lauantai 6. joulukuuta 2014

Tärkeää elämässä


Tilasin kuun ensimmäisenä päivänä sähköpostiini ilmaisen Yksinkertaistamisen joulukalenterin (Idean takana on Sandy Talarmo). Ajattelin, että haluan kaiken jouluisen mainoskrääsän keskellä kerran päivässä pysähtyä pohtimaan, mitä vähentäminen voi tarkoittaa omassa elämässäni.

Tavaranpaljoudesta luopuminen tulisi minusta muistaa erityisesti jouluna, jolloin tavaraa kertyy helposti muita päiviä tehokkaammin. Joulukalenterin innoittamana olen myös aloittanut pienissä paloissa vähentämisen käymällä laatikoitamme yksi kerrallaan läpi tavoitteena poistaa tavaraturhakkeet.

Tähän innoitti 4. luukun pieniin tekoihin kannustava sitaatti:

Voit aloittaa elämäsi yksinkertaistamisen juuri siitä, missä tällä hetkellä olet. Sinun ei tarvitse olla yhtään tämän valmiimpi, eikä elämäntilanteesi tämän otollisempi.

Mihin sinulla on energiaa tänään?


Oma vilpitön joululahjatoiveeni on, etten saisi yhtäkään materiaalista lahjaa tänä vuonna. Mikäli itse puolestani annan jotain lahjoja, ne ovat palveluita, elämyksiä tai kokemuksia sekä karitsan lihaa sukulaisille. Tavaraton joulu ei tarvitse tarkoittaa lahjatonta. Minusta joulun ideassa se, että muistetaan itselle rakkaita ihmisiä lahjoilla, on kaunis. Tämän hyvän ajatuksen pilaa vain ylenpalttisuus, turhuus ja paikoin materiaalisten lahjojen antamisen väkinäisyys. Vähempikin riittää, sillä enemmän ei ole automaattisesti enemmän! Enemmän on enimmäkseen turhaa.


Mikon kanssa myös sovimme, että emme hanki toisillemme lainkaan lahjoja. Onhan meillä jo tässä monta yhteistä asiaa, joita "annamme" itsellemme pitkin vuotta. Oli kyse sitten venevajaan tulevista ulkolampuista tai seinäkoukuista, iloitsen niistä, olipa sitten joulu- tai heinäkuu. Ja koska tarpeemme ovat varsin spesifejä ja paikkasidonnaisia, ei niitä oikein kukaan muu kuin me itse, voi hankkia. Mikon kanssa saamme joulumielen hyvästä tunnelmasta, lasten kanssa yhdessäolosta ja maittavasta päivällisestä. Ai että, miten jo tätä odotan! Jos joululahjatoiveeni - olla saamatta yhtään mitään - toteutuu, tulen olemaan iloinen ja onnellinen joulustani.


Jos joku ihmettelee, mistä tämä vähentäminen kumpuaa, niin kyse ei ole itsetarkoituksellisesta puritanismista tai itseni kiusaamisesta. 

Hyvä perustelu löytyi 6. luukusta:

Rajojen tarkoitus ei ole rajoittaa mahdollisuuksiasi, vaan tehdä sinulle tärkeät asiat mahdollisiksi. 

Tässä on paljon pohdittavaa. Sen lisäksi on oikeastaan ihan hauskaa läpivalaista varastojaan ja katsoa, miten paljon ylimääräistä sieltä löytyy. Hyvä tavoite on keskittyä entistä tehokkaammin elämässä tärkeisiin, olennaisiin asioihin ja karsia epäolennaisuudet - niin asiat kuin tavarat - ulkopuolelle. Käy vaikka uudenvuoden lupauksesta! Mikä on olennaista, on tietysti hirmu vaikea ja laaja kysymys, mutta pienestikin voi aloittaa, niinkuin joulukalenteri kehottaa. 

Vähentämisiin!



46 kommenttia:

  1. Tuleva joulu on saanut itsenikin miettimään "turhia" lahjoja... ei se määrä ole enään tärkeää, vaan se, mitä oikeasti joku tarvitsee. Ja vielä sitäkin tärkeämpää on ne ihmiset, jotka sinulla on jouluna ympärilläsi.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti ja varsinkin koska lahja-asiat ollut mielen päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös hyvästä postauksestasi blogissasi aiheesta. On hyvä, että asia puhututtaa juuri nyt, mutta on syytä pitää mielessä jokaisena vuoden päivänä!

