maanantai 30. toukokuuta 2016

Vintin sisustelua

Sellainen pieni ihme on tapahtunut, että olemme saaneet vinttihuoneen jopa listoja myöten valmiiksi. Juhuu ja jihuu. Nipistän itseäni ymmärtääkseni, että tämä on totta. Portaat ja vintin ovi vielä puuttuvat, mutta ei anneta sen häiritä. Nyt nautitaan pitkällisen uurastuksen tuloksesta huoneessa ja loppu sen ulkopuolella hoituu kuin itsestään, näin olen päättänyt :). 

Olen miettinyt toooosi pitkään, miten huone kalustetaan ja yhtenä kantavana periaatteena on, että uusia kalusteita ei hankita. Kaikkein eniten olen halunnut nähdä vintillä tilan tiettävästi vanhimman kalusteen, vanhan arkun, joka sävynsä ja patinansa puolesta sopii mielestäni niin hyvin tähän muuten vaaleutta henkivään huoneeseen. Pesin arkun kevyesti, mutta muuta en sille ole tehnyt. 



















Mikko rakensi sängyn ylijäämälaudoista, joten niistäkin päästiin taas pieneltä osin eroon. Sängystä tehtiin tarkoituksella matala, koska huonekorkeus on normaalia matalampi. Kalusteiden pienellä koolla tai mataluudella voi hämätä huoneen mittasuhteita ja saada se näyttämään suuremmalta kuin onkaan. Pöytä, joka näkyy taka-alalla, on tuossa kokeeksi. Toisaalta on hyvä, että sekin on siro, mutta Mikolla on olemassa lapsuudenkodissaan kaunis tummanruskea antiikkipöytä, joka ei ole liian iso sekään ja sopisi mielestäni tosi hyvin myös tänne. Tällä pikkupöydällä kun olisi käyttöä kamarissakin, mistä se napattiin. Asia jäänee hautumaan.


Tässä sänky rakentuu ja kuvakulmasta voi fiilistellä, miltä tuntuu makoilla sängyssä. 











Enkä tietysti malttanut olla sisustelemasta vielä vähän lisää. Matot, joita alunperin kaavailin ruokavajaan, mutta jotka eivät koskaan olekaan tulleet sinne käyttöön, koska siellä kuljetaan koko ajan likaisilla kengillä, taitavatkin sopia tänne. Matot saattaisivat tuntua sängyssä nukkujan kannalta kivoilta sängyn laidoilla, mutta feng shui -näkökulmasta (sorry, en keksi parempaa ilmaisua!) pitkät matot sängyn edessä voisivat tehdä tilasta avaramman oloisen…

Onko siis näin parempi?


…vai näin?



Nämä toistaiseksi käyttämättömät matot muuten päätyivät minulle jo aikaa sitten blogin ansiosta, kun Helinä, Höttiäisen höpötelmiä -blogista, kuunteli räsymattovoivotustani ja lähti avuliaasti hommaamaan minulle mittatilausmattoja tuntemaltaan kutojamummolta. Voit lukea jutun siitä täältä.

Tähän loppuun on ihan pakko vähän latistaa tunnelmaa: Kun iloisena esittelimme huonetta pojille, muodostui yksi leveä sänky kynnyskysymykseksi. Anna mun kaikki kestää, eivätkö veljekset voi muka nukkua tässä, kumpikin omilla laidoillaan??! Miten näistä sängyistä muodostuu aina meillä ongelma??! Okei, myönnetään, yksi sänky tehtiin myös ulkonäkösyistä (heh) ja siksi, että hetki vain menee eikä poikia täällä vintillä enää näykään, vaan sen sijaan täällä kaiketi enimmäkseen majailevat meidän keski-ikäiset kaveripariskunnat ja pojat ehkä vuoronperään omien puoliskojensa kanssa. Siihen asti, nukkukoot vaikka lattialla, jos ei tämä kelpaa. Huone on joka tapauksessa taatusti heidänkin silmissään viihtyisä. En lannistu tästä palautteesta. 







