sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Verhoilijamestariksi?

Vuosi on vaihtunut ja uudet projektit ovat kovasti mielessä. Mahtavaa, että aikomuksenamme on vihdoinkin tarttua toimeen päätalossa!

Ihan oikeasti talon kunnostus alkaa mittavalla siivous- ja purku-urakalla: talossa olevat muutamat raskaat kalusteet pitää kuljettaa navettaan varastoon, lattiat pitää avata ja paljon maata on kannettava pois ennen kuin päästään mitään rakentamaan. Mutta ei nyt tänään takerruta pidemmäksi aikaa tähän, kun voi suunnitella jotain paljon hauskempaakin.

Vuodenvaihde pyhineen on ollut aina minulle tärkeää suunnittelu- ja opiskeluaikaa, joten niin nytkin olen käyttänyt aikaa tietojeni kartuttamiseen ja materiaalipohdiskeluihin.

Saas nähdä, otanko uuden vuoden aikana askeleita kohti vanhaa teini-iän haavettani, eli käynkö käsiksi haastavampiin kalustetöihin. Kursseille en ehdi osallistua, mutta olen omatoimisesti ottanut selvää nojatuolien kunnostuksesta - hmm, teoriassa. Tähän humanistin pohjakoulutus antaa hyvät eväät ;). Aiemmat postaukset tuoleistani ja kangasvalinnoista löydät täältä ja täältä. Kankaat olen tilannut ja saanut - nyt olen lukenut mm. Huonekaluverhoilijan käsikirjaa selvittääkseni, onnistuuko verhoilu omin taidoin. Olen pystynyt muodostamaan realistisen kuvan työn vaativuudesta. Osa vaiheista vaikuttaa työläiltä ja hankalilta, mutta osa menetelmäkuvauksista on yllättäen tuonut tunteen, ettei tämä(kään) asia ole tähtitiedettä ja mahdotonta oppia. Erityisen kiinnostavaa on ollut lukea luonnon täytemateriaaleista. Kirjan on kirjoittanut verhoilijamestari Kristiina Leinonen-Sahlgren. Ehkä minustakin vielä tulee oman elämäni verhoilijamestari :).



Ei kai haittaa, että ajatukseni laukkaavat vähän liiaksikin? Tunnen itseni nimittäin ihan hupsuksi, kun lähdin jo tilailemaan päätaloon tapettimalleja, heh. Siihen pisteeseen, että pääsisimme tapetoimaan, kuluu tietysti hetki jos toinenkin. Kuitenkin koen, että sisätilojen suunnittelu auttaa tekemään alusta alkaen kokonaisvaltaisesti oikeita ratkaisuja talon kanssa. Onkohan muuten riski olemassa, että löytämieni tapettien valmistus voisi loppua, jos en heti tilaa toiveideni tapettia??

Löysin Boråstapeter:in mallistoista kaksi ihanaa wanhan ajan paperitapettia.



Vaalea, klassinen neliapilakuvio sopisi mainiosti tupaan valkoisen puolipaneelin kaveriksi. Toiseksi iskin silmäni tummaan 1700-luvun simpukka-aiheiseen tapettiin, jonka luonnehdinnassa kuvailtiin, että se sopii mainiosti merenrantataloon :). Samaa mieltä! Tumma tapetti sopisi hienosti kirjastokamariimme, josta on näkymät merelle.

Kuvasin tapettimallit jugendkaappia vasten, joka on jonain päivänä tarkoitus viedä päätaloon.



Neliapilatapetti kuvassa myyjän sivulla:

Vuoden vaihtumisen kunniaksi sain myös inspiraation rakentaa valokuvakirjan Ifolorin ohjelmalla jälleen vuoden parhaista kuvista. Nyt minulla on kirjat jo vuosilta 2014, 2015 ja 2016. Pitäisi saada inspiraatio ensimmäisten vuosien kuvakirjojen tekemiseen, jotka siis puuttuvat. Mutta hyvä, että viimeisin tuli taas tehtyä. On näitä ollut kiva selailla ja huomata, miten paljon saimme taas viime vuonnakin aikaan ja mitä kaikkea kivaa tuli tehtyä.  


Toivottavasti opiskelut ja suunnittelut muuttuvat teoiksi vuoden 2017 aikana!

