sunnuntai 10. elokuuta 2014

Suru-uutinen

Lisää huolia lampaiden kanssa. Eilen se huolen tunne realisoitui todeksi, mitä tuntee jatkuvasti, kun on eläimiä huollettavanaan. Kun lampaat ilmestyivät metsästä alas niitylle, huomasin, että niitä olikin vain viisi. Kaikkein pienin karitsa puuttui. Joka kerta lampaita laskiessa pelkää alitajuisesti juuri tätä tilannetta, että ei pääsekään laskussaan loppuun.

Lähdin etsimään sitä ja huusin Mikon töistään mukaan etsintään, kun en heti itse sitä löytänyt. Mikko sitten löysikin sen puun alta tuupertuneena ja jo kuolleena. Edellisen kerran olimme nähneet sen  puolitoista vuorokautta sitten muun lauman mukana, joten äkillisesti ja yllättäin se meni.

Välittömästi alkoi spekulointi, mikä sillä oli ja jälkikäteen myös soimaa itseään, että olisiko sen kuoleman voinut jotenkin estää. Mitään ulkoisia merkkejä ei ollut - mikä on hyvä. Eli mikään petoeläin tai loukkaantuminen ei sitä tappanut. Sen sijaan nyt kun asiaa jälkikäteen mietimme, tajuamme, että se jäi aivan liian pieneksi eikä kasvanut muun lauman tapaan. Kyse on mustasta pienimmästä lampaasta, ei siitä toiseksi pienimmästä, jota lääkitsimme tuossa kuukausi takaperin. Se puolestaan on nyt ihan virkeä ja otti tähän pienimpään nähden myös kasvussa jo harppauksen eteenpäin.

Olemme selvittäneet asiaa netin keskustelupalstoilta ja Eviran sivuilta. Mitä todennäköisimmin sillä oli syystä tai toisesta anemia. Mahdollisesti jokin loinen, minkä vuoksi ravinto ei imeytynyt ja se nääntyi. Kuollessaan se oli pelkkää luuta ja nahkaa, vaikka ruokaa ja vettä on ollut yllinkyllin, sillä töihin palattuammekin olemme helteen vuoksi käyneet antamassa vettä ja saaneet siihen myös ulkopuolisilta apua. Syytän kokemattomuuttamme, ettemme osanneet huolestua sen pienuudesta aiemmin. Olisimme ehkä lisäravinnolla tai matokuurilla tai jollain voineet sen pelastaa.

Toisaalta netin keskustelupalstoilta vastaavista tilanteista lukiessani huomaan, että pienten heikkojen karitsojen nopea heikkeneminen ja kuolema tuntemattoasta syystä näyttää olevan varsin yleistä. Ehkä tämä oli väistämätöntä, jos se oli jotenkin heikko pahnanpohjimmainen jo alunperin. Tiedä häntä, varovaisemmaksi tämän kokemuksen myötä tulen ainakin jatkossa… Haikea ja surullinen olo on pienen kärsimyksistä, vaikka onneksi loppu tuli kuitenkin nopeasti.


Rekisteriin lähtee viikolla sitten ilmoitus, otin numeron talteen, en muuta kuvaa. 

Meille karitsat eivät ole vain numerosarjoja. Sillä oli nimi, jolla me sitä kutsuimme. 

Surullista sunnuntaita,


33 kommenttia:

  1. Vaikka kyseessä on "vain eläin", niin pahalta tuollainen tuntuu.

    VastaaPoista
  2. Voi nyyhykyä. Ensin meinasin, etten edes lue postaustasi kun arvasin otsikosta jo... Mutta luin kuitenkin, koska se on mulle vellihousulle romanttiseläinrakkaalle tervehdyttävää. Onpa surullista! Mutta luonto... Ja hyvä, että olette löytäneet netistä asiallista (?) tietoa tästä ilmiöstä, niin se asettuu perspektiiviin. Pikkukaritsan muistolle täältä ilmoille virtuaalihalaus!

    VastaaPoista
  3. Surullista. Todella surullista. Itsekin epäröin kanojen ottoa juuri tuosta syystä, että pelkään tietämättömyyttäni aiheuttavani niille tuskaa. Koiria ja kissoja hoidetaan jo niin hyvin ja onhan sitä itsekin ihan eri lailla virittynyt huomaamaan pienimmänkin oireen, mutta sitten jos pitäisi huolehtia tuommoisista itselleen uusista eläimistä tilanne on aivan eri. Vaikka nyt yritän kylmästi ajatella, ettei kanoihin ehkä kiinny, tiedän että siinä vaiheessa kun niillä on nimet olen jo ihan mennyttä.

    VastaaPoista
  4. Surullisiahan nämä aina on, tottakai, mutta on hyvä myös muistaa se, että näinhän se luonto toimii.
    Eikä auta itseään syyllistää, te olette toimineet kuitenkin hyvin.

