keskiviikko 10. elokuuta 2016

Irtiotto




Kuin tilauksesta saimme viimeiselle lomaviikolleni kutsun lähteä läheisten sukulaisten kanssa heidän veneensä siirtopurjehdukselle. Reittinä oli Maarianhamina-Espoo. Olemme tässä kesän mittaan olleet välillä hieman kypsähtäneitäkin kunnostustöihimme, joten päätös tarttua minipurjehduslomaan tuntui ansaitulta. Matkustimme juniorin kanssa laivalla Maarianhaminaan ja Mikko, jolla jo työt alkoivat, hyppäsi myöhemmin kyytiin Turun saaristosta.

Selfie yllä on otettu lähtösatamassa, jossa olimme sattumoisin vastakkain Matkalla merenneidoksi -blogin Merenneidon kanssa. Hän kirjoittaa blogissaan seilauksista sinisen Kaminami-veneen kanssa. Oli kiva käydä pikavierailulla katsomassa, miltä sporttinen Kaminami näyttää sisältä :).



Venekuume se vain kasvoi taas reissun myötä. Näitä kuvia kun jälkikäteen itsekin katson, en ihmettele, että haaveissamme edelleen olisi seilata omalla purrella, vaikka pienelläkin.

Tämä oli täydellinen irtiotto: mullat, tervat ja mustikat peseytyivät kynsien alta täydellisissä merituulissa. Mukavan toimeliaiden purjehduspäivien jälkeen iltasaunat ja grillailut saaristossa kruunasivat minun elokuun alkuni.











 



Loppumatkasta ruorilla oli ruuhkaa innokkaan Mikonkin ollessa jo mukana aluksessa. En pannut pahakseni nauttia kevyen tuulen purjehduksesta laidalla. Mutta voi tätä elämää Suomen kesäsäässä! Se alkoi Juhannuksesta pipo ja toppatakki päällä ja myös loppui samaan varustukseen, heh heh.


Siitä huolimatta, loppulomani sain viettää varsin myötäisissä tuulissa!


26 kommenttia:

  1. Upeita kuvia. Todellakin täydellinen irtiotto. Tuolta reissulta voit varmasti vielä pitkään ammentaa voimia työarkeen ja Idurin puuhiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juuri näin. Nyt tuntuu taas ihan kivalta mennä kuokkimaan kasvilaatikoita, etsimään sieniä ja viimeistelemään kesän rakennustöitä!

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja tunnelmia! Meri elementtinä on minulle sisämaassa syntyneelle vieraampi elementti ja vaikka nykyisin meren läheisyydessä asustelenkin, pelkään sitä hieman. Vene meillä on - sataman pienin vene poikani sanoin - mutta minä en siihen ole astunut. Isännälle olen luvannut, että veneeseen tulen sitten, kun se seilaa Välimerellä ja siinä on miehistö;)
    Silti - ne muutamat purjehdusretket, joille olen saanut osallistua, pysyvät muistoissa - sitä tuulenvirettä, sellaista merenselkää ja sellaista saaristoa kuin meillä on, ei sieltä Välimereltä löydy;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, saariston kauneutta ei peittoa mikään, vaikken minäkään pahakseni pistäisi Välimeren purjehdusta! Sekin kuuluu haaveisiini :))

      Poista
  3. No varmasti mahtava kauden lopetus! Minä tunnistan itsessäni myöskin purjehtijan, joka ei tosin vielä ole päässyt tositoimiin... Mutta joku päivä. Ja se mökkikausihan vaan jatkuu ja paranee syksyn myötä! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Suomessa purjehduskausi on varsin lyhyt ja siksi mekin aikanaan veneen sijaan halusimme saaripalstamme. Saaressa nautin oikeastaan kaikkein eniten ajasta varhain keväällä ja syksyn tuiverruksissa, jolloin ei edes tee mieli purjeveneeseen enää astua. Toivottavasti haaveemme toteutuvat, eikö? ;)

      Poista
  4. Kiva kun ehdit kaikkien lähtövalmisteluiden ohessa piipahtamaan meidänkin veneellä :) Oli kiva nähdä taas. Ooo miten ihania tunnelmia olit tallentanut purjehdukseltanne. Kyllä merellä unohtuu kaikki maallinen aherrus kun tuuli humisee ja meri kohisee. On se vaan ihmeellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kaikki muu unohtuu. Se siinä onkin niin koukuttavaa :). Toivottavasti myös teillä oli onnistuneet reittivalinnat ja suotuisat tuulet ja toivottavasti törmäillään taas joskus vastaavissa tilanteissa!