Ihana tunne alkaa nähdä konkreettisena jotain sellaista, mitä on pyöritellyt mielessään useamman vuoden. Ja vielä jatkuu - nyt ollaan hyvässä alussa. 

Innokasta viikkoa kaikille,

toivottelee,




52 kommenttia:

  1. No onpa ihana tuo huone, ja sänky, ja arkku... Mun silmään matot sängyn päässä olis miellyttävämmän näköiset. Pojathan harppaa sängystä suoraan päädystä liikkeelle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :). Olet siis sitä mieltä, että pojat nukkuvat sängyssä, kun ajattelet, että ne harppaavat päädystä pois ;). Toivotaan näin! Minäkin jotenkin tykästyin mattoihin tällä tavalla sängyn päässä.

      Poista
  2. Miten hieno arkku!! Ja tietysti kaikki muukin näyttää tosi hyvältä. Ethän koskaan entisöi arkkua, ethän:)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, se on kyllä varsinainen aarre minunkin mielestä. Lupaan ja vannon, arkkuun en koske! :) Jätin jotkut vanhat maaliroiskeetkin jynssäämättä, koska samalla lähtisi tuo sininen, jo vähän hilseilevä päämaalikin.

      Poista
  3. Herranen aika mikä aarre tuo arkku onkaan - kerrassaan ihastuttava! Olisikohan se kapioarkuksi tehty, kun on nuo sydämet ja kaikki.
    Matot löytävt paikkansa kyllä, kun saat kaikki mööpelit tuonne paikoilleen. Parisänky on ihan paras ja perustelusi siihen enemmän kuin vedenpitävät. Näin se vaan on. Hetken huumaa, niin siinä teillä pyörii tyttöjä matkassa.
    Ihana huone - et ole tästä hetkestä turhaan haaveillut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaakin ihanampi kommentti! Kiva, kun sänkypolitiikkanikin sai vahvistusta ;).

      Eikö vaan, tähän asti olen saanut ihailla arkkua vain hämärässä ja pölyisessä päätalon vintissä. Päätin jo aikaa sitten, että se tarvitsee ympäristön, jossa se erottuu ja nythän se toden totta erottuu edukseen. Luulen myös, että kyseessä on kapioarkku: nimikirjaimet, päivämäärä ja tosiaan nuo sydämen muodot siihen viittaisivat. Kaunis ajatus…

      Poista
  4. Huippuhienoa!
    Hyvä te :-)
    Matot ovat minun silmiinikauniimmat sängyn laidalla.

    Meilläkin aitassa parisänky, välillä teinit kommentoivat, useimmiten nukkuvat tyytyväisinä ja niin kuin sanoit, tätä vaihetta kestää vain muutama vuosi!

    Muistakaa nauttia kättenne töistä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tuntuu kivalta nuo kehut, kun vielä tässä pyyhitään henkisesti hikeä otsalta ;). Ehkä meillä käy samoin kuin siellä teillä ja pojat eivät lopulta liikaa jupise sängystä - toivon niin! Ja kyllä, nyt nautitaan, olisi kyllä ihan skoolauksen paikka, täytyy myöntää.

      Poista
  5. Onnittelut onnistuneesta toteutuksesta! Todella hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, tuntuu itsestäkin siltä, että tämä on onnistunut. Kannatti suunnitella pitkällisesti :).

      Poista
  6. Ihan älyttömän hieno arkku ja kauniin värinen. Hyvä, ettet tee sille mitään vaan se saa olla juuri sellainen kuin aika on sen muovannut :) Sopii vaaleaan huoneeseen kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arkku on kovia kokenut, ja lähemmällä tarkastelulla näyttää paikoin jopa rikkinäiseltä. Se ei silti haittaa minua - hyvä, kun on säilynyt edes noin.

