keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Mitä seuraavaksi?

Blogeista päätellen joulua vietettiin eri puolilla täydellisen leppoisissa tunnelmissa. Ihailen idyllisiä jouluisia koteja ja tunnelmaa, joka niistä on välittynyt. Oma jouluni ei mennyt aivan kympisti, mutta toisaalta, mitä siitä, uusia jouluja tulee kyllä! En jaksa ottaa täydellisestä joulunvietosta stressiä. Periaatteessa joulu on sellaista aikaa, että se pitäisi saada viettää tavalla, joka tuntuu itselle hyvältä. Nyt olisi tehnyt mieli erakoitua, mutta suunnitelmat oli tehty jo aiemmin. Mutta tuleehan niitäkin jouluja, jolloin työasiat eivät paina, en ole sairaana, olen täynnä puhtia laittaakseni jouluruokia ja nauttiakseni hyvästä seurasta ja yhdessäolosta.

Nyt satsaan välipäiviin. Käyn töissä tekemässä tekemättömät työt, otan kotitöille ja omille puuhilleni aikaa ja yritän tulla lopullisesti terveeksi. Osa näistä on jo saatu hyvälle alulle. Kotona saimme mm. seniorin huoneen ihan uuteen uskoon lukiolaiselle sopivaksi. Eilen vietettiin ihanaa sushi-iltaa tupa täynnä nuoriso-osastoa ja on niin kivaa, kun mukana alkaa pyöriä vähän tyttöjäkin. Välipäivät ovat myös hyvää aikaa suunnitella ensi vuoden tekemisiä saaressa.


Sormet aina vaan syyhyävät karkaamaan päätalon kimppuun, mutta valitettavasti alhaalla olevien rakennusten kanssa on vielä paljon tekemistä ennen kuin voi sanoa niiden olevan huolettomassa käyttökunnossa. Viisaita jos olemme, teemme ensin keskeneräiset työt alta pois ennen kuin siirrymme seuraavaan kohteeseen, vaikka tällaisessa pitkällisessä projektissa olisi niin mukavaa siirtyä aina uuteen, kun vanha alkaa vähän kyllästyttää… Käydäänpä läpi tekemättömät työt, jotta kokonaistyömäärä on helpompi hahmottaa.


Venevajan pieniin oviaukkoihin, joita on kolme, pitää rakentaa haalla suljettavat ja mustaksi tervatut lautaovet. Yläkerran huone on sisäkattoa ja yhtä seinää vailla valmis. Sen jälkeen pinnat siellä maalataan ja kesähuone kalustetaan kevyesti. 

Venevajan vintille asennetaan ja modifioidaan portaat, jotka nyt nojaavat rantavajan seinään. Toivottavasti vanhat portaat ovat todellakin hyödynnettävissä, koska ne ovat perinteistä, tukevaa tekoa. Portaiden yläpäähän pitää rakentaa ovi, eli sulkea huoneeseen pääsy linnuilta ja tuulelta. 


Portaiden takana ja kuvassa alla näkyy pikkuvaja, jota kutsumme suolavajaksi syystä, että se oli täynnä kalastajan työssään tarvitsemaa suolaa. Vajan suolaa imenyt laudoitus on tarkoitus vaihtaa. Tässä hyödynnämme venevajan purkulautoja. Hyväkuntoisia oli juuri sen verran, että ne riittänevät tähän. Sisältä pimeä pikkuvaja toimii varastona. Juuri nyt se on hyvin sekaisin. Vajaan olisi hyvä laittaa ainakin yksi ikkuna käyttömukavuutta lisämään. Tavarat pysyisivät paremmin järjestyksessäkin. Uuden laudoituksen jälkeen vaja pitää luonnollisesti myös punamullata. 


Tässä sitä riittää hommaa taas ensi vuodellekin, eli oletettavasti meidän ei edelleenkään tarvitse tekemättömyyteen tylsistyä! Ainiin, kasvihuonekuumekin vaivaa edelleen, mutta myös materiaalipula siihen... 

Päätalon osalta voisimme piirun verran edistää myöhempää remonttia tilaamalla nuohoojan arvioimaan talon hormin kunnon. Tulisija on ollut yli kymmenen vuotta käyttämättömänä. Hormin kunto ratkaisee pitkälti sen, mistä päästä talon kunnostustyöt alkavat: onko edessä hormin korjaus (tai jopa purku!) vai päästäänkö heti korjaamaan hirsiperustuksia ja lattioita? Ennen kuin päätaloon käydään käsiksi, tämä pitää selvittää. 



