Olen vähentänyt taloutemme (koti+saaritila) tavaroita sekä hankintoja systemaattisesti. Tavaravyöry, mikä meitä saaressa viisi vuotta sitten kohtasi, sai kertaheitolla uppoutumaan aiheeseen. Konmari-metodiakin olen käyttänyt apuna, koska välillä valinnan vaikeus - säilyttääkö vaiko poistattaa - on käsinkosketeltavaa.
Paljon tulee säilöttyä velvollisuudesta sellaista, mistä saa jopa huonot fiilikset. Tästä pitäisi päästä eroon. Osa kirjoista, astioista, liinavaatteista ja varastojen perälle päätyneistä vanhoista muistoesineistä on saanut lähteä. Karsiminen on kuitenkin ollut toistaiseksi maltillista, eli sitä pitää jatkaa. Uutta on hankittu sen mukaan, mitä on tarvittu. Uudet hankinnat ovat olleet melko onnistuneita. Sanon "melko", sillä hutejakin on tullut. Hankin mm. vanhan talonpoikaissängyn ilman muun perheen tukea ja hudiksihan se sittemmin osoittautui. Perhe vitsailee, että koskas sen saa laittaa juhannuskokkoon. Eli: haluaisiko joku pelastaa kotiinsa vanhan talonpoikaissängyn?
Valkoinen sänky on tilalta ja se - kai - pidetään, mutta maalaamattomasta pitäisi - kai - turhana päästä eroon, vaikka siitä pidän jopa enemmän kuin valkoisesta...
Tästä pääsenkin tavarafilosofiaani: minusta on hienoa, jos tavaralla on jokin tarina ja se on täysin ainutlaatuinen. Ehkä siksikin vanhat esineet kiehtovat. Viimeksi löysin tosi edullisesti upean tuolin, jonka esittelen jossain tulevassa postauksessa. Kaikki sellainen, mitä näkee tusinana kaupoissa tai lehdissä, ei oikein enää sytytä. Plussaa tulee siitä, jos tavara päätyy ahkeraan käyttöön. Vielä hienommalta tuntuu, jos osaan itse tuunata jonkun esineen käyttökelpoiseksi. Siinä tärkein syy ompelu- ja verhoilumotivaatiooni.
Alla oleva divaani-laveri oli ensimmäisiä pelastuksiani tilan esineistä. Se sai uudet fyllingit ja päälikankaan. Nyt katsottuna alareunan niittiriviin voisi lisätä koristenauhan, mutta kyllä tuo käyttöön kelpaa. Vai mitä Mauro?
Virkattu peite on tilalta ja kovassa käytössä. Vasemmalla näkyy ompelemani tyynynpäällinen.
Tällainen komean kokoinen (40 cm) kalavati löytyi talvella Kierrätyskeskuksesta. Kesäisiin kala-aterioihin on kaivattu kannellista astiaa.
Alla oleva kitsinen metsotaulu oli aluksi poistettavien listalla. Miten ihmeessä olen nyt kiintynyt siihen, kun se on muutaman vuoden ollut kuistin ikkunalla?? Ja vieläpä kyse on pelkästä koriste-esineestä, joten se siitä tarkoituksenmukaisuuden filosofiasta! Ääh, ei tästä tule mitään.
Missä ihmeessä kulkee tavaroista mielihyvän saamisen ja vääränlaisen hamstraamisen välinen raja?
Kaikki keinot käytössä ja välillä periaatteet hukassa,
Toi on niin totta, että vaikkei ole mikään hamstraaja, niin valinnat on vaikeitakin silloin kun niin sanotusti tekee tai ylläpitää pesää. Ymmärrän tosi hyvin :)
VastaaPoistaItsellä tilanne oli toinen silloin kun hävitettiin lähes koko irtaimisto, joko myytiin tai lahjoitettiin hankintahintoja tai nähtyä tekemisen vaivaa muistelematta. Kaikki meni päälaelleen siinä hetkessä kun päätin ettei enää jäädäkseen mihinkään, eikä edes yritystä juurtumiseen. Toisaalta ei olisi resurssejakaan kanniskella huonekaluja pitkin Suomea (tai kenties ulkomaita), mutta en myöskään halunnut muistoja menetyksistä ja kärsimyksistä. Siinä kohtaa irtaimistosta luopuminen oli yksi vapauden symboli :)
Vaikka tavara todellakin on vain tavaraa, niin se ei kuitenkaan aina ole ollenkaan niin yksinkertaista. Kun tarkoitus on luoda pysyvämpää harmonista ja toimivaa ympäristöä, siihen tottakai tarvitaan x määrä tavaraa ja kalusteita. Mä luulen, että sulla on kyllä parhaalla mahdollisella tavalla tuo asia balanssissa! <3 <3
Ai, kiva kun uskoa siellä meikäläiseen riittää, kun itsellä ei aina riitä ;).