Upeaa alkanutta vuotta kaikille toivotellen,

49 kommenttia:

  1. Jos minä olen osannut aloittaa verhoilutyön niin ihan varmasti osaat sinäkin! Hyviä ohjeita löytyy netistä ja kirjoista. Tuo tumma simpukkatapetti on mun suosikki, oi joi, sitä voisin laittaa meillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kannustava kommentti, kiitos Katja! Onneksi tuolit eivät ole mitään superantiikkia, eli jos jotenkin möhlin ne, ei vahinko ole suuri.

      Samaten, simpukkatapetti on aivan ihastuttava. Olin alunperin ajatellut, ettei tapetti voisi olla tumma, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin: ainakin yhdessä huoneessa voisi hyvinkin olla tällainen vähän tummempi.

      Poista
  2. Olet niin paljon tehnyt jo vaikka sun mitä käsilläsi, että kyllä verhoilukin onnistuu! Kauniit tapetit olet valinnut. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, eikös sitä niin sanota, joten et kyllä ole lainkaan höpsähtänyt, kun suunnitelmia teet.
    Mukavaa alkanutta vuotta sinne sekä onnea ja intoa harrastuksien pariin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kivasti sanottu, Anu! Intoni ainakin on kova, joten eiköhän tätä ainakin pidä kokeilla. No hyvä, jos en ihan täysin höpsähtäneeltä vaikuta tapeteista haaveillessani :). Kiitos samoin sinne!

      Poista
  3. vitsit kuulostaa hyville ideoille!! ja näyttää hyvälle, varsinkin tuo tumma tapetti on todella ihana.
    hih..meillekin vois tulla hieman ideoimaan :) alkaa omat olla vähissä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Ja kiva kuulla, että pidät tummasta, se on minustakin tyylikäs ja sopivan yksinkertainen, mikä jättää sitten muulle sisustukselle tilaa. Kyllä niitä ideoita varmasti pulppuaa sielläkin taas tarvittaessa ;)

      Poista
  4. Tulipa taas inspiroitunut olo, kun oli lukenut ja katsonut postauksesi!Osaat tämän taidon! :)
    Heti rupesi omat ajatukset ja suunnittelut pyöriä päässä.
    Tulee useasti sellainen fiilis, että on hyvän naisystävän kanssa jonkun projektin kimpussa ja hyvä flow jyrää. :)
    Minä pidän kummastakin tapetista ja ihana, kun kuvasit ne meille muillekkin jugentkaappia vasten.Ajattele, kun vuoden parin päästä postailet kuvia valmiista huoneista ja tiloista päätalostanne ja me muut kuolaamme täällä. :D
    Kiitos ja upeaa, idearikasta Uutta Vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, tulinpa tästä tosi iloiseksi! Kiva, jos oma intoni voi tarttua sinne sinullekin. Siitä tämä bloggailu on kyllä niin hauskaa, kun voi käydä lueskelemassa ja inspirtoitumassa milloin missäkin :).

      Ai että, tuota kuvailemaasi päivää odotellessa, ihan malttamattomana!! Kiitos Mirjam-Matilda ♥.

      Poista
  5. Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Noin minäkin ajattelen, ei tämä mitään tähtitiedettä ole ja jos muutkin oppivat, miksi en minä :). Minullakin on tullut tarve opetella uusia haasteellisia asioita ja luovuttaminen ei tule kysymykseenkään ;).
    Ei ole ollenkaan huono asia katsoa tapetteja jo tässä vaiheessa, ainakin minä näen sen etuna. Itselläni on tulevat huoneremontit jo kovasti mielessä ja niiden tapetti valinnat. Ja millähän vuosituhannella ne remontit alkavat.. Mielettömän upeat tapetit olet löytänyt! Sinulla on niin hyvä maku, että voin vain huokailla miten kaunista päätaloon tulee!!
    Nyt vain opiskelemaan ja suunnittelemaan lisää, niin minäkin teen :) Upeaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava asenne sinulla! Taidan olla itse aina ensialkuun vähän turhankin epäileväinen taidoistani. Tiedon karttuessa onneksi itseluottamus kasvaa. Ja täysin samoilla linjoilla olen siinä, että luovuttaminenhan vaan EI tule kyseeseen ;)). Olet kyllä siinä ollut hyvänä esimerkkinä monessa kohdassa. Niin hauskaa, että siellä on muitakin hyvissä ajoin ennakoijia - intoiluni alkaa näyttää normaalilta, kun saa samanhenkisiltä etukäteissuunnittelijoilta vastakaikua, hahaa :D. Paljon oppia, intoa ja tekemisen iloa sinne Uuteen vuoteen, Mia! Ja kiva, että tykkäsit tapettilöydöistäni. Yritän tasapainoilla torppamaisen ja huvilamaisen fiiliksen välimaastossa, että saaristolaisuus säilyisi eikä tulisi valittua mitään liian herraskaista.