Mikko kävi nostamassa venerannassa veneen trailerille, koska saareen kulku on sääennusteiden mukaan katkolla. Meidän vene on onneksi vaivaton laskea ja nostaa sen mukaan, mikä on tilanne, mutta voihan se olla, että tästä se talvi nyt alkaa.

Uutta vuotta innolla odottaen,




38 kommenttia:

  1. Voi oletteko te niitä fiksuja ihmisiä, jotka tekee yhden asian valmiiksi loppuun ennen kuin alottaa toista? Voi kade! :D mä aloitan päivittäinkin kymmenkunta eri asiaa jättäen ne kaikki kesken.. remonttejakin on monta aloitettuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no enpä tiedä, mutta yritämme - YRITÄMME ainakin ;)).

      Poista
  2. Anonyymi13.33

    Sairastuminen jouluna on ikävää. Hyvä kuulla että olet paranemaan päin. Toivottavasti alkukeväästä saatte venevajan siihen kuntoon että voitte siirtyä miettimään suolavajan kuntoa. Minä ainakin odotan sitä postausta kun pääsette ilmoittamaan että venevaja on täysin valmis. Toki odotan myös nuohoojan sanomisia päätalon hormista. Jos se pitää purkaa niin varmaan rakennatte sen uudestaan? Ei kannata mennä asioiden edelle. Nautitaan nyt välipäivistä ja siitä että valo lisääntyy vähitellen. Hyvää uuden vuoden alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairasteluni jatkuu edelleen… :( mutta niin on elämänkin, joten pakko vain tehdä lempeällä rytmillä asioita ja toivoa, josko olokin kohenisi siinä sivussa.

      Minäkin kovin odotan, että venevaja tulee täysin valmiiksi! Täytyyhän sen tulla, koska vintille on tarkoitus majoittaa tilapäiset yöpyjät. Enenevässä määrin myös meidän pojat kuuluvat tähän kategoriaan :), ainakin vanhempi, joka oli jo viime kesänä kesätöissä. Hormin kunto onkin kiinnostavaa kuultavaa. Toivomme, että se olisi ok tai korjattavissa. Uusi on tietenkin rakennettava, mutta se onkin kalliimpaa puuhaa…

      Kiitos - sitä samaa sinulle!

      Poista
  3. Nyt on muuten kiva aika miettiä mökkielämää, mullakin käynyt aina välillä mielessä kesäkoti ja ensi kesän projektit. Mukavia välipäiviä ja toivuhan kunnolla ennenkuin alat tohottaa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta, nyt kääntyy katse ihan väistämättäkin kevääseen ja kesään :).

      Yritän olla touhottamasta vielä liikaa ;))

      Poista
  4. Paljon on työtä edessä, mutta tuo venevaja näyttää todella upealta!
    - Kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2016 :)

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää vuotta 2016!

    VastaaPoista
  6. Tiedän tunteen, monta asiaa olisi kiva saada hoidettua, mutta asiat on vain laitettava tärkeysjärjestykseen. Tääläkin olisi niin monta kunnostettavaa kohtaa, että huh, huh. Mainitsemasi kasvihuone, voi sellaisesta minäkin haaveilen. Haluaisin sen koostuvan kierrätysmateriaalista, mutta täälä sama materiaalipula..! Meidän hormin kanssa kävi niin, että se slammattiin sisältä. Lisäksi katolla näkyvä osa jouduttiin purkamaan ja muuraamaan uudestaan. Hormi oli ollut käyttämättä yli kymmenen vuotta. Toivotaan että teillä on parempi tuuri ja tosiaan, kannattaa selvittää se asia.
    Ei muuta, kuin innolla kohti uutta vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin - tärkeysjärjestys! Minäkin haaveilen kierrätyskasvarista, en mistään valmiista. Ehkä talvella olisi aikaa kierrellä rakennusapteekeissa sun muissa matskuja metsästämässä..? Voi, toivottavasti meidän hormin kanssa ei tule liian suurta urakkaa!