      Poista
  7. Ymmärrän innostuksesi täysin! Aivan mahtava vinttitila. Ja kyllä ne pojat varmasti kelpuuttavat yhteisen sängyn ensinurinoiden jälkeen. Meillä veljekset todennäköisesti valittaisivat ihan samasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, hauska kuulla, että nurina on yleismaailmallinen ilmiö. No, täytyy sitten muutoin pitää hyvänä pienokaisia - ehkä ne leppyvät :)

      Poista
  8. Voi miten suloinen tila valmistumassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Sisustelu on kutkuttavaa aikaa, mutta nyt pitäisi muistaa malttaa…

      Poista
  9. Wow mikä arkku, oikea aarre! Taitaakin olla aarrearkku =D. Ja tuollaiset räsymatot ovat kuin nenä päähän tuonne huoneeseen. Minun rakas mummovainaa aina kanssa kutoi vanhoista vaatteista tuollaisia mattoja. On ikävä sekä mummoa että hänen mattoja. Ihanaa kesää teille <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa olla, ainakin minulle se on iso aarre ;). Räsymatot ovat kyllä tosi käyttökelpoisia tällaisessa ympäristössä. Samoin minulla tulee mieleen pitkistä räsymatoista lapsuuden kesät isoäidin luona ♥.

      Poista
  10. No huh mikä arkku ja muutenkin tosi kaunista! Voin vain kuvitella tunteen, kun pääsee nauttimaan uurastuksen tuloksesta. Kyllä tuolla kelpaa nyt nauttia kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, melkein tekisi mieli itse vain oleilla täällä, niin kivalta nyt tuntuu :)).

      Poista
  11. Nuo kaikki sinertävät värit ja valkoinen lisäksi; aivan ihanalta näyttää. Matoista en osaa sanoa kummasta ratkaisusta tykkään enemmän. Molemmat näyttävät tosi hienoilta. Ehkä tuo mattojen paikka sängyn päädyssä olisi hiukan erikoisempi kuin tuo toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Täytyy varmaankin vähän siirrellä ja tunnustella mattoja ajan kanssa eri paikoissa. Eiköhän niiden paikka ennen pitkään löydy.

      Poista
  12. Arkku on ihan helmi! <3 Niin ihanat sydän koristeetkin.Herätti halun tietää sen tarina.:)
    Voin vain kuvitella kesäaamuina tuossa herätä ja katsella tuota valon määrää ja näkymää huoneeseen, ah!
    Räsymatotkin niin kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, olisipa ihanaa tietää arkun tarina ja alkuperäiset omistajat. Se on varmaankin perintönä kulkenut suvussa.

      Juu kyllä täällä kelpaa nukkua. Melkein tulee tunne, että tänne pitäisi asujille tuoda oikein aamiaiset sänkyyn kaiken kruunaamiseksi ;).

      Poista
  13. Anonyymi10.05

    Hymyilyttää tuo veljesten kommentti sängystä! Hah, meidän lapsukaiset tyttö ja poika eivät voineet 15-18 vuosien välissä käydä yhdessä esim. elokuvissa/syömässä jne. ettei ihmiset luule että he seurustelet! Onneksi ne ajat ovat ohi!
    Kyllä tulee kaunis huone teille, ai että! Sänky on mielestäni hyvässä paikkaa, käy vaikka sohvanakin. Arkku on oikea aarre; aarrearkku. Heh!
    Itsekin odottaisin kielipitkänä tuon tilan valmistumista, on se niin hieno!
    - TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, hauska kuulla, että muissakin perheissä on samanlaista!! Kiitos kivasta kommentista :) Sängyn paikasta tykkään itsekin, vähän sellainen loft-henki sen keskeisen sijainnin myötä.