      Poista
  3. Samoilla linjoilla ollaan täälläkin - tärkein joululahja on se läheisten kanssa yhdessä vietetty aika♥

    VastaaPoista
  4. Sinullapa on viisas joulukalenteri. Minäkin annan tänä vuonna palvelulahjoja. Toki materiaakin, mutta mahdollisuuksien puitteissa palveluita. Itsekin toivon, että minua hemmotellaan aineettomalla. Joulussa odotan yhteistä aikaa rakkaiden kanssa ja tietysti sitä jouluaaton päivällistä, johon kaikki huipentuu :). Aivan upeita maisemakuvia! Luonto se vasta lahja onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun paras puoli on se, että on antaa aikaa itselleen huomata elämänsä tärkeimpiä asioita!

      Poista
  5. Hei, kiitos tosi paljon tuosta linkkivinkistä! Tosi hyviä ohjeita löytyi :)
    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Ihana joulukalenteri sinulla! Juuri tuo lahjahössötys joulussa uuvuttaa, vaikka lahjojen antaminen - ja saaminenkin - on ihan mukavaa. Kunpa siinä lahjatouhussakin vaan säilyisi tolkku.
    ps. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ei tarvitse ryhtyä puritanistiksi, vaan tavoitteena on säilyttää tolkku. Olen vuosi vuodelta vähentänyt materialahjoja ja nyt aion itse ottaa vielä isomman harppauksen tänä vuonna. Kekseliäisyyttä vaan hiukan peliin. Kivaa joulun odotusta!

      Poista
  7. Viisaita ajatuksia täynnä oleva postaus! Upeita ovat myös kuvasi ♥

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos, nämä mielessä joka päivä!

      Poista
  9. Tässäpä olikin miettimistä... Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen, että kun vähentämisen sisäistää päivittäiseksi periaatteeksi, se voi tarkoittaa vain pieniä, helppoja ja itselle luontevia tekoja.

      Poista
  10. Ihan hirvittävän hyvä kirjoitus, vaikka nämä asiat ovatkin tuttuja! Molemmmat punaisella kirjoitetut lauseet todellakin kolahtivat! Lisäksi ajatus siitä, että vähentäminen ei ole sitä, että kiusaa itseään, vaan se antaa tilaa asioille, jotka ovat tärkeitä muistuttaa myös siitä, että kun aina vaan vähentää ja vähentää, niin jostain sitä tulee lisää. Vähentäminen itsetarkoituksena ei ole se asia, miten elämä paranee. Se tulee siitä, että todella harkitsee mitä ns. tuo sisään. Elämyksien ja palveluiden antaminen on siksi hyvä lahja. On ihan kamalaa joulunjälkeen miettiä, mitä tekisi niille tavaroille, joita ei ole halunnut ja joille ei ole käyttöä!

    Jokavuosi lahjakasa täälläkin pienenee. Se on hieno asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - olen pohdiskellut ja toteuttanutkin näitä jo pitkään, mutta yhä vaan asiaa on syytä aktiivisesti pitää mielessä. Olet niin oikeassa: vähentäminen tähtää juuri siihen, että tilalle hankkii uutta entistäkin harkitummin ja viisaammin. Pääsääntöisesti tähtään siihen, että tilalle ei tulisi mitään. Tsemppiä ja iloa lahjakasan pienentämiseen :)

      Poista
  11. Tilasin saman joulukalenterin myös itselleni sähköpostiin Saaristohuvilan Tarun innoittamana.
    Vähän samoilla linjoilla täälläkin ollaan. Vähemmän on enemmän. Kun kaikkea tarpeellista (ja tarpeetontakin) on arkena jokseenkin hyvin saatavilla, niin ei sitä oikeasti mitään tarvitse. Tosi vaikea on myös keksimällä keksiä lahjaideoita - tämä kyllä aiheuttaa sitten jo ahdistusta.

    Täälläpäin marraskuu oli sangen ankea, kiireinen ja viimeinen rakkaista vanhoista mammoista nukkui pois. Siksipä odotan joululta ja pieneltä lomaselta rentouttavaa aikaa perheen parissa. Hyvää ruokaa laitetaan yhdessä, haaveisa on lukea kirjoja ja katsoa muutama hyvä leffa ja ulkoilla. Siinä on lajaa kylliksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muutkin ovat löytäneet kalenterin eikä se ole vieläkään myöhäistä. Tarvitseminen on vaikea määre, itse tähtään juuri sen oikean tarpeen löytämiseen ja vasta sitten asian hankintaan.

      Voimia sinulle suruusi ja rentouttavaa, rauhallista joulunodotusta!

      Poista
  12. Hienoja ajatuksia. Miettimistä herättävä postaus. Kauniita kuvia! Täytyy käydä tutustumassa tuohon joulukalenteriin.
    Hyvää joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia ja samaa toivotan sinulle!