PoistaAjattelen ihan samoin, että irtaimistosta luopuminen on vapauden symboli. Mitään, mitä olen heittänyt tai kierrättänyt pois, en ole myöhemmin jäänyt kaipaamaan. Päinvastoin, luopumisen jälkeen on olo tuntunut helpottuneelta. Siksi jäljelle jääneet "välitilassa" odottavat, todennäköisesti ylimääräiset tavarat, ovatkin saaneet puolestaan tuntemaan oloni raskaaksi ja haluaisinkin jo päästä tässä karsinnassa johonkin maaliin. Ihmeellistä edes ajatella, että tavarasta luopumiseen voi liittyä niin paljon vapautumista henkisellä puolella.
Tuo teidän irtiotto ja totaaliluopuminen on kyllä niin uskomaton esimerkki. Vaikea ajatella, että tuollaiseen pystyy. Se on tosi kiinnostavaa, mitä kerrot, että ette irtaimistosta luopuessa miettineet nähtyä vaivaa tai hankintahintoja. Usein jään itse jumiin juuri noihin näkökulmiin, mutta miksi? Eihän tavaran tärkeys voi hintaan tai joskus menneisyydessä nähtyyn vaivaan perustua. Kiitos kun olet esimerkkinä!
Samanlaisia ajatuksia pyörii minunkin päässäni. Huomasin nimittäin yhtenä päivänä, ettei minua enää ollenkaan kiinnosta esim. uusien huonekalujen hankkiminen. Ennen halusin aina hankkia jotain uutta, mutta nyt ajattelen etten tarvitse tällä hetkellä mitään ja siksi ei edes tee mieli mennä kauppoihin kiertelemään. Ja kaikki huonekalut joita viime vuosina olemme hankkineet ovat olleet kirpparilta.
VastaaPoistaTuo sänky on kaunis ja tekemäsi tyynyn päällinen myös. Ja näyttää tuo päällystämäsi rahikin hienolta ja Mauro nauttii olostaan!
On ihan kiva huomata, että ei tee mieli lähteä kauppoihin kiertelemään. Itselläni näin on etenkin vaatekauppojen suhteen. Houkutukset jäävät näkemättä, mikä on hyvä, jos ei kerran mitään tarvitse :). Kiitos kristiina!
PoistaNiin tuttua! Minulla on aika ajoin puuska, jolloin laitan paljon tavaraa pois. Enkä myöskään koskaan ole jäänyt kaipaamaan pois annettuja tavaroita. Puuska saisi vain tulla useammin, paljon olisi vielä nurkissa ylimääräistä.
VastaaPoistaSamaa puuskaa odottelen, seuraavaksi pitäisi - taas - käydä vaatekaapin kimppuun. Olen vähentänyt todella paljon etenkin vaatteiden hankintaa, joten nyt kun olen tällä harkitsevalla tiellä pitäisi käydä vanhat läpi, mutta edellisestä kerrasta on aikaa. Toivottavasti puuska tulee sinullekin eikä myöskään uutta kerry samoissa määrin tilalle ;).
PoistaMinä painiskelen samanlaisten "ongelmien" kanssa. Tilaa on varastoida vaikka mitä mutta onko siinä aika järkeä. Viime kesänä tyhjennettiin navetasta paljon tavaraa ja se oli kaikin puolin puhdistavaa. Nyt jäi jäljelle ne joista olemme lähes varmoja että käyttöä tulee. Toisaalta tykkään sellaisesta elämästä että kun tarvitsen jonkinlaista esinettä niin on mukava löytää se omista nurkista eikä mennä hankkimaan uutena.
VastaaPoistaSisällä talossa kaipaisin jonkinlaista selkiyttämistä mutta toisaalta en ole minimalismin ystävä missään suhteessa. Eikä kaikkien tarvitse ollakaan. Kun katson kuvista sen ajan sisustuksia jolloin tämä meidän talo on rakennettu niin ainakin hienommat kodit ovat olleet tupaten täynnä tavaraa, että osattiin sitä ennenkin.
Se siinä juuri onkin, kun periaatteessa on tilaa säilöä… ja juuri tuo, että kun yhtäkkiä jotain tarvitsee, on se kiva löytää omasta takaa. Olen niin monet kerrat luullut, että jotain tilan tavaroista ei ikinä tule käyttäneeksi, kun se pian onkin ollut kullan arvoinen. Saaresta ei tuosta vain lähdetä myöskään uutta hakemaan. Näenkin aikalailla kaiken materiaalina, jota voi kierrättää tai muuntaa toiseen tarkoitukseen.