      Poista
  14. Auttaisko asiaa, jos ehdottaisit pohille, että ei tartte olla tyynyt samassa päässä sänkyä. Ei tuu niin "lähekkäinen" olo, jos toisella on pää sängyn toisessa ja toisellla toisessa päässä ja näin ollen toisen jalat oman tyynyn vieressä kaverina :D. (Itse vaihdan tyynyni sängyn toiseen päähän, jos ukkeli kuorsaa. Saa paremmin nukuttua, kun ei kuorsaa siinä ihan korvan juuressa :))

    Ihana on teidän vintti! Ja arkku! Ja sänky ja matot, joita itse en olis edes älynnyt fengshui- asetella, mutta jotka näyttää itseasiassa tosi kivoilta tollasena "kiitoratana", joka johdattaa kohti sänkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihdan ton kiitoradan tilalle sanan "polku", niin on enempi fengshui ja sitä mitä meinasin :). (ja sori taas kaikki kirjoitusvirheet, joita en jaksa korjata, koska tiedän, että osaat lukea ne silti oikein)

      Poista
    2. Hee, hyvä vinkki - otan tämän käyttöön poikein kanssa heti!! Ja "maalais-feng shui" on aina hyvä tapa miettiä asetteluja, eikö? :)). Kuule, polku-ajatusta on enää hyvin vaikea lähteä tämän jälkeen kumoamaan ;).

      Poista
  15. Niin suloinen vinttipesä!
    Huoneesta tuli vaaleana kaunis. Ja arkku on on todella upea löytö. Sopii hyvin taloon. Sinne voi matkamies aukipakata repun sisällön, ken siellä ikinä tuleekaan yöpymään.
    Minusta sänky on hieno keskellä huonetta niin, että matot kulkevat sivuilla. Asettelu korostaa itsetehdyn sängyn näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos! tähän ei ole mitään lisättävää :)

      Poista
  16. Anonyymi13.21

    Nyt alkaa paras vaihe, sisustaminen! Pojille erilliset peitteet petiin ja vieraileville pariskunnille vaihdetaan tuplapeite. Ja sängyn viereen lattialle tietysti lampaantaljat.
    -Kaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pilkallisena kommenttina sainkin kuulla, että "no nyt varmaan ostat meille sellaisen pariskunnan peitonkin". Hehhee, erillisiä olin kyllä ajatellut, mutta melkein pieni jäynähenki minussa nousee ja voisi tehdä pojille yllätyksen paripeitolla :)). No ei vaiskaan, kyllä he erilliset saavat. Ah, lampaantaljat on ihan paras idea!

      Poista
  17. Upea arkku sopii loistavasti paikalleen!

    Poikien nurina sängystä menee kyllä ohitse, kuuluu ikään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, kiitos! Huoh, toivon, että menee ohi!

      Poista
  18. Mäkin oon oottanu innolla ett sä pääsisit sisustaan vinttiä :-) Arkku on mahtavan hieno! Pitäiskö sänkyyn rakentaa aita keskelle... ;-) Nukkukoot tosiaan vaikka lattialla jos ei kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiva :).

      Mietin ihan oikeasti itsekin aitaa! Kun aloin miettiä patjan valintaa, niin totesin, että kaksi erillistä patjaa yhden sijaan ja väliin joku vanerilevy… No, ehkä ei sittenkään mennä näin pitkälle, eli otan mieluummin juuri tuon asenteen: se nukkuu täällä, kenelle kelpaa! Kiitos vahvistuksesta :).

      Poista
  19. Ihanaa <3 Vais niin ne poijat tuumaavat. Varmasti myös melko pian hoksaavat mikä hauskuus parisängyssä piilee :) Mattojen paras asettelu riippuu kait muusta sisustuksesta. Tuollaisenaan laittaisin ne sivuille. Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti. Kiitos ajatuksistasi Viherrilli!!