      Poista
  13. Tavara nurkissa syö energiaa. Minulla on niin paljon kaikkea, etten edes muista mitä omistan. Myin kesällä turhaa pois kippiksellä ja rahat laitoin puutarhaan, taimiin ja tarvikkeisiin.
    Kun lähipiirissä ei enää ollut pieniä lapsia sovimme, ettemme osta joululahjoja toisillemme ja se on pitänyt, helpottaa kummasti elämää. Antaminen on kuitenkin niin mukavaa, että mielelläni lahjoitan jotakin, mikä kuluu pois eikä jää nurkkiin seikkailemaan. Itse olen saanut lahjaksi lehmiä, vuohia, kanoja...., jotka menevät niitä enemmän tarvitseville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se tekee, imee energiat. En ole kyllä koskaan ollut hamsteri, mutta aina, kun päätän jonkin nurkan laittaa kuntoon, jotain ylimääräistä kuitenkin löytyy. Olet oikeassa, antaminen on kivaa ja siitä en myöskään luovu. Tänä jouluna haluan antaa vain immateriaalisia asioita, jotten osallistu tavaravuoren kasvatustalkoisiin :)

      Poista
  14. Tuohon kalenteriin pitääkin tutustua. Ainakin nämä postauksesi otteet ovat hyviä!

    Meillä tehdään muuttoa uuteen siipeen ja olen käynyt kaappeja läpi. Huh, miten pitkään penkomattomat liinavaatekaapit pursuavat negatiivista energiaa. Olen niitä katsellut monta vuotta ja nyt oli pakko tarttua toimeen. Voittajan olo!

    Minä olen muuten toivonut ensi vuodelle mahdollisuutta mennä ratsastamaan kymmenisen kertaa ilman että tunnen huonoa omaatuntoa... Tämän ajattelin toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perkaamisesta tulee tosiaan ihan voittajaolo - hyvin sanottu :)

      Miksi ihmeessä harrastuksesta pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa, pöh, nyt äkkiä koni alle ja menoksi! Lisään tähän vielä siskoni kerran minulle antaman viisauden: "Kun ensin pidät itsestäsi huolta, pystyt pitämään huolta myös muista." Tämä on paras neuvo, jonka äitinä olen keltään saanut.

      Poista
  15. Ihan on sama joululahja(ttomuus)toivomus täälläkin. Ja koska mulla on mies, joka ahdistuu paitsi lahjojen ostamisesta, myös niiden saamisesta (juurikin sen takia, ettei halua mitään turhaa), homma on toiminut oikein hyvin eikä kumpikaan ahdistu :)
    Myös pojat on jo vuosia pyytäneet, että säästetään mieluummin joululahjarahat johonkin sellaiseen ajankohtaan, jolloin oikeasti tarvii jotain. Että melkoisen stressitöntä on joululahjarintamalla :)

    Kaikenlaista turhaa sen sijaan olis karsittavana kotona kaappien perukoilla niin paljon, että aina kun sen päätän aloittaa, niin lamaannun urakan edessä. Paitsi että justiin tänään päätin, että teen vaan niin vähän kerrallaan, että jää tavallaan hinku jatkaa toisella kertaa. Mieluummin kuin niin, että hyydyttää itsensä urakan alle. Ja siihenhän nuo Sandyn ohjeet passaa kyllä oikein mainiosti.

    Jos jouluna on siistiä ja rauhallista, olen onnellinen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös minä olen kokenut ongelmana, että kodista löytyy muutama kaappi, jonka karsiminen on tuntunut niin työläältä, ettei ole "kyennyt" hommaan tarttumaan. Joulukalenterin ohje aloittaa armollisesti vain pienesti, kolahti minuun. Ei pidä hyydyttää itseään alkumetreillä.

      Minulla on täysin sama pieni toive Jouluun liittyen: siistiä ja rauhallista, se riittää, ja ehkä vähän hyvää ruokaa :)

      Poista
  16. Hyvä postaus ja hyvä linkki! Vähemmän on enemmän.

    VastaaPoista
  17. Hyvä postaus. Minuakin on vuosikaudet ahdistanut materialistiset lahjat. Lapsille ne vielä on tärkeitä, mutta aika vähällä meillä onneksi päästään. Kyllä se oma joulu tulee tunnelmasta, tuoksuista, hyvästä ruasta, oman perheen läsnäolosta ja ihanan pitkistä toimettomista päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! Meillä alkaa lapset kasvaa vähitellen onneksi tavaroista ulos, kun eivät ole mihinkään tavaravuoreen tottuneetkaan. Ja jos jotain tavaraa heille pitäisi hankkia, se on vain tarpeeseen, mikä on hyvä. Taidetaan mennä aika pitkälle kylläkin tuolla elämyslahjapuolella tänä vuonna perheen kesken ja nauttia vaan yhdessäolosta kuten tekin.