      Poista
  5. Kuvista välittyy todella ihana tunnelma!

    VastaaPoista
  6. Kuullostaa ja näyttää todella ihanalta! Uskoisin, että tuolla irtiotolla jaksaa pitkään :)

    VastaaPoista
  7. Onpa ihana kun pääsitte loman lopettajaiset viettämään purjehduksen parissa! Vesillä olo on niin rentouttavaa ja aivan oma maailmansa. Näytät tuossa viimeisessä kuvassa niin rentoutuneelta ja onnelliselta :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista. Heh, olin myös tuossa lähtövaiheessa ihan täpinöissäni :)

      Poista
  8. Oijoi, kuulostaa niin ihanalle reissulle ❤

    VastaaPoista
  9. Hyvähän se oli välillä ottaa lomaa Villa Idurin työleiriltä! Nättejä kuvia! Mä oon kerran elämässäni ollut purjehtimassa ja selvisi kyllä että se ei oo mun juttu, koska kannen alla tuun hyvälläkin kelillä heti armottoman merisairaaksi. Kovasti ihailen teidän merikarhujen tasapainoelimiä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Itse asiassa minäkin tulen jonkin ajan kuluessa merisairaaksi sisällä, jos en näe horisonttia, mutta kannella purjehtiessa en kovallakaan kelillä ole sairastunut meritautiin. Tässä on se hyvä puoli, että minua ei kannata sijoittaa purjeveneessä pelkkiin kokinhommiin sisätiloissa vaan ruuanlaittovelvoitteet on pakko jakaa tasaisesti kaikkien kesken :).

      Poista
  10. Tuohan on ollut oikein hauska irtiotto normaalista elämästä. :)

    VastaaPoista
  11. Oli teikllä varmasti ihana reissu. Täällä on ollut niin sateista ja tuulista, että olemme olleet pääasiassa maissa. Merellä olimme koko kesäkuun ja senjälkeen vain muutaman yön reissuja. Tutun näköistä paikkaa. Olimme Aspön saarella vuosi sitten.Upea paikka. Luulen, että ensi kesänä seilaamme taas etelään päin, tänä vuonnahan olimme Perämeren pohjoisosissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos elina kommentista! Me olemme myös kerran käyneet Perämerellä. Silloin menimme myös yli Ruotsiin Höga kustenille, joka oli tosi kaunista seutua. Juu, Aspö on ihanan idyllinen paikka, siellä on aina ihana käydä. Myös muita kivoja saaria koluttiin ja kyllä oli ihanaa :).

      Poista
  12. Jee, voi miten hienoa että pääsitte purjehtimaan! Kyllä irtiotot silloin tällöin ovat kaikkein parhautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Iski turnajaisväsymys loputtoman työmaan kanssa ;)

      Poista
  13. Hyvää se tekee välillä irtaantua remppa- ja puuhailuhommistakin. Saa uutta virtaa ja homma ei ala maistumaan puulta. Vaan on kuules sulla sen verran näköjään rusketusta kuvien perusteella, että vissiin on pipopäivien väliin mahtunut muutama lämminkin päivä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sano muuta! Hee, rusketus on ihan Idurissa hankittu - kaiken päivät kun ulkona puuhaa, niin ei vaan voi välttyä, ettei aurinko (vähäinenkin) tarttuisi pintaan. Näin ollen ei onneksi merellä iho palanut enää tässä vaiheessa kesää. Toivottavasti sielläkin on saatu nauttia edes parista aurinkoisesta päivästä, kun keskimäärin kesä on vissiin ollut huonohko joka puolella.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...