sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kotona ja merellä

Keskeneräisessä Villa Idurissa ei vielä laiteta joulua, vaan hiljennymme joulunviettoon mantereen puolella kotioloissa. Vaikka päätalo olisikin valmis ja joulunviettokunnossa, on saareen pääsy epävakaisinta juuri tähän vuodenaikaan. Yleensä näihin aikoihin on meri jo jäässä, mutta varmuutta kantavuudesta ei vielä. Tulevistakaan joulunvietoista ei siksi voi haaveilla. Jos se joskus on mahdollista, olkoot se silloin iloinen yllätys. 

Nyt on tosin meri auki. Eli valkoisen joulun kääntöpuoli tarkoittaa meille sitä, että pääsemme käymään jossain vaiheessa joululomalla veneellä Idurissa. Tämä Idurin vintiltä löytynyt joululehti sopiikin meidän teemaamme tämän joulun lukemistoksi. 


Ehkä pääsemme ulkoilemaan, tekemään pihahommia tai jopa edistämään vähän remonttia. Tervetuloa siis mustaakin mustempi joulusää! Jokaisessa asiassa on hyvätkin puolensa. Ja onhan Joulussa niin monta hyvää puolta joka tapauksessa, että mitäs me säistä. 


 Ihan jokaiselle lukijalle,


44 kommenttia:

  1. Oikein hyvää joulua sinnekin!
    Mitäs me keleistä, nyt aletaan mennä kesää ja valoa kohti :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa joulunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse, samoin sinne. Taitaa olla samanlainen musta ja vähän myrskyisä keli siellä teillä meren äärellä ;)

      Poista
  3. Leppoisaa joulunaikaa teille!
    Pala Iduria lämmittää joka päivä mieltä meidän kuistilla. On ensimmäinen näky, kun aamulla avaa keittiön verhot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, superkiva kuulla. Aatella, että itse en ole ottanut mitään Idurista kotiin! Eipäs kun olenhan minä. Juuri tänään tehtiin paistit Idurista tuomallani savikulholla :) eli jotain sentään.

      Leppoisia pyhiä myös sulle Annukka!

      Poista
  4. Ohhoh, ihastuttava lukeminen siellä!
    Samoin rauhallista joulun tunnelmaa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, nyt tunnelmoidaan ihan kunnolla muutama päivä :)

      Poista
  5. Rauhaisaa Joulua teille täältä Lahnakuttavasta.

    VastaaPoista
  6. Leppoisaa joulun aikaa teille ja iloisia hetkiä Villa Idurissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja sitä samaa sinne!

      Poista
  7. Hyvää joulua ja puuhakasta tulevaa vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi, toivottavasti puuhakkuutta riittää vielä ensi vuodellekin :)

      Poista
  8. Ihanaa joulun aikaa maalla ja merellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä samaa sinne periferiaan! :)

      Poista
  9. oikein oikein ihanaa joulua teidän koko perheelle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirmuisesti sitä samaa sinne teille!!

      Poista
  10. Hyvää joulua sulle! Pimein aika on ohitettu ja kevättä kohti mennään vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä, jätetään vaikka se talvi välistä tällä kertaa!

      Poista
  11. Oikein ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi niin kotona kuin Villa Idurissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon Ansku oikein valoisaa ja onnellista joulua sinulle ♥

      Poista
  12. Oikein hyvää ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rauhallisesti aiomme sen viettää - samaa toivotan sinulle!!

      Poista
  13. Ihanaa joulua teille! Minäkään en pane pahakseni mustaa joulua, vaan aion tehdä vähän risusavottaa mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - jippii, pääsee risusavotan kimppuun!! :))

      Poista
  14. Onpa kiva kun on syytä iloita, olipa joulu valkea tai jäätön! Kaikessa on omat ilonsa, kunhan ne vain löytää. Toivotan ilon pilkahduksia kaikkiin päiviinne. Kiitos tästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin huomannut olevani pieni outo lintu näin joulun alla, kun kaikki voivottelevat lumetonta talvea ja itse olen hihkunut joka päivä, kun lämpömittari osoittaa +asteita ;)

      Nyt on ihana rentoutua melko kiireisen syksyn päätteeksi - olen jo kaiken pysähtymisestä niin onnellinen. Joulu tulee taatusti siis sujumaan ilonpilkahdusten merkeissä. Toivottavasti myös sinun!!

      Poista
  15. Kiitos Sussi, samoin!

    VastaaPoista
  16. Ihanan positiivinen postaus <3 joo ei se elämä kaadu ilmoihin vaikka lumi kieltämättä jotenkin kuuluu jouluun...Joulu tulee silti satoi tai paistoi. Ihanaa joulua ja toivottavasti pääsette pyörähtämään saaressa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluuhan se, mutta nyt on kuitenkin JOULU! Jee :))

      Poista
  17. Hyvää joulua, Pilvi! <3

    VastaaPoista
  18. Mukavaa Joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
  19. Mukavaa Joulunaikaa sinne myös, kohta mennään kohti ekvättä :)

    VastaaPoista
  20. Suloista joulua ja onnelisuutta tässä ja nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, osuva toivotus! Tässä ja nyt on hetkistä paras!

      Poista
  21. Lämmintä jouluaikaa Pilvi! Pihakin on melkein yhtä suurta uima-allasta puhumattakaan merestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on varmaan meilläkin, loppuviikosta se sitten varmuudella nähdään, kun aiotaan saareen.

      Poista
  22. Hei Pilvi, olen seurannut jo pidemmän aikaa tätä sinun blogia...voin niin samaistua sinun iloon ja suruun :) VillaIdur on aivan valloittava paikka! Ostimme tänä vuonna kesäkuussa 2013 myös saaresta vanhan saaristolaistilan (Taalintehdas, Pukinsaari) ja olemme myös pikkuhiljaa remontoimassa päätaloa sekä ulkorakennuksia...pihasta puhumattakaan. Voimia tulevaan vuoteen ja mielenkiintoisiin haasteisiin :) Itse olemme menossa ensi viikolla saareen...onneksi on vielä plussakelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun hauskaa, että löytyy 'kohtalotoveri'. :)) kIva, kun jätit viestin ja kuulumisiin!

      Poista
    2. Ja vielä sinulle Jenni toivotan oikein paljon tsemppiä, iloa, intoa ja onnea projektiinne!!

      Poista

Kiva, kun jätit viestin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...