      Poista
  20. Täytyi räpäyttää silmiä pari kertaa... voiko noin kaunista arkkua olla olemassa!! Voi huh, kyllä arkku on huoneen keskipiste ja varmasti myös tärkeä teille (minä olen hyvällä tavalla pikkuisen kateellinen) ;). Olipas hyvä idea tehdä ylilautajäämistä sänky ja tuo matala malli on varmasti hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :). Minäkin räpäytin pari kertaa silmiäni, kun arkku nostettiin tänne ;). Sitä ennen kun näin sen vain pölyisessä ja pimeässä päätalon vintissä. Näyttää niin paljon hienommalta nyt ja haluankin säilyttää muun huoneen elementit vähissä, jotta se saa säilyä keskipisteenä.

      Poista
  21. Voi kun on upea arkku! Kyllä tuo tila on upea, hieno idea myös tuo matala sänky pojille... Matot on ehkä päädyssä minunkin silmään mukavammat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla!! Annan mattojen toistaiseksi olla näin päädyssä, mutta ne löytänevät paikkansa, mikäli ne jotenkin muuten toimisivat paremmin.

      Poista
  22. Voi, tuo arkku! Miten upea ja niin presiis Idurin sävymaailmaa ja tyyliä. Se on kuin tehty tuonne yläkertaan. Hieno sänkykin on! Eiköhän pojat siinä hyvin nuku, kun alkunurinat on suoritettu pois ;D

    Matot on kyllä kivat kummalla vaan tavalla. Ehkä niiden paikka on sitten itsestään selvä, kun sänky on pedattuna. Itse pidin eniten siitä edusmatotuksesta, se jotenkin ryhditti kivasti tilaa, mutta molemmat on kyllä kivoja ja onhan se mukavaa laittaa varpaat sängystä matolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minustakin tuo arkku on niin sopiva tänne, että se on melkein kuin liiankin täydellinen - tai ihan kuin olisin sitä käsitellyt juuri oikean väriseksi :). Mutta ei, maali on kovin haurasta jo ja hilseilee helposti pois, joten nyt vain yritän keksiä arkulle sellaista käyttöä, ettei se joutuisi kovaan kulutukseen tällä uudella paikallaan.

      Huoneen sisustelut täällä jatkuvat ja toden totta, kun on sänky pedattuna, huone alkaa näyttää jo ihan asutulta :).

      Poista
  23. Vanhat arkut on aina upeita. Mutta tuo on aivan uskomattoman hieno, mikä sävy, huh! Ja se, että on löytynyt juuri sieltä. Esineen historialla on niin suuri merkitys, esineellä on silloin kuin sielu!
    Onpas tässä nyt kiva odotella, mitä kuvia tuleekaan;)
    Ja teinit on teinejä, tyypillistä;) Mukavia sisusteluahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kommentti. Juuri niin, arkulla vielä erityisempi arvo, kun se on tilan alkuperäiskalustoa :)

      Poista
  24. Rakastan, rakastan, rakastan!! IHANA! Muuten, mullakin on vintti sisustettavana nyt :-) Ainoa tylsyys on se, ettei siellä ole mitään noin ihania lankkulattioita tai paneloitua kattoa, mutta vintti mikä vintti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vintti on aina vintti! :). Kiitos kommentistasi, kivalta kuulostaa tällainen :)

      Poista
  25. Ihana teidän vintti! Tuolla kelpaa kölliä:- ). Paras vaihde remontissa on sen juuri valmistuttua..tila vielä tyhjänlainen ja pääsee mallailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emmu. Just niin, yritän säilyttää ilmavuuden niin pitkään kuin mahdollista, että voi vielä muutella sisustusta ajan kanssa!

      Poista
  26. Anonyymi11.46

    Olen blogisi innokas lukija ja tässä postauksessa hieraisin pari kertaa silmiäni. Meillä on lähes identtinen arkku huvilassamme vuosiluku on vain 1802 ja kirjaimet LAB(D?). Meidänkin arkku oli vintissä pölyn alla lojunut.
    Kauniista blogistasi saa aina inspiraatiota omaan ikuisuusprojektiin!

    VastaaPoista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...