halukkaita riskinottoon. Startup:eja ja kasvuyrityksiä, mistä käy suurin pöhinä, tietenkin tarvitaan, mutta pitääkö kaiken olla aina niin mustavalkoista, että kun puhutaan yhdestä asiasta, unohdetaan toinen? Kaikesta ei voi eikä pidäkään saada konsernitason liiketoimintaa sanon minä, vaikka hienoa on, jos mitä tahansa täältä pystytään tuotteistamaan maailmalle. Suomessa vallitsee usein vain hirmu mustavalkoinen ilmapiiri ja se häiritsee. Vauraaseen kulttuuriin kuuluu monimuotoisuus. Volyymin vastapainona ovat yksilöllisyys ja pienimuotoisuus. Voisiko ajatella, että ehkä myös ulkomaalaiset haluavat Suomelta sitä.

Kuluttajia rohkaistaan laman keskellä kuluttamaan ja tarjolla on loputtomasti tavaraa, joka ei kestä. Pitäisi miettiä enemmän, mikä nykypäivänä on laatua ja luksusta. Rakennusapteekki olkoon vain kömpelö metaforani sille havainnolle, että ilmeisesti on aika monia, jotka ajattelevat näistä asioista toisin  ja tekevät itsenäiset johtopäätöksensä mihin kannattaa satsata ja mihin ei - tai miten oikeasti saavutetaan kestävä kehitys. Valtiotason lempiaiheita muuten sekin.  

Tietenkin voi sanoa, että esim. Rakennusapteekki on perustettu juuri oikeaan saumaan: perinnetrendin nousuun. Tavallaan totta, mutta itseäni monien muiden tavoin häiritsee, että esimerkiksi entisöintiä, vanhojen talojen restaurointia ja alkuperäisiä asioita pidetään trendikkäänä ja kierrätystä "vain" vintage-buumina. Trendit tulevat ja menevät, mutta emme me ainakaan ole matkanneet purjeveneessämme vuosikausia niukkuudesta nauttien jonkun trendin vuoksi.

Tyyli on aina sidoksissa identiteettiin, joten jostain vähän moniulotteisemmasta tässä on kyse, väitän. Laajemmasta kulttuurisesta ymmärryksestä, joka Suomessakin on nousemassa - siitä yksilötasolla kasvavasta tietoisuudesta, että historialla on arvonsa. Itseäni edeltävät sukupolvet hakeutuivat laajamittaisesti pois maalta. Monet lähtivät pakosta työn perään, mutta monet myös siksi, että maaseutu assosioitui vanhaan, niukkaan, pula-aikaan, epämoderniin ja niin edelleen. Vasta seuraava sukupolvi voi palata sinne ilman, että perinne assosioituu negatiivisesti. Naapurimaassa Ruotsissa tämän kiertokulun pituus ja vanhan arvostus on aivan toisessa potenssissa. Jos nyt vähän kärjistää, niin siellä kulttuuritietoisuus on imetty äidinmaidosta jo monen sukupolven ajan, kun taas meillä on jouduttu vastikään selviytymään ja arvostusta opittu vasta hiljattain yleisen koulutustason ja historiatietoisuuden nousun kautta.

Tänä päivänä maaseutu, saaristo, luonto, vanha rakennuskanta ja esineistö ovat onneksi monien mielessä arvokkaita. Niiden arvostaminen vaurautena on pitänyt oppia meilläkin. Arvostus tulee siitä, että löytää niistä omat juurensa, joita haluaa vaalia.

Ja muistetaan kannustaa niitä, jotka yrittäjäriskin kantaen tuovat terveen vaihtoehdon keskusvarastoille ja kasvottomalle tuontitavaralle. Kivijalkaputiikit ja pajat ovat kovilla. Lisää rakennusapteekkeja kansalle! : )

Villa Idurin kolme Uuden Vuoden lupausta alla:

1. Käytämme lähi- ja pientuottajia ja yrittäjiä, kun tarvitsemme materiaaleja tai ulkoistettua apua johonkin.

2. Kaikki sisustukseen liittyvät mieliteot punnitsen tarkkaan. Uusia hankintoja tehdessäni laitan vanhan kiertämään. Ensi vuoden aikana hankintaan saa päätyä vain täysin ajaton, kestävä ja käyttöön tuleva tuote.