PoistaHyvä muistutus, että ennenkin osattiin haalia tavaraa - etenkin maatiloilla. Kyse ei ole nykyajan vitsauksesta :)
Vastaus tulikin sinulta tekstisi lomassa. Tavara jolla on tarina, oli se sitten uusi, alkuperäinen tai kehittynyt, voisi olla se oikea vastaus. Jos viitsii nähdä vaivaa jonkun esineen eteen sen kunnostaakseen tai sitä vaaliakseen, jos se puhuttelee erityisellä tavalla. Ja historian säilymisen vuoksi uskon välivarastonkin merkitykseen olkoon se omalla tilalla tai jonkun toisen, uusia hyviä aarteiden vanhainkoteja on. Aina myös mietin mikä se paikka pois on, karsinta on hyvä tehdä uusien osalta jo ostotilanteessa.
VastaaPoistaNimenomaan, karsiminen jo ostotilanteessa on kaiken a ja o. Uuden hankinta on minunkin mielestä problemaattisempi asia kuin vanhan säilöminen. Kiitos kommentista, sain vahvistusta, että vanhojen tavaroiden säilöminen ja todellinen harkinta on loppupeleissä sittenkin järkevää. Pois laittamisessa kohtaan itse usein ongelman, että tavaralla ei välttämättä ole tuota tarinaa - vielä - mutta mietityttää, voisiko sillä olla se jossain uudessa tilanteessa. Silloin on vaikea luopua. Toivoisin, että voisin suhtautua joihinkin hyödyttömiin tavaroihin vähemmän tunteella, laittaa vaan rohkeasti kiertoon ja olla harmittelematta, jos sitten joskus pitääkin hankkia jotain tilalle.
PoistaItse summaan jutun niin, että jos tavaroiden määrä aiheuttaa ahdistusta ja huonoa omaatuntoa, niitä on liikaa ;) Jos tavarapaljous tuo vain nautintoa niin sitten niitä on just sopivasti. Oma tavaratarinani on ollut muuttuva. Nuorempana tuli kerättyä kaikenlaista ja nyt on rankan karsimisen vaihe. Olen myös elänyt jännää ihmiskoeaikaa erossa tavaroistani ja alun tolkuttomanjärjettömän ikävän jälkeen oppinut ettei koti niistä roinista synny ja pystyn ihan eri lailla miettimään mitä tarvitsen ja haluan.
VastaaPoistaErittäin hyvä kiteytys. Tällä mittarilla meillä on molemmissa osoitteissa liikaa tavaraa. Oman haasteen muodostaa se, että suureen osaan tavaran määrästä emme ole itse syypäitä ;) mutta pitäisi muodostaa jokin suhde näihin tilan mukana tulleisiin tavaroihin. Samalla yritän muistaa onnitella itseämme, että olemme jo karsineet ihan älyttömän paljon, eli tehneet ison ja hyvän työn. Prosessi etenee ja kiitos kun sain tästä kommentistasi yhden uuden kriteerin! Sekin on totta, ettei koti roinasta synny - tai sanoisin, että aika pieni osa loppujen lopuksi on sellaista, minkä kokee itselleen elintärkeäksi. Näihin tavaroihin tulisi keskittyä ja suhtautua muuhun viileämmin.
PoistaHei, hyviä mietteitä tavarasta.
VastaaPoistaJäin miettimään tuota sänky asiaa, oliko kyseesä tuo yksi sänky.
Mitä siitä pyydät.
-Hellen
Vähän kirpaisi, kun kysyit, koska vaikka tekee mieli luopua ylimääräisestä, silti jotenkin tykkään sängystä/sängyistä. Mutta mutta, nyt kun olen asiaa tarkemmin ajatellut, viisasta olisi myydä, jos olet kiinnostunut. Laita minulle vaikka meiliä, jos haluat sängyn ostaa: pilvi.villaidur(at)gmail.com. Pyydän sängystä saman kuin mitä itse maksoin, 120 euroa. se levittyy aina 198 cm:n pituiseksi asti ja on suht leveä, muistaakseni 90-92 cm eli menee vähän isommallekin. Lyhyempänä toimii pienemmälle lapselle. Ja tosiaan se on tukevaa tekoa: massiivipuinen, aito talonpoikaisantiikkinen sänky.
PoistaTäällä ähkyillään tavaran kanssa ja kovasti hävitetään, mutta harmikseni hamstraan kyllä aina uuttakin kirppareilta. Voi kun pääsisin tuohon samaan ajattelutapaan kuin sinä, ehkäpä joskus tulee mitta täyteen ja opin. Juuri miehelleni sanoin, että kun joskus myymme tämän talon ja hankimme haaveilemani pienen pienen mummonmökin, niin myyn kaikki pois...vain harvat valitut tavarat otamme mukaan. Sitä odotellessa ; )
VastaaPoistaEhkä sitten joskus ;). Sinä senkin hamsteri, heh ;)
PoistaTämä on aika monitahoinen asia minunlaiselleni tunneihmiselle. Tämä on aika monitahoinen asia.