      Poista
  6. Eikös se ole niin että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty : ) Kauniita tapetteja molemmat, valinnan vaikeutta tiedossa siis. On niin mukavaa päästä seuraamaan tulevia remonttejanne ja uskonpa että pääsemme myös näkemään tulevan verhoilijamestarin saavutuksiakin. Hyvää Uutta Vuotta ja paljon ihania ideoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se ehdottomasti on! Nämä kaksi tapettia eivät kilpaile keskenään, sillä ajattelin niitä eri huoneisiin. Nyt kysymys kuuluu vain, maltanko olla tilaamatta etukäteen... Kiva kuulla, että sinulla on vakaa usko kykyihini :) ja kiitos kivasta kommentistasi!

      Poista
  7. Meillä on ollut tapetit valmiina jo kaksi vuotta, vaikka vieläkään ei ole laitettu niitä. Mutta ne antavat tiloille mielikuvissa tietynlaiset raamit, joihin kaikki muu voi suhteutua. Ja siitä vaan oppimaan uusia taitoja, varmasti opit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että muutkin valmistelevat hyvissä ajoin :). Kun tänään juuri huomasin, että molemmat tapetit oli alennettu, jäin tosiaan pohtimaan, että voisiko käydä niin, etteivät ne olekaan pysyvästi tuotannossa ja saattaisivat päästä loppumaan. Pitää varmaan lähteä laskeskelmaan määriä ja tehdä vaan tilaus. Kiitos kovasti kannustuksesta, oppiminen on ehdottomasti asenteesta ja halusta vain kiinni!

      Poista
  8. Mä niin odotan sitä postausta, kun kerrot tuolien entisöimisprojektin alkaneen!:) Mä en oo vielä edes perehtynyt teoriaan ja tuolit on tönöttänyt jo vuosia navetassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, kerää pieniä paineita ;). Vaikka olen kyllä nyt tosissani päättänyt yrittää! Siinä vaiheessa kun irrotan nykyisen verhoilukankaan, seuraa mielenkiintoinen tilannekartoitus, että pääsenkö helpommalla vai vaikeammalla eteenpäin. Raportoin siitä sitten takuuvarmasti!

      Poista
  9. Voi että miten ihanan postiivinen fiilis tästä tuli! Oikeesti.
    Justiin tällaista "kevyttä" tulevien tekemisten suunnittelua kaipaisin itsekin, mutta se ei nyt onnistu.
    Sensijaan olen erinäisiä polkuja pitkin ajautunut harrastamaan itsetutkiskelua ja alkanut vihdoin oivaltaa sellaisia asioita, jotka olis oman (työ)hyvinvoinnin kannalta pitänyt oivaltaa jo ajat sitten. Nyt on vaan kaikkea niin iso ruuhka päässä, että en oikein kykene keskittymään mihinkään muuhun. Ja mielialakin heittelee laidasta laitaan. Välillä olen täynnä itsevarmuutta sen suhteen, että NYT olen valmis jättämään kaiken ja senkin uhalla, että "räpsii runkoon" (niinkuin miehellä on tapana sanoa), uskon, että lopulta ratkaisusta seuraa hyvää. Ja toisena hetkenä taas alan pyörittelemään niitä samoja vanhoja "no mitä jos kumminkin vielä vähän aikaa"-juttuja. Huoh. Mutta täähän ei siis ollenkaan liittynyt tähän millään lailla. Paitsi sillä, että tän takia oli niin piristävää lukea näistä sun suunnitelmista.