3. Ja sitten tosi konkreettinen lupaus: opettelen huonekalujen entisöintiä tavoitteenani olemassa olevien kalusteiden parempi hyödynnettävyys. Hyödyntämättömät tavarani laitan kierrätykseen.

Uuden Vuoden odotuksin,

Lomapäivän piirustelua

Kauppaa tehdessämme emme saaneet lainkaan pohjapiirrosta päätalosta, saati muista rakennuksista, joten niiden työstäminen jää minun tehtäväkseni. Kaivoin omat mittausmuistiinpanoni, Mikon mittapiirustukset, millimetripaperit ja terävät kynät esiin ja tartuin hommaan.

Kun olin pieni, isäni opiskeli Teknillisessä opistossa rakennusmestariksi ja meillä oli kaikki rakennuspiirtäjän tarvitsemat välineet kotona. Siskon kanssa yritimme jäljitellä isää mahdollisimman oikeaoppisesti. Kun perustat saatiin haltuun, suunnittelimme arkkitehtileikeissä unelmataloja. Se säilyi lempiharrastuksenani vuosia. Joten, sormet jo vähän syyhysivätkin tähän hommaan. Tykkään tällaisesta näpräilystä millimetripaperin kanssa, mutta yllättävän kauan meni pelkän alakerran piirtämiseen. Voih, päätelasit jäivät loman ajaksi työpöydälle, ne olisivat tässä auttaneet - tai ainakin se silloin isän työpöydällä ollut superkirkas lamppu. Aikamoista tihrustelua...

Nyt kun oikeat mittasuhteet on saatu paperille omaan käyttöön riittävällä tasolla, voi myös paremmin suunnitella sisustuksia, eli pääsen siihen luovaan, hauskaan puoleenkin käsiksi. Täytyy ottaa näistä paperikopioita sitä varten.

Olen merkinnyt pohjaan olohuoneen ja makuuhuoneen toisin päin kuin missä käytössä nuo huoneet ovat olleet alunperin. Tämä on siis meidän tuleva huonejärjestys. Vaikka olohuone on pienempi kuin makkari, meistä on kivampi, että OH on tuvan vieressä ja että näkymä siitä on etelärinteeseen merelle. Makuuhuone on siis pohjoispuolella ja pimeämpi huone. Sen verran jo sisustussuunnitelmat raksuttaa päässä, että mietin sängyn asettamista MH:n ikkunan eteen siten, että myös siitä oven ja olkkarin ikkunan läpi katsoessaan näkee meren. Se on mahtava ajatus. 

Töissä on ollut viime aikoina niin kiire, että nautin jo pelkästään siitä, että sain aikaa tälle hommalle. Yläkerran taltiointi tähän muotoon jää myöhempään, koska muistiinpanoni ikkunoiden paikoista ovat vintin osalta puutteelliset. 

Kiireettömiä välipäiviä sekä lomailijoille että työmyyrille! 

Hyvän Joulun tervehdys

Nyt Villa Idurin tulevaisuuden suunnittelu jää hetkeksi joulutauolle (mutta ihan vain hetkeksi), kun suuntaamme tiemme jouluiseen mummolaan. Olen ilahtunut jokaisesta blogiin tulleesta uudesta lukijasta syksyn mittaan. Ja aivan erityisesti minua ovat ilahduttaneet kaikki jättämänne hauskat, asiantuntevat, hyödylliset, tsemppaavat ja arkisetkin kommentit. Siispä, hyvän Joulun tervehdys teille lukijani! 