VastaaPoistaUuden hankkimiselle on mielestäni helppoa laittaa stoppeja, mutta vanhan tavaran kohdalla tilanne on toinen. Huomaan itsestäni, miten oma sisustusmaku ja tavaroiden arvostus on muuttunut. Niin onnellisena olen saanut penkoa omia ja vanhempieni aarreaittoja ja ihan yllättävät esineet ovat tuoneet iloa ja päässeet vuosien säilyttämisen jälkeen kotimme sisustukseen. Jotenkin toivoisin omille lapsille samanlaisia kokemuksia: onnentunnetta siitä lapsuuden lelusta, huonekalusta tai vaatteesta - tuulahdus muistoja, joita muuten ei olisi saavuttanut - mahdollisesti aarteita heidän omiin tuleviin koteihinsa. Varastoista on löytynyt myös kivaa tuunattavaa.
Tämä näkökulma on haasteellinen yhdistellä omaan haluuni vähentää tavaraa. Paljon on kirppikselle viety, mutta paljon edelleen varastoin ja tasapainoilen asian kanssa:)
...ups tuli vähän toistoa, mutta en kuitenkaan poista kommenttia:D
PoistaTotta, uuden hankkimista pystyy paremmin hallitsemaan, mutta se onkin minusta pääasia! Turha kuluttaminen on jotain, mistä todella yritän hankkiutua eroon ja onneksi pääsääntöisesti hyvällä menestyksellä :). Vanhat perhe- ja sukujutut ovat "pahimpia", niitä tulee kyllä säilöttyä. Minulla on myös ollut ajatus siitä, että lapset joskus haluaisivat tavarat, joita minä säästän. Nyt kun he ovat aikuistumassa, huomaan, että eivät he halua. Kiinnostus vanhoihin tavaroihimme voi kyllä kasvaa myöhemmin ja ehkä siksi kaikkein tärkeimmät ja laadukkaimmat yritän säästää, mutta muuten luulen, että monen asian kohdalla säästämistarve on vain oma illuusioni sen tulevasta merkityksestä heille. Olen ainakin säästellyt ihan liikaa, joten ehkä se riittää, että jotain muistoja on tallella?
PoistaMiten ihmeessä ykyään elämmekään tavarapaljouden keskellä. Viittaan tässä ensisijaisesti itseeni. Kaikkea tarpeellista on ja erittäin paljon tarpeetonta. Konmaritusta siis kaivataan. Olen pohtinut samaa tavaran määrää myös täällä. Esineisiin, varsinkin perittyihin, liittyy paljon tunnetta. Mitä raaskii laittaa pois ja mitä ei - sitä painia taitaa käydä moni muukin. Sitten on ne isoäidin tekemät käsityöt rekipeitosta raanuun ja kaikkea siltä väliltä. Eihän niitä raaski minnekään laittaa, mutta ei ne käytössäkään ole.
VastaaPoistaEpäilemättä tällaisia ongelmia tuskin oli viime vuosisadan alussa tai vielä vuosisadan puolen välin jälkeenkään. Tavaraa hankittiin tarpeeseen ja sitten kun jokin hajosi, niin tilalle ostettiin uusi. Uuden hankkimiseenkin piti säästää. Harvoin koriste-esineitä hankittiin itse. Ne saatiin usein lahjoiksi.
Mitä sitten loppujen lopuksi tarvitaan.? Aika vähällä sitä toimeen tulee. Niinkuin sanoit, niin käyttöesineet ovat parhaita ja juuri ne huonekalut, mitkä kestävät aikaa ja käyttöä.
Ihanasti pohdit asiaa. Toivottavasti pian meri sulaa ja pääsette saareen askareiden pariin. Jos keksit jonkin hyvän keinon tavaroiden pisteytykseen, niin kerro ihmeessä. Heti parastan sen käyttöön ❤︎
Aurinkoista viikonloppua sinulle :)
Karsiminen on antoisaa, joten kannattaa vaan sinnikkäästi yrittää - niin minäkin täällä :). Se on juuri noin: vaikka ennenkin säilöttiin, tavaroita oli kuitenkin ehkä vain yksi, ei useita kappaleita, kuten nykyisin. Ja onhan sitä kaiken maailman nykyhärpäkkeitä… No, niistä olen kyllä onneksi hankkiutunut eroon ja kotimme siinä mielessä on jo järkeistetympi kuin joskus muutamia vuosia sitten.
PoistaPalaan pisteytysasiaan, jos sellaisen keksin :)).