    Molemmat tapetit on kauniita ja ihan "sun näköisiä". Ja hei. Jos minä osasin tehdä himmeleitä (isälle tein lahjaksi sellaisen perinteisen-perinteisen, jossa oli liki 600 olkea) pelkän kirjan avulla, niin sulla on verhoilijamestarin titteli tuotapikaa :). Sen verran on näyttöä aiemmista projekteista. Sisusta ei ainakaan jää kiinni. Eikä muustakaan.

    Kaikkea hyvää ja onnellista tähän vuoteen <3


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihana kuulla, jos innostunut mielialalani vähänkään tarttui. Mutta kaikelle on tilanteensa ja juurikin syvällinen itsetutkiskelu on silloin ihan must, kun tulee sellaiseen risteykseen kulkeneeksi elämässä. Itselle luvan antaminen tähän tutkiskeluun ja myöntäminen, että kaikki ei ole ihan ok, on jo iso asia! Voin kuvitella, miten mielialat ailahtelevat noiden pohdiskeluiden syövereissä. Voi Annukka, voimia sinne ♥.

      Himmelimestarin vakuuttelu osaamisestani vakuutti hundred %! Kiitos Annukka, tuli niin hyvä mieli tästä viestistäsi, vaikka olenkin pahoillani, että painiskelet itse noiden ym. asioidesi kanssa. Olen ihan varma, että ratkaisu löytyy, mutta varmasti kannattaa varautua myös siihen, että helposti mikään suunnanmuutos ei tapahdu. On tämä maa niin omituisessa jamassa juuri nyt ja vaikeaa on bisnes alalla kuin alalla.

      Poista
  10. Voi, miten mielenkiintoinen ja ihana postaus!
    Täynnä ja toivoa tulevaisuutta, tykkään.
    Kyllä sinussa asuu pieni verhoilijamestari, luota vain siihen.
    Ja nuo tapetit! Hurmaavan kauniita Villa Iduriin! Ja merelliseen maailmaan.
    Onnellista uutta vuotta Villa Iduriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana viesti, kiitos Tuula. Kyllähän sitä nyt täytyy päästää sisäinen verhoilijamestarini valloilleen ;). Samoin sinulle sinne meren äärelle myös!

      Poista
  11. Siis upeita tapetteja olet löytänyt, tuo tumma varsinkin on jännittävä! Mielenkiinnolla jään odottelemaan tulevia remonttipostauksia. Täälläkin on pyöritelty tapettivaihtoehtoja, mutta tuntuu nyt jotenkin vaikealta tehdä päätöksiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Itsekin olen erityisen tykästynyt tummaan. Kyllä yksi huone ainakin voi olla tummasti tapetoitu, eikö? Olen itse asiassa pyöritellyt ja huvikseni etsiskellyt tapetteja jo pari vuotta, joten tuttu tunne, että päätös ei ole helppo. Mieli on muuttunut moneen kertaan, mutta jotenkin nyt nämä loksahtivat, kun omassa mielessä suunnittelu alkaa konkretisoitua. Toivottavasti löytyy kivat tapetit teillekin! Kyllä sen sitten kai tietää vaan intuitiivisesti, mikä on hyvä :).

      Poista
  12. Keekis15.57

    Tjohoo, mulla on ollut tapettirullat, semmoista sinistä ruusukuvioista, jemmassa vuodesta 1997, eli vuosi sen jälkeen kun saarimökin ostimme. Hätäpäissään sinne flickornas rumiin tuupattiin aivan liian arkiset raitatapetit. Ne vaihdetaan jahka keretään ;)

    Olet ollut muuten mielessä mennäviikonloppuna, kun SFT:ltä tuli kakkososa Dora på Lammholm -dokumenttia. En tiedä miksi, mutta jotenkin hänen asumuksensa ja elämänsä kaukana ulkosaaristossa aina vivahtaa sinuun/teihin ja Iduriin. Ihana, ihana dokkari ja upea nainen tämä Dora. Luettelee kasvien latinankielisiä nimiä, muistaa uskomattoman määrän asioita, on iloinen ja tyytyväinen. Katso joskus jos ehdit, näkyy varmaan vielä Yle svenskan sivuilla.
    Hyvää alkanutta vuotta ja intoa kaikenlaiseen, missä silmä, sielu ja mieli lepää. Niitä me tarvitsemme. Eikä se haittaa vaikka välillä on intoa enemmän kuin taitoa. Itselleen kun tekee, yleensä pakkaa onnistumaan... ja kriitikot saakoot huutia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, onpa hauskaa, että sinulla on ollut nuo tapetit muutaman vuoden säilössä :)). Ei se niin vakavaa ole, jos ei heti ryhdy hommiin, joten käynpä tästä tapetin hankintaan ihan saman tien enkä enää mieti, onko se "soveliasta"! Mutta tuo sinun tapetti on jo ihan aitoa vintagea, joten kyllä sen nyt ansaitsisi päästä seinään :)