Toivotukset tulevat lumisen pakkastalven vm 2011 ottamani kuvan kera, 

Houkuttelevia sisustustekstiilejä

Yksi sisustussuunnittelun hauskoista puolista on havaita, kuinka oma maku kehittyy suunnitelmien edetessä. Samalla täsmentyvät elementit, joita ihan välttämättä haluaa saada sisustukseen mukaan ja osa 'alkuihastuksista' karsiutuu pois. Ihan alun perin loin mieleeni esimerkiksi aikan tiukan väriskaalan, mutta nyt mieleni alkaa horjua mm. sen suhteen. Ihan hyvä, että niin käy. Myös huonekalujen suhteen mieleni on muuttunut hitusen, talonpoikaistyylistä enemmän funkiksen suuntaan. Ehkä sellainen kevyt 30-luvun funkis sopisi kesäiseen huvilaan. Tai niiden sekoitus.

Tekstiilit ovat tärkeässä osassa, sillä Idurista löytyi esimerkiksi funkis-tyylinen divaani, joka pitäisi verhoilla. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että pelastin sen viime hetkellä poltettavien romukastasta à la mieheni jäljiltä). Ja löytyi paljon muutakin, mikä voi käydä läpi aikamoisen muodonmuutoksen kankaiden avulla. 

Olemme vanhoja purjehtijoita, mutta välttämättä en halua sellaista perus-marine-stailia, mitä venetarvikeliikkeet ja sisustusliikkeet halpahintaisimmillaan tarjoavat. Mielessäni on jotain, mikä vaan pitäisi luoda itse... vaikea selittää. Jollain tapaa toivoisin, että tavoittaisimme merellisyyden sekä saaristolaisluonnon niin karuudessa kuin kesäisyydessä.  

Kaikkeen tähän pohdiskeluun minut tällä kertaa innoitti etsiytyminen legendaarisen Svenskt Tenn -muotoilubrändin sivustolle ja nettiputiikkiin, josta Avotakan Vintage 2012 -talvinumero kertoo. Brändin perustajien ideologiasta luen tiettyä skandinaavista merihenkisyyttä ilman, että sitä on toteutettu kliseenomaisesti: kartat, taljat ja kasvipiirrokset kuuluvat kuvaan, jossa ihmisen koko, aitous ja elämänläheisyys ovat etusijalla. 

Tällaisia kankaita itsekin voisin valita meidän tulevaan sisustukseen: 

(kuvat Svenskt Tenn -nettiputiikkisivustolta: http://www.svenskttenn.se/  )

Tämä alla oleva kuosi ei istu ainakaan alkuperäiseen suunnitelmaani väriskaalasta, mutta se on ihastuttava ja pistää jo sinänsä miettimään, valitako ylipäänsä liian ortodoksista väriskaalaa 

Tässä taas on sitä vanhanajan merimieshenkisyyttä ja tatuointi-tyyppistä kuvitusta, joka kertoo TOSImerenkävijöistä. Mytologiakuvastoa modernilla tavalla tyyliteltynä.

Tästä alla olevasta taas tulevat mieleen ne perinteiset joka tytön ja pojan kasvikansiot, joita kansakoulussa kerättiin. Äidilläni oli sellainen.  

Ja tältä ne sitten näyttävät tyynyinä. Tämä olis aika makee kolmen kuosin yhdistelmä saaristolaisvillan sohvalla...

Svenskt Tenn tekee paljon muutakin kuin kankaita. Lamppumallisto ei aivan olen minun makuuni, mutta mööbeleistä tämä funkis-henkinen lokerikkolipasto ihastuttaa. Se on vuoden 1938 designina ja nimeltään  ”Skåp med 21 lådor” huolimatta siitä, että siinä on vain 19 laatikkoa! 

Kello on jo paljon. Nyt nukkumaan, mutta huomiseen kaikille pirteää päivää!