Samaa olen pohtinut täällä. Elämme nyt kaksien tavaroiden keskellä ja kaikki ovat varastoituina. Trenkituvassa on meno kuin pahimmassa hamstraajan asunnossa. Toivoni on, että remontti tulisi pian valmiiksi, jolloin näkisi heti suoraan, mitä tavaroita käytämme, ja mitkä ovat ylimääräisiä. Mutta siihen asti yritämme vain kestää tätä valtavaa tavaranpaljoutta. Tuo pisteytys voisi olla hyvä konsti suunnitella jo, mitä todennäköisimmin tulee tarvitsemaan tai käyttämään. :)
VastaaPoistaTavaranpaljous vie minulta kyllä energiat… toivottavasti jaksat remontin loppuun asti ja ehkä juuri jokin etukäteissuunnitelmakin auttaa jaksamaan tavaranpaljouden keskellä. No, etenkin kun tietää, että se on väliaikaista, niin sen varmasti kestää! Nyt kun olen tätä asiaa tämän postauksen ja kommenttien verran pyöritellyt mielessäni teidän kanssanne, niin sain oikein uutta virtaa karsintaan. Taidankin heti käydä vaatekaappini kimppuun ja poimia sieltä perimmälle hyllylle ajautuneet pois!
PoistaTästäkin aiheesta voisi keskustella vaikka kuinka paljon. Ihan samoja ajatuksia on minulla ja tunnistan omat ajatukseni kirjoituksestasi. Juuri tänään plokkasin tavaroita auton peräluukun täyteen ja vien lahjoitukseen. Todella käytännöllisen kalavadin olet löytänyt! Juuri tuollaisesta käytännöllisestä tavarasta on suuresti iloa!
VastaaPoistaNiinpä, itsellänikin tämä on vähän tällainen kestoaihe, että välillä ihan kyllästyttää jopa :). Mutta kun näitä pohtii, tulee yhä vähemmän hankittua turhaa ja ehkä sitä osaa myös käyttää olemassa oleviin tavaroihinsa parempaa harkintaa: pistää enemmän surutta turhan pois ja arvostaa niitä arvokkaimpia!
PoistaMinä tykkään kirppareista ja tuskin koskaan lähden ovesta ulos ilman yhtäkään ostosta. :)
VastaaPoistaMinä kyllästyn tavaroihin tosi nopeasti, vaikka ensin ihastun niihin ikihyviksi.
Minulla on siis jatkuva virta sisään ja ulos, takaisin kiertoon, yleensä pienellä voitolla.
Kaipaan omasta mielestäni kaunista ja tunnelmia luovaa esineistöä ympärilleni, mutten kiinny niihin niin, ettenkö pystyisi niistä helposti luopumaankin, kun fiilis niihin lakkaa.Tiedän juuri omat juttuni kirppareilla en edes mieti, jos ei ole mun juttuja.
Minulla on myös niitä ikisäästettäviä, joihin liittyy suuria tunnelatauksia.Tässä kohtaa Konmaritus ihmetyttää minua.Olen ollut ikionnellinen, kun olen esim. perinyt jotain sata vuotta vanhaa suvustani.Mitäs, jos siinä välissä joku ei olisikaan esinettä säästänyt pitäen sitä turhana.Minun jälkeeni lapseni saavat ne ja tekevät mitä tykkäävät mutta uskon, että tyttäreni esim.osaa isoisomummun 16-vuotiaana käsinkutomaa ja tekemää Viipurin vanhaa kansallispukua arvostaa.
Isäni tekemät jutut taas muistuttavat minua hänestä.Emme enää voi esim. kiistellä keskenämme, mutta hänen persoonalliset tuotoksensa tuovat iloa elämääni.
Voin rehellisesti sanoa, että voisin pahoin ja nuivettuisin askeettisessa kodissa, jossa ei olisi mitään turhaa ja kaikki tip top järjestyksessä. :D
Luulen, että minulle ihan tärkein aisti on näkökyky.Janoan ja huomioin jatkuvasti minulle kaunista ja inspiroidun siitä.Ja minun maailmani on runsas ja tällä hetkellä värikäs.
Kuvissasi on hurmaavia esineitä.Minä kyllä huolisin tuon sängynkin, jos olisi sille tilaa.Maurolle taitaa olla sama,kunhan on mukavaa ja turvallista köllötellä. :)
Ihku kuva! <3
Luin aikaisemmin myös edellisen postauksesi.En saanut oman hankalan elämäntilanteeni takia ajatuksiani pysymään kasassa, enkä pystynyt kommentoimaan tavalla, jolla olisin halunnut, joten se jäi.
Olen ymmärtänyt konmari-metodin muistoesineiden osalta niin, että ne asiat, jotka tuottavat paljon iloa ja mielihyvää, saavat jäädä. Mutta voi olla, että olen tehnyt siitä oman löysemmän tulkintani, heh. Joka tapauksessa niiden asioiden kohdalla olen kokenut saavani siitä apua, kun jotain säilöö velvollisuudesta ja väärästä takertumisesta. On ollut vapauttavaa päästää irti.