    VastaaPoista
  5. Olen niin pahoillani :( Sitä taatusti tuntee itsensä voimattomaksi, kun tuollaista sattuu. Ikävä tulee, kun kohtaa tuollaista. Olet varmasti kovin murheellinen. Olen kyllä tosi huono sanomaan, kun itse olen sitä sorttia, joka olisi itkenyt silmät päästään suunnilleen viikon - eläimet on niin kipeitä kohtia mulle, mutta silti olen sitä mieltä, että ammennat tästäkin jotain vielä.

    Viime vuonna muistan kirjoituksesi liittyen siihen luopumiseen ja silti tänä vuonna olitte valmiita tekemään kaiken uudelleen. Tänä vuonna sitten kohtasitte tällaisen menetyksenkin. Niin murheellista kun se onkin, se loppupeleissä vahvistaa teitä, tekee varmemmaksi. Te olette hoitaneet lampsuja niin hyvin ja miettineet juuri niiden hyvinvointia. Syyllisyyteen ei ole syytä. Aina voi jälkikäteen pohtia mitä olisi tehnyt toisin jos ja jos eikä sekään välttämättä mitään muutosta lopputulokseen tuo.

    Pieni musta sai viettää elämänsä siellä teidän saarella. Niin surullista, että pieni musta olikin sairas, mutta silti sai nukahtaa puun alle omalla niityllä. On silläkin arvoa <3

    VastaaPoista
  6. Voi pientä - luonto osaa olla armoton♥

    VastaaPoista
  7. Ikävä tapaus, mutta varmasti näitä ei voi kukaan välttää, kun eläimiä on. Hyvissä oloissa on lampaat saaneet kesää viettää ja olette pitäneet niistä parhainta huolta. Luonto toimii näin, se on vain hyväksyttävä:( Ajatukset parempia aatoksia kohti...

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos teille kaikille myötäelämisestä ja viisaista kommenteistanne. Kumman koville tämän pienen luontokappaleen kohtalo minulla nyt näyttää ottavan. Ja tuo Johannan viestin loppu nostaa ihan vedet silmiin, kun mietin sitä lohdutonta näkyä… En suoraan sanoen yhtään osannut tällaiseen varautua ja yhä mietityttää, olisiko jotain voitu.

    Olisin vain toivonut, että kokemus ja varmuus olisi karttunut näiden kanssa toisella tavalla, mutta luonto on se, joka sanelee menon, opettaa suhtautumaan ja vahvistaa. Vaikka tämän tiedänkin, on kovin murheellinen olo. Sekin kuuluu asiaan.

    VastaaPoista
  9. Voi ei, onpa todella ikävä kuulla! :( Eläinten omistajana, oli sitten koiria, kissoja, lampaita tai hevosia, jotenkin sitoutuu siihen ajatukseen, että luopumisen hetki tulee, ennemmin tai myöhemmin. Mutta sen tiedostaminen ei tee tapahtumasta yhtään helpompaa tai surua kevyemmäksi kantaa. Tuskinpa olisitte voineet tehdä mitään toisin tai enemmän, luonto-äiti oli jo päättänyt ottaa pikku mustan tässä vaiheessa luokseen. Voimia!

    VastaaPoista
  10. Olen todella pahoillani puolestanne :(

    Tuo on kuitenkin lampurin elämän yksi osa, valitettava, mutta silti olemassa. Jokainen lampuri menettää karitsoita, teki kaiken miten hyvin tahansa. Ei toki välttämättä joka vuosi, mutta silti. Kaikki eläimet eivät kasva aikuisiksi, eivät luonnossa, eivätkä ihmisen hoidossa. Raadollista, mutta totta.

    Olen varma, että olette kaikkenne tehneet. Enempää ei voi itseltään vaatia. Suru on toki surtava ja tapahtuma on toki järkevää käydä siksikin läpi, että siitä voi oppia, mutta turha syyllisyyden kantaminen ei hyödytä ketään.

    Tuo pikkuinen sai elää onnellista elämää niin pitkään kuin sitä kesti. Se on paljon enemmän kuin moni pitkäikäinenkään eläin saa. Annoitte sille valtavasti.

    Jaksamista <3

    VastaaPoista
  11. Ikävää, että eläinystävälle kävi huonosti :(.

    VastaaPoista
  12. Nämä on aina niin surullisia tapahtumia... :(

    VastaaPoista
  13. Varmasti syy ei ole teidän, olette niin vasiten pitänyt lampaista huolta!
    Kurjaa kuitenkin.

    VastaaPoista
  14. Todella ikävä vastoinkäyminen :( Te olette kuitenkin toimineet vastuullisesti ja tuskin tätä olisitte mitenkään voineet estää tapahtumasta. Kamalan kurjaa kuitenkin. Myötätuntoinen ja lämmin halaus sinulle ♥

    VastaaPoista
  15. Osanottoni :( Varmasti pienellä oli kuitenkin hyvä kesä teidän luonanne vapaudessa, uskon, että luonto hoitaa näin tämän asian kun kaikista ei vain ole eläjiksi.

