Aloitteleva lampuri pohtii

Kuukauden takaisen lääkintäoperaation ja edellisviikolla kuolleena löytyneen karitsan myötä heräsimme siihen, että perushyvät olosuhteet eivät välttämättä riitä ylläpitämään elämää, jos matkassa on myös huonoa tuuria. Mikä onni, että viime vuonna, ensimmäisenä lammaskesänämme, ei tullut tällaisia takaiskuja! Kuka tietää, vaikka olisimme pelästyneet enemmänkin ja harkinneet luovuttamista. Ensimmäiselle kesälle oli kuulkaa ihan tarpeeksi opetella perushoitoa, teurastusta ja tunteiden käsittelyä. Tällaisia me kaupungissa pyörähtämässä käyneet, uudestaan "maalaisuutta" opettelevat sukupolvet olemme: jotain näin luonnollista ja ennen itsestään selvää pitää nyt varta vasten työstää. Tekoineen ja tunteineen koko lammasjuttu on hyvä haaste minulle - Mikolla näyttää pötpöttävän ihan luonnostaan jokin ikiaikainen geeni :) ...

Emme syytä itseämme karitsan kuolemasta, mutta jäimme tapahtuman seurauksena pohtimaan, onko jotain, millä voisimme yrittää ehkäistä yksittäisen pienen karitsan jäämisen pieneksi ja heikoksi, jolloin eläin ei olisi ehkä niin suuressa riskiryhmässä saada erilaisia virustauteja tai vaikkapa loisia. Lampaiden pidosta on myös toivottu juttua, joten ajattelin kirjata pohdintoja tänne. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että niin tässäkin touhussa kuin muissakin on paljon koulukuntaeroja. Asiat, jotka me haluamme tehdä juuri tällä tavalla, eivät ole välttämättä toisin tehtynä väärin! Valinnoissamme kyse on paljolti myös niistä olosuhteista, joissa lampaita pidämme.

Laitumen laatu on maalaisjärjellä ajateltuna ja lukemanikin perusteella kaiken a ja o. Koska meillä se on suht suuri tälle karitsamäärälle, se ehtii myös hyvin toipua loppusyksyllä ja alkukeväällä. Olemme isuttaneet niitylle valkoapilaa, mutta istutuksia olisi hyvä edelleen jatkaa. Apila on valkuaisainepitoinen, laadukas luomurehu. Syksyllä, kun kasvillisuuden kasvukausi hidastuu, kaadamme puita (koska tarve karsintaan on suuri) yksi kerrallaan siten, että lampaat saavat kaatopuiden lehdistä tasaisesti syksyn mittaan lisäravintoa. 

Lampaat ovat kestäviä otuksia, kunhan saavat kasvunsa käyntiin. Kesäaikana ne eivät tarvitse lisäravintoa, jos laidun riittää. Laitumen lisäksi pitää olla vettä ja mineraalikivi. Lampaat juovat myös merivettä. Koiranomistajan näkökulmasta kuusi lammasta yhteensä juo älyttömän vähän verrattuna yhteen koiraan :).

Koirasta puheenollen, tässä hän vahtii laumaa elementissään

Ensi vuonna aiomme ihan pikkuisen buustata karitsojemme kasvua juuri alkuvaiheessa, jotta ne saavat nopeammin elämänlankansa vahvistumaan. Haasteena on, että tuolloin ne eivät ole vielä kesyjä eivätkä taatusti syö tuputtamaamme ruokaa varauksetta. Siitä huolimatta aion nähdä vaivaa kasvun käynnistymiseen ja vaikka uhrata useampia päiviä kontaktin saamiseen ja luonnonmukaisen lisäruokinnan järjestämiseen (lampaille tarkoitettua valkuaisainerehua, jossa on mineraaleja ja vitamiineja). Kun pässimme miehistyisivät vähän nopeammin, ne tulisivat myös vastustuskykyisemmiksi.

Erilaisia yllättäviä nuutumistilanteita varten tulen kokoamaan ns. ensiapupaketin, joka koostuu eri aineksista, kuten hiivasta, pellavarouheesta yms. Myös kuivarehu kuuluu tähän hätävara-osastoon. Näistä olen lukenut lampola-palstoilta käytettäneen vaikkapa tilanteissa, jossa lammas ei märehdi. Eli tällaisiakin ongelmia varten on varauduttava samoin kuin ripulia varten. Siihen lääkkeeksi sopivat samat menetelmät kuin ihmislapsen hoidossa - poislukien jaffa ;) - kuten suolan saanti tai vaikkapa kauravelli. Reagointi poikkeustapauksiin tulee tulevina vuosina olemaan aivan taatusti tarkkanäköisempää.

Lampaiden pito kaukana saaressa (mielestäni) edellyttää eläimen lopetusvalmiutta. Kun jouduimme taannoin lääkitsemään yhtä karitsoista, mietin kovin, missä kulkee raja, jossa eläimen sairastelu muuttuu kitumiseksi. Huolestumistani lievittää tieto, että jos ei penisilliini auta, tai eläin kohtaa vaikkapa dramaattisen loukkaantumisen, auttaa ase. Onneksi omistan miehen, joka tällaisessa tilanteessa ajattelisi, että miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä, jottei eläin joudu kärsimään.

No, takaisin kevyempään aiheeseen, ruokintaan. Lampaille voi heittää ruuaksi melkein mitä tahansa ravintorikasta kasvijätettä, joka jää ihmiseltä hyödyntämättä: nahistuneet kaalinlehdet, porkkanankuoret, herneenpalkojen kuoret jne. Näitä heitimme tyhmyyksissämme ensimmäisenä kesänä kompostiin, kun tänä kesänä olemme vähän valistuneempina ymmärtäneet, että nehän ovat lampaiden herkkua! Leivänkannikat silloin tällöin annettuna ovat joka pässipojan juhla-ateria. Tänä vuonna kuivasimmekin itseltämme vanhaksi jääneitä leipiä talvesta asti säästöön. Ja arvatkaapa mikä on lampaiden herkkujuomaa? Jos edellisenä iltana on sattunut saunalle jäämään puolikas väljähtynyt oluttölkki, niin siitä tulee pässien keskuudessa kova taisto, että kuka sen saa lipittää :). 

Meillä on onneksi lähellä ystävät, jotka mielellään käyvät katsastamassa, että kaikki on ok, jos itse olemme pidempään poissa. Liiketunnistimella toimiva riistakamera korvaa saman asian ja on hyvä apuväline meille. Päivittäistä huolenpitoa eivät normaalit, terveet lampaat tarvitse, mutta omakin mieli pysyy rauhallisempana, jos pystyy tarkistamaan pääluvun kamerasta.

Huomenna pääsemme taas itse laskemaan lampaamme ja kaikki ovat varmasti onnellisesti tallessa. Neljä niistä on muuten jo melko isoja! Lääkitty pienikin pomppii nykyisin niin terhakkaasti vastaan hakemaan rapsutuksia. Niistä on tullut myös kovin äänekkäitä - asiaa riittää :).

Ei syytä huoleen. Nyt pitää taas laskea huolestumiskierroksia alaspäin ja luottaa siihen, että takaiskut ovat tämän kesän katraan kohdalta ohi. 

Torstaiterveisin kohti viikonloppua,