VastaaPoistaMinäkään en askeesissa viihdy, sanottakoon se, jos kirjoituksestani välittyi sellainen kuva :). Sekaisuus ja liika tavara kyllä sen sijaan alkavat ahdistaa. Kun on vähemmän tavaraa, pysyvät paikat järjestyksessä ja järjestyksen puolestapuhuja kyllä olen. Paikoin kun on tyhjääkin tilaa kodissa, tunnelma virtaa paremmin ;). Mutta, me olemme kaikki niin erilaisia! Jokainen tarvitsee eittämättä oman tavarafilosofiansa :)
Juu, sen verran vielä lisään, että epäjärjestystä kammoan minäkin. :)
PoistaSiistiä ja järjestystä pitää kyllä olla.Mutta muuten moni varmasti sanoisi, että ihan liikaa tavaraa.;)
Ja en sinuakaan askeetikoksi ajatellut,olenhan ihastellut kuvistasi kauniita esineitä teillä Idurissa.<3
Toi nihkeästi tarjoamasi sänky on kyllä ihana, olen aina haaveillut sellaisesta. Mutta mun yleinen shoppailufilosofia pätee tässäkin tapauksessa: tarvitsenko sitä mihinkään? En. Joten se siitä. Sun suhtautuminen tavaraan vaikuttaa aika samanlaiselta kuin mulla. Joskus mä kadehdin ihmisiä, jotka saa jotain viboja shoppailusta. Mä en osta mitään ennen kuin hyvin huolellisesti funtsaan läpi ostoksen koko potentiaalisen elinkaaren omassa hallussani ja useimmissa tapauksissa funtsaus johtaa siihen, että tavara jää ostamatta. Pitääkö sitä aina olla niin järkevä? Niinpä niin.
VastaaPoistaIhan mahtavaa, kun kieltäydyt ottamasta meidän sänkyä, sillä en voisi hyvällä omallatunnolla sysätä sitä teille, jos sille ei ole tarvetta ;). Kuulostaa muutenkin hyvin samanaliselta ajattelulta: järkipuhetta :). Jännä juttu on tosiaan se, etten minäkään saa sellaista shoppailun hurmosta enää ostaessa aikaiseksi. Muistan, että näin joskus aiemmin tapahtui, etenkin vaatteiden kohdalla. Nykyisin pikemminkin harmittaa, kun jotain joutuu ostamaan. No, jatketaan järkeilyä!
PoistaViisasta pohdintaa. Olen joutunut käymään lävitse kahden kuolinpesän tavarat, ja se jokin sai miettimään ylenmääräisen tavaran hankkimisen järkeyttä.
VastaaPoistaNoissa tilanteissa sitä jotenkin herää tähän maailman tavarapaljouteen, kun joutuu vähän ulkopuolisena katsomaan jonkun toisen elämän aikana kertyneitä tavaroita. Siitä olen itse tullut johtopäätökseen, etten halua, että minun jälkeeni jää tavaravyöry ja että voisinko sen sijaan hallita tavaramäärääni jo elinaikanani :)
PoistaKirjoitit niin viisaasti, etten oikein osaa edes sanoa mitään, koska sanoit jo kaiken.
VastaaPoistaOlen monesti oikein miettimällä miettinyt, muistanko edes, mitä kaikkea silloin vuosi-puolitoista sitten rytinällä aloittamassani lahjoitus- & kirppis- & tori.fi- raivausprojektissani meiltä lähti? En todellakaan. Ja vaikka olen ollut tosi tyytyväinen kaikkeen siihen hyvään (mm. ihan kirjaimellisesti enemmän tilaa hengittää), mitä turhan tavaran hävitys on saanut aikaiseksi, niin kyllähän se projekti edelleen kesken on. Oli vaan jossain kohtaa pakko antaa itselleen lupa pitää taukoa ja olla tyytyväinen siihen, mitä kaikkea on jo saanut aikaiseksi, eikä vaan koko ajan miettiä, kuinka paljon vielä olis työsarkaa. Etenkin kun jäljelle jäi kaikki se inhottava sekalainen, jolle ei oikein tiedä osoitetta (poikien vanhoja pleikkareita ja niihin liittyviä oheistarvikkeita ja kaikkea, mitä en just nyt viitsi edes miettiä) ja jonka kimppuun käyminen on sen takia työlästä. Roskiin kun en halua heittää, mutta en halua myöskään lahjoittaa mitään kellekään ennenkuin olen varmistanut, että kaikki on ehjää ja toimii. Ja se on se vaihe, joka vähän (paljon) jarruttaa hommaa.