Tuulensuojassa, vanhassakin talossa

Ihan mieletön tuuli tuiversi hyisenä mereltä villapiponkin läpi, kun olin koiran kanssa aamulenkillä. Ja vaikka yleensä lenkillä lämpenee hyvin, ei tänään. Taidan pysyä loppupäivän kotosalla tuulensuojassa - ja pääsen suoralla analogialla tärkeään aiheeseen, vanhan talon tuulenpitävyyteen.

Kun juuri suunnittelemme Iduriin ulkolaudoituksen vaihtoa, herää kysymys, missä määrin rakennusta kannattaa eristää ja miten. Tavoitteena on tietenkin lämmin ja mukava pirtti! Mutta tämä pitäisi saavuttaa ilman, että tiivistää rakennuksen hengittämättömäksi, tai että eristeen paksuus muuttaa itse rakennuksen suhteita ja tulee vielä kalliiksikin.

Vanhojen talojen asukkaat tietävät, mikä on kylmyysongelman ydin. Olen joskus opiskeluaikana asunut vetoisassa puutalossa, ja luulen, ettei paksuistakaan eristekerroksista ole iloa, jos kylmä viima puhaltaa nurkista (tai ikkunankarmeista) niiden ohi. Olen myös lukenut, että puutalon heikko kohta on usein tuulitiiviys. Tämä pistettäköön visusti korvan taakse, sillä eihän lämpimälläkään kelillä auta mikään, jos talo on vetoisa, jolloin myrskytuuli onnistuu jäähdyttämään sen hetkessä.

Kun ongelma ei ole - varsinkaan meidän ei-varsinaisesti-talviasuttavassa talossa - kylmyys vaan veto, emme ehkä tarvitse Iduriin lisäeristystä, vaan pikemminkin kunnollisen tuulensuojalevytyksen. Kuulemma tänä päivänä peruskorjaamisessa usein ajattelemattomuuttaan heikennetään tuulenpitävyyttä ja ajatellaan vain paksuja eristeitä. Täytyy siis pitää itse huoli siitä, ettei tule tuhonneeksi toimivaa tuulensuojausta vaan pikemminkin parannetaan sitä.

Niin, ulkovuoraus on jo itsessään tiivistämistä, eli lähtökohtaisesti en usko meidän talon olevan tässä suhteessa surkeimmasta päästä. Sen sijaan sisäpuolelle emme aio laittaa (ainakaan näillä näkymin) tapetointeja; ne on juuri revitty pois! Nii-in, se saattaa kyllä hieman heikentää tiiviyttä. Sitäkin suuremmalla syyllä ulkolaudoituksen vaihtaminen on juuri se kohta, jossa tämä seikka tulee pohtia. Tuulensuojapaperia siis mahdollisesti lisää nurkkiin ja saumoihin. Ilmavuotojen tukkiminen taitaa kuitenkin olla aika edullinen lämpötakuu.

Metsän siimeksessä oli tänään lämpimämpää kuin merenrannassa. Mauroa ei tuiverruskaan haittaa.

Suojaisaa viikonloppua toivotellen,

Harkiten hyvä tulee

Olen saamassa aivan tuota pikaa päätökseen seuraavan ison opuksen, 650-sivuisen Talotohtori-kirjan, joka kai löytyy joka entisöijän kirjahyllystä ja niin myös nykyään meiltä. Voin ainakin suositella kirjan hankintaa, jos vielä sitä ei ole - melkoinen tietopaketti! 

Monen erittäin hyödyllisen yksityiskohdan lisäksi olen saanut vähän kärsimättömyyttänikin sen ansiosta laantumaan. Panu Kaila nimittäin korostaa kirjassaan kovasti sitä, että erityisesti vanha talo kaipaa pitkää harkintaa, ja pahinta myrkkyä sille voi olla 'suin päin suit sait' -tyyppinen remppailu. 

Hän käyttää myös sanaa 'yliremontointi'. En ollut ajatellut asiaa niin, että harkitut korjaukset perustuvat vain välttämättömään, ja kaikki muu on yliremontoimista. Luulen, että meillä ainakin on ollut vähän ilmassa ajattelua, että "kun kerran tehdään, tehdään heti mahdollisimman paljon varmuuden vuoksi". Jossain kulkee se kultainen, oikea, keskitie. 