      Onpa ihana vinkki tuo dokkari - en tiennytkään siitä. Kuulostaa siltä, että etsiskelen sen netistä heti tänä iltana, kun tässä sattuu olemaan vapaata. Saaristolaiselämästä vaan ei saa tarpeekseen ja kiva vielä, jos on nainen pääosassa.

      Just niin, sanoitpa hyvin: kriitikoista ei pidä välittää, kun kerran on intoa. Tuoleistani tulee mitä tulee. Näytän sitten lopputuloksen ihan mielelläni täällä, tulipa niistä sitten hyvät, huonot tai hyvin huonot ;). Toivotaan ensimmäistä, kun kangaskin on kaunis!

      Poista
    2. Kiitos Keekis tuosta dokumenttivinkistä. Katsoin molemmat ja olin paikoin aivan liikutuksen vallassa. Mikä elämänmyönteisyys ja kiitollisuus niin vähästä. Ja uskomaton rakkaus omaan torppaan ja harmonia luonnon kanssa. Tuli samalla ajatuksiini tuo oman tilamme vanha yksinäinen kalastaja, joka myös joutui lopulta lähtemään mantereelle. Emme tunteneet häntä, mutta toivottavasti hänellä oli yhtä hyvä vanhuus ihmisten ympäröimänä kuin tuolla Doralla.

      Poista
    3. Keekis22.47

      Arvasin että tykkäät! Etsin jo tuossa linkit valmiiksi sinulle, mutta olikin jo katsonut molemmat. Vesissä silmin olin minäkin, etenkin siinä kun Dora ensimmäisen mantereella vietetyn talven jälkeen pääsi takaisin rakkaalle saarelleen, "kära, kära Lammholm"! Se tuli niin sydämestä.

      Poista
  13. Nautinnollista tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keskeneräinen. Jostain sitä uutta virtaa aina tulee, kun vuosi vaihtuu ja innolla katsoo eteenpäin. Hyvin on lähtenyt liikkeelle, toivottavasti sinullakin!

      Poista
  14. Mahtava pari kaapin kanssa tuo tumma tapetti! Ja kaunis kuin mikä on tuo toinenkin tapetti. Idurista tulee kyllä aivan mahtava paikka, kokonaisuus.

    Heh, olen joskus vuosia sitten käynyt Kristiinan verhoilukurssilla, enpä tiennytkään, että on kirjankin kirjoittanut. Verhoilu on tosi kivaa, ja varsinkin pohjatyöt näppivoimaa vaativaa hommaa, mutta niiiiiin palkitsevaa ja riemua tuottavaa :) Tsemppiä verhoiluhommiin, osaat varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toivottavasti tulee jonain päivänä :) Kiitos Tiina!
      Aavistelinkin, että olet käynyt verhoilukurssin, kun olet uskaltautunut kyseiseen hommaan - joskus muistaakseni blogissasi olen nähnyt jonkun ihanan tuolin. Verhoilussa kannattaa pohjat tehdä ilmeisen pedantisti, kun kerran hommaan ryhtyy!

      Poista
  15. No eikös me kaikki yritetty sanoa, että kyllä se verhoilemisen pystyt ottamaan haltuun! :-) Mun(kin) mielestä se tumma tapetti on tosi hieno ja sopii mahtavasti sen kaapin kanssa. Hyvää alkanutta vuotta ja tsemppiä projekteihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu kyllä kyllä, ja enhän olisi ryhtynyt opiskelemaankaan asiaa, ellette olisi vakuuttaneet. Naureskelinkin Mikolle kirjan luettuani, että "noniin, nyt osaan verhoilla, mitäs seuraavaksi opiskellaan?" Teoriassa joskus asiat vaikuttavat omaksuttavilta ;). Kyllä minä aion käytäntöönkin tosin edetä - kiitos saamani kannustuksen!