Ja kun kirjoitit, että välillä olis kiva jotain pientä ostaakin, vaikkei se pieni mikään välttämättömyyshyödyke oliskaan, niin se on tosiaan noin. Itse olen mm. jo vuosia koittanut löytää mieluisia suola- & pippurimyllyjä (no en niitä nyt tietty koko ajan etsi..), mutta ainoat, joihin olen tykästynyt, on olleet mun mittapuulla ihan hirveän kalliit. Mutta nyt kaiken tän turhan hävittämisen mukanaan tuoman ilon (ja myös niitten kirpparilla "ansaittujen" eurojen) ansiosta tajusin yhtäkkiä, että hei, minähän voin ostaa ihan just sellaiset myllyt kuin haluan. Ja ne on ne Peugeotin kauniit ja simppelit. Ja joka kerran kun katson niitä keittiön tasolla, ne tekee mut iloiseksi.
Mutta voihan kääk, taas tästä tuli tällainen megapitkä lätinä. Koita kestää :). Yritin kyllä olla innostumatta liikaa..
Ah, "tilaa hengittää" - miten hyvä kiteytys! Kiitos Annukka tuosta suola- ja pippurimylly -esimerkistä. Taidan olla myös vähän pihi, mutta ihan oikeasti sitten kun suurin osa turhasta on lähtenyt, kyllä minulla - tähän ikään ehtineellä naisella - on täysi oikeus ostaa juuri sellainen tavara kuin tarvitsen, vaikka se olisi vähän hintavakin. Aikaa kestävä, loppuelämän hankinta on todella perusteltu eikä sitä hintaa tarvitsisi silloin tuijottaa!
PoistaP.S. Mulla on aivan ihana 15 vuotta vanha superiso pippurimylly, joka oli tosi kallis keraamisine sisustoineen enkä aio ikinä luopua siitä :). KÄytämme sitä päivittäin ja lisäksi se on ihana koriste keittiössä. Pippurimyllyindeksi on siis hyvä muistaa jatkossakin ;).
P.P.S Nyt se pleikka myyntiin, Annukka!! Meillä pleikka lojui kaksi vuotta käyttämättömänä ja eräänä päivänä kysyin gallupin perheen miehiltä, että mikä hinta siitä pitäisi saada, jos myyn sen. Sain vastaukset 90 €, 140 € ja 100€. Totesin, että "hyvä, kiitos, pleikka lähtee nyt myyntiin 40 €:lla". Se poistuikin taloudestamme tuota pikaa, tuntia myöhemmin. Aivan loistojuttu ja 40 €:n lisäksi saimme mukaamme tämän hauskan tarinan tehokkaasta tavaranhävityksestä ja oikeasta hinnoittelusta. Sori, oli ihan pakko jakaa tämä kanssasi ja kirjoittaa tällainen ylipitkä vastaus :)
Järkevää pohdintaa!
VastaaPoistaItse en halua turhaa tavaraa pientä kotiani täyttämään, ja tavarapaljous yleensäkin alkaa hyvin äkkiä ahdistamaan. Kodissa pitää olla tilaa ajatuksille :)
Mitä enemmän tavaraa, sitä helpommin syntyy myös sotkua ja epäjärjestystä.
Olen myös äärettömän huono shoppailija, koska olen perusluonteeltani nuuka.
Kerran luetut (siskon kanssa kierrätetyt) lehdet ja pokkarit, sekä syystä tai toisesta turhaksi käyneet tavarat ja tekstiilit kuskaan eläinsuojeluyhdistyksemme kirppispöydälle. Tässä yhtälössä ei ole häviäjiä :)
Juuri niin: vähemmän tavaraa ja ahdistusta ja enemmän tilaa ja energisoivia ajatuksia! Nuukuus minuakin vaivaa, heh. Se on hyvä, niin ei kerry uutta tavaraa nurkkiin. Vanhojen poistattamisessa on minulla selvästi vielä sinulta opittavaa :)
PoistaNuukuus on ehdottomasti hyvä asia :)
PoistaEipä minulla kyllä ole koskaan ollut moisia aarteita ja/tai perintöesineitä joista olisi todennäköisesti paljon vaikeampi luopuakin, kuin näistä omista romppeistani. Eikä niitä arvonsa takia raaskisi varmaankaan hyväntekeväisyyteen lahjoittaa.
Eläinrakkaana minun on kyllä nykyään tosi helppo laittaa tavaraa kiertoon kun tiedän rahojen menevän tärkeään työhön eläinten hyväksi.
Toki kierrätys on muutenkin fiksua, mutta ihan aina ei minultakaan se fiksuna oleminen onnistu ;)
Kyllä on vaikeaa, tosiaan. Olisiko siinä ideaa, jos jakaisit tavarat kolmeen kasaan: kyllä, ei ja ehkä. Itse olen huomannut, että luopuminen on paljon helpompaa, kun asiaa on saanut tarkkaan harkita ja kyseistä tavaraa marinoida varastossa vaikka vuoden ylimääräistä. Itsellä on menossa ihan samanlainen tasapainoilu vanhoihin tavaroihin liittyvän innostuksen ja selkeyden kaipuun välillä. Vielä en ole löytänyt viisasten kiveä, mutta sen tiedän, että mitään minimalistia minusta ei kyllä tule. Ja toinen tärkeä juttu on, että muiden ihmisten takia tavaroita ei kannata säilyttää (esim. mitä mummonkin nyt sanoisi, jos heitän tämän pois...)