Onhan se järkeenkäypää, että korjaus onnistuu parhaiten silloin, kun talo on tekijälle tuttu. Me emme ehkä ihan tällä kolmen kuukauden tuttavuudellamme voi näin kirkkain silmin väittää. Joten - talvi on hyvää suunnittelu- ja harkinta-aikaa. Ja hyvää aikaa rakentaa myös malttia. Olisi tosiaan hienoa onnistua tässä projektissa niin, että välttää tylsät tusinaratkaisut ja onnistuu vahvistamaan talon omaa yksilöllista luonnetta pienissä yksityiskohdissaan ja tietysti kokonaisuudessa. Onhan tämä myös tila, pihapiiri, kiinteä osa saariston perinnemaisemaa...

Helpommin ehkä sanottu kuin tehty, mutta jo tämän sanominenkin auttaa oivaltamaan, ettei kyse ole arkisesta työmaasta vaan oman piilopirtin persoonallisesta rakentamisesta, jonka kautta se säilyy taas seuraavatkin 100 vuotta. On uskallettava luottaa omaan vaistoonsa ja tietysti kerättävä rutkasti näkemyksiä muiden kokemuksiin ja tietoon perustuen.  

Haaveilut muuttuvatkin kohta konkreettiseksi punnitsemiseksi ja vielä ennen kevättä valinnoiksi. Päätimme juuri, että joulun välipäivinä meillä on hyvää aikaa lomaillessamme aloittaa ulkolaudoituksen mittauslaskelmien tekeminen (paperilla) ja yhteydenotot sahoille. Ensimmäinen valinta koskee siis hinnan lisäksi laudan laatua ja mittasuhteita.   

Tämä liiteri pysynee kasassa vielä joitakin vuosia. Se tulee säilymään tässä vaiheessa koskemattomana ja toimii työkalu- ja tarvikevarastona päätalon remontin ajan. Kuva on viimeiseltä saarireissultamme ennen talven tuloa - siihen tallentui mielestäni kuulaan kylmä, jotenkin eteerinen tunnelma...

 Pohdiskellen,

Astiasto täydentyy antiikilla

Olen manaillut kovia hintoja pääkaupunkiseudun kirpputoreilla, mutta kuluneella viikolla taisin tehdä pienen löydön. Ostin sinisen posliiniastiastoni täydennykseksi kaksi ihatuttavaa syvää lautasta. Katselin heti, että leimat ja kaiverrukset löytyvät pohjasta, joten mistään kiinalaisesta tai muusta bulkkiposliinista ei ainakaan ole kyse. Mutta valmistaja, Utzschneider, ei sanonut minulle yhtään mitään. Viikonlopun aikana olen etsinyt tietoa lautasistani leiman ja nimen perusteella. Näyttää siltä, että olen onnistunut ostamaan 2 €:n  hinnalla oikeat käsinmaalatut antiikkilautaset. 

Paul Utzschneider johti posliinitehdasta Ranskassa Sarregueminesin kaupungissa vuodesta 1800, jonka asiakkaana oli mm Napoleon I, mikä vauhditti herran businesta. Teollisella vallankumouksella oli myös osuutensa menestykseen. Paul jätti tehtaan johdon veljenpojalleen vuonna 1836, ja loppujen lopuksi tehdas jakautui kahdeksi eri yhtiöksi vuonna 1913. Kahtiajakautumisen jälkeen näitä täysin samannäköisiä Opaque-lautasia on tehty 1950-luvulle asti, mutta niissä on Sarreguemines-leimat. Omissa lautasissani on Opaque Utzschneider -leima, joka viittaa tehtaan vuosiin 1800-1913. Mikä kutkuttava löytö! 

Kutkuttavaa viikkoa toivotellen,