      Poista
  16. Iloista alkanutta vuotta! Parasta aloittaa sisustuksen suunnittelu ajoissa, ei tarvitse kaiken rempparuuhkan keskellä pohtia niitä asioita liikaa. Verhoiluhommassa, kuten niin monessa muussakin työ tekijäänsä neuvoo ja taidot karttuvat kokemuksen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Onkin just hyvä, kun on muutama kuukausi tätä kaamosta - huomaan väkisinkin täyttäväni sen kaikenlaisella suunnittelulla ;). Sormet jo syyhyävät, että mitenkäs se käytäntö sujuu, niinkuin monella muullakin varmaan ajatukset etsiytyvät näin talven mittaan omiin intohimoihinsa. Kevät herättääkin sitten taas meidät puuhaajat eloon ja toimintaan :).

      Poista
  17. Ihania suunnitelmia!

    VastaaPoista
  18. Meillä mökillä on tuo sama saaristolaishengen säilytys - haave, joten on mielenkiintoista seurata ratkaisujanne. Koen oman mökkimme salin kukkakukerrustapetin vähän liian romanttiseksi vanhaan luotsitupaan - vielä en ole keksinyt, mitä huoneelle tehtäisiin.
    Meillä kaupunkikodista löytyneet ilmeisesti alkuperäiset (v.1929) tapettikerrostumat ovat olleet yllättävänkin tummia. Mielestäni tuo simpukkatapetti on kyllä mahtavan näköinen ruskean kaapin sävyjen rinnalla.
    Onni on olla innostunut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! Joo, ennen käytettiin aika tummia tapetteja, joten pitää vaan "uskaltaa" kokeilla itsekin. Ja sama täällä, yritän välttää romanttisia ratkaisuja :). Niitä toki ihailen muissa ympäristöissä, mutta tänne meille sopii vähän pelkistetympi ilme. Tai no, ehkä makkariin voi sitten joskus ripauttaa vähän romanttisuuttakin - ihan pikkuisen vaan ;)).

      Poista
  19. Voi kuinka ihanat tapetit! Neliapila kolahti minulla enemmän, mutta osaan kyllä kuvitella tuon tummemmankin - varmasti upea sekin. Minulle alkaa mmyös hiipiä tapetti-innostus uudelleen. Kuinkahan raaskisin isännälle sanoa, että keittiöön kaavailen uutta tapettia ;) Edellinen laitettiin neljä vuotta sitten ja yläkertakin on vielä kesken...
    Jään seurailemaan, kuinka verhoiluopiskelusi etenevät :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minuakin neliapila kaikessa arkisuudessaan jotenkin viehättää. Miksei tapettia voisi vaihtaa - se on kumma juttu, että tapettia ajattelee väistämättä aina aika pitkäikäisenä hankintana. Mutta jos on vaikkapa vain yhdestä huoneesta kyse, eihän se vaihtaminen nyt NIIN iso urakka ole :).

      Poista
    2. Sanos muuta. Sitäpaitsi, jospa en kertoisi isännälle ollenkaan ja yrittäisinkin itse :)

      Poista
    3. Hahaa, hyvä idea :)

      Poista
  20. Mahtavia suunnitelmia! Olen itse yhden nojatuolin aikoinaan verhoillut uudelleen. Noh, se meni vähän miten meni nuoruuden innossa, eikä ollut mitään opastakaan siinä saatavilla silloin, joten yritin tehddä kuten edellinen oli tehnyt :D Kyllä siinä kelpasi istuskella ja silmään näytti oikein sievältä, vaikka epäilen, että ammattiverhoilija olisi ehkä ollut jokseenkin eri mieltä ;) Mulla ei ole mitään epäilyksiä sen suhteen, ettekö pieteettityylilläsi saisi aikaiseksi ihan itse verhoillen loistavia lopputuloksia!