VastaaPoistaIhanaa, kiitos, konkreettinen ehdotus! Ajattelen tuosta muiden vuoksi säilyttämisestä ihan samoin kuin sinä: jokaisen tavaran kohdalla pitäisi kysyä itseltään omia tuntojaan tavaraa kohtaan, ei miettiä sitä, mitä joku muu tavarasta ajattelee, jos tavara kerran on minun. On se kyllä ihmeellistä, miten paljon kahlitsevia tuntoja tavaroihin liittyy!
PoistaVoi ei, mähän ostaisin tuon sängyn saman tien! Olen etsinyt sellaista hyvin samanlaista pidempään ja se vain ei ole tullut vastaan. En edes lukenut näitä kommentteja vielä kaikkia, että olikohan joku jo sen "varannut" :-) Mutta mulle vain meiliä, jos haluat siitä päästä oikeasti eroon! (hannanposti @ live.fi)
VastaaPoistaMuuten olen tosi tarkka nykyään kaikesta tavarasta, mitä meille tulee. Ja sen takia en oikein ostakaan kovin helposti, vaikka tarve olisi. Ollaan sit mieluummin ilman, kuin sitä täydellistä ei ole. Toisaalta joskus vaan pitää hankkia pakosta.
Mulle konmaritus on ollut tosi avaava kokemus, koska sen myötä oma turha shoppailu on oikeasti vähentynyt todella paljon ja tilaa on tullut ihan uusille asioille. Ajatusmaailma on muuttunut sellaiseksi, että tavara on oikeasti vain tavaraa ja turha antaa sille suurempaa arvoa, ainakaan jos se yhtään haittaa elämää. Mutta tässä teidän sänkyjutussa sanoisin, että selkeästi rivien välistä huomasin, että tykkäsit siitä maalaamattomasta. Onko sillä sitten niin väliä, jos se ei ole tilan alkuperäinen, jos se selkeästi tuottaa enemmän sitä hyvää fiilsitä? Ja voisikohan sen sijoittaa jonnekin vaikka ns. sohvaksi?
Sen vielä sanon, että yksi mihin olen kantapään kautta oppinut, on se et sijoitetaan kunnon laatuun ja sitten ollaan tyytyväisiä todennäköisesti hyvästä muotoilusta ja laadusta pidempään. Yksi kallis ihana design-tuote maksaa nopeasti hintansa, jos lopettaa aikaisemman jatkuvan sisustusshoppailun -mitä itse siis tein ennen.
Kiitti taas mielenkiintoisesta postauksesta :-)
Voi kiitos, ihana, hyvä, kannustava ja ajatuksia herättävä kommentti. Olet kyllä ihan oikeassa sänkyjeni suhteen: miksi säästää alkuperäinen ja luopua toisesta, jos se toinen miellyttää enemmän? Mun täytyy vielä uudemman kerran miettiä tätä koko asiaa, josko se olisikin sitten tuo valkoinen, mistä luovumme…
PoistaHauska kuulla, että konmaritus on tehonnut. On kyllä tehonnut muhunkin ja saanut monen asian kohdalla pohtimaan, josko en sittenkään sitä ostaisi. On tosiaan ollut kova työ tässäkin karsinnassa, joten juuri se pistää tarkaksi.
Hyvää ja kestävää laatua arvostaa jokainen, niin minäkin, ja sellaisiin juttuihin kannattaa satsata ja jättää ne herätehörhöilyt hankkimatta! Hyvä me :)
Hyvä postaus! Olen miettinyt omaa tilannetta, navetta ja toinen talo romua (aarteita) täynnä. Onneksi olen ruvennut tarkasti miettimään mitä ostan ja tarviiko sitä.
VastaaPoistaTuo sänky on minusta hieno 😃
Maalaisromut tai aarteet ovat kyllä ihan oma lukunsa! Niitä ei ihan samalla tavalla viitsi hävittää kuin uustuotantotavaroita ja hyvä niin. Maalla muutenkaan ei koskaan tiedä, mihin jotain olemassa olevaa seuraavassa käänteessä tarvitseekin. Tämä tosiasia hillitsee ainakin minulla tavaran vähentämisintoa. Joo, onhan se hieno… :)
PoistaIhana postaus Pilvi! :) Muista varoa alumiinikattiloita ruoanlaitossa.
VastaaPoistaKiitti! Joo en käytä alumiinisia ruuan valmistukseen!
Poista