      Poista
  18. Erinomainen postaus!

    VastaaPoista
  19. Hyvä postaus! Olen itse päivä päivältä enemmän ja enemmän karsimassa elämästäni turhaa tavaraa ja vähemmän ja vähemmän hankkimassa uutta. Kuuntelin eräänä päivänä radiosta, että eräs toimittaja oli ollut esim. vuoden ostamatta vaatteita (sukkia ja alusvaatteita ei laskettu). Ajatus jäi kummittelemaan mieleeni. Pystyisiköhän jo ensi vuonna tuohon? On helpompi keskittyä olennaiseen, kun ympärillä on vähemmän epäolennaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ehkä vuoden vaateostokieltoa voisi joskus yrittää. Voisin kuvitella, että mikäli haluaisi sitten vuoden aikana tehdä lakkoon poikkeuksen, olisi hankinta ainakin superharkittu!

      Poista
  20. Hieno joulukalenteri teidän perheellä!
    Tyhjensin viikko sitten kauan kaapeissa pyörineet uudenveroiset, mutta käyttämättä jääneet vaatteet pois ja vein hyväntekeväisyyteen ja muutaman vein siskolleni. Sen jälkeen olen iloinnut kahdesta asiasta: jollekin toiselle ne vaatteet saattavat olla aarteita ja kaapeissani on taas mukavaa väljyyttä. Nyt kun aloin taas verestämään ompeluharrastustani, niin huomaan vähän haalivani kankaita ja muuta "luovaa materiaalia"... täytyy vähän hillitä itseään senkin suhteen ;)

    Joululahjaksi voi antaa myös itse askarreltuja yhteisiä muistoja, esim. valokuva-albumin muodossa. Se on tietysti tavaraa, mutta tärkeää ja elämyksellistä elämän loppuun saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelu on ihmeellistä, kun välillä siihen tulee hillitön inspiraatio ;) Koetahan tosiaan hillitä itseäsi! Voi, tuollaisen valokuva-albumilahjan ottaisin koska vain! Mutta ainakin sitten kun pojat ovat vanhempia, voin antaa heille sellaiset omiin koteihinsa muistoksi omasta lapsuudesta.

      Poista
  21. Minäkin olen tilannut Yksinkertaistamisen joulukalenterin. Sain vinkin Saaristohuvilan Tarulta. Meillä on ihan sama meininki joululahjojen suhteen kuin teilläkin, on ollut jo parin viime vuoden ajan. Miksi ostaa vängällä lahjoja juuri jouluna, kun tarvitsemansa voi hankkia sitten, kun se on ajankohtaista. Joululahjaksi pyysin lapsilta keittiö- ja muuta apua joulunpyhistä lähtien ilman, että siitä tarvitsee erikseen muistuttaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä lahjatoiveidea: lapset keittiöön auttamaan edes hetkeksi. Taidan ottaa tästä vinkistä vaarin :)

      Poista
  22. Minuakin harmittaa turhat lahjat. Olisi pitänyt ajoissa toivoa lahjatonta joulua itsellekin. Itse olen tykännyt ostaa joululahjoiksi jotain syötävää tai muuta aineetonta, jotta kenenkään nurkkiin ei jää turhaa krääsää pyörimään. Sekin on vaan joskus hankalaa, jos ei tiedä lahjansaajan makumieltymyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna sitten! Syötävät lahjat ovat omia suosikkejani. Jouluna on ihana maistella erilaisia, uusiakin makuja. Makuelämykset ovat yksi parhaista syistä odottaa joulua ylipäänsä.

      Poista
  23. Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus. Muistan joskus pienenä, kun äidiltä kysyi mitä hän haluaa joululahjaksi hän sanoi "hyvää joulumieltä". En silloin ihan ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. No nyt vastaan aika samoilla sanoilla omille lapsille. Kun ei sitä tarvitse oikeasti mitään. Ja jos tarvitsee, niin sen hommaa silloin kun se on ajankohtaista. Joulun kun ei tarvitse olla väkinäinen juhla vaan iloinen, mukava ja rauhallinen. Sellainen hyvänmielen, koko perheen yhdessäolon juhla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Joskus minua harmitti, kun oma äitini myös vastasi tällä tavalla, koska antaminen on tietenkin kivaa myös. Mutta ehkä sitä voi itse lapsiltaan toivoa vaikkapa jotain pientä syötävää tai pikku palveluksia :)

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...