    Tuo esittämäsi kysymys siitä, että voiko käydä niin, että joku tapetti loppuu valmistuksesta ennen kun pääsette sinne saakka, että olisi tapiseerauksen aika, niin onhan se mahdollista ja meillähän kävi itsellä tuon tuvan tapetin kanssa niin, että jäätiin yhtä rullaa vajaaksi ja sitä rullaa sitten odotettiin vuosi, kun juuri sitä tapettia ei valmisteta nappia painamalla aina kun joku yhden rullan tarvitsee. Piti odottaa, että valmistavat sitä seuraavan kerran ylipäätään. Vuoden ;) Mä sanoisin, että kun on varma valinnastaan, niin tilaukseen vaan! Kyllähän sitä aina jonkun toisenkin ihanuuden sitten löytää jos niikseen on, mutta itseäni olisi harmittanut suunnattomasti jos ei oltaisi saatu juuri sitä tuvan tapettia tupaaan ja sen toista variaatiota makuuhuoneeseen. Sen vaan tiesi, että SE tapetti on tässä ja siihen ei kyllästytä, eikä sitten olla kyllästytty!

    Nuo kirjat.. ne on niin älyttömän hyvä idea ja juuri se, että ne ovat jatkumo. Olisi pitänyt tehdä sama itsekin, mutta sen sijaan olen ajatellut 2018 tehdä Jovelakirjan ihan itsellemme ja parille läheiselle. Ihan sama idea ja valokuvakirjatoteutus, mutta mukana olisi joitain reseptejä ja vinkkejäkin. 2018 tämä paikka siis täyttää sen 150 vuotta, siksi ensi vuonna ja kuvia varten pitää olla se yksi satokausi välissä, jotta on mistä napsia kuvia siltä osin ;)

    Ihanaa alkanutta vuotta ja iloisia suunnitteluhetkiä sinne! Taas mennään kohti kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, selvästi mennään kohti kesää, kun kaikenlainen suunnitteluinto iskee ;). Jaa-a, saas nähdä, mitä ammattiverhoilija sanoisin minun tuoleistani… nooh, toivon, että niistä tulee sellaiset, ettei hävetä, kun omat tuttavat käyvät kylässä :). Olen joka tapauksessa päättänyt yrittää!

      En ole vielä ehtinyt tapettitilausta tehdä, mutta etenkin tuo simpukka-aiheinen pyörii koko ajan mielessä. Sen verran pitkään olen tätä pohtinut, että varmaankin pitäisi tilaus tehdä, ettei käy noin kuin kerrot. NImittäin varma olen, ainoa syy, miksi emmin tilauksen tekoa jo nyt, on säilytys, mutta kai meillä muutamalle rullalle tilaa löytyy :)

      150-vuotisjuhlinta kuulostaa komealta, intoa ja iloa sinne juhlakirjan kuvien keräilyyn!!

      Poista
  21. Ihanat tapetit, varsinkin tuo tumma on minun makuuni 😊 Olen huomannut Tapettitalon tapeteissa sen, että aina ei olekaan saatavilla sitä tapettia, mitä olisi ajatellut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on, etteivät nuo tapettimallistot ole aina varastossa odottamassa juuri silloin kuin itse jotain haluaisi, joten paras on tilata vaan nyt! Olen nimenomaan tuosta tummasta ihan vakuuttunut ja mieskin hyväksyy :).

      Poista
  22. Huikkaan tähän väliin oikein hyvää alkanutta vuotta teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos sitä samaa sinulle! :)

      Poista
  23. Voi ei, kaikkea ihanaa täällä :-) LOVE IT! Tuo tummansininen tapetti oli jotenkin aivan hurjan kaunis. Mulla jostain syystä menossa tummansininen kausi muutenkin... Voi, kun saisin aikaan noita valokuvakirjojen teettämisiä. Sain sentään tauluiksi teetettyä kuvia pari viikkoa sitten - eipä mennyt mietinnässä kuin puoli vuotta. Muuten meillä on mennyt nyt 2012 rakennetussa talossa tapetteja vaihtoon jo 3 eri huoneessa. Ja seuraavana projektina on kaksi lisää. Yksi huone on sellainen, ettei pojat anna koskea sen tapettiin. Tapetinvaihto on onneksi helppoa ja monesti voi vetää päälle, jos kiinnitys on tiukassa ja pinta ei ole sellainen kiiltävä. Tuli vain tuo mieleen tuosta yhdestä aiemmasta kommentista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oot ihan oikeassa, että miksei voisi hyvinkin uusia tapetteja! Sama täällä - tummansinistä pukkaa :).
      Kiitos, ihanan energinen kommentti!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...