    VastaaPoista
  16. Voi surua ja pientä! Luonnonvalintaa kai tämäkin.

    Miten teillä on tarkoitus pitää lampaat, syksyyn vai myös talvella? Mulla on lammas- ja kanahaaveita. Mutta harkintavaihe menossa. Mä jännitän vastuuta.

    VastaaPoista
  17. Todella surullista, mutta kerrot asiasta kauniisti ja asiallisesti. Meillä myös lammashaaveita, koska pihamme todellakin niitä tarvitsisi. Kirjoitathan lisää vielä kokemuksistasi, opiksi ja neuvoiksi meille muille?

    VastaaPoista
  18. Kiitos teille todella paljon. Nämä kommentit ovat nyt tosi tärkeitä. Kuten Rauhalan emäntä kirjoitti, jokainen lampuri menettää karitsoja. Karitsoilla on tietyt riskit ja nyt sellainen realisoitui meidän kohdalla. En sittenkään ollut ajatellut, että meillä kävisi näin, jos huolehdimme niistä hyvin - saati että olisin tiedostanut, että pienen karitsan elämänlanka on näin ohut, ja että se voi mennä hetkessä. Tästä karttui aika paljon viisautta ja muiden lampaiden osalta / tulevaisuuden kesäkaritsoilla tekee mieli varmistaa muutama juttu vieläkin paremmin ennaltaehkäisyn nimissä. Kirjoitan tästä varmasti lisää jo ihan lähiaikoina.

    Koti 1898:lle vastaus, että pidämme kesäkaritsoja, jotka on tarkoitettu syysteuraiksi alunperin. Lampaat ovat omiamme (ei vuokra), ja ne ovat meillä omavaraislihan sekä niittotyön vuoksi, eli ne eivät elä talven yli. Saaressa emme pystyisi hoitamaan mitään eläimiä talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesälampaista minäkin haaveilen. Mutta kun eletään kesällä kahta kotia, pitää miettiä, että pitääkö olla eläinkuljetus...

      Poista
    2. Turvaisin lampaille hyvät oltavat jompaan kumpaan paikkaan ja ehkä joku voisi poissaollessanne käydä tarkastamassa, että kaikki on ok. Sinänsä kesällä ulkona olevat lampaat eivät ihmistä tarvitse, jos laitumella on ruokaa ja riittävästi vettä. Kuljetukset voivat olla yksi stressaava tekijä tällaisille luonnostaan vähän säikyille eläimille.

      Poista
  19. Ensiksi ajattelin minäkin eläinrakkaista rakkain jättää lukematta. Kirjoitit asiasta kuitenkin asiallisen kauniisti. Voi pientä, mutta sen on varmasti parempi näin. Hieno kesä sillä varmasti oli luonanne. Voimia sinne teille ja hyvää viikkoa söpöille muille lampaillenne!

    VastaaPoista
  20. Kurjaa! Älkää kuitenkaan turhaan itseänne liikaa syyttäkö, minusta olette kuitenkin tehneet hyvän teon, kun olette ottaneet lampaita saareen!

    VastaaPoista
  21. Kiitos NJ ja Nonna! Valitettavaa, että näin kävi, mutta todennäköisesti väistämätöntä, niinhän se on. Ei se itsesoimaus mitään auta, tiedän kyllä. Toivon vain, että loput voivat paksusti ja vahvistavat elämänlankaansa entisestään :)

    VastaaPoista
  22. Voi, otan osaa :( Mutta tosiaan luonto karsii heikot yksilöt. Kavereilla on iso lammastila ja aina tuntuu pahalle, jos pieni karitsa koulee...

    VastaaPoista
  23. Voi kurjuus :( Sellaista se on, eläimellinen elämä. Eipä siihen varmaan suuretkaan (lammas)tilalliset totu, menetyksiin siis. Mutta olisipa mielenkiintoista tietää, mikä karitsassa oli vialla. Oliko joku imeytymishäiriö tms. Olen ymmärtänyt, että ne eivät mitenkään kamalan harvinaislaatuisia ole. Eikä niille tosiaan mitään voi. :(

    VastaaPoista
  24. Niinpä, ei menetykseen kai koskaan voi tottua. Sekin on hyvä tiedostaa ja hyväksyä!

    VastaaPoista
  25. Voi nyyh! Niiiin epäreilua :´(

    Ettehän missään nimessä soimaa itseänne. Olette aivan varmasti tehneet kaikkenne ja parhaanne <3 Tällaiset murheelliset tapahtumat eivät ole omassa kädessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, eipä kai niin. Ikävä juttu tämä oli, mutta kaiketi väistämätön. Silti siitä opin jotain.

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...