      Poista
  7. Höh. Toivottavasti seuraava joulu on parempi, kaikin puolin! Justiinsa sellanen itselle parhain. Mulla oli tiiätkö koko elämäni helpoin joulu, se riemastutti suuresti. Yksistään se, ettei huomioi joulua mitenkään ei ole aiemmin täysin auttanut. Vanhat traumat ym on aina vaivanneet enemmän tai vähemmän koko joulukauden. Ihmeissäni olen ollut, kun olen nyt päässyt niistäkin :)

    Toivottavasti paranet pian ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥. Minä periaatteessa tykkään joulusta, mutta hyvin minimalistisesta sellaisesta. PIenet jutut riittävät tekemään joulun tunnelman. Mahtavaa kuulla, että siellä oli onnistunut joulu - pistä nyt "resepti" muistiin :)

      Poista
  8. No voi kökkö. Sairastaminen on mälsää. Etenkin silloin kun olis kerrankin mahdollisuus olla vaan. (Noinniinkuin periaatteessa ainakin). Mutta eikös se niin mene, että tunnolliset ihmiset sairastaa aina lomalla. Tylsää silti.

    Ja tuo mitä sanot siitä, että joulu on aikaa, joka pitäisi saada viettää justiin ihan sillä itselle parhaalla tavalla, on niiiin totta. Ja tää joulu oli meillä sellainen. Ihan paras ikinä. Eikä siihen tarvittu mitään muuta kuin se, että molemmat pojat oli koko joulun kotona (vanhempi kun jo ehti asua muutaman vuoden toisaalla ja olla joulutkin pois, mikä teki omasta olosta jotenkin vajavaisen täällä kotona) ja kaikilla oli rankan syksyn jälkeen muutama päivä vapaata. Siinä se. Ja toiseksi parasta oli se, että vihdoin ja viimein sukulaiset on tajunneet, että me ihan oikeasti e i haluta, eikä tarvita mitään (velvollisuus)lahjoja. Ei etenkään niitä kolme kympillä-suklaarasioita, joiden ensin annetaan homehtua kaapissa ja sitten heitetään pois, koska meillä ei niitä kukaan tosiaankaan syö. Niin vapauttavaa, kun ei tarvinnut ottaa vastaan yhtään ei-toivottua joulukukkaa edes.

    On teillä siellä työsarkaa. Joskin niin paljon kaikkea jo takanakin. Toivon hartaasti, että muuria ei tarvi alkaa purkamaan, vaan että siitä saisi vähäisemmällä kunnostuksella turvallisen ja toimivan.

    Muutenkin toivon ihan kaikkea parasta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, minäkin yleensä sairastan viikonloppuisin ja lomilla, niinkuin nytkin ;).

      Ihana kuulla teidän onnistuneesta joulusta! :)) Onni tulee kyllä hyvin pienistä asioista. Ja joo, se voi olla muille vaikea ymmärtää, että jos toivoo, ettei saisi turhia lahjuksia, se on ihan oikea, aito toive. Hienoa, ettei nyt tullut sinulle niitäkään ;).

      Kiitos Annukka ja toivon ihan kaikkea parasta myös sinulle ensi vuoteen ♥.

      Poista
  9. Toi eka kuva on valtavan kaunis! Mikä maisema! Mä tekisin vähän kaikkea yhtä aikaa...varmaan ihan tyhmää, mutta juurikin sen mukaan mitä huvittaa seuraavaksi. Mutta viisaampi tekisi varmasti vaiheittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päätalolta on kivat näkymät alas. No joo, kyllä mekin suhataan aina välillä siellä täällä ;). Ja onhan tässäkin jo useampi kohde tehtävänä… Varmaan aloitetaan keväällä kasvihuoneesta, heh, eli vannomatta paras! Mutta lähinnä ison urakan aloittaminen rääpien ei kannata.

      Poista
  10. Voi, sairastaminen ei ole kivaa!
    On teillä hurjasti tekemistä, mutta asia kerrallaan, niinkuin viisaasti sanot.
    Paljon voimia tulevaan vuoteen! Ja onnea ja iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, asia kerrallaan :). Kiitos Tuula, nyt kerään voimia uuteen vuoteen. Toivotan sitä samaa sinulle!

      Poista
  11. Sosiaalisesta joulusta kaikkine odotuksineen on vaikea nauttia silloin, kun elämä on arjesta liian täynnä. Ymmärrän täysin toiveita erakkojoulusta. Minullakin on ollut sellaisia fiiliksiä joinakin aiempina vuosina.
    Jotenkin pysäyttävä tuo ensimmäinen maisemakuva, kaunis.
    Teillä on urakkaa tulevallekin vuodelle. Meillä on tässä talossa ollut tapana aloitella vähän joka nurkalla ja sitten jättää kesken, kun homma alkaa maistua liikaa puulta. Mutta tuohon työskentelytapaan en voi kovin kärkkäästi puuttua, kun en ole juuri osallisena remppahommiin ;). Onnellista uutta vuotta ja terveyttä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, juhla voi tulla vasta, kun on saanut arjen pakettiin. Nyt liian kiireinen syksy varmaan toi mukanaan pitkittyneen sairastelun, mutta eiköhän kaikesta selvitä!

      Ajattele, eka maisemakuva on otettu ihan hiljattain, juuri ennen joulua ja näyttää ihan alkusyksyltä.

      Sieltä täältä aloittaminen on niin houkuttelevaa, kyllä mekin olemme siihen syyllistyneet, mutta aina pitää yrittää parantaa! Oikein mukavaa vuodenvaihdetta teidän koko perheelle!

      Poista
  12. Paranemista sinulle!!

    Olipas kiva kooste tulevista projekteista! Olette kyllä nytkin jo saaneet paljon aikaiseksi, vaikka toki paljon taitaa olla vielä tekemättäkin. Venevajanne on kyllä täydellinen, ovet taitaavat kruunata kokonaisuuden ;-D

    Onneksi teillä riittää hommia Idurissa, siten saamme lukea vielä monia postauksia aiheeseen liittyen <3

    Ihanaa ja antoisaa Uutta Vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännä juttu, mutta jotenkin minusta tuntuu, että nyt olemme puolivälissä. En tiedä, mistä tämä tunne johtuu, mutta venevajan saaminen tähän kuosiin oli niin iso asia ja siinä sivussa ovat ehostuneet tai ehostumassa pienemmätkin rantavajat. Sitten enää päätalo, jee!

      Olen miettinyt ihan samaa, että Villa Idur -blogi ei ainakaan voi lakata, kun hommia on vielä niin paljon jäljellä. Aina riittää kerrottavaa. Sinunkin on vaan nyt pysyttävä kuulolla ;)).

      Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle!

      Poista
  13. Venevaja näyttää upealta. Eipä tule aika pitkäksi ensi kesänäkään :)
    Onnellista uutta vuotta ja paljon toteutuvia projekteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Sopiva "harmaantuminenkin" on lähtenyt venevajassa heti käyntiin - se on näyttänyt jopa vähän liian hienolta ja ryhdikkäältä, mutta äkkiäkös sää tekee tehtävänsä ;).

      Poista
  14. Ai että tuo venevaja on hieno <3 Oikein hyvää uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
  15. Meillä joulu meni flunssan merkeissä, johon perheen pienin sopivasti jouluaattona sairastui. Harmillista, mutta eipä näille mitään voi. Paranemista ja iloista uutta vuotta!

    Tuovi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun ja vuodenvaihde on aina tätä kovaa flunssa-aikaa, ei sille mahda mitään eikä ollut meilläkään ensimmäinen kerta! Parempaa ja terveempää alkuvuotta myös teille :)

      Poista
  16. Hyvää Uutta Vuotta Pilvi :).

    VastaaPoista
  17. Voi, pikaista paranemista Sinulle! Ja niin upea paikka teillä kyllä <3 Hienoa työtä teette paikan kunnostamisella.
    Onnellista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hammi kivasta kommentista!

      Poista
  18. Voi että, kuulostaapa idylliseltä, että nuoriso-osasto ottaa teidät mukaan sushi-iltoihinsa. Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin niin tästä poikieni iästä, kuten aiemmista ja varmaan tulevistakin ;). Mutta se, että ympärillä on vilskettä, tuntuu kivalta ja se, että tulevat mielellään meille, on huippujuttu.

      Poista
  19. No onhan se mukavaa, että on hommaa tiedossa tällekin vuodelle, niin ei pääse pitkästymään ;-) Huh, mä hengästyin jo tuota listaa lukiessa! Oikein hyvää 2016:tta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ole tekemisen puutetta, kun näidenkin jälkeen tulee taas uusi lista! Suunnitelmamme vaikuttaa kyllä onneksi ihan realistiselta työmäärältään (poislukien kasvihuone) verrattuna aiempiin vuosiin. Nyt sitä alkaa oppia myös, että jokainen työvaihe kestää kaksi kertaa kauemmin kuin on kuvitellut ;). Oikein onnellista jo alkanutta vuotta